Identiteetit:
- Yksilö realistina - Yksilö epätoivoisena
Lukio-opinnoissa keskeyttämisen taustalla on tyypillisesti heikot kielten arvosanat ja heikko kouluviihtyvyys. Tämän lisäksi aiemmin koetut ongelmat opinnoissa ja kielteiset tunneilmaisut saattavat ennustaa lukio-opintojen keskeyttämistä tai niiden viivästymistä.
Mehtiläisen (2001, 17) mukaan myös nuoren väärät odotukset lukio-opinnoista, odotuksia heikommat oppimistulokset ja kiinnostuneisuus toisiin opintoihin aiheuttavat lukio-opintojen keskeyttämistä. Näin ollen voidaan todeta, että keskeyttämiseen vaikuttavien tekijöiden kirjo on laaja.
Tätä diskurssia kuvaa vahvasti haastateltavien käsitys siitä, että lukio-opinnot tuottavat suuria haasteita, joista ei koeta selviytyvän. Keskeyttämisen syiden ollessa moninaiset ja eri syiden kietoutumia, tuottaa tämä diskurssi realistin ja epätoivoisen identiteetin. Tätä diskurssia leimaa vahvasti muiden tuottama kulttuurinen normi siitä, että lukio-opinnot ovat vaikeita. Seuraava ote kuvaa Helenan odotuksia kaksoistutkinnosta ja odotuksiin vaikuttaneita tekijöitä. Otteessa on havaittavissa se, miten puheen kokonaishallinnan puutetta lievennetään normalisoinnin, eli viittaamalla ”kaikki puhu – sitte mie arvelin-- ” avulla. Näin ollen voidaan todeta, ettei toimija itse hallitse täysin tätä identiteettiä, eli toimija ei itse koe lukio-opintojen olevan sen kummoisempi haaste.
Että se on raskasta. Sitten ku koulu alko nii kaikki puhu, et miks sie menit siihen nii en mie sitte mie arvelin, että se on raskasta, et mie en tuu koskaa selvii en tiiä. (Helena)
Oheisesta otteesta voidaan päätellä se, omiin tulkintoihin vaikuttavat vahvasti muiden mielipiteet. Kuvaan tätä epätoivoisen identiteettinä. Näin ollen toimija luo itselleen valmiin aseman siitä, ettei tule selviytymään lukio-opinnoista. Helenan haastattelun ote tukee diskurssin tuottaman realistin identiteetin muodostumista. Realistin identiteettiä konstruoidaan myös hyväksymällä tosiasia lukio-opintojen haasteellisuudesta ja opiskelijoiden erilaisista valmiuksista selviytyä opinnoista. Tämä ilmenee seuraavassa Johannan katkelmassa:
No ainaskin niin kun hmm ja sit mun mielestä lukion vaikeutuu kokoajan vaikeemmaksi ja sit et se on vaa sitä ihmisten niin kun siitä ihmisestä kiinni, et jos niin kun jos oikeesti haluut opiskella silleen todella hyvin niin ja sulla on motivaatiota, nii voit opiskella ihan mitä vaan. (Johanna)
Toisaalta myös realistin identiteettiin yhdistyy ymmärrys omista voimavaroista. Tätä ilmentävät seuraavat otteet:
Ei sit ollu sillee niikun en panostanu tai en niin kun rehkiny itteeni ihan loppuu -- ja mie kyllä yritin en niin kun ottanu sitä hirveetä määrää stressiä, et jos ei nyt ois ihan jokun asia onnistunu, jos mie kuitenkin tän kuitenkin lopetan että.
(Maria)
Ei ne ois pitäny sitte ylimääräsillä tehtävillä ja sitte täälläkin oli tosi paljon tehtävää ja me oltiin vielä kaksoistutkintoryhmä, et myö mentiin paljon nopeammin kaikki asiat, et jos ois vielä pitäny yrittää korvata kaikki poissaoltavat tunnit. Nii sitä tehtävää ois tullu iha liikaa niiku omaa jaksamisee nähden, et sä et ois muuta tehny ku istunut koulussa ja kotona ja tehny niitä tehtäviä. (Helena)
Marian otteessa on kuitenkin havaittavissa se, että Maria on alkanut prosessoida keskeyttämistä, sillä hän perustelee mahdollisella lopettamispäätöksellä epäonnistumisiaan.
Helenan puheesta korostuu puolestaan kaksoistutkinnon rankkuuden näkökulma muun elämän haittaamisessa. Kuitenkin yhteinen tekijä näille katkelmille on se, että toimija ymmärtää liiallisen tehtävämäärän haitallisen vaikutuksen omalle hyvinvoinnilleen. Näiden oheisten havaintojen lisäksi realistin identiteettiin kietoutuu toimijan ymmärrys omien tekojensa seurauksista:
No mie olin kavereiden kanssa et se oli enemmän semmonen. Et ei se ollu et jos oisin kyllä halunnu jatkaa mut sillon tuli vaan tehtyy väärät valinnat. -- Kaupungilla valvottiin myöhään, eikä kukaa jaksanu nousta sitte sinne kouluu.
-- Tyhmyys. Ja suoraan sanottuna siinä teki sillon väärät valinnat, koska ne tuntu sillon hyvältä mutta ei niin kun jos siihen ois joku voinu tulla sanoo miulle siihen sillon 16 vuotiaana, että jos et sie käy nii siun pitää lopettaa nii siun pitää lopettaa nii kyllä mie oisin siellä käyny. (Helena)
Helenan katkelmasta nähdään, miten Helena konstruoi itsensä toimijana, joka teki väärät valinnat. Ensin tämä realistin identiteetti vaikutti sisältävän toimijan hallinnan, mutta lisäys
”kukaa jaksanu nousta sitte kouluu” kertoo siitä, että tulkintaa ei hallita täysin vaan se pyritään normalisoimaan hallinnan puutteella. Normalisointi tapahtuu siten, että omat poissaolot oikeutetaan, sillä muutkin ihmiset tekivät niin, ja se on sillä perusteella hyväksyttävä syy. Tämän lisäksi tämä diskurssi tuottaa vahvasti yksilön identiteettiä epätoivoisena toimijana, johon liittyy vahvasti uhripuhe ja kohtaloajattelu. Epätoivoisen identiteetissä ilmenee uhripuhetta, sillä omaa identiteetin hallitsemista kumotaan uhripuheella vedoten omaan nuoreen ikään. Nuori ikä ja aikuisten kontrollin puute ovat tässä tapauksessa hyväksyttyjä syitä oman kohtalon oikeuttamiselle. Kohtalopuhe laajennetaan koskemaan myös omia oppimisessa ilmeneviä ongelmia seuraavasti:
-- tuota olihan se aluks vähä et jännitti sillee, koska kuitenkin mie oon kokoajan ollu vähä sillee, et mie en oo lukioihmisii kuitenkaa, koska mie koulussakii olin keskiverto. Et en mie koskaa ollu mikää hyvä nii tota ja nii olihan siinä jotkut aineet et ei mitää ongelmaa mutta esimerkiksi mullahan oli ruotsi, jota mie en todellakkaa oo hyvä siinä, että tuntu et vuoden asiat käytiin parissa kuukaudessa ja ei oikein toiminu miulla, koska oon vähä hittaampi oppija ja et
se oli siinä se ongelma ja sit no siinäkin, et mie sain kaks ainetta läpi lukiosta.
(Maria)
Lukio-opinnot konstruoidaan ylitsepääsemättömänä haasteena, johon yksilö ei pysty vaikuttamaan. Toisaalta yksilö tuottaa lukio-opintojen haasteellisuuteen vaikuttavat tekijät vahvasti omina luonteenpiirteinään, joihin ei yksilö itse ei pysty vaikuttamaan verraten samalla omaa positiotaan yksilön tuottamaan muiden positioon, jossa muut nähdään pärjäävinä ja menestyvinä.
Ku siinä oli se aika. Ku mulle ei kerrottu sitä, et käydään tavallaan niin tiheeseen tahtiin asioita. (Maria)
Oonks mä niin tyhmä, et mä en osaa sillee opiskella kunnolla niin kun muutkin.
(Johanna)
Epätoivoisen identiteettiin voidaan liitää vielä näkemys siitä, ettei yksilö kykene vaikuttamaan itse lukio-opintoihin:
Nii et aina, jos meni vähän jotenkin päällekkäin, ku mäki ku oisin halunnnu psykologiaa siihen valita lisäksi nii minä olisin joutunut olla sit siinä jaksossa ku olin ammattikoulussa. Nii ne oli päällekkäin ne tunnit nii se sitte teki siitä vähän haastavaa. Mut ei muuten että, sillon ku ne oli erillään niin ei siinä mitään. (Helena)
Ensimmäinen vuosi me oltiin homeisissa tiloissa ja sitten siirryttiin toiseen rakennukseen mutta että tota siellä oli aika ainakin miulle oli niikun muutenkin vaikee olla ku oli niin tunkkanen sisäilma -- (Helena)
Mehtiläisen (2001) mukaan kahden tutkinnon opintojen suorittamista haittaa opintojen päällekkäisyys, ammatillisen opintojen kuormittavuus ja heikot käytännön järjestelyt, kuten tiedotus ja lukujärjestykseen liittyvät asiat, joita oli havaittavissa jokaisessa haastattelussa.
Nämä tekijät kuitenkin konstruoidaan epätoivoisen identiteettiin, sillä yksilö osoittaa kiinnostusta ja halua suorittaa opintoja, mutta esteet nähdään ylitsepääsemättöminä.
Esteiden ylitsepääsemättömyyteen vaikuttaa se, ettei yksilö ole yrittänyt konstruoida niihin ratkaisuja, eikä siirtää velvoitetta oppilaitoksenkaan puolelle.
Tähän diskurssiin liittyy myös vahvasti se, miten kahden tutkinnon opintojen keskeyttäjät hegemonisoivat keskeyttämiseen vaikuttavia syitä. Ensinnäkin oppimisessa ilmenevät ongelmat siirretään toisten toimijoiden, kuten opettajien vastuulle. Näin ollen toimijat eivät näe itsessään ongelman syntyä, vaikka ymmärtävät ongelman seuraukset ja vaikutukset opinnoille. Marian lukio-opinnot keskeytyivät lähinnä ruotsin kielen vuoksi, jolloin hän siirtää ongelmasta vastuun yläkoulun ja lukion opettajille, joiden opetustyyli ei vastannut hänen henkilökohtaisia tarpeita. Tästä kuvaa seuraava ote, josta on havaittavissa myös se, että opettajan huonoa opetustyyliä perustellaan myös kavereiden avulla, jolloin tilanteesta tulee kulttuurinen normi.
Eniten mulla ehkä ku meillä vähän paha ku meillä oli sama opettaja tossa matikassa ja fysiikassa ja tota jos nyt vois sanoo tällee, et ehkä sen opettajan opetustyyli ei ehkä tehonnu minuu niin hyvin. Ku just et aika moni kysy, et hetkinen miten tää oli ja opettaja aina jatko sitä omaa samaa tyylii ja vaik mie huomasin, ettei se monee muuhunkaa tepsiny, ku kaveritkin joutu kysymää, et miten, että olishan se nyt voinu paremminki voinu selittää asioita tai opettaa.
(Maria)
Tässä otteessa on havaittavissa myös se, että opettajan huonoa opetustyyliä perustellaan myös kavereiden avulla, jolloin tilanteesta tulee kulttuurinen normi. Johanna puolestaan kuvaa oppimisongelmien johtuvan suomen kielen puutteellisesta osaamisesta, jotka johtuvat pitkälti siitä, että häntä opetti oman kulttuurin opettaja yhdessä tulkin kanssa. Lukio-opintojen vaikeuden Johanna osittain ulkoistaa myös johtuvan opetuksen tason alentumisesta opettajan sijaisen vuoksi. Helena kuvaa opetuksen olevan tylsää ja teoreettislähtöistä, jolloin Helena oikeuttaa omat poissaolonsa opetuksen miellyttävyyteen vedoten.
Voidaan todeta, että tätä diskurssia kuvaa myös ristiriita kahden identiteetin välillä. Yksilö ymmärtää osittain realistiset mahdollisuutensa lukio-opintoihin, mutta tuottaa toimintansa epätoivoisen identiteetin kautta. Toimijat asettavat itsensä realistin asemaan, jolloin he suhteuttavat omat voimavaransa ja lukio-opintojen vaativuuden yhteen. Näin ollen toimijat
tuottavat lukio-opinnot haasteena, johon eivät kyenneet tämän hetkisillä resursseilla vastaamaan. Puolestaan epätoivoisuus näkyy siinä, että lukio-opinnot tuotetaan ylitsepääsemättömänä haasteena, jonka yli toimijat olisivat halunneet epätoivoisesti päästä.