Kaupunkipolitiikan tekijät, edistäjät ja vaikuttajat

Viidennessä luvussa määriteltiin kaupunkipolitiikka virkamiesten ja poliitikkojen tavoitteelliseksi politiikaksi, joka jakaa resursseja, vaikuttaa palveluiden tuotantoon ja edistää investointeja. Ketkä tekevät kaupunkipolitiikkaa Suomessa? Liikenneteknii-kan apulaisprofessori Pekka Rytilän mielestä herrasväki ja porvarit tekevät ja ajavat kaupunkipolitiikkaa:

Sanotaan, että herrasväki noin lyhyesti ajaa kaupunkipolitiikkaa. Mieti, mitä se tarkoittaa.

Ne, jotka ovat saaneet yliopistokoulutuksen, niin nehän ymmärtää siitä jotain. Myös ammat-tilaiset, ja sitten porvarit, jotka ovat menestyneet liike-elämässä. Aina ihastelen tuota sveit-siläistä kaupunkia, jossa vanhat liikealalla toimineet suvut saattavat omistaa jopa 80 prosent-tia kaupunkien asunnoista, ja ne vuokraavat niitä. Kaupunkiporvari on tärkeä tyyppi. (Ry-tilä.)

Ylijohtaja Paavo Pirttimäki sisäasiainministeriöstä puolestaan pitää kaupunkipo-litiikan ajajina kaupunkien johtavassa asemassa olevia virkamiehiä ja aluepokaupunkipo-litiikan päätöksentekijöitä (virkamiehet valmistelevat asioita, poliitikot päättävät). Ylijohtaja Pirttimäen mainitsemat virkamiehet ja aluepolitiikan päättäjät todennäköisesti tavoit-televat erilaisia etuja samoin kuin apulaisprofessori Rytilän mainitsema herrasväki.

9.1.1 Kaupungin virkamiehet ja valtuutetut

Kaupunkipolitiikan tekijöiden etsiminen on hyvä aloittaa paikalliselta tasolta eli paikallisista yhteiskunnista. Kaupungit julkisten palveluiden tuottajina ovat luonnol-lisesti kaupunkipolitiikan tekijöitä. Ne laativat ohjelmia ja strategioita menestyäkseen globaalissa kilpailussa. Kaupunkipolitiikan tekijöitä ovat päätöksiä tekevät luottamus-henkilöt, sekä virkamiehet, jotka koordinoivat, valmistelevat ja esittelevät asioita. Te-kijöitä ovat siis pormestarit, apulaispormestarit, kaupunginjohtajat, kansliapäälliköt, apulaiskaupunginjohtajat, kaupunginsihteerit, kehitysjohtajat, talousjohtajat (kaupun-ginkamreerit), viestintä- ja yhteysjohtajat, elinkeino- ja elinvoimajohtajat (kaupunki-kehitysjohtajat), muut toimialajohtajat, strategiajohtajat, asemakaava- ja yleiskaava-päälliköt sekä kehitysyhtiöiden toimitus- ja ohjelmajohtajat. Heidän tehtävänään on varmistaa, että kaupunki edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueellista elinvoimaa

124

sekä huolehtii palveluiden järjestämisestä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristölli-sesti kestävällä tavalla. Tämä tavoite on mainittu kuntalain (410/2015) 1§:n toisessa momentissa. Kaupungin virkamiesten toiminnan tavoitteena on kaupungin menestys, ja maankäytön, asumisen ja liikenteen toimivat ratkaisut. Menestystä tavoitellaan myös etsimällä kansainvälisiä kontakteja ja tavoittelemalla valtion tukea. Tärkeäksi nähdään myös osallistuminen erilaisiin työryhmiin, verkostoihin ja neuvottelukuntiin.

Uusweberiläinen kaupunkiteoria korostaa kaupunginjohtajan roolia kaupunkipo-litiikan ajajana (Le Galès 2002). Kaupunginjohtajan tehtävänä on ”toimia kuskin pai-kalla” ja ”kaupungin kasvoina” ulospäin (Seinäjoen kaupunginjohtaja Rasinmäki).

Hän johtaa kaupunginhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Helsingin kaupunginjohtajana vuosina 1998–2005 toiminut ylipormestari Eva-Riitta Siitonen mainitaan vahvana kaupunkipolitiikan vaikuttajana, joka kykeni luomaan Suomen pääkaupungille arvokkaita kansainvälisiä suhteita sekä uusia ver-kostoja. Helsingin kaupunki vahvana kollektiivisena toimijana ja kansainvälisenä kau-punkina saakin kiitosta: ”Helsinki on tietenkin oma lukunsa, joka on maan pääkau-punki. Se halusi kansainvälistyä ja luoda kansainvälisiä kontakteja. Helsinki tekikin näiltä osin erittäin hyvää ja arvokasta työtä − −.” (Pirttimäki, ylijohtajana sisäasiain-ministeriössä). Aloitekykyinen ja karismaattinen johtaja voi, Siitosen tavoin, edistää merkittävällä tavalla kaupunkipolitiikkaa. Ei kuitenkaan tule unohtaa taustavoimien merkitystä: ”Kaupungeissa on kaupunkipolitiikan kannalta ollut melko paljon aktiivi-sia kaupunginjohtajia, mutta todellisuudessa kaupunkipoliittinen ajattelu on tapahtu-nut heidän oikean tai vasemman kätensä kautta.” (konsulttiyritys MDI:n kehitysjoh-taja Antikainen).

Kaupunginvaltuustolla korkeimpana päätöksiä tekevänä elimenä on luonnollisesti näkyvä rooli, esimerkiksi kaupunkiohjelmien hyväksyjinä. Tämä rooli myös helposti tunnistetaan:

Kaupunkipolitiikkaa tekeviksi mieltävät ovat usein niitä, joilla on jokin pieni hunajapurkki käytettävissä. He jakavat tai suuntaavat jotain resurssia jonkin ohjelman kautta. Voimak-kainta kaupunkipolitiikkaa tekevät kuitenkin kaupunkien valtuustot ja valtuutetut vuoropu-helussa kaupunkilaisten ja yritysten kanssa. Tämähän on vasta sitä oikeaa kaupunkipolitiik-kaa. (Pirkanmaan maakuntajohtaja Halme.)

Myös apulaisprofessori Rytilä kiinnittää huomiota muodolliseen päätöksentekoon, mutta jättää avoimeksi mahdollisuuden ulkopuolisesta vaikuttajasta: ”No viime kä-dessähän kaupunkipolitiikkaa tekevät vaaleilla valittu itsehallintoelin eli meillä kau-punginvaltuusto ja sen alainen hallitus ja valtuuston valitsemat johtajat. He sitä teke-vät, mutta aina välillä ilmestyy sivullinen toimija − −.” (Rytilä).

9.1.2 Valtion ministeriöt ja virkamiehet

Valtion ministeriöistä erityisesti sisäasiainministeriö on ollut mukana suunnitte-lemassa kaupunkipolitiikkaa. Kaikki valtion ministeriöt ja laitokset eivät ole osallis-tuneet kaupunkiohjelmatyöhön. Aluekehitysjohtaja Veijo Kavonius täsmentää: ”No puolustusministeriö ei ole ollut mukana. Ei ole ollut oikeusministeriökään paitsi sil-loin kun maistraattiverkostoa käsiteltiin. Asioihin otettiin kantaa. Valtioneuvoston kanslialla ei nyt mitään hirveän isoa roolia ole ollut paitsi silloin kun on viety läpi näitä ohjelmia ja sopimuksia − −.” (Kavonius).

Vaikka vain osa valtion virastoista on osallistunut kaupunkipolitiikan ohjailuun, voidaan kuitenkin sanoa, että Suomessa harjoitettua kaupunkipolitiikkaa ovat tehneet

125

valtion virkamiehet: ”Sanoisin, että eduskunta Suomen poliittisessa järjestelmässä on melko ohuelti ollut mukana. Kyllä kaupunkipolitiikka on ollut hallinto- ja virkamies-vetoista.” (Vartiainen, maantieteen professori). Kaupunkipolitiikkaan osallistuneet valtion virkamiehet eivät tosin ole edustaneet valtion korkeinta johtoa yksittäisiä poik-keuksia lukuun ottamatta:

− − valtion kaupunkipolitiikka on ollut melko vahvasti tällaista virkamiesvetoista valmiste-lua sillä tavalla, että sitä ei ole nostettu korkeimmalle virkamiestasolle, jossa kansliapäälliköt pitävät keskustelukerhoja keskenään ja haluavat tarttua joihinkin kysymyksiin. Tälle tasolle ei ole menty vaan kaupunkipolitiikka on jäänyt ylijohtajien eli osastopäälliköiden vastuulle ja heille, jotka toimivat ylijohtajia yksi ja kaksi porrasta alempana. (kehitysjohtaja Antikai-nen.)

Valtion virkamiesten osallistuminen kaupunkipolitiikan tekoon kertoo valtion ja kaupunkien muuttuneista suhteista. Weber ja Le Galès eurooppalaisen kaupungin tut-kimuksissaan luonnehtivat eurooppalaisia kaupunkeja autonomisiksi, ja niiden hallit-semistapoja virkamieskeskeisiksi ja byrokraattisiksi. Valtion ministeriöiden osallistu-minen kaupunkipoliittisten ohjelmien laadintaan kertoo valtion ja kaupunkien uuden-laisesta suhteesta.

Valtion kokoon kutsumia kaupunkipoliittisia elimiä ovat kaupunkipolitiikan yh-teistyöryhmät ja metropolipolitiikan neuvottelukunnat. Yhteistyöryhmien jäseninä ei ole ollut vain ministeriöiden virkamiehiä ja kaupunkien johtajia, vaan myös yliopisto-jen, tutkimuslaitosten, yritysmaailman, edunvalvojaorganisaatioiden, maakuntien liit-tojen sekä valtion virasliit-tojen edustajia on kutsuttu mukaan. Neuvotteleva virkamies Heli Saijets muistelee aikaa, jolloin hän oli kaupunkipoliittisen yhteistyöryhmän pää-sihteeri: ”Kaupunkipolitiikassa yhteistyötä tehtiin kaikkien kanssa silloin kun olin itse mukana. Ei tehty rajanvetoja niin, että teitä ei oteta mukaan.” (Saijets).

Sisäasiainministeriöllä oli aluksi vetovastuu kaupunkiohjelmien suunnittelussa.

Aktiivisinta sen osallistuminen kaupunkipolitiikan suunnitteluun oli ennen vuotta 2002, jolloin tehtiin päätös uudesta alueiden ja hallinnon kehittämisosastosta.²⁹ Sisä-asiainministeriön kaupunkipoliittisen roolin voi kuitenkin katsoa päättyneen sen me-netettyä kehittämispolitiikan vetovastuun vuonna 2008 perustetulle työ- ja elinkeino-ministeriölle. Sisäasianministeriöstä siirrettiin alueiden ja hallinnon kehittämisosasto työ- ja elinkeinoministeriöön, alue- ja paikallishallintoyksikkö siirrettiin puolestaan valtionvarainministeriöön. Työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä valtiovarainministeriö ovat tehneet vuodesta 2008 alkaen yhteistyötä:

Ministeriöiden osalta on vakiintunut tietty jengi, ydinkokoonpano, johon kuuluu työ- ja elin-keinoministeriön, ympäristöministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön väkeä sekä val-tiovarainministeriöstä erityisesti kuntaosaston porukka. Kun työ- ja elinkeinoministeriö rustettiin vuoden 2008 alussa, niin tämä kokoonpano on alkanut vakiintua. Tulin uuteen pe-rustettuun ministeriöön sisäasiainministeriön puolelta. Aikaisemmin kyseessä oli vähän toi-senlainen ministeriökombinaatio. (neuvotteleva virkamies Alho.)

Kaupunkipolitiikan vetovastuun siirryttyä työ- ja elinkeinoministeriölle, on ym-märrettävää, että kaupunkipolitiikassa alkoi korostua yhä enemmän

29Aktiivisuudestaan huolimatta sisäasiainministeriön pääasiallinen huomio kohdistui aluepolitiikkaan ja aluekehittämiseen, joiden yhteyteen kaupunkipolitiikka oli aikaisemmin viety.

126

teinen kehittäminen mikä tuli esiin kaupunkipolitiikan tekijöiden ja tutkijoiden kom-menteissa luvussa 5.4. Sisäasiainministeriö sai keskittyä yhä enemmän sisäisen tur-vallisuuden kysymyksiin mikä oli luonnollista kansallisen turvallisuusympäristön muututtua. Jokelan kouluammuskelu (2007), Kauhajoen koulusurmat (2008), Sellon ampumavälikohtaus (2009), Turun puukotukset (2017) sekä erilaiset hybridiuhat ker-toivat turvallisuusympäristön heikentymisestä.

Sisäasiainministeriöstä alettiin käyttää nimeä sisäministeriö (SM) vuonna 2013.

SM vastaa sisäisestä turvallisuuden lisäksi maahanmuuton kysymyksistä, ja sen alai-suudessa toimivat Maahanmuuttovirasto, Poliisihallitus, Suojelupoliisi (poliisiyk-sikkö), Rajavartiolaitos, Hätäkeskuslaitos, Pelastusopisto sekä Kriisinhallintakes-kus³⁰.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa kaupunkipolitiikan koordinaatiotyön ohella elinkeinopolitiikasta, energiapolitiikasta, innovaatio- ja teknologiapolitiikasta sekä kuluttajapolitiikasta. Ministeriön toimialaan kuuluvat työllisyys, työttömyys, jul-kinen työvoimapalvelu, työympäristökysymykset, työelämän yhdenvertaisuus, työeh-tosopimukset, työriitojen sovittelu, alueiden kehittäminen, maakuntien liittojen yhteis-toiminta-alueet, yritysten kansainvälistyminen, kilpailun edistäminen, markkinoiden toimivuus, tekninen turvallisuus, siviilipalvelus, maahanmuuttajien kotouttaminen, ELY-keskusten yleishallinnollinen ohjaus sekä ilmastopolitiikan kansallisen valmis-telun ja toimeenpanon yhteensovittaminen. TEM-konserniin kuuluvat TE-toimistot, Energiavirasto, Geologian tutkimuskeskus, Huoltovarmuuskeskus, Tekes (nyk. inno-vaatiorahoituskeskus Business Finland), Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Patentti- ja re-kisterihallitus, Tukes, Baltic Connector Oy, Finnvera Oyj, Finpro Oy (nyk. Business Finland Oy), Tesi, VTT Oy, Terrafame Group Oy, Huoltovarmuusrahasto, Valtionta-kuurahasto sekä Ydinjätehuoltorahasto³¹.

Valtiovarainministeriön (VM) vastuulla on talous- ja finanssipolitiikka, rahoitus-markkinapolitiikka sekä valtion työnantaja- ja henkilöstöpolitiikka. Ministeriö valmis-telee valtion talousarvion, ohjaa tietohallinnon kehitystä, toimii veropolitiikan asian-tuntijana sekä kehittää kuntahallinnon lainsäädäntöä ja kunnallistaloutta. VM:n hal-linnonalaan kuuluvista virastoista mainittakoon aluehallintovirastot, maistraatit, ra-hoitusvakausvirasto, Tilastokeskus, Tulli, Valtori, VATT, Verohallinto, Väestörekis-terikeskus sekä valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus³².

Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) vastaa liikennepolitiikasta ja viestintäpo-litiikasta. Se pyrkii lainsäädännön keinoin edistämään ihmisten ja tavaroiden liikku-mista koko maassa. Ministeriön hallinnonalaan kuuluvat Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto, Ilmatieteen laitos, Finrail Oy, Air Naviga-tion Services Finland Oy, Yleisradio Oy ja Cinia Oy³³.

Ympäristöministeriö (YM) vastaa ympäristö- ja asuntoasioiden valmistelusta.

Sen hallinnonalalla toimivat Suomen ympäristökeskus SYKE ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA. Ministeriö ohjaa aluehallintovirastoja ympäristölupa-asi-oissa sekä Metsähallitusta luonnonsuojeluasiympäristölupa-asi-oissa. Ministeriö vastaa A-Kruunu Oy:n ja Kuntarahoitus Oyj:n omistajaohjauksesta³⁴.

30(Sisäministeriö…2017)

31(Työ- ja elinkeinoministeriö…2017) 32(Valtiovarainministeriö… 2017) 33(Liikenne- ja viestintäministeriön…2017) 34(Ympäristöministeriön…2017)

127

ELY-keskuksia ohjaavat työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön ja lii-kenne- ja viestintäministeriön lisäksi sisäministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä Liikennevirasto.

Metropolipolitiikasta ovat kiinnostuneita erityisesti valtiovarainministeriö, ympä-ristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö: ”Edellisellä hallituskaudella metropo-lipolitiikassa oli jaettu puheenjohtajuus ympäristöministeriön ja valtiovarainministe-riön ministerien kanssa. − − Nyt tällä hallituskaudella metropolipolitiikkaahan johtaa työ- ja elinkeinoministeriö.” (Vallittu, Helsingin kaupunginsihteeri). Metropolipolitii-kalla tarkoitetaan Helsingin ”kaupunkiseudun hallintaan muodostettua valtiovallan politiikkakokonaisuutta. Sen yhtenä lähtöpisteenä on Suomeen 1990-luvun puolivä-lissä rantautunut kaupunkipolitiikka” (Antikainen et al. 2015: 11). Metropolipolitii-kassa on haluttu painottaa maahanmuuton, kansainvälisen kilpailukyvyn, sosiaalisen eheyden sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) kysymyksiä, jotka ovat tär-keitä valtiovarainministeriölle, ympäristöministeriölle sekä työ- ja elinkeinoministeri-ölle. Näiden keskeisten ministeriöiden valjastaminen metropolitiikan tekoon kertoo osaltaan valtion kiinnostuksesta suurten kaupunkialueiden eli urbaanin alueellisen ta-son kehittämiseen:

Edellisellä hallituskaudella [Kataisen ja Stubbin hallitus] tehtiin kuntarakenneuudistusta, minkä yhteydessä keskustelussa korostui erityisesti kaupunkipolitiikka keskuskaupunki ja kehyskunta-suhteineen sekä kuntien riippuvuus toisistaan. Hallitus kiinnitti erityistä huo-miota kaupunkien asemaan. Toimet näkyivät muun muassa metropolialueen kehittämisessä.

Kysyttiin esimerkiksi, mitkä kunnat kuuluvat metropolialueeseen ja mitkä ovat erityispiirteet metropolikunnilla, jotka ovat osana metropolialuetta. Valtio on joutunut ottamaan kaupun-kipolitiikan huomioon esimerkiksi rakennerahastopäätösten osalta, koska isoja teollisuuslai-toksia on suljettu perinteisistä savupiippukaupungeista ja teknologiateollisuutta on poistunut maasta. Valtion harjoittamissa toimenpiteissä on siis korostunut kaupunkipolitiikan merki-tys. (valtiovarainministeriön kuntaosaston ylijohtaja Laajala.)

Valtion infrastruktuuri-investoinnit ovat keskeisiä tukia metropolialueen ja mui-denkin kaupunkien kehittämiselle. Liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenneviras-ton liikennejärjestelmäasiantuntijat on mahdollista lukea kaupunkipolitiikan teki-jöiksi. Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala tuo tämän selvästi esiin: ”Olen on-nistunut esittämään metrot ja kehäradat sekä moottoritiet ja kaikki tällaiset, niin kyl-lähän liikennesuunnittelijoilla ja liikennejärjestelmäasiantuntijoilla varmaan valtaakin on kaupunkipolitiikassa.” (Tervala).

9.1.3 Kansainväliset organisaatiot

Valtion uskoisi pitkäjänteisesti tavoittelevan sitä, että Helsingin taskukokoinen metropolialue pärjäisi suurkaupunkialueiden välisessä kansainvälisessä kilpailussa globaalin talouden aikana. Kun Helsinki menestyy tässä kilpailussa, siitä hyötyy koko Suomi. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, sillä valtiolla on pitkään ollut muita kunnianhimoja ja tavoitteita, esimerkiksi aluepolitiikka. Valtio ottaa vaikutteita myös kansainvälisistä organisaatioista. Luvussa 3.1 tarkasteltiin globalisaatiota, jonka piir-teisiin kuuluu kansainvälisten organisaatioiden pyrkimys vaikuttaa kansallisvaltioiden politiikkaan, tai kuten Neil Brenner tai Saskia Sassen asian ilmaisisi: ylikansallisen toimijan valta valtion politiikassa lisääntyy. Tämä fakta koskee myös suomalaista kau-punkipolitiikkaa ja kaupunkien kehittämistä. Tällaisia kansainvälisiä organisaatioita, jotka tutkimusraporteillaan ja ohjeillaan pyrkivät epäsuorasti (tai suorasti)

vaikutta-128

maan kaupunkien politiikkaan sekä valtion politiikkapainotuksiin, on lukuisia: Euroo-pan unionin aluepolitiikan ja kaupunkipolitiikan pääosasto, EurooEuroo-pan alueiden komi-tea, Eurocities, YK, OECD, Nordregio, Itämeren kaupunkien liitto ja ICLEI. Suurilla kaupungeilla on omia Brysselin toimistojaan kaupunkipolitiikan lobbaustyötä varten.

Helsinki EU-Office seuraa Brysselin politiikkaa aktiivisesti. Seuraavaksi tarkastellaan viittä ensimmäiseksi mainittua organisaatiota.

Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto (DG REGIO) keskittyy EU:n alue- ja kau-punkipolitiikkaan. Pääosaston tehtävänä on edistää työllisyyteen, kasvuun, investoin-teihin, sisämarkkinoihin, digitaalisiin sisämarkkinoihin, energiaunioniin, ilmastotyö-hön, talous- ja rahaliittoon sekä maahanmuuttoon liittyviä asioita (Regional and Urban Policy 2017). Alue- ja rakennepolitiikalla eli koheesiopolitiikalla vähennetään aluei-den välisiä kehityseroja sekä lisätään EU:n jäsenvaltioialuei-den taloudellista ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Suomi hyötyy vuonna 1975 perustetusta Euroopan aluekehitysra-hastosta (EAKR), ja Euroopan sosiaaliraaluekehitysra-hastosta (ESR). Euroopan komission (2017) mukaan ”EAKR:llä pyritään vahvistamaan taloudellista ja sosiaalista yhteenkuulu-vuutta Euroopan unionissa korjaamalla alueiden välistä epätasapainoa”, ja ESR ”in-vestoi ihmisiin ja keskittyy parantamaan työ- ja koulutusmahdollisuuksia koko Euroo-pan unionissa.” ESR:llä EU haluaa parantaa köyhyysriskissä ja haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten elämää. EAKR keskittyy erityisesti heikosti kehittyviin alueisiin. (Emt.) Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014–

2020, jonka toimintalinjat³⁵ Suomen valtioneuvosto ja EU:n komissio ovat hyväksy-neet, huomioi nämä rahastot. Suomi ei hyödy koheesiorahastosta (KR), josta hyötyvät mm. Bulgaria, Kroatia ja Kreikka. KR:stä tukea saavien valtioiden bruttokansantulo asukasta kohti on alle 90 prosenttia EU:n keskiarvosta (Euroopan komissio…2017).

Euroopan alueiden komitea (AK) perustettiin Maastrichtin sopimuksella (Sopi-mus Euroopan uniosta 1992), ja vuonna 1994 organisaatio alkoi edustaa paikallis- ja aluehallintoja ylikansallisen tason päätöksenteossa. AK:lla on puheenjohtaja ja vara-puheenjohtaja sekä maakohtaisia valtuuskuntia ja poliittisia ryhmittymiä, joita avustaa sihteeristö. AK kokoontuu puheenjohtajansa, Eurooppa-neuvoston, Euroopan parla-mentin tai komission pyynnöstä. Eurooppa-neuvosto ja komissio kuulevat AK:ta teh-dessään alue- ja paikallistasoa koskevia ehdotuksia. Lausunnot huomioidaan päätettä-essä esimerkiksi alue- ja rakennerahastotoiminnasta sekä liikenne-, televiestintä- ja energiaverkkoasioista. Neuvoa antavana elimenä AK hyväksyi vuonna 1995 kiseutuja koskevan urbaanin kehittämisen suosituksen, jossa ehdotettiin, että kaupun-git ryhtyisivät harjoittamaan johdonmukaista kaupunkipolitiikkaa ja kiinnittäisivät huomiota sosiaalisiin kysymyksiin. Amsterdamin sopimuksessa sovittiin, että subsi-diariteettiperiaatetta noudattavaa AK:ta on kuultava sosiaalipolitiikan, ympäristön ja liikenteen asioissa; nämä kaikki sektoripolitiikat ovat samalla kaupunkipolitiikkaa.

(Lehto et al. 1996: 44; Viinamäki 2007: 43; Raitio 2011: 86.)

Eurocities eli eurooppalaisten suurten kaupunkien etuja valvova järjestö perustet-tiin vuonna 1986 tavoitteenaan edistää Euroopan kaupunkien kaupunkipolitiikkaa sekä auttaa EU:n kuulumattomia kaupunkeja integroitumaan unioniin, demokratisoi-maan hallintonsa ja vapauttademokratisoi-maan markkinansa. Eurocities on korostanut komission valtuuksia kaupunkipolitiikan harjoittamisessa. Järjestö muodostui vuoden 1997 puo-liväliin mennessä 60 täysjäsenkaupungista ja 16:sta EU:n ulkopuolisesta kaupungista;

lisäksi järjestöllä oli 11 yhteistyökumppania tieteessä ja taloudessa.

35Toimintalinjoista, ks. Kestävää kasvua ja työtä…(2017).

129

tön agendassa todetaan, että kaupungit toimivat Euroopan integraation perustana. Li-säksi korostetaan läheisyysperiaatetta, kaupunkien yhteistyötä eurooppalaisessa poli-tiikassa, eurooppalaistamista sekä sosiaalisen syrjäytymisen ehkäisemistä. (ks. esim.

Blomberg 1997: 45.) Ylipormestari ERiitta Siitonen toimi Eurocities-järjestön va-rapuheenjohtajana (1998–2000) sekä puheenjohtajana (2000–2002).

Yhdistyneet kansakunnat (YK) on profiloitunut kaupunkipolitiikan tekijänä HA-BITAT-konferensseissa, esimerkiksi vuonna 1996 järjestetty HABITAT II ei ainoas-taan merkinnyt kuntien ja kansalaisjärjestöjen vaikutusvallan kasvua YK:ssa, vaan se täsmensi myös kestävän kaupunkikehityksen käsitettä (jolla haluttiin nyt viitata sosi-aaliseen, ekologiseen ja taloudelliseen kestävyyteen). Etenkin kaupunkiympäristön terveellisyyteen, kestävään energia- ja liikennetalouteen sekä kaupunkitalouden pa-rantamiseen liittyneitä kysymyksiä esitettiin HABITAT II:ssa, koska ne sopivat yh-teen Rion julistuksessa vuonna 1992 määriteltyjen kestävän kehityksen periaatteiden kanssa (Agenda 21). HABITAT II tuki EU:n, ECE:n ja OECD:n kaupunkien raken-teellisten ongelmien tarkastelua. (ks. Lehto et. al 1996: 46; Mansikka 1997: 11.)

Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) on YK:n ohella arvioinut kaupunkien politiikkaa ja kehittämistä. OECD ilmaisi vuonna 1990 huolensa kaupun-kiluonnon tilasta (Environmental Policies for Cities…1990). Tilanteen parantamiseksi OECD perusti projektiryhmän (OECD Project Group on the Ecological City), joka keskittyi ekologisen kaupunkikehittämisen periaatteiden kehittelyyn (Innovative Po-licies for Sustainable Urban…1996). OECD asetti myös ryhmän ratkomaan taantu-misuhan alaisten kaupunkialueiden ongelmia (Lehto et al. 1996: 46). Järjestö julkisti 2000-luvulla mittavasti kaupunkipoliittisia maakohtaisia katsauksia (OECD Urban Policy Reviews) kansallisvaltioiden aluetarkasteluihin keskittyneiden katsausten (OECD Territorial Reviews) ohella. OECD:n politiikka-asiantuntija Abel Schumann avaa OECD:n roolia kaupunkipolitiikassa:

Ensinnäkin olemme kansainvälinen organisaatio. Meillä on verkostoympäristö hallituksille.

Komitea-rakenteensa avulla OECD toimii vuorovaikutuksessa jäsenmaidensa kanssa. Meillä on yli 50 erilaista komiteaa, työryhmää sekä politiikan alaa. Kaupunkipolitiikkaan liittyen meillä on aluekehittämisen komitea [Regional Development Policy Committee] sekä kau-punkipolitiikan työryhmä [Working Party for Urban Policy], jotka kokoontuvat kahdesti vuodessa täällä OECD:ssä, Pariisissa. OECD:n jäsenmaiden toimijat ottavat osaa näihin ko-kouksiin. He tulevat alue- ja kaupunkipolitiikasta vastuussa olevista ministeriöistä. He ta-paavat toisiaan ja keskustelevat OECD:n työstä. He käsittelevät kaupunkien haasteita, har-kitsevat uusia toimintatapoja sekä vaihtavat kokemuksia. Tämä on osa toimintaamme.

Toiseksi keräämme, levitämme ja julkaisemme metropolialueista tietoa. Olemme määrittä-neet noin 280 metropolialuetta käyttäen apuna johdonmukaista menetelmää koko OECD:lle.

Lopuksi annamme neuvoja ja suosituksia jäsenmaiden hallituksille sekä paikallisille ja alu-eellisille hallituksille. Tämä puolestaan tapahtuu ensisijaisesti raporttien avulla. (Schumann;

käännös tekijän.)

9.1.4 Yritysmaailma

Globaalikaupungin politiikan tavoite on yritysten ja investointien houkuttelu kau-punkiin. Tavoitteiden saavuttamiseksi kaupungit, joista monet haluavat näyttäytyä David Harveyn kuvaamina yrittäjäkaupunkeina, myöntävät tukia, verohelpotuksia ja tontteja yrityksille sekä kehittävät innovaatioekosysteemejä. Yrityksiä kiinnostaa, onko kaupungissa ammattitaitoista työvoimaa sekä minkälaisia business- ja kulttuuri-palveluja löytyy. Nämä ovat asioita, joihin kaupunkipolitiikalla vaikutetaan ja on to-dennäköistä, että liikemaailman etujärjestöt vaikuttavat kaupunkipolitiikan sisältöön.

130

Kaupunkiseutujen ja kaupunkien hallinnoimiseksi ja projektien ajamiseksi on muodostettu kaupunkien ja yritysten kumppanuuksia, ja koalitioita. Vaikka näiden kumppanuuksien ja koalitioiden politiikassa on korostunut taloudellisen kasvun edis-täminen, kaupungit eivät kuitenkaan ole luopuneet kuntalaisten hyvinvoinnista huo-lehtimisesta. Valtion sosiaalipoliittisia uudistuksia on kannatettu, jos ne ovat lisänneet paikallisen yhteiskunnan asukkaiden hyvinvointia.

Kaupan toimijat (esim. Lidl) pyrkivät vaikuttamaan kaavoitukseen ja julkisten palveluiden tuotantoon. Maankäytön, palveluverkkojen ja liikennejärjestelmien suun-nittelu on iso osa kaupunkipolitiikkaa. Pääministeri Paavo Lipposen talouspoliittisena avustajana toiminut VTT, FT Pentti Puoskari näkee kaupunkipolitiikan yhdyskunta- ja seutupalvelupolitiikkana (Puoskari). Hän istuu HOK-Elannon hallituksessa.

Kauppakamarilaitos edustaa kaupan alaa. Kauppakamarilain (1§) mukaan kaup-pakamari on ”Keskuskaupkaup-pakamarin jäsenyhteisö, jonka toiminta-alueena on Keskus-kauppakamarin sille vahvistama alue. Kauppakamari kehittää toiminta-alueensa elin-keinoelämän toimintaedellytyksiä sekä hoitaa sille säädettyjä ja määrättyjä julkisia tehtäviä.” Vaikka osa kauppakamareista ei ole aktiivisesti mukana kaupunkipolitiikan teossa, ne huomioivat silti yrityksien edut kaupunkien kaavoituskysymyksissä:

En sanoisi, että koko kauppakamarilaitos osuisi kaupunkipolitiikan ytimeen. Kauppakama-rilaitoshan on hajautunut. − − Helsingin kauppakamari on ollut aktiivinen toimija ja koko-ajakin. Se on ollut kiinnostunut kaupunkipolitiikasta − −. Kyllä Keskuskauppakamarikin on tukenut kaupunkipolitiikkaa silloin kun minä olin mukana. − − Espoon kauppakamari on myös aktiivisesti ajanut kaupunkipolitiikkaa. (Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Lehto-Häggroth.)

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth on oikeassa erityisesti Helsingin kauppakamarin kaupunkipoliittisesta kiinnostuksesta. Janne Takalan (2009) mukaan Helsingin kauppakamari alkoi käyttää kaupunkipolitiikan käsitettä 1990-lu-vun lopulta alkaen. Se ymmärsi kaupunkipolitiikan kaupunkien vaurastumisena ja yh-teistyön edistämisenä, ja pyrki ajamaan kaupunkipolitiikkaa vaihtoehtona aluepolitii-kalle, joka tuki taajamien ulkopuolisia alueita. Helsingin kauppakamari on halunnut pysäyttää Helsingin seudulle haitallisen aluepolitiikan painottamalla talousalueeseen perustuvaa seutuyhteistyötä, kaavoitusta sekä kuntaliitosten hyötyjä. Huolimatta kiin-nostuksestaan kaupunkeihin ja edunvalvontatyöstään Helsingin kauppakamari on luo-nut kaupunkipolitiikkaa jokseenkin altavastaajana julkishallintoon nähden. (Emt.:

101, 115−116.) Helsingin kauppakamarista on tullut tärkeä kaupunkipolitiikan toimija yrittäjyyskaupunkien kehittämisessä. Lisäksi Keskuskauppakamari on osallistunut kansallisen tason kaupunkipolitiikkaan, esimerkiksi Keskuskauppakamarin varatoimi-tusjohtaja Pentti Mäkinen (nykyinen Etelä-Savon maakuntajohtaja) kutsuttiin kaupun-kipolitiikan yhteistyöryhmän kokouksiin (Sisäasiainministeriö 2000).

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) on kiinnostunut kaupunkipolitiikasta. Hel-singin kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara ja Lisää kaupunkia Helsinkiin-liik-keen perustaja Mikko Särelä kirjoittivatkin EVA:lle pamfletin, jossa he esittävät kei-not kaupunkien kasvun vapauttamiseksi: (1) Asuntorakentamisella ohjataan kaupun-kien kasvua; kunnille annetaan rahoitusta tontinluovutuksesta ja kaavoitusmaksuista samalla kun rakentamisen kalliita normeja puretaan. (2) Kiinteistöverolla kaupungit rahoittavat asuinalueiden parannuksia. (3) Maapolitiikka ja verotusoikeus kuuluvat tu-levaisuuden metropolihallinnolle. (4) Valtion roolia pienennetään liikenneinvestoin-neissa. (5) Helsinki-Tampere kasvukäytävää vahvistetaan taajamajunaliikenteellä ja kaavoitusyhteistyöllä. (6) Lainsäädännön alueellista eriyttämistä, josta luovuttiin

131

vuonna 1977, harkitaan uudelleen, esimerkiksi kuntaministeri Paula Risikon (kok) asettama ”propellipäätyöryhmä” ehdotti paluuta tilanteeseen, jossa Suomessa olisi kuntia, joilla olisi erilaiset tehtävät ja velvoitteet. (ks. Soininvaara & Särelä 2015.)

Elinkeinoelämän keskusliitto ry (EK) ei ole kuulunut keskeisimpien kaupunkipo-litiikan tekijöiden joukkoon. Vuonna 2018 EK toki aktivoitui. Mäntsälän kunnanjoh-taja Esko Kairesalon mukaan EK on puhunut enemmän työllisyyspolitiikasta:

Elinkeinoelämän keskusliitto ry (EK) ei ole kuulunut keskeisimpien kaupunkipo-litiikan tekijöiden joukkoon. Vuonna 2018 EK toki aktivoitui. Mäntsälän kunnanjoh-taja Esko Kairesalon mukaan EK on puhunut enemmän työllisyyspolitiikasta:

In document Suomalainen kaupunkipolitiikka - sen tekijät ja tulkit (sivua 123-136)