Kielteisten asioiden avoin käsittely

Gengin (2011, 18–19) tutkimustulosten mukaan opettajan tuli kiinnittää erityistä huomiota vuo-rovaikutukseen puhuttaessa kielteisistä asioista ADHD-oppilaan kanssa, sillä heidän oli todettu olevan herkempiä akateemiselle epäonnistumiselle, sosiaaliselle käyttäytymiselle ja heikenty-neille vuorovaikutussuhteille (ks. luku 2.1) Aineistostamme ilmeni, että ADHD-oppilaan kanssa käydyn rakentavan keskustelun tuli olla rauhallista, yksityiskohtaista ja oppilaan huonon käy-töksen syy tuli eritellä. Suurin osa haastatelluista luokanopettajista koki, että ADHD-oppilaan isoimpia väärinkäyttäytymisiä ei voinut jättää huomiotta, vaikka pääpaino olikin positiivisen toiminnan huomioimisessa.

-- Meillä ei toinna käydä huutaamaan, ne on allergisia sille huudolle. Koska sitten saat-taa olla, että kotona se perhe on väsyny sen lapsen ADHD:een, että siellä huudesaat-taan hirveästi. En mie niinku huuda näille ikinä. Joskus saatan läpsäyttää kädet yhteen ”nyt hei haloo, kuuntele!”. (Seija, 51)

-- sitten myöskin keskustellaan negatiivisista asioista. Tänäänkin kun oli tosi levoton päivä, niin sitten ollaan keskusteltu siitä päivän mittaan, et ei mee hommat silleen niin-kun pitäs. Et semmonenkin on tärkeetä mun mielestä niinniin-kun heidän huomata, että ei voi aina olla vaan kehumassa, jos sitä kehumisen aihetta ei oo. (Jenni. 41)

Hieman alle puolet haastatelluista kertoi kokevansa joskus turhautumisen tunteita ADHD-oppi-laan käytökseen liittyen. Turhautumiset liittyivät usein opettajan merkityksettömältä tuntuvan ja jatkuvan ohjeistuksen tehottomuuteen, kun ADHD-oppilas ei joko kuunnellut tai ymmärtänyt.

Lisäksi ADHD-oppilaan jatkuva levottomuus, tavaroiden hävittäminen ja siirtymätilanteiden toistuvat hankaluudet tuottivat luokanopettajille kyllästymisen tunteita. Yksi haastatelluista opettajista korosti kuitenkin turhautumisen piilottamista lapselta itseltään, ja vastaavalaisia tu-loksia sai Reinikainen (2016, 56–61) tutkielmassaan, sillä hänen mukaansa opettajan hyväk-syntä ja ennakkoluulottomuus huolimatta oppilaan negatiivisesta käyttäytymisestä tuotti posi-tiivisia tuloksia kasvun ja oppimisen tukemisessa. Lisäksi yksi opettajista mainitsi, että joskus oppilaan häiritsevän ja turhauttavan käytöksen huomiotta jättäminen toimii jopa paremmin kuin käytökseen puuttuminen, ja tälle ajatukselle saamme tukea myös Loudenin (2013, 98) tutkimuk-sen tuloksista, joiden mukaan reilu kolmasosa (36 %) tutkimukseen osallistuneista opettajista piti tehokkaana keinona epäsopivan käytöksen huomiotta jättämistä ADHD-oppilaan kohdalla.

(Ks. luku 2.1.)

No pakko myöntää, että turhaudun. Käyttäytymiseen siinä suhteessa, et esimerkiksi ma-tematiikan tehtävä, ni selität vaikka kuin päin sen homman ja annat esimerkkejä, ja se ei ymmärrä, niin siinä kohtaa rupeet turhautumaan ite, mut sitähän ei pidä sille pens-kalle näyttää. Et se on muistettava tässä hommassa, et sit potkitaan tuolla nurkan takana seinää. Sen jos muistaa, niin sit pärjää sen kanssa. (Paavo, 62)

Turhaudun toki. Eli varmasti sellanen tilanne, et koko luokassa tarvittas työrauhaa, tai tietyt oppilaat erityisesti mun tukea, esimerkiksi kenellä on oppimisen ongelmia, ja aika menee sit siihen muuhun. Tai luokka ei saa sitä rauhallista työskentelyä käyntiin sen takia, että joku oppilas ei pysty siihen tai kerää kaiken huomion. (Jenni, 41)

-- kun lapsi lukkiutuu eikä liiku mihinkään, tai heittäytyy täysin jalattomaks, ja sit sie kannat sitä (ADHD-oppilasta), niin sillon tietysti kokee turhautumisia. Sit myöskin

sem-mosta myötäpahaa mieltä, et kun ei haluais, et niissä tilanteissa, kun lapsella on jo tar-peeks paha olla, ni siinä on todistamassa oppilaita. Ni ne on sellaset todella ikävät ti-lanteet. (Anita, 46)

-- sillon viime keväänä olin kyllä hitsi vie, miten minä toimin tämän kanssa. Ja sitten siinä kuitenkin kävi niin, että oli parempi antaa sen hetken rauhottua eikä kiinnittää siihen huomiota, ja se toimi parhaiten. (Seija, 51)

Medoff (2016, 44–48) mainitsi tutkimuksessaan, että opettajan tulisi huomioida omien tun-teidensa ja asentun-teidensa vaikutus vuorovaikutussuhteen rakentumiseen ja yrittää muuttaa mah-dollisia kielteisiä ajatuksia liittyen ADHD-oppilaaseen positiivisiksi pienienkin keinojen avulla (ks. luku 2.2.3). Noin puolet haastatelluista opettajista selittivät itselleen ADHD-oppilaan huo-noa käytöstä diagnoosin avulla, ja näin välttyivät omalta turhautumiseltaan. Muutama luokan-opettaja mainitsi, että diagnoosin saaminen oli helpotus oppilaan ja perheen lisäksi myös opet-tajalle itselleen, sillä näin käytöksen syille löytyi perusteluja diagnoosin takaa. Diagnoosin ko-ettiin lisäävän opettajan ymmärrystä ADHD-oppilasta ja hänen käytöstään kohtaan.

No ei oikeestaan, en käyttäs ehkä sanaa turhautua, vaan kun ymmärtää, että ne ei taval-laan itsellensä mitään mahda. Joskus voi kyllä olla, kun sitä toistoo on ja ne samantyyp-piset tilanteet toistuu, niin se väsyttää ja uuvuttaa, mut en koe, että turhautuisin. (Elisa, 41)

No enää en turhaudu. Sillon ennen diagnoosia turhauduin, koska mä en tienny, mistä se johtuu, eikä oppilas itekään tiennyt, tai vanhemmat. Ne keinot oli mulla olemassa, mut sit se, et kun ei tavallaan sen käyttäytymisen taakse löytyny mitään syytä tai sille ei ollu mitään selitystä, niin tosi usein tuli sitä turhautumista. Mut sen jälkeen kun se diagnoosi tuli, niin mä ajattelin, että se ei ite voi sille mitään, ja sille on joku selitys olemassa, että miksi hän käyttäytyy näin tai jättää käyttäytymättä. Musta tuntuu, et jos se oli perheelle itsellekin helpotus, se diagnoosi, niin oli se mullekin. (Kaisa, 42)

No en oikeestaan turhaudu. Että kun mä oon joskus ollu erityiskoulussa ohjaajana ennen opintoja, ja sieltä on saanu sitä kautta jotenkin semmosta ymmärtämistä, et se ei oo sen oppilaan vika. Et ne on niinkun tahattomia, siitä diagnoosista johtuvia, mut sit niistä harjotellaan pois. Mun mielestä se ei vie pitkälle, että turhaantuu tai ärsyyntyy, vaan ottaa sen haasteena, et ”okei, nyt on tämmönen juttu tullu esille, et miten minä voin auttaa tätä oppilasta, että se loppuu”. (Ninni, 25)

Honkasillan (2016, 65) väitöskirjan tuloksista tuli ilmi, että ADHD-nuoret ja heidän vanhem-pansa kokivat ADHD-diagnoosin leimaavan nuorta negatiivisesti (ks. luku 2.1). Meidän aineis-tomme pohjalta taas voidaan todeta, että diagnoosi oli helpotus aivan jokaiselle ADHD-diagno-soidun kanssa toimivalle henkilölle. Kun oppilaalle annettiin selkeä diagnoosi, johon toimivat tietyt menetelmät, oli myös luokanopettajan helpompi etsiä toimivia oppimista ja kasvua edis-täviä tuen muotoja ADHD-oppilaalle.

6 POHDINTA

Tässä osiossa tarkastelemme tutkimuksemme tuloksia, joista olemme nostaneet kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä asioita esille. Tulosten tarkastelun ja pohdinnan lisäksi esittelemme mah-dollisia jatkotutkimusaiheita tähän tutkimusilmiöön liittyen. Lopuksi kokoamme tutkielman päätarkoituksen ja -tuloksen, joka määrittää mitä uutta tutkielmamme antaa suomalaisen kasva-tustieteen tutkimuskentällä.