Graecia transvolavit Alpes

Alppien pohjoispuolella keikantaito oli aluksi vaikeasti hankittavissa. Maineikas heprean kielen tutkija Johannes Reuchlin (1455–1522) opiskeli kreikkaa useiden Bysantin pakolaisten johdolla, ensin Pariisissa, sitten Roomassa, jossa hänen opettajanaan oli Johannes Argyropulos. Lentäväksi lauseeksi saksalaishumanismin piirissä tuli Argyropuloksen toteamus: Graecia nostro exilio transvolavit Alpes.³⁴ Italian ulkopuolella kreikan opetus alkoi melko säännöllisenä ensin Ranskan yliopistoissa (Pariisi, Alcalà) ja 1510- ja 1520-luvuilla Leipzigin, Oxfordin, Cambridgen, Wittenbergin ja Heidelbergin yliopistoissa. Louvain'n yliopistoon perustettiin vuonna 1517 Collegium Trilingue (latina, kreikka, heprea)

30Khrysoloras käytti eräässä omisteessaan sekä ajanlaskua maailman luomisesta lähtien että ajanlaskua Kristuksen syntymästä alkaen, mutta ei attikalaista kalenteria, ks. Legrand 1962 I, XXV.

31Graecae linguae erotemata, quae hoc ordine explicata complectuntur. CR 20, 14. Teoksen esipuhe on samalla myös suppea katsaus Kreikan kirjallisuuden historiaan. AGL II, s.v. Neander, nro 7.

32Opelt 1968, 374–378.

33Turun henkilökirjasissa kreikankielisiä sitaatteja mm. Mel. 788, Mel. 765 ja Mel. 1795. Ks. tuonnempana, s.

210 n106 ja 280 n451.

34Harlfinger et al. 1989, XVII (Dieter Harlfinger).

Erasmuksen aloitteesta.³⁵ Klassisten kielten pedagogiikka oli 1500-luvulla vilkkaan keskusteltun kohteena. Pohdittiin miten ja missä vaiheessa kreikkaa oli opetettava sekä oliko opetusohjelmassa painotettava "profaaneja" vai "pyhiä" auktoreita.

Kouluissa kreikkaa alettiin varsinaisesti opettaa vasta 1530-luvulla: ensimmäisinä André de Gouveia Collège de Guyennessä, Bordeaux’ssa ja Johann Sturm Strassburgissa.

Sturmin (1507–89) uudelleen organisoimassa Strassburgin koulussa kreikan opetus alkoi viidennellä luokalla, jolloin oppilaat olivat 11-vuotiaita. Puolen vuoden alkeiden jälkeen pojat saivat tavatakseen Aisopoksen faabeleita. Seuraavana olivat vuorossa Demostheneen olyntholaispuheet, joita luettiin koko kouluajan. Lisäksi opetusohjelmassa oli Homerosta ja Paavalin kirjeitä. Kolmella ylimmällä luokalla luettiin Aristofanesta, Euripidestä ja Thukydidestä. Jo varhain oppilaitten piti myös kirjoittaa kreikankielisiä runoja.³⁶ Strassburgin koulussa järjestettiin jopa kaksi teatteriesitystä, joissa koulupojat esittivät alkukielellä Euripideen Medeian (1576) ja Aiskhyloksen Kahlehditun Prometheuksen (1609).³⁷

Rooman yliopiston kreikan ja latinan professorin Marc-Antoine Muret'n (Muretus) opetusohjelmassa kouluja varten oli kirjoitusharjoituksilla myös keskeinen sija. Muretus korosti klassisten kielten alkeitten opiskelussa myös leikin merkitystä: per ludum iocumque oli jo viisi-kuusivuotiaille pojille opetettava molempien kielten aakkoset. Seitsemänvuotiaana poika opiskeli molempien kielten kielioppia, jonka jälkeen ensimmäisiä tekstejä olivat Aisopos, Fokylides (ts. pseudo-Fokylides) ja Ksenofonin Kyyroksen kasvatus.

Yksitoistavuotiaana poika luki jo Aristofaneen komedioita – hieman sensuroituina versioina – ja 12-ja 13-vuotiaana runoilijoita Theokritos, Moskhos, Bion sekä Hesiodos ja lopulta Homerostakin. Varsinaiset kirjoitusharjoitukset alkoivat tässä vaiheessa, ja oppaana oli Theon Aleksandrialaisen Progymnasmata 100-luvulta. Lopulta 18-vuotiaana nuorukainen ohjattiin Aristoteleen ja päättelytaidon pariin.³⁸

Yliopistoissa opetusta uudistettiin usein hallitsijoiden tuella. Ranskassa Frans I ja Englannissa Henrik VIII edistivät merkittävästi kreikan vakiinnuttamista oppiaineena.³⁹ Klassinen kreikka oli myös osa 1500-luvun aateliskasvatusta, joka korosti hyvää ilmaisukykyä. Kreikan taidolla saattoi erottua tavallisesta oppineesta.⁴⁰ Ranskassa ensimmäinen merkittävä gresisti oli secrétaire du roi, Guillaume Budé (1468–1540), jonka mukaan on nimetty moderni ranskalainen kreikankielisten editioiden sarja.^{4 1} Collegium Trilinguen mallin mukaisesti Budé sai Frans I:n avulla perustetuksi Pariisin yliopistoon

35Burke 1992, 131. Reynolds & Wilson 1991, 178. Pedersen 1996, 461–463.

36Paulsen 1896, 366–367. Burke 1992, 130–31. Ludwig 1998a, 34–35 kertoo opetuksesta Martin Crusiuksen aikana (1545–46). Crusius piti lukuvuoden päättäjäisissä kreikankielisen puheen.

37Harlfinger et al. 1989, 164 (Angel Escobar). Sandys 1958 II, 267.

38Sharrat 1991, 671. Muretuksesta (1526–1585), ks. Sandys 1958 II, 148–152.

39Frans I osasi kreikkaa, Henrik VIII yritti opetella sitä 27-vuotiaana. Burke 1992. 131. Pedersen 1996, 462.

Edvard VI, Henrik VIII:n poika, kirjoitti kreikankielisiä harjoituspuheita. Grafton & Jardine 1986, 156.

40Martin Crusius opetti ruhtinas Nikolaus Radziwillia yksityisesti Tübingenissa 1564. Ludwig 1998a, 41. Ks.

myös Rhein 1996, 51.

41Reynolds & Wilson 1991, 171–72. Budén vaikeuksista saada kunnollista kreikan opetusta, McNeil 1975, 10.

itsenäisen laitoksen, Collège Royalin (1530). Siellä toimi aluksi kaksi kreikan lehtoria.⁴² Pariisin yliopisto oli 1500-luvun puolivälissä klassisen kreikan opiskelun keskus loistavine professoreineen: Jean Dorat (1520–72) ja Adrien Turnèbe (Turnebus) (1512–65). Leidenin yliopisto oli puolestaan 1600-luvun alussa klassisten kielten keskus mm. Joseph Justus Scaligerin (1540–1609) ansiosta.⁴³

Aatteellisena taustana kreikan opetuksen vakiintumiseen oli sen merkitys niin maallisen kuin hengellisenkin tiedon "perustana": Kun Italian renessanssihumanismissa klassiset kielet ja kirjallisuus nähtiin etenkin moraalin ja mielen jalostajina, niihin alettiin 1500-luvun eurooppalaisissa yliopistoissa suhtautua myös tieteellisen tiedon lähteenä.

Protestanttinen pedagoginen reformi täydensi renessanssihumanismin aloittamaa kreikan vakiinnuttamista niin kouluissa kuin yliopistoissa. Protestanttisille papeille ad fontes tarkoitti kuitenkin usein vain Uuden testamentin kreikkaa. Kreikka pysyi yliopistoissa silti filosofisessa tiedekunnassa.⁴⁴

1500-luvun lopulla ramistinen metodi pyrki murtamaan nk. uusaristotelismin ylivaltaa.

Ramismi nosti esiin logiikan, matematiikan ja reaalitieteet sekä havainnollisen pedagogiikan.

Jan Comenius sai vaikutteita ramismista pedagogiaansa, jonka lähtökohtina olivat lapsen käsityskyky ja pyrkimys tehokkaaseen opetukseen. Oppikiistoissa aristotelismia kannattivat yleensä teologit, humanistis-maallisempaa sivistystä ramistit. Aristoteelikot korostivat kreikkaa Uuden testamentin kielenä, ramistit painottivat myös "profaania" kreikkaa.⁴⁵ Myös Ruotsin kouluissa ja yliopistoissa ramismi vaikutti lyhyen aikaa. Pysyvämpi vaikutus oli saksalaishumanismin, etenkin Melanchthonin, kasvatusihanteilla. Vaikka juuri Melanchthonin vaikutuksesta uusaristotelismista tuli protestanttisten yliopistojen johtava filosofia, hän itse silti Wittenbergin kreikan professorina opetti kattavasti myös vaativia klassisia auktoreita.⁴⁶ Juuri Saksassa monet humanistit ajoivat myös aktiivista kreikan osaamista ja antoivat siitä monipuolisia näytteitä.

Tanska oli Pohjolassa kreikan opetuksen edelläkävijämaa. Kööpenhaminan yliopisto perustettiin vuonna 1479, mutta vasta restauraation (1537) yhteydessä yliopiston filosofisessa tiedekunnassa alkoivat toimia latinan, kreikan ja heprean professuurit. Statuuttien mukaan lector Graecus opetti kreikan kielioppia ja selitti auktoreita Homeros, Theokritos, Demosthenes, Isokrates, Sofokles ja Euripides. Joka kolmas vuosi hänen kuului pitää Hesiodos-kurssi. Jokin Paavalin kirje kuului myös opetusohjelmaan. Kreikan professuuri syntyi Kööpenhaminassa siis uskonpuhdistuksen vaikutuksesta, mutta opetukseen kuului silti

42Pfeiffer 1976, 102. McNeil 1975, 91.

43Reynolds & Wilson 1991, 173. Jensen 1992, 120. Brockliss 1996, 574–575. 1700-luvulla puolestaan tärkeitä uushumanismin keskuksia olivat Göttingenin ja Hallen yliopistot. Paulsen 1897, 24–29 ja 40–41.

44Sharrat 1991, 673. Kluge 1934, 22–24.

45Petrus Ramus eli Pierre de la Ramée (1515–1572) oli Pariisin yliopiston regius professor, joka julkaisi suppean ja käytännöllisen kreikan oppikirjan (1560) ja latinansi Platonin korpuksen kirjeitä sekä Aristoteleen Politiikan. Ong 1958, 25–26, 34, 53, 163. Sandys 1958 II, 184. Salminen 1970, 28–29. Comeniuksen Suuressa opetusopissa (Didactica magna, 1633) kreikan rooli kouluopetuksessa oli kuitenkin vähäinen. Comenius 1928.

46Jensen 1992, 89. Kajanto 1990, 24 ja 29–35 Rhein 1999, 64–69 luettelee Melanchthonin pitämiä tekstinselitysluentoja vuosina 1518–1569 (mm. Homeros, Demosthenes ja Pindaros).

runsaasti klassisia auktoreita. Kreikan professorin piti lisäksi "omalla esimerkillään" ohjata opiskelijoita kirjoittamaan runoja ja proosaa. Seuraavalla vuosisadalla Kööpenhaminan yliopiston kreikan professori keskittyi kuitenkin pitkälti Uuden testamentin kreikan opetukseen.⁴⁷ Tämä oli yleinen ilmiö: 1500-luvun monipuolisesta auktorien kirjosta siirryttiin 1600-luvulla suppeampaan valikoimaan, suppeimmillaan vain Uuteen testamenttiin.

Kreikan oppikirjat

Ensimmäinen merkittävä kreikka–latina-sanakirja oli Piacenzan karmeliittaluostarin munkin Johannes Crastonuksen laatima (1476).⁴⁸ "Crastonus" oli eri versioina käytössä Henricus Stephanuksen Thesaurus Linguae Graecae -suurteokseen saakka (1572), joka toimi puolestaan seuraavien sanakirjojen esikuvana.⁴⁹ Stephanus luettelee esipuheessaan lähteenä käyttämiään antiikin auktoreita, joiden joukossa on runsaasti nykyisin vähän luettuja myöhäisantiikin eepikoita.⁵⁰ Stephanuksen työtoveri Johann Scapula julkaisi teoksesta yhteen foliokokoiseen voluumiin mahdutetun lyhennelmän (1579) vähentämällä esimerkkien määrää. Helppokäyttöisempänä siitä tuli suositumpi.⁵¹ Suurissa leksikoneissa oli mukana esimerkiksi Ammonioksen traktaatti homonyymeistä ja samannäköisistä sanoista, jotka poikkeavat vain aksentuaatioltaan, Johannes Meursiuksen Glossarium ja Johannes Harmaruksen etymologinen sanakirja. Niissä oli runsaasti myös esimerkkilauseita, joista kreikkaa kirjoittava saattoi saada hyödyllisiä fraaseja. Koosteena pienemmistä sanakirjoista ilmestyi Baselissa vuonna 1562 ja 1565 LejikÚn •llhnorvmaikÒn, johon oli sisällytetty mm.

Budén ja Conrad Gesnerin sanakirjat.⁵²

Kreikankirjoittelun kannalta hyödyllisempiä olivat latina–kreikka-sanakirjat, joista ensimmäinen oli myös Crastonuksen julkaisema vuonna 1483. Muita olivat Hopperuksen (1563), Luciuksen suppea (1683), Schönslederin jesuiittakymnaaseja varten laatima (1624) sekä Schreveliuksen ja Bayerin sanakirjat.^{5 3} Hopperuksen sanakirja sisältää

47Jensen 1992, 89, 91–92. Hans Jensen Alanus (1608–10) selitti kuitenkin Thukydidestä, Hans Christophersen (1632–48) puolestaan Homerosta, Isokratesta, Aristotelesta, Ksenofonia ja Aristofanesta. Jensen 1992, 127–128.

48GG 1. Siitä ilmestyi kolme painosta jo 1400-luvulla. Wilson 1992, 136–137. Luettelo kreikka–latina-sanakirjoista 1478–1568, Cohn 1913, 706–708. Ks. myös Autenrieth 1885, 419 n3.

49Aina Franz Passowin 1831 sanakirjaan saakka. Passow oli puolestaan LSJ:n esikuva, ks. LSJ:n esipuhe ja Autenrieth 1885, 421. Passow ruotsinnettiin jo v. 1841. Ks. myös Proctor 1966, 9, 60 ja Cohn 1913, 709.

50Ks. myös Korhonen 2002a, 185. Nonnoksen arvostuksesta, ks. Golega 1960, 2.

51Cohn 1913, 710, jossa myös Scapulan painoksia.

52Cohn 1913, 708. Budén sanakirjasta, McNeil 1975, 89–90.

53Crastonuksen sanakirjasta, GG 4 ja GG 5 sekä Proctor 1966, 9. Hopperus, Marcus (1563) Latino-Graecum dictionarium, Basel; Lucius, Ludwig (1683) Lexicon Latino-Graecum contractus, Basel, ks. GG 79.

Schlönsleder, Wolfgang (1624) Onomasticon Latino-Graecum et Graeco-Latinum in usum gymnasiorum societatis Iesu concinnatum, Dillinger; Schrevelius, Cornelius (1624) Lexicon manuale Graeco-Latinum et Graecum, Leipzig; Bayer, Jacob (1742) Paedagogus Graecus Latinae juventutis sive lexicon Latino-Graecum, Mainz. Charles Estienne julkaisi Budén sanakirjan pohjalta teoksen Dictionarium Latino-Graecum ex Budaei (Pariisi 1554). Ks. myös Fabricius 1705–1728 X, 98–99.

aakkosjärjestyksessä fraaseja, joiden yhteydessä viitataan usein myös antiikin auktoriin.

Ensimmäisellä sivulla on esimerkiksi A summis labris, épÉ êkron xe¤louw, Lucian.⁵⁴

Hollantilaisen Cornelius Schreveliuksen (Schrevel tai Screvel) (1608–67) kreikka–

latina ja latina–kreikka-sanakirja tunnettiin Turussakin.⁵⁵ Sen myöhempiin painoksiin (kuten Leyden 1670) liitettiin kreikankielisiä mietelmiä tai sanontoja aiheotsikoiden alle – myös Kreikan seitsemän viisaan sentenssit. Vuoden 1690 Leipzigin painoksessa teoksen pääosan muodostaa kreikka–latina-sanakirja, minkä jälkeen seuraa kaksikielinen ja -palstainen sentenssi-osa (kreikka–latina), joka käsittää parikymmentä sivua (s. 919–943). Latina–

kreikka-osuudessa on yksittäisiä sanoja ja joitakin fraaseja, kuten ensimmäisellä sivulla a puero §k paid¤ou, §k paidÒw, abditum krÊfiow tÒpow, krÊpton.⁵⁶

Kreikankirjoittelun kannalta hyödyllisiä olivat myös monikieliset sanakirjat, joissa kreikka oli yksi kielistä. Comeniuksen Janua linguarum reserata aurea (1631) oli paitsi latinan oppikirja myös tietokirja. Kansankielinen teksti ja sen latinannos olivat vierekkäin samalla aukeamalla. Januasta luotiin kolmi-, neli- ja viisikielisiäkin versioita, ja kaikkiaan se käännettiin 16 kielelle. Theodorus Simoniuksen (Amsterdam 1642) ja Caspar Baumiuksen (k.

1702) kreikannoksista otettiin yhä uusia painoksia. Johannes Gezelius vanhemman kreikannos tästä teoksesta jäi yhteen painokseen (Tartto 1648).⁵⁷

Firenzessä painettiin vuonna 1514 teos, joka sisälsi useita varhaisia kielioppeja, kuten Khrysoloraan, Gazan, mutta myös Herodianoksen kieliopin.⁵⁸ 1500-luvulla humanistit pyrkivät jo ohittamaan bysanttilaisen kielioppitradition ja johtamaan kreikan kieliopin suoraan klassisten auktoreiden lähteille tai antiikin kielioppeihin. Kieliopin piti olla humanistien ihanteiden mukaisesti yksinkertainen ja selkeä. Omaksumista helpottamaan laaditiin deklinaatio- ja konjugaatiotaulukoita sekä valikoitiin valaisevia esimerkkejä. Aina 1600-luvulle saakka käytettiin väliin myös paleologista erotemata-muotoa, ainakin koulukieliopeissa.⁵⁹ Vakiintuneiksi muodostuivat osat ortographia (äänneoppi), etymologia (muoto-oppi), syntaxis ja prosodia, joka saattoi sisältää prosodian lisäksi myös tyylioppia.

Lauseoppi oli jo antiikin kieliopeissa vähäisellä sijalla, ja humanistitkin käsittelivät sitä lyhyesti.Uskottiin, ettei lauseoppia opita sääntöjen avulla, vaan imitaation ja harjoituksen myötä eli lukemalla, kirjoittamalla ja puhumalla. Aktiivisen taidon korostaminen – myös kreikassa – koettiin siis etenkin lauseopin kannalta välttämättömäksi. Kielioppikirjan ei uskottu koskaan voivan korvata elävää opetusta ja opettajaa, vaan ainoastaan vain tukea niitä.⁶⁰ Kreikan lauseoppi on tunnetusti vivahteikas. Lauseopin puuttuminen tai sen

54GG 76, jossa teoksen alkusivut.

55Ks. tuonnempana, s. 122. Schreveliuksesta, AGL I, s.v. Schrevelius, 351.

56HYK:ssa on Leipzigin painos (1690). Sen latina–kreikka-osalla on oma nimiönsä, jonka painovuosi on 1689.

Sententiae-osan jäkeen seuraa mm. murteiden, artikkeleiden käytön ja retoristen figuurien esittelyä.

57Baumiuksen v. 1693 editio, joka on Helsingin yliopiston kirjastossa, on jo 15. painos.

58Legrand 1962 III, 205, nro 168. Varhaisista kieliopeista, ks. Latacz 1994, 664–665, josa luettelo tärkeimmistä kreikan koulukieliopeista antiikista nykypäivään.

59Kysymys- ja vastausmuodosta pedagogisena välineenä, ks. Hanho 1947, 298.

60Padley 1976, 51–52. Latacz 1994, 660–661. Joseph Scaligerin kreikanopiskelu oli poikkeuksellista, mutta varsin kuvaavaa: Opiskeltuaan pari kuukautta Turnebuksen johdolla 19-vuotias Scaliger sulkeutui

puutteellisuus merkitsi käytännössä sitä, ettei edes opettajalla ollut viime kädessä normistoa, johon tukeutua. Näin syntyi käsitys kreikan kielen suuresta runollisesta vapaudesta (licentia poetica), joka salli kreikankirjoittajien kehitellä uusia muotoja tarpeen mukaan.

Edellä mainitussa vuoden 1514 kielioppikokoelmassa oli mukana myös yksisäkeisiä mietelmiä eri runoilijoilta (Gn«mai monÒstixoi §k diafÒrvn poiht«n) sekä Disticha Catonis.

Nämä keskiajan latinakouluissa käytetyt Cato vanhemman nimiin viedyt mietelmät oli kreikantanut Maksimos Planudes (n. 1260–1305).⁶¹ Mietelmäkokoelmien sisällyttäminen kielioppiin täydensi puutteellisesti käsiteltyä lauseoppia tarjoamalla esimerkkejä. Toisaalta kieliopin mietelmäosio palveli myös kirjoitusharjoituksia: sentenssejä saattoi käyttää oman kirjoituksen lähtökohtana.

Reuchlinin sukulaispoika Philipp Melanchthon (1497–1560) opiskeli Tübingenissa Georg Simlerin johdolla, joka oli laatinut kreikan koulukieliopin Theodoros Gazan kieliopin pohjalta. Vasta 21-vuotias Melanchthon julkaisi oman, Simleriin tukeutuvan kreikan kielioppinsa (Institutiones linguae Graecae ) samana vuonna, kuin hänestä tuli Wittenbergin yliopiston kreikan professori (1518).^{6 2} Melanchthonin kreikan kieliopissa on esimerkkilauseita mm. Homerokselta ja Hesiodokselta, mutta myös Aratokselta, Nikandrokselta ja Georgios Nazianzoslaiselta. Melanchthon selittää kieliopissaan kolmea tekstikatkelmaa: Hesiodoksen Jumalten synnyn alun kuvausta runottarista, Iliaan toisen laulun Thersites-kuvausta (212–220) ja katkelmaa homeerisesta hymnistä Hermeelle (29–55).

Myöhemmissä kieliopin painoksissa oli selitettävät tekstikatkelmat myös Lukianokselta ja Platonilta.⁶³ Melanchthonin kreikan kieliopilla ei kuitenkaan ollut sellaista asemaa Pohjolassa kuin hänen latinan kieliopillaan, jota suositeltiin koulujärjestyksissäkin.

Melanchthon laati myös Kreikan kirjallisuuden lukemiston, krestomatian (1525), jonka tarkoituksena oli myös toimia tyylillisenä esikuvana kreikanopiskelijoille.⁶⁴ Institutio puerilis literarum Graecarum alkaa lyhyellä äänneopillisella esityksellä. Lukemisto, exercitia lectionis, sisältää yhteensä 14 tekstinäytettä Uudesta testamentista, Homerokselta, Hesiodokselta, Sofokleelta, Euripideelta, Demostheneelta, Platonilta, Herodotokselta ja Theokritokselta.⁶⁵ Pisimmät tekstit ovat Akhilleuksen kilven kuvaus ja Theokritoksen 16.

idylli. Kaikki tekstikatkelmat ovat sävyltään moraalisia ja sopivat hyvin kristilliseen maailmankuvaan.

opiskelijakammioonsa ja opiskeli omin päin Kreikan runoutta. Hän kertoi oppineensa lauseoppia vain tutkimalla Homeroksen lauseenmuodostusta. Grafton 1983, 101–103.

61Planudeen kreikannos oli ilmestynyt jo Alduksen kirjapainosta v. 1495. Ortoleva 1992, XXV. Gezelius painatti Caton mietelmät Turussa ensimmäisen kerran v. 1669, mutta vain latinaksi (SKB 841).

62CR 20, 16–179. Pfeiffer 1976, 88. Paulsen 1896, 69.

63CR 20, 5, 72, 144, 147. Myöhempiä painoksia, ks. CR 20, 6–11,

64Ensipainos julkaistiin erään heprean kieliopin yhteydessä. CR 20, 180–191. Rhein 1987, 146–47.

65Matth. 5.–7:14; Room. 12–13:14, Hom. Il. 18.468–608, Od. 10.230–213, Hes. Op. 287–297, Th. 820–885, Soph. Aj. 125–133, Eur. Med. 1224–1230, Dem. De cor. 21–25, Pl. Tht. 174a, Symp. 204a, Hdt. 7.10.5, Theoc.

Id. 16.

Melanchthonin krestomatia sisältää myös humanistikreikkaa. Viimeisenä tekstinäytteenä on hänen oma, kasvatusta ylistävä runonsa Tª Paide¤& (16 eleg.).⁶⁶ Kolmantena tekstinäytteenä, heti Uuden testamentin tekstien jälkeen, on runo Capita sacrosanctae fidei (130 heks.), jonka tekijää Melanchthon ei mainitse. Heksametriruno oli Leipzigin kreikan professori Joachim Camerariuksen (1500–74) laatima. Se ilmestyi myös omana julkaisunaan (Leipzig 1545).⁶⁷ Runo esittelee nimensä mukaisesti kristinuskon pääkappaleita: maailman luomista, jumalallista kaitselmusta ja armoa, Pyhää Henkeä, kirkkoa ja ikuista elämää. Camerarius on pukenut kristillisen aiheen osin homeerisiin formuloihin.⁶⁸ Näin yhdistyvät kristinopin ja eeppisen kielen opetus.

Nicolaus Clenarduksen (1492–1542) kieliopista, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1530 Leydenissa, tuli uuden ajan alun klassikko, "Clenardus". Sen helppokäyttöisyyttä kiiteltiin verrattuna paleologiseen kielioppitraditioon perustuviin kielioppeihin.⁶⁹ 1600-luvulla Clenardusta vuorostaan pidettiin jo vaikeana, ja se oli enää harvoin käytössä sellaisenaan, vaan joko lyhennettynä, muokattuna tai perustana jollekin uudella kieliopille.

Clenarduksen kieliopin vaikutus näkyy aina 1700-luvun puoliväliin saakka. Se oli perustana myös Gezelius vanhemman kieliopille (Grammatica Graeca), joka oli puolestaan käytössä Ruotsin valtakunnassa 1600-luvun puolivälistä 1800-luvun alkuun saakka.⁷⁰

Martin Crusius eli Kraus (1526–1607) opiskeli jonkin aikaa Sturmin koulussa.⁷¹ Crusius ei ollut opiskellut kreikkaa yliopistossa, mutta hyvän kreikantaitonsa vuoksi hänet valitiin Tübingenin kreikan professoriksi vuonna 1558. Hän julkaisi kieliopin (1562) ja työsti siitä uusia painoksia lähes viisikymmentä vuotta kestäneenä virkakautenaan.⁷² Puerilis in lingua Graeca institutionis ei ollut pelkästään oppikirja, vaan tutkielma kreikan kielestä.⁷³ Crusius käyttää erotemata-perinteen kysymys ja vastaus -muotoa sekä kreikankielisiä kielioppitermejä. Aksentuaation suhteen hän kertoo eksplisiittisesti, että diftongissa spiritus tulee ensimmäisen vokaalin päälle ja antaa esimerkiksi verbin êirv (s. 15). Tämä nykyisestä poikkeava käytäntö oli hyvin yleinen uuden ajan alun kreikassa.⁷⁴ Crusius siteeraa esimerkkeinä useita antiikin auktoreita, kuten Demosthenesta, Lukianosta ja Platonia.⁷⁵ Kielioppinsa lopuksi hän antaa kuitenkin analysointiesimerkiksi lauseen Uudesta testamentista (s. 81). Myös kirjan lukemistossa on vain kristillisiä tekstejä: kastesanat,

66Rhein 1987, 144–145 teksti, käännös ja konteksti.

67Harlfinger et al. 1989, 347, nro 169 (Christian Brockmann), jossa ei mainita sen ilmestyneen Melanchthonin krestomatiassa. Rhein puolestaan joko ei mainitse sitä krestomatian yhteydessä tai puhuu siitä anonyyminä tekstinä, "ein Perikope". Rhein 1987, 146–147 ja Rhein 1999, 61.

68Esimerkiksi a‡sula =°zein (säe 3), mÆdea efid≈w (29).

69Institutiones absolutissimae in Graecam linguam. Kluge 1934, 52–53. Brockliss 1996, 572–573. Ludwig 1998a, 77.

70Ks. Esko Laineen esitys Clenarduksen vaikutuksesta Gezeliuksen kielioppiin, Laine, 1997, 201–203.

71Ludvig 1998a, 34–36 ja Ludvig 1998b, 133–34.

72Ludvig 1998a, 37.

73Selostan kielioppia Wittenbergissä ilmestyneen toisen painoksen (1610) pohjalta. Se sisältää myös etymologisen tarkastelun.

74Ei kuitenkaan esimerkiksi Stephanuksen ja Scapulan leksikoneissa, ainakaan systemaattisesti.

75Crusius 1610, 84, 90.

apostolinen uskontunnustus, Isä meidän -rukous ja dekalogi (s. 90–96). Lopussa on Crusiuksen kaksi kreikankielistä rukousta latinankielisine käännöksineen.⁷⁶

Melanchthonin, Clenarduksen ja Crusiuksen kielioppien lisäksi saksalaishumanismin vaikutusalueella oli käytössä vielä yksi tärkeä kielioppi: "Golius". Strassburgin yliopiston käytännöllisen filosofian professorin Theophilus (Gottlieb) Goliuksen (1528–1600) kaksiosainen teos Strassburgin kymnaasia varten (1548) sisältää sekä kieliopin että humanistissävytteisen lukemiston: ensipainoksessa vain Aisoposta, myöhemmin myös muita klassisia auktoreita.⁷⁷ Strassburgissa 1680-luvulla painetun Goliuksen ensimmäinen osa (1684) alkaa johdannolla kreikan kieleen, sen jälkeen seuraa lukemisto, jossa Aisopoksen viidenkymmenen faabelin lisäksi on sata suorasanaista anekdoottia (Apothegmata selectiora), joiden lähteet on mainittu: Plutarkhos, Stobaios, Diogenes Laertios, Aelianus ja Athenaios (s.

78–99). Seuraavaksi on sata jambimittaista mietelmää (Gnomae MONOSTIXOI jambicae) latinankielisine käännöksineen ex diversis auctoribus selectae (s. 100–108). Joukossa on esimerkiksi sananparsi "Ei yksi pääsky kesää tee" (nro 51). Esipuheen mukaan tähdellä merkityt mietelmät ovat 100-luvulla ennen ajanlaskumme alkua eläneen Publilius Syruksen Mimus-kokoelmasta. Joseph Scaliger oli kääntänyt ne kreikaksi.⁷⁸ Kreikan oppikirja sisälsi siis tässäkin tapauksessa antiikin kreikan lisäksi myös humanistikreikkaa. Lukemiston lopuksi on otteita Plutarkhoksen Cato-elämäkerrasta pelkästään kreikaksi (s. 109–112). Toinen osa, jolla on oma painovuosi (1687), on varsinainen kreikan kielioppi.⁷⁹ Lauseopin yhteydessä on Examen etymologiae, jossa Aisopoksen faabelia analysoidaan sanasta sanaan bysanttilaisen skhedografisen kommentaarin tapaan.⁸⁰

Goliuksen kieliopin toiseen osaan lisättiin Josephus Langiuksen Epitome prosodiae Graecae vuodelta 1596.⁸¹ Langius esittelee eri runomittoja ja ja käsittelee sitten kysymys ja vastaus -muodossa yhdeksää runomittaa. Langius antaa runsaasti esimerkkisäkeitä Kreikan parhaimmasta lyriikasta (Homeros, Hesiodos, Sapfo, Pindaros, draamarunoilijat).

Kreikan lukemistot olivat 1500- ja 1600-luvulla lähinnä sentenssikokoelmia (gnomologia) ja valikoimateoksia (florilegia), joissa tekstikatkelmat oli ryhmitelty tietyn otsikon alle.⁸² Joachim Camerarius julkaisi opiskelukäyttöön kokoelmateoksen (1551) Theogniksen aitoja ja epäaitoja säkeitä (ns. Theognidea), Pythagoraan, pseudo-Fokylideen sekä muiden runoilijoiden säkeitä. Teos sisälsi myös hänen omia kreikankielisiä

76Crusius 1610, 97–98. Tämän jälkeen on ligatuura-luettelo.

77VD 16 Band, nro G 2606. Vuosina 1548–1596 otettiin 27 painosta. VD 16 Band 8, nrot G 2606–2627.

Ensimmäinen lisäyksellä varustettu painos on v. 1580, ks. VD 16 Band 8, nro G 2622. Turun akatemian kirjastossa oli Goliuksen v. 1646 painos. Kempe 1655, F.

78Golius 1684, 48: nisi quod Latinas quasdam e Publii Syri Mimis, & ipsas tamen a Scaligero Graece conversas, illas nimirum asteriscis (*) insignitas, intermiscuimus.

79Educationis puerilis linguae Graecae pars altera sisältää 268 sivua.

80Golius 1687, 240–248. Aisopos nro 216 Hausrath. Faabeli alkaa sanalla pa›w, jonka selityksenä on Nomen, quintae declinationis simplicium, nominativi casus, cuius genitivus est paidÒw, gen. com. ı ka‹ ≤ pa›w, puer vel puella.

81Golius 1687, 269–345. VD 16 Band 8, nro G 2627.

82Kreikankielisen miete- ja andekdoottikirjallisuuden traditiosta antiikista uudelle ajalle, ks. Searby 1998, 28–

42.

runojaan sekä esipuheessa kannanoton kreikanopiskelun puolesta.⁸³ Michael Neander julkaisi useita sentenssikokoelmia: Opus aureum et scholasticum (1556) ja Gnomologia Graeco-Latinum (1557) sekä fraasisanakirjoja: Phraseologia Isocratis (1558) ja Elegantiae Graecae linguae sive locutionum Graecarum formulae (1582).⁸⁴ Melanchthonin krestomatian tapaiset lukemistot, joissa oli pitkähköjä tekstikatkelmia, olivat harvinaisempia. Vasta 1700-luvulla lukukirjat ilmeisesti vakiintuivat kreikan opetuksen osaksi. Eräs suosituimmista oli Johannes Gesnerin krestomatia (1734), joka monipuolisuudessaan ja kirjailijavalinoissaan edustaa jo uushumanismia.⁸⁵

Yhteenvetona voi todeta, että 1500- ja 1600- lukujen kreikan sanakirjat perustuivat hieman toisella tavalla painottuneeseen auktorien kaanoniin kuin nykyiset. Kreikan kirjoittamisen apuna oli useita latina–kreikka-sanakirjoja. Kieliopeissa lauseopin käsittely oli puutteellista, mutta sitä oli tarkoitus oppia kirjoitusharjoitusten avulla. Kreikan kieliopit ja oppikirjat sisälsivät usein myös humanistikreikkaa, aivan kuten nykyisin kreikan alkeiskirja voi sisältää adaptoitua, helpotettua kreikkaa – oppikirjan tekijöiden laatimaa kreikkaa.

Humanistikreikalla oli kirjoittajalleen ja lukijalleen kuitenkin muukin kuin pedagoginen merkitys.

I.3. FFFFiiiill°°°°lll lllllhllhhhnnnneeeewwww ((((kkkakaaa‹‹‹‹ mmiiiismm s°°°°lss lllllhllhhhnnnneeeewwww))))

Erika Rummel on havainnut Erasmuksen (1465–1536) suhteessa kreikan kieleen ja kirjallisuuteen kolme vaihetta. Ensin oli opiskeluvaiheen innostus, jolloin Erasmus korosti Kreikan kirjallisuuden "lumovoimaa" ja sen lukemisen suomaa iloa ja nautintoa. Lukianoksen teosten käännöksessä Erasmus puhuu Kreikan runottarien puutarhasta, jonka kukat kukkivat keskellä talveakin (ts. kylmemmän ilmanalan maissa). Pariisissa opiskellessaan Erasmus alkoi kuitenkin korostaa kreikan opintojen tiedollista ja moraalista hyötyä. Kreikan kirjallisuuden korpus oli Erasmuksen mielestä aihealoiltaan inhimillisesti kaikenkattava ja tarjoaa lukijalleen eri tiedonalojen rikkaat sanastot. Ksenofonin ja Isokrateen ohjeet monarkkien kasvattamiseksi sopivat myös kristityille hallitsijoille. Viimeisenä vaiheena Erasmuksen kreikkaenthusiasmi kääntyi kohti protestanttien kaventunutta käsitystä: kreikka oli tärkeä oppiaine nimenomaan tukiessaan teologian opintoja. Uuden testamentin käännöksensä (1516) puolustuspuheessa Erasmus toteaa, että koska pyhien kirjoitusten käännökset ovat aina puutteellisia, oli oppineen osattava lukea Raamattua alkukielillä.⁸⁶

83GG 186: Libellus scolasticus utilis, et valde bonus. Tietokannassa (GG) on kuva teoksen esipuheesta sekä sivut alusta ja lopusta.

84Sandys 1958 II, 269. Opus aureum sisältää sentenssejä mm. Hesiodokselta, Theognikselta, ps.-Pythagoraalta, ps.-Fokylideeltä, Aratokselta ja Theokritokselta. Teos on Tukholman Kungliga Bibliotekissa.

85Esipuhe on päivätty v. 1731. Lopussa on kreikka–latina-indeksi. Ks. myös Paulsen 1897, 15, 27–28.

86Rummel 1985, 15–17.

Nämä kolme näkemystä kreikan kielen ja kirjallisuuden funktiosta voidaan pelkistää kahdeksi. Ensinnäkin kreikan opiskelun uskottiin vaikuttavan jalostavasti, koska kreikkalaisen sivistyksen nähtiin olevan niin taiteiden kuin tieteiden perusta sekä myös latinan kielen täydellisen osaamisen ehto. Toiseksi kreikan ajateltiin toimivan lähinnä uskon palvelijana, ancilla fidei tai ancilla theologiae. Yleisesti ottaen 1500-luvulla ja reformaatioajalla Kreikan kielen ja kirjallisuuden merkitystä painotettiin ensimmäisen, 1600-luvulla taas toisen tehtävän perusteella. Näiden lisäksi olisi mielekästä puhua vielä

Nämä kolme näkemystä kreikan kielen ja kirjallisuuden funktiosta voidaan pelkistää kahdeksi. Ensinnäkin kreikan opiskelun uskottiin vaikuttavan jalostavasti, koska kreikkalaisen sivistyksen nähtiin olevan niin taiteiden kuin tieteiden perusta sekä myös latinan kielen täydellisen osaamisen ehto. Toiseksi kreikan ajateltiin toimivan lähinnä uskon palvelijana, ancilla fidei tai ancilla theologiae. Yleisesti ottaen 1500-luvulla ja reformaatioajalla Kreikan kielen ja kirjallisuuden merkitystä painotettiin ensimmäisen, 1600-luvulla taas toisen tehtävän perusteella. Näiden lisäksi olisi mielekästä puhua vielä

In document Ateena Auran rannoilla : Humanistikreikkaa Kuninkaallisesta Turun akatemiasta (sivua 34-54)