Eri kotieläinlajien levinneisyys

Vetoeläinten suhteen maakunnassa vallitsi selvästi havaittava kahtiajakoisuus. Ala-Satakunnassa kynnettiin ja ajettiin varsinaissuomalaisittain pääasiassa härillä, Ylä-Satakunnassa taas muun Suomen _tapaan hevosella. Jo v. 1540 kaikissa Ala-Satakun-nan pitäjissä Ulvilaa lukuunottamatta oli enemmän härkiä kuin hevosia. ^Vuoden

1540 hyvä tilanne ^(noin 2 700 ^härkää) kannattaa sikäli panna merkille, että

olosuh-teet näyttävät sittemmin miespolvessa paljon huonontuneen: hopeaveroluettelossa v.

1571, jota tutkimuksissa on tähän asti käytetty, luetellaan noin 1000 vetohärkää vähemmän kuin Satakunnan ensimmäisessä maakirjassa. V. 1621 vetohärkien luku on kuitenkin ^taas entistä korkeammalla, yli 3 700. Nousu oli siis alkuun vain

tilan-teen korjaamista, vaikka ^se jatkuitämän yli. Vetohärkä oli pellonviljelijän juhta ja siksi se puuttuu rannikon kalastajakylistä tämä voidaan todeta sekä Varsinais-Suomesta että Ulvilasta. Ylä-Satakunnan alkuaan eränkäynti- ja kaskivaltaiseen

ta-louteen se ei liioin sopinut. ^Kun vetohärkiä kuitenkin käytettiin Tyrväällä melkoisesti niitä oli v. 1540 noin ^puolet hevosten määrästä jaKarhussakin vähän, tämä osoittaa pääasiassa, että nämä pitäjät, jotka maksoivat kirkollisveronsakin nk. ”suo-malaisen jaruotsalaisen oikeuden” mukaan samoin kuin Varsinais-Suomi, olivat

en-9) Tornberg 1970 s.24.

10) Tornberg 1970s. 120—122.

Satakunnankarjavarallisuus 1620—1630-luvulla.PiirtänytPentti Papunen.

nen toisia Ylä-Satakunnan pitäjiä siirtyneet pääasiassa peltoviljelyn kannalle. Ve-tohärkien vanha ^ydinalue ulottui Lounais-Suomessa suunnilleen Porista Punkalaitu-men kautta Tammisaareen piirrettyyn rajaan ^asti; jokin määrä härkiä ^oli myöhem-min levinnyt sen ulkopuolelle aina Tampereen Hämeenlinnan ^Helsingin seuduil-le. Niinpä v. 1540 Pirkkalassa, Kangasalla, Lempäälässä ja Vesilahdella oli noin ¹⁷ vetohärkää, mutta v. 1636 yhteensä 130. Suvanto huomauttaa, että useimmat näis-tä kuuluivat suurtilallisille.¹¹

Härkäalue liittyi kuten Kustaa Vilkuna _on osoittanut monien kansatieteellisten piirteittensä, esim. härkien sarviin kiinnitettävien ikeiden ja vetohärkien kuohitsemi-sen puolesta Viron ja siten Manner-Euroopan vanhoilliseen peltoviljely- ja

härkä-kulttuurialueeseen. ¹² Koska kuitenkin myös härkäalueella käytettiin jonkin verran

kyytihevosta, on oikeampaa tarkastella vetoeläinten määrääyhtenäkokonaisuutena.

Ylä-Satakunnassa noin 3 000 hevosta sisältävä vuoden ¹⁵⁴⁰ juhtamäärä nousi ensin kolmessa vuosikymmenessä ^(v:een 1571) lähes 900:11

a,

mutta puolen vuosisadan so-takausi pudotti sen 1620-luvulle mennessä jopa 500 alle lähtötason. Samaan aikaan kuitenkin Ylä-Satakunnan alaosien vetohärkämäärä nousi parillasadalla, joten yh-teistilanne heikkeni kihlakunnassa vain vähän. V. 1540 Ylä-Satakunnassa oli 1,3 he-vosta ja 0,1 härkää taloa kohti. V. 1636 luvut olivat ^1,2 hevosta ja 0,2 härkää

ta-lolla, siisyhteismääriltään ennallaan.

Ala-Satakunnan noin 1 500 hevosen määrä nousi ensimmäisellä kaudella myös pa-rillasadalla, mutta putosi _vuoteen 1621 mennessä alle lähtötason. Sitä vastoin veto-härät lisääntyivät alun ^{noin 2} 700:sta (käytyään aallonpohjassa v. 1571 noin

1 800) lopun noin 3 ^500;aan. Kahdeksansataa uutta vetohärkää vaikka härkiä yleensä käytettiin pareina korvasi talonpojan kannalta hyvin em. hevosten vähe-nemisen. V. 1540 Ala-Satakunnassa oli ^1,1 hevosta ja 2,0 härkää taloa kohti, yh-teensä ^3,1 vetoeläintä. ^{V. 1621} luvut olivat0,9 hevosta, mutta2,9 härkää taloa_{kohti, yh} teensä 3,8 juhtaatalolla.

Muuhun maahan verrattuna Ala-Satakunnan tällainen vetoeläinmäärä, 3,8 talolta,¹³ edustaa koko Suomen huippulukemaa. Pohjoinen Varsinais-Suomi ^(Vehmaan

kihla-kunta) tosin pääsi 3,7 juhtaan talolta, mutta jo muu Varsinais-Suomi jää siitä jäl-keen puhumattakaan härkäalueen ulkopuolella olevista lääneistä. Tosin voi ajatella, että Ahvenanmaan 2,6 hevosta talolla on yhtä tehokas yhdistelmä, siksi että härkiä käytettiin yleensä parina, harvemmin yksin iestettynä. Ala-Satakunnan

ennätykselli-11) Suvanto ^1957s. 526.

12) Vilkuna 1935 s. 126-151.

13) Laukko, Hist.Aik. 1958s. 100: Ala-Sat. ^=4,1.

Satakunnan härkäkanta 1620-1630-luvulla.PiirtänytPentti Papunen.

Kolme häräniestä Huittisten ^museosta, ylin 1700-luvulta, toinen 1837. Kotimaista, sarviin sidottavaa ^mallia, ei ruotsalaisperäisiä säkä-ikeitä. Valok. Huittisten museo,

Jorma Särkkä.

sen suureen vetoeläinmäärään on todennäköisesti vaikuttanut ennen muuta maan-laatu; Kokemäenjokivarren raskaat savikot eivät ^olleet muokattavissa vähäisillä ve-toeläinmäärillä.

Tunnettua ^on, että viranomaiset vastustivat härkien käyttöön siirtymistä, koska no-pealiikkeinen hevonen oli pitkiin kyyteihin soveliaampi. Ilmiö on voitu todeta sekä Varsinais-Suomesta¹⁴ että Hämeestä¹⁵ ja Satakunnastakin ^on siitä esimerkkejä. Ne esitetään kyyditysluvun yhteydessä (s. 552 ^). Tämän johdosta on päätelty, että här-kien suosiminen johtuisi pääasiassa talonpoikien sotilaskyydityksiä kohtaan tunte-masta vastahakoisuudesta.¹⁶ Viime aikoina on etsitty muitakin syitä, kun on

havait-tu, että eräissä Varsinais-Suomen pitäjissä, joissa härkien määrä lisääntyi, myös

he-voset enenivät.¹⁷ Satakunnassa tällaisia pitäjiä olivat ^Eura, jonka hevosluku nousi 1540—1621 kilpaa härkäkannan kanssa ^{(hevoset 115—173,} härät ^359—603) ja Loimaa ^{(hevoset 220—240,} härät ^584—814). Kummassakin pitäjän juhtaluvun nousu ylitti paljon uusien talojen määrän, joten^talojen halkominenkaan ei ^ole ilmiön

14) Saihke 1963s.55-56; Rin n e 1963^s,81-82.

15) Luukko 1957^s.506-507

16) Vilkuna 1935^s. 126.

17) Tornberg 19705. 43—45.

selitys. Yleensä Satakunnassa hevosluku kuitenkin aleni härkäluvun ^noustessa,

mo-nesta pitäjästä parhaana esimerkkinä Ulvila ja Ylä-Satakunnan alaosa. Toisaalta on samassa yhteydessä huomautettu, että ^osa härkäkannan kasvusta tapahtui

kar-tanoissa, pappiloissa jaratsutiloilla, jotka olivat vapaat kyydityksestä, tai

rälssitiloil-la, jotka nauttivat siitä helpotuksia. Näin ilmeisesti eräissä tapauksissa ^{on (vrt.} Ylä-Satakunta v. 1540), mutta vielä ei ole ^tutkittu, onko tämä tilastollisesti merkittävää.

Yleisimmäksikehityssuunnaksi ainakin Satakunnassa ^jää, että^{härkäluvun noustessa} he-vosluku laskee.

Ylä-Satakunnan ^1,4 vetoeläintä talolta ^on puolestaan Länsi-Suomeen verrattuna

ih-meen ^vähäinen, pikemminkin kaskialueeseen viittaava määrä. Se jää jälkeen sekä Varsinais-Suomesta (3,3), Etelä-Pohjanmaasta ^(2,3) että Hämeestä ^(1,8). Se vastaa

tarkkaan Kymenkartanon lääniä ^(1.4) ja ylittää niukasti vain ^Karjalan (1,2) ja Sa-von (1,1). ¹⁸

Koska Ylä-Satakunnassa ^hevonen oli tärkein ^vetoeläin, siihen pantiin siellä enemmän huomiota kuin Ala-Satakunnassa. Tämä ^näkyy esimerkiksi hopeaveroluettelon hin-tatiedoista. Yläsatakuntalaisten hevosten toisin sanoen oriitten tai useimmiten ruu-nien keskihinta v. 1571 oli näet ^13,2 silloista^{markkaa, tamman} keskihinta ^9,5 mk.

Ala-Satakunnassa hevosen keskihinta ^samaan aikaan oli ^{9,2 mk,} mutta tamman

vain ^5,7 mk ^(laskettu julkaistun hopeaveroluettelon yhteenvetotaulukoista s. 217 219) ^- V. 1571 Ylä-Satakunnassa oli ^{62,6 %} kaikista hevosista ^tammoja, Ala-Sa-takunnassa taas 51,8 ^%. Tämä näyttää suunnilleen ^vastaavan vielä 1900-luvun alun tilannetta maassamme.¹⁹ V. 1621 ilmoitettu varsamäärä (Ala-Satakunnassa 19,3 ^% kaikista eri-ikäisistä^hevosista) vaikuttaa myös melko uskottavalta.

Lehmien hoito oli Satakunnassa varsin laajamittaista. Ala-Satakunnassa luetteloitiin jo v. 1540 noin ⁷000 lehmää. Vuoden 1571 luku on kovin pieni, noin ^{4 500,} edellä selostetun teknisen virheen takia, jokasuuresti alensi lehmälukua nuoren karjan hy-väksi. V 1621 oltiin taas noin ⁷000 lehmän määrässä. Ylä-Satakunnassa sen sijaan alkutason 10 000 lehmää hieman kasvoi hopeaveroluetteloon ^{mennessä, mutta}

ro-mahti sotakaudellavuoteen 1636 tultaessa sielläkin noin ⁷000 lehmään. Taloa kohti laskettiin Ala-Satakunnassa alussa ^5,1, lopussa ^5,3 lehmää. Ylä-Satakunnassa alussa 4,1, lopussa ^3,5 lehmää.

Näillä ^luvuilla Ala-Satakunta 1620-luvulla sijoittui johtavien lehmänhoitomaakuntien Ahvenanmaan ^(7,0) ja Pohjanmaan ^(6.9) jälkeenkolmanneksi. Se ylitti niukasti

Var-sinais-Suomen, jonka ^paras lehmäalue oli Turun ^saaristo, vähän myös Uudenmaan sekä runsaasti Hämeen (3,1) ja Itä-Suomen (Savo ^2,1). Heikompi Ylä-Satakunta ^sen sijaan on lehmien hoidossa vain ^maan keskitasoa ^(4,2), tosin hieman hämäläisiä

18) Luukko 1957^s. 109.

19) Voionmaa 1922^s.293.

Satakunnanhevoskanta 1620-1630-luvulla.Piirtänyt Pentti Papunen.

naapureitaan parempana. Jos lehmien lisäksi ^otetaan huomioon myös nuori karja huomauttaa Luukko^{20 —se} vahvistaa ei vain Ala-Satakunnan vaan koko maakun-nan aseman kolmanneksi parhaana lypsykarjan kasvatusalueena maassamme. Pitä-jittäin katsoen Ala-Satakunta oli erittäin tasaisesti ^hyvää lehmänhoitoaluetta. Paras pitäjä Eurajoki (6,7 lehmää ^talolla) olisi ollut paras myös Varsinais-Suomessa ja

Hämeessä. Ylä-Satakunnan paras lehmäpitäjä oli Orivesi (4,1) sen hämäläinen naapuri Sahalahti (5,3) oli puolestaan Hämeen ^paras,21 joten syrjäisellä Längelmä-veden seudulla lehmänhoito^näytti menestyvän hyvin.

Melkoinen ^ero Satakunnan kihlakuntien kesken ^näyttää olleen sonnien pidossa. Ylä-Satakunnassa pidettiin vain 295 sonnia 6 880 lehmää ^varten, mikä on 4,3 ^% lehmä-luvusta. Ala-Satakunnassa ^sen sijaan oli kokonaista 541 sonnia 6 428 lehmää var-ten, eli ^{8,4 %} lehmäluvusta. Hattulan kihlakunnassa sonnien pito ^{näyttää samaan}

aikaan olleen 2 ^% luokkaa ja Sääksmäen kihlakunnassa 3 %:n.²² Kun sonni taval-laan oli 'Välttämätön paha” karjataloudessa, Ala-Satakunnan runsas sonnien pito viitannee tarkoitukselliseen lihantuotantoon.

Nautakarjan varsinaiset ^tuotteet maito, voi, liha ja vuodat eivät olleet ainoa siitä

saatava etu. Varsin tärkeä talonpojalle oli myös lanta, jolla pellon kasvua voimistet-tiin. Sen varsinainen ^puute näkyy jo siitä, että koko Länsi-Suomessa lantaa alettiin keinotekoisesti lisätä hakkaamalla ^sen joukkoon hakoja. On huomautettu, että Länsi-Suomen runsas karjanpito oli yhteydessä peltojen voimaperäiseen

lannoittami-seen.²³ Tosin johtavat karja-alueet Ahvenanmaa ja Etelä-Pohjanmaa eivät olleet pel-toviljelyltään mitenkään erikoisia eikä Varsinais-Suomessa karjavaltaisin kihlakunta

johtanut peltoviljelyssä vaan Masku ja Halikko. Karjalla oli siis selvästi muutakin merkitystä kuin lannan hankkiminen, mutta tätäkään puolta ei voi ^unohtaa, sillä

ta-lon maanviljelys ja karjanhoito muodostivat kokonaisuuden.

Lukumäärältään lähes nautakarjan yhteisluvun tasolle pääsivät lampaat. Mielenkiin-toinen piirre ^on, että Ylä-Satakunnan lampaanhoito ^{näytti v.} 1540—1636 olevan las-kusuunnassa ^(noin 15 000—noin 8 000 ^lammasta), kun ^taas Ala-Satakunnan lam-mastalous vastaavasti nousi ^{(noin 11} 000—noin ¹⁵ 000 ^{lammasta). Myös} Varsinais-Suomessa (erityisesti ^Turun saaristossa) sekä Hämeen Sääksmäen kihlakunnassa lammastalous oli samaan aikaan hyvässä nousussa.²⁴ Ilmiöllä täytynee olla yleistä

taustaa esim. sotaväen kangastarpeen sekä maaseudun²⁵ jakaupunkien kudontaelin-keinon edistymisessä.²⁶

20) Luukko 1958^{s. 110.}

21) Luukko 1957s.509

22) Luukko 1957s.509

23) Luukko H. Aik. 1958^s. 103ja 105; Luukko 1957s.455 24) Säihke 1963^s.62; Luu k ko 1957^s.503 ja 509vertailu.

25) Rinne 1963^s. 135: Vuosien 1577—78 kudontakeskittyi Turun saaristoon, jossa olieniten^lampaita.

26) Bonsdorff 1889—1904 s.655—659;Virrankoski 1963 s.217-220; Torn be^rg 19705.53-55.

Satakunnan lehmäluku 1620—1630-luvulla.PiirtänytPentti Papunen.

Ala-Satakunnan parhaat lampaanhoitopitäjät näyttävät olleen kuten muualla

maassa oli yleistä²⁶ sellaisia, joillaoli käytössään saarilaitumia: Lappi (19,2), Eu-rajoki ^(12,9) ja Ulvila ^(12,4). Sisämaasta ^vain Kokemäki (15,6) pystyi kilpailemaan tässä sarjassa. Ylä-Satakunnan ^taso jäi noin kolmanteen osaan Ala-Satakunnan ta-loa kohti lasketusta luvusta.

Sikojaruokitaan. Hämeenkyrö. Valok. Ilmari Kohtamäki 1935. Museoviraston kuva arkisto.

Lihantuoton takia oli ^tarpeen kasvattaa sikoja, mikä olikin helppoa, koska sika etsi itse pääasiallisen ravintonsa kylän tonttimaalta. Karkaamisen estämiseksi sian kau-laan kuitenkin pujotettiin porsaanlänget, jotka salpasivat siltä pääsyn aitojen läpi.

Tyrvään Kaukolankylässä v. ^{1628, kun} huolimattoman isännän sika oli syönyt kol-me kappaa ohraa naapurin pellosta, kihlakunnan oikeus ^suorastaan velvoitti hänet panemaan sialleen länget.²⁷ Ylä-Satakunnan kirkollisveroihin ^oli jo keskiajalla kuulunut porsaankinkku ^(Turun tuomiokirkon Mustakirja, s. 585), mistä päätel-len sian kasvatus ainakin siellä oli yleinen tapa. Ajalta, jolta saa siitä tietoja v. 1571 ja 1636 se näyttää Ylä-Satakunnassa olevan lampaanhoidon tapaan taantumassa, vieläpä varsin selvästi (noin 3 600 noin 1 000 ^sikaa), kun ^taas

Ala-26) Luukko 1958^s. 113.

27) Läggia Ranckor opå Swijn. Tyrvään käräjät8.9. ^{1628, VAnn}2:185.

Satakunta edistyy paljon sianhoidossa ^(noin 2 100 noin ⁴ 100 ^sikaa). Muihin maakuntiin ^verrattuna Ala-Satakunta (3.2 sikaa taloa ^{kohti) nousee vuorostaan}

joh-toasemaan. Varsinais-Suomessa v. 1600 ^oli vain ^1,7 sikaa ^talolla,28 Hämeessä noin 0,5,²⁹ mikä täysin vastasi Ylä-Satakunnan ^tasoa. Koko maakunnan osalta sekä

lam-mas- että sikatalous näyttävät lievästi vähenevän ja siten olevan ^yleisen sotien

rasit-taman talouskehityksen normaalejaosia.

Muista kalalajeista täysin poikkeava oli vuohien levinneisyys maassamme. Kartta osoittaa, että Satakunta ^oli vuohialueen keskellä. Vuohenhoitoa harjoitettiin myös Satakunnan naapurialueilla Varsinais-Suomessa ja läntisessä ^{Hämeessä, mutta} taloa kohti korkeimmat vuohien määrät tavattiin Ahvenanmaalta ^(5,6 vuohta ^talossa;

parhaassa pitäjässä Lemlandissa jopa9,3). Varsinais-Suomessa v. ¹⁵⁷¹ vuohenhoito vaihteli suuresti eri kihlakunnissa: ^0,6—2,0 vuohta taloa ^kohti,30 mistä se voimak-kaasti nousi 1620-luvulle mentäessä. Koko maakunnan keskiarvo oli tällöin ^2,7, parhaan eli Maskun kihlakunnan ^4,3.31 Koko Hämeessä oli v. 1571 taloa kohti ^1,6

vuohta, parhaassa eli Hattulan kihlakunnassa oli ^2,1 vuohta talolla.³² Hämeessä ti-lanne oli 1630-luvulla vielä ^{ennallaan (1,8),} vaikka paikoin esim. Sahalahdelta ja Längelmäeltätavattiin viisikin vuohta taloa kohti.³³ Satakunnassa havaitaan

hienois-ta laskua. Jos lisätään arviolta Ala-Satakunnan luettelosta ^{v. 1571 puuttuvat pukit,} saadaan siellä 3 200 ⁺ 600 ⁼ noin 3 800 vuohta ja pukkia v. 1571, mutta noin 3 500 v. 1621. Taloa kohti määrä kuitenkin oli ^noussut ja ^on 2,7 vuohta talolta.

Paras pitäjä oli ylivoimaisesti Turun läänin Lappi ^(10.2 pukkia ja vuohta/talo). Sa-manlainen tilanne oli Ylä-Satakunnassa. jonka hopeaveroluettelosta tavataan vielä noin 8 200 pukkia ja vuohta, kun ^taas v. 1636 niitä on enää jäljellä noin 2 000. Ta-loa kohti näyttäisi tilanne kuitenkin täällä ^vähän parantuneen 3,1 pukista ja

vuohes-ta 3,4 pukkiin ja vuoheen. Parhaana pitäjänä oli täällä ^{Orivesi, (4,7)} Hämeen par-haan vuohialueen naapuri; sama tilanne siis kuin lehmänhoidossa. Kutunjuusto ja

säämiskänahat, joiksi vuohennahka hyvin sopi, pysyivät koko aikakauden satakun-talaisina vientitavaroina.

Miksi vuohenhoito käytännöllisesti katsoen puuttui jo naapurista Pohjanmaalta sekä Savosta ja Karjalasta? Ensimmäinen selitys olisi, että vuohen leviäminen oli alkanut kenties vasta keskiajan lopulla siirtolaisuuden Pohjanmaalle jo loputtua eikä siksi 1600-luvun alussa vielä ollut ehtinyt muuta kuin Turun talousalueelle ja ^sen naapuriin Keski-Suomeen. Edellä tarkkaan seuratut levinneisyystiedot eivät

kuiten-28) Säihke 1963^s.60—63;Torn b^{e r}g 1970s.55—56.

29) Hattulankihlakunta v. 1636,Luukko 1957 s.509.

30) Säihke 1963s.57-58.

31) Luukko 1958^{s. 111 112.}

32) Luukko 1957s.505.

53) Luukko 1958s. 112.

Kuttuja laitumella Kokemäellä. Vuohenmaidostapuristettiin leikkauksin koristetussa juustokehässä kutunjuustoja ^ja vuodasta ^saatiin muodikkaihin housuihin säämiskää.

Museovirastonkuva-arkisto.

kaan tue tätä lähellä olevaa olettamusta: pikemminkin tilanne näyttää juuri reuna-alueilla Hämeessä ja Ylä-Satakunnassa varsin staattiselta 1500-luvun lopulla ^ja seu-raavan vuosisadan alulla. Pohjanmaan osalta sopinee sanoa, että voimakkaan leh-mänpidon vuoksi ”köyhän lehmää” ei vielä samassa määrin tarvittu eikä 1500-lu-vulla ^yhä voimistuvan lampaanhoidon takia vuohille jäänyt enää sopivaa laidunalaa-kaan. Samat selitykset eivät sovi Itä-Suomen kaskialueelle: siellä ^{vuohi, tuo ankara}

”risunpurija”, oli liian hankala hallita niissä ^oloissa, vaikka ^se aidatuilla kyläalueilla oli mahdollista.³⁴ Tähän viiltäisi ^sekin, että vuohi myöhemmin, vasta kylien ja pelto-viljelyn kaudella, on jossain määrin levinnyt Savoon ja Karjalaan, varsinkin köyhien ihmisten kotieläimiksi. Sellainen vuohi ei vielä ollut 1600-luvun Satakunnassa ^vaan kuului vauraidenkintalojen pikkukarjaan.

Kuten kruunun- ja yksityiskartanoiden karjatilastoista näkyy ^{(s. 172} ja 180),

kuninkaankartanoissa pidettiin 1550-luvulta lähtien jokinmäärä ^kanoja, Kokemäen-kartanossa ja Ulvilan Koivistossa yleensä 10—15, Kangasalan Liuksialassa peräti

34) Sirelius 1919s.220.

65. Ulvilan Koivistonkartanon tulipalossa v. 1560 tuhoutui 57 ^kanaa,35 joten senkin kananhoito oli toisinaan korkeammalla tasolla. ^Tavataanpa kuninkaankartanoista vielä harvinaisempia, hanhiakin. Siipikarjaa ruokittiin varsin hyvin ohrilla ja kauroil-la, kuten esim. Ulvilasta v. 1558 säilyneet tiedot osoittavat.³⁶ Tilien tulopuolella ta-vataan myös talonpojilta kannetut ”apuveromunat”.³⁷ Näin ollen talonpojatkin

ovat vanhastaan pitäneet hieman kanoja ehkä yhtä paljon kukon vuoksi, jota

tar-vittiin aamuherättäjänä, kuin ^munien, jotka kanojen kulkiessa valtoimenaan pihalla oli etsittävä mikä mistäkin, josedes löytyivät. Kovin laajaa kananhoito ei liene ^ollut, koska Satakunnan veroihin ei keskiajalla sisältynyt munia, kuten esim. Hämeen ja

Uudenmaan. Onpa Satakunnasta tieto v. 1621 talonpoikien pitämistä hanhista.³⁸ Kartanoissa oli joskus harvinaisempaakin siipikarjaa. Sotamarski Åke Tonilla oli Eurajoen Lavilassa v. 1643 kuollut viisi ^kalkkunaa, kun joku oli epähuomiossa pan-nut kiinni sen lämpiämässä olevan saunan oven, jossa linnut tapasivat oleskella.³⁹ Ennätyksen saavutti kuitenkin nuori Juhana-herttua, joka v. 1558 tuotti voudillaan Ulvilaan kaksi riikinkukkoa.^{40 Oli} siinä Satakunnan talonpojillaihmettelemistä.

Lopuksi on paikallaan vielä huomio ^eri karjalajien yhteisestä levinneisyydestä Sata-kunnassa. Näyttää ^siltä, että pitäjien ja talojen lehmämäärästä voi melko luotetta-vasti päätellä myös pienkarjan, hiehojen ja mullien, lampaiden ja sikojen sekä puk-kien ja vuohien esiintymisen. Mitä enemmän ^lehmiä, sitä suuremmalla varmuudella myös runsaasti erilaista pienkarjaa. Niinpä Satakunnan paras lehmäpitäjä Eurajoki on 19 pitäjästä toinen nuoren karjan kasvattajana, kolmas lampaanhoidossa, toinen sianhoidossa (tasatuloksella kolmannen ^kanssa), tosin ^vasta 17. vuohenhoidossa.

Köyhin lehmäpitäjä Kyrö taas on 16. nuoren karjan kasvatuksessa, viimeistä edelli-nen lampaanpidossa, heikoin sikataloudessa (tasatuloksella kolmen muun kanssa) ja

12. vuohien alalla (ks. taulukot). Sääntö ei tietenkään pidä poikkeuksetta

paikkaan-sa, vaan tilastollinen hajonta on otettava huomioon etenkin yksityisten talojen

osal-ta. Jdtakin muistettavaa siinä kuitenkin on. Satakunnan voimakas karjatalous oli keskittynyttä painopisteen sijaitessa Ala-Satakunnassa javoimakkaiden lypsykarjati-lojen yleensä pitäessä eniten muitakinkarjalajeja.

35) VA2098: ^25v,

36) VA2041:sv.

37) Hielppe_{Egg, 1 770}kpl; VA2040: 23.

38) Eurajoen käräjät 8.3. 1621, VAmm ^1;92.

39) Eurajoen käräjät 29.^- 30.5. ^{1643, VA}mm 5:319, 40) Påfouglar. VA2041:sv.

In document SATAKUNNAN HISTORIA (sivua 162-175)