Kehittämistoiminta
5.7 Kestävän kehityksen mallialue?
PohjoisKarjalan biosfäärialueen sosioekonomiseen kehitykseen on olennaisesti vaikuttanut alueen metsien hyödyntämisen varaan rakentuneen sosioekologisen luonnonvarojenkäytön järjestelmän hidas muutos, jossa muut kuin paikalliset asu-mis- ja tuotantointressit ovat aikaa myöten saaneet yhä keskeisemmän sijan alueen kehitystä suuntaavina tekijöinä (ks. Raitio ja Rannikko 2006). Alueen väestöpoh-jan ja elinkeinorakenteen ohentuessa metsäteollisuusyritysten ja metsätalouden organisaatioiden toimintaa on ohjannut globaalin toimintaympäristön muutos, mikä heijastuu laajavaikutteisesti myös paikallisen kehityksen suuntiin. Paikal-lisyhteisöjen kehityksen kannalta ongelmallinen ja ristiriitainen tilanne syntyy, jos alueen resurssien käytön ohjaus perustuu tulevaisuudessa keskeisesti näiden toimijoiden kansallisiin ja kansainvälisiin toimintastrategioihin, joihin paikallis-lähtöisen toiminnan vaikutukset eivät useinkaan ulotu. Metsäsektorin tulevaisuus voi kuitenkin avata myös uusia paikallisia mahdollisuuksia. Metsäsektorin tulevai-suusnäkymiä arvioineet tutkijat pitävät mahdollisena, että metsäala voi sosiaalisen pääoman heikkenemisen kautta määrittyä uudella tavalla, nykyistä laajemmaksi ja monialaisemmaksi elinkeino- ja hyvinvointisektoriksi (Niskanen ym. 2008, 74).
Resilienssiajattelun viitekehyksessä tarkasteltuna metsäsektorin muutoskehitys on esimerkki paikallisen ja globaalin sopeutumissyklin panarkisesta vuorovaik-tuksesta, jossa globaalin sopetumissyklin kasvuvaihe heijastuu Pohjois-Karjalan luonnonvarojen käytön sosioekologisen järjestelmän kypsään vaiheeseen. Se voi käynnistää niiden romahtamiseen johtavan kehityskulun, mikä tekee tilaa uuden paikallisen metsänkäyttöön perustuvan elinkeino- ja hyvinvointisektorin kehityk-selle.
ICD-näkökulmasta biosfäärialueen toiminta on esimerkki siitä, kuinka yk-sitäisen hankkeen tasolla ilmeneviin ongelmiin on mahdollista löytää ratkaisuja vakiintuneemman ja pitkäjänteisemmän toiminnan avulla (esim. Rientjes 2002;
Robinson ym. 2006; Rinne 2006). Pohjois-Karjalan biosfäärialueen toiminta täyt-tää useimmat Mackinnon ja Wardojon (2001) ICD-hankkeelle määrittämistä kri-teereistä (ks. Taulukko 2).
Hambreyn ym. (2008, 77) mukaan biosfäärialue on käsitteenä vaikeasti ym-märrettävä, minkä vuoksi suojelutavoitteiden kanssa yhteensopivan toiminnan yksiselitteinen ja ymmärrettävä määrittely on ollut vaikeaa. Nämä tekijät näkyvät myös Pohjois-Karjalan biosfäärialueen toiminnassa, jossa em. ongelmaa pyrittiin ratkaisemaan käynnistämällä toiminta ruohonjuuritasolta paikallisina kylätapaa-misina ja konkreetteina hankkeina, joiden avulla toiminnan sisältöjä pyrittiin avaamaan yhdessä paikallisten ihmisten kanssa (H14). Näiden avulla kartoitettiin sidosryhmien näkemyksiä ja niiden taustasyitä. Vaikka toiminnan alkuvuosina
toi-minnan ja luonnonsuojelun kytkentää kohtaan tunnettiin epäilyksiä, muuttivat paikalliset kehittämishankkeet asenteita biosfääritoiminnalle myönteisiksi. Koska biosfäärialueen perustaminen ei merkinnyt lisäsuojelua, eivät luonnonsuojeluky-symykset nousseet biosfäärialueen toiminnan kompastuskiviksi, vaan alueeseen suhtauduttiin neutraalina toimijana. Toiminnassa keskeinen yhteistyö toteutui pitkälti Mckinnon ja Wardojon (2001) esittämien kriteerien mukaisesti hallinnol-liset ja toiminnalhallinnol-liset rajat ylittävänä yhteistyönä, jonka tavoitteena olivat myös ympäristökasvatusta ja ympäristötietoisuutta tukevan paikallisen toiminnan ai-kaansaaminen.
ICD -kriteereistä ongelmallisia olivat biosfäärialueen kannalta toiminnan tu-eksi tarvittavat tarkoituksenmukaiset institutionaaliset puitteet sekä toiminnasta vastaavan organisaation jatkuvan taloudellisen sitoutumisen takaaminen. Näiden kriteerien ongelmat olivat keskeinen syy myös siihen, että projektihenkilöstön pit-käkestoinen sitoutuminen toiminnan kohdealueeseen ja kehitysohjelmiin ei toteu-tunut, vaan vuoden 2000 jälkeen suuri osa työntekijöistä vaihtui.
Tällaisen toiminnan tulisi kuitenkin kyetä luomaan itselleen oma tunnistet-tava identiteetti ja saavuttaa muita toimijoita kiinnostunnistet-tava toiminnallinen rooli.
Pohjois-Karjalan biosfäärialueelle ei ole toiminnan aikana muotoutunut yksilöllis-tä identiteettiä vaan toimijat hahmottavat sen osana alueellista ympäristöhallintoa.
Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on korostanut biosfäärialueen merkitystä lisäar-voa luovana toimintana42. Alueen institutionaalisilla toimijoilla on ollut vaikeuksia hahmottaa biosfäärialueen ja vakiintuneiden organisaatioiden toiminnan välisiä liittymäkohtia. Merenniemi (2004, 72–74) korostaa, että biosfäärialuetoiminnan sisältöjä olisi arvioitava uudelleen, jotta uudet verkostokumppanit voisivat nykyis-tä paremmin tunnistaa biosfäärialueen toiminnasta ne sisällöt, jotka olisivat hyö-dyllisiä heidän oman toimintansa kehittämisen kannalta. Ilman tällaista sisältöjen konkretiaa biosfäärialuetoiminta voi ajautua liian etäälle paikallisten toimijoiden arkitodellisuudesta. Tällaisen institutionaalisen mikrokoherenssin rakentamista voikin pitää biosfäärialuetoiminnan lähivuosien keskeisenä haasteena.
Kansallisella tasolla biosfäärialuetoimintaan kohdistuneet odotukset olivat suunnitteluvaiheessa tutkimuspainotteisia (ks. Ympäristöministeriö 1989), mut-ta myöhempinä vuosina ryhdyttiin korosmut-tamaan yhteistyön ja toimijaverkkojen merkitystä (Ojala 1999) ja biosfäärialueen merkitystä maakunnallisena kestävän kehityksen asiantuntijana (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2007). Maakunnalli-sesti Pohjois-Karjalan biosfäärialueen tehtävämäärittely on laaja ja paikallislähtöi-sen toiminnan rajat ja mahdollisuudet olivat pitkään avoin kysymys, joka on osin selkiintynyt vasta viime vuosina.
Fennoskandian vihreän vyöhykkeen odotetaan tuovan mukanaan aiemmista poikkeavia innovatiivisia kehitysratkaisuja, luovan työpaikkoja ja toimivan esi-merkkinä siitä, miten luonnonsuojelu voidaan yhdistää aluekehityksen intres-seihin (ks. Teittinen 2006, 8–9). Tässä suhteessa suhtautuminen Fennoskandian vihreään vyöhykkeeseen muistuttaa 1990-luvun alun tilannetta jolloin biosfää-rialuetoimintaan kohdistui samanlaisia odotuksia. Paikallisesti korostuivat lähinnä elinkeinoperustan laajentaminen ja uusien työpaikkojen aikaansaaminen. Näihin odotuksiin vastaaminen määrittää keskeisesti sitä, tunnistavatko eri toimijat bios-fäärialuetoiminnan itselleen mielekkääksi toiminnan muodoksi ja koetaanko se hyödylliseksi. Bridgewater (2002, 12) pitää tärkeänä UNESCOn
biosfäärialuetoi-42 Hokkanen ja Mikkonen 1997; Hokkanen ja Repola 1997; Pogostan Sanomat 15.3.1999;
7.2.2000.
minnan uudelleen suuntaamista selkeästi nykyistä vahvemmin paikallistoimijoiden tarpeet huomioonottavaksi. Hän kuitenkin korostaa samalla tämän edellyttävän nykyistä moniäänisempää keskustelua eri luonnonkäyttömuotojen yhteensovitta-misen ehdoista.
Biosfäärialueeseen kohdistuvien osin ristiriitaisten odotusten nivominen yhte-näiseksi toimintaohjelmaksi ei käytännössä ole yksinomaan eri toimijoiden tah-dosta riippuva prosessi. Toiminnan tavoitteisiin liittyy monia kysymyksiä, joiden ratkaiseminen on poliittisesti ristiriitaista niin yksittäisten kuntien kuin koko maan tasolla. Tätä vaikeuttaa vielä se, että biosfäärialuetoiminnalle ei ole määritel-ty selkeää roolia. Osa biosfäärialuetoiminnan tavoitteista ja ongelmien mahdolli-sista ratkaisuista edellyttäisi myös kansallisia poliittisia päätöksiä. Keskusteltaessa biosfäärialuetoiminnan tulevaisuudesta on tärkeää pohtia, miten alueen tehtävän-asettelua selkiinnytetään nykyisestä: mitä suojelu-, kehittämis- ja tutkimustehtä-vät käytännössä tarkoittavat alueellisessa ja toiminnallisessa yhteydessään ja miten alueen tavoitteet voidaan kytkeä käytännön ympäristö- ja maaseutupolitiikkaan.
Biosfäärialueen tulevaan toimintaan vaikuttaa useita avoimia kysymyksiä. Keskus-telua biosfäärialueiden kansallisen toiminnan merkityksestä ja organisoinnista on käyty pitkään niin hallinnollisella kuin poliittisellakin tasolla43, mutta toiminnan resursointi on jäänyt ympäristöhallinnossa marginaaliseen asemaan. Moni alueen kehityksen kannalta keskeinen toimija ei ole määritellyt suhtautumistaan ja sitou-tumistaan alueen toimintaan ja kestävän kehityksen toteutuminen kiinnittyy yhä vahvemmin muihin instituutioihin ja toiminnallisiin rakenteisiin kuin biosfää-rialuetoimintaan.
Biosfäärialueen toiminnallisen identiteetin vahvistamisen kannalta on oleel-lista, että toiminnan suhdetta maaseudun kehittämiseen selkeytettäisiin. Tällä hetkellä biosfäärialuetoiminnan tulevaisuuden kriittisen kysymyksen muodostaa toiminnan selkiintymätön ympäristöpoliittinen ja maaseutupoliittinen asema, mikä ilmentää toiminnan heikkoa makrokoherenssia ja tehtäväkentän suhteetonta laajuutta käytössä oleviin resursseihin nähden.
Harvaanasutulla maaseudulla väestön asuinpäätös tai päätös loma-asunnon hankinnasta perustuvat tulevaisuudessa tietoiseen valintaan – eivät niinkään alu-eella sijaitseviin työpaikkoihin. Tämä on muuttanut ja tulee muuttamaan alueen toiminnallista luonnetta. Maa- tai metsätalouden varaan kehittyneen sosioekologi-sen järjestelmän tilalle on kehittymässä myöhäisteollinen pirstaleinen ja yksittäis-ten ihmisyksittäis-ten valinnoista koostuva toimeentulomuotojen kirjo, jossa yhä useampi henkilö perustaa toimeentulonsa muihin kuin perinteisiin maaseutuelinkeinoihin.
Haluttaessa kehittää kansallisesti merkittäviä toimintamalleja ympäristöpolitiik-kaan ja maaseutupolitiikympäristöpolitiik-kaan perustuva kokeiluajattelu edellyttää biosfäärialueen rajauksen tarkistamista toiminnallisemmaksi. Alueen laajentamista on valmistel-tu pitkään ja vuoden 2008 kesällä biosfäärialue laati esityksen alueen rajauksen tarkistamiseksi44. Rajauksen tarkistamiselle esitettiin kolmea vaihtoehtoa, joista ensimmäinen säilyttäisi rajauksen nykyisellään ja toisessa vaihtoehdossa rajat tar-kistettaisiin maarekisterikylien mukaisesti. Kolmantena vaihtona esitettiin alueen laajentamista kuntarajausta noudattavaksi siten, että mukana olisivat Ilomantsi, Lieksa ja entisen Tuupovaaran alue Joensuun kaupungista. Keväällä 2009
Mab-43 Karjalan biosfäärialueen työryhmä 12.3.1997; Ympäristöministeriön kirje Pohjois-Karjalan ympäristökeskukselle, Dnro YM6/01/2003; Eduskunnan täysistunnossa esitetyt kirjalliset kysymykset (Vehviläinen KK427/1999; KK724/2000).
44 Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, biosfäärialueen laajentamista koskeva muistio 15.8.2008 ja esitys Pohjois-Karjalan biosffärialueen laajentamisprosessin aikatauluksi 5.8.2008.
ohjelman kansainvälinen koordinaationeuvosto hyväksyi laajennusesityksen kun-tarajausvaihtoehdon mukaisesti (UNESCO 2009).
Toinen toiminnan kannalta kriittinen kysymys liittyy maaseudun ja kaupun-kien kehityksen suhteeseen. Keskittyessään luomaan toiminnan välttämättömänä edellytyksenä olevia hyviä ja luottamuksellisia suhteita alueen väestöön ja muihin toimijoihin biosfäärialuetoiminta pyrki vakiinnuttamaan asemansa osana syrjä-seudun ympäristölähtöistä kehittämistoimintaa. Tämä on osoittautumassa myös toiminnan ongelmaksi, mikäli biosfäärialuetoiminnan oletetaan tuottavan uusia kestävän kehityksen toimintatapoja ja luonnonsuojelupoliittisia vaihtoehtoja.
Pohjois-Karjalan biosfäärialueentoiminnan voi viime vuosina nähdä muuttu-neen em. suuntaan ja paikallisilla hankkeilla on voitu jossain määrin helpottaa syrjäalueiden sopeutumista muutokseen, koska biosfäärialuetoiminnan avulla alu-eelle on esimerkiksi onnistuttu hankkimaan lisää kehitysresursseja. Biosfäärialue-toiminta on kehittänyt Biosfäärialue-toimintatapoja, joita on hyödynnetty Pohjois-Karjalassa viime vuosina toteutetuissa ympäristöhankkeissa. Tutkimustoimintaan kohdistu-neiden myönteisten vaikutusten lisäksi biosfäärialuetoiminnalla on ollut näkyvä vaikutus myös alueelliseen kehittämistyöhön, sillä ilman biosfäärialueen toimin-taa ja sen yhteydessä kehitettyjä toimintatapoja olisivat useat Pohjois-Karjalassa toteutetuista ympäristöhankkeista jääneet toteutumatta tai niiden sisällöt olisivat muotoutuneet nykyistä yksipuolisemmiksi. On kuitenkin selvää, että ilman ny-kyistä selkeämpää poliittista ja hallinollista tehtävänasettelua ja tehtäväkenttään nähden realistisesti mitoitettuja resursseja, biosfäärialuetoiminnan mahdollisuudet vaikuttaa nykymuodossaan paikallisen sosioekologisen järjestelmän kehitykseen näyttävät vähäisiltä.
Väestö- ja tuotantorakenteiden muutos keskittää väestöä ja taloudellista toi-mintaa kaupunkikeskuksiin. Itä-Suomen talouskehityksen suunnan on Eskelisen ym. (2007, 49) mukaan ennakoitu tulevaisuudessa riippuvan aiempaa voimak-kaammin niistä yrityksistä, joiden kilpailuetu ei perustu paikalliseen luonnonvaro-jen tarjontaan, vaan alueella luotaviin ja sinne muualta suuntautuviin resursseihin.
Tällaisessa tilanteessa biosfääritoimintaa uhkaa eristäytyminen yhteiskunnallisen toiminnan marginaaliin, mikäli toimintaa kohtaan ei enää tunnettaisi riittävää mielenkiintoa.