Miapetra Kumpula-Natri
Työssäni kansanedustajana ja eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajana, tapaan paljon Suomesta kiinnostuneita muiden maiden poliitikkoja. Suuri valio-kunta käsittelee EU-asioita ja unionin kuumin ajankohtainen asia on alueen mai-den talouskriisit. Kriisin kolmantena vuonna tehtyjen vakauttamistoimien rinnalle on noussut kysymys kriisin hoidon sosiaalisista seurauksista. Budjettileikkausten ja säästökuurien sosiaaliset jäljet alkavat näkyä, viimeistään nyt on pohdittava kuinka niihin vastataan. On selvää, että pelkillä leikkauksilla ei päästä pitkälle.
Niitäkin tarvitaan, mutta myös elvyttäviä toimia. Keskitie on tässäkin asiassa kul-tainen.
Suomalainen talouspolitiikka ja linjauksemme eurokriisin hoidossa on herättänyt kiinnostusta muualla Euroopassa ja laajemminkin maailmalla. Yhtenä syynä on tiukka linjamme kriisin hoidossa. Meistä on mahdotonta ottaa yhteisvastuulle velkoja, joiden syntymisessä meillä ei ole ollut osaa ja joiden käyttökään ei olisi käsissämme. Toinen kiinnostuksen syy on se, että kävimme, kuten Ruotsikin, läpi oman pankkikriisimme ja laman 90-luvulla ja pääsimme sen jälkeen kasvu-uralle.
Suomalaiset toimintamallit ovat kiinnostaneet muita jo silloin, kun nykyistä talo-uskriisiä ei ollut vielä horisontissakaan. Koko kymmenvuotisen parlamenttiurani aikana kansainvälisissä tapaamisissa kiinnostusta on riittänyt suomalaiseen yh-teiskuntamalliin. Pohjoismaista hyvinvointivaltiota osaa esitellä jokainen suoma-lainen, sillä olemme kaikki saaneet osamme neuvolasta, peruskoulusta (tai sitä edeltäneestä kansakoulusta), julkisesta liikenteestä jne. Ja osaamme kertoa arjen asioista: ilmaisesta kouluruokailusta äitiyspakkaukseen.
Entisen kollegani, joukkolääketieteen dosentti Ilkka Taipaleen toimittama kirja 100 innovaatiota Suomesta on oiva opus. Siitä on lisäopiksi ja iloksi. Kirjassa esitellään sosiaalisia innovaatioita, jotka määritellään sosiaalisiksi keksinnöiksi, joita ei voi patentoida, mutta jotka ovat hyvinvointimme perustana (Taipale 2006). Mitkä innovaatiot tulevat mieleesi? Euroopan ensimmäinen naisten ääni-oikeus? Peruskoulu? Ksylitoli? Karjalaisten asuttaminen? Kaikki nämä löytyvät, mutta myös sauvakävely, tekstiviesti, yhteisvastuukeräys, romanien asema, isyys-loma, jokamiehenoikeus, astiankuivauskaappi…
Nyt talvella 2013 lähes poikkeuksetta kaikki läntiset talousmaat kärsivät hitaasta tai negatiivisesta kasvusta, rahoitusmarkkinoiden sekasorrosta, valtionvelan
kas-vusta suhteessa bruttokansantuotteeseen ja nuorisotyöttömyydestä. Tämän keskel-lä ilmestyy helmikuun ensimmäinen The Economist kansikuvassaan viikinki ja otsikko ”The Next Supermodel” eli ylisanoin seuraava supermalli – Miksi maail-man tulisi katsoa Pohjoismaihin. Lehdessä on 14-sivuinen artikkeli, jossa analy-soidaan monissa mittareissa näkyvää Pohjoismaiden menestystä.
Pohjoismaiset mallit eivät vain ole jotain, tai olleet jotain, vaan nekin ovat muu-toksessa. Pohjoismaat kehittävät ja päivittävät kapitalistista malliaan -otsikko (kirjoittajan vapaa käännös) kertoo alkuun Ruotsin talousluvuista. Siitä, miten Ruotsin julkisen kulutuksen osuus BKT:sta on pudonnut huippuvuoden 1993 jopa 67 prosentista tämän päivän 49 prosenttiin1. Se saattaa pian olla jopa alle Iso-Britannian tason. Valtioiden velkaantumisasteita on tuijotettu erityisesti nyt, kun lainakorkojen nopeat muutokset ovat ajaneet osan euromaista kriisiin tai kuilun partaalle. Ruotsissa julkinen velka on lamavuodesta 1993 pudonnut vuoden 2010 mennessä 37 prosenttiin ja vastaavasti samalla aikavälillä budjetti 11 prosentin alijäämästä hienoiseen 0,3 prosentin ylijäämään. Tämän avulla pieni ja avoin ta-lous pystyi nousemaan nopeasti vuosien 2007–2008 tata-louspuhurin jälkeen. Suo-messa muutos on ollut samansuuntaista, joskaan ei yhtä suurta: julkisen kulutuk-sen osuus oli 1993 64,9 % ja 2010 55,8 %, julkinen velka oli Suomessa 1993 55,3
% BKT:stä ja 2010 48,6 % ja alijäämä oli Suomessa 1993 8,3 % ja 2010 2,5 % 2. Pohjoismaissa joka kolmas työpaikka on julkisella puolella. Se on tuplasti OECD-keskiarvoon nähden. Pohjoismaat uskovat edelleen vahvasti avoimen talouden ja julkisesti rahoitetun koulutuksen ja osaamisen yhdistelmään. Mutta Economistin artikkelissa nähdään merkkejä siitä, että uusi pohjoismainen malli ei enää laajen-na valtiota markkinoille vaan markkinoita valtioon. Ja taloudenpidossa ollaan tiukkoja eikä uskota ylettömään julkisen rahan pumppaamiseen. Artikkelissa ar-vellaan, että uusi suunta on valittu, koska Pohjoismaissa on nähty julkisen sekto-rin rajojen tulevan vastaan. ”Hyvinvointivaltio on hieno asia. Valitettavasti on vain yksi pieni ongelma – meillä ei ole varaa siihen”, sanoi lehtijuttuun haastatel-tu tanskalainen historioitsija Gunnar Viby Mogensen3. Muiksi vanhan pohjois-maisen mallin haasteiksi juttu nostaa 1990-luvun laman, suurten yritysten kasva-neet tulosodotukset, jotka globalisoituminen on vienyt yhä kovempaan kilpailuun, sekä kansalaisten yksilöllistymisen ylhäältä ohjaamisen sijaan.
1 The Economist (2013). The Next Supermodel. Julkaistu 2.2.2013.
2 Tilastokeskuksen tietokanta (2013).
3 The Economist (2013). The Next Supermodel. Julkaistu 2.2.2013.
18 Acta Wasaensia
Kuten aina, pohjoismaista mallia ihmetellään saavutuksesta yhdistää kilpailukyky ja hyvinvointi. Niin tehdään Economistin artikkelissakin. Se kirjoittaa siitä, miten maat ovat useiden tutkimuslaitosten selvitysten kärjessä molemmissa sarjoissa, vaikka erityisesti 1980-luvulla hyvinvointi oli asetettu kilpailukyvyn etusijalle.
Kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin yhdistämisen voima löytyy innovaatioista ja sosi-aalisesta inkluusiosta. Innovaatioista The Economist mainitsee sähköiset palvelut, kuten veronmaksu tekstiviestillä ja käteistaloudesta poissiirtyminen. Sosiaalista eheyttä korostetaan koko väestön osaamiskyvyn ja taitojen hyödyntämisellä. Poh-joismaissa on maailman suurin sosiaalinen liikkuvuus yhteiskunnan sisällä: neljä Pohjoismaata sai varakkaiden edistyneiden maiden välisessä vertailussa neljä en-simmäistä sijaa. Viimeiset olivat Yhdysvallat ja Britannia. Tutkimuksen oli tehnyt London School of Economist.
Professori Sixten Korkman (2012) määrittelee pohjoismaisessa hyvinvointimallis-sa olennaisiksi piirteiksi työmarkkinainstituutiot, investoinnit inhimilliseen pää-omaan ja hyvinvointivaltion. Työmarkkinainstituutioiden häivyttäminen englanti-laisessa talouslehdessä johtunee englantilaisittain vaikeuksista ainakin talousleh-dessä yhdistää juurikin ammattiyhdistysliike taloudelliseen kilpailukykyyn. Edel-leenkään Britannia ei ole esimerkiksi kyennyt ratifioimaan omaan lainsäädän-töönsä EU sopimuksen liitteeksi hyväksyttyä perusoikeussopimusta, jossa turva-taan mm. työntekijän oikeuksia.
Julkisia palveluita syytetään usein tehottomuudesta ja kalleudesta. Tätä vastaan on useita esimerkkejä. Suomen koulujärjestelmä on yksi maailman menestyk-sekkäimmistä – ja kaiken lisäksi halpa. Suomen koulujärjestelmään käytettiin vuonna 2009 vain 6,4 % BKT:sta kun esimerkiksi Yhdysvalloissa siihen käytet-tiin 7,3 % 4. Ruotsissa on havaittu, että yksityisten toimijoiden pääsy valtion do-minoimaan koulutusjärjestelmään on pikemminkin heikentänyt oppimistuloksia kuin parantanut niitä. Ruotsalaisen SNS-ajatuspajan tutkimuksen mukaan yksi-tyiskoulujen oppilailla voi olla samat arvosanat kuin valtiollisten koulujen oppi-lailla, mutta silti heikommat eväät jatko-opiskeluun5. Monet yksityiset koulut ovat laiminlyöneet opetuksen tason tärkeyden voitontavoittelun noustua ykköspriori-teetiksi. Muutoksen jälkeen segregaatio on lisääntynyt. Erot koulujen välillä ovat paikoin valtavia.
4 World Bank (2012). World development Indicators.
5 The Guardian (2011). Doubts grow over the success of Sweden's free schools experiment.
Julkaistu 10.9.2011.
Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta kartoitti pari vuotta sitten hyvinvointirakentei-den kestävyyttä. Ohjausryhmän puheenjohtajana kirjoitin silloin, että hyvinvoin-tivaltion kivijalka ei saa rapautua, jotta järjestelmien uudistaminen onnistuu (Saari 2010). Olin tuolloin huolissani siitä, että luottamus on ehkä murentumassa, vaikka toistaiseksi hyvinvointivaltion legitimiteetti eli kansan sille antama oikeutus on vahva. Tämä on varsin ajankohtaista nytkin. Jos rikkaat ja keskituloiset alkavat yhä enemmän korvata julkisia palveluja yksityisillä, voi alkaa monien rinnakkais-ten palvelujen synty. Kun järjestelmät ovat päällekkäisiä, on vaarana, että syntyy sellaiset julkiset palvelut, joita käyttävät vain varattomat. Tämä on monesta maas-ta tuttu malli. Johdannon otsikon ”lennolla” viitmaas-taan kimalaiseen, jomaas-ta aerodyna-miikan tuntijat eivät pidä kyvykkäänä lentämiseen raskaan ruumiinrakenteensa vuoksi. Hyvinvointivaltionkin kilpailukykyä epäillään usein suuren verotuksen vuoksi, mutta niinpä vain kaikki Pohjoismaat ovat lähes poikkeuksetta kärkisijoil-la, kun kansainvälisesti mitataan kilpailukykyä.
Pohjoismaisen hyvinvointimallin heikkoudeksi nostetaan liberalistisemmassa politiikassa kannustavuus – tai ennemminkin sen puute, joka liitetään korkeaan veroasteeseen ja toisaalta mallin passivoivaksi väitettyyn sosiaaliturvaan. Lisäksi väitetään, että hyvinvointivaltiossa ei saa menestyä ja kaikkia tasapäistetään.
Päinvastainen väite on, että yhteiskunnallisella tasa-arvolla on merkittäviä hyötyjä innovaatiotehokkuuden kannalta. Patentteja myönnetään enemmän maissa, joissa tulonjaon vähäinen eriarvoisuus yhdistyy maksuttomaan ja laadukkaaseen koulu-tukseen. Myös sosiaalisella liikkuvuudella – mahdollisuudella nostaa (tai laskea) koulutus- ja ansiotasoaan suhteessa vanhempiinsa – on merkitystä kilpailukyvyn kannalta. Kannustavuus siis lie yhteiskunnallisena ilmiönä monimutkaisempi, kuin mitä usein ajatellaan. Innovaatioita ei ruoki yksinomaan keskittyminen
”huippuosaajiin” vaan myös esimerkiksi tiedeyhteisöjen vuorovaikutuksella on merkitystä. (Miettinen 2010.)
Meitä edeltäneet sukupolvet onnistuivat luomaan järjestelmän, joka mahdollisti sosiaalisen liikkuvuuden ja loi näin myös eväät kilpailukykyiselle, kaikkien taito-ja taito-ja osaamista hyödyntävälle Suomelle. Meillä on nyt suuret haasteet siinä, ett-emme romuta aikaisempien vuosikymmenten saavutuksia, vaan rakennamme nii-den varaan ja muokkaamme niitä nykypäivän muuttuneisiin olosuhteisiin. Kes-keiseksi kysymykseksi jääkin se, onko meillä varaa hyvinvointivaltioon? Hyvin-vointivaltion rahoituksen ja julkisen talouden kestävyyden kannalta tärkein muut-tuja on työllisyysaste. Työllisyysasteen nostaminen on tehokkain tapa saada julki-nen talous uudelleen tasapainoon. Näin vastaamme parhaiten myös ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Työllisyysasteen parantamiseen ei riitä eläkkeelle siirtymisiän pakkonosto eikä edes todellisen eläkkeelle siirtymisiän nouseminen, toisin kuin paikoillaan junnaavasta julkisesta keskustelusta voisi päätellä. Kuten Jaakko
20 Acta Wasaensia
Kiander toteaa, työllisyysasteen nousu edellyttää riittävää työvoiman kysyntää ja tarjontaa; tarvitaan riittäviä investointeja ja työmarkkinoiden joustavuutta sekä kannustimia työurien pidentämiseen. (Saari 2010.)
Nyt kun länsimaiden talouskriisi on nostanut keskusteluun sosiaalisen ulottuvuu-den, on myös EU:n talouspoliittisessa integraatiossa ja ohjauksessa pakko huomi-oida talouden rooli laajemmin kuin vain valtion luottoluokituksen määrittäjänä.
Professori Saari (2010) totesi, ettei Suomella ole koko EU-jäsenyyden aikana ollut systemaattista pyrkimystä vahvistaa EU:n sosiaalista ulottuvuutta. Alkuvuo-sina pyrittiin suojaamaan ne sosiaalipolitiikan institutionaalisen rakenteen ratkai-sut, jotka eivät olleet ongelmitta yhteen sovitettavissa yhteisön perussopimuksen kanssa, erityisesti työeläkejärjestelmään ja asumisperusteiseen sosiaaliturvaan liittyvät asiat. Asumisperustaisen sosiaaliturvamme erityislaatuisuus verrattuna muihin EU-maihin tulee aiheuttamaan tulevaisuudessa entistä enemmän ristiriitai-sia tilanteita. EU:n soristiriitai-siaali- ja terveyspolitiikan ydinalueilla suoraa lainsäädäntö-vaikutusta on ollut vähäisesti, mutta välillisiä vaikutuksia tulee liikkuvuuden edis-tämisen kautta. Sosiaalinen ulottuvuus on kuitenkin mielestäni, ja monien kan-sainvälisten vertailujenkin näkökulmasta, Suomen erityisosaamisaluetta. Tällä alueella Suomi voisi, ja Suomen tulisi, terästäytyä. Meillä olisi paljon annettavaa – ja puolustettavaa – sosiaalisen Euroopan rakentamisessa.
EU-kriittisten äänenpainojen lisääntyminen Suomessakin vaatii rinnalleen enem-män analyyttistä laaja-alaista yhteiskunnallista keskustelua. EU:n tulevaisuus ei voi olla vain taloustieteilijöiden saati pankkisektorin asiantuntijoiden varassa.
Kaipaan taloudellisen integraation edessä myös akateemista maailmaa hyvinvoin-titieteitä myöten mukaan keskusteluun ja tulevaisuuden hahmotteluun.
Pohjanmaalla kasvu ja menestys perustuvat vientisektoriin pohjautuen avoimeen kansainväliseen vuorovaikutteisuuteen. Liikaa vaietut huippuluvut osoittavat esi-merkiksi teollisuuden jalostusarvosta suurimman osan päätyvän vientiin ja maa-hanmuuttajienkin parissa työttömyys on täällä maan alhaisin. Meidän kaltaisille alueille EU integraatio on luonnollinen toimintaympäristö jatkossakin. Kun unio-nin väestöosuus yhä pienenee nykyisestä 7 prosentista, ei osuus maailmankaupas-ta mitenkään itsestään voi säilyä 25 prosentissa. Miten käy meidän ja EU:n hy-vinvoinnin?
Hyvinvointivaltion tulevaisuuden pohtimiseen ja suuntaviivojen hahmottamiseen tarvitaan tiivistä yhteistyötä yhteiskunnan eri toimijoiden välillä. Akateemisen maailman tutkimustulosten hyödyntämistä poliittisessa päätöksenteossa tulisi pa-rantaa.
Nykytyössäni tiemme suuresti kunnioittamani professori Pirkko Vartiaisen kanssa ovat kohdanneet usein, muun muassa kun tulevaisuusvaliokunnassa vedin hyvin-vointivaltion tulevaisuushanketta ja kun osallisuushankkeissa olen yrittänyt viedä vaasalaista akatemiaosaamista myös eduskuntaan ja ministeriöihin. Hän on kui-tenkin minulle kotikaupunkini yliopiston deliberatiivisen osallisuuden ja hyvin-voinnin professori vasta toissijaisesti. Ensisijaisesti hän on pitkäaikainen tuttu ja ystävä. Naapurintädistä, lapsuuteni kavereideni äidistä tulikin tohtori ja arvostettu akatemiatutkija.
Onnea elämään ja työhön!
22 Acta Wasaensia
Lähteet
Korkman, S. (2012). Talous ja utopia. Docendo. 210–211.
Miettinen, T. (2010). Tuloerojen kasvu – kateellisten panettelua. Teoksessa S.
Parrukoski (toim.). Hyvinvointi ilmastomuutoksen oloissa. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Saari, J. (toim.) (2010). Tulevaisuuden voittajat – Hyvinvointivaltion mahdolli-suudet Suomessa. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 5/2010.
Taipale, Ilkka (toim.) (2006). 100 innovaatiota Suomesta. Helsinki: Itämerikes-kussäätiö.