Kirk-koniemen pelto ja Sutelan törmäpellot. Näistä ei ole mistään
vielä lämpömittarilla tehtyjä havainnoita.
187
Hallavuosista tietoja.
V. 1554 oli pouta ja halla kesäkuulla, ruis meni melkein kokonaan Suomessa.
A. Andelinilta ovat seuraavat kappaleet:
Vuosina 1687 ja 1688, 1690, 1694—97 oli nälkä joka-päiväisenä vieraana ja taudit kumppaleina. Vuosi 1695 alkoi hirmuisella pakkasella. Monta ihmistä kuoli viluun. Kirjoissa mainitaan kuinka sudet tunkeusivat huoneihin ja ahdistivat ihmi-siä etenkin Itä-Suomessa. Tätä talvea seurasi myöhäinen kevät, ettei kylvöä saatu tehdyksi ennen juhannusta ja sitten tuli kylmä ja sateinen kesä. Vilja ei joutunut valmiiksi ja pelloilla nähtiin ainoastaan siellä täällä muutamia vihreitä korsia pilkistävän mustasta mullasta, jonkatähden tämä vuosi sitten kutsuttiinkin suu-reksi mustaksi vuodeksi *). - - Halla vei sadon syyskuun alussa.
Nälkävuodet 1695—1697.
Ennen oli elokuormia Savosta torilla ostajia odottamassa, nyt ei. Jyvästöjäkään ei oltu vielä perustettu **). Elot tuh-lattiin tarkkaan ennen aikojaan. Yhtä kylmä oli seuraava kesä-kin (1696), jolloin 7—8 päivänä elokuuta oli paksu jää vihan-nissa tähkissä. yleisempi kylmä tuli 23—25 elokuuta, joka vei kaikki. Etelä-Suomesta hävisi kesällä käki ja moni muu lintu, sekä jänikset. kukot vaikenivat ja hiiret saivat vallan (Ilmoni s. 262).
V . 1696 oli Eteläsuomessa 5 viikkoa talvea/helmikuun 11 p. suli järvet, mutta maaliskuussa tuli pakkaset (Hist. Ar-kisto).
papeistakin söi moni pettua ja olkileipää ja se piti itseään onnellisena, jolla oli survinjauhoja sekoittaa sekaleipäänsä. Vehkaa, juuria, heiniä, paistettua nahkaa, raatoja, ruttoon kuolleita eläimiä, koiran, hevosen ja kissanlihaa, keskosia y. m. syötiin ja
*) Tässä lienee erehdys, sillä v. 1601 oli Suomessa tällainen halla-vuosi. Rutto raivosi silloin esim. Marttilassa (Suomi 1857 s. 177).
**) Kertomus Åbo Tidn. 1793 N:o 38; olisi tarkoin tutkittava kenen se on tekemä.
Paltamossa sanotaan lasten syöneen vanhempiansa ja vanhem-pien lapsiansa (N:o 39, 1793 Åbo Tidn.).
Katajanpuusta ja marjoista tehtiin kaljajuomaa. käyneenä se oli kyllä välttävää, mutta muuten äytelää ja epäterveellistä.
Toiset tekivät juomaa, olkisilpuista. onneksi saatiin silloin ka-loja lujasti.
Pielisjärvellä eräs talonpoikainen vaimo miehensä ja 12 vuotiaan poikansa avulla, tappoi 2 nuorempaa lastaan ja vä-hän myöhemmin erään rintalapsen, ja söi ne suuhunsa. Tästä tuomittiin poltettavaksi *).
Moni eli sillä ruoalla, mutta ei jaksanut oikein kävellä eikä toimittaa toimitettaviansa. olipa toisia sitä vastoin teillä kulku-salla varjojen kaltaisina, jotka kaaduskelivat taipalelle.
Tavallisesti pöhöttyi ja jäykistyi ruumis ensin nälistyneiltä ennenkuin kuolivat, toisilta kuivettui ruumis ja kasvot mus-tuivat.
Elotynnyri, jonka hinta oli tavallisesti 6—8 tal., maksoi 32—36 eikä silläkään hinnalla saatu. Mikkelistä 1696 Juhan-nukseen 1697 kuoli Pietarsaaressa 1026 syntyi 87, Sotkamossa 1584 synt. 25, Paltamossa 1612 s. 54, Kajaanissa k. 156, s. 11, Kalajoella k. 1017 s. 57 henkeä.
hätä oli suuri synnytti tauteja, jotta vuodessa syyskuun 1 päivästä v . 1696 syyskuun 1 päivään 1697 kuoli Kajaanin kaupungissa 160 ja koko Kajaanin rovastikunnassa 3,184 (Palta-mossa 1,500 ja Sotka(Palta-mossa 1,524).
Oulussa maaseurakunnan kanssa kuoli 1,592, kaupungissa 657, syntyi 56, Limingassa kuoli [1,132] 895 ja 122 vierasta,
*) On samanlaista hätää ollut ennen muuallakin, esim.
ja Novgorodissa.
V. 1230 leikkasivat muutamat huonommasta väestä eläviä ihmisiä kappaleiksi ja söivät ne, toiset leikkelivät paloja ruumeista ja nielaisivat ne, toiset söivät hevosen, koiran ja kissan-lihaa (Suomi, s. 50). Rostovissa 1423 söivät myös ihmisen lihaa (s. 142).
V. 1215 möivät nälissänsä Nougorodissa lapsiansa orjiksi.
V. 1570—72 oli Moskovassa iso nälkähätä. Nälkäiset tappoivat toi-sensa salaa ja söivät (Suomi, 1848 s. 211). V. 1601 Moskovassa ihmiset ryöstivät ja tappoivat leipäpalan vuoksi ja söivät toisiaan (s. 250).
syntyi 58, Kalajoella 1,238 ja 66 vierasta, syntyi 57, Raahen salossa ja Raahessa [477] 484, 38 vierasta, s. 41, Kemissä 676, 17 vierasta, syntyi 17. Pohjanmaalla kuoli yksin 19,540 henkeä.
Iissä ja Pudasjärvellä kuoli 754, Hailuodossa 88, Siika-joella 888, PyhäSiika-joella 980, KalaSiika-joella 1,218. Koko Suomen väen hukka teki kolmena vuonna 150—200,000 henkeä. (Åbo Tidn. 1785; Oulun Viikko Sanomia, 1833 N:o 18).
V . 1697 oli hyvä vuosi, maan pellot oli suureksi osaksi kylvämättä. Sinä vuonna lähetettiin hallituksen puolelta 1,000 tynn. eloja. V. 1698 jälleen 5,000 t., jotta maakunta tuli au-tetuksi.
1697 oli edullinen vuosi peltonsa varain kylväneille, mutta toisilta vei Laurin kylmä kaikki puhtaaksi, jotta ei ollut olkiakaan.
Vasta myöhään tuli asiasta hallitukselle oikea tieto, ennen oli-vat imartelijat kaunistelleet koko hädän laadun, kuten yritettiin kreivi Berginkin aikaan. Eloa kun lähetettiin, joutui moni laiva haaksirikkoon matkalla, kuten 1868.
V . 1798 ja 1799 oli myös huonot vuodet.
Vähää ennen 1712 oli ollut 7 huonoa vuotta ruostekas-teen vuoksi Paltamossa (Mnemosyne 1821 s. 3).
suuret olivat siis kärsimykset näinä aikoina, jolloin yhtä kaikki ruotsin aikakautta laulettiin ja ylistettiin.
V. 1748 varustivat Kajaanilaiset kuninkaan käskystä joka lehmää kohtaan kuorman jäkäliä (Gebhard), josta arvaa silloin-kin huonon vuoden olleen.
V. 1762 valittivat kajaanilaiset hallan tuhotöitä ja elä-neensä petulla, oljella ja kalalla (Gebh.).
V. 1786 puuhasi kaupunki anomusta, että valtio lainaisi jyviä hätää kärsiville takuuta vastaan (Gebhard).
Kirjeessä 1791 31/s Sotkamosta kerrotaan: Tila on maa-kunnassamme sangen kurja ja valitettava. Osittain halla, osittain
pitkät sateet matkaan saattoivat viime kesänä täällä samoin kuin koko ympäristössä täyden katovuoden, että kansa sai vuosi-kauden elättää itseään petulla, pehkulla ja muulla luonnottomalla ravinnolla, josta syntyi kulkutauti niin kiivas, että 5:ssä
kuu-kaudessa on nyt 500 henkeä tässä ainoassa pitäjäässä (Kuhmo oli kappelina) kuollut. Viime kesäinen alituinen sateen paljous esti myös maanmiehen kaskia polttamasta, joka onnettomuus ynnä par'aikuinen siemenen puute ei lupaa meille iloisempia toiveita tulevaksikaan vuodeksi.
V. 1795 oli hallavuosi.
1797 18/6 oli hallayö koko Suomessa (Finska Esämerider, Elmgren s. 34).
Kerran ollut nälkävuosi, jolloin ei saatu kulia eikä muita jauhoja, ja valtio levitti leipiä, joita nalliksi sanottiin, kun oli-vat kuioli-vattuja ja kovia. — Milloin?
V. 1810 oli nälkävuosi Pohjanmaalla, sillä hallitus puu-hasi apua sinne (Åbo Allmänna Tidning, 1811 N:o 52).
Punatautivuosi halloineen (1832—33).
Monessa paikassa pani vilu Pohjanmaalla 1832 syksyllä potaatinkin varret, että niihin ei voinut paljon juurta kasvaa.
Moni sai maastaan parahiksi sen verran potaatteja kuin oli kyl-vänyt (O. W. S. N:o 5 1833).
Pudasjärvellä on säilynyt kirje (Oulun Viikkosanomissa v . 1833) kirjoitettuna 26 päivänä joulukuussa 1832.
,,Joulun pyhiksi tänne tultuani havattin minä liikutetulla syämmellä että puheet ja kirjoitukset köyhäin paljouesta täällä eivät ole olleet vähääkään liialliset. Jos jokapäivänen köyhäin joukko, pappilasa esimerkiksi oli suuri, niin vielä enemmin lisäysi se joulun aattona kuin tieto oli levinnyt kirkonkyliin, muutaman armeliaisen Oulun kauppamiehen, joka ei taho nimiänsä ilmi an-taa, lähettäneen Pudasjärven kirkkoherran taloon kaksi säkkiä Ruottin Ruisjauhoja, jaettavaksi kaikkein köyhemmille Pudasjär-vesä, Joulu-ruan avuksi. Monet kyllä rukoilivat saaha niistä vähistäkään osaa; mutta niitä ei ulottunut antaa usiammalle kuin parille kymmenelle köyhälle parikunnalle, jotka vielä ovat kokeneet lapsinensa koosa pysyä ja henkiänsä elättää huonoisa mö-keisänsä. Muille köyhille, jotka jo ovat kulkeilla, ei tullut niistä osaa."
Toissa joulupäivänä julistettiin kiittäin ja lausuin P:n kir-kossa muutaman isännän lahjoittaneen köyhille 50 riksiä Ruotsin velkaseteleissä. hänkin salasi nimensä.
30 p. tammikuussa 1833 kirjoitetaan jälleen, että talollisil-lakin on suuri puute. ,,Luonnotoin on heidän leipänsä: nimittäin paljaasta petäjästä, oljesta ja sammaleesta tehty. Vaikutus ja seuraus siitä on yhä luonnollinen kuin nähtävä, nimittäin se että moni on pöhössä. — Antajain luku näkyy vähenevän, ot-tajain yhä enenevän. 27/1 mainittiin erään Oulun kauppijaan lahjoittaneen 9 tynnyriä 18:lle pereelle jaettavaksi (O. V . S. N:o 6).
Maaliskuun 11 p. v . 1833 kirjoitetaan, että punatauti ja kuume on niin raju että viime viikolla kuoli 35 henkeä Kajaa-nin maaseurakunnassa. Uuden vuoden jälkeen on kuollut vähä päälle puolitoista sataa henkeä taikka 1/8 seurakunnan väestöstä.
,,Varsin huolettavaiset ovat meidän keinomme!" (O. V . S. N:o 12 1833) lausutaan lopuksi.
V . 1832 kuoli kansaa kovasti nälkähädän tuomain tautien kautta. Niistä on puhuttu erittäin kuolevaisuus- ja tautiseikkain ohella. Mainittakoon vaan tässä, että Kajaanin rovastikunnassa kuoli yleensä 860 punatautiin, 107 rokkoon, 438 lavantautiin ja ylimalkaan 1,804 henkeä, jota vastoin syntyi vaan 725.
Onpa näistä ajoista säilynyt erittäin kallisarvoinen, E.
Lönnrotin kirjoittama kirjesarja, joka otetaan tähän O. V. Sa-nomien 20:nnestä numerosta v . 1833. Tässä säilytettäköön näyt-teenä sen aikuinen kirjoitustapa.
Kirjoitus Kajaanista, 4 päiv. huhtikuuta 1833.
(Suomeksi käätty Helsingin Kaupunnisa präntätystä Helsingfors' Mor-gonblad nimisestä Ruottalaisesta Aviisistä.)
kauvan olet sinä kyllä saanut oottaa sekä vastausta kir-jallesi, joka tänne tultuansa, monen-kertaisesti ilahutti minua, että selitystä, mitenkä minä olen käyttänyt sulta lähetetyt rahat, täällä oleviin köyhiin avuksi; mutta älä kuitenkaan vielä tuskau mi-nuun. sinun kirjasi tullesa makasin minä vielä, täällä yhä val-littevasa kuJku-tauvisa, jota Ruottalaiset nervfeeberiksi hokevat, enkä voinut siis kirjoittaa sulle vastausta. Sitten minä kyllä
vähitellen paranin, siksi että minä jo viikon verran takaperin laskiin, olisin jaksanut piirustella muutamia sanan-rivijä vas-taukseksi; mutta tahtoisani samalla antaa sinulle jotaan selitystä meijän huonosta tilaisuuestamme, tällä Suomen maan nurkalla, ja saattaakseni jollaan tavalla kostain vastata sinun erinomaista kansa-kärsivällisyyttäsi meijän surkeuvesamme, ylöslykkäsin minä silloin kirjoittaa, siksi kuin minun lisäyväiset voimani sallisivat minun muutamankaan tiiman istua kirjoitus pöytäni ääresä, jota ne vielä, viikko sitten kielsivät. Sinä petyt, jo eellä käsin, jos sinä ootat minulta täyvellistä ja järjestykseen suunnitettua ker-tomusta; sitä en minä saata luvata. Kuin kaiken elatuksen puu-tos ja kaiken-lainen surkeus ja viheliäisyys on noussut niin kor-kialle, kuin nykyssä aikana, meijän surkiasa Kajaanin Läänisämme, niin on kohta mahotoin selittää niitä sille, joka niitä omilla sil=
millänsä ei ole nähnyt. Ei minulla suinkaan ole sanoja eikä kun-toa sitä yrittää.
Elävä on vielä mielesäni seuraavan tapauksen muisto.
Minä näin sen keskellä menneen vuoen Elo-kuuta; ja kauvan taitaa se mielesäni pysyä. Minä vaelsin silloin Saunajärven kylästä, (Kuhmoniemen, eli Kuhmon Kappelisa, Sotkamon pitä-jäsä), ja poikkeusin Kuusjärven kylään, aikomuksella viettää siellä yötä. Hiljan illalla tulin minä muutamaan torppaan, josa Emäntä, suuren lapsi-joukkonsa kansa, oli kotona. Kerran olin minä jo samana päivänä eksynyt sydän-maan poluilla, joita minä vael-sin, ja pelkäsin taas olevani väärällä tiellä. Kohta katosi kui-tenki minun pelkoni, emännältä kuultuani, että minä olin oikialla tiellä. ,,Mutta", sanoi hän, ,,teijän pitää entistä mennä meijän salmen yli, kylään päästäksennä". Viipymättä oliki hän valmis saattamaan minua sen yli. Me astuimma veneeseen, ja lapset jäivät rannalle itkemään. Yli tultuamme tarjosin minä hänelle soutopalkkaa; mutta hän ei myöntynyt vähääkään palkintoa vastaan ottamaan, vaikka minä kyllä kojin pakottaa häntä siihen; hän takasi vaan jo monina Herran aikoina saattaneensa ihmisiä salmen yli, ja tekevänsä sitä vielä eeskipäin, kenenkään moittimata, ettei hän palkata niin paljon olisi auttanut lähim-mäistänsä. Havaittuani suurimman köyhyyen vallitsevan hänen
talouvesansa; mutta päättäin hänen yksipintaisesta kiellostansa, vastaan ottaa saattama-palkkaa, erinomasta tarvetta ei olevan hänen talosansa, kysäsin minä, jos heillä vielä oli leivän-varaa, elonaikaan eli leikkuusen asti. Hän pyrskähti itkemään ja v a s -tasi minulle: ,,Rukiista-leipää me, Herra kulta! emmä ole näh-neetkään sitten kuin jäät keväillä lähtivät, ja moneen viikkoon meillä ei ole ollut kouraakaan jauhoja seottaa petäjä-leipäämme."
Minulla oli laukusani (Renselisäni) limppu-leipä, jolla Maan-mittarin (Ingenieur) Wickmannin Frouva Nurmisten pitäjäsä, varusti minua, Wiinan kaupunkiin (Archangel) lähtiisäni. — Sen minä otin laukustani: leikkasin siitä puolen, ja käskin hänen jakaa se lapsillensa, jotka yhä vielä kuuluivat itkevän toisella rannalla. Hänen ilonsa siitä vähäisestä ja halvasta lahjasta oli suurempi kuin monen muun olisi yhtä suuresta kulta tönkistä.
Hän palasi sitten veneeseensä ja souti rannasta, josa minä vii-vyin siksi että hän pääsi yli, lastensa luokse. Minulla ei ole sa-noja joilla minä selittelisin niitten iloa, kuin he näkivät äitillänsä olevan leipää. Syämmellisesti ilotellen piirittivät he äitinsä, ja riemuten, juuri kuin voiton-sankarit, astukselivat he rannasta pirttiinsä, johon he katosivat minun silmistäni.
S e tapahtui jo keskellä Elo=kuuta, ja merkittävä on, ettei ainoastaan mainitusa, mutta, kuka tiesi, monesa muusakin mettä-mökisä, eletty silkalla petäjäisellä. YIeiseen löytyi semmosia paik-koja, joka on siitäkin havaittava, että minun täyty kantaa leipää kansani, laukusani, jot'en minä, tosiaan mielelläni olisi tehnyt, jos minulla olisi ollut toivoa, ees joka kymmenenesä talosa, joitten sivu minä kuljin, saaha rukiista-leipää, johon minun vatiani, lapsuuestani asti, on niin harjauntunut, että minä tuskin tulen toimeen petäjä-leivällä. — Vuonna ennen jo (1831), kuin minä Heinä-kuusa vaetsin Kuhmon kirkolta Kiannalle (Hyrynsalmessa), Wuosanka, Mikittä, ja Härmäjärvi nimisten, ja muitten kyläin läpi, en voinut minä, vähilleen kolmeen vuorokauteen, saaha muuta ruvaksi kuin petäjä-leipää ja maitoa. — Niin kauvan ovat jo ne tienot nälkää nähneet. Ennen kuin viimme-syksynen halla kohtasi Pohjan-maata, olivat eelliset pari eli kolme vuotta, jotka myös olivat kato-vuosia muutamille tienoille erinomattain,
13
tyhientäneet kaikki entiset varat, ja sulkeneet entiset elatuksen kei-not. Ihmisten täyty tyhjentää viimmeisetkin säästetyt raha-kas-sansa, eloa ostaaksensa; niitten täyty lainata, mistä saivat mo-ninkertaisesti korotettua kasvoa, ja erinäisiä hyvän-tekiäisiä vas-taan, joita lainan antajat näillä main ovat tottuneet vaatimaan ja ottamaan velan ottajilta. Parempia aikoja toivottiin, joina velat aivottiin maksaa. Monet, nääntynynnä pitkällisen kärsimyk-sensä kuorman alle, hylkäsivat viimmen itte toivonki, ja kuin sano-mat, kuka tiesi mistä, levesivät maakuntaan, siunatuita elon-vai-nioita olevan paljon autiona, etelä puolella Suomen-Lahtia, val-mistivat peret-kunnat, saottain, ittensä kohta, ijäksensä heittämään syntymä-maansa ja mantereet. He möivät kaikki, mitä he eivät voineet kansansa kulettaa, ja lähtivät matkustamaan Suomen pää-kaupunkiin, josta heitä, puheitten jälkeen, piti vietämän me-ren yli, Riian kaupunkiin. Yksi osa vaelsi St. Pietarihin, sieltä Riian kaupunkiin mennäksensä. Riikaa, Riikaa, vaan yleiseen mainittiin; ja jos joku koki talonpojille selittää asian oikiata jär-jestystä, niin ei kukaan häntä uskonut. Iso väestö vaelsi sil-loin etelään; mutta moni palasi sieltä, vielä suurempaan köyhyy-teen; sillä lähtiisänsä reisulle olivat he myöneet eläimensä ja muun tavaransa; ja heiän poisa olonsa kautta oli kaikki työ jää-nyt tekemättä. Muutamia jäi etelä maihin asumaan, ja epäile-mättä löysivät ne siellä parempia etuja, kuin ne jotka kotiinsa palasivat.
Niin paljon oli jo menneenä kesänä puutoksen tuska ja
epä-toivo hätäyttänyt ihmisiä. Muttei siinä kyllä; syksyn piti
sam-muttaa toivon viimmeisenki kipinän, joka vielä oli säilynyt
muu-tamitten povesa. Kauhistuksella muistelen minä viimmeisen
syys-kuun 6:ta päivää. Minä olin silloin Haapavaaran
Kestikiva-risa, Kajaanin ja Iisalmen välillä. Koko päivän satoi silloin
lunta, lakkaamata, ja pellot olivat yleiseen vielä leikkaamata,
eikä ees vielä joutuneetkaan. Yöllä jälkeen tuli niin kova
pak-kanen, että ojisa ja maantien-raveisa, aamulla, minun
matkus-taissani Iisalmeen, oli paksu jää. Mettä oli, niin kuin talvella,
aivan valkia lumesta, ja mettä-teillä ajettiin jo reellä.
Mai-nittu yö lopetti kaikki, ja vaikutti että tuhansittain ihmisiä, jotka
vielä siihen asti olivat toivoneet omilla varoillansa, ehkä vai-voin tulla toimeen, kohta sen jälkeen, kerjäläisinä, joukottain täyt-tivät kaikki kylät. Vanhoja varoja ei löytynyt misään. Kaikki mitä hankkia oli voitu, se oli tarkoin kulunut eellisinä kato-vuo-sina. Vielä lisäksi oli vuoen vähäinen tulo aivan kelvotoin ruvaksi ihmisille. Jauhot mainituista eloista, olivat viheriät ja karvaat; ja niistä leivotut leivät eivät pysyneet, tavallisesti, niinkään paljon koosa, että niitä olisi saattanut oikein paistaa;
sen tähden piti taikina leivottaman tuohi-levyin eli ropeisiin, ja niitten turvin saataman uuniin ja uunista ulos. Jos velliä keitti niistä jauhoista, niin laskeusivat ne pohjaan, saven taikka mullan tavoin, eikä paisuneet eli karjuneet ne ollenkaan. Ne, jotka eellisinä vuosina olivat lainanneet muille, olivat nyt ittek-kin puutoksesa, ja kaipasivat omaansa takasin ihmisiltä, joilla nyt oli kymmenen kertaa vähemmin kuin siihen aikaan jona heijän täytyi lainata. Ulos-mittauksia seurasi toinen toisen päälle, ja teki heijän tilaisuuensa vielä surkuteltavammaksi. Kovin monet ovat jo siis nähneet viimmesen lehmänsä myytävän; ja sitä ta-pahtuu vielä joka päivä.
Muutamia viikkoja sitten näjin minä, Kuhmon ja Suo-mussalmen Kappelisa kulkiisani, monta taloa, eli maata, aivan autiona. Niitten asujamet olivat muuttauneet rajan yli, Olo-netsin Lääniin, josa sanotaan olevan paremman ruvan saaliin.
Minä tapasinki muutamia, jotka juuri olivat muutto-reisullansa.
Yksi ja toinen niistä möi vähäisetkin talon-kappaleensa, joita heillä vielä oli, ja lähtivät matkalle, ajatuksella ijäksensä eritä syntymä-maaltansa; muutamat aikoivat tulevana kevännä palata Venäjän-maalta.
Reisuilla, joita täällä tulee tekemään, on matkustavainen tosiaan usein välikäessä ruvan-seikasta. Joski täällä kotoaan lähtisi hyvillä evähillä, niin on ensiksi vaikia syyä taloin pir-teisä, kuin nälkäyneitä ihmisiä on huoneen täysi kattomasa syöjää suuhun, ja ne luonnollisesti ajattelevat: „ Voi! kuinka me olemma onnettomat tuon suhteen!" toiseksi täytyy piloin aina jakaa jotaan kattojille, joski ne ei juuri suoraan anokkaan; josta seuraa että matkamiehen eväät ennen pitkää loppuvat, ja hänki saapi
vuo-ronsa nälkää nähä. Muuan minun tuttuni mainitti, että kuin hän, joku aika sitten, muutamasa talonpojan pirtisä oli syösken-nellyt eväitään, oli yksi pienonen, kahdeksannella oleva, poika tullut häntä likelle, kattonut häntä, vähän hetken, tarkasti sil-miin ja viimmein sanonut: „ Minun veljelläni on nälkä". Ne sanat oli poika sanonut niin totisella ja jäykällä äänellä, että kuulian syämmen niistä täyty liikkua, varsin kuin ne tulivat lapsen suusta. Hänen veljensä, jolle hän anoi, oli ollut monta vuotta vanhempi, mutta monet viikot jo maannut sairaana. Kuin sairas oli ruokaa saanut, oli poika erinomasesti tytynynnä ve-täynyt ulemmaksi vieraasta, mitään ittellensä anomatta ja merk-kiäkään antamatta, että hänelläkin oli nälkä, ehkä asia luultavasti taisi niin olla, koska talosa ei ollut löytynyt muuta kuin petä-jäistä leipää.
Semmoisia täällä usein näkee matkustaisaan; mutta vält-tääkseni ettei kirjani, joka pituuellaan jo on tainnut väläyttää si-nua, kasvasi vielä pitemmäksi, minä en mainitte niistä mitään, vaikka niistä olisi kyllä paljon sanomista.
Jos ruvan puutos nykyssä aikana on suuri ja kova, niin on vielä surkiampi ettei ole pitkiin aikoin toivoakaan parempain aikoin tulosta. Wiimmessä syksynä oli niin suuri rukiin-siemen-ten puutos, että parahiksi puolet peltoja, tavallisuuen suhteen, saatiin kylvöön, itävillä siemenillä; kevät-kylvöin siementenpuu-tos tulee uskottavasti vielä suuremmaksi.
Nälkä, vaikka kyllä suuri, ei ole kuitenkaan ainoa tuska joka nyt vaivaa maakuntaa. Kovin kuolettavaiset kulkutauvit ovat seuranneet sitä kuin uskolliset matka-toverit. Nervfeeberi ja Puna-tauti ovat kovuuella kuin ennen. Eellä mainittua tau-tia oli jo menneen vuoen alusa Suomussalmessa ja Kuhmosa.
Sieltä alko se vähitellen levetä etelää kohen, ja oli jo ennättänyt Sotkamon Emä=kirkon lääniin, josa hän tuli yksiin puna-tauvin kansa, joka menneen kesän syksy-puoleen tultuansa Kajaanin lää-nin etelä maihin, alko levetä pohjasta kohen. Yksiin tultuansa ovat nämät kulku-tauvit uskollisesti auttaneet toisiaan kuolettaisa yhtä toisen perään. Kummaksensa silloin tapasi jonku talon josa ei ollut monia sairaita. Monisa taloisa makasi jokainen henki