A SIANTUNTIJUUS KOTITALOUDEN OSA - ALUEILLA

Ruokaosaaminen ja ruokakasvatus ovat tärkeitä osa-alueita kotitalousopettajan asiantuntijuuden näkökulmasta. Kotitalousopettajat nähdäänkin usein merkityksellisinä ruokakasvattajina, jotka osallistuvat maailmanlaajuisten ruokaan liittyvien haasteiden ratkaisemiseen (Pendergast & Dew-hurst 2012). Mäkelä (2015, 202) korostaa, että kotitalousopettajan on ymmärrettävä mahdollisim-man laajasti ruoanvalmistustaidot sekä ruokaan ja ravitsemukseen liittyvät tiedot ja taidot omassa työssään, jotta kotitalousopetukseen pystytään punomaan yhteen myös muita sisältöalueita. Viime

vuosina onkin alettu käyttämään käsitettä ruokalukutaito (food literacy), joka on Slaterin (2017) mukaan ruokakasvatuksen yksi keskeisimmistä tavoitteista. Ruokalukutaidon sukulaiskäsite ruo-kataju (food sense) nähdään tärkeänä osana ruokakasvatusta, sillä sen avulla jokapäiväisten ruoan-valintatilanteiden laajuus voidaan hahmottaa kokonaisvaltaisemmin (Janhonen, Mäkelä & Palojoki 2015, 112).

Ruokalukutaito käsitteenä on hyvin laaja-alainen ja sitä käytetäänkin kuvaamaan kaikkea ruoan-valmistuksesta ja ruoanvalmistustaidoista ruokatieteeseen ja -turvallisuuteen, elintarviketurvalli-suuteen sekä ruoan kulutukseen (Truman, Lane & Elliott 2016, 365). Vidgen (2016, 63) määrittelee ruokalukutaidon kokonaisuudeksi, joka muodostuu toisiinsa liittyvistä tiedoista, taidoista ja käyt-täytymisestä, joita edellytetään ruokailun suunnittelussa ja hallinnassa, ruoanvalinnassa ja -valmis-tamisessa sekä ruokaillessa. Suuremmassa mittakaavassa ruokalukutaito yhdistää ruokataidot, ruo-kakulttuurit, globaalin ruokajärjestelmän, terveyteen liittyvät toiminnot sekä ympäristön kestävän kehityksen toisiinsa (Pendergast & Dewhurst 2012). Ruokalukutaidon päämääränä on taata ravin-nonsaanti sekä tukea terveellistä ja monipuolista ravitsemussuositusten mukaista syömistä koko elinkaaren ajan. Lisäksi ruokaosaaminen ja sen eri osat kuvaavat päivittäisen syömisen ajallista ja dynaamista luonnetta. (Vidgen 2016, 63; Vidgen & Gallegos 2014.)

Ruokataju on suhteellisen uusi käsite, ja sitä pidetään yhtenä ruokakasvatuksen tavoitteena. Siinä korostuu yksilön aktiivinen toimijuus sekä arkinen ja omakohtainen ymmärrys ruokavalinnoista, jotka yhdistyvät ruokajärjestelmän tason tiedostamiseen. Ruokatajun pääajatuksena on ymmärrys siitä, ettei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa valita ruokaa sekä syödä terveellisesti ja kestävästi.

(Janhonen 2018.) Ruokataju pyrkiikin toimimaan ajattelun taitona ja olemaan yhteydessä niin yk-silön toimintaan kuin syömisen sosiaalisiin merkityksiinkin. Ruokatajun avulla pystytään tiedosta-maan ja tunnistatiedosta-maan omia tietoja ja taitoja ruokaan ja syömiseen liittyen, sekä ymmärtämään, miten ne vaikuttavat ympäröivään maailmaan. (Janhonen ym. 2015, 112–113.)

Kotitalousopettajia pidetään perinteisesti ruokaosaajina (Elorinne 2018), mutta ruoka ja siihen liit-tyvät sisällöt eivät kuitenkaan ole ainoita kotitalousopetuksen teemoja. Kotitalouden eri sisältöalu-eet tarvitsevat hedelmällistä kanssakäymistä, jotta siitä voidaan luoda mahdollisimman

laaja-alai-nen kokonaisuus (Mäkelä 2015, 202). Se, että omistaa ruoanvalmistustaidot, ei automaattisesti tar-koita sitä, että ymmärtäisi ruokalukutaidon merkityksen osana omaa asiantuntijuuttaan (Pender-gast, Garvis & Kanasa 2011, 415). Kotitalousopettajan on osattava sisäistää ruoanvalmistustaidot sekä ruokaan ja ravitsemukseen liittyvät tiedot tasapainoisesti ja kriittisesti. Kun ymmärtää ruoka-lukutaidon laajemman merkityksen, pystyy luomaan opetukseen tärkeän pedagogisen työvälineen, jonka avulla muut kotitalouden sisältöalueet kietoutuvat yhteen. Esimerkiksi kuluttajuuteen liitty-vät sisältöalueet integroituvat helposti ruoanvalintaan liittyviin teemoihin. (Mäkelä 2015, 202.) Ruokaosaamisen lisäksi arjenhallinta nähdään kotitalousopettajan asiantuntijuuden keskeisenä tee-mana. Arjen rakentumisella tarkoitetaan prosessia, jonka avulla arkielämästä syntyy sellaista toi-mintaa kuin kulloisenakin hetkenä eletään ja koetaan. Arjen rakentumiseen vaikuttavatkin useat tekijät, kuten perheenjäsenten sosiaalinen ja materiaalinen toiminta sekä erilaiset ratkaisut ja va-linnat. Näiden lisäksi arjen rakentumiseen vaikuttavat ympäröivä luonto, sosiaaliset yhteisöt, yh-teiskunnan rakenteet ja kehitys sekä globaalin maailman muutostrendit. (Korvela 2014, 328.) Kor-vela ja Tuomi-Grön (2014) ymmärtävät arkielämän päivittäisten toimintojen sekä yhteiskunnallis-ten rakenteiden jatkuvana vuorovaikutuksena, joka toimii pohjana niin toimintojen vakaudelle kuin niiden muutoksellekin. Tämän vuoksi yksilön arkea tuotetaan sekä sosiaalisesti että materiaalisesti:

arjen sosiaalinen tuottaminen ilmenee sosiaalisena vuorovaikutuksena perheenjäsenten välillä sekä kodin ulkopuolisten tahojen kanssa, ja materiaalinen arjen tuottaminen näkyy puolestaan konkreet-tisina, käsin kosketeltavina tuotoksina. (Korvela 2014, 328.)

Arjenhallinta -käsitteen avulla voidaan kuvata ihmisen arjen toimintaa ja vuorovaikutusta ympä-ristön kanssa (Kivilehto & Ritala 2014, 240). Arjenhallinnassa keskeisinä tekijöinä voidaan Myl-lyniemen (2015, 5) mukaan nähdä ajanhallinta, talousosaaminen, elämäntavat, sosiaaliset taidot sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Arjenhallinta voidaan nähdä yhtäältä sisäisenä ja toisaalta ulkoi-sena hallintana, jolloin ulkoisella näkökulmalla tarkoitetaan käytännön työtaitojen hallintaa ja si-säinen hallinta puolestaan korostaa elämän tasapainoisuutta suhteessa itseen ja lähimmäisiin. (Ha-verinen & Saarilahti 2009, 74). Arjenhallinta edellyttää monenlaisten käytännön toiminta- ja työ-taitojen lisäksi niiden suunnittelua, toteuttamista sekä kehittämistä. Arjenhallinnan prosessissa me-tataidoilla, kuten kriittisellä ajattelulla ja oppimaan oppimisen taidoilla onkin merkittävä rooli. (Ää-nismaa & Hannula 2005, 209–210.)

Kotitalouksien toiminta vaikuttaa voimakkaasti ympäristöön ja viime vuosikymmeninä kotitalouk-sien määrä länsimaissa on kasvanut. Myös elämäntapa on muuttunut yhä riippuvaisemmaksi vä-hentyvistä luonnonvaroista ja luonnon kestokyvystä. Nämä seikat asettavat myös kotitalousope-tukselle sen kaikilla tasoilla merkittäviä haasteita. (Äänismaa & Valjakka 2008, 166–167.) Arjen-hallinnan osa-aluetta kotitalousopetuksessa edustaa erityisesti sisältöalue S2 Asuminen ja yhdessä eläminen, mikä on Opetushallituksen (2020) mukaan kotitalousopetuksen perusta ja päämäärä. Si-sältöalue S2 toimii kotitalousopetuksen yhtenä keskeisimmistä siSi-sältöalueista ja toimiikin näin pe-rustana kaikelle opetukselle, jota kotitalouden oppiaineessa toteutetaan. Arjenhallintaa koskevat sisältöalueet muodostuvat Opetushallituksen (2020) mukaan kotikulttuurista sekä oppilaiden ar-kiympäristöstä, koulun ja kotitalousluokan toiminnasta sekä ympäröivän yhteiskunnan tarpeista ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta.

Arjenhallinnan yksi keskeisimpiä edellytyksiä on kestävä kehitys (Äänismaa & Hannula 2005, 210). Kestävän kehityksen avulla pyritään turvaamaan hyvät elämisen mahdollisuudet niin nykyi-sille kuin tulevillekin sukupolville. Kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa ihminen, ympäristö ja talous tuleekin ottaa tasavertaisesti huomioon. (Ympäristöministeriö 2017.) Kestävän kehityksen määritelmä kattaa ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen sekä kulttuurisen ulottuvuuden (Äänismaa

& Hannula 2005, 210; Ympäristöministeriö 2017; Opetushallitus 2014, 14), jotka edelleen on huo-mioitava opetuksessa eri tieteenaloilla ja eri oppiaineissa. Nämä ulottuvuudet liittyvätkin niin kiin-teästi toisiinsa, että niiden käsittely erillisinä tekijöinä on hyvin haasteellista. (Äänismaa & Han-nula 2005, 210.)

Kotitalouden toiminta vaikuttaa luonnonympäristöön niin välittömästi kuin välillisestikin monita-hoisten yhteiskunnallisten yhteyksien kautta. Kotitaloustieteen ja kotitalousopetuksen sisällöt liit-tyvät kotitalouden ja sen fyysisen, sosiaalisen sekä kulttuurisen ympäristön suhteeseen, jolloin kes-tävän kehityksen taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen näkökulma korostuvat. Kotitalouden toiminnan yhteiskunnalliset yhteydet nousevat hyvin selkeästi esiin erityisesti silloin, kun kotita-louden jäsenet tekevät niin yksilöllisiä kuin kollektiivisiakin päätöksiä ja valintoja. Rikkaissa

län-simaissa kotitalouksien määrä lisääntyy ja kulutus kasvaa elintason noustessa. Tämänkaltainen ke-hitys aiheuttaa ympäristöongelmia, joita kotitalouksien jäsenet pyrkivät ratkaisemaan kollektiivis-ten poliittiskollektiivis-ten päätöskollektiivis-ten avulla. (Äänismaa & Hannula 2005, 210.)

Ekologisen kestävyyden keskeisenä tavoitteena on sopeuttaa ihmisen elämäntapa luonnon sietoky-vyn sekä luonnonvarojen riittävyyteen (Äänismaa & Hannula 2005, 211) ja tärkeintä onkin nou-dattaa varovaisuusperiaatetta, jolloin ympäristön tilan heikkenemistä ehkäisevien toimenpiteiden siirtäminen ei voi johtua tieteellisen näytön puuttumisesta (Ympäristöministeriö 2017). Kotitalou-dessa kestävä toiminta edellyttää luonnon monimuotoisuuden ja elinvoimaisuuden edistämistä.

Kotitalouden toiminnan tulisi perustua optimaalisen energiatalouden lisäksi sellaiseen ainetalou-teen, joka rasittaa luontoa mahdollisimman vähän. Ekologisen kestävyyden tavoitteena on tuottaa mahdollisimman vähän päästöjä ja jätettä, minkä vuoksi kotitalouksissakin tulisi käyttää mahdol-lisimman paljon uusiutuvia luonnonvaroja, mutta niitäkin säästäen ja huolellisesti harkiten, kun-nostaen, hoitaen ja kierrättäen. (Äänismaa &Hannula 2005, 211.) Ympäristöhaittojen ennaltaeh-käiseminen ja niiden torjuminen ovatkin ekologisesti kestävän kehityksen keskiössä (Ympäristö-ministeriö 2017).

Koko perusopetuksen yhteiskunnallinen tehtävä on yhdenvertaisuuden, tasa-arvon sekä oikeuden-mukaisuuden edistäminen ja näin ollen se kartuttaa oppilaiden inhimillistä sekä sosiaalista pää-omaa (Opetushallitus 2014, 16). Kotitalouden toiminta linkittyykin yhteiskunnalliseen kontekstiin taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kautta. Kotitalouden toiminnalta vaaditaan suunnitelmal-lisuuden, tehokkuuden ja pitkäjänteisyyden lisäksi oikeudenmukaisuutta eri sukupolvien ja ikäryh-mien välillä. Kulttuurisesta näkökulmasta tarkasteltuna koko perusopetuksen ja näin myös kotita-louden tehtävänä on edistää oppilaiden kulttuurista osaamista ja edelleen kulttuuriperinnön arvos-tusta. Tällä tavoin oppilaita voidaan tukea oman kulttuurisen pääoman sekä kulttuuri-identiteetin rakentamisessa. (Opetushallitus 2014, 15.) Kotitalouden taloutta koskevat ratkaisut vaikuttavat usealla tavalla niin ekologiseen, sosiaaliseen kuin kulttuuriseenkin kestävyyteen (Äänismaa &

Hannula 2005, 211), ja näitä asioita käsitellään kotitalousopetuksessa kuluttajakasvatuksen avulla.

Peruskoulun kotitalousopetuksen päämääränä on kehittää oppilaiden kodin tietoja, taitoja, asenteita ja toimintavalmiuksia, joita kestävä ja hyvinvointia edistävä elämäntapa sekä kodin arjenhallinta

edellyttävät (Opetushallitus 2014, 566). Kotitalousopetuksen tavoitteena on tukea yksilöitä vas-tuunottoon omasta hyvinvoinnistaan ja kehityksen suunnasta sekä ohjaamaan rakentavaan ongel-manratkaisuun parhaan mahdollisen tiedon avulla. Koska vastuuta hyvinvoinnista, ympäristöstä ja kestävästä tulevaisuudesta pidetään erittäin tärkeänä, on se kirjattu myös perusopetuksen opetus-suunnitelman perusteisiin eheyttävänä aihealueena. Tämän aihekokonaisuuden tuleekin näkyä sekä kotitalouden että muiden oppiaineiden opetuksessa valtakunnallisesti. (Äänismaa & Hannula 2005, 211.)

Niin kotitalousopetuksessa kuin perusopetuksessa yleensäkin oppilaita ohjataan kestävän elämän-tavan omaksumiseen. Ekososiaalinen sivistys merkitsee ennen kaikkea ymmärrystä ilmastonmuu-toksen vakavuudesta sekä tavoitteesta toimia kestävästi. Ekososiaalisen sivistyksen pääajatuksena on luoda ihmisarvon loukkaamattomuutta sekä ekosysteemin monimuotoisuutta ja uusiutumisky-kyä vaalivaa elämäntapaa ja kulttuuria, ja samalla rakentaa osaamispohjaa kiertotaloudelle, joka perustuu luonnonvarojen kestävään käyttöön. (Opetushallitus 2014, 15.) Opettajankoulutuksella onkin keskeinen asema kestävän kehityksen kokonaisvaltaisessa integroimisessa perusopetuksen lisäksi kaikkien osaamisalueiden opetukseen kaikilla koulutusaloilla, sekä koulun ulkopuolisessa kasvatustyössä. (Äänismaa & Hannula 2005, 211.)

Kotitalousopettaja toimii myös terveyden edistäjänä, sillä terveyden edistäminen on yksi kotita-lousopettajan asiantuntijuuden osa-alueista. Maailman terveysjärjestö WHO (World Health Or-ganization) on määritellyt vuonna 1948 terveyden täydelliseksi fyysiseksi, psyykkiseksi ja sosiaa-liseksi hyvinvoinnin tilaksi. Määritelmää on myöhemmin tarkennettu korostamalla, että jokainen ihminen kokee ja määrittelee terveyden eri tavalla. (WHO 2020.) Siihen vaikuttavat sairauksien lisäksi fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö, ja erityisesti yksilön omat kokemukset sekä hänen arvonsa ja asenteensa. (Huttunen 2018.) Terveyden edistäminen puolestaan määritellään tavoitteel-liseksi ja välineeltavoitteel-liseksi toiminnaksi, jolla hyvinvointi saadaan aikaiseksi sekä sairauksien ehkäi-semiseksi. Terveyden edistämiseen sisältyy taloudellisia, ympäristöllisiä ja yksilöllisiä tekijöitä, jotka edesauttavat hyvinvoinnin ylläpitämistä ja terveyttä. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019.)

Terveyden edistäminen on myös keskeisessä roolissa peruskouluissa, sillä koulun yhtenä tehtävänä on tukea ja vahvistaa oppilaiden oppimis- ja työskentelyolosuhteita (WHO 2020) sekä pyrkiä hy-vinvointia, terveyttä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria edistävään toimintaan (Terveyden ja hyvin-voinnin laitos 2019). Kotitalouden opetuksessa kotitalousopettajan tuleekin perusopetuksen ope-tussuunnitelman mukaisesti ohjata oppilasta pohtimaan valintojaan myös terveyden ja kestävyyden näkökulmista (POPS 2014). Terveyden edistäminen osana kotitalousopettajien asiantuntijuutta on saanut Suomessa myös valtakunnallista tunnustusta, sillä Kotitalousopettajaliitto on saanut kan-santerveyspalkinnon Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta osoituksena arvokkaasta työstä lasten ja nuorten ravitsemuskasvattajana (Elorinne 2018).