Kaupunkipolitiikan suhde valtioon ja valtion politiikkaan

Lopuksi on syytä tarkastella kaupunkipolitiikan suhdetta valtioon ja valtion poli-tiikkaan. Voiko kaupunki tehdä omaa kaupunkipolitiikkaansa ilman valtion apua?

Valtion virkamiehen mukaan valtiota tarvitaan aina:

− − kaupunkipolitiikka on valtion ja kaupunkien välistä kumppanuutta ja toimenpiteiden te-kemistä yhdessä. Se, että kaupungit tekevät yksin jotakin, niin sitä ei vielä voi kutsua kau-punkipolitiikaksi. Valtion täytyy siihen jollakin tavalla osallistua, ja suomalaiselle kaupun-kipolitiikalle varmaan leimallista on ollut paitsi tämä elinkeinopoliittinen, innovaatiotoimin-taan painottuva painotus, mutta myös sitten tietynlainen kehittämishankevetoisuus − −. (Val-tion virkamies.)

Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervala haluaa niin ikään painottaa valtion roolia:

”− − kaupunkipolitiikka liittyy siihen, miten valtio investoi teihin, ratoihin sekä siihen, mitä yhdessä tehdään. Sitähän kaupunkipolitiikka on.” (Tervala.)

Toisessa ääripäässä ovat puolestaan ne, joiden mielestä kaupungit voivat harjoit-taa kaupunkipolitiikkaa ilman valtion panostusta. He puhuvat kaupunkien omasta kau-punkipolitiikasta, paikallisesta kaupunkien kehittämispolitiikasta. Kysymys on sa-malla sekä paikallishallinnosta että kaupunkien hallinnasta. Helsingin kaupunginval-tuutettu Kaarin Taipale täsmentää paikallishallinnon käsitettä:

Rion Agendassa vuonna 1992 oivalletaan se, että eri maiden hallitukset eivät yksin ratkaise-kaan globaaleja ongelmia, vaan tarvitaan erilaisia paikallisia toimijatahoja. Näistä yksi on Local Authorities, mutta aina piruillakseni käytin termiä Local Government, koska Local Authorities on hyvin epämääräinen. Sehän on poliisia ja palokuntaa, mutta Local Govern-ment sisältää ajatuksen siitä, että on olemassa myös paikallista demokratiaa, päätösvaltaa ja mandaattia. Paikallishallinnon kestävän kehityksen järjestö ICLEI toi tämän ajatuksen pai-kallistason toimijasta Rion Agendalle. ICLEI oli perustettu 1990, nimi on lyhenne sanoista International Council for Local Environmental Initiatives. Olin ICLEI:n puheenjohtaja 2000–2003, ja silloin halusin, että järjestön nimi muutettiin muotoon ICLEI - Local Govern-ments for Sustainability. (Taipale.)

Suomen Kuntaliiton yksikön johtaja Leena Karessuo pitää kaupunkipolitiikkana kau-pungin omaa politiikkaa, joka kohdistuu kaukau-pungin kysymyksiin: ”Kaupunkipoli-tiikka on toisaalta myös kaupunkien omaa poli”Kaupunkipoli-tiikkaa, jossa kiinnitetään huomiota kaupunkispesifisiin kysymyksiin ja omiin erityispiirteisiin.” (Karessuo). Kirkkonum-men kunnanjohtaja Tarmo Aarnio on samaa mieltä: ”Tietysti kaupunki tekee itse kau-punkipolitiikkaa muovaamalla omaa aluettaan kaavoituksella, palvelujen sijoittami-sella ja tämäntyyppisillä asioilla − −.” (Aarnio). Erityisasiantuntija Nevalainen kiin-nittää huomiota valintoihin, joita kaupunkipolitiikan tekijät tekevät:

Kaikki kaupunkien päätökset ovat kaupunkipolitiikkaa. Miten kaupungit linjaavat omaa tu-levaisuuttaan, omaa tekemistään sekä minkälaisia painotuksia asetetaan? Rakennetaanko ko-van rahan asuntoja, luksusasuntoja, vai sosiaalista asuntotuotantoa? Tämä on kaupunkipoli-tiikkaa käytännössä aina. Meillä ei ole vahvaa ja pitkällistä kaupunkipolitiikan tai urbaa-nin toiminnan perinnettä Suomessa niin, että kaupunkipolitiikka aidosti miellettäisiin tai tie-dostettaisiin, vaikka sitä koko ajan toteutetaan käytännössä tekemällä linjauksia, laatimalla visioita ja strategioita sekä laittamalla näitä täytäntöön. Käytännössä tehdään kaupunkipoli-tiikkaa koko ajan! (Nevalainen.)

Erityisasiantuntija Nevalainen tuo esiin strategiat politiikkaa määrittelevänä tekijänä:

60

Kaupunkipolitiikkaa ei voi oikeastaan erottaa kunnallispolitiikasta, sillä kaikki kaupunkeja koskeva päätöksenteko voidaan katsoa kaupunkipolitiikaksi. Visio- ja strategiatasolla ero kuitenkin löytyy. Kaupunkipolitiikassa kysytään, miten sitä kaupunkia kehitetään ja minkä-laisia painotuksia se saa − −. Nostaisinkin kaupunkistrategiat keskiöön, koska niissä tehdään näitä isoja linjauksia, jotka vaikuttavat elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksiin ja koko kaupungin toimivuuteen ja tulevaisuuteen kaupunkilähtöisesti. Miten kaupunki houkuttelee investointeja? Sekin oli aikanaan kaupunkipolitiikkaa, että maankäytöllä varmistettiin avain-henkilöille tontit. Tästä kerrottiin joskus hyvin suoraan. (Nevalainen.)

Britanniassa puhutaan paikallisista kehittämisohjelmista (local development programmes), jotka ovat kaupungin tai paikallisen tason omia työllistämis- ja kas-vuohjelmia. Paikallisen kehittämispolitiikan sijasta Torsti Kirvelä ja Santtu von Bruun (2009: 64) suosittelevat puhumaan kaupungin kokonaisstrategisesta suunnittelusta, sillä kaupunkipolitiikan käsite kattaa heidän mukaansa liikaa asioita.

Kaupunkialueiden talouden kasvua on pyritty edistämään kaupungin ja valtion kesken solmimien kasvusopimusten avulla. Oulun tutkimuspäällikkö Timo Mäkitalo pitää kasvusopimuksia onnistuneina:

Kaupunkipolitiikka sisältää tänä päivänä etenkin yhteishankkeita valtion kanssa ja eri minis-teriöiden kanssa. Kasvusopimukset edustavat parasta kaupunkipolitiikkaa pitkiin aikoihin.

Kaupunkipolitiikka sisältää myös kaupunkien erityistarpeiden huomioonottamista valtion-hallinnon toimenpidesuunnittelussa. (Mäkitalo.)

Kaupungin hyvä suhde valtioon on tarpeellinen, sillä useat kaupungistumiseen liittyvät kysymykset ovat sellaisia, etteivät kaupungit kykene niitä yksin ratkaisemaan.

Tekesin aluetoiminnan päällikkö Heiskanen tuo esiin koulutuspolitiikan, innovaatio- ja tiedepolitiikan: ”Kaupunkipolitiikka on yhteen nivova tai yhdistävä kokonaisuus. −

− voidaan sanoa näin, että jos tehdään kaupunkipolitiikan suunnitelma jollakin kau-punkiseudulla, niin kyllä siellä varmaan koulutuspolitiikka, innovaatiopolitiikka sekä tutkimus- ja tiedepolitiikka löytyvät sen osana.” (Heiskanen).

Suurkaupunkipolitiikka on yksi kaupunkipolitiikan tärkeimmistä muodoista. Sen avulla suuret kaupungit vahvistavat kaupunkiseutujen kansainvälistä kilpailukykyä sekä torjuvat sosiaalista ja alueellista eriytymistä. Pääkaupunkiseudusta ja alueesta puhuttaessa kaupunkipolitiikan tekijät kuitenkin käyttävät termiä metropoli-politiikka. Metropolipolitiikka syntyi ratkaisemaan pääkaupunkiseudun erityiskysy-myksiä ja erityisongelmia tavoitteenaan kilpailukyvyn edistäminen, monikulttuuri-suuden ja maahanmuuton kysymysten ratkaisu, sosiaalisen eheyden tukeminen sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen järjestäminen. Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Jo-ensivu mieltää metropolipolitiikan ja kaupunkipolitiikan suhteen seuraavasti: ”Ym-märrän, että metropolipolitiikka on yhdenlaista kaupunkipolitiikkaa. Se ei ole kaupun-kipolitiikan yläpuolella eikä alapuolella, vaan se on yhdenlaista kaupunkipolitiikkaa.”

(Joensivu).

Suurten kaupunkien johtajat painottavat edunvalvonnan merkitystä suhteessa val-tioon. Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen toteaa: ”Siinä on edunvalvonnan nä-kökulma suhteessa valtakunnan tasoon.” (Pennanen). Helsingin kaupunginjohtaja, yli-pormestari Pajunen liittää edunvalvonnan johonkin tiettyyn aiheeseen:

Edustan sellaista kantaa, että kaikella politiikalla on tavallaan kaksi tasoa. On olemassa fyy-sinen todellisuus, joka usein tarkoittaa sitä, että politiikan sisältönä on resurssien jakaminen eli rahavirtojen ohjaaminen. Sitten toinen taso on yleinen temaattinen taso eli kaupunkien näkökulmasta edunvalvontataso. (Pajunen.)

61

Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän 1997–1999 loppuraportti kiteyttää suomalaisen kaupunkipolitiikan erityispiirteen: se tasapainoilee vahvan kunnallisen itsehallinnon sekä sektoroituneen hallintokäytänteen välillä:

− − Suomalainen yhteiskuntapolitiikka perustuu toisaalta vahvaan paikalliseen itsehallintoon mutta toisaalta vahvaan hallinnonalakohtaisesti yhdenmukaiseen politiikkaan. Kaupunkien uusien haasteiden edessä nimenomaan sektoroitunut hallintokäytäntö ei ole löytänyt riittävän kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Tässä suhteessa tarvitaan kaupunkipoliittisia erityistoimia, eri hallinnonalojen yhteistyötä ja kumppanuutta kaupunkien, valtion ja muiden toimijoiden kes-ken. Valtion harjoittama kaupunkipolitiikka on siis toisaalta edellytysten luomista kaupun-kien kehittämiselle ja toisaalta kaupunkipoliittisia erityistoimia. (Blomberg et al. 2000: 5.)

Tampereen strategiajohtaja Linnamaa kiinnittää huomiota siihen, että valtio ei aina ole aina sama toimija: ”− − Kyllähän kaupunkipolitiikkaan paljon vaikuttaa val-takunnan hallitus ja sen kokoonpano ja se, miten tärkeänä kaupunkipolitiikkaa pide-tään.” (Linnamaa).Politiikan tärkeyden tunnustaminenkaan ei vielä luo riittäviä edel-lytyksiä kaupunkipolitiikalle, vaan tarvitaan valtion kaupunkipolitiikkaa edistäviä konkreettisia tekoja. Loppuyhteenvetona voidaan esittää kehitysjohtaja Janne Antikai-sen antama määritelmä kaupunkipolitiikalle:

Kaupunkipolitiikka on kaupungistumisen ymmärtämistä. Se on kaupungistumisen trendeistä yhteisen ymmärryksen rakentamista ja sen muuttamista kaupunkien sekä kaupunkiseutujen kehittämiseksi. Itse olen aina mieltänyt siinä myöskin verkostoitumisen ulottuvuuden, on se sitten seutujen sisäistä verkostoitumista tai kaupunkiseutujen välistä verkostoitumista − −.

(Antikainen.)

5.8 Yhteenveto

Kaupunkipolitiikan tekijät ja tutkijat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen kä-sitteen kaupunkipolitiikka määritelmästä; jotkut jopa kieltävät koko politiikan olemas-saolon. Tässä luvussa etsittiin kaupunkipolitiikan määritelmää käymällä läpi erilaisia luonnehdintoja kaupunkipolitiikasta. Kaupunkipolitiikan käsitettä määriteltiin käyt-täen hyväksi käsipareja yleinen−erityinen, suuri−pieni, laaja−suppea sekä implisiitti-nen−eksplisiittinen. Lisäksi tarkasteltiin kaupunkipolitiikan suhdetta aluepolitiikkaan, sektoripolitiikkaan ja kuntapolitiikkaan sekä kaupungin suhdetta maaseutuun ja valti-oon.

Kaupunkipolitiikka voidaan ymmärtää ihmisten hyväksi tehtävänä politiikkana, joka pyrkii kokonaisvaltaisesti ohjailemaan ja ennakoimaan kaupunkien kehitystä.

Kaupunkipolitiikassa asetetaan pitkän aikavälin tavoitteita sekä tavoitellaan kestävää kasvua. Kaupunkipolitiikka voidaan jakaa valtiolliseen kaupunkipolitiikkaan ja pai-kalliseen kaupunkien kehittämispolitiikkaan, jota tässä tutkimuksessa kutsutaan myös paikalliseksi kaupunkipolitiikaksi.

Vaikka kaupunkipolitiikka ymmärretään erilaisilla tavoilla, ja sen sisältö saattaa olla puheissa ja teksteissä epämääräinen ja epäselvä, kaupunkipolitiikka on olemassa ja käsite kaupunkipolitiikka on hyödyllinen. Kyseessä ei ole kaoottinen käsite, millä tarkoitetaan mielivaltaisesti toisiinsa yhdistettyjä yhteensopimattomia elementtejä.

Kaupunkipolitiikka on kokoava yleiskäsite, joka sisältää erilaisia politiikkaohjelmia ja sopimuksia, mutta sillä on kuitenkin selvästi määriteltävissä oleva kohde ja tavoit-teet.

Suomalaisen kaupunkipolitiikan ymmärtäminen on vahvasti historiaan sidottu, joten jatkakaamme seuraavaksi Suomen kaupunkilaitoksen ja aluepolitiikan historiaa.

62