Ensimmäisiä mainintoja hoidon jatkuvuus -käsitteestä on kirjattu 1950-luvulla, jol-loin se tarkentui henkilökohtaiseen suhteeseen hoidon tarjoajan (lääkärin) ja potilaan välille (Uijen ym. 2012a). Samoihin aikoihin jatkuvuutta kuvattiin USA:ssa suhteessa hoitotyön lähetekäytäntöön (Farrisey 1954). Painopiste siirtyi 1970-luvulla menneen ja meneillään olevaan, koordinoituun ja keskeytymättömään hoitoon (ks. myös Sturm-berg 2003). Tämän jälkeen jatkuvuutta on tarkasteltu moniulotteisten mallien avulla.
Uijen ja kumppanit (2012a) viittaavat tässä yhteydessä Bachrachin [1981] artikkelissa esiintyvään malliin, joka kuvaa hoidon jatkuvuutta potilaan tarpeiden mukaisesti suunniteltuna hoitona (yksilöllinen ulottuvuus), potilaan ja hoidon antajan välisenä jatkuvana suhteena (suhde), potilaan ja muiden hoidon antajien välisenä kommuni-kaationa (kommunikaatio), potilaan mahdollisuutena siirtyä sujuvasti palvelun tar-joajalta toiselle (pitkittäinen jatkuvuus), palvelujen saatavuuden laajana kirjona (poi-kittainen jatkuvuus), potilaiden mahdollisuutena siirtyä hallitusti palvelusta toiseen (joustavuus) sekä hoitopalvelujen helppona saatavuutena (saavutettavuus). (Uijen ym. 2012a.)
Hoidon jatkuvuutta on tarkasteltu 1970-luvun lopussa henkilökohtaisena suhteena potilaan ja hänet tuntevan lääkärin välillä. Myöhemmin 1990-luvulla näkökulmana on ollut potilaan kokemus koordinoidusta ja joustavasta hoidon etenemisestä, ja hoidon jatkuvuuden saavuttamiseksi on tarvittu tehokasta tiedon vaihtoa ja mahdollisimman harvojen ammattilaisten tarjoamaa hoitoa. 2000-luvun vaihteessa esiteltiin hoidon jatkuvuuden hierarkkiset mallit, joissa alemman tason jatkuvuus on korkeamman tason jatkuvuuden saavuttamisen edellytys. Tiedollinen jatkuvuus sijoittuu hierar-kiassa matalimmalle tasolle, pitkittäinen jatkuvuus keskitasolle ja henkilöiden väli-nen jatkuvuus korkeimmalle tasolle. Pitkittäiseen jatkuvuuteen sisältyy tiedolliväli-nen
jatkuvuus potilaan pääasiallisessa hoitopaikassa. Korkeimmalla tasolla on potilaan ja henkilökohtaisen palvelujen tarjoajan välinen suhde. (Saultz 2003, Uijen ym. 2012a.) Sturmberg (2003) kuvaa hoidon jatkuvuutta systeemiteoreettisen lähestymistavan kautta monimutkaisena mukautuvana järjestelmänä toisin kuin tutkijat (Haggerty ym. 2003, Salisbury ym. 2009, Wierdsma ym. 2009), jotka kuvaavat hoidon jatkuvuutta lineaaristen moniulotteisten mallien ”ulottuvuuksien” avulla. Sturmbergin (2003) nä-kemyksen mukaan hoidon jatkuvuutta voidaan tarkastella meneillään olevan hoidon prosessina, laajempana hoidon tulosten kontekstina tai kumpaakin yhdessä.
Viime vuosina hoidon jatkuvuus -käsitteen merkityksen muuttumista on selitetty sairaalahoidon erikoistumisella, perusterveydenhuollossa toimivien tiimien ja digita-lisaation merkityksen vahvistumisella (Uijen ym. 2012a). Potilaan hoitoon osallistuu yhä enemmän eri ammattiryhmien edustajia eri organisaatioista, minkä vuoksi kom-munikaatio tulee aiempaa merkityksellisemmäksi (Uijen ym. 2012b). Esimerkiksi elä-män loppuvaiheeseen liittyvän hoidon jatkuvuus nähdään dynaamisena prosessina, joka riippuu potilaiden, perheiden ja ammattilaisten välisestä vuorovaikutuksesta ja on tiukasti sidoksissa potilaan aikakäsitykseen. Esimerkiksi. lääkärin, fysioterapeutin, sosiaalityöntekijöiden ja hoitajien muodostama moniammatillinen tiimi hoitaa poti-lasta hoitosuunnitelman mukaisesti. (D´Angelo ym. 2015.) Myös siirtoyhteenvetojen osalta on puhuttu uudesta paradigmasta, joka ei sisällä vain tietoa vaan jossa tarkas-telun kohteina olisivat kommunikaatio (Lenert ym. 2014, Arya 2015, Sakaguchi &
Lenert 2015), potilaslähtöinen näkökulma ja tiedonvaihdon jaettu vastuu (Romagnoli ym. 2013). Uusimmissa tutkimuksissa ovat korostuneet tiedonkulku, digitalisaatio, yhteistyö (Uijen ym. 2012a), potilaan näkökulma, vuorovaikutussuhteet, integroitu hoito (Haggerty ym. 2012, D’Angelo ym. 2015) ja kommunikaatio (D´Angelo ym. 2015, Sakaguchi & Lenert 2015).
Hoidon jatkuvuus on harvoin eristetty tai yksiulotteinen hyve (Freeman ym.
2001). Sen mittaamiseen on haettu käsitteellistä selkeyttä moniulotteisista malleista (Haggerty ym. 2003, Wierdsma ym. 2009), joita on kehitetty potilaan ja ammattilaisen tarpeiden tyydyttämiseksi, koska vain harvoin yksittäinen ammattilainen kykenee täyttämään potilaan erilaisia palvelujen tarpeita (Haggerty ym. 2003, Gulliford ym.
2006). Alazrin työryhmä (2007) on luetellut erilaisia hoidon jatkuvuuden tyyppejä (rajat ylittävä, tiedollinen, hallinnollinen, relationaalinen, joustava, koettu, maantie-teellinen, pitkittäinen ja tiimijatkuvuus), jotka on määritelty taulukossa 2.
Alun perin Kanadassa kehitetystä hoidon jatkuvuuden trilogiasta (tiedollinen, hal-linnollinen ja relationaalinen) (Reid ym. 2002) löytyy paljon siteerauksia (Gulliford ym. 2006, Uijen ym. 2012a, Salisbury ym. 2009). Mallia on myöhemmin täydennetty (Haggerty ym. 2003, Haggerty ym. 2012). Tiedollinen jatkuvuus tarkoittaa aikaisempia tapahtumia koskevan ja potilaskohtaisen tiedon käyttöä, jotta hoito olisi tarkoituk-senmukaista kunkin yksilön kannalta. Hallinnollinen jatkuvuus merkitsee potilaan ter-veydentilan hallinnassa ja palvelujen tuottamisessa johdonmukaista lähestymistapaa, jossa reagoidaan herkästi potilaan muuttuviin terveystarpeisiin. (Haggerty ym. 2003.) Saultz (2003) huomauttaa, että kanadalaisen terveyspalvelusäätiön raportissa (Reid ym. 2002) tiedollisen ja relationaalisen jatkuvuuden ohella esille tuotu hallinnollinen jatkuvuus on lisännyt hoidon jatkuvuuden määrittelyn haasteellisuutta. Saultzin (mt.) mukaan Reid ym. (2002) viittaavat ennemmin hoidon koordinointiin kuin jatkuvuu-teen. Relationaalisessa jatkuvuudessa on kyse jatkuvasta terapeuttisesta suhteesta potilaan ja yhden tai useamman ammattilaisen välillä (Haggerty ym. 2003, Haggerty ym. 2012). Se on korostunut erityisesti perusterveydenhuollossa (Freeman ym. 2001, Saultz & Lochner 2005, Raivio 2016).
Taulukko 2. Hoidon jatkuvuuden ulottuvuuksien määritelmiä (mukaillen Alazri ym. 2007) Rajat ylittävä jatkuvuus
– Hoito, joka myötäileee potilasta hoitopaikasta toiseen (ts. perusterveydenhuollosta sairaalaan tai päinvastoin) (Freeman ym. 2001).
– Tehokas kommunikaatio ammattilaisten ja palvelujen välillä (Freeman ym. 2001).
Tiedollinen jatkuvuus
– Tiedon siirto, joka seuraa potilasta (Freeman ym. 2001).
– Tiedon käyttöä aikaisemmista tapahtumista ja potilaskohtaisista seikoista, jotta hoito olisi tarkoituk-senmukaista kullekin yksilölle (Reid ym. 2002, Haggerty ym. 2003).
Hallinnollinen jatkuvuus
– Potilaan terveydentilan hallinnassa ja palvelujen tuottamisessa johdonmukainen lähestymistapa, joka on herkkä potilaan muuttuville terveystarpeille (Reid ym. 2002, Haggerty ym. 2003).
Relationaalinen (henkilöiden välinen) jatkuvuus*
– Jatkuva terapeuttinen suhde potilaan ja yhden tai useamman ammattilaisen välillä (Freeman ym.
2001, Reid ym. 2002, Haggerty ym. 2003).
Joustava jatkuvuus
– Palvelut, jotka ovat joustavia ja sovitettu yksilön ajan myötä muuttuvia tarpeita vastaaviksi (Freeman ym. 2001).
Koettu jatkuvuus
– Potilaan näkemys hoidon koordinoinnista ja joustavasta kulusta (Freeman ym. 2001).
Maantieteellinen jatkuvuus
– Hoito, joka on annettu tai saatu henkilökohtaisesti yhdessä paikassa (koti, sairaala jne.) (Haggerty ym. 2003, Saulz ym. 2003).
Pitkittäinen jatkuvuus*
– Saman tai niin harvan ammattilaisen kuin mahdollista antama hoito, joka on johdonmukainen poti-laan muiden tarpeiden kanssa (Freeman ym. 2001).
Tiimin jatkuvuus
– Perusterveydenhuollon tai erikoissairaanhoidon ammattilaisten antama koordinoitu hoito, jossa kom-munikaatio on johdonmukaista (Alatzri ym. 2007).
*Relationaalista ja pitkittäistä jatkuvuutta ei ole helppo erottaa toisistaan. Siksi niitä tarkastellaan usein yhtenä jatkuvuuden tyyppinä (Haggerty ym. 2003).
Hoidon jatkuvuuden tyyppejä voidaan tarkastella joko sairauteen (Carlsson ym. 2011, Harel ym. 2012, Carmody ym. 2013) tai henkilöön (Saultz 2003, Saultz & Lochner 2005) perustuvista näkökulmista, ja ne korostavat tiedollisen, hallinnollisen ja relationaali-sen jatkuvuuden erillisiä alueita. Relationaalinen jatkuvuus on himmennetty kuvas-sa 3, koska se ei kuulu tämän tutkimuksen piiriin. Tässä tutkimukseskuvas-sa painottuu sairauteen perustuva näkökulma, minkä vuoksi tiedonsiirron ja potilasta koskevan tiedon kumuloitumisen tarkastelu korostuvat. Hoitotyössä hoidon yhteisiä tavoitteita tähdentävien hoitosuunnitelmien eli esimerkiksi terveys- ja hoitosuunnitelmien (Ko-mulainen ym. 2011, Virkkunen ym. 2015) merkitys korostuu, kun potilaat siirtyvät yli organisaatiorajojen. (Reid ym. 2002.)
Hoidon jatkuvuuden määritelmiin (taulukko 2) sisältyy yleensä kaksi keskeistä elementtiä: painopisteen kohdistaminen yksittäiseen potilaaseen ja aikaperspektiivi eli menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden huomioon ottaminen (Haggerty ym.
2003, van Servellen ym. 2006, D´Angelo ym. 2015). Määritelmien kolme keskeistä teemaa puolestaan ovat (i) potilastiedon välitys, (ii) ammattilaisten välinen yhteistyö tietyssä hoitoyksikössä ja eri hoitoyksiköiden välillä sekä (iii) henkilökohtainen hoi-don ammattilaisuus (Uijen ym. 2012a). Silloin kun hoihoi-don jatkuvuutta tarkastellaan
metodologisesta näkökulmasta, on oleellista, että kyse ei ole vain tietystä eristetystä ulottuvuudesta vaan hoidon jatkuvuuden eri tyypit ja ulottuvuudet ovat yhteydessä toisiinsa. Hoidon jatkuvuuden eri tyyppejä tarvitaan, jotta hoidon jatkuvuus voidaan saavuttaa. Riippuu jatkuvuuden tyypistä ja hoitopaikasta, mikä näkökulma korostuu.
(Haggerty ym. 2003.)