K OMPETENSSIT JA KVALIFIKAATIOT ASIANTUNTIJUUDEN PERUSTANA

Hyvää opettajuutta ei saavuteta laatimalla ominaisuuslistoja, mutta ei myöskään ilman hyvän ope-tuksen edellytysten analysointia. Tällaisia edellytyksiä ovat opettajan käsitys itsesään, merkityk-sestään ja ammatti-identiteetistään, sekä hänen uskomuksensa oppilaista, oppimisesta ja opettami-sesta. Lisäksi hyvän opetuksen edellytyksiin lukeutuvat opettajan kompetenssit, eli ydinosaamisen

alueet. (Salo 2016.) Kompetenssi, eli pätevyys on yksilön henkilökohtaista osaamista. Se on niin valmiuksia, kykyjä kuin ominaisuuksiakin suoriutua tietystä tehtävästä. Yksilöllä voi olla kompe-tenssia moniin eri työtehtäviin. (Helakorpi 2010, 65.)

Bolognan julistus on yksi merkittävistä tekijöistä, jotka määrittävät, millaisia kompetensseja yli-opistokoulutuksen aikana pyritään saavuttamaan. Bolognan julistukseksi kutsuttu asiakirja on al-lekirjoitettu Bolognassa vuonna 1999. Prosessin alkuperäisenä tavoitteena on ollut eurooppalaisen korkeakoulutuksen kilpailukyvyn ja vetovoiman lisääminen globaalisti. Tämä tavoite on pyritty saavuttamaan yhdenmukaisten ja ymmärrettävien tutkintorakenteiden sekä yhteisen opintojen mi-toitusjärjestelmän avulla, lisäämällä opiskelijoiden, henkilökunnan ja valmistuneiden liikkuvuutta Euroopassa sekä tiivistämällä kansainvälistä yhteistyötä ja laadunarviointia eurooppalaisilla suun-taviivoilla. Tällä hetkellä eurooppalaiseen korkeakoulutusalueeseen kuuluu 48 maan lisäksi Euroo-pan komissio. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018.) Bolognan prosessin yhteydessä yliopistota-soisten tutkintojen opetussuunnitelmien, tutkintojen sekä opintojaksojen tavoitteiden uudistaminen on pohjautunut niiden kompetenssien määrittämiseen, joihin eri tutkinnot pyrkivät koulutuksen avulla vastaamaan. Oppisisältöjen ja opetusmenetelmien avulla voidaankin hankkia keskeisiä aka-teemisia kompetensseja, minkä vuoksi myös opetusmenetelmien kehittämisen avulla pyritään vas-taamaan niin muuttuvan yhteiskunnan, työelämän kuin tutkimuksenkin vaatimuksiin. (Tervonen &

Levänen 2006, 7.)

Yhteiskunnan muuttuessa monimutkaisemmaksi ja yksilön tietojen yhä abstraktimmaksi, on mo-nella taholla tarve määritellä, millaisia taitoja, tietoja ja kykyjä tulevaisuuden ympäristöissä tarvi-taan. Kompetensseilla tarkoitetaan tavallisesti jotain laajempaa, kuin kykyä tai taitoa suorittaa jokin tietty tehtävä. Kompetensseihin liitettyjä käsitteitä ovat muun muassa taito, pätevyys, kyky, ky-vykkyys, pystyvyys ja valmius, jotka kuitenkin viittaavat kompetensseja kapea-alaisempiin asioi-hin. Kompetenssit sen sijaan ovat laaja-alaisia osaamisvalmiuksia, jotka mahdollistavat yksilön toimimisen kompleksisten ongelmien kanssa. (Palonen & Murtonen 2006, 11–12.) OECD:n Defi-nition and Selection of Competencies (DeSeCo) -projektissa (2003, 4) kompetenssit määriteltiin kyvyksi vastata menestyksekkäästi tietyn kontekstin kompleksisiin vaatimuksiin psykososiaalisia voimavaroja, kuten taitoja ja asenteita hyödyntäen. Ne voidaan jakaa kolmeen ydinkategoriaan (OECD 2003, 10–15):

1. Työkalujen, kuten kielen, tiedon ja teknologian käyttäminen vuorovaikutteisesti 2. Vuorovaikutus, kuten suhtautuminen ja yhteistyö heterogeenisissä ryhmissä sekä

3. Autonominen toiminta, kuten suuressa kuvassa toimiminen ja henkilökohtaisten elämän-suunnitelmien muodostaminen ja toteuttaminen

Edellä kuvattujen kompetenssien suhde kotitalouden perustarkoitukseen ja sisältöihin voidaan nähdä Elorinteen ym. (2016, 164) mukaan siten, että työkalujen vuorovaikutteinen käyttö tarkoittaa kotitalouden näkökulmasta tiedon ja teknologian interaktiivista hyödyntämistä jokapäiväisessä elä-mässä. Vuorovaikutus heterogeenisissä ryhmissä puolestaan tarkoittaa hyvien suhteiden ylläpitä-mistä sekä yhteistyön tekeylläpitä-mistä niin perheen kuin yhteisön jäsentenkin kanssa. Lisäksi autonomi-nen toiminta kotitalouden näkökulmasta tarkoittaa elämää edistävän ajattelun ja toiminnan edistä-mistä, sekä ihmisten hyvinvoinnin ja elämän perustarpeiden täyttämisen varmistamista.

Kaikki kolme ydinkompetenssia liittyy läheisesti reflektiivisyyteen, joka puolestaan edellyttää me-takognitiivisten taitojen käyttöä, luovuutta sekä kriittistä suhtautumista asioihin. (OECD 2003, 8–

9; Elorinne ym. 2016, 164). Lisäksi Panticin ja Wubbelsin (2010) tutkimuksen mukaan kasvatus erityisesti tasa-arvon edistämiseksi, koulutuksen kehittäminen, substanssiosaaminen, opetussuun-nitelmaa ja pedagogiikkaa koskeva osaaminen sekä itsearviointi ja ammatillinen kehittyminen ovat opettajien kompetenssien pääkomponentteja. Näitä taitoja kehitetään myös kotitalousopettajakou-lutuksen aikana. Kompetensseja voidaankin saavuttaa oppimalla, eivätkä ne näin ollen ole sisäsyn-tyisiä. Lisäksi ne sisältävät monia sellaisia sektoreita, jotka kehittyvät koulutuksen ja edelleen op-pimisen aikana. Näitä ovat esimerkiksi tiedolliset valmiudet ja yhteistyötaidot. Kompetenssilla vii-tataankin kognitiivisten tekijöiden lisäksi sosiaalisiin ja käytännöllisiin taitoihin. (OECD 2003, 8.) Kompetenssien lähikäsitteenä pidetään myös kvalifikaatiota, jolla tarkoitetaan jonkin työn tai am-matin edellyttämiä taitoja. Kompetensseilla kuitenkin tarkoitetaan ennemminkin sellaisia valmiuk-sia ja taitoja, joita tietyllä alalla toimiva henkilö omaa. (Palonen & Murtonen 2006, 12.) Kvalifi-kaatiot, eli ammattitaitovaatimukset ovat niitä vaatimuksia, joita jokin työ tai ammatti edellyttää (Helakorpi 2010, 65). Ne voidaan jakaa tuotannollisiin ja teknisiin, normatiivisiin sekä

innovatii-visiin kvalifikaatioihin. Tuotannolliset ja tekniset kvalifikaatiot ovat tarpeellisia varsinaisessa työ-prosessissa ja niillä tarkoitetaan työn välittömässä suorituksessa tarvittavia välttämättömiä tietoja, taitoja ja pätevyyksiä. Normatiiviset kvalifikaatiot sen sijaan voidaan edelleen jakaa motivaatio-, mukautumis- ja sosiokulttuurisiin kvalifikaatioihin. (Helakorpi 2010, 65.)

Motivaatiokvalifikaatiot eivät niinkään kuvaa ammattitaitoa, vaan suhteellisen pysyviä henkilö-kohtaisia ominaisuuksia, kuten oma-aloitteisuutta, yhteistyökykyä sekä työyhteisöön sopeutu-mista. Mukautumiskvalifikaatiot puolestaan kuvaavat sopeutumista työhön ja työyhteisöön. Sosio-kulttuuriset kvalifikaatiot liittyvät yksilön suhteeseen ja vuorovaikutukseen työorganisaation si-sällä sekä siitä ulospäin. Työelämässä korostuvatkin esimerkiksi sosiaalinen kyvykkyys kykyä ot-taa ja vaihot-taa rooleja tiimissä. Innovatiiviset kvalifikaatiot kuvaavat toimintatapoja, jotka poikkea-vat rutiininomaisesta toiminnasta. Ne rakentupoikkea-vat muun muassa suhteuttamisen taidosta sekä jatku-van oppimisen ja ammattitaidon kehittämiskyvystä. (Helakorpi 2010, 64; Väärälä 1995, 42–48.) Aikaisemmin ajateltiin, että eri työtehtävistä nousee tietynlaisia osaamisvaatimuksia, joihin yksi-lön tulee kyetä vastaamaan. Työtehtäviä voidaan myös persoonallistaa, jolloin työtehtävä muotoil-laan työntekijän osaamisalueisiin sopivaksi. Kuitenkin nykyisin työtehtävät ovat usein niin vaati-via, ettei yksi ihminen pysty niitä täyttämään. Osaaminen voidaankin ymmärtää myös yhteisötason käsitteeksi, sillä työryhmän koostuessa useammasta jäsenestä, voidaan heidän erilaisilla kompe-tensseillaan vastata monipuolisenkin työn osaamisvaatimuksiin. Tällöin osaaminen muodostuu työryhmän jäsenten osaamisen yhteisvaikutuksesta. Työryhmässä osaaminen kehittyy ja uudistuu jatkuvasti reflektiivisen kollaboraation avulla, jolloin se myös vastaa aina vain paremmin niihin vaatimuksiin, joita muuttuva toimintaympäristö kulloinkin edellyttää. Kuvio 2 kuvaa kompetens-sien ja kvalifikaatioiden suhdetta työhön sekä työntekijän ominaisuuksiin. (Helakorpi 2010, 64, 66.)