Lasten kaltoinkohteluun liittyy vastaparina olennaisesti hyvinvointi. Helavirta (2011) toteaa osuvasti, että silloin kun olemme kiinnostuneita hyvinvoinnista, joudumme kasvokkain myös oman hyvinvointi-käsityksemme kanssa. Määriteltäessä lapsen hyvinvointia, konstruoimme samalla yleisesti hyväksyttä-vää ja normaalia elämää. (Helavirta 2011, 22, 81.) Yhteiskunnalliset instituutiot puolestaan pyrkivät kor-jaamaan poikkeamia virallisesta normaaliudesta normatiivisilla, kurinpidollisilla ja pedagogisilla inter-ventioilla (Mts., 2011, 22 ref. Beck 1992, 134). Järventie (1999) on tarkastellut tutkimuksessaan lasten hyvinvointia kodissaan perushoivan kautta. Perushoivaa Järventie määritteli ravinnon saannin, puhtau-den, levon ja turvallisuuden kautta. (Järventie 1999.) Perushoivan riittämättömyys tai riittävän hyvä pe-rushoiva ei kuitenkaan ole aina niin helppo määritellä. Lasten hyvinvointia on ehkä joskus helpompi määrittää lapsen kaltoinkohtelun kautta.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos määrittelee lapsen kaltoinkohtelua seuraavasti: Lapsen kaltoinkohte-lulla tarkoitetaan kaikkia vanhempien tai muiden aikuisten tekoja ja tekemättä jättämisiä, jotka aiheutta-vat lapselle vahinkoa. Kaltoinkohtelu voi olla fyysistä tai henkistä pahoinpitelyä, seksuaalista hyväksi-käyttöä tai hoidon laiminlyöntiä. Myös kuritusväkivalta on lapsen kaltoinkohtelua. Kaltoinkohtelu voi kohdistua suoraan lapseen itseensä tai lapsi voi altistua muiden väliselle väkival-lalle.
(www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/lahisuhde_perhevakivallan_ehkai-sytyo/lahisuhde/lapsen)
Tässä työssä aineistosta nousee esiin lähinnä lasten emotionaalinen ja fyysinen kaltoinkohtelu sekä van-hempien riidat, jotka aiheuttavat turvattomuutta lapselle. Lasten fyysistä väkivaltaa on kaikenlainen
fyy-18
sinen satuttaminen kuten tukistaminen, lyöminen, potkiminen, kuristaminen ja ravistelu. Lapsen psyyk-kiseen kehitykseen vaikuttaa myös negatiivisesti, jos lapsi jää jostain syystä vaille turvaa, lohdutusta tai lapsen tunnetarpeisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Tästä käytetään nimitystä psyykkinen pahoin-pitely tai emotionaalinen väkivalta. Psyykkinen pahoinpahoin-pitely on myös aina osa muita kaltoinkohtelun muotoja. (Inkilä 2015, 17–19 ref Krug ym. 2005; Paavilainen & Flinck 2013.)
Lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkiminen luotettavasti on haasteellista, koska erityisesti äitien lapsiinsa kohdistama väkivalta on kulttuurissamme edelleen tabu. Ellosen, Pösön ja Peltosen (2015, 72) mukaan näin on erityisesti silloin, kun puhutaan vakavan väkivallan käytöstä, kuten lapsen lyömisestä tai hyvin pienen lapsen ravistelusta. Tilastokeskus on tarkastellut vuonna 2014 viranomaisten tietoon tulleita pari- ja lähisuhdeväkivaltatapauksia. Uhreja oli 2014 vuonna 6900. Alaikäisiä uhreja oli vajaa neljännes. Van-hempien alaikäisiin lapsiinsa kohdistamasta väkivallasta noin kolmannes on naisten tekemää. Naisten lapsiin kohdistaman väkivallan osuus on sitä suurempi, mitä nuorempi lapsi on uhrina.
Tilastokeskuksen mukaan lukuihin vaikuttaa vuoden 2011 alussa voimaan tullut lainmuutos, jonka mu-kaan alaikäiseen tai läheiseen lievät pahoinpitelyt tulivat virallisen syytteen alaisiksi. Lakimuutoksella on ilmeisesti myös vaikutusta siihen, että se on lisännyt naisten osuutta syyllisiksi epäillyistä: vuonna 2010 epäillyistä oli naisia 19, 3 % ja vuonna 2014 22,6%)
(Tilastokeskus.fi/til/rpk/2014/15/rpk_2014_15_2015-05-28_tie_001_fi.html)
Emmi Lattu (2016) on tutkinut väitöskirjassaan naisten tekemää väkivaltaa. Latun tutkimus käsittelee ylipäänsä naisten väkivaltaisuutta, mutta tutkimukseen osallistuvista 32 naisesta, lapsiin kohdistuneesta väkivallasta kertoi kolmannes. Latun tutkimukseen osallistuneet naiset selittävät omaa väkivaltaisuuttaan lasta kohtaan omalla väsymyksellä, päihteiden käytöllä, liian raskaana vastuuna sekä lapsen itkuisuu-della. Lattu kirjoittaa saaneensa tutkimuksen tarinoista kuvauksien perusteella sen käsityksen, että usein-kaan tilanteessa ei ole ollut läsnä muita aikuisia kuin perheen äiti ja lapsi. (2016, 85.)
Väsymykseen ja lapsen itkuisuuteen liittyen Latun tulokset ovat hyvin samalaisia kuin mainitussa Land-gren ja Hallström (2011) tutkimus koliikkivauvojen vanhemmista. Kummassakin edellä mainitussa tut-kimuksessa tulee esiin se, että väsymys muodostaa suhteellisen suuren riskin lapsen fyysiselle kaltoin-kohtelulle. Väsymystä taas aiheuttaa lapsen normaalia suurempi itkuisuus tai unenriisto (sleep
depriva-19
tion), joka aiheutuu synnytyksestä tai vauvan hoitamisesta. Tutkimukseen osallistuneiden äitien kirjoi-tusten pohjalta näyttää siltä, että tähän riskiin ei suhtauduta ammattilaisen suunnalta niin vakavasti kuin pitäisi.
Bowlbyn (1988 b) mukaan tutkimukset ovat erottaneet kolme varhaislapsuuden kiintymyssuhdemallia, jotka ovat yhteydessä siihen, kuinka vanhemmat ovat kohdelleet lasta. Turvallinen malli toteutuu, kun vanhemmat, useimmiten äiti, on lapsen saatavilla, herkkä vastaamaan lapsen tarpeisiin ja reagoi empaat-tisesti lapsen tarpeisiin. Toista kiintymyssuhdemallia Bowlby kutsuu ahdistuneen vastustavaksi, tällöin lapsi on jatkuvasti epävarma siitä, onko hoivaaja saatavilla ja halukas auttamaan. Epävarmuudesta joh-tuen lapsi on altis eroahdistukselle, mikä aiheuttaa takertuvuutta ja estää lapselta tutkivan ja omaehtoisen käytöksen myöhemmin. Välttelevä kiintymyssuhde perustuu lapsen kokemukseen, ettei huolenpito ole saatavilla, vaan lapsi joutuu kokemaan torjutuksi tulemista. Tämä aiheuttaa lapselle pyrkimyksen elää tarvitsematta apua ja rakkautta. (Kuusinen 2000, 6–7 ref. Bowlby 1988b.)
Keinäsen (2013) mukaan uusimmissa tutkimuksissa on havaittu merkittävä yhteys epävakaan persoonal-lisuuden syntyyn ja turvattoman (insecure) kiintymyssuhteen välillä. Tyypillisimmät turvattomat kiinty-myssuhdetyypit ovat ratkaisematon (unresolved), omiin ajatuksiin vaipunut (preoccupied) ja pelokas (fearful). Keinänen kirjoittaa, ettei kuitenkaan ole yhtä täsmällistä vanhemmuuteen liittyvää tekijää, joka vaikuttaa epävakaan persoonallisuuden kehittymisen, mutta tutkimusten mukaan kasvatustyyli kytkeytyy selvästi epävakaan persoonallisuuden syntyyn. Keskeisiä seikkoja ovat esimerkiksi vanhemmilta saata-van hellyyden puute ja lapsiin kohdentuva inhoava suhtautuminen (Keinänen 2013 ref. Johnson ym.
2006). Myös vanhempien impulsiivisuus ja mielialahäiriö ovat niin ikään yhteydessä tälle häiriölle omi-naisiin piirteisiin (Keinänen 2013 ref. Zanarini ym. 1997).
Fyysiseen väkivaltaan lastaan kohtaan syyllistyvät vanhemmat ovat WHO:n raportin mukaan keskimää-räistä todennäköisemmin nuoria, naimattomia, köyhiä ja työttömiä. Sekä kehitys- että teollisuusmaissa köyhät, nuoret yksinhuoltajaäidit ovat yksi väkivaltaa lapsiaan kohtaan käyttävien riskiryhmä. Persoo-nallisuus ja käyttäytymispiireistä raportti esiin nostaa riskitekijöinä vanhemman väkivaltaisuudessa las-taan kohlas-taan heikon itsetunnon, huonon itsehillinnän, mielenterveyden ongelmat ja asosiaalisen käyttäy-tymisen. Väkivaltaiset vanhemmat saattavat myös olla huonosti asioista perillä, ja heillä voi olla
epärea-20
listisia odotuksia lapsen kehityksen etenemisestä. Muita lasten pahoinpitelyyn yhdistettyjä tekijöitä ra-portissa olivat vanhempien nuori ikä, stressi, eristyneisyys, asumisahtaus, päihteiden väärinkäyttö ja köy-hyys. (Krug, Dahlberg, Mercy, Zwi, & Lozano 2005, 86–89.)
Lastensuojelussa kohdattavia tyypillisimpiä riittämättömän äitiyden muotoja ovat lapsen hoidon epäva-kaus sekä kyvyttömyys asettaa lapsen tarpeita etusijalle tai kyvyttömyys vastata niihin (Berg 2008, 41 ref. Kallad 2003). Ellonen, Pösö ja Peltonen (2015) ovat jakaneet lasten kaltoinkohteluun liittyvät palve-lut kolmeen luokkaan: Suojelulliset, selvittelevät ja terapeuttiset. Suojelullisilla palveluilla tarkoitetaan niitä toimia, joilla pyitään suojelemaan lasta väkivallalta. Vanhempien asenteisiin, kasvatusmenetelmiin ja psykososiaalistaloudellisiin resursseihin liittyvät toimet ovat Ellosen ym. mukaan välillisesti suojelul-lisia, koska niiden kautta pyritään ehkäisemään tilanteita, joissa väkivaltaa syntyy. Välitöntä suojelua ovat ne lastensuojelun toimenpiteet, joissa lapset sijoitetaan kodin ulkopuolelle tarkoituksena suojata lapsi omilta vanhemmiltaan. Terapeuttisiin palveluihin kuuluvat ne, joissa väkivallan uhreja tai tekijöitä autetaan käsittelemään väkivaltakokemuksia ja toisaalta muuttamaan väkivaltaista käyttäytymistä. Sel-vittelevät palvelut kuuluvat ensisijaisesti poliisille ja oikeuslaitokselle. Näissä selvitetään tapahtunutta väkivaltaa ja määrätään mahdollisia sanktioita. (Mts. 2015, 74.)
Yhteiskuntarakenteiden muututtua, suku ja auttavat kädet voivat olla kaukana toisella paikkakunnalla, omaa lähiverkostoa ei lapsiperheillä välttämättä ole. Suomessa neuvola on paikka, joka kohtaa lähes kaikki lapset ja lapsiperheet. Tämän vuoksi neuvolalla on keskeinen asema lapsiperheiden ongelmien havaitsemisessa. Sosiaalityön näkökulmasta moniammatillinen yhteistyö neuvolan ja laajemmin tervey-denhuollon kanssa on äärimmäisen tärkeää. Ennaltaehkäisevät lapsiperhe palvelut ja lastensuojelu ovat merkittävässä asemassa äitien tukemisessa, kun äiti ei jaksa ja hän on väsynyt.
21