Kuvankaappaus V2, kohta 1.21

Yeran Kimin (2011) mukaan juuri miespuolisten idolien esittämät tanssikoreografiat ovat erityi-sen yksilöllisiä, dynaamisia ja tarkkuutta vaativia verrattuina naisidolien yksinkertaisempiin tans-siesityksiin (Kim 2011, 339). Kim esitti vertailunsa 2010-luvun alussa, ja nähdäkseni 2020-luvulle tultaessa vastaavanlaista selkeää jakoa eri sukupuolten esittämien koreografioiden välillä ei enää voi tehdä. Sekä mies- että nais- ja sekaryhmät esittävät nykyisin vaativuudeltaan ja luonteeltaan vaihtelevia koreografioita ja hyödyntävät laajasti erilaisia tanssilajeja ja -tyylejä esityksissään.

Tanssin merkitys esityksille ja vaatimukset ruumiin kyvykkyydestä toteuttaa haastaviakin koreo-grafioita koskevat idoleita sukupuolesta ja artisti- tai ryhmäimagosta riippumatta. Tässä k-pop eroaa monista eurooppalaisista ja angloamerikkalaisista viihdemuodoista, sillä kuten Chuyun Oh huomauttaa (2015), tanssivat miehet ovat edelleen jonkinasteinen harvinaisuus länsimaisessa valtavirtamediassa. Tanssiminen ja miesruumiin liiallinen liike eivät kuulu hegemoniseen valkoi-seen maskuliinisuuteen, sillä ne nähdään usein naismaisena ja siten homoseksuaalisuutta mer-kitsevänä toimintana. Länsimaissa tanssiva ruumis on kaksinkertaisesti leimautunut: miehillä se

on merkki homoseksuaalisuudesta tai epämiehekkyydestä, naisilla taas siveettömyydestä. (Oh 2015, 185–187.) Näihin merkityksiin vaikuttaa kuitenkin se, mistä tanssin lajista ja millaisesta lii-kekielestä on kyse.

5.2.2 Sukupuoli, seksuaalisuus ja spontaanius osana liikekieltä

Tanssimisen kaltaisen laajan liikekokonaisuuden ja liikkumisen tavan ohella myös jotkin yksittäi-set liikkeet ja asennot voidaan nähdä sukupuolittuneina, seksualisoituina tai muita sivumerkityk-siä kantavina ruumiillisina eleinä. K-pop-esityksillä on lisäksi omia elekieltä koskevia konventioi-taan, jotka liittyvät ennen kaikkea esiintyjien ja yleisön väliseen suhteeseen. Myös musiikkityyli ja kunkin kappaleen luonne ja tunnelma määrittävät tanssikoreografioiden ohella muita esityk-sessä suoritettavia liikkeitä ja eleitä.

Länsimaisesta näkökulmasta ruumiin liike voidaan karkeasti jaoteltuna mieltää esteettisesti joko maskuliiniseksi tai feminiiniseksi, joiden väliselle janalle näitä erilaisissa suhteissa hyödyntävät liikekokonaisuudet asettuvat. Palatakseni Chuyun Oh’n (2015) toteamukseen liiallisen liikkeen muodostamasta uhasta heteroseksuaaliselle valtavirtamaskuliinisuudelle, tätä uhkaa vahvistaa tai lieventää liikkeen määrän lisäksi sen tyyli. Voimakkaita, kulmikkaita ja ruumiin lihasvoimaa esitteleviä liikkeitä pidetään usein maskuliinisina, ja niitä hyödyntävät tanssityylit – kuten monet hiphop-tanssin alalajit – ovat siten ”vaarattomampia” miesten harrastaa ja esittää kuin muut tanssilajit. Feminiiniseksi mielletyt liikkeet sen sijaan ovat tyypillisesti pehmeitä, kaarevia ja en-nemmin ruumiin notkeutta kuin voimaa korostavia. Myös tiettyjen ruumiinosien korostaminen liikkeen keinoin saa helposti sukupuoleen ja seksuaalisuuteen viittaavia merkityksiä. Esimerkiksi lantion pyörittäminen ja selän notkistaminen merkitsevät usein feminiinistä seksikkyyttä, sillä ne korostavat ruumiin kurvikkuutta ja kiinnittävät huomion pakaroihin ja rintakehään, jotka ovat eri-tyisesti naisruumiiden kohdalla vahvasti seksualisoituja ruumiinosia. Aineistossani tällaista liike-kieltä nähdäänkin selkeimmin V4:lla esiintyvien naistanssijoiden esittämänä, kuten kuvailin lu-vussa 4.6.

Tarkastelemillani videoilla kuitenkin myös miehet esittävät seksuaalisiksi tulkittavia eleitä, eikä niiden suhde edellä kuvailemiini sukupuolitettuihin liiketyyleihin ole suinkaan yksioikoinen. Esi-merkiksi videoilla V1 ja V2 nähdään kullakin lyhyt kohtaus, jossa liike ja kuvaustapa korostavat miesesiintyjien lantion aluetta hieman eri tavoilla. V1:ssä tanssikoreografiaan sisältyy ensimmäi-sessä ja kolmannessa kertosäkeessä kohta, jossa kukin esiintyjä vie yhtäaikaisesti toisen kätensä pään sivulta alas rintakehää ja vatsaa pitkin haaroihinsa ja laskeutuu samanaikaisesti puolikyyk-kyyn jalat levällään. Kolmannen kertosäkeen aikana liikesarjaa korostetaan tavalla, jolla otos on kuvattu: kamera seuraa muodostelmassa etumaisena olevan jäsenen kättä ja samalla liikkuu lä-hemmäs niin, että kuva rajautuu lopulta kyseisen esiintyjän rintakehän ja polvien välille (ks. kuva 20). V2:ssa vastaava liikesarja sijoittuu niin ikään kertosäkeeseen, ja myös siinä kuva rajataan yh-den ryhmän jäsenen lantioon ja sen edessä liikkuvaan käteen (ks. kuva 21).

Kuva 20. Kuvankaappaus V1, kohta 3.11 (vasemmalla). Kuva 21. Kuvankaappaus V2, kohta 1.51 (oikealla).

Susan Bordo (1999) on kirjoittanut tavoista, joilla miehet ja naiset esitetään koskettamassa omaa ruumistaan erilaisissa mediarepresentaatioissa. Hänen mukaansa ”itsensä raukea koskettelu, ruumiin aistilliseen nautintoon katoaminen” on feminiinisyydessään ja pehmeydessään liian kau-kana ”tosimiehen” tavasta olla suhteessa ruumiiseensa. Sen sijaan haarojen kouraisu on miehe-käs, kova seksuaalinen ele, joka ei tuo mukanaan hegemonista maskuliinisuutta horjuttavia sivu-merkityksiä. (Bordo 1999, 37.) Siinä, missä naiset on useammin kuvattu koskettelemassa koko kehoaan, miehiä on rohkaistu – ainakin Bordon tekstin ajallisessa ja kulttuurisessa syntykonteks-tissa – ajattelemaan ruumiitaan lähinnä sukuelintensä kautta (emt. 36–37).

Edellä kuvattuja kohtauksia on kiinnostavaa peilata Bordon esittämiin huomioihin sekä myös omaan jaotteluuni maskuliinisen ja feminiinisen liikekielen välillä, sillä ne eivät pitäydy yksiselit-teisesti vain jommassakummassa – eittämättä keinotekoisessa – kategoriassa. V1:lla tapahtu-vassa kohtauksessa esiintyjät eivät niinkään tai ainoastaan kouraise haarojaan, vaan koskettavat ensin ylä- ja keskivartalonsa muita ruumiinosia ja tuovat kätensä lopuksi vain melko kevyesti si-säreidelleen; V2:lla esiintyjien kädet liikkuvat lantion edessä ilman kosketusta. Koreografia ja ku-vanrajaus ohjaavat katseen esiintyjien haaroihin, mutta kohtaukset ovat ennemmin seksuaali-sesti vihjailevia kuin avoimen ja aggressiivisen seksuaalisia – kenties sopiakseen paremmin esi-tettäviksi kaikenikäisille katsojille tarkoitetussa televisio-ohjelmassa.

Videoaineisto tarjoaa esimerkkejä myös sellaisista seksuaalisesti tulkittavista liikesarjoista, jotka eivät keskity miesesiintyjien sukuelinten alueelle ja ovat siten Bordon kuvausta noudatellen femi-niinisempiä. V1:ssa eräällä ryhmän jäsenellä on koreografiassa lyhyt soolo-osuus, jonka aikana hän liu’uttaa toisen kätensä ensin rintakehää pitkin lantiolle ja tuo sen sitten kaulalleen. Määrä-tietoinen mutta tunnusteleva kosketus, puoliksi suljetut silmäluomet ja pään taivuttaminen si-vulle ikään kuin kaulaa esitellen korostavat hetken aistillisuutta. (Ks. kuva 22.) Tämänkaltaiset, maskuliinisia ja feminiinisiä kosketuksen ja liikkumisen tapoja yhdistävät kohtaukset hämärtävät rajoja sukupuolitettujen eleiden välillä. Videoaineistostani onkin löydettävissä varsin vähän sellai-sia tuokioita, jotka eivät näyttäytyisi perinteisten, kovaa maskuliinisuutta ilmentävien miesrepre-sentaatioiden rinnalla ruumiilliselta ilmaisultaan joustavampina ja vapaampina tiukkaan raja-tuista sukupuoliluokituksista.