Identiteetit:
- Yksilö avuntarvitsijana - Yksilö luovuttajana - Yksilö syyllistäjänä
Keskeyttäminen tuotetaan vahvasti myös kohtalon diskurssina, jolloin keskeyttäminen ei ollut suoranainen toimijan oma valinta, vaan muut tekijät ajoivat yksilön tekemään keskeyttämispäätöksen. Tuijula (2011) on tutkinut tutkimuksessaan lukio-opiskelijoiden itsesäätelykokemuksia, jolloin lukio-opintojen keskeyttämistä aiheuttaa puutteelliset säätelystrategiat. Puutteellisen säätelystrategioiden omaavia ryhmiä on löytynyt kaksi kappaletta Tuijulan tutkimuksesta: avuntarvitsijoiden ja kulkeutujien ryhmät.
Avuntarvitsijoille on tyypillistä se, että he kyseenalaistavat lukio-opiskelun ja pohtivat lukion soveltuvuutta itselleen. Näin ollen avuntarvitsijat antavat vastuun opiskelusta muille henkilöille, kuten opettajille tai oppilaitokselle, sillä he eivät pysty itse selviytymään vaikeuksistaan taikka hakemaan kohtaamiinsa vaikeuksiin apua. Avuntarvitsijat kaipaavat auttajaa, johon tukeutua vaikeuksia kohdatessa. Avuntarvitsijoille lukion käymisen motiivi tulee ulkopuolelta, jolloin esimerkiksi lukion alkuvaiheessa avuntarvitsijoita ei kiinnosta lukion oppisisällöt. Tuijula korostaa, että avuntarvitsijat kuitenkin tunnistavat ja myöntävät koulutuksen hyödyn sekä sen kannattavuuden. Heillä on myös halua pärjätä lukio-opinnoissa, mutta he kokevat suorituksensa itselleen tyydyttämättömiksi. (Tuijula 2011, 94–
112.)
Nii, et mie luulin ku peruskoulussa sanottiin, että ammattikoulussa pitää olla niin kun itsenäinen ja sun täytyy opiskella ite ja huolehtia kaikkia omista asioista nii jotenkii mulle tuli jotenki niin ku mä jotenki ymmärsin väärin, että mä ajattelin niin kun et mä en ole enää peruskoulussa kun olen nyt ammattikoulussa ja siellä ei nyt saa nyt apua. (Johanna)
Ku just et aika moni kysy, et hetkinen miten tää oli ja opettaja aina jatko sitä omaa samaa tyylii ja vaik mie huomasin, ettei se monee muuhunkaa tepsiny ku kaveritkin joutu kysymää, et miten että, olishan se nyt voinu paremminki voinu selittää asioita tai opettaa. (Maria)
Toinen Tuijulan kuvaama ryhmä, kulkeutujat, määräytyy siten, etteivät he tunnista omaa avuntarvettaan, hae tukea opintoihin tai yritä etsiä ulkoista motivaatiota muualta.
Motivaation puute ja opintojen kokeminen erittäin kuormittavana tekijänä on aiheuttanut sen, että lukio koetaan vaikeana ja ongelmat opinnoissa ulkoistetaan itsestä johtumattomiksi.
Yhteistä näille kahdelle kuvatulle ryhmälle on se, että opiskelua kohtaan asetetut tavoitteet
ja motivaatio ovat heikot sekä se, että opiskelu suju, jolloin näihin ryhmiin kuuluvat opiskelijat harkitsevat opintojensa keskeyttämistä. (Tuijula 2011, 105–112, 162–165.)
Ei ei yhtää. Ei ainaskii en mie puhunu miun luokkalaisten kaa ollenkaa. Ku kaikil oli kavereita ja tiiätsä mä olin kokoajan niin kun ulkopuolella ku ne ei tullu puhumaan mun kaa, et vaikka niitä oli niin iso porukka että kuka uskaltaa puhumaan heidän kanssa ja mä mietin et jos ne tuu puhumaa mun kaa nii mä en mee puhumaa heijän kanssa ja sitte ja sitte välillä oli silleen kun puhuttiin joskus niin näin jälkeen niin ne ei ymmärtäny ollenkaan. (Johanna)
Keskeyttäminen kohtalona –diskurssiin liittyy vahvasti myös luovuttajan identiteetti, jolla kuvataan yksilön tekemää päätöstä jättää koulutus kesken ilman tuen hakemista, avun pyytämistä tai tietoista yritystä panostaa lukio-opintoihin. Seuraavissa otteissa kuvataan sitä, miten toimija konstruoi itselleen luovuttajan identiteetin. Etenkin Helenan katkelmassa on havaittavissa myös, miten luovuttajan identiteetti siirtyy koskemaan myös ammatillisia opintoja.
Tota lopettaa tota tää lukio ja jatkaa lähihoitaja, koska aika tuota paljon vaikeuksia ja sitte niin kun minä koen, että ne meni vähän päällekkäin, niin että sitte mie niin kun luulin, että mie voin suorittaa vähän myöhemmin. -- Se tuntu jotenkin turhauttavalta. Turha opiskella niin kun jäi kesken. (Johanna) No sen jälkeen kun mie sieltä lukiosta jäi joskus maaliskuussa oltiin poissa niin sen jälkeen tuli sit oltuu niin kun täältäkin poissa. Et ei sitä sitte ku olit ollu sitte muutaman kuukauden kavereitten kaa nii ei siinä sitte suoraan sanottuna ollu motivoitunu siihen, että tulee takaisin. Sitte mie vaa jäin kotii. (Helena) Luovuttaja identiteetin lisäksi tässä diskurssissa havaitaan ajautujan identiteetti, jota leimaa vahva kohtalorepertuaari ja uhrin aseman konstruointi. Tätä voidaan luonnehtia aineistossa esiintyvänä uhrin aseman konstruointina, jolloin toimija korostaa omasta kontrollista riippumattomien tekijöiden pakkoa. Nämä tekijät voivat olla joko sisäisiä, kuten luonteenpiireet tai ulkoisia, kuten muut henkilöt tai instituutiot. (ks. Suoninen 1993, 123.) Seuraavissa katkelmassa toimija on konstruoinut itselleen uhrin aseman.
Mut en mie sit päässykkää sinne, että joo et ainakin jouduin iha jonnekki eri luokalle, mistä mie en tienny mitää ja sit mie vaa kuulin asioita ja mie vaa et ahaa selvä (naurua), mutta nyt ku on ollu tossa nii ei periaatteessa mitkää huhut pitänyt paikkansa et mie oon ystävästyny tuol aika hyvin. (Maria)
Seuraavissa otteissa uhrinasemaa perustellaan myös ulkopuolisella pakolla, joka on ajanut toimijat uhrin asemaan. Opetusministeriö (2007) mainitsee, että on olemassa ryhmä keskeyttäjiä, jotka eivät ole tehneet itse harkitusti keskeyttämispäätöstä vaan ovat joutuneet irtautumaan koulutusjärjestelmästä. Tätä kuvataan osin kotioloilla ja osin oppilaitoksen kontrollin puutteena, joka ajaa yksilön ulos lukio-opinnoista.
Mutta tosin siinä saattaa sit vaikuttaa ehkä ne mun kotiolot, ku ehkä just pääasiassa se äitin uus mies nii se ei oikee meillä ei oikee niiku tullu yhteys, ku mie stressasin kotona ja sitte koulussa, nii oli vähän tää et en mie sit. (Maria) Et se oli sillon ekan vuoden lopussa tai puolvälin jälkeen miulla alko tulla tosi paljon poissaoloja ja kukaan ei oikein niihin puuttunu, koska me oltiin lukion puolella ja täällä oli niin kun meijän opinto-ohjaaja ja ei niihin sit kukaan. Ja sit meil oli tosi paljon poissa ja ne tentit vaa kasaantu ja en mie sitte saanu niistä ikinä kiinni kettään. (Helena)
Se tuli täältä semmosena niin kun painostuksena, et ei ne ees yrittäny kukkaa et mitä jos tehtäis näin et se oli vaan et sun pitää lopettaa tai muuten sä et saa tehtyy mitää -- Sain ja musta kirjattiinkin sellasta, et mä oon vasten tahtoa tai niin kun et mä en halua, mutta ei voi mittää. Mut se ei ollu sinänsä ees oma päätös vaan se päätettiin täältä ja ei ollu yhtään heidän kompromissii siinä. -- Tulihan siitä tosi vaikeeta, ku he (muut kaksoistutkintolaiset) kävi siellä kaikki ne matematiikat ja muut ja miul ei ollu niitä täällä, nii mie tänäkin päivänä teen niitä verkossa, koska mulle ei järjestetty niin kun kaikkiin semmosta niikun kontaktiopetusta, enkä mie ois mitenkään kerenny niihin mukaan. (Helena) Marian otteessa näkyy selvästi se, miten kotiolot tuotetaan syyksi sille, ettei koulun käyminen luonnistunut. Kotiolot tuotetaan suurena opintoihin vaikuttavana tekijänä, jolloin
kotiolot nähdään asiana, joihin ei pystytä itse vaikuttamaan. Näin ollen toimijan on täytynyt tehdä valinta lukio-opintojen ja kotiolojen välillä henkisen hyvinvoinnin takaamiseksi.
Helenan otteessa puolestaan ilmenee se, ettei kukaan muu puuttunut hänen poissaoloihinsa kuin ammatillisen oppilaitoksen opinto-ohjaaja. Tämä kuvastaa sitä, että kontrollin puute ajaa toimijan avuttomaan identiteettiin ja keskeyttämään opinnot. Koulujärjestelmästä irtautuminen tapahtuu pakon sanelemana, jolloin koulujärjestelmä nähdään valtaa käyttävänä asettaen toimijan valitsemaansa asemaan, jota toimija ei itse pysty muuttamaan.
Keskeyttäminen kohtalona –diskurssi ilmentää lisäksi syyllistäjän identiteettiä, jolloin keskeyttämisen syy halutaan tuottaa jostain muusta kuin itsestä johtuvaksi. Esimerkiksi Maria ulkoistaa omat peruskoulukokemukset ja oppimisvaikeudet lukio-opinnoissa lähtöisin perheoloistaan. Helena kuvaa syyllistäen ammatillista oppilaitosta siinä, ettei se antanut hänen yrittää suorittaa lukio-opintoja myöhemmin ja toisaalta Helena syyllistää myös lukiokoulutusta siitä, etteivät he puuttuneet hänen poissaoloihin. Viimeisestä Helenan otteesta havaitaan se, että Helena syyllistää ammattioppilaitosta huonoista jatko-opiskelumahdollisuuksista yliopistossa ja luo itsestään kykenemättömän position yliopisto-opiskelijana.
No mie voisin sanoo tällee, et se on aika negatiivisesti vaikuttanut miun peruskouluun se äidin mies -- sil oli aina vähän negatiivissävytteinen asenne minuu kohtaa ja sit miul oli menny koekkii huonoo ku se oli huutanu miulle jostaa asiasta et ei mulla sit ollu mitää motivaatiota lukea siihen kokeesee et tota sillä tavalla negatiivisesti on vaikuttanut. (Maria)
No siis se lähinnä se et siihen että mie oisin voinu jatkaa sitä lukioo, nii uskon että siihen ois ollu jottain kompromissii et mie oisin saanu tenttii tai yrittää ees korvata niitä mutku ei niiku ikinä annettu sellasta vaihtoehtoo, et mie saisin tehä niit vaa se oli heti ei ei. (Helena)
Nii. Ku ei täällä se samanlainen poissaoleminen ei sitä niin kun katottu läpi silmien. Sit ne lukiojaksot oli semmosii, et niistä sai olla sitte pois niin kun ei kukaan niihin puuttunu. (Helena)
No mie oisin luultavasti tota hakenu jo, mut en voi tietää mut et luultavasti jo oisin hakenu johonkin, ku mie oisin halunnu sinne yliopistoonkin ehkä yrittää sen ammattikorkeen lisäks. (Helena)
Johanna puolestaan syyllistää itse itseään, jolloin hän konstruoi syyllisyyden johtuvan itsestään. Syyllisyys tuotetaan jossittelun avulla tarkastellen kriittisesti omaa aiempaa toimintaa.
Ja sitte niin kun mun mielestä en mä tiedä. Mä oon jotenkin silleesti pettyny, että jos mä olisin jotenkin vähän aikaa uskaltanu, että ehkä mä oisin voinu valmistua silleesti, että oisin voinu lukiota sekä ammatti mutku oli sitte suomenkielen oli niin vaikee et ja sitten jotenkin luotin et mä en pystyy.
(Johanna)
Kuten tekstinäytteistä ilmenee, konstruoidaan ajautujan identiteetti joko johtuvaksi omista kotioloista, koulun käyttämästä vallasta tai omista ominaisuuksistaan. Keskeyttäminen kohtalona – diskurssi tuottaa yksilön heikossa asemassa, niin avuntarvitsijana, luovuttajana kuin syyllistäjänä. Diskurssin tuottamat identiteetit nähdään pysyvinä, joita toimija ei pysty itse muuttamaan.