Ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen keskeinen asema asema

Koska ihmisoikeuksien edistämisessä yksi keskeinen, jopa keskeisin, keino lainsäädännön ohella, on kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden tehtäväksi asetettu ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus, käsittelen sitä lyhyesti erikseen.

Käytän käsitettä ihmisoikeuskasvatus, johon katson sisältyväksi myös valtion koulutusjärjestelmän ulkopuolella annettavan kasvatuksen ja koulutuksen perus- ja ihmisoikeuksista, mukaan lukien työantajien tarjoaman koulutuksen ammattitaidon kehittämiseksi siltä osin kuin tämä pitää sisällään perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tukevaa sisältöä.

Ihmisoikeuskasvatukseen (human rights education) velvoittavat useat YK:n ihmisoikeussopimukset.⁵⁹³ YK:lla on myös useita nimenomaisesti

592 CRC/C/FIN/CO/4, 3 August 2011.

593 Muun muassa Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (artikla 7), Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva yleissopimus (artikla 13), Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (artikla 10) ja Yleissopimus lapsen oikeuksista, joka

178

ihmisoikeuskasvatukseen liittyviä muita asiakirjoja. Näistä nykyisin merkittävin on ihmisoikeuskasvatusta koskeva erillinen julistus.⁵⁹⁴ Oikeus ihmisoikeuskasvatukseen voidaan siten nähdä itsenäisenä ihmisoikeutena, joka perustuu edellä mainittuihin YK:n asiakirjoihin. Näin ajateltuna se on myös Suomen valtion kansainvälisoikeudellinen velvollisuus ja tehtävä.⁵⁹⁵ Ihmisoikeuskasvatus on myös yksi kansallisten ihmisoikeusinstituutioiden tärkeimpiä tehtäviä.⁵⁹⁶

YK:n toimintasuunnitelmassa ihmisoikeuskasvatuksen vuosikymmenelle (1995–2005) ihmisoikeuskasvatus määriteltiin ihmisoikeuskulttuuri -käsitteen avulla opetukseksi ja tiedon välitykseksi, jonka pyrkimyksenä on universaalin ihmisoikeuksien kulttuurin luominen tietojen ja taitojen välittämisen ja asenteiden muokkaamisen kautta.

Ihmisoikeuskasvatus ei ole kuitenkaan mikään tarkkarajainen koulutuksen kokonaisuus tai irrallinen saareke: rauhankasvatuksen, sekä kansainvälisen yhteisymmärryksen ja -yhteistyön, on vanhastaan nähty muodostavan ihmisoikeuskasvatuksen kanssa yhteisen kokonaisuuden, jossa ihmisoikeudet voidaan nähdä arvopohjana ja ihmisoikeuskasvatus siten arvokasvatuksena.⁵⁹⁷ Rinnalla ovat kulkeneet ja kehittyneet myös käsitteet kansalaiskasvatuksesta, kansainvälisyyskasvatuksesta, globaalikasvatuksesta ja demokratiakasvatuksesta.

Ihmisoikeuskasvatuksen tavoitteista, sisällöistä ja painopistealueista on monia toisiaan täydentäviä näkemyksiä, joita on esitelty kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. Näkemyksissä voivat painottua tiedon ja ymmärryksen, tai enemmän toiminnallista ja aktiivista tekemistä korostavat näkökulmat.

Ihmisoikeuskasvatus voidaan jakaa myös eri ulottuvuuksiin, esimerkiksi sisältöön, eetokseen ja rakenteisiin.⁵⁹⁸

korostaa ihmisoikeuksien kunnioittamisen kehittämistä ja laajemminkin ihmisoikeuksien periaatteita muun muassa lapsen kasvatuksen lähtökohtana.

594 Julistus on liitteenä YK:n ihmisoikeusneuvoston vuonna 2011 pitämän 16 istunnon päätöslauselmaan. UN Human Rights Council Resolution A/HRC/16/2 (14.11.2011).

595 Toivanen 2007, s. 33–44 sekä Valtioneuvoston selonteko Suomen ihmisoikeuspolitiikasta 2009.

596 Cardenas 2014, s. 340–341.

597 Aho 1990, s. 1,Rosas 1990, s. 85.

598 Matilainen 2011, s. 23.

179 Eiden mukaan ihmisoikeuksien opettamisessa on keskityttävä kolmeen kokonaisuuteen: 1) ihmisoikeusihanteista käytävään keskusteluun, 2) ihmisoikeuksiin oikeudellisina määräyksinä ja oikeuskäytäntönä sekä 3) ihmisoikeuksien toteutumiseen käytännössä. Erityisen tärkeänä Eide on pitänyt ihmisten oikeuksien toteutumisen suhdetta ihmisoikeusretoriikkaan.⁵⁹⁹ Eiden kolmijaosta puuttuu toiminnan ja taitojen ulottuvuus, joka nykyään nähdään ihmisoikeuskasvatuksen yhtenä keskeisenä osana.⁶⁰⁰

Ihmisoikeuskasvatuksella voidaan nähdä myös tärkeä rooli valtioiden

kansainvälisten ihmisoikeussitoumusten valvonnassa.

Ihmisoikeuskasvatuksen kautta levitetään tietoa valtion ihmisoikeussitoumuksista ja näin vaikeutetaan mahdollisuutta harrastaan ns.

strategista ratifiointia, jossa valtio ratifioi kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen saadakseen sitoutumisestaan lyhytaikaista mainehyötyä kansainvälisillä areenoilla ilman mitään todellista aikomusta noudattaa sitoumustaan. Ihmisoikeuskasvatuksen kautta kansalaisjärjestöt ja yksittäiset ihmiset voivat oppia myös mahdollisuuksistaan välittää tietoa suoraan ihmisoikeussopimuksia valvoville toimielimille. ⁶⁰¹

Suomessa perustuslakivaliokunta on korostanut sitä, että hyvin toteutettu perus- ja ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus voi vaikuttaa laajasti ja edesauttaa kaikkien perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Valiokunta on pitänyt erityisen tärkeänä vahvistaa opettajien, virkamiesten ja poliittisten päätöksentekijöiden perus- ja ihmisoikeusosaamista, sekä painottanut myös kuntien ja maakuntien päätöksentekijöiden ja virkamiesten perus- ja ihmisoikeusosaamisen tärkeyttä.⁶⁰²

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että peruskoulut hoitavat opetus- ja kasvatustehtävää, mutta ne ovat myös hallintoviranomaisia. Niissä toimivien on siten hallittava hyvän hallinnon perusteet ja kyettävä vastaamaan vaatimuksiin, joita juontuu paitsi

599 Eide 1988, s. 38–39.

600 Matilainen 2011, s. 25, Mahler – Mihr – Toivanen 2006, s. 170–171, Toivanen 2007, s.36.

601 Simmons 2009, s. 355.

602 PeV 56/2017 vp, s. 3.

180

perusopetuslaista ja -asetuksesta, myös muun muassa hallintolaista, oppilas- ja opiskelijahuoltolaista, lastensuojelulaista ja YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevasta sopimuksesta. Pölösen mukaan laillisuusvalvonta voi astua mukaan kuvaan näissä lainsoveltamistilanteissa, mutta ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen tukeminen on koko Suomen kansallisen ihmisoikeusinstituution toimintaa koskeva keskeinen päämäärä.⁶⁰³

Ihmisoikeukasvatusta on tutkittu Suomessa kasvastustieteiden alalla, mutta tutkimusta on melko vähän, ja toistaiseksi se on kohdistunut lähinnä perusopetukseen ja lukiokoulutukseen.⁶⁰⁴ Ihmisoikeuskeskuksen vuonna 2014 julkaiseman kansallisen perus- ja ihmisoikeuskasvatusta koskevan YK:n suositteleman ns. kansallisen perusselvityksen perusteella voitiin kuitenkin todeta, että koulutuksen lainsäädäntö ei ainakaan ole esteenä ihmisoikeuskasvatuksen toteuttamiselle.⁶⁰⁵ Myös muun muassa perusopetuksen valtakunnallinen opetussuunnitelma asetti ihmisoikeudet koulutuksen arvopohjan keskiöön, ja sittemmin perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman uudistuksen myötä ihmisoikeuskasvatus on saanut entistä tärkeämmän aseman perusopetuksessa ihmisoikeuksien siirtyessä arvoperustaa koskevasta osiosta perusopetuksen järjestämistä ohjaaviin velvoitteisiin.⁶⁰⁶ Yksityiskohtaista tietoa siitä, kuinka paljon ja millaista perus- ja ihmisoikeuskasvatusta on tarjoalla suomalaisessa koulutusjärjestelmässä, ja etenkin opinnoissa, joista valmistutaan julkisen vallankäytön kannalta keskeisiin tehtäviin, ei kuitenkaan ole. Vuonna 2021 julkaistun perusoikeusbarometrin tuloksista ilmenee kuitenkin, että koko väestöstä vain 63 prosenttia on kuullut ihmisoikeuksien yleismaailmallisesta julistuksesta.⁶⁰⁷

603 Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2019, s. 27–28.

604 Mia Matilaisen väitöstutkimuksen lisäksi ks. Kasa – Rautiainen ym. 2021.

605 Ihmisoikeuskeskus 2014.

606 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, s. 12.

607 Perusoikeusbarometri, Oikeusministeriö 2021:17, s. 103.

181 3.3 Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuvat

positiiviset velvoitteet

YK:n piirissä vallitsevan velvoitteiden kolmijaon sijaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jakanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen perusteella syntyvät velvoitteet kahteen kategoriaan, negatiivisiin ja positiivisiin velvoitteisiin. Ihmisoikeussopimuksessa turvatut oikeudet voivat näin ollen luoda valtioille oikeuksien loukkaamisesta pidättäytymisvelvoitteen lisäksi myös toimintavelvoitteita (positive obligations). On jossain määrin epäselvää, missä määrin positiiviset velvoitteet ovat luettavissa suoraan ihmisoikeussopimuksen sanamuodoista, ja missä määrin kyse on sopimuksen tulkinnan kautta syntyneistä velvollisuuksista. Euroopan ihmisoikeussopimuksen johdanto-osa asettaa kuitenkin lähtökohdaksi sopimuksen sisältämien oikeuksien todellisen tunnustamisen ja noudattamisen, ja sen, että Euroopan neuvoston pyrkimyksenä on luoda kiinteämmät yhteydet jäsenvaltioidensa välille ja että yhtenä keinona tähän pääsemiseksi on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien ylläpitäminen ja edistäminen.⁶⁰⁸ Suuntausta voidaan puolustaa myös sillä, että kansainvälisten sopimusten evolutiivinen tulkinta on laajasti oikeana pidetty tulkinta näiden sopimuksen tulkintaa koskevan Wienin yleissopimuksen soveltamisesta.⁶⁰⁹

Euroopan ihmisoikeutuomioistuin on pitänyt ihmisoikeussopimukseen perustuvana positiivisena toimintavelvoitteena esimerkiksi sitä, että valtion tulee luoda ”oikeudellinen ja hallinnollinen järjestelmä”, jotta 4 artiklassa turvattu orjuuden ja pakkotyön kiellon vastaista toimintaa voidaan estää, ja että siitä voidaan asettaa rangaistuksia.⁶¹⁰ Toisaalta, osa sopimuksen turvaamista oikeuksista on katsottu sellaisiksi, ettei niiden turvaaminen ilman erityisiä toimia ole käytännössä mahdollista. Tällaisina on nostettu esimerkiksi 1. lisäpöytäkirjan 2 artiklassa turvattu oikeus opetukseen ja 3 artiklassa määrätty velvollisuus vaalien järjestämiseen.⁶¹¹ Siten koko ajatusta velvoitteiden jakautumisesta negatiivisiin ja positiivisiin on myös kritisoitu.

608 Euroopan ihmisoikeussopimuksen johdanto 3. ja 4. kappale.

609 Bjorge 2016, s. 251 ja International Law Commission 2013 Report, Chapter IV.

610 Harris – Boyle – Bates – Buckley 2018, s. 287.

611 Akandji-Kombe 2007, s. 5. Ks. myös Sudre 1995 ja Mowbray 2004.

182

Laurens Lavrysen on esimerkiksi katsonut sen olevalla vailla kestävää perustaa.⁶¹²

Neljässä vuosikymmenessä viittaukset positiivisiin toimintavelvoitteisiin ovat joka tapauksessa lisääntyneet merkittävästi ja muuttuneet ei vain vahvistamaan vaan myös laajentamaan oikeuksien soveltamisalaa.⁶¹³ Positiivisten toimintavelvoitteiden asettamisessa on katsottu olevan kyse ennen kaikkea Euroopan ihmisoikeussopimuksen tehokkaasta ja dynaamisesta tulkinnasta.⁶¹⁴ On arvioitu, että niihin voidaan vedota periatteessa minkä tahansa ihmisoikeussopimusartiklan yhteydessä.⁶¹⁵

3.3.1 Positiivisia velvoitteita koskevan opin kehittymisestä