Elinikäinen oppiminen nousi yhteiskunnalliseen keskusteluun 1970-luvulla Unescon (Faure, Herrera, Kaddoura, Lopes, Petrovsky, Rahnema & Ward 1972) julkaiseman ra-portin ”Learning to Be: the world of education today and tomorrow” myötä ja se on ollut siitä asti aktiivisessa roolissa koulutuksen kentällä käytävässä keskustelussa.
Unescon raportin voidaan nähdä määritelleen koulutus uudelleen elinikäisen oppimisen kautta. Raportti muutti vallitsevaa käsitystä koulutuksesta, koulutuksen filosofiasta sekä
koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Koulutuksen ei enää nähty keskittyvän jo-honkin tiettyyn ikäjaksoon, vaan se nähtiin läpi elämän tapahtuvana prosessina. Elin-ikäisen oppimisen ja koulutuksen käsitteistä muodostui perusta koulutuspolitiikalle ja tuleville käytännöille. (Räty 2016, 27 – 28.)
Käsitteenä elinikäinen oppiminen on epämääräinen ja sillä on monia eri määritelmiä, joita viranomaiset ja tutkijat käyttävät monissa eri tarkoituksissa. Elinikäisen oppimisen määritelmät vaihtelevat niin sanotusta kattokäsitteestä spesifeihin kuvauksiin, jotka pai-nottavat yksilön kykyä ja tarvetta oppia läpi elämän. Useat tutkijat ovat määritelleet elinikäistä oppimista läpi elämän tapahtuvana prosessina, jossa painottuu yksilön mah-dollisuus oppia ja uudelleenkouluttautua elämänlaajuisesti. Boud (2000) näkee elinikäi-sen oppimielinikäi-sen kykynä oppia ja kehittyä läpi koko elämän, myös formaalin eli muodol-lisen koulutuksen päätyttyä. Oppimista voi tapahtua niin työelämässä, kuin myös muissa yhteisöissä. Kearney (2013) puolestaan puhuu elinikäisestä oppimisesta kestä-vänä oppimisena ja pitää sitä välttämättömänä taitona alati muuttuvassa yhteiskunnassa ja työelämässä.
OECD:n eli Euroopan taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön mukaan elin-ikäistä oppimista tapahtuu ympärivuoden ja läpi ihmisten elämän sekä formaaleissa, nonformaaleissa että informaaleissa oppimisympäristöissä. OECD on listannut elinikäi-sen oppimielinikäi-sen erityispiirteitä, joiden kautta sitä voidaan tarkastella. Ensinnäkin, elin-ikäisen oppimisen näkökulma tarjoaa yleisen kuvan oppimisesta. Se tarkastelee oppi-mismahdollisuuksia, jotka kattavat koko ihmisen elinkaaren ja jotka käsittävät kaiken oppimisen muodollisesta oppimisesta arkioppimiseen. (OECD 2001, 3.)
Toiseksi, elinikäisessä oppimisessa korostuu oppijalähtöisyys. Oppijan yksilölliset tar-peet muodostavat ytimen elinikäisen oppimisen strategioille. Tällä tarkoitetaan sitä, että huomio siirtyy koulutuksen tarjonnasta kysyntään. Kolmanneksi, elinikäisen oppimisen lähestymistapa korostaa motivaatiota oppia ja kiinnittää huomiota omaehtoiseen ja it-seohjautuvaan oppimiseen. Neljänneksi, elinikäisen oppimisen lähestymistapa tunnus-taa yksilön sosiaalisten, taloudellisten tai kulttuuristen tavoitteiden mahdollisen muu-toksen elämänkulussa. Näiden tavoitteiden muutos tulee ottaa huomioon politiikan ke-hityksessä. (OECD 2001, 3.)
Elinikäisen oppimisen määritelmien lisäksi keskeistä on ymmärtää ja tarkastella elin-ikäisen oppimisen valmiuksia. Perinteisesti näillä valmiuksilla tarkoitetaan perustaitoja, jotka ovat elinikäisen oppimisen edellytyksiä. OECD määrittelee, mitkä ovat kansalais-ten perustaitoja sekä mittaa niitä kansainvälisellä tasolla PIAAC-tutkimuksissa. Tutki-muksissa perustaidoiksi lasketaan luku- ja numerotaidot sekä ongelmanratkaisutaidot teknologisissa ympäristöissä. Lukutaito on kirjoitetun tekstin ymmärtämistä ja sen käyt-tämistä tavoitteiden saavuttamiseksi sekä tiedon ja valmiuksien kehittämiseksi. Nume-rotaidoilla puolestaan tarkoitetaan kykyä hankkia, käyttää, tulkita ja viestiä matemaat-tista tietoa ja ajattelua. Ongelmanratkaisutaidot teknologisissa ympäristöissä nähdään kyvyksi ratkaista työtä ja elämää koskevia tilanteita hyödyntämällä digitaalisia viestin-tävälineitä ja tietoverkkoja. (Elinikäisen oppimisen kehittämistarpeita selvittävän työ-ryhmän raportti 2018; Mäkinen 2018.)
Perustaitojen määrittelemisen ja tarkastelun lisäksi OECD (2018) on julkaissut projek-tiraportin ”The Future of Education and Skills 2030”, jossa kuvataan, mitä tietoja, tai-toja, asenteita ja arvoja tämän päivän koululaiset tarvitsevat mahdollisesti tulevaisuu-dessaan. Kiihtyvä globalisaatio ja teknologistuminen ajavat meitä uusien haasteiden eteen, tarjoamalla samalla tilaisuuden lukemattomille uusille mahdollisuuksille. Tule-vaisuutta on mahdotonta ennustaa, mutta siihen voi varautua ja valmistautua erilaisilla taidoilla. Raportin mukaan perustaitojen hallinnan lisäksi pärjätäkseen tulevaisuudessa tarvitaan sekä laaja-alaista että erikoistunutta tietämystä. Tällaisia ovat esimerkiksi kog-nitiiviset ja metakogkog-nitiiviset taidot kuten kriittinen ja innovatiivinen ajattelu, oppimaan oppiminen sekä itsearviointi. (OECD 2018.) Perustaitojen, oppimaan oppimisen ja kriit-tisen ajattelukyvyn vahvistaminen ammatillisessa koulutuksessa on määritelty myös Suomen nykyisessä hallitusohjelmassa yhdeksi tavoitteeksi (Hallitusohjelma 2019, 168).
OECD:n raportissa aiemmin mainittujen taitojen lisäksi tulevaisuudessa tulisi panostaa sosiaalisiin ja emotionaalisiin taitoihin kuten empatiaan ja yhteistyötaitoihin sekä käy-tännöllisiin ja fyysisiin taitoihin. Näiden taitojen välittäminen käytäntöön tapahtuu asenteiden ja arvojen kautta, joita voidaan tarkastella henkilökohtaisella, paikallisella ja globaalilla tasolla. Keskeisiä tarvittavia arvoja ja asenteita ovat monimuotoisuuden, ympäristön, elämän ja ihmisarvon kunnioittaminen sekä motivaatio ja luottamus.
(OECD 2018.)
Myös Euroopan unioni on ottanut kantaa elinikäiseen oppimiseen ja tulevaisuudessa tarvittaviin taitoihin. Euroopan Unioni (EU 2000) on laatinut muistion elinikäisestä op-pimisesta, josta nousee esille kuusi keskeistä tavoitetta. Nämä tavoitteet ovat uusien perustaitojen saaminen kaikille, henkilöstöhallintoon panostaminen, opetuksen ja oppi-misen innovointi, oppioppi-misen arvottaminen, ohjaus ja neuvonta sekä koulutuksen saavu-tettavuuden parantaminen. Muistion mukaan taloudelliset ja sosiaaliset muutokset yh-teiskunnassa muuttavat perustaitoja, joita kaikilla ihmisillä tulisi olla. Uusiksi, välttä-mättömiksi perustaidoiksi luetellaan IT-taidot, vieraat kielet, yrittäjyys, sosiaaliset tai-dot ja tekninen kulttuuri. (EU 2000.)
Opetuksen ja oppimisen innovoinnissa korostettiin verkkopohjaisia oppimisympäris-töjä sekä opettajan muuttuvaa roolia. Opettajien roolin nähdään muuttuvan yhä enem-män oppimisen välittäjiksi ja mentoreiksi, joiden tarkoituksena on auttaa ja tukea oppi-joita ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan. Opetuksen ja oppimismenetelmien tulisi kehittyä yhä enemmän avoimeen ja osallistavaan suuntaan, niin muodollisissa kuin epä-muodollisissa konteksteissa. Tämä vaatii Euroopan unionin jäsenvaltioilta investointeja muodollisissa ja epämuodollisissa oppimisympäristöissä työskentelevien henkilöiden taitojen mukauttamiseen, päivittämiseen ja ylläpitämiseen, riippumatta siitä ovatko he ammattilaisia vai vapaaehtoisia. Liian usein osaaminen ja oppiminen jäävät tunnusta-matta, koska sitä ei tunnisteta. Muutoksen aikaan saaminen vaatii koulutuksen perus-teellista tarkastelua ja uudistamista siten, että koulutus todella palvelee kaikkia oppi-misympäristöjä ja kohderyhmiä. (EU 2000, 13 – 14.)
Oppimisen arvottamisessa nostettiin esille osaamisen tunnistamisen tärkeys, etenkin epämuodollisen eli nonformaalin ja arkioppimisen eli informaalin oppimisen näkökul-mista. Lisääntyvä kysyntä pätevästä työvoimasta ja kasvava kilpailu työmarkkinoilla ajaa meidät tunnistamaan yksilöiden osaamista entistä tarkemmin. Tarvitaan parempia välineitä ja menetelmiä yksilöiden olemassa olevien tietojen, taitojen ja kokemusten arviointiin ja tunnistamiseen. Nämä tiedot, taidot ja kokemukset kertyvät pitkällä aika-välillä, erilaisissa ja monipuolisissa konteksteissa, niin nonformaalissa kuin informaa-lissa oppimisessa. Ajatuksena on, että erilaisten välineiden ja menetelmien avulla tuo-daan näkyväksi sellaisia taitoja, joita yksilö ei ehkä ole ymmärtänyt omaavansa. Näiden taitojen esille tuominen ja tarjoaminen voi auttaa yksilöä esimerkiksi työllistymisessä.
(EU 2000, 15 – 16.)
Ohjauksen, neuvonnan ja koulutuksen saavutettavuuden kehittämisen ajatuksena on, että iästä riippumatta kaikki Euroopassa voisivat saada tasokasta informaatiota ja opas-tusta oppimismahdollisuuksista. Muistiossa korostettiin kouluopas-tustarjonnan muuttamista enemmän kysyntään perustavaksi, tarjonnan sijaan. Koulutustarjonnan paikallisuuteen sekä parempaan saavutettavuuteen tulisi kiinnittää huomiota hyödyntämällä esimer-kiksi informaatio- ja viestintätekniikkaa. Lisäksi koulutuksessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota etenkin oppimisvaikeuksiin ja koulutuksesta tippuneisiin henkilöihin. (EU 2000, 16 – 19.)
Voidaan sanoa, että elinikäisen oppimisen ajatus ja sen parempi toteutettavuus on val-lalla oleva näkemys ja tahtotila niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa. Elin-ikäisen oppimisen näkemyksen keskiössä on ajatus siitä, että oppimista tapahtuu for-maalin eli muodollisen oppimisen lisäksi nonformaalisti eli epämuodollisesti sekä in-formaalisti eli arkioppimalla.