Tapaustutkimus on Metsämuurosen (2011, 95–96) mukaan keskeinen laadullisen metodologian tiedonhankinnan strategia ja voidaankin todeta lähes kaikkien menetelmien käyttävän lähestymistapanaan tapaustutkimusta. Sanaa tapaus käytetään ihmisistä, ihmisjoukosta, yhteisöistä tai jopa ilmiöstä puhuttaessa, jolloin tapaus nähdään joko erottuvana tai tavallisena tapauksena. Etenkin kasvatustieteellisessä tutkimuksessa tapaus
nähdään toiminnankohteena ja oppimisvälineenä, jolloin näitä tapauksia käytetään ohjauksessa, opetuksessa ja tutkimuksessa. Tapaustutkimuksen keskeinen ominaisuus on se, että tutkimusta voidaan tehdä hyvin eri lähtökohdista käsin, ja sitä toteutetaankin eri tavoin tutkijan lähtökohdista riippuen. Tapaustutkimus voidaan käsittää toiminnassa olevan tapauksen tutkimuksena tai ilmiön tutkimisena sen omassa ympäristössä tässä hetkessä.
(Syrjälä 1994, 11; Yin 1989, 21–25.) Yin (1989) painottaa, ettei tapaustutkimusta voida erottaa omasta ympäristöstään, jolloin tapausta ei voida keinotekoisesti järjestää kokeelliseksi asetelmaksi. Walke, Crossley ja Vulliamy lisäävät tähän, että tapaustutkimuksessa tulee aina tarkastella kontekstia tapauksen ohella, jolloin ilmiöiden henkilökohtaisia merkityksiä tarkastellaan sen omassa tapahtumaympäristössään.
Tapaustutkimus nähdään yhtenä keinona ratkoa etenkin kasvatuksen ongelmia, ja tämän myötä tutkimussuuntaus on kasvattanut suosiota 1970-luvulta lähtien kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. (Syrjälä & Numminen 1988, 5–8.)
Tapaustutkimus nähdään itsenäisenä ja kehittyvänä tutkimussuuntauksena, jonka periaatteisiin lukeutuvat joustavuus ja monipuolisuus. Koska tapaustutkimus on moninaista, käytetään siitä kirjavasti erilaisia nimityksiä. Etenkin kasvatustieteellisistä tapaustutkimuksista puhuttaessa käytetään seuraavia nimityksiä: tulkinnallinen tutkimus, etnografinen tapaustutkimus, elämänkertatutkimus, laadullinen arviointitutkimus ja toimintatutkimus. Käsitteiden moninaisuudesta johtuen tapaustutkimukselle ei voida esittää yhtenäistä määritelmää, mutta tapaustutkimuksen olennainen piirre on kontekstisidonnaisuus, jolloin tapaustutkimusta ei voida toteuttaa ilman kontekstin määrittämistä. (Syrjälä & Numminen 1988, 1; Syrjälä 1994, 11–18.)
Toisin sanoen tapaustutkimuksessa kuvataan arkielämää sen ilmenemiskontekstissaan, sillä ihmisen käyttäytyminen, ajatukset ja tunteet voidaan ymmärtää vain ihmisten arkielämän kautta, jolloin tutkimus tulee viedä ihmisten arkielämään. Tietoa ihmisten arkielämästä saadaan kerättyä parhaiten laadullisesti. Laadullinen tieto kuvaa sosiaalisten ilmiöiden ainutlaatuisuutta ja toisaalta myös epävarmuutta sekä ristiriitaisuutta. Laadullisen tiedon avulla voidaan tuottaa ymmärrystä ilmiöstä ja sen merkityksistä. Laadullisten menetelmillä saadaan esille kuvaavaa tietoa arkielämän ilmiöistä, jolloin tietty tapaus on mahdollista nähdä kokonaisuutena. (Gillham 2010, 9–12.) Syrjälä ja Numminen (1988, 99–100) esittävät, että laadullista tietoa voidaan kerätä erilaisin menetelmin, kuten havainnoimalla tai haastattelemalla tutkimuskohteena olevia henkilöitä.
Geertzin (1973, 9–10) tiheä kuvaus (thick description) tarkoittaa etnografin tiedonkeräystä monimutkaisista konseptuaalisista rakenteista haastattelujen, observoinnin ja muiden tiedonkeruumenetelmien avulla. Näin ollen Geertzin mukaan tarkoituksena ei ole tavanomaisten kaavojen teko vaan tilapäisen käyttäytymisen ymmärrys, jolloin käyttäytyminen nähdään sosiaalisena toimintana tietyssä kulttuurissa. Tähän vedoten Geertz korostaakin, että tutkimuksen koherenssi ei voi olla validiuden testi kulttuurin kuvaamisessa.
Tästä seuraa puolestaan se, että tapaustutkimuksen teoria perustuu siihen, että yleistäminen tapahtuu vain tapauksien sisällä. Tiheän kuvauksen perusteella voidaan paljastaa yksilön toiminnan konseptuaaliset rakenteet, luoda käsitteet näille rakenteille ja tuoda esille asiasta käyty sosiaalinen diskurssi. Tiheän kuvauksen perusolettamus on se, tapauksen ilmenemiskonteksti ja –kulttuuri on kuvattava hyvin tarkasti. (Emt., 26–29.) Seuraavaksi esittelen erilaisia tutkimustyyppejä, joita tapaustutkimuksessa ilmenee.
Tapaustutkimustyypit
Tapaustutkimuksia on olemassa erilaisia tyyppejä riippuen tutkimuksien tavoitteista ja tutkimuksen tieteenfilosofisista perusolettamuksista. Esimerkiksi Stake (1995, 3–4) jakaa tapaustutkimuksen kolmeen tyyppiin ja tämä jako riippuu tapauksen luonteesta, lukumäärästä, tavoitteista ja tutkimukseen liittyvistä perusolettamuksista. Nämä kolme tapaustutkimuksen tyyppiä ovat itsessään arvokas tapaustutkimus (instrinsic case study), välineellinen tapaustutkimus (instrumental case study) ja kollektiivinen tapaustutkimus (collective case study). Itsestään arvokas tapaustutkimus pyrkii vain yhden tietyn tapauksen syväymmärrykseen, jolloin tarkoituksena ei ole laajemman ilmiön ymmärrys tai teorian luominen. Välineellisellä ja kollektiivisella tapaustutkimuksella tavoitellaan laajemman kokonaisuuden ymmärrystä tai teorian kehittelyä. Nämä kaksi tapaustutkimuksen tyyppiä eroavat toisistaan siten, että kollektiivinen tapaustutkimus pyrkii useamman tapauskuvauksen avulla laajentamaan ymmärrystä ja teoriaa verrattuna yhden tapauksen käsittävään välineelliseen tapaustutkimukseen. (Erikkson & Koistinen 2005, 11–14; Stake 1995, 3–4.)
Tapaustutkimuksen voi jakaa toisaalta myös kuvailevaan, selittävään ja uutta teoriaa kehittävään tapaustutkimukseen. Kuvailevasta tapaustutkimuksesta käytetäänkin nimitystä
klassinen tapaustutkimus, sillä tavoitteena tiheä kuvaus, jonka avulla kerrotaan tapaukseen liittyvistä kulttuurisista merkityksistä. Kulttuurin merkityksien tuottaminen nähdään myös tarinan tuottamisena, joka luo puolestaan teoreettista pohjaa tapaustutkimukselle. Näin ollen tapauksen avulla saatu ymmärrys ilmiöstä tapahtuu juuri näiden tarinoiden pohjalta, jolloin tarinan juoni on tutkimuksen teoria. Selittävän tapaustutkimuksen tavoitteena on selittää tapausta etsien vastauksia tapauksesta heränneisiin kysymyksiin, jolloin selittävässä tapaustutkimuksessa kehitetään tai tuotetaan teorioita selittämään tutkittua tapausta.
Puolestaan uutta teoriaa kehittävällä tapaustutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uusia teoreettisia ideoita ja hypoteeseja tiettyihin käytänteisiin vaikuttavista tekijöistä. Tämän kaltainen tapaustutkimus voi toimia esitutkimuksena varsinaiselle tapaustutkimukselle, jonka avulla puolestaan voidaan tarkentaa ja kehittää teoriaa eteenpäin. (Eriksson &
Koistinen 2005, 11–14.)
Yhtenä tapaustutkimuksen tyyppien jäsentämisenä voidaan pitää tapaustutkimuksien jaottelua intensiiviseen ja ekstensiiviseen tutkimukseen. Intensiivisellä tapaustutkimuksella tarkoitetaan klassista tapaustutkimusta, jonka tavoitteena on ainutlaatuisen tapauksen tiheä kuvaus, tulkinta sekä ymmärrys. Tavoitteena on tuottaa tietoa yhdestä tai parista tapauksesta niiden omassa kontekstissaan, jolloin tapausta tutkitaan monipuolisesti yhteiskunnallisessa ja fyysisessä ympäristössään. Intensiivinen tapaustutkimus tuottaa tarinan arkipäivän elävästä elämästä, jolloin tutkija toimii aktiivisena tulkitsijana. Ekstensiivisellä tapaustutkimuksella tarkoitetaan puolestaan tutkimusta, jossa tarkastellaan teoreettisia käsitteitä, jolloin tarkoituksena on selittää ilmiöitä tai kehittää uusia teorioita empiirisinten ja usein vertailevien tapauksien avulla. Toisin sanoen intensiivinen tapaustutkimus pyrkii ymmärtämään yhtä tai enintään muutamaa tapausta, kun taas ekstensiivinen tapaustutkimus pyrkii teoretisoimaan useita tapauksia vertailun avulla. (Emt., 15–18.)
Tällä esittelyllä haluan tuoda esille sen, että tapaustutkimus antaa tutkijalle mahdollisuuden toteuttaa tutkimusta huomioiden tutkimuksen tarkoituksen. Tämä tapaustutkimus noudattaa kollektiivisen tapaustutkimuksen periaatteita, sillä tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää näitä erilaisia kokemuksia keskeyttämisestä ja sitä, miten näiden kokemuksien jäsentyminen voidaan käsitteellistää. Toisin sanoen tutkimuksen avulla tavoitellaan ymmärrystä ja teorian kehittelyä tutkittavien tapauksien pohjalta. Tästä johtuen kuvasin ensin tutkimuksen kontekstin (luku 2) ja tapauksien kontekstin (luku 3). Tutkittujen tapauksien kuvaukset
esitetään luvussa 5. Kuvaan seuraavassa alaluvussa tarkemmin tutkimusprosessin etenemistä ja perustelen tehtyjä valintojani.