Foucault'n giljotiini näkymä

57

F O U C A U L T ’ ^N G I L J O T I I N I

“Elämästä, eikä lainkaan oi- keudesta, on tullut panos po- liittisissa kamppailuissa, vaik- ka ne muotoiltaisiinkin oi- keuksien myöntämisen perus- tein.”

Ilmestyessään Ranskassa Tie- dontahto aiheutti seksuaali- suutta koskevan puheen rä- jähdyksen, ja kuitenkin Fou- cault ihmetteli kirjan epilogia koskevaa hiljaisuutta. Vaikka kirja on lyhyt, ihmiset eivät nähtävästi ole jaksaneet lu- kea sitä loppuun saakka, nau- rahti hän korostaen viimei- sen luvun merkitystä. Näillä Gilles Deleuzen kirjan par- haimmiksi kuvaamilla sivuil- la Foucault yhdistää moder- nin seksuaalisuuden koneis- ton (dispositif) biovallan kä- sitteeseen, ja sukupuolisuu- den poliittinen merkitys il- maantuu biovallan kahdessa rekisterissä: mikro- ja makro- vallassa, yhtäältä ruumiin yk- silöistämisessä ja pikkutarkas- sa ruumiin voimien jakami- sessa ja lisäämisessä, toisaalta väestösäätelyssä ja koko yh- teiskuntaruumiin hallinnassa.

“Sukupuoli on sisäänpääsy- keino sekä ruumiin että lajin elämään” ja siksi erinomai- nen kiinnekohta samanaikai- sesti yksilöivälle ja totalisoi- valle biovallalle, joka pyrkii sekä yksilön että lajin elävän ruumiin tuottoisaan hallin- nointiin voimistamalla näihin sisältyviä elämän varantoja.

Vuosituhansia kohtalon vaaka oli jakanut ihmisen ole- massaolon elämän epävar- muuteen ja kuoleman jatku- vasti läsnäolevaan herruuteen, kunnes uudella ajalla nälän- hätien ja kulkutautien hellit- täminen, maataloustekniikan kehittyminen ja elämää edis- tävä tietämys näytti vähentä- vän kuoleman arkipäiväisyyttä ja lisäävän punnuksia elämän vaakakupissa. Mutta samalla

elämä sai uuden poliittisen painoarvon ja sen voimava- roista tuli myös hallinnollis- ten teknologioiden positiivi- nen kohde. Biovallassa elä- mä ei asetu poliittiseksi ob- jektiksi kiellon tai rajoituksen vaan tuottavan suhteen kaut- ta. Kyse ei ole klassisesta eläimellisten halujen alista- misen projektista, jossa luo- daan kiellon kautta poliitti- seen olemassaoloon kykene- vä hyveellinen subjekti, eikä myöskään yrityksestä rajoit- taa lailla alamaisten elämää, vaan pyrkimyksestä ohjata, kiihottaa, kanavoida ja tuot- taa elämää. Biovallassa ei ole kyse siis vain klassisesta po- liittisesta elämästä (bios poli- tikos), jonka ihminen lunasti erossaan muista elävistä olen- noista lähinnä “jumalallisen”

osansa, kykynsä symbolifunk- tioon, kautta vaan yleisen elä- män (zoe), jonka ihminen jakaa kaikkien elollisten olen- tojen kanssa, tuottavuuden hallinnoinnista ja politisoin- nista. Mallina yleisen elämän (zoe) hallinnassa ei toimi uto- pia jumalten neuvostosta tai taivaallisesta rauhasta vaan jo Tarkkailla ja rangaista -teok- sessa ennemminkin eläintar- ha: “Panopticon on kunin- kaallinen eläintarha, jossa eläi- men tilalla on ihminen.” Mo- dernin vallan äärimmäinen ja synkeä hahmo ei ole Batail- lea kiinnostanut verta, trans- gressiota ja insestiä juhliva myyttinen linnanherra Gilles de Rais, ritari Siniparta, vaan arkinen kanatarhuri Heinrich Himmler, tai kuten Foucault toisaalla kirjoittaa apokalyp- sin ratsastajista: “Missä muo- dossa ne yhtäkkiä ilmaantu- vat ja millaisin kasvoin? Kul- kutauteina, sotien valtavina teurastuksina vaiko nälänhä- tänä? Vai voisiko kyse olla neljästä pienestä madosta, jot- ka meillä kaikilla on aivois-

samme, syvällä päässämme, sydäntemme syvyyksissä.”

Biovalta ei kuitenkaan im- plikoi totalitarismia, eikä to- taalinen valta tarkoita autori- taarista tai hierarkkista valtaa, vaan valtaa ilman ulkopuolta eli valtaa ilman auktoriteettia tai suvereenia perustaa. Suve- reenin klassinen oikeus päät- tää elämästä ja kuolemasta (jus vitae ac necis) korvautuu biovallassa elävää ainesta ar- von ja hyödyn alueella jaka- villa teknologioilla. Biovallan toimeenpanija ei ole suveree- nin verinen, väkivallalla väki- valtaa järjestävä ja elämää ra- joittava miekka, oikeuden ase, joka kohteensa ylittäen jakaa maailman juridisesti sallittui- hin ja sallimattomiin tekoihin ja sanktioi tuon transsenden- tin lain rikkomisen kuoleman uhalla. Biovalta ei koske pel- kästään oikeudellisia subjek- teja vaan eläviä olentoja, ja siksi sen vallan on immanen- tisti “sijoituttava itse elämän tasolle”, kuten normin nor- matiivisuuden eli sen juridi- sen aspektin naturalisoivissa normalisoivissa teknologiois- sa. Normalisoiva valta on Fou- cault’lle tulosta elämään koh- distuneista poliittisista tekno- logioista. Näissä toteutuu po- liisijärjestyksen periaate sään- nöksi tulleesta poikkeustilas- ta, jossa kitka lain ja sen aktualisaation – de juren ja de facton – välillä on hävitetty.

Suvereenin esitys ja sinetin etäinen mahti on korvattu vä- littömän normin itseilmaisul- la, arvostelman myyttinen vä- kivalta hallinnon teknologial- la. “Sukupuoli ei ole tuomio- istuimen vaan hallinnon asia.”

Hypoteesi kansan “ruu- miin”, väestön, hallinnointiin keskittyneestä elämän tarpei- den tuottavasta hallinnoinnis- ta (siis klassisesti oikonomias- ta, jota juuri kameralistit ko- rostivat juridisen lain sijaan)

58

johti Foucault’n hallinnollistu- misen tutkimukseen. Väestön käsitteen kautta moderni se- kularisoituva yhteiskunta kui- tenkin sisäistää oman perus- tansa, ja elämän nimissä elä- mää hallinnoivassa biovallas- sa väestön elämästä tulee hal- linnollisesti transsendentaalis- empiirinen kahdentuma. “Elä- mä sijoittuu samanaikaisesti historian ulkopuolelle – sen biologisena kehyksenä – ja inhimillisen historiallisuuden sisäpuolelle, jonne sen tieto ja valtatekniikat pystyvät tunkeu- tumaan.” Foucault’n bioval- lassa näkemä elämän kahden- tuma on näin analoginen tä- män 60-luvulla analysoimalle elämän transendentaalis-em- piiriselle kahdentumalle mo- derneissa ihmistieteissä, mis- sä klassisen representaation järjestyksen hajottua uusi, ää- rellisyyden analytiikan avaa- va elämän käsite toimi a pos- teriorista a priorin tekevänä transsendentaalin ja empiiri- sen yhteensitovana uutena jär- jestyksen positiviteettina. Mo- dernin filosofian antropologi- nen uni asettuu näin analogi- sena demokraattis-normalisoi- van yhteiskunnan antropolo- giselle unelle. Foucault ei kui- tenkaan kutsu herättäjäksi uutta suvereenia auktoriteettia, vaan samalla tavalla kuin Les choses et les mots kritisoi kaikkia tiedon uuskartesiolaisia suve- reeneja legitimointiyrityksiä ää- rellisyyden aikakaudella, Tie- dontahto kritisoi suvereeneja vallan legitimointiyrityksiä bio- vallan aikaudella.

Biovallan käsite on Fou- cault’n sisäänpääsykeino po- liittiseen teoriaan. Seksuaa- lisuuden historiasta tulee kommentti poliittiseen ajatte- luun, mikä kiteytyy lausees- sa: “Poliittisessa ajattelussa em- me ole vielä leikanneet (cou- pé) suvereenin päätä.” Suve- reniteetin ja varsinkin valtiol-

lisen suvereenin teema näyt- tää hallitsevan poliittista ajat- telua, vaikka Carl Schmitt kir- joitti vuosikymmeniä aikai- semmin: “Valtio, tämä euroop- palaisen muodon ja länsimai- sen rationalismin mestariteos on syösty valtaistuimelta.”

Foucault’n omassa “parturis- sa” ei kyse ole kuitenkaan haikailusta suvereenin perään eikä “kalifiksi kalifin paikal- le” -haaveen toteuttavasta ke- hotuksesta vallankaappauk- seen (coup d’État) vaan en- nemminkin kriittisestä kom- mentista aikakauden valtio- keskeiselle vallankumousajat- telulle. Samoin kuin tiedon kumouksissa, jotka opettavat meitä “ajattelemaan toisin”, ei todellisissa yhteiskunnalli- sissa kumouksissa, jotka opet- tavat meidät “elämään toi- sin”, ole kyse vain arvojen kumouksista vaan itse muo- don ja rakenteen muutoksis- ta. Sen sijaan, että suvereeni keikautettaisiin (coup) toisin päin ja suvereenin negatiivi- nen valta (kielto, alistami- nen, rajoitus) korvattaisiin de- terminoidulla ja symmetrisel- lä negaatiolla eli kaksoisne- gaatiolla, suvereenin pään leikkaus (coupé) edellyttää yritystä kiistää suvereeniin si- toutunut ongelmatiikka aset- tumalla sen kanssa epäsym- metrisesti poikkiteloin. Sek- suaalisuuden ironia, joka saa

“vapautumisen” nimissä sek- sivallankumoukselliset alistu- maan seksin “ankaralle ku- ninkuudelle” on analoginen poliittisen kritiikin ironialle, joka “vapautumisen” nimissä toistaa alistumisen ja vapau- tumisen, hyväksynnän tai hyl- käämisen tyhjää dialektiikkaa.

Foucault’lle vallan sitomi- nen juridis-poliittiseen oikeu- teen toistaa loputtomiin oi- keudettoman ja oikeutetun sekä valtion ja suvereeniu- den problematiikkaa. Foucault

väittää, että alistava ja kieltä- vä oikeuden malli ei ainoas- taan estä meitä ymmärtämäs- tä tuon mallin tuolla puolen toimivia biovallan teknologioi- ta vaan saa meidät myös hyväksymään kritiikittömästi vallan. “Valta ymmärrettynä puhtaaksi vapauden tielle ase- tetuksi rajaksi on ainakin mei- dän yhteiskunnassamme oman hyväksyttävyytensä eh- to.” Kiellon hypoteesi loh- duttaa antaen toiveen kiellon rajaamasta koskemattoman va- pauden suvereenista aluees- ta. Nähdessämme vallassa vain kiellon ja tunnistaessamme vallan vain oikeuden muo- dossa toistamme yhä uudes- taan oikeudellisesti perustel- lun monarkian rakenteen.

Monarkin kasvojen vaihtami- nen sisällöllisesti oikeutetum- piin kasvoihin (esim. kansan) ei auta, jos säilytämme edel- leen kritiikittömän suvereni- teetin instanssin. Jos seksuaa- lisuuden aikakaudella ei pidä luulla, että sanomalla “kyllä”

sukupuolisuudelle sanotaan

“ei” vallalle, ei biovallan ai- kaudella pidä luulla, että sa- nomalla kyllä “elämälle” sa- notaan ei vallalle. Moderni thanatopolitiikka on vain bio- vallan kääntöpuoli. “Sotia ei käydä enää puolustettavan suvereenin vaan kaikkien ih- misten olemassaolon nimis- sä. Kokonaisia väestöjä pan- naan tappamaan toinen toisi- aan sillä verukkeella, että se on heidän olemassaolonsa kannalta välttämätöntä.” On siis turha asettaa pyhän elä- män suvereniteettia elämän haltuunottavia teknologioita vastaan; sen sijaan on pyrittä- vä elämän käsitteen ja käy- täntöjen problematisointiin ai- kana, jolloin elämästä on tul- lut pelipanos politiikassa.

Markku Koivusalo