Aiemmat tutkimukset kiintymystyylin ja sosiaalisten suhteiden yhteyksistä

Monien ihmisten kohdalla aikuisuuden merkittävin kiintymyssuhde on parisuhde eli suhde omaan puolisoon. Romanttisten suhteiden tutkimus kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta käynnistyi Hazanin ja Shaverin tutkimuksista, joissa tuotiin ensimmäistä kertaa esiin puolisoiden välisen rakkauden olevan yksi kiintymyksen muoto. Hazanin ja Shaverin tutkimuksessa esitettiin, että varhaislapsuuden kokemukset kiintymyssuhteista tuottavat erilaisia parisuhdetyylejä aikuisuudessa.

(Hazan & Shaver 1987.) Sittemmin parisuhteisiin liittyvät kiintymystutkimukset ovat tutkineet useita muitakin teemoja ja tutkimusten kirjo on laajaa.

Parisuhteiden osalta tutkimuksissa on keskitytty perinteisesti siihen, kuinka varhainen kiintymyssuhde voi vaikuttaa ihmisen kiintymyskäyttäytymiseen aikuisuuden parisuhteissa.

Varhaisten kiintymyskokemusten on havaittu tutkimuksissa vaikuttavan parisuhteeseen sosiaalisen kompetenssin kehittymisen ja ystävyyssuhteiden kautta. Varhaiset kokemukset vaikuttavat sosiaalisen kompetenssin eli sosiaalisen taidokkuuden kehittymiseen, joka puolestaan on yhteydessä ystävyyssuhteiden solmimiseen ja ylläpitämiseen. Läheiset ystävyyssuhteet muodostavat tyypillisesti ensimmäisen perheen ulkopuolisen kontekstin, jossa lapsi voi kokeilla kiintymyskäyttäytymistä jonkun muun kuin vanhempansa kanssa. Ystävyyssuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen vaativat useita erilaisia sosiaalisen kompetenssin taitoja. Yksilön tulee esimerkiksi osata tukea toista ja kyetä ottamaan toisen ihmisen näkökulma. Lisäksi hänen tulisi pystyä ratkaisemaan konflikteja sekä ilmaisemaan itseään ja omia tunteitaan riittävästi muille. (Fraley & Roisman 2015, 17.) Furmanin ja kollegoiden (2002) tutkimuksessa ystävyyssuhteiden havaittiin vaikuttavan siihen,

kuinka ihmiset toimivat tulevissa seurustelusuhteissaan. Lapsuuden varhainen kiintymyssuhde ja siitä saadut kokemukset luovat pohjan ystävyyssuhteille, mutta myös ystävyyssuhteista saaduilla kokemuksilla on havaittu olevan vaikutus tuleviin seurustelusuhteisiin. On esitetty, että ystävyyssuhteet voivat mahdollisesti toimia välittäjinä lapsuuden kiintymyssuhteen ja aikuisuuden parisuhteen välillä. (Furman ym. 2002, 250.)

Aikuisuuden kiintymystyylin on lukuisissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä yksilön parisuhteisiin. Sadat aiheesta tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että turvallisesti kiintyneiden aikuisten parisuhteet ovat vakaampia ja pysyvämpiä kuin turvattomasti kiintyneiden, ja lisäksi turvallisesti kiintyneet kokevat enemmän tyytyväisyyttä parisuhteessaan. (Shaver & Mikulincer 2009, 68–69.) Samankaltaisia tutkimustuloksia on toistettu useissa eri maissa. Esimerkiksi eräässä espanjalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että turvallisesti kiintyneet olivat tyytyväisimpiä suhteeseensa, ja he myös arvioivat parisuhteensa stabiilimmaksi ja läheisemmäksi kuin turvattomasti kiintyneet. Turvallisesti kiintyneet arvioivat myös eron mahdollisuuden huomattavasti pienemmäksi kuin turvattomasti kiintyneet. (Monteoliva & García-Martínes 2005.)

Kiintymystyylin yhteyttä parisuhdetyytyväisyyteen on selitetty erilaisten tekijöiden avulla.

Kiintymystyylin on havaittu olevan yhteydessä esimerkiksi nuorten aikuisten parisuhteeseen liittyviin irrationaalisiin uskomuksiin eli yksilön ylläpitämiin vahingollisiin ja epärealistisiin uskomuksiin, kuten ”kukaan ei rakasta minua”. Stackertin ja Bursikin tutkimuksessa havaittiin, että turvattomasti kiintyneillä oli selvästi enemmän suhteeseen liittyviä irrationaalisia uskomuksia kuin turvallisesti kiintyneillä. Irrationaalisten uskomusten määrä oli puolestaan negatiivisesti yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen eli mitä enemmän yksilöllä oli irrationaalisia uskomuksia, sitä vähemmän tyytyväinen hän oli parisuhteeseensa. (Stackert & Bursik 2003.)

Kiintymystyylin yhteys parisuhteessa koettuun tyytyväisyyteen voi liittyä myös mustasukkaisuuteen ja erilaisiin coping-keinoihin. Mustasukkaisuuden teemaa on tutkittu paljon kiintymyksen näkökulmasta ja tutkimuksissa on havaittu, että turvallisesti kiintyneet kokevat vähiten mustasukkaisuutta parisuhteessaan, kun taas ahdistuneesti kiintyneet kokevat eniten mustasukkaisuuden tunteita parisuhteissaan. Kiintymyksen ahdistuneisuuden on havaittu olevan yhteydessä myös mustasukkaisuuteen liittyviin muihin negatiivisiin tunteisiin, kuten pelkoon, häpeään, suruun ja vihaan. Ahdistuneesti kiintyneet eivät yleensä kykene myöskään ratkaisemaan mustasukkaisuustilanteita rakentavasti. Heidän on tutkimuksissa havaittu vahtivan puolisoaan muita enemmän ja suhtautuvan puolisoonsa vihamielisesti mustasukkaisuutta kokiessaan. Välttelevästi

kiintyneet eivät puolestaan koe juurikaan mustasukkaisuutta parisuhteessa, ja heidän mustasukkaisuuden kokemuksen määrät ovat samalla tasolla kuin turvallisesti kiintyneillä. Toisaalta tutkimusten mukaan välttelevästi kiintyneet tekevät kaikista vähiten töitä parisuhteensa laadun säilyttääkseen. Välttelevästi kiintyneille on myös tyypillistä vältellä parisuhteen ongelmista puhumista, mikä pidemmän päälle vaikuttanee parisuhteen laatuun ja heikentää parisuhdetyytyväisyyttä. (Shaver, Mikulincer & Chun 2008, 130–131.)

Kiintymystyylin yhteyttä parisuhteeseen liittyviin tekijöihin on tutkittu jo useamman vuosikymmenen ajan ja tänä aikana tutkimustieto on lisääntynyt valtavasti. Uutena tutkimusaiheena parisuhteiden kiintymystutkimukseen on noussut mukaan muun muassa sosiaalisen median konteksti (ks. esim. Reed, Tolman & Safyer 2015). Vaikka tutkimusaiheet ja näkökulmat ovatkin vuosien saatossa päivittyneet ja monipuolistuneet, keskeisimmät tutkimustulokset ovat pysyneet melko samankaltaisina. Tutkimusten mukaan turvaton kiintymystyyli vaikuttaa olevan yhteydessä heikompaan parisuhdetyytyväisyyteen, vähemmän vakaisiin parisuhteisiin ja negatiivisempiin parisuhdekokemuksiin. Turvallinen kiintymystyyli puolestaan on yhdistetty myönteisiin parisuhdekokemuksiin ja tyytyväisyyteen parisuhteessa. Kiintymystyylin vaikutus parisuhteeseen on havaittu myös käytännön työssä ja esimerkiksi pariterapiassa kiintymysnäkökulmaa sovelletaan ahkerasti.

2.6.2 Kiintymystyyli, perhesuhteet ja vertaissuhteet

Nuoruudessa kiintymyssuhteiden keskeinen muutos liittyy kiintymyssuhdehierarkian muutokseen ja uusiin kiintymyssuhteisiin. Vanhemmat eivät ole enää ainoita kiintymyskohteita, vaan pikkuhiljaa kiintymyskohteen tehtäviä siirtyy myös vertaisille, aluksi ystäville ja myöhemmin mahdollisesti puolisolle. Kiintymyssuhteiden uudelleen organisoituminen käynnistyy tyypillisesti murrosiässä, mutta prosessi voi jatkua melko pitkäänkin. Vanhempien merkitys kiintymyskohteina vähenee asteittain samalla kun vertaisten merkitys kasvaa. Prosessin aikana eri kiintymyskohteet voivat täyttää erilaisia kiintymyssuhteisiin liittyviä tarpeita. Esimerkiksi normaaleissa tilanteissa, kun nuorella on kaikki hyvin, hän hakeutuu usein ystäviensä seuraan. Uhkaavissa ja hätätilanteissa nuoret pyrkivät kuitenkin usein vanhempansa läheisyyteen. Kiintymyssuhteeseen liittyvää läheisyyden ylläpitoa harjoitetaan siis paljon vertaisten kanssa, mutta hätätilanteissa kiintymysjärjestelmän aktivoituessa voimakkaasti vanhempi tuo eniten turvaa. Tutkimusten mukaan nuorten aikuisten keskeiseksi kiintymyskohteeksi siirtyvät kuitenkin lopulta ystävät tai puoliso, ja tämän muutoksen

jälkeen yksilö hakee turvaa ja läheisyyttä myös hätätilanteissa vertaisiltaan. (Allen & Tan 2016, 399–

403.)

Varhaiset kiintymyssuhteet vanhempiin vaikuttavat lapselle muotoutuvan kiintymystyylin kautta kykyyn solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita nuoruudessa ja aikuisuudessa.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa tutkittiin opiskelijoita heidän ensimmäisen opintovuotensa aikana ja havaittiin, että vanhempiinsa turvallisesti kiintyneillä opiskelijoilla oli lukukauden lopussa enemmän onnistuneita ystävystymiskokemuksia ja ystävyyssuhteita kuin turvattomasti vanhempiinsa kiintyneillä. Vanhempiinsa turvallisesti kiintyneille uusien ystävyyssuhteiden muodostaminen oli selvästi helpompaa ja luontevampaa kuin turvattomasti kiintyneille. Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että turvallisesti kiintyneet ovat aiempien myönteisten kokemustensa vuoksi luottavaisia ja rohkeita uusien ihmissuhteiden solmimisessa. (Parade, Leerkes & Blankson 2010.)

Turvallisen kiintymystyylin on eri maissa ja kulttuureissa toteutetuissa tutkimuksissa osoitettu olevan yhteydessä sosiaalisia suhteita edesauttaviin tekijöihin, kuten sosiaalisiin taitoihin ja tunneälykkyyteen. Turkkilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että turvallinen kiintymystyyli on yhteydessä suurempaan tunneälykkyyteen ja turvallisesti kiintyneillä oli myös yleisesti paremmat ihmissuhdetaidot kuin turvattomasti kiintyneillä (Hamarta, Deniz & Saltali 2009). Japanilaisessa tutkimuksessa⁶ puolestaan havaittiin, että turvallisesti kiintyneet aikuiset ovat sosiaalisesti taitavampia kuin pelokkaasti tai torjuvasti kiintyneet. Hieman yllättäen kyseisessä tutkimuksessa havaittiin myös huolestuneesti kiintyneiden olevan sosiaalisesti taitavampia kuin pelokkaasti tai torjuvasti kiintyneiden. (Tamaki & Takahashi 2013.)

Turvallisesti kiintyneiden nuorten on havaittu olevan myös muita tyytyväisempiä läheisissä ystävyyssuhteissaan. Tutkimusten mukaan turvallisesti kiintyneiden ystävyyssuhteet ovat parempilaatuisia kuin turvattomasti kiintyneillä ja turvallisesti kiintyneet kokevat lisäksi vähemmän vertaissuhteisiin liittyvää stressiä. Turvattomasti kiintyneet kohtaavat vertaissuhteissaan tyypillisesti enemmän haasteita, ja he myös kokevat enemmän stressiä vertaissuhteissa. Näitä haasteita on tutkimuksissa selitetty erityisesti kommunikointiin ja sosiaaliseen havainnointiin liittyvien tekijöiden avulla. (Allen & Tan 2016, 406–407.) Tutkijat ovatkin havainneet, että kiintymystyyli⁷ vaikuttaa siihen, kuinka ihminen kokee arkipäiväisen vuorovaikutuksen muiden ihmisten kanssa. Välttelevästi kiintyneet aikuiset raportoivat kokevansa vuorovaikutustilanteissa vähemmän tyytyväisyyttä,

6 Kyseisessä tutkimuksessa käytetty kiintymystyylin luokittelu: turvallinen, huolestunut, torjuva ja pelokas.

7 Kyseisessä tutkimuksessa käytetty kiintymystyylin luokittelu: turvallinen, välttelevä ja ristiriitainen.

läheisyyttä ja positiivisia tunteita sekä saavansa vähemmän sosiaalista tukea kuin turvallisesti kiintyneet. Ristiriitaisesti kiintyneet puolestaan raportoivat kokevansa turvallisesti kiintyneitä enemmän negatiivisia tunteita ja he kokivat myös tulevansa usein torjutuksi vuorovaikutuksessa.

(Shaver & Mikulincer 2009, 70.)

Lasten ja nuorten kohdalla tutkimusta kiintymystyylin yhteydestä ystävyyssuhteisiin löytyy runsaasti, kun taas aikuisten kohdalla tilanne ei ole näin hyvä. Aikuisia koskevat kiintymystutkimukset käsittelevät useimmiten parisuhdetta tai vanhemmuutta ystävyyssuhteiden sijaan. (Webster, Gesselman & Crosier 2016, 249–250.) Muutamia tutkimuksia on kuitenkin toteutettu ystävyyssuhteisiin liittyen myös aikuisilla. Eräässä päiväkirjatutkimuksessa tehtiin kiinnostava havainto kiintymyksen välttelevyyden ja ahdistuneisuuden eroavaisuudesta vuorovaikutuksen laadun ennustajina. Tutkijat havaitsivat, että välttelevä kiintymystyyli ennusti voimakkaimmin sosiaalisen vuorovaikutuksen laatua, kun taas ahdistuneisuudella ei ollut tällaista vaikutusta. (Sibley & Liu 2006.) Tuoreemmassa tutkimuksessa puolestaan havaittiin, että seurustelusuhteisiin liittyvällä välttelevyydellä on yhteys myös platonisten ystävyyssuhteiden kiintymyskäyttäytymiseen.

Seurustelusuhteissaan eniten välttelevää kiintymystä ilmaisevat olivat vertaistensa keskuudessa vähiten suosittuja. Tutkijat uskovatkin, että tulevaisuudessa lisätutkimusten myötä tullaan osoittamaan, että parisuhteen kiintymys vaikuttaa vertaissuhteiden kiintymykseen ja toisinpäin.

(Webster ym. 2016.)

Tässä tutkielmassa ystävyyssuhteisiin liittyvien tutkimuskysymysten ja hypoteesien asetteluun ovat vaikuttaneet sekä nuorten että aikuisten kiintymystutkimukset. Tutkimuksen kohderyhmä eli nuoret aikuiset ovat nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa, ja tästä näkökulmasta pidin perusteltuna huomioida sekä nuoria että aikuisia koskevat tutkimustulokset. Seuraavaksi tutkielmassani siirryn käsittelemään aiempia tutkimuksia kiintymystyylin ja yksinäisyyden välisestä yhteydestä.

2.6.3 Kiintymystyyli ja yksinäisyys

Yksinäisyys voidaan määritellä eri tavoin ja se voidaan jakaa esimerkiksi positiiviseen ja negatiiviseen yksinäisyyteen. Nykyään yksinäisyystutkijat määrittelevät yksinäisyyden kuitenkin negatiiviseksi olotilaksi, jossa määrällisesti tai laadullisesti puutteelliset ihmissuhteet tuottavat ahdistuneisuutta (Junttila 2016, 53). Esimerkiksi Niina Savikko (2008, 14) määritteli väitöskirjassaan yksinäisyyden ”yksilön subjektiiviseksi kokemukseksi tyydyttävien ihmissuhteiden puuttumisesta”.

Tällainen yksinäisyys on luonteeltaan negatiivista ja tuottaa yksinäisyydestä kärsivälle mielipahaa.

Savikon määritelmässä korostuu subjektiivinen eli koettu yksinäisyys, jolla tarkoitetaan ihmisen toteutumatonta tarvetta olla toisten seurassa. Yksinäisyyden yhteydessä voidaan puhua myös objektiivisesta yksinäisyydestä, jolla viitataan sosiaalisten suhteiden lukumäärään ja eristäytyneisyyteen. (Saari 2016, 33.)

Robert Weiss jakoi omassa yksinäisyyden määritelmässään yksinäisyyden kahteen erilliseen ulottuvuuteen: sosiaaliseen ja emotionaaliseen. Sosiaalinen yksinäisyys liittyy sosiaalisten (pinnallistenkin) verkostojen puutteeseen, kun taas emotionaalinen yksinäisyys liittyy läheisten ja luottamuksellisten ihmissuhteiden puutteeseen. Weiss on yksinäisyyden määritelmänsä lisäksi tunnettu siitä, että hän toimi kiintymystyylin ja yksinäisyyden välisen yhteyden tutkimuksen pioneerina. Bowlbyn kiintymyssuhdeteoriasta kiinnostunut Weiss uskoi, että lapsuudesta lähtöisin oleva turvaton kiintymystyyli voisi selittää aikuisuudessa koettua yksinäisyyttä. (Weiss 1973, 33–

37.) Weiss esitteli ajatuksensa teoksessaan ”Loneliness: The Experience of Emotional and Social Isolation”, jota pidetään nykyään yksinäisyystutkimuksen ensimmäisenä kirjana (Junttila 2016, 52–

53).

Weissin ideaa on tutkittu useissa myöhemmissä tutkimuksissa ja hypoteesi on saanut laajalti tukea.

Turvattoman kiintymyksen on havaittu olevan yhteydessä suurempaan yksinäisyyteen ja tutkimuksissa on havaittu, että sekä kiintymyksen ahdistuneisuus että välttelevyys ovat yhteydessä yksinäisyyteen (ks. esim. Wei, Russell & Zakalik 2005; Wiseman, Mayseless & Sharabany 2006).

Hieman tuoreemmassa Erozkanin turkkilaisessa tutkimuksessa (2011) turvattoman kiintymystyylin havaittiin korreloivan aikuisuudessa koetun yksinäisyyden kanssa ja vaikuttavan negatiivisesti ihmisen kykyyn muodostaa läheisiä ihmissuhteita. Myös kanadalaistutkimuksessa havaittiin samankaltaisesti, että turvaton kiintymystyyli on yhteydessä voimakkaampaan yksinäisyyteen.

Tutkimuksessa todettiin lisäksi, että sosiaalisen tuen saaminen vaikuttaa toimivan välittävänä tekijänä kiintymystyylin ja yksinäisyyden välillä. (Bernardon ym. 2011.)

Sekä ahdistuneesti että välttelevästi kiintyneet yksilöt kokevat siis tutkimusten mukaan turvallisesti kiintyneitä enemmän yksinäisyyttä. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että vain välttelevästi kiintyneillä on taipumusta vetäytyä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja pysytellä eristäytyneinä. Tutkijoiden mukaan välttelevästi kiintyneillä ihmisillä on usein ajatus yksinäisyyden pysyvyydestä eli siitä, että he tulevat aina olemaan yksinäisiä. Tämänhetkisten pitkittäis– ja poikittaistutkimusten tiedon valossa välttelevästi kiintyneet vaikuttavat ikävä kyllä olevan oikeassa, sillä tutkimustieto antaa tukea

välttelevästi kiintyneiden yksinäisyyden pysyvyydelle. Amerikkalaisten pitkittäistutkimuksen mukaan kiintymyksen ahdistuneisuus vähenee ihmisen ikääntyessä, mutta välttelevyys ei vähene ikääntymisen myötä. (Mikulincer & Shaver 2014, 39–40.)

Kiintymystyylin yhteys yksinäisyyteen on siis ulkomailla runsaasti tutkittu aihe ja ulkomaisen tutkimustiedon perusteella kiintymystyyli on selvästi yhteydessä yksinäisyyden kokemukseen.

Yksinäisyyttä ja kiintymystyyliä tutkitaan yhä runsaasti ympäri maailmaa ja tutkimus on siirtynyt erityisesti erilaisten välittävien muuttujien etsimiseen eli sen tarkasteluun, millaiset tekijät voivat toimia välittäjinä kiintymystyylin ja yksinäisyyden välillä. Yksinäisyyttä ja kiintymystyyliä selvittävien ulkomaisten tutkimusten valtavasta määrästä huolimatta en ole onnistunut löytämään Suomessa toteutettua tutkimusta aiheesta, ja onkin kiinnostavaa nähdä, tuottaako tutkimukseni suomalaisesta ympäristöstä samankaltaisia tuloksia kuin muiden maiden aiemmat tutkimukset.

2.6.4 Kiintymystyyli ja masennus

Kiintymyssuhdeteoria on alusta alkaen ollut myös teoria psykopatologiasta. Bowlbyn työ kiintymysteeman parissa sai alkunsa lasten mielenterveyden tutkimuksesta, ja turvallisen kiintymyssuhteen tärkeys lapsen mielenterveydelle oli yksi Bowlbyn ensimmäisistä kiintymyssuhdeteoriaan liittyvistä havainnoista. Bowlby uskoi, että varhaiset menetyksen kokemukset vaikuttavat keskeisesti myöhemmän masennuksen kehittymiseen. Menetyksen kokemus tarkoittaa käytännössä vanhemman kuolemaa tai turvatonta kiintymyssuhdetta, joka ei toistuvista yrityksistä huolimatta muodostu turvalliseksi. Turvattomassa kiintymyssuhteessa lapsi on tietyllä tapaa menettänyt vanhempansa tunnetasolla. Bowlbyn mukaan tällaisten kokemusten seurauksena lapselle muodostuu negatiivissävytteisiä representaatioita itseään ja maailmaa koskien, jotka osaltaan voivat vaikuttaa myös myöhemmin kehittyvään masennukseen. (Bowlby 1980; Bowlby 1991, xi–

xiv.)

Kiintymyssuhdeteorian ja tutkimusten mukaan turvattomasti kiintyneet ihmiset epäilevät omaa arvokkuuttaan ja he eivät luota minäpystyvyyteensä. Turvattoman kiintymystyylin uskotaankin altistavan ihmisen erilaisille mielenterveyshäiriöille ja oireilulle. Eräs kiintymyssuhdeteoriaan liittyvistä tutkituimmista teemoista onkin kiintymystyylin yhteys masennukseen. Mikulincer ja Shaver ovat koonneet yli 100 aihetta käsittelevän tutkimuksen tulokset yhteen ja tiivistäneet keskeiset tulokset. Tutkimuksissa ollaan lähes yksimielisiä siitä, että turvallinen kiintymystyyli on yhteydessä

vähäisempään masennukseen ja vähäisempään ahdistusoireiluun. Kolme tarkastelussa mukana ollutta tutkimusta ei kuitenkaan havainnut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä kiintymystyylin ja masennuksen välillä. Tutkimuksissa erityisesti kiintymyksen ahdistuneisuuden on havaittu olevan yhteydessä masennukseen ja ahdistusoireisiin. Ahdistuneesti kiintyneillä on havaittu olevan muita enemmän voimakkaita negatiivisia ajatuksia ja tunteita. Välttelevyyden yhteys masennukseen on osoittautunut hieman heikommaksi kuin ahdistuneisuuden. Kuitenkin myös välttelevyys on tutkimusten mukaan yhteydessä masennukseen. Osa tutkijoista on havainnut, että välttelevä kiintymystyyli on enemminkin yhteydessä tiettyihin suorittamiseen liittyviin masennusoireisiin, kuten liialliseen itsekriittisyyteen, perfektionismiin ja itserankaisuun. Turvallinen kiintymystyyli puolestaan vaikuttaa toimivan masennukselta ja ahdistuneisuudelta suojaavana tekijänä. (Gillath, Karantzas & Fraley 2016, 241–244; Mikulincer & Shaver 2007, 370–371, 378–381.)

Kiintymystyylin ja masennuksen välistä yhteyttä on tutkittu eniten poikkileikkausasetelmilla, joiden avulla voidaan havaita vain asioiden välinen yhteys kausaalisuhteen sijaan. Tästä näkökulmasta onkin perustellusti esitetty kysymys, mistä tiedetään aiheuttaako masennus turvatonta kiintymystyyliä vai turvaton kiintymystyyli masennusta. Teoriassa se, että masennus tuottaisi turvatonta kiintymystyyliä on täysin mahdollista, sillä myös yksilön oma psyykkinen tai fyysinen sairastuminen voi vaikuttaa kiintymystyyliin. Useiden prospektiivisten tutkimusten mukaan turvaton kiintymystyyli kuitenkin kykenee ennustamaan tulevaa masennusta, mikä viittaisi siihen, että kiintymystyyli on syy ja masennus seuraus. (Mikulincer & Shaver 2007, 379–381.) Myös kiintymyssuhdeteoriassa argumentoidaan, että turvaton kiintymys on syy ja masennus seuraus. Teorian mukaan kiintymyksen ahdistuneisuus ja välttelevyys liittyvät moniin mielenterveyden haasteisiin (myös masennukseen) siitä syystä, että negatiiviset käsitykset itsestä ja muista ihmisistä häiritsevät psyykkisen stabiliteetin ja adaptiivisen tunteiden säätelyn kehittymistä (Bowlby 1988b). Kiintymyssuhdeteorian mukaan turvaton kiintymystyyli voi siis altistaa yksilön masennukselle.

Koska masennuksen yhteys kiintymystyyliin on jo niin monessa tutkimuksessa kyetty osoittamaan, nykyään ulkomaiset tutkimukset ovat keskittyneet enenevissä määrin etsimään masennuksen ja kiintymystyylin välistä yhteyttä välittäviä tekijöitä eli mediaattoritekijöitä. Keskeisiä yhteyttä välittäviä tekijöitä ovat tutkimusten mukaan muun muassa matala itsetunto, matalat minäpystyvyys-odotukset, sosiaalisen tuen puute ja toivottomuus. (Mikulincer & Shaver 2007, 386.) Uusia mediaattorimuuttujia tutkitaan ja löydetään edelleen. Esimerkiksi tuoreessa saksalaistutkimuksessa sosiaalisen ahdistuneisuuden havaittiin toimivan mediaattorina kiintymystyylin ja masennuksen välillä (Manes ym. 2016). Uusissa tutkimuksissa teemaa on lähestytty myös hyvinvoinnin

näkökulmasta. Davisin, Morrisin ja Draken (2016) tutkimuksessa havaittiin, että mindfulness moderoi selvästi kiintymystyylin ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä. Tutkijoiden mukaan tällaisten moderaattoritekijöiden tunnistaminen mahdollistaa sen, että ihmiset voivat oman toiminnan avulla vähentää kiintymystyylinsä negatiivista vaikutusta hyvinvointiinsa, mikä on huomattavasti helpompaa kuin kiintymystyylin muuttaminen.

Kiintymyssuhdeteorian yhteys psykopatologiaan on tarjonnut vuosien aikana useita käytännön sovellusmahdollisuuksia ja teoriaa voidaan hyödyntää lähes missä tahansa terapeuttisessa suuntauksessa (Sinkkonen 2004, 1872). Nykyään kiintymyssuhdeteoriaa hyödynnetään terapiassa monipuolisesti esimerkiksi asiakkaiden kiintymystyylien arvioinnissa, sisäisten työskentelymallien muutostavoitteen saavuttamisessa, mielenterveysongelmien ymmärtämisen kontekstina sekä asiakkaan ihmissuhdekokemusten jäsentämisessä (Berry & Danquah 2015 ; Burke, Danquah & Berry 2015). Kiintymyssuhdeteorian hyödyllisyydestä terapiasuuntauksissa pitäisi kuitenkin saada lisää tietoa, sillä aiheesta ei ole tällä hetkellä riittävästi tutkimuksia. Riittävästi ei myöskään vielä tiedetä siitä mekanismista, minkä kautta kiintymystyyli muuttuu terapiassa turvattomasta turvallisempaan suuntaan (Berry & Danquah 2015, 26–27). Aiheessa riittää siis tutkittavaa tulevaisuudessakin.

Seuraavaksi siirryn teorialuvussa viimeiseen tarkasteltavaan teemaan eli kiintymyssuhdeteoriaan kohdistettuun kritiikkiin.