Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (20.11.2009/897) säätää ELY-keskuksista ja niiden alaisista TE-toimistoista. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä on edis-tää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat niille erikseen säädettyjä nykyisiä tehtäviä seuraavilla toi-mialoilla: 1) yrittäjyyden ja elinkeinotoiminnan edistäminen, 2) innovaatiot ja kansainvälis-tyvä liiketoiminta, 3) työmarkkinoiden toimivuus, työvoiman saatavuus ja työllisyys, 4) koulu-tus, osaaminen ja kulttuuri, 5) maahanmuutto, kotouttaminen ja hyvät etniset suhteet, 6) maatilatalous, kalatalous, maaseudun kehittäminen, eläintunnistusjärjestelmä sekä maa- ja metsätalouden tuotantotarvikkeiden turvallisuus ja kasvinterveys, 7) energia ja sen tuotanto, 8) liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, maanteiden pito sekä julkisen liikenteen järjestäminen, 9) ympäristönsuojelu, alueiden käyttö, rakentamisen ohjaus, kulttuuriympäristön hoito, luonnon monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö sekä vesivarojen käyttö ja hoito, 10) palkkaturva-asiat, 11) eräät edellä mainittuihin tehtäviin liit-tyvät rakennerahasto- ja aluekehitystehtävät. ELY-keskusten elinkeinoihin liittyvänä yhtenä tehtävänä on lisäksi ohjata ja valvoa työ- ja elinkeinotoimistoja. ELY-keskusten yleishallinnol-linen ohjaus kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. (Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökes-kuksista 20.11.2009/897, 2-3§, 6§.)
TE-toimistojen nykyisinä tehtävinä ovat 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden parantamista, 2) toimeenpanna julkinen työvoimapalvelu, 3) edistää maahan-muuttajien kotoutumista, 4) tarjota yrityspalveluihin liittyvää neuvontaa, 5) hoitaa muut sille säädetyt tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sille määräämät tehtävät. (Laki elin-keino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista 20.11.2009/897, 14§.) TE-toimistot ja ELY-keskukset tarjoavat julkisia työvoima- ja yrityspalveluja tehtäviensä hoitamiseksi. Julkisista työvoima- ja yrityspalveluista säädetään tarkemmin laissa julkisesta työvoima- ja yrityspalveluista (28.12.2012/916). Laissa säädetyillä palveluilla edistetään työmarkkinoiden toimivuutta tur-vaamalla osaavan työvoiman saatavuutta ja tarjoamalla työtä hakeville mahdollisuuksia saada työtä sekä edistetään uuden yritystoiminnan syntymistä ja kehitetään yritysten toimintaedel-lytyksiä ja työelämän laatua. Asiakkaalle palvelut näkyvät työnvälityspalveluina, tieto- ja neuvontapalveluina, osaamisen kehittämispalveluina sekä yritystoiminnan käynnistämis- ja ke-hittämispalveluina. Palvelukokonaisuuteen kuuluvat myös henkilöasiakkaan palveluprosessiin liittyvät asiantuntija-arvioinnit sekä tämän lain mukaiset tuet ja korvaukset. (Laki julkisesta työvoima- yrityspalvelusta 28.12.2012/916, 2§.)
Nykypalveluja, jotka vastaavat kasvupalveluja, rahoitetaan noin 600 miljoonalla eurolla val-tion talousarviotileiltä. Työvoima- ja yrityspalveluita hankittiin vuonna 2015 noin 280 miljoo-nalla eurolla. Näistä hankinnoista valmennusten ja koulutusten osuus oli noin 270 miljoonaa euroa, yritys- ja kehittämispalveluiden osuus 7–9 miljoonaa euroa, starttirahaselvitysten ja muiden hankintojen osuus 3–5 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 toteutettiin ammatillisen koulu-tuksen reformi ja tutkintotavoitteisesta työvoimapoliittisesta koulutuksesta noin 90 miljoonaa euroa siirtyi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alalle. (HE 35/2018 vp, 21, 33.)
Kuntien itsehallinnosta säädetään kuntalaissa (10.4.2015/410). Lailla pyritään luomaan riittä-vät edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdolli-suuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. Kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hy-vinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaali-sesti ja ympäristöllisosiaali-sesti kestävällä tavalla. Kunta hoitaa voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse tai hankkia ne sopimukseen perustuen muulta palvelujen tuottajalta.
Kunta voi ottaa hoitaakseen muitakin kuin itsehallintoonsa kuuluvia julkisia tehtäviä sopimuk-sellisesti. (Kuntalaki 10.4.2015/410, 1§, 7, 9§.) Kunnilla ei ole lakisääteistä velvollisuutta jul-kisten työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämisessä tai tuottamisessa, lukuun ottamatta pit-kään työttömänä olleiden ipit-kääntyneiden työllistämisvelvoitetta. Kunnat ovat kuitenkin tuotta-neet yleistoimivaltaan perustuvia vapaaehtoisesti tuotettuja palveluja työttömille, kuten palkkatukityötä, työkokeilupaikkoja, rekrytointipalveluja työnantajille ja työttömille sekä pii-lotyöpaikkojen kartoitusta. Kunnissa oli vuonna 2015 noin 16 000 työttömälle palkkatuettua työtä. Se on noin 30 prosenttia kaikesta palkkatuetusta työstä Suomessa. Kunnat ovat toimi-neet työkokeilupaikan järjestäjinä noin 12 000 työttömälle vuosittain. Lisäksi kunnat ovat
jär-jestäneet sosiaali- ja terveyspalveluina kuntouttavaa työtoimintaa, työ- ja toimintakykyä pa-rantava sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluja, työttömien terveystarkastuksia, vammaisten henkilöiden työllistymistä tukevaa toimintaa ja työhönvalmennusta. (HE 35/2018 vp, 29-30.) 2.2 Työ- ja elinkeinopalvelujen kehitystrendit
TE-hallinnon kehitystrendinä on ollut samojen tehtävien hoitaminen huomattavasti vähäisem-min henkilötyövuosin. ELY-keskusten ja TE-toimistojen toivähäisem-minnan tehostavähäisem-minen aloitettiin työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämän Iskukykyinen ELY-keskus -hankkeen avulla edelli-sellä hallituskaudella, kun pääministeri Jyrki Kataisen hallitus kohdensi ELY-keskuksille 500 henkilötyövuotta vastaavat säästöt vuosille 2016-2017. Hankkeen tarkoituksena oli turvata ELY-keskusten tehtävien laadukas hoitaminen resurssien vähenemisestä huolimatta. Hankeko-konaisuus muodostui ohjaus- ja suunnittelujärjestelmän yksinkertaistamistoimista, toiminnan ja palveluiden sähköistämisestä sekä yhteisen kehittämis- ja hallintoyksikön (KEHA) perusta-misesta. ELY-keskusten toimintamenoille kohdistettiin aikaisempien säästötavoitteiden lisäksi yhteensä 33 miljoonaa euron lisäsäästöt vuosille 2015–2018. Yhteensä säästötavoitteet merkit-sivät 700 henkilötyövuoden vähentämistavoitetta. Virastojen kuluista 80–85 % aiheutuu palk-kaus- ja muista henkilöstömenoista. Euroopan unionin rakennerahastojen teknisen tuen sääs-töt rakennerahastokaudella mukaan luettuna henkilöstön vähentämistavoite merkitsi käytän-nössä 17 % vähentämistavoitetta, lakisääteiset tehtävä säilyivät kuitenkin ennallaan (HE 35/2018 vp, 56.)
Säästötavoitteisiin ja tehtävien laadukkaaseen hoitamiseen vastattiin keskittämällä keskeisiä substanssitehtäviä sekä perustamalla KEHA-keskus hoitamaan hallinto- ja kehittämistehtäviä sekä tukien ja avustusten maksatus- ja takaisinperintätehtäviä. Lisäksi ELY-keskuksissa käyn-nistyi syksyllä 2015 yhteistoimintamenettely 80 henkilötyövuoden irtisanomisiin taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Vuosien 2010 ja 2017 aikana ELY-keskusten henkilötyövuosimäärä on laskenut 4 306 henkilötyövuodesta 2 956 henkilötyövuoteen. Volyymiltaan merkittäviä tehtä-viä keskitettiin yhtä ELY-keskusta laajemmille toimialueille ja tämä vauhditti myös palvelujen sähköistämistä. Virkamiehiltä edellytettiin uudenlaista työskentelykulttuuria ja johtamista monipaikkaiseen työskentelyn lisääntyessä, kollegoiden ja esimiesten työskennellessä fyysi-sesti etäällä toisistaan. ELY-keskusten sidosryhmä- ja asiakastyytyväisyys ovat säilyneet työ- ja elinkeinoministeriön mukaan korkealla tasolla säästötoimista huolimatta. (HE 35/2018 vp, 57.)
Työvoimapalveluiden toimintaympäristön muutoksen ajureita ovat olleet muun muassa digita-lisaatio sekä työn ja sen organisoinnin monimuotoistuminen. Tuloksellisuuspaineet ovat kasva-neet pitkään jatkuneen taantuman ja edellä kuvatun julkisen talouden haasteiden vuoksi.
Työvoimapalveluihin kohdistuneissa tutkimuksissa on tunnistettu että, yksittäisen asiantunti-jaorganisaation osaamispääoma ei enää kykene vastaamaan monimuotoiseen asiakaskuntaan
tai yksilöllisiin palvelutarpeisiin. Ratkaisuksi on esitetty julkisen ja yksityisen sektorin palve-luntuottajien sekä asiakkaan voimavarojen yhdistämistä. Pitempään työttömänä olleiden hen-kilöiden kohdalla Suomessa ei ole vielä toimivia markkinoita, vahvimmin markkinat ovat toi-mineet 3–9 kuukautta työttömänä olleiden työllistämisen edistämisessä. Työ- ja elinkeinomi-nisteriön tilaamissa selvityksissä kehittämistarpeeksi on tunnistettu asiakaslähtöisempien ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin paremmin sopivien palveluiden järjestämisen, tiiviim-män ja henkilökohtaisen palveluotteen lisäämisen sekä eri toimialojen erityispiirteitä huomi-oon ottavat palvelut. Ostettavien palveluiden sisällöt on nähty liian tarkasti määritellyiksi ja palkitseminen liiaksi suoritteisiin perustuvaksi (esimerkiksi tapaamisten määrät). Kansainväli-sessä vertailussa vaikuttavimmat tulosperusteiset mallit ovat olleet maissa, joissa hankintoja on tehty laajamittaisesti ja palvelujen sisällöllistä määrittelyä on jätetty palveluntuottajille.
Palveluista on maksettu hankinnassa määritettyjen tulostavoitteiden toteutumisesta. Tulospe-rusteinen ostaminen nähdään mahdollistavan palveluntuottajille omien prosessien hyödyntä-misen, kehittämisen ja palvelujen poluttamisen. Yksityisen palvelutuotannon roolia on lisätty hallituskaudelta 2011–2015 alkaen, tuolloin käynnistettiin työnvälityksen ensimmäiset tulospe-rusteiset pilottihankkeet. (HE 35/2018 vp, 59-60, 63.)
Monialainen yhteispalvelu (TYP) -toimintamalli on käynnistynyt vuonna 2015. Toimintamallissa kunta, TE-toimisto ja Kela yhdessä arvioivat työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat heille työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiset palvelukokonaisuudet sekä vastaavat työllisty-misprosessiin etenemisestä ja seurannasta. Asiakkaille tarjotaan julkisia työvoimapalveluja, kuntien tarjoamaa työllisyyttä edistäviä palveluja sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalve-luja työllistymisen edistämiseksi yhden luukun periaatteella. Monialainen yhteispalvelu toteu-tetaan sopimuksellisena verkostoyhteistyönä. Käytännön toimintaa johtavat kuntien ni-meämät henkilöt. (HE 35/2018 vp, 62.)
2.3 Työvoimapalvelujen kansainvälistä vertailua
Toimintojen ja vallan hajauttaminen on ollut vahva trendi julkisen hallinnon organisoinnissa viimeisten vuosikymmenien aikana EU- ja OECD-maissa. Myös julkista työvoimapalvelua on enenevissä määrin siirretty valtakunnalliselta tasolta alueelliselle tai paikalliselle tasolle. Ha-jauttaminen on pääsääntöisesti toteutettu joko hallinnollisena hajauttamisena, jossa alueelli-sille tai paikallialueelli-sille työvoimatoimistoille annetaan liikkumavaraa kansallisten politiikkatavoit-teiden toimeenpanossa tai poliittisena hajauttamisena, joka sisältää pidemmälle vietyä vallan ja vastuun jakamista osavaltiolle, aluehallinnolle tai paikallishallinnolle. Nämä hajauttamisen eri tavat voivat esiintyä samaan aikaan samassa maassa. (HE 35/2018 vp, 44.)
Pirkanmaan kasvupalvelujen valmistelussa on vertailukehitetty erityisesti Iso-Britannian ja Australian työllisyydenhoidon malleja. Iso-Britanniassa valtakunnallisen työ- ja eläkeasioiden toimiston alla toimii paikallisten toimistojen verkosto. Palveluntarjoajat valitaan
kilpailutuk-sen perusteella ja markkinat on suunnattu pääosin jo pidempään työttömänä olleiden palve-luihin. Iso-Britannia on Euroopan laajimmin yksityisiä palveluja käyttävä maa ja yli vuoden työttöminä olleille kaikki palvelut ostetaan tulosperusteisesti. Mitä vaikeammin työllistyvä asiakas on, sitä enemmän työllistymistuloksesta maksetaan. Myös Iso-Britanniassa talousti-lanne on asettanut haasteita turvata palveluja ja samalla riittävät volyymit palvelujen tarjo-ajille. (HE 35/2018 vp, 46, 49.)
Iso-Britannian markkinamalleja on vertailtu Pirkanmaalla erityisesti konsortioiden muodostu-misen näkökulmasta. Vanhustenhuollon palveluissa Croydonin allianssi on mielenkiintoinen tarkastelun kohde, kun järjestäjä on vahvemmin pyrkinyt mahdollistamaan palveluntuottajien verkostojen ja konsortioiden syntymisen. Croydonin allianssin tavoitteena on rakentaa ja mahdollistaa joustavien ja ihmisten tarpeisiin vastaavien yhteisöllisiä verkostoja (Croydon GP Collaborative 2019).
Australiassa työnvälityspalveluiden tuotanto ostetaan kokonaisuudessaan yksityisiltä palvelun-tuottajilta tulosperusteisesti. Palkkiot perustuvat työllistymistuloksiin ja asiakkaat arvioivat palveluntuottajia tähtiluokittelulla. Arvioiden mukaan palvelut on tuotettu samantasoisina puolta aikaisempaa halvemmalla. Myös ongelmia on tunnistettu. Palveluntuottajien on arvi-oitu keskittyvän niihin asiakkaisiin, joita on helpoin työllistää, vaikeammin työllistyvien jää-dessä vähäisemmälle palvelulle. Haasteena ovat olleet erityisesti asiakkaiden kompleksiset palvelutarpeet ja työttömyyttä pitkittävät monenlaiset esteet. (HE 35/2018 vp, 49-50.) Pirkanmaan kasvupalvelupilottien ja markkinoiden kehittämisen valmistelussa on hyödynnetty kokemuksia kansainvälisistä vertailukohteista. Pirkanmaalla on tunnistettu pienten toimijoi-den ja järjestöjen osaaminen. Palvelun järjestäjän yhtenä tehtävänä on varmistua, että en-nen mainittu osallisuus markkinoilla mahdollistuu esimerkiksi liiketoimintaverkostojen tai kon-sortioiden avulla. Markkinoiden ”kermankuorintaa” voidaan estää muun muassa asiakasprofi-loinnilla ja työllisyysohjelmien suuntaamisella rajatummin jonkin tietyn asiakassegmentin pal-velutarpeisiin vastaamiseen. Vaikuttavien palvelujen hankintaa mahdollistaa myös erilaiset kapitaatio- ja palkkiomallit, riippuen palvelutarpeiden syvyydestä ja laajuudesta. Asiakasko-kemuksen mittaaminen ja julkaiseminen esimerkiksi tähtiluokitteluna nähdään toimivan eri-tyisesti palvelusetelityyppisten palvelujen järjestämisessä.
2.4 Maakuntauudistus
Perustuslakivaliokunta on todennut uudistusta koskevassa ja aikaisemmassa kuntarakennelakia koskeneessa lausunnoissaan, että julkisen talouden rahoituspohjaan vaikuttavat toimintaym-päristön muutostekijät (esimerkiksi väestörakenteen muutos) edellyttävät tehokkaita toimen-piteitä muun muassa sosiaaliturvaan kuuluvien oikeuksien turvaamiseksi tulevaisuudessa. Sosi-aali- ja terveyspalvelujen tehostamiselle, integraatiolle sekä järjestäjien kantokyvyn
vahvis-tamiselle on olemassa akuutti tarve myös sosiaalisten perusoikeuksien toteutumisen näkökul-masta. Mahdollisina vaihtoehtoina valiokunta on linjannut sosiaali- ja terveydenhuollon tehtä-vien siirtämisen kuntaa suuremmille itsehallintoalueille, yksitasoisille kuntayhtymille tai jär-jestämisvastuun siirtämistä valtion vastuulle. (HE 15/2017 vp, 13-14.)
Juha Sipilän hallituksen tekemän esityksen mukaan (HE 15/2017 vp, 1-2) Suomeen muodoste-taan 18 maakuntaa. Ne olisivat julkisoikeudellisia yhteisöjä, joilla olisi myös alueellaan itse-hallinto. Maakuntien ylintä päätösvaltaa käyttäisi vaaleilla valittava maakuntavaltuusto. kuntien toiminta rahoitettaisiin pääosin valtion rahoituksella ja osaksi asiakasmaksuilla. Maa-kuntien yleiskatteellisesti saama rahoitus määräytyisi laskennallisesti osin maakunnan asukas-luvun ja osin palvelujen tarpeen ja määriteltyjen olosuhdetekijöiden perusteella. Maakunnan keskeisiä tehtäviä olisivat sosiaali- ja terveydenhuolto, pelastustoimi sekä erikseen säädetyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinotoimistojen ja aluehallintoviras-tojen sekä maakuntien liitaluehallintoviras-tojen ja ympäristöterveydenhuollon tehtävät.
Nykyisistä organisaatioista 18 maakunnan liittoa, 15 ELY-keskusta ja TE-toimistoa sekä KEHA-keskus lakkaisivat toimintansa ja näistä muodostuisi 18 maakuntaa sekä Uudenmaan kuntayh-tymä Uudenmaan kasvupalvelujen järjestäjänä. Maakuntauudistuksen tärkeimmiksi vaikutuk-siksi on määritelty muun muassa moniportaisten hallintorakenteiden selkeyttäminen, kuntien tehtävien merkittävä vähentäminen, menojen kasvun hillitseminen, palvelujen sisältöjen ja saatavuuden yhdenmukaistuminen ja kilpailullisuus palvelujen tuottamisessa. Kuitenkaan uu-distus ei automaattisesti hidasta sosiaali- ja terveydenhuollon menojen kasvua, vaan se edel-lyttää parhaiden käytäntöjen käyttöönottoa, kilpailutalouden hyväksikäyttöä ja tiukkaa oh-jausta. Maakunnat ovat kooltaan ja olosuhteiltaan keskenään erilaisia. Myös vaikutukset voi-vat vaihdella alueittain. Hallituksen esityksen perusteluteksteissä on nostettu esille myös uu-distuksen erittäin merkittävät vaikutukset kuntien toimintaan ja talouteen. Kuntien käyttöta-lousmenojen arvioidaan putoavan lähes puoleen nykyisestä ja toisaalta kuntien väestön ikään-tymiseen ja sairastuvuuteen liittyvät kustannukset siirtyvät pois yksittäisten kuntien vastuilta.
(HE 15/2017 vp, 14-18, 68.) 2.4.1 Kasvupalvelut
Hallituksen esityksessä laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liit-tyviksi laeiksi (HE 35/2018 vp, 1-2) linjataan, että maakunnat vastaisivat vuodesta 2020 läh-tien nykyisin ELY-keskusten ja TE-toimistojen tarjoamista yritys- ja työllisyyspalveluista. Poik-keuksen muodostaa Uudenmaan erillisratkaisu, jossa järjestämisvastuu on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten muodostamalla kuntayhtymällä. Maakunnat vastaisivat siitä, että alu-eilla on tarjolla riittävästi palveluja, jotka edistävät työttömien mahdollisuuksia saada työtä.
Palvelujen sisällöstä ja rahoituksesta säädettäisiin erityislainsäädännöllä, ne ovat laki julki-sista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista, laki alueiden kehittämisen ja
kasvupalvelujen rahoittamisesta ja laki kotoutumisen edistämisestä. Lisäksi hallitus on tehnyt esityksen eduskunnalle laki kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen tiedonhallinasta.
Hallituksen esityksen laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liitty-viksi laeiksi tavoitteena on luoda maakunnille sellainen kasvupalvelujen järjestämistä koskeva säätely, jonka avulla palvelujen saatavuus ja hyvä palvelutaso varmistettaisiin. Lakiesityksen tavoitteena on toimivien markkinoiden luominen ja hyödyntäminen monipuolistaen kasvupal-velujen tuotantorakennetta. Maakunnan sijaan tai sen lisäksi kasvupalveluja voisi tuottaa jat-kossa maakunnan päätöksellä yhteisöt, säätiöt ja yksityiset elinkeinonharjoittajat. Kunnat ja kuntien sidosyksiköt eivät voisi olla maakunnallisten kasvupalvelujen tuottajina. Nykyistä väl-jemmällä lainsäädännöllä maakuntia kannustetaan hankkimaan vaikuttavuutta yksittäisten palvelujen ja toimenpiteiden sijasta. Vaikuttavuutta saataisiin monituottajamallin, palvelun-tuottajien välisen kilpailun ja innovatiivisten hankintojen avulla. Asiakkaalla olisi oikeus käyt-tää valinnanvapautta, valitsemalla itselleen sopivin palveluntuottaja maakunnan nimeämien palveluntuottajien joukosta. (HE 35/2018 vp, 67-68.)
Täsmennys lausunnoilla olleeseen lakiluonnokseen oli niin sanottu allianssimalli, joka mahdol-listaa sekä maakunnan järjestämien kasvupalveluiden että kunnallisten elinvoimapalveluiden resurssien yhdistämisen. Allianssin perusta olisi maakunnan, kuntien ja palveluntuottajien vä-linen sopimus ja osapuolet voisivat muodostaa yhteisen organisaation palvelujen suunnittele-miseksi, järjestämiseksi ja tuottamiseksi. (HE 35/2018 vp, 69.)
2.4.2 Palvelujen yhteensovittamisen velvollisuus
Lakiesityksen pykälässä 14 linjataan yhteistyön järjestämisestä. Kasvupalvelut järjestetään valtion, maakunnan ja kunnan muiden palvelujen kanssa yhteensovitettuina ja tarkoituksen-mukaisina palvelukokonaisuuksina. Toimivat palvelukokonaisuudet ottavat huomioon alueen väestön ja yritysten tarpeet sekä hyödyntävät sähköistä asiointia. Maakunnat ottavat huomi-oon kasvupalveluja järjestäessään kuntalaissa määritellyt kunnan itsehallinnon nojalla itsel-leen ottamat tehtävät sekä pyrkivät palvelujen tehokkaaseen yhteensovittamiseen. Palvelu-jen järjestäjät voivat suunnitella, kehittää ja toteuttaa maakunnan ja kuntien yhteisiä palve-lukokonaisuuksia. Lisäksi samaisen lakiesityksen pykälässä 21 määritellään kasvupalvelujen yhteensovittaminen. Maakunnan olisi huolehdittava, että yhteensovitettuja palveluja tarvitse-vat asiakasryhmät ja asiakkaat tunnistetaan ja heidän tarvitsemat palvelukokonaisuudet märi-tellään sekä asiakasta koskevaa tietoa hyödynnetään palveluntuottajien kesken. (HE 35/2018 vp, 209, 211.)
2.5 Allianssit
Allianssi on itsenäisten organisaatioiden välinen sitoumus työskennellä yhdessä muuttuvan so-pimuksen alaisena (Reuer, Devarakonda & Klijn 2010, xi). Allianssi on laaja termi, joka pitää
sisällään muun muassa organisaatioiden välistä yhteistyöjärjestelyä, pääoman yhteen liitty-miä, strategisia hankintajärjestelyjä sekä tutkimus ja kehittämisyhteistyötä (Zeng & Chen 2003, 587). Allianssi on integroitu projektitoimitus (IPT) ja projektiallianssi on pisimmälle viety integroitu projektitoteutus, jossa sopimusosapuolet vastaavat yhdessä hankkeen suun-nittelusta ja toteuttamisesta yhteisellä organisaatiolla jakaen hankkeen hyödyt ja riskit suori-tuskyvyn jatkuvan parantamisen tavoitteella. Suomessa on käytössä ns. australialainen allians-sien sopimusmalli. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2018, 3.) Strategisessa allianssissa vähintään kaksi toimijaa jakavat hyödyt ja johtavat yhdessä asetettujen tehtävien toimeenpanoa, ovat edelleen juridisesti itsenäisiä organisaatioita allianssin muodostumisen jälkeenkin ja jatku-vasti myötävaikuttavat allianssin strategisissa osa-alueissa (Todeva & Knoke 2005, 125).
Allianssin johtamisessa on tunnistettu kolme päätöksenteon tasoa. Ensimmäiseksi täytyy var-mistua, että juuri allianssiin investoiminen tuottaa hyödyn tai tehokkuuden muita vaihtoeh-toisia järjestelyjä enemmän. Toisena päätöksenteon tasona on löytää useasta eri organisoitu-mistavasta sopivin vaihtoehto. Kolmannella tasolla suunnitellaan allianssin kokonaisuus esi-merkiksi johtamisjärjestelmä tai voitonjako. (Reuer, Devarakonda & Klijn 2010, xi.)
Ymmärtääkseen allianssien eroa muuhun yhteistyöhön, on syytä selvittää erilaisia yhteistyön muotoja tarkemmin. Todeva ja Knoke (2005, 124-125) ovat luokitelleet 13 erilaista organisaa-tioiden välistä yhteistyön tekemisen muotoa: 1) hierarkkisessa suhteessa yksi toimija käyttää täyttä toimintavaltaa toisen omaisuudesta 2) yhteisyrityksessä kaksi tai useampi organisaa-tiota muodostavat yhdessä omistetun juridisen organisaation 3) pääoman sijoittaminen toi-seen yrityktoi-seen 4) yhteistyöhön perustuva ryhmä organisaatioita, jotka liittävät yhteen, koor-dinoivat ja johtavat yhteisiä resurssejaan 5) tutkimus ja kehittämiskonsortiot esiintyvät tyy-pillisesti nopeassa muutoksessa olevassa teknologiatoimialalla 6) strategiset yhteistyösopi-mukset ovat sopimuksellisia liiketoimintaverkostoja, jotka perustuvat yhteistyössä tehtäviin keskeisiin strategisiin päätöksiin sekä vastuiden jakamiseen 7) kartellit ovat laajoja sopimuk-sellisia salaliittoja kilpailun hillitsemiseksi 8) franchisingketjuissa yritykset käyttävät ketjun brändiä ja identiteettiä, mutta säilyttävät oman kontrollin muun muassa hinnoittelussa ja markkinoinnissa 9) lisenssien jakaminen, jolloin toimija myöntää oikeudet käyttää esimerkiksi patentoitua teknologiaa korvausta vastaan 10) alihankkijaverkostoissa alihankkijat neuvotte-levat toimeksisaajien kanssa hinnoista, tuotteiden valmistuksesta ja toimitusaikatauluista 11) toimialakohtainen ryhmittymä, joka standardisoi valmistusta ja kauppaa 12) tiettyyn toimin-taan perustetut lyhytaikaiset organisaatioiden liittoumat, esimerkiksi poliittisiin päätöksiin vaikuttaminen ja 13) markkinayhteistyössä tarkastellaan hinnanmuodostuksen mekanismeja.
Hallituksen esityksessä laiksi alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista ja eräiksi siihen liit-tyviksi laeiksi linjataan, millaista allianssiyhteistyötä maakunnat voisivat vaikuttavien kasvu-palvelujen järjestämiseksi tehdä. Palvelujen järjestäjät ja tuottajat voisivat yhteistyössä
suunnitella, kehittää ja toteuttaa maakuntien ja kunnan palvelujen muodostamia kokonai-suuksia. Palvelujen yhteensovittaminen ja sujuvat asiakasprosessit voitaisiin varmistaa esi-merkiksi allianssityyppisessä hankintayhteistyössä. Allianssityyppistä hankintayhteistyötä on hyödynnetty isoissa ja tuotekehitystä vaativissa infrastruktuurin rakentamishankkeissa ja yh-teistyön avulla pyritään ennaltaehkäisemään hankkeiden viivästymistä, kustannusarvioiden ylityksiä sekä näihin liittyviä oikeusriitoja. Hankinnan tilaajat ja palveluntuottajat osalliste-taan hankkeeseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja soviosalliste-taan riskien sekä onnistumis-ten jakamisesta tilaajan ja toteuttajien kesken. Yhteistyölle on tyypillisenä piirteenä vaihto-ehtoisten ratkaisumallien käsittely yhteisissä kokoontumisissa sekä osapuolten muodostama johtoryhmä, joka tekee yksimielisiä yhteisteispäätöksiä. (HE 35/2018 vp, 75-76.) Alliansseissa jaetaan siis hyödyt ja riskit. Pekkinen (2015, 83) esittää, että projektien riskejä on tärkeää jaotella tilannetekijöittäin, sen mukaan onko vallitseva tilannetekijä epävarmuus eli tiedon puute vai monimerkityksellisyys, eli keskenään ristiriidassa olevaa tietoa.
Vison Oy (2018, 2-4) on valmistellut työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta allianssimusmallipohjan kasvupalvelupilotoijien käyttöön. Siinä määritellään sopimusosapuolet, sopi-muksen taustan ja tarkoituksen, sitoutumisen, johtamisjärjestelmän, allianssiorganisaation, resurssit, allianssin vaiheet, kustannukset ja maksut, muutosten hallinta, immateriaalioikeu-det, vakuutukset, sopijaosapuolten oikeudet ja velvollisuuimmateriaalioikeu-det, erimielisyyksien ratkaisemi-nen, keskeytys ja sopimuksen irtisanominen tai purkamiratkaisemi-nen, vahingonkorvaukset sekä muut ehdot.
Maakunta ja kunnat, jotka haluavat mukaan allianssiin, kilpailuttaisivat hankintalain mukai-sesti yhdessä mukaan otettavat palveluntuottajat. Kunnat ja maakunta voisivat myös sopia, mitä omaa palvelutuotantoa otettaisiin mukaan allianssiin heidän itsensä tekemänä. Osapuo-lina allianssissa olisivat maakunnat, kunnat ja palveluntuottajat. Järjestäjäosapuolet (tilaa-jat) voisivat hankkia palveluja, joissa olisi samoja palveluntuottajia tuottamassa sekä kasvu-palveluja, että kuntien elinvoimatehtäviin liittyviä palveluja. Jos allianssiin ei lähtisi mukaan kaikki alueen kunnat, sillä saattaisi olla vaikutuksia yhteensovitettujen palvelujen saatavuu-teen. (HE 35/2018 vp, 95-96.)
Wittmann, Hunt ja Arnett (2008, 744) ovat tutkineet liiketoiminta-allianssien onnistumiseen johtaneita tekijöitä. Allianssien onnistumista selittävät asetettujen yhteisten ja yksilöllisten resurssien hyödyllisyys allianssille, johtajien kyky kehittää allianssin kilpailukykyä sekä yhteis-työsuhteisiin liittyvät tekijät. Hietajärvi (2017, 5) on tutkinut allianssihankkeisiin osallistuvien organisaatioiden kyvykkyysvaatimuksia. Vaatimuksissa korostuu organisaatioiden integraation johtamiseen sekä yhteistyötä korostavan projekti-identiteetin muodostamiseen ja mahdolli-suuksien hallintaan liittyvät kyvykkyydet.
Yritysten välisissä alliansseissa johdetaan luontaista jännitettä yhteistyön ja kilpailun näkö-kulmista. Yksittäisen toimijan rationaalinen päätös voi johtaa kyseisen toimijan parempiin saavutuksiin, mutta päätös voi olla sosiaalisesti kestämätön ja johtaa lopulta allianssin epäon-nistumiseen. Yksi allianssien haasteista onkin allianssiosapuolten tasapainoilu kilpailun ja yh-teistyön tekemisen välillä. Allianssin hyödyt jaetaan jäsenten kesken ja jokaisella osapuolella on vahva tavoite hyötyä saavutetuista hyödyistä mahdollisimman paljon. Zeng ja Chen ehdot-tavat, että usean toimijan allianssien yhteistyö käynnistetään yleisen hyödyn (Social Dilemma) lähestymistaktiikalla. Yleisen hyödyn taktiikka koostuu rakenteellisista ja motivaatioon liitty-vistä ratkaisuista. Tutkijoiden mukaan rakenteelliset ratkaisut koostuvat saavutettavien hyö-tyjen jakotavan muuttamista siten, että yleisen hyödyn tavoiteltavat tulokset ovat
Yritysten välisissä alliansseissa johdetaan luontaista jännitettä yhteistyön ja kilpailun näkö-kulmista. Yksittäisen toimijan rationaalinen päätös voi johtaa kyseisen toimijan parempiin saavutuksiin, mutta päätös voi olla sosiaalisesti kestämätön ja johtaa lopulta allianssin epäon-nistumiseen. Yksi allianssien haasteista onkin allianssiosapuolten tasapainoilu kilpailun ja yh-teistyön tekemisen välillä. Allianssin hyödyt jaetaan jäsenten kesken ja jokaisella osapuolella on vahva tavoite hyötyä saavutetuista hyödyistä mahdollisimman paljon. Zeng ja Chen ehdot-tavat, että usean toimijan allianssien yhteistyö käynnistetään yleisen hyödyn (Social Dilemma) lähestymistaktiikalla. Yleisen hyödyn taktiikka koostuu rakenteellisista ja motivaatioon liitty-vistä ratkaisuista. Tutkijoiden mukaan rakenteelliset ratkaisut koostuvat saavutettavien hyö-tyjen jakotavan muuttamista siten, että yleisen hyödyn tavoiteltavat tulokset ovat