Instituutiot ja konfliktit

Tässä luvussa tarkastellaan maakuntien liittojen, ELY-keskusten, Museoviras-ton ja Suomen KuntaliiMuseoviras-ton suhdetta kaupunkeihin ja kehyskuntiin.

10.3.1 Maakuntien liitot

Maakunnat ja maakuntien liitot instituutioina sekä lakisääteisinä kuntayhtyminä ovat vaikuttaneet kaupunkipolitiikan kehittymiseen. Taistelu entisten seutukaavaliit-tojen ja 1920-luvulla perustettujen maakuntaliitseutukaavaliit-tojen välillä päättyi näiden

yhdistymi-161

seen. Maakuntien liitot suhtautuivat heti epäillen syntyneeseen uuteen kaupunkipoli-tiikkaan, joka merkitsi uudenlaista kehittämisen tapaa. Huolta herätti esimerkiksi lii-kennerahojen ohjaaminen kaupunkiseuduille.

Aluepolitiikan lainsäädäntö on mahdollistanut kuntayhtymien liittoutumat. Täl-laisia koalitioita ovat muun muassa Etelä-Suomen maakuntien liittouma ELLI, Länsi-Suomen Allianssi (WFA), Itä-Länsi-Suomen neuvottelukunta ja Pohjois-Länsi-Suomen neuvotte-lukunta. Maakuntien liitot ovat laatineet yhteistyösopimuksia sekä perustaneet EU-toimistoja, joiden tehtävänä on tehdä alueita tunnetuiksi. Pyrkiessään edistämään alu-eiden näkyvyyttä EU:ssa maakuntien liitot muistuttavat Harvey Molotchin eliittiteo-rian koalitioita; tosin kysymys ei ole nyt kaupunkien kasvun ohjailusta. Maakuntien liitot yhdistävät voimiaan ja kilpailevat muiden maakuntien liittoutumien kanssa Brys-selissä. Maapäivien tapaamiset hillitsevät jännitteitä. Maakunnat verkostoituvat kan-sainvälisesti, esimerkiksi Itämeren alueen maakuntien verkosto Baltic Sea States Sub-regional Co-operation (BSSSC) on tärkeä kansainvälisen yhteistyön organisaatio.

Maakuntien liitoissa nähdään, että kaupunkipolitiikka ja kaupunkien kehittämi-nen voivat jarruttaa maakuntien kehitystä sekä hankaloittaa eri toimijoiden välistä yh-teistyötä. Suomen Kuntaliiton yksikön johtaja Karessuo valittelee kaupunkien ja maa-kuntien toisiinsa kohdistamaa epäluuloa:

Silloin kun lähdetään joko vähättelemään kaupunkien merkitystä tai ylikorostamaan niitä unohtamalla kaikki muu, syntyy näitä turhia jännitteitä. Kyllä väestömäärällisesti näin pie-nessä maassa pitäisi pystyä näkemään kaupungit voimavarana. Samaan aikaan toisaalta kau-punkien pitäisi nähdä se, mille se muu alue on voimavara. − − kaupungit joskus unohtavatkin sen, kuinka tärkeää niille on se maakunta ja ne muut kunnat. (Karessuo.)

Kysymys siitä, ovatko maakuntien liitot olleet kaupunkipolitiikan kehittämisen es-teenä, jakaa mielipiteitä. Kaupunkien mielestä merkittävä osa maakuntien liitoista on vaikuttanut epäsuotuisalla tavalla kaupunkipolitiikan kehitykseen. Oulun tutkimus-päällikkö Timo Mäkitalo esittää kantansa:

Maakuntien liitot ovat selkeästi suhtautuneet kielteisesti kaupunkipolitiikkaan. Ne ovat pyr-kineet torppaamaan sitä joka käänteessä ja vähättelemään sen tarvetta. On ollut kyllä aika kenkkua huomata, että ne eivät ymmärrä kaupunkipolitiikan tärkeyttä. On tullut turpiin mo-nissakin asioissa, kun on yritetty virittää yhteistyötä maakuntien liittojen suuntaan. Kysee-seen tulee nyt puhtaasti valtakysymys. Maakuntien liitoissa ei ymmärretä sitä, että joku taho tulee aluekehityksessä heidän rinnalleen tai jopa yli! En lähde muita osoittamaan sormilla, mutta maakuntien liitot ovat kyllä hyvin negatiivisesti suhtautuva taho eivätkä ne ole edes peitelleet suhtautumistaan kaupunkipolitiikkaan. − − Liitot vetoavat aina aluekehityslaissa niille osoitettuun aluekehitysvastuuseen. (Mäkitalo.)

Esko Ahon hallituksen oikeusministerinä toiminut, nykyinen ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka ei pidä maakuntia kaupunkipolitiikan kehityksen es-teenä, vaan näkee kaupunkien kehittämisen esteenä kaupunkien mielikuvituksen puut-teen: ”Maakunnat eivät toimi kyllä kaupunkipolitiikan esteenä. On pakko sanoa, että kaupunkipolitiikan suurin este on siinä, että kaupungeilla itsellään ei ole tarpeeksi mielikuvitusta eikä innovatiivista mieltä kehittää sitä omaa aluettaan.” (Pokka.)

Maakuntien liittojen vahva asema alueiden kehittäjinä ja kaupunkien kehityksen hillitsijöinä perustuu lainsäädäntöön. Maakuntien liittojen ja niiden yhteistyöryhmien (MYR) vaikutus kaupunkipolitiikkaan on toki vaihdellut maakunnasta riippuen. Esi-merkiksi Salon kaupunki pitää maakunnan liiton vaikutusta kaupunkipolitiikkaan melko pienenä. Samoin Uudellamaalla maakunnan liiton vaikutus

kaupunkipolitiik-162

kaan on vähäinen. Helsingin kaupunki pitää maakunnallista alueiden kehittämistä alis-teisena harjoittamalleen kaupunkipolitiikalle. Helsingin kaupunginjohtaja, ylipormes-tari Jussi Pajunen kuvaa Helsingin vahvaksi itsenäiseksi toimijaksi:

− − Monessa osassa Suomea tarvitaan maakunta hoitamaan yhteisiä asioita. Helsinkiläisestä näkökulmasta Helsinki kykenee nämä tehtävät hoitamaan ihan itsekseen. Kaupunkipolitiikan tarve lisääntyy näin selkeästi. Meillä on hyvä yhteistyö kaupunkien kesken ja erityisten suu-rimpien kaupunkien kesken. Me pystymme koordinoimaan toimintamallimme hyvin. Pys-tymme omat projektimme viemään eteenpäin. Emme tarvitse sillä tavalla maakunnallista ta-soa voimien yhteen kokoamiseksi kuin jossakin muualla Suomessa. Helsingillä on Suomen mittakaavassa sellainen toiminnallinen voima, että väliportaan hallinto ei käytännössä tuo mitään etua. (Pajunen.)

Helsinki on samalla myös vahva kollektiivisesti toimiva kaupunki. Helsingin kaupun-ginvaltuutettu Osmo Soininvaara pitää Uudenmaan liittoa taas heikkona toimijana, jota suuret kaupungit eivät juuri noteeraa:

Olen ollut Uudenmaan liiton hallinnossa mukana. Se on kyllä mielenkiintoista, että Uuden-maan liitto keskittyy enemmän näihin rajakuntiinsa – no ehkä Lohjaan jonkin verran. Jos liitto puhuu elinkeinopolitiikasta, niin koskaan se ei viittaa Helsinkiin, Vantaaseen tai Es-pooseen, jotka ovat kuitenkin keskeisessä osassa Uudenmaan elinkeinopolitiikkaa. − − Tässä voi olla semmoinen psykologinen seikka, että maakuntajohtaja on aika iso pomo, kun se menee Lohjalle, mutta Helsingissä sitä ei kukaan tunne. Juuri tämä piirre on johtanut siihen, että kaupungit eivät panosta maakuntien liittoihin ollenkaan. Ne eivät noteeraa niitä lainkaan.

− − Uudellamaalla maakunnan liitto on todella heikko. Jossakin muualla se saattaa olla vah-vempi, mutta Uudellamaalla sen vaikutusvalta on aivan vähäinen. (Soininvaara.)

Uudenmaan liittoa ei voida kuitenkaan kokonaan sulkea kaupunkipolitiikan ulko-puolelle. Osallistuihan maakunnan liitto 6Aika-strategian (ks. luku 8.2) hankkeiden rahoitukseen. Joka tapauksessa Helsinki ei tarvitse maakunnan miehiä tai naisia aja-essaan omia intressejään. Toisin on asia Keski-Suomessa, jossa maakunnan liittoon ja itse maakuntaan liitetään yhteisöllisiä merkityksiä, ja jossa maakuntahenki auttaa lob-baamista ja poliittista vaikuttamista. Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnio nä-kee Helsingin ja Keski-Suomen maakunnan suhteen valtioon erilaiseksi: ”− − Jan Va-paavuoresta sanottiin esimerkiksi, että hän on Helsingin edustaja valtakunnan halli-tuksessa. Aluepolitiikalla on tuolla maakunnissa suurempi merkitys. Olen itse Keski-Suomesta kotoisin, ja siellä todetaan taas, että maakuntamme mies tai nainen on Hel-singissä puolustamassa maakuntamme etua − −.” (Aarnio).

Maakuntahenki ja alueiden kehittäminen ovat estäneet kaupunkipolitiikan vahvis-tumista. Kainuun liitolle, Pohjois-Karjalan maakuntaliitolle ja Lapin liitolle kaupun-kipolitiikka ei ole ollut tärkeää. Maakuntien keskuskaupungit Kajaani, Joensuu ja Ro-vaniemi ovat hyväksyneet tämän; ”EU-romantikkoina” ne ovat onnistuneet saamaan EU:n koheesiopolitiikan varoja. Harvaanasutussa Lapissa sekä maakunnan liitto että keskuskaupunki ovat vaikuttaneet kehitykseen. Lapin erämaahan ei kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan oikein sovi kaupunkipolitiikka:

Kyllähän Rovaniemen kaupunki siinä aika vahvaa isännän ääntä käyttää, mutta Lappi on niin harvaan asuttu maakunta, että kyllä sillä maakunnallakin paljon tekemistä on. Sitten Lapissa on kasvualueita, esimerkiksi matkailukeskukset, jotka ovat vetovoimaisia ja joiden ympärillä olevan kunnan väestörakenne on positiivinen. Nehän ovat siellä keskellä ei mitään. Ajattele nyt tätä Leviä. Se on keskellä erämaata tai Saariselkää. Se ei oikein istu tähän kaupunkipoli-tiikkaan. Tuo Lappi ei oikein näihin kuvioihin sovi. Joku kaivos on siellä keskellä huitsin nevadaa. (Pokka.)

163

Valtiollisen aluepolitiikan tekijöiden mielestä Lappi nimenomaan tarvitsisi vahvaa kasvukeskuspolitiikkaa. Kehitysjohtaja Risto Tienari vetoaa Lapin ongelmalliseen yh-dyskuntarakenteeseen: ”Lapin liitolla pitäisi olla kiinnostusta kaupunkipolitiikkaan.

Sillähän pitäisi herra paratkoon olla, koska Lapin yhdyskuntarakenne on niin proble-maattinen. Lappiin täytyisi saada lisää elinvoimaisia keskuksia.” (Tienari). Lapin lii-ton ja Lapin kaupunkien välinen yhteistyö lisääntyi 2000-luvun loppupuolella ennen läänien lakkauttamista vuonna 2009. Kansliapäällikkö Pokka kiittää Lapin maakuntaa ja kaupunkeja vuoropuhelusta:

− − minulla on käsitys Lapin vuosista, kun olin siellä niin pitkään töissä, että tämä maakun-nan ja kaupunkien vuoropuhelu on kyllä huomattavasti parantunut takavuosikymmenistä. Eli ymmärretään, että kaupungit tarvitsevat sitä ympäröivää aluetta, mutta myös niin, että ym-päröivä aluekin tarvitsee elinvoimaisen kaupungin. Se on tasapainottunut ehkä lukuun otta-matta Uuttamaata, jossa minusta maakunnan liiton rooli on aika heikko. Täällä nämä suuret kaupungit hoitavat sen verran itsenäisesti ja vahvasti asioita, että on olemassa harvoja asioita, mihinkä ne maakuntaa oikeastaan on tarvinnut. (Pokka.)

Pohjois-Pohjanmaalla Oulun ja maakunnan liiton intressit olivat olleet ristiriitai-sia. Oulun edunvalvontapäällikkö Kalervo Ukkola kertoo Oulun kannalta kiusallisesta maakuntakaavasta:

Kaupunkipolitiikka on ollut tietyllä tavalla alisteista aluepolitiikalle. Ouluun saattoi keskittää vaikka maakunnallisen kaatopaikan. Se oli minusta aivan järkyttävä kokemus, kun maakun-takaavaan ilmestyi semmoinen piste Oulun kaupungin rajalle. Nyt se on onneksi poistettu sieltä, mutta tilanne näytti tosi pahalta 10 vuotta sitten. Jossakin vaiheessa kaupungissa ta-juttiin, että mitä se piste oikeasti tarkoittaa. Päättäjät tajusivat, että se tarkoitti kaatopaikkaa ja he halusivat poistaa sen maakuntakaavasta. Maakuntahallitus oli kuitenkin maakunnan miesten miehittämä. Heidän äänensä riitti siihen, että pistettä ei poistettukaan ensimmäisten toiveiden jälkeen. Enemmän tai vähemmän Oulun kaupungin kasvun suuntaa jumitettiin tä-män tyyppisillä päätöksillä. Tämä on ollut erikoista. (Ukkola.)

Sittemmin Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun kaupunki oppivat sovittamaan erilaiset intressinsä. Tutkimuspäällikkö Mäkitalo puhuu aluepolitiikan ja kaupunkipolitiikan parantuneesta suhteesta:

Kaupunkipolitiikan ja aluepolitiikan välinen suhde on ehkä vähän parantunut Pohjois-Poh-janmaalla. − − Pohjois-Pohjanmaan liitto on nykyisin aika hyvin ottanut huomioon Oulun kaupungin linjauksia. Esimerkiksi kasvusopimukset ja kasvuvyöhykesopimukset näkyvät tuolla Pohjois-Pohjanmaan liiton asiakirjoissa muutamalla lauseella. Tärkeää nyt on, että ne siellä näkyvät. Tosin ne ovat laitettu osaksi aluepolitiikkaa. Jos ymmärretään, että maakun-tien liittojen vetämä politiikkalohko on aluepolitiikkaa, niin kaupunkipolitiikan sisältö on näkynyt tässä nykyisessä aluepolitiikassa. (Mäkitalo.)

Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla maakuntien liitot ovat 2010-luvulta alkaen olleet aktiivisia kaupunkipolitiikan tekijöitä. Näiden maakuntien liittojen harjoittama kaupunkipolitiikka on ollut positiivinen poikkeus; kuitenkaan ”maakuntien kaupunki-politiikka” ei ole tehnyt uudesta suomalaisesta kaupunkipolitiikasta vahvaa. Alivaltio-sihteeri Heikki Aurasmaa pitää voimattoman suomalaisen kaupunkipolitiikan syynä alueiden intressejä: ”− − kun meillä lakimääräisesti maakuntien liitot ovat olleet Ahon hallituksesta asti, ja aluekehitysvastuu on ollut niillä, niin kyllä se kaupunkipolitiikka tässäkin on ollut mukana. Se vain on jäänyt jotenkin voimattomaksi, koska liitot ovat joutuneet sisäisesti niin paljon taiteilemaan omien alueidensa eri intressien kanssa.”

164

(Aurasmaa). Eräät maakuntien liitot ovat esimerkiksi yrittäneet vaikuttaa kaupunkipo-litiikkaan monikeskussuunnittelulla, joka on kuitenkin osoittautunut hyvin haasteel-liseksi. Kanta-Hämeen haasteena on ollut löytää tasapaino Forssan, Hämeenlinnan ja Riihimäen välillä, kun taas Etelä-Savo on kompastunut Mikkelin ja Savonlinnan kes-kinäiseen mittelöön. Kymenlaaksossa haasteena on ollut Kouvola ja Kotka.

Pirkanmaan liiton rooli kaupunkipolitiikan tekijänä on vahvistunut sitten 1990-luvun, jolloin kaupunkipolitiikka oli Tampereen asia. Uudet tehtävät eroavat aikai-semmista tehtävistä. Medilaser Oy:n toimitusjohtaja sekä Tampereen rahoitusjohta-jana toiminut Asko Koskinen muistelee nuoren Pirkanmaan liiton toimintaa:

− − Olin [myös] Pirkanmaan liiton tilintarkastajana aikoinaan ja se oli semmoinen projek-tiorganisaatio jollakin tavalla, joka teki näitä hauki on kala -projekteja taikka tutki Pirkan-maan kiviainesvaroja taikka Näsijärven satama-matkailupalveluita ja sitä verkostoa. Nämä isot jutut käytiin kyllä suoraan valtion kanssa. Totta kai Pirkanmaan liiton johtaja oli merkit-tävä henkilö luomaan yhteyksiä ja ylläpitämään niitä. Esimerkiksi maakunnan kansanedus-tajia tavattiin junissa, kun he olivat matkalla Helsinkiin. Kyllä se maakunta siinä oli mukana, mutta kyllä kova vaikuttaminen käsitykseni mukaan tapahtui suoraan kaupungin ja valtio-vallan välillä. (Koskinen.)

Tampereen strategiajohtaja Reija Linnamaa arvioi, että hyvät henkilösuhteet ovat edistäneet maakunnan ja kaupungin yhteistyötä:

Tavallaan henkilösuhteet ja yhteistyön rakentuminen vaikuttivat siihen, miten se malli alkoi toimia maakunnan ja kaupungin välillä. Pirkanmaalla sinällään on mielestäni ollut ihan hyvä tilanne. Yhteistyötä on tehty ja ymmärrystä kaupunkien ja Tampereen tarpeille on kyllä löy-tynyt Pirkanmaan liitosta. Esimerkiksi kehittämispanostuksien kohdentuminen näkyy todella hyvin Tampereen kaupunkiseudulla. Tältä puolelta ei ole ongelmaa, mutta joissakin muissa maakunnissa asetelma on ehkä kärjistyneempi − −. (Linnamaa.)

Pirkanmaan liiton lisäksi Etelä-Pohjanmaan liitto on kaupunginjohtaja, kaupun-kineuvos Jorma Rasinmäen mukaan aktiivisesti tukenut kaupunkien kasvua: ”Etelä-Pohjanmaan liitto on kaupunkipolitiikassa voimakkaasti mukana. Se on tukenut Sei-näjoen kasvusopimusmenettelyä.” (Rasinmäki). Pirkanmaan liiton ja Etelä-Pohjan-maan liiton kiinnostus kaupunkipolitiikkaan osoittaa, että aluepolitiikka ja kaupunki-politiikka ovat lähentyneet toisiaan, ja ne on mahdollista yhteensovittaa.

Yleisesti maakuntien liittojen rooli alueiden kehittäjänä on ollut erityisen merkit-tävä pienissä ja harvaanasutuissa maakunnissa. Mitä enemmän alue on saanut EU-tukia, sitä suurempi merkitys maakunnan liitolla on ollut. Maakunnasta on tällöin muodostunut alueellisen kehittäminen päätoimija ja kaupunkien kaupunkipoliitikot ovat monesti jääneet sivustakatsojiksi, tosin ”EU-romantikoilla” on ollut joskus ai-hetta hymyynkin. Maakuntien liittojen vahvistumista on hillinnyt se, ettei niillä ole ollut vaaleilla valittuja elimiä ja poliittista itsenäisyyttä. Maakuntahallitusten ja maa-kuntavaltuustojen poliittiset jakaumat ovat riippuneet kuntavaalien tuloksista. Maa-kuntavaltuustojen jäsenet ovat kunnanvaltuutettuja omissa kotikunnissaan − he käyt-tävät maakunnan liiton ylintä päätösvaltaa muun muassa valitsemalla kuntayhtymälle maakuntahallituksen.

Maakuntien liitoilla on läheiset suhteet kaupunkeja ympäröiviin kehys- tai reu-nuskuntiin. Konflikteja on syntynyt maakunnissa, joissa on runsaasti kehyskuntia.

Reunakunnat ovat äänivaltansa turvin onnistuneet koordinoimaan kehitystä sekä vai-kuttamaan ohjelmien painotuksiin. Tällainen politiikka on helposti vesittänyt kaupun-kien kehittämistä. Maakuntien äänileikkurit ja saatu EU-rahoitus ovat lisänneet jän-nitteitä eri toimijoiden välillä. Aluekehitysjohtaja Veijo Kavonius valittelee:

165

Useissa maakunnissa oli näitä äänileikkureita. Vaikka sillä keskuskaupungilla saattoi olla enemmistö väestöstä, niin se ei pystynyt kuitenkaan sillä väestönmäärän edellyttämällä ta-valla vaikuttamaan erityisohjelmien sisältöihin. Tästä syntyi konflikteja kyllä kaupunkiseu-tujen ja maakuntien välille varsinkin kun ne maakunnan muut osat alkoivat käytännössä mo-nin osin kahlitsemaan sitä kaupunkien kehittämistyötä, ja niitä rahavirtoja, jotka tulivat näi-den EU-ohjelmien ja muinäi-den kautta. Rahavirrat kulkivat maakuntien liittojen ja nykyisten ELY:jen kautta. Tästä tuli konfliktia kyllä! (Kavonius.)

Kaupunkien kehittäminen on ollut haastavaa etenkin siksi, että ympärys- ja ke-hyskunnat ovat tietoisesti ja taktisesti mieltäneet itsensä maakunnan edustajiksi ja pyr-kineet samalla hyötymään maakuntien liittojen harjoittamasta aluekehitystoiminnasta – ja EU-rahoista. Kehyskunnat ovat vedonneet autonomiaansa ja puhuneet intres-siensä puolesta, vaikka olisi pitänyt tehdä yhteistyötä tai kun olisi täytynyt keskustella kuntaliitoksista. Neuvotteleva virkamies Olli Alho on kuullut puhuttavan Suomen Kuntaliiton tuesta kehyskuntien koalitiolle:

Keskuskaupunkien ympärillä olevat kehyskunnat ovat liittoutuneet keskenään oman itsenäi-syytensä varjelijoiksi. Näitä kehyskuntia löytyy isompien kaupunkien ympäriltä, kuten Tu-run, Tampereen tai Oulun seuduilta. No Oulussa ne entiset kehyskunnat tänä päivänä moni-kuntaliitoksen myötä kuuluvat ja integroituvat keskuskaupunkiin. Silti siellä on vielä muu-tama itsenäisyyttä varjeleva kunta jäljellä, mitkä saavat kaiken elinvoimansa keskuskaupun-gista ja mitkä osallistuvat yhteisiin kustannuksiin mahdollisimman vähän. Tätä henkeä ja mentaliteettia on siis vielä olemassa. Olen kuullut, että jotkin kehyskunnat ovat virallisesti-kin liittoutuneet tuolla Kuntaliitonvirallisesti-kin puitteissa, mikä sevirallisesti-kin on yksi ilmiö. (Alho.)

Kemin kaupunginjohtajana toiminut Kalervo Ukkola toteaa neuvotteleva virkamies Alhon tavoin kunnallisen itsehallinnon kielteisen vaikutuksen. Hän kuitenkin arvelee, että maakuntavaltapolitiikan vahvistuminen Juha Sipilän hallituksen aikana olisi vai-mentanut keskuskaupunki-kehyskunta-jännitteitä ja asettanut asioita oikeanlaisiin mittasuhteisiin:

Kyllä minusta oli todella erikoista tämä niin sanottu kuntaitsenäisyys tuolla Lounais-Lapissa tai Meri-Lapissa. Kyllä siellä käsittämättömällä tavalla tuhottiin mahdollisuus mennä asi-oissa eteenpäin yhdessä. Siellä oli esimerkiksi sotepuolella jo 2000-luvun alussa tarjolla ta-voiteltava sotemalli, jossa oltaisiin menty yhteiseen kuntayhtymään. Tällainen oli siellä to-siaan tarjolla, mutta se kariutui kuntien vaihtelevien intressien ja kuntasirpaleisuuden vuoksi.

− − Joissakin asioissa vastaan tulee sellainen nopea ja käsittämätön kuntaitsenäisyyden var-jelu kaikkine mielipiteineen, että sitä ollaan yhtäkkiä niin Tuusulaa ja niin milloin mitäkin Keminmaata ja Kempelettä. − − Tällä hetkellähän sote on 'irti lapasesta' monilta osin. Soteulottuvuus näyttäisi peilautuvan kuntapolitiikkaan siten, että keskeiset kuntaidentiteetin ja -itsenäisyyden varjeluun perustuneet taktiset syyt ovat jääneet toissijaisiksi kaupunkiseutujen sisällä. Tämä johtuu epäilemättä maakuntavaltapolitiikasta. (Ukkola).

Kaikissa maakunnissa konfliktit eivät ole kärjistyneet, vaan on myös maakuntia, joissa jännitteet kehyskuntien ja keskuskaupungin välillä lientyivät. Tällaisia ovat maakunnat, joissa maakunnan liitto alkoi tehdä yhteistyötä alueensa keskuskaupungin kanssa. Pohjois-Savossa, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla jopa kehyskunnat tun-nustivat kaupunkiseudun koko maakunnan kehityksen veturiksi. Pohjois-Savossa kau-punkiseutujen välinen jännite kyettiin ratkaisemaan, ja Kuopion seudun johtava asema tunnustettiin, kuten maantieteen professori Perttu Vartiainen sanoo:

− − sanotaan näin, että ympäristö- tai kehyskunnat – mitä termiä niistä nyt ikinä käytetään-kään – ovat aika lailla itsekkäästikin toimineet ajattelematta seudun kokonaisetua. Kyllä tä-män uskallan sanoa vaikka ääneenkin. Tätä-mänlainen toiminta on ollut heidän intresseissään.

166

He voivat aina sanoa, että heidät on valittu ajamaan omien kuntiensa intressejä. Kysymyk-seen ei nyt tule koko maakuntataso, vaan nämä kehyskunnat mieltävät itsensä ennemminkin sen muun maakunnan edustajiksi taktisesti. Sellaiset maakunnat, joissa ei omaa kaupunki-politiikkaa tehdä, kuunnellaan ja seurataan enemmän reuna-alueen kuntien intressejä. Sitten kyllähän maakunnat ohjelmissaan voivat vahvemmin tukea myös keskuskaupungin asemaa.

Sanoisin, että Pohjois-Savossa tämä keskustelu on käyty eksplisiittisesti. Siellä oli aikaisem-min melko vahva ristiriita kolmen kaupunkiseudun välillä. Joillekin pienemmille seutukun-nille, Ylä-Savolle ja Varkauden seudulle, joka osin on muuten maakunnat ylittävä seutu, oli vaikeaa hyväksyä, että Kuopio toimi maakunnan veturina. Nyt Kuopion asema on tosin hy-väksytty vahvasti. Nyt puhutaan Kuopion seudusta maakunnan veturina ja siitä, että Pohjois-Savon imagon rakentuminen tapahtuu vahvemmin Kuopion varassa. Argumenttina on se, että Kuopion menestys ratkaisee Pohjois-Savon menestyksen. Ajattelutapa on siis muuttunut historiassa. Hyvin selkeä muutos on ollut nähtävissä 1990-luvun lopulta tultaessa aina 2010-luvulle. (Vartiainen.)

Kun erilaiset koalitiot tunnustavat kaupunkiseudun maakunnan kehityksen vetu-riksi, parantuvat erityisesti maankäytön suunnittelun edellytykset. Maakunnan keskus-kaupungilla ja sen kehyskunnilla on usein ristiriitaiset tavoitteet ja intressit, sen lisäksi että niiden politiikka saattaa olla hyvin erilaista. Kuten Raine Mäntysalo, Lasse Pel-tonen, Vesa Kanniainen, Petteri Niemi, Jonne Hytönen ja Miska Simanainen toteavat:

”Maapolitiikan erot kuntien välillä muodostavat keskeisen esteen yhteisen linjan löy-tämiselle maankäytön suunnittelussa.” (Mäntysalo et al. 2010: 206). Kuopiossa pääs-tiin yksimielisyyteen, ja kuusi kuntaa allekirjoittivat vuonna 2013 periaatesopimuksen toiminnallisen kaupunkiseudun rakennemallista (LOIKKA 2030), jonka tavoitteena oli tehdä Kuopion toiminnallisesta kaupunkiseudusta entistä vetovoimaisempi. Sopi-mus mahdollisti kuntarajat ylittävän kaavoituksen. Ohjelma sai rahoitusta Kuopion seudun KOKO-ohjelmasta (ks. Rakennemalli ”Loikka 2030”…2012), ja Pohjois-Sa-von liitto oli mukana ohjaamassa rakennemallityötä.

Pääministeri Matti Vanhasen (Kesk.) II hallitus päätti vähentää ohjelmien määrää sekä antaa alueiden kehittämisen vetovastuun maakuntien liitoille koskien suunnit-telu- ja ennakointitehtäviä. Hallituksen ohjelmassa todetaan: “Ohjelmaperusteista aluekehitystyötä jatketaan. Kansallista ohjelmajärjestelmää yksinkertaistetaan ja oh-jelmien määrää vähennetään. Maakuntaohjelman painoarvoa kokoavana ohjelmana vahvistetaan.” (Valtioneuvoston tiedonanto…2007: 22). Maakuntaohjelman roolin vahvistaminen ja selkeyttäminen aluekehittämistä ohjaavana asiakirjana oli merkit-tävä reformi, ja se tuki aluepoliitikkojen toimia.

Maakuntaohjelmien ja kaupunkipolitiikan suhde jäi epäselväksi uudistuksesta huolimatta: toisaalta näyttää siltä, että maakunnan liitto ja maakunta viime kädessä päättävät, onko kaupunkipolitiikka leivottu sisään maakuntaohjelmaan ja missä mää-rin maakuntaohjelma sisältää toimenpiteitä keskuskaupunkien kehittämiseksi; toi-saalta toisenlainen tulkinta on mahdollinen. Tuloksellisuuden tarkastuksesta vastaava Osmo Halonen (2011) avaa maakuntien liittojen suhtautumista kaupunkien kehittämi-seen: ”− − kaupunkien kehittäminen on osa maakuntasuunnitelmia, maakuntaohjelmia ja niiden toteuttamissuunnitelmia sekä maakuntakaavoitusta.” (emt.: 58). Suomen Keskustan ja vahvan aluepolitiikan kannattajat näkevät maakuntaohjelman kaupunki-politiikan yläpuolella tai täysin erillään siitä. Vahvan kaupunkikaupunki-politiikan kannattajat taas eivät halua lukea maakuntaohjelmia kaupunkipolitiikan piiriin, näkemykset vaih-televat merkittävästi. Pirkanmaan maakuntajohtaja Esa Halme aloittaa: ” − − maakun-taohjelma ei ole kaupunkipolitiikan ohjelma. Se ei ole keskushallinnon ohjaama eikä

167

kilpailuttama. Eli maakuntaohjelmahan edustaa vain alueella koottua maakunnan tah-toa − −.” (Halme). Kehitysjohtajana toiminut Ulla-Maija Laiho näkee maakuntajoh-taja Halmeen tavoin, että kaupunkipolitiikka ja maakuntaohjelmat ovat erillisiä:

− − kaikkia maakunnan seutuja pidetään maakuntaohjelmissa samanarvoisina siten, että aluekehittämistä katsotaan sektoreiden kautta. Tästä voi nyt sitten vetää sen johtopäätöksen, että maakuntaohjelmilla ei ole ollut eikä niillä ole tarkoituskaan olla mitään roolia kaupun-kipolitiikassa. Tämä on ollut myös yksi tekijä, joka on luonut aikanaan sitä jännitettä näiden suurimpien kaupunkiseutujen ja maakunnan liittojen sekä maakuntaohjelmien kesken.

(Laiho.)

Neuvottelevana virkamiehenä toimiva Olli Alho kertoo maakuntaohjelmista, joissa keskuskaupunkia ei edes mainita. Maakuntaohjelmissa voidaan tietoisesti välttää kau-punkien mainitsemista:

Maakuntaohjelmat eivät ole millään muotoa kaupunkipolitiikan ohjelmia. Olen kuullut ta-pauksista, joissa maakuntaohjelmia on pystytty joissakin maakunnissa laatimaan mainitse-matta kertaakaan niiden keskuskaupunkien nimiä. Aikamoisia suorituksia jo sinänsä! (Alho.)

Aluekehitysjohtaja Veijo Kavonius sen sijaan katsoo, että maakuntaohjelmissa olisi vuodesta 2008 lähtien huomioitu kaupunkien kehittäminen:

− − tuosta 2008–2010 eteenpäin kaupunkien rooli on kyllä erittäin hyvin muistettu maakun-taohjelmissa, ja on nähty tarpeellisena tukea maakunnan keskuskaupunkia tai keskuskaupun-keja, jos niitä on useampia. − − Ne maakuntaohjelmat ovat erillisiä ohjelmia, mutta toki niissä olivat ne kaupunkipoliittiset elementit mukana. (Kavonius.)

− − tuosta 2008–2010 eteenpäin kaupunkien rooli on kyllä erittäin hyvin muistettu maakun-taohjelmissa, ja on nähty tarpeellisena tukea maakunnan keskuskaupunkia tai keskuskaupun-keja, jos niitä on useampia. − − Ne maakuntaohjelmat ovat erillisiä ohjelmia, mutta toki niissä olivat ne kaupunkipoliittiset elementit mukana. (Kavonius.)