Bysantti ja renessanssihumanismi

Bysantin kirjallisuutta on sanottu ensimmäisellä vuosisadalla syntyneen kirjallis-filosofisen liikkeen, toisen sofistiikan, perilliseksi. Se tarkoittaa retoriikan keskeistä osuutta kirjallisuudessa ja sen opetuksessa kuin myös attikismia, attikalaisen proosan asemaa tyyli-ihanteena.Koulun kirjoitusharjoituksissa pyrittiin proosassa mahdollisimman puhtaaseen attikan murteeseen tyylillisesti, mutta käsitykset siitä, mitä éttikÒn sitten oli, luonnollisesti vaihtelivat Bysantin tuhatvuotisen olemassaolon aikana. Lopullisen kuilun keskiajan kreikan kirja- ja puhekielen välille loi 1100-luvun attikistinen liike.Viimeistään siitä lähtien kirjakieli, arkaisoiva, "attikisoiva" kreikka, oli vieras kieli, jota oli opeteltava kouluissa aivan kuten lännessä latina.⁵

Antiikin kirjallisuuden jäljittely, imitatio tai m¤mhsiw, oli tärkeä pedagoginen metodi, joka piti myös kirjakieltä puhtaana. Bysantin retorisesti painottuneessa kouluopetuksessa grammaatikko opetti lukemaan tekstiä, retoriikan opettaja puolestaan ilmaisutaitoa: miten ilmaista hyvin ja vakuuttavasti omia ja toisten esittämiä ajatuksia. Kirjakieltä opeteltiin kirjoittamaan harjoitusten avulla. Niiden pohjana olivat antiikin kirjallisuusteoreetikkojen muotoilemat harjoitukset, progymnasmata, joiden opastuksella laadittiin muun muassa parafraaseja antiikin kirjallisuudesta ja ylistystekstejä. Sanataiteen opiskelu oli lajikohtaisten mallien jäljittelyä sisällön, rakenteen ja tyylin suhteen. Bysantin oppinut oli hyvin tietoinen kirjoittaja: tekstiä luotiin retorisesti.⁶

Bysantin viimeinen, nk. paleologinen renessanssi syntyi vastareaktioksi frankkilaismiehitykselle. Ryhdyttiin tutkimaan aiempia renessansseja hartaammin antiikin Kreikan klassikkoja, mikä merkitsi laajempaa antiikin kirjailijoiden kaanonia myös kouluopetuksessa. Ymmärrettiin uudella tavalla antiikin metriikan merkitys Kreikan runoudelle ja omaksuttiin myös uusi analyyttinen tekstikriittinen metodi.⁷ Tekstejä tutkittiin skhedografisesti eli kiinnitettiin huomiota yksittäisen sanan eri merkitysvivahteisiin, sen suhteeseen toisiin sanoihin. Skhedografisten oppikirjojen tarkoituksena oli myös luoda oppilaalle laaja sanavarasto. Tämä metodi vaikutti myös bysanttilaiseen kirjallisuuteen, ja Bysantin oppineet toivat sen mukanaan Italiaan.⁸

5Hunger 1969–1970, 31. Attikan murre oli jo klassisella kaudella toiminut eräänlaisena yleismurteena eri kaupunkivaltioiden välillä. Sen pohjalta syntyi yleiskreikka, koinee-kreikka (koinØ diãlektow) hellenistisen suurvaltakunnan tarpeisiin. Attikismi oli puolestaan retoris-lingvististä tietoista paluuta (kuten Polybios, Plutarkhos) klassisen kauden attikan murteeseen, joka oli proosan kirjakielen perusta. Frösén, 1974, 27–28, 129–

133. Horrocks 1997, 86.

6Bysantin retorisesta imitaatiosta, ks. Hunger 1969–1970 ja Beaton 1989, 19–25.

7Alettiin lukea kattavammin Platonia ja Aristotelesta, historioitsijoita, tragediankirjoittajia sekä lyriikkaa.

Tekstikriittisen metodin kehittelijöitä olivat Demetrios Triklinos, Thomas Magistros ja Manuel Moskhopulos.

Geanakoplos 1989, 3–8. Reynolds & Wilson 1991, 75–78.

8Webb 1994, 91. Geanakoplos 1989, 8. Hunger 1978 II, 24–29. Skhedografisen metodin mukaan teksti jaettiin kappaleisiin ja oppilas kirjoitti kustakin kappaleesta kommentaarin tai parafraasin, johon sisältyi kielellisten seikkojen, homonyymien ja antonyymien huomioimista sekä syntaksin kommentointia.

Quattrocento ja paleologinen renessanssi

1300-luvun lopulta lähtien Bysantti haki apua lännestä turkkilaisuhkaa vastaan. Yksi keisari Manuel II Palaiologoksen lähettämä latinantaitoinen diplomaatti oli Manuel Khrysoloras (n.

1350–1415), joka muiden toimiensa ohella antoi Venetsiassa kreikan yksityisopetusta.

Firenzen kansleri Coluccio Salutati sai tästä kuulla ja kutsui vuonna 1397 Khrysoloraan opettamaan kreikkaa Firenzen akatemiaan.Akatemian rehtori Leonardo Bruni totesi tuolloin:

Septingentis iam annis nemo per Italiam Graecas litteras tenuit.⁹ Brunin väite on nähtävä gresiteetin 'uutuuden' dramatisoimisena, mikä oli osa renessanssihumanistien keskiajasta erottautumisen strategiaa.¹⁰

Khrysoloraan kreikanopetus vastasi jo olemassaolevaan tarpeeseen. Ihaillessaan muinaisia roomalaisia Italian varhaishumanistit olivat omaksuneet myös heidän (etenkin Ciceron) kreikkaenthusiasmin. Roomalaisia auktoreita lukiessaan he samalla huomasivat, miten puutteellinen tietämys Kreikan kirjallisuudesta heillä oli.Jo Petrarca ja Boccaccio opiskelivat tai yrittivät opiskella kreikkaa, mutta vasta seuraavassa humanistipolvessa oli todellisia kreikantaitajia, kuten Francesco Filelfo (1398–1481) ja Angelo Poliziano (1454–

94).

Khrysoloras toi länteen Bysantin klassisten tekstien opetusmetodin. Ensin hän luki tekstin ääneen yksin, sitten yhdessä oppilaitten kanssa. Seuraavaksi hän analysoi tekstin tarkasti bysanttilaisten skholioiden ja skhedografisen metodin avulla. Khrysoloras oli tuomassa länteen myös paleologista käännösmetodia, joka perustui sekin skhedografiseen tekstinlukuun: kääntämiseen tarkaten lauseen merkitystä. Sanasta sanaan -kääntämisestä (ad verbum) siirryttiin ajatuksen kääntämiseen (ad sententiam transferre).¹¹ Monet Khrysoloraan oppilaat opettivat itsekin kreikkaa ja käänsivät kreikkalaisia auktoreita latinaksi. Paavi Nicolaus V systematisoi käännöstyötä pyytämällä Theodoros Gazan (n. 1400–75) kokoamaan oppineita Roomaan kreikan kielen kääntäjiksi. Uutta käänettävää tuli koko ajan lisää, koska etsittiin aktiivisesti käsikirjoituksia. Giorgio Aurispa toi vuonna 1423 Konstantinopolista kokoelman, jossa oli yli 200 käsikirjoitusta, pääosin klassikkoja.¹²

Ensimmäiset kreikan kieliopit olivat Bysantin oppineiden laatimia. Khrysoloras ryhtyi kirjoittamaan kreikan kielioppia aloittaessaan kreikanopetuksen Firenzessä. Kielioppi perustui paleologiseen erotemata-traditioon, jossa nimensä mukaisesti käytettiin kysymys ja

9Harris 1995, 120–121. Bruni (1370–1444) luopui itse lakiopinnoistaan ja alkoi opiskella Khrysoloraan johdolla kreikkaa.

10Eteläitalialainen Leontios Pilatos oli opettanut kreikkaa Firenzessä jo 1360-luvun alussa. Weiss 1977, 5–6.

Khrysoloras opetti Firenzessä vain neljä vuotta (1396–1400). Harlfinger et al. 1989, 3–4 (Manoussos Manoussakas).

11Geanakoplos 1989, 9–12. Sandys 1958 II, 19–20. Plutarkhos oli Khrysoloraan mielestä hyvä ensimmäinen teksti, koska hän toimi siltana kreikkalaisten ja roomalaisten välillä.

12Sandys 1958 II, 36–37. Reynolds & Wilson 1991, 148. Aurispa toimi tulkkina Firenzen-Ferraran konsiilissa (1438–39), joka oli merkittävä ponnahduslauta monille Bysantin oppineille, kuten Georgios Gemistokselle eli Plethonille ja Bessarionille, tulevalle kardinaalille. Reynolds & Wilson 1991, 149–150.

vastaus -menetelmää. Esimerkkkilauseita oli Khrysoloraan teoksessa niukasti, mutta kielioppi oli huomattavasti yksinkertaisempi kuin ajan bysanttilaiset kieliopit yleensä; se oli kirjoitettu nimenomaan "latinalaiselle" yleisölle.Khrysoloraan Erotemata painettiin vuoden 1471 tienoilla.¹³ Siihen tukeutuivat Konstantinos Laskariksen (1476) ja Demetrios Khalkondyleen (n. 1493) kieliopit. Viimeksi mainittuun painettiin myös Manuel Moskhopuloksen Erotemata 1300-luvulta. Gazan kieliopin nimeltä GrammatikØ efisagvgÆ ('Kieliopillinen johdatus') (1495) käänsi Erasmus Rotterdamilainen latinaksi.¹⁴

Merkillepantavaa on, että Konstantinos Laskariksen kieliopin kolmannessa painoksessa (1495) oli kieliopin lisäksi myös lukemisto: rukouksia, kuten Isä meidän, apostolinen uskontunnustus, evankeliumiteksti (Joh. 1:1–14) sekä Pythagoraan epäperäiset Kultaiset lauseet ja Fokylideen nimiin pannut sentenssit. Näistä kahdesta pseudoepigrafisesta mietelmäkokoelmasta ja kristinuskon katekeettisista perusteksteistä tuli uuden ajan alun kreikanopetuksen peruslukemistoa.¹⁵

Bysantin oppineet opettivat koulussa oppimaansa kreikan kirjakieltä, mutta opetuskielenä oli pääosin latina.¹⁶ He sepittivät kreikaksi epideiktisiä tekstejä, kuten onnittelu- ja hautajaisrunoja. Spartalainen Demetrios Moskhos laati 461-säkeisen heksametrirunon Helenan ja Pariksen tarinasta (TÚ katÉ ÑHl°nhn ka‹ ÉAl°jandron), joka painettiin vuonna 1499 Venetsiassa.¹⁷ Bysantin pakolaisoppineiden luoman kreikankielisen kirjallisuuden levinnein osa olivat kuitenkin heidän kirjoittamansa ns. kynnystekstit ensimmäisissä kreikkalaisissa painotuotteissa.¹⁸

Editiones principes ja kynnystekstit

Keskeisimpien Rooman ja Kreikan auktorien ensipainokset ilmestyivät vain muutaman vuoden välein: latinan vuosina 1465–75 ja kreikan 1476–1518. Kreikkalaisen kirjaimiston kehittely vei siis vain hieman enemmän aikaa kuin latinalaisen.¹⁹ Tärkein kaupunki

13Geanakoplos 1989, 9. Wilson 1992, 9–8. Ks. myös Harlfinger et al. 1989, 5–10 (Konstantinos Staikos). Sen pohjana oli Dionysios Traakialaisen kielioppi. Pfeiffer 1976, 53. Erotemata painettiin uudelleen Firenzessä ja Venetsiassa (1494). Sitä käyttivät Thomas Linacre Oxfordissa ja Erasmus Cambridgessa. Sandys 1958 II, 21.

14Harlfinger et al. 1989, 18, nro 7 (Konstantinos Staikos). Geanakoplos 1989, 75. Rummel 1985, 71, 127–128.

15Legrand 1962 I, 26, nro 12. Grafton & Jardine 1986, 104. Näiden kahden sentenssikokoelman ajoitus on ongelmallinen. Pythagoras ja miete-elegikko Fokylides elivät molemmat 500-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Johan C. Thomin 1995, 92 mukaan Kultaiset lauseet on aidosti pythagoralainen kokoelma ja syntynyt 300-luvulla eaa. Myöhäisantiikin aikana Kultaiset lauseet toimivat eräänlaisena propedeuttisena tekstinä. P.W.

van der Horst 1978, 82 ajoittaa ps.-Fokylideen sentenssit ajanlaskumme taitteeseen. Ne on mahdollisesti laadittu Aleksandrian hellenistijuutalaisten piirissä.

16Webb 1994, 89–90, Geanakoplos 1976, 246. Ks. myös IJsewijn 1990, 84–87 Bysantin oppineiden latinankielisestä kirjallisuudesta ("Greek Neo-Latin literature").

17Legrand 1962 I, XCI (tekstinäyte), 67–71. Se painettiin uudelleen 1519, 1823 ja 1833.

18Bysantin retoriikan merkityksestä Italian renessanssihumanismin retoriselle painotukselle, Geanakoplos 1976, 253, Monfasani 1983, 176, Vickers 1988, 728–29 ja McManamon 1989, 7, 22–23.

19Luetteloita ensipainoksista: Botfield 1861, lxxiii–lxxvi (sisällysluettelo), Sandys 1958 II, 104–105 ja Legrand 1962 II, 409–410. Ei ole yksimielisyyttä siitä, mikä oli ensimmäinen kreikaksi painettu kirja. Vasta Laskariksen

varhaisten kreikankielisten painotuotteiden kannalta oli Venetsia, jossa oli kukoistava kreikkalainen siirtokunta takaamassa kirjapainoille asiantuntemusta. Lisäksi kardinaali Bessarion oli lahjoittanut San Marcon kirjastolle huomattavan käsikirjoituskokoelmansa.

Aldus Pius Manutius (Romanus) (1452–1516) aloitti kirjojen painamisen 1494.Pariisiin oli perustettu ensimmäinen kirjapaino jo 1470, mutta kreikankielisten editioiden kannalta tärkein oli Estienne-suvun kirjapaino, joka aloitti toimintansa 1500-luvun puolessavälissä.²⁰

Varhaisten tekstieditioiden toimitusperiaatteet olivat pitkäikäisiä. Vaikka tekstikritiikki tarjosikin yhä uusia korjailuehdotuksia, joita huomioitiin uusissa painoksissa, radikaali muutos antiikin auktorien editoimisessa tapahtui vasta 1800-luvun alkupuolella.²¹ Paitsi lukutavoiltaan ja tekstikriittiseltä metodiltaan varhaiset painotuotteet poikkeavat myös typografialtaan 1800-luvun puolenvälin jälkeisistä.

Uuden ajan alun kirjallisuuden painetussa kreikassa käytettiin käsikirjoituksista periytyviä lyhenteitä ja ligatuuria, kuten ow-lopukkeen korvaaminen koristeellisella pyörylällä. Niiden tarkoitus oli pitää merkkien määrä rivillä vakiona oikean reunan tasaamiseksi.²² Alduksen kirjapainossa luotu kreikkalainen kirjaimisto toimi aluksi esikuvana kreikkalaisille kirjaimistoille juuri ligatuuriensa ja lyhenteidensä vuoksi.Estienne-paino julkaisi vuonna 1541 ns. Kunikaallisen kreikkalaisen kirjaimiston (Les types grecs de François I, Regii typii), jonka kehittämiseen saatiin avustusta kuninkaallisesta rahastosta.

Filhelleenikuningas Frans I tuki sen kehittelyä ja käyttöönottoa.Vuonna 1573 Robert Estienne julkaisi Genevessa teoksen, jossa Regii typii esiteltiin kokonaisuudessaan: isoja kirjaimia oli 25, yksittäisiä pieniä kirjaimia 38, ligatuuria ja lyhenteitä peräti 367 kappaletta.

Kuninkaallinen kreikkalainen kirjaimisto syrjäytti vähitellen Aldus-tyypin ja toimi myöhempien kirjasintyyppien esikuvana.²³

Aldus julkaisi 134 editiota vuosina 1494–1515, joista yli puolet oli ensipainoksia, kuten Sofokles, Euripides, Thukydides, Herodotos, Demosthenes ja Aristoteles.

Bysanttilaisten pakolaisoppineiden vaikutus Alduksen painon tuotantoon oli merkittävä.

Kirjapainon ympärille muodostui Neakademia-niminen kerho, jossa pohdittiin tekstien filologisia ongelmia ja painettavien teosten valintaa. Kerhon käyttökielen sanottiin olleen kreikka. Alduksen avustajista on mainittava etenkin Markos Musuros, joka oli Konstantinopolin pakolaisia.Aivan ensimmäisiä painotuotteita olivat mainitut Laskariksen ja Gazan kieliopit. Bysanttilainen vaikutus näkyy myös Alduksen retoriikka-teoksessa (Rhetores Graeci, 1508–09): Bysantin kouluretoriikan kulmakivet, Hermogenes ja Afthonios, ovat mukana, samoin kuin Menandros Reetori – mutta myös Aristoteleen Runousoppi ja Retoriikka.²⁴

kieliopissa on painovuosi (1476). Kreikkalaisten kirjaimistojen kehittämisestä, Barker 1992, joka sisältää myös alan perusteoksen, Proctorin 1966 (1. p. 1900), kritiikin.

20Botfield 1861, lv–lix. Proctor 1966, 48.

21Stemma-periaatteen oli kuitenkin tavallaan esitellyt jo Joseph Scaliger. Reynolds & Wilson 1991, 208–211.

22Ligatuuran ja lyhenteen erosta, Barbour 1981, xxvi–xxix.

23Barker 1992, 9. Barbour 1981, xxiii–xxiv. Proctor 1966, 145. Sandys 1958 II, 175.

24Botfield 1861, lv., 275–278. Wilson 1992, 129–130, 145–147.

Aldus ja hänen piirinsä vaikuttivat merkittävällä tavalla erään uuden ajan alun suosituimpiin kuuluvan teoksen kokoonpanoon. Erasmus oleskeli noin vuoden verran Venetsiassa, ja Adagia-teoksen laajennettu painos julkaistiin Alduksen painosta vuonna 1508.

Etenkin kreikankielisten sitaattien määrä oli siinä huomattavasti ensipainosta suurempi.

Erasmuksella oli Alduksen piirin kautta käytössään paljon enemmän kreikankielisiä tekstejä ja asiantuntevaa opastusta.²⁵ Adagia vaikutti epäilemättä merkittävästi siihen, että tietyistä kreikankielisistä mietelmistä ja säkeistä tuli osa eurooppalaisen oppineen yleissivistystä.

Alduksen kirjapainon Neakademian piiri saattoi vaikuttaa myös siihen, että ns.

kynnysteksti kreikkalaisissa painotuotteissa kirjoitettiin usein kreikaksi. Kynnystekstejä ovat julkaisijan esipuhe, saatekirjeet, omisteet ja runot, joita kirjoitettiin lukijalle tai julkaisijalle.²⁶ Samoin myös nimiösivu oli pääosin kreikaksi. Eri kirjapainojen ensipainoksissa 1400- ja 1500-luvulla yli puolessa on kreikankielinen kynnysteksti: saatekirje tai runoja tai molempia.²⁷ Tunnetuin kynnysteksti on Musuroksen Elogium Platonis (200 eleg.) Platonin koottujen teosten ensipainoksessa (1513). Musuros pyytää runossaan Platonia tulemaan takaisin maan päälle, Roomaan, ja vetoamaan paavi Leo X:een, jotta tämä ryhtyisi taisteluun ottomaaneja vastaan. Musuros toivoo paavin myös tukevan kreikan opetusta Italiassa, niin että "Roomaan nousisi uusi Ateena" (säe 173).²⁸

Kreikankieliset kynnystekstit olivat suorasanaisia tai runomuotoisia. Ne oli kirjoitettu joko edition julkaisijoille (ediittorit ja kirjapainaja), tai ne olivat julkaisijoiden itsensä kirjoittamia erityyppisiä tekstejä. Alduksen julkaisemassa Plutarkhoksen Moralian ensipainoksessa (1509) Demetrios Doukas ylistää saatekirjeessään Aldusta "kreikan kielen pelastajaksi", joka "ei ole säästellyt vaivojaan eikä kustannuksiaan suodessaan meille tämän henkisen rikkauden, nimittäin Plutarkhoksen".²⁹ Kreikankielisten kynnystekstien vakioaihe kustantajaa tai kirjapainajaa ylistäessä oli hänen uutteruutensa ja anteliaisuutensa korostaminen. Edition julkaisijat laativat puolestaan ylistysepigrammeja julkaistavalle auktorille, mutta myös muita, teosta esitteleviä (kehuvia) runoja, sekä dedikaatioita mesenaateille. Omisteet olivat usein suorasanaisia saatekirjeitä, jolloin ne alkoivat ja päättyivät kirjeformulaan (eÔ prãttein ja ¶rrvsye). Loppuklausulan yhteydessä oli yleensä päiväys. Saatekirjeitä laadittiin mesenaattien lisäksi myös ystäville tai lukijoille, joita kutsuttiin runottarien ystäviksi, opiskelijoiksi tai lähipiiriksi. Luonteva puhuttelu kirjeissä oli vokatiivi fil°llhnew. Saatekirjeet saattoivat olla useitakin painosivuja pitkiä.Kynnystekstien

25Wilson 1992, 145. Rummel 1985, 52–55.

26Binns 1990, 165. Kynnystekstit, engl. liminary, prefatory tai threshold verses, ransk. verses liminaires.

27Arviointi perustuu teoksiin Botfield 1861 ja Legrand 1962 I–IV.

28Musuroksen runo painettuna: Botfield 1861, 290–296 ja Legrand 1962 I, 106–112. Ks. myös Geanakoplos 1976, 179 ja Geanakoplos 1962, 150–154. Runon keskeinen osa on Platonin puhe paaville (säkeet 74–186).

29ÖAldow, ı svtØr t∞w •llhn¤dow fvn∞w, mÆte pÒnou mÆte dapãnhw feisãmenow, tÚn cuxikÚn toËton ploËton ≤m›n §dvrÆsato, tÚn PloÊtarxon dhladÆ. Legrand 1962 I, 89–93.

kirjoittajien oli luotava neologismeja, esimerkiksi kirjapainosanastoa. Samalla he kurottivat menneeseen käyttämällä saatekirjeissä ajanmääreenä usein attikalaista kalenteria.³⁰

Kreikankielisten kynnystekstien kirjoittamista jatkettiin Alppien pohjoispuolella.

Henricus Stephanus (Estienne) liitti usein teoksiinsa kreikankielisen kynnystekstin, joka painettiin aina myös uusiin painoksiin. Ilfeldin luostarikoulun rehtori, Melanchthonin oppilas ja tunnettu gresisti Michael Neander kirjoitti kreikan kielioppiinsa (1553) kreikankielisen saatekirjeen ja runon.³¹ 1600-luvulla Leidenin yliopiston professori Daniel Heinsius sepitti Hesiodos-editioonsa auktorille useita ylistysrunoja, joita julkaistiin uudelleen myöhemmissä painoksissa. Pohjolassa kreikankielisten kynnystekstien perinnettä kreikkaeditioissa jatkoi Johannes Gezelius vanhempi toimiessaan Tartossa pyhien kielten professorina.

Kreikankielisten kynnystekstien kirjoittaminen ei rajoittunut vain Kreikan kielen tekstieditioihin ja oppikirjoihin. Pierre Boulle (1575–1641), joka opetti klassisia kieliä Louvain'n jesuiittakorkeakoulussa, laati kaksi pindaarista oodia (82 ja 72 säettä) kahteen eri teokseen. Toisen oodin Boulle kirjoitti jesuiitta Martinus Del Riolle teoksen Disquisitiones magicae (1599) johdosta. Boulle vertaa Del Rion tutkimusta Herakleen urotyöhön tuoda Kerberos manalasta: kuten Kerberoksella oli kolme päätä, on Del Rion teoksessa kolme osaa.

Magia vertautuu Manalan väkeen, joka on torjuttava. Boulle mainitsee antiikin noitia kuten Kirken ja Medeian.^{3 2} Omien runojen lisäksi oli tavallista painaa teokseen myös kreikankielinen motto. Se sijoitettiin usein nimiösivulle.³³