Keskeiset käsitteet

Koska tutkielmani keskittyy analysoimaan antiikin roomalaisten kirjallisuutta alueellisesti ja ajallisesti rajatulla aikavälillä, ja tietyssä muinaisessa kulttuuriympäristössä hyvin spesifeine lähdemateriaaleineen, on joidenkin perustavanlaatuisten käsitteiden määritteleminen paikallaan. Käsitteellä “Rooman valtakunta” tarkoitan valtakunnan aluetta kulloisenakin asiayhteydessään mainittuna ajankohtana. Erottelen tästä tarvittaessa asiayhteyden mukaan alueet, joilla valtakunta vaikutti, joka oli usein valtakunnan rajoja suurempi kokonaisuus kaupankäynnin ja Välimeren alueen muun taloudellisen, kulttuurillisen ja sotilaallisen vaikuttavuuden vuoksi. Käsitteellä “roomalainen” tarkoitan vastaavasti Rooman valtakunnan alueella elänyttä henkilöä tai vaikuttajaa. Roomalaisten sosiaalisen statuksen, kansalaisoikeuden tai sen puuttumisen erottelen kulloisenkin ihmisen tai ihmisryhmän kohdalla silloin, kun se on olennaista asiayhteyden kannalta. Ajallisesti tutkielmani liikkuu pääsääntöisesti Rooman valtakunnan myöhäisen tasavallan ajan (n. 200 – n. 30 eKr.) ja keisarivallan ajan tapahtumissa aina Länsi-Rooman päättymisen jälkeiselle ajalle (27 eKr. – n.

550 jKr.) saakka.

Antiikin ajan (n. 700 eKr. – n. 600 jKr.) Välimeren alueen kulttuuripiirin kirjallisuuden kielellisestä painotuksesta johtuen tutkielman kannalta keskeiset käsitteet on ilmaistu pääasiassa joko latinan tai kreikan kielillä. Säilyttääkseni terminologian temaattisen kontekstin oikeellisuuden, pyrin lähtökohtaisesti ilmaisemaan keskeiset käsitteet näillä kielillä ja niiden alkuperäisissä muodoissaan kursivoidusti. Aina tämä ei kuitenkaan ole käsitteiden kontekstista, sisällöllisestä skaalasta tai esiintymismäärästä johtuen kannattavaa.⁸⁴ Suomen kielen taivutus- ja kongruenssisääntöjen haasteellisuudesta johtuen taivutan alkuperäiskäsitteet monessa tapauksessa suomen kielen kielioppia mukaillen, jotta käsitteitä olisi mahdollista käyttää sujuvasti.

Työn kannalta yhden laajan ja keskeisen terminologisen osa-alueen muodostavat territoriaaliset käsitteet. Leijonia tuotiin roomalaisten areenoille eri puolilta valtakuntaa, joka sekin muuttui alueellisesti hyvin paljon ajan myötä. Roomalaiset myös rakensivat amfiteattereita runsaasti eri puolille valtakuntaa, joten maantieteelliset käsitteet ja paikannimet ovat siten keskeisessä osassa tutkimusta, koska ne liittyvät merkittävällä tavalla sekä leijonien luontaiseen ympäristöön että kisojen järjestämiseen. Maantieteellisiä alueiden ja paikkojen nimiä tutkielmassa esiintyy ajoittain runsaasti, ja lähtökohtaisesti avaan tutkimuksen kannalta keskeiset territoriaaliset käsitteet lähteiden ja tutkimustiedon pohjalta.

Erottelen myös selkeyden vuoksi maantieteellisiin alueisiin ja paikannimiin viitatessani asiayhteyden mukaan käsitteiden nykyaikaiset määritelmät niistä, joilla ne muinaisuudessa ymmärrettiin. Tällöin muinaiset maantieteelliset alueet ja paikannimet ovat ilmaistuina kursivoidusti (esimerkiksi Libya; Mauretania) ja nykyaikaan viittaavat käsitteet ja käsitevastineet puolestaan niiden tavanomaisessa muodossa (tyyliin “Pohjois-Afrikka”).

Muissa tapauksissa käsitteet ovat niiden tavanomaisissa muodoissa, kulloisenkin asiayhteyden määritellessä käsitteiden aikamääreet. Toisinaan käytän nykyisin tunnettua käsitettä kursivoidussa muodossa eron tekemiseksi, kun käsittelen alueen muinaista vastinetta (esimerkiksiEurooppa).

Tutkielman kahdesta ydinkäsitteestä ensimmäinen on “metsästys” (latina: venatio; kreikka:

Κυνηγετικά), joka esiintyy tutkimuksessa kahdessa muodossa, tarkoittaen sekä yleisellä tasolla metsästystä että areenoilla tapahtuneita spektaakkeleita. Näistä jälkimmäiseen sovellan tutkimuksessa nimitystä venatio, jolla roomalaiset ilmiötä kutsuivat. Ajoittaisen haasteen

84Esimerkiksi latinan kielen sana “venator” tarkoittaa sekä areenoilla esiintyneitä metsästäjiä, että yleisesti ottaen metsästäjiä käsitteen kaikissa mahdollisissa merkityksissä. (ks. Kalof et.al. 2007, 119). Tämän vuoksi käytän kyseistä termiä vain silloin, kun viittaan tutkielman kannalta keskeisenä käsitteenä areenoilla taistelleisiin metsästäjiin. Vastaavasti tutkielmassani alinomaan esiintyville käsitteille, kuten “leijona” ja “petoeläin”, löytyy latinan ja kreikan kielistä niin paljon erilaisia variaatioita, että niiden kaikkien listaaminen kussakin tapauksessa ei ole selkeyden vuoksi kannattavaa. Tämän vuoksi viittaan tutkielmassa käsitteiden alkuperäisiin muotoihin ainoastaan oleellisimmissa tapauksissa kunkin lähdeviitteen kohdalla.

käsitteen käytössä muodostaa se, että roomalaiset ymmärsivät käsitteen “metsästys”

tarkoittavan kumpaakin asiaa. Tällöin käsitteen spesifin merkityksen erotteleekin tekstistä sen kulloinenkin sisällöllinen asiayhteys. Lähden tutkimuksessani siitä, että venation käsitteen viitekehys on ennen kaikkea roomalaisten areenoiden taisteluissa. Georges Ville on täsmentänyt, että venation viitekehykseen eivät kuuluneet esimerkiksi härkä– ja kukkotaistelut.⁸⁵

Tutkimuskäsitteistössä oman haasteensa muodostaa areenan taistelijoihin viittaavien ydinkäsitteiden määrittelemisen vaikeus. Roomalaisilla areenoilla taistelleille oli lukuisia nimiä näiden asemasta ja taistelutavasta riippuen. Tämän tutkielman kannalta keskeisimmät määritelmät liittyvät taistelijoiden osalta käsitteisiin “gladiaattori” (gladiator), venator ja bestiarius, jotka on hyvä erotella toisistaan. Gladiaattorit ovat näistä käsitteenä selkein: nämä olivat areenoilla niitä jotka taistelivat toisia gladiaattoreita vastaan. Näiden keskinäisillä kamppailuilla ei ollut mitään tekemistä eläimiä vastaan taistelemisen suhteen.

Eläintaistelijoille oli puolestaan kaksi pääasiallista nimeä: venator ja bestiarius (“eläintaistelija”). Vaikka kumpikin käsitteistä tarkoittaakin koulutettua eläintaistelijaa samoissa taisteluissa, ei määritelmä ole aivan yksiselitteinen. Yleisenä määritelmänä on esitetty, että venator tarkoitti yleisesti ottaen koulutettua eläintaistelijaa tai metsästäjää, bestiarius puolestaan taistelijaa joka kärsi kuolemanrangaistuksensa (damnatio ad bestias,

“tuomio eläimille”) areenalla taistelemalla kuolemaan saakka eläimiä vastaan. Kyseisen teorian mukaan venatorit olivat metsästäjinä toimineita henkilöitä, jotka pyydystivät ja myös taistelivat areenoilla petoeläimiä vastaan. Bestiariit olivat puolestaan ensisijaisesti tuomittuja ja siten alempiarvoisia henkilöitä, jotka suorittivat areenalla rangaistustaan ja joilta oltaisiin siten jo viety ihmisarvo ja kansalaisoikeudet. Näistä käsitteistä venator esiintyy tutkimuskirjallisuudessa monesti selkeämpänä kuin bestiarius, josta esiintyy enemmän määritelmiä ja joka mieltyy jossain määrin venatorin ja jossain määrin tuomitun ja alempiarvoisen taistelijan kaltaiseksi. Monet tutkijat korostavat kuitenkin sitä, että jako tuskin oli todellisuudessa näin yksiselitteinen, vaan taistelijat muistuttivat toisiaan monellakin tapaa.⁸⁶

Toinen tutkielman ydinkäsitteistä on puolestaan itse “leijona” (latina: leo; kreikka: λέων).

Koska roomalaiset käsittelivät leijonaa kirjallisuuden pohjalta monipuolisesti sekä faktuaalisen asiasisältöisin että fiktiivisen intertekstuaalisin keinoin, on tutkielman lähtökohtana sisällöllisen monimuotoisuuden painotus kokonaisuudessaan. Leijona oli

85Ville 1981, 51. Donald Hughes korostaa puolestaan, että kukkotaisteluiden kaltaisissa pienissä kamppailuissa ottelivat yleensä kesytetyt eläimet. Hughes 2014, 96.

86Määritelmän moniulotteisuutta ovat korostaneet tutkijoista muun muassa Roland Auguet ja Roger Dunkle.

Auguet 1994, 89- 90, 93; Dunkle 2008, 78- 81; Meijer 2004, 13- 16, 18, 23- 25; Slater 1996, 81.

roomalaisille yhtä lailla konkreettinen eläin luonnossa, retorinen tyylikeino kirjallisuudessa, uskomusten kohde sekä lakiin että virallisiin asiakirjoihin kirjoitettu petoeläin. Alueellisena seikkana en erottele leijonan nykyisin luokiteltavia alalajeja, jollei se ole tutkimuksen kannalta tilannekohtaisesti oleellista, mutta muuten otan territoriaaliset käsitteet huomioon analysoidessani kirjoituksia, joissa roomalaiset kuvailevat eri alueilta tulleita leijonia.

Kumpikin tutkimuksen ydinkäsitteistä on vaikuttanut siihen, millä tavoin olen valikoinut olennaiset lähdekirjallisuuden teokset tutkimusta ajatellen. Tutkielman lähdekirjallisuuden teokset viittaavat jollain tavalla joko metsästyskäytäntöihin (venatio), tai leijoniin (leones).

Käsitteenä damnatio ad bestias on erittäin huomionarvoinen, koska kyseisessä rangaistuksessa tuomittu joutui taistelemaan bestiariuksena areenalla seuraavissa järjestettävissä kisoissa. Käytännössä tuomio oli sama, minkä seurauksena kristityt muiden roomalaisten ohella joutuivat areenoille eläimiä vastaan tehtyään suuren rikoksen.⁸⁷Erottelen kristityt marttyyrikuolemat tutkielman aihepiiristä omaksi ilmiökseen, koska näiden tuomiot eivät spesifisti liity kisojen metsästykseen sinällään, koska ad bestiasta seuranneet teloitukset muodostavat oman käytäntönsä kisaproseduurissa, joka poikkeaa itse venatiosta vaikka toteutuspaikka– ja metodit olivatkin tuomion toteutuksessa hyvin samankaltaiset kuin eläintaistelussa. Tuomio sinällään oli lähinnä yksi peruste taistelijoiden osallistumiselle kisoihin, joka ei liittynyt metsästykseen sinällään. Marttyyrikertomuksissa tuomitut kristityt eivät myöskään uskonnollisista syistä taistelleet vaan nimenomaisesti uhrautuivat areenalla.⁸⁸ Kyseinen ilmiö on myös syntynyt vasta keisariajalla, eikä kokonaisuutena liity varsinaisesti siihen, mitä roomalaiset ajattelivat metsästyksestä areenoilla, tai niihin liittyvistä leijonista ja mistä lähtökohdista käsin, koska venatio ilmiönä oli syntynyt jo paljon aikaisemmin Rooman tasavallan aikana.⁸⁹ Käytäntöjen erottelua hankaloittaa vielä sekin, että kamppailijoista bestiarius edusti kristittyjä vastaavan tuomion saanutta henkilöä, joka taisteli areenoilla samaan tapaan kuinvenator.⁹⁰