• Ei tuloksia

Huoneessa tai ei, sama se näkymä

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Huoneessa tai ei, sama se näkymä"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

Ilkka Pyysiäinen ennustelee Tieteessä tapah- tuu -lehden niteessä 6/2002, että keskuudes- samme kenties joskus tulevaisuudessa käys- kentelee kiinalaisesta huoneesta liikkeelle lähtenyt tekoäly, joka kykenee niin vakuut- tavaan uskonnollisen sielunelämän esittämi- seen, että se käytännössä häivyttää olematto- miin erot niin uskonnollisten ja profaanien kuin myös inhimillisten ja koneellisten mie- lenliikkeiden välillä.

Tämä on kutkuttava mahdollisuus, ja ehkäpä sellainen joskus toteutuukin. Uskoisin että ky- symys, joka useimpia, muun muassa elokuvan Artificial Intelligence katsoneita vääjäämättä kiinnostaa on, onko kyseinen tekoäly tietoi- nen? Jos ei ole, jos esitys vastaa täydellisesti inhimillistä uskonnollista käyttäytymistä ja mielen toimintaa, mutta sisällä vallitsee täy- dellinen pimeys, voiko tällaista kaksoiskappa- letta pitää aidosti uskonnollisena? Mielestäni ei, uskonnollisuus ja tietoisena oleminen kuu- luvat yhteen.

Daniel Dennett esittää kirjassaan Tietoisuu- den selitys ajatuksen tällaisesta muuten täydel- lisestä, mutta vailla tietoisuutta olevasta kak- soiskappaleesta, zombiesta. Dennettin johto- päätös vain on, ettei ole erikseen ihmisiä ja zombeja, vaan samojen prosessien tapahtumi- nen aivoissa tarkoittaa, että molemmilla on yhtä lailla tietoisuus; ”tietoisuus on aivot”, ku- ten Dennett toteaa.

Dennettin näkemys on siis fysikalistinen, ja sen perusteella voitaisiin todellakin ajatella, että tulevaisuudessa kenties vieressämme kir- konpenkissä virsiä veisaava, tai jossain muus- sa uskonnollisessa tilaisuudessa hartaana esiintyvä ”tekouskovainen” olisi aito uskon- veljemme, nimenomaan sillä perusteella, että hänellä olisi samanveroinen aivovarustus ja niinollen tietoisuus kuin meilläkin.

Fysikalistiseen näkemykseen ikään kuin kuuluu, ettei vierustoverimme uskonnolli- suutta tarvitse sen enempää epäillä, jos hänel- lä vain on oikeat piuhat ja ne ovat oikeassa jär- jestyksessä. Riittää kun pannaan virta päälle,

niin voidaan Frankenstein-vainaan tapaan sa- noa: ”se elää”. Näin siksi, että kytkentäkaavio muodostaa tietoisuuden selityksen, ja sen kä- teen saadessaan fysikalistin ei maksa vaivaa pohtia, millaisia testejä kiinalaiselle huoneelle tai jonkun pääkopalle tulisi suorittaa; hän voi ilman muuta olettaa, että tietoisia siellä ollaan, jos vain paperilla olevat kuviot toteutuvat.

Niinpä siellä myös harjoitetaan aitoa uskon- nollisuutta.

Fysikalismin käsitys sanan ”selittää” merki- tyksestä ei vain mielestäni toimi. On eri asia selittää, miksi ja miten aivot suoriutuvat jois- tain toiminnoista, ja toinen asia selittää mitä tarkoittaa, että nuo toiminnot ovat tietoisia.

Emergentistit sanovat että kokonaisuuksilla esiintyy ominaisuuksia jotka ovat enemmän kuin osiensa summa, mutta jotka kuitenkin voidaan palauttaa, ts. redusoida noihin osiin ja niiden (tunnettuihin) ominaisuuksiin. Näi- hin ominaisuuksiin emergentistit laskevat myös tietoisuuden. Emergentismi ikäänkuin pyrkii seuraavaan logiikkaan: ”kun pannaan yhteen osat 1, 2 ja 3, saadaan kokonaisuus, jol- la on ominaisuus x, jota tosin ei voida enna- koida osien ominaisuuksien perusteella. Kos- ka kuitenkin käytännössä tapahtuu x, muo- dostavat osat 1, 2 ja 3 X:n selityksen”. Tässä muodossa emergentismi palvelee fysikalismia, eikä tarjoa tähän nähden oikeasti mitään uut- ta.

Käytännössä ehkä kokonaisuus voidaan purkaa ja koota uudelleen ja seurata emergen- tin ominaisuuden häviämistä ja ilmaantumis- ta, mutta miksi tämä tarkoittaisi, että väite re- dusoitumisesta pitää paikkansa? Tarinan ker- tominen emergentistä ilmiöstä ei tarkoita, että se olisi selitetty.

Sitä paitsi ei vielä riitä, että kerrotaan ai- voilla olevan jokin erityinen emergentti toi- minnallisuuden taso. Jos kerran luonto käyt- täytyy emergentisti, saattaa tulevaisuudessa olla myös emergenttiä tekniikkaa, joka kyke- nee hypähtämään annetulta toiminnalliselta tasoltaan toiselle, esimerkiksi ihmisen tasolle.

Paitsi että insinööreillä on ihmettelemistä, että

I T T E E E S

SÄ

T A

PAHT UU

63

Huoneessa tai ei, sama se

Kari Tommila

(2)

miten tässä tällainen menestys pääsi käymään, on kysymys silloinkin ”vain” suorittamisen parannuksesta. Vaikka tuo suorittaminen olisi kuinka luovaa ja käsittäisi esimerkiksi au- tonomista oppimista ja merkitysten muodos- tamista, emme voisi sanoa:”tätä on tietoi- suus”, vaan mahdollinen tietoisuus näissäkin prosesseissa olisi oma kysymyksensä.

Jos kaikesta huolimatta jollain tavalla pääsi- simme tai joutuisimme toteamaan, että robot- timme todellakin on tietoinen, mitä meidän pitäisi tästä ajatella? Fysikalisti varmaankin ajattelisi sen olevan todistus fysikalismin puo- lesta. Omasta puolestani ajattelisin, että se ker- too olevaisuuden ”perusaineksesta” tai ”ole- muksesta” jotain sellaista mitä fysikalismi ei kerro; itse asiassa sen kertoo jo se tosiseikka että me ihmiset olemme tietoisia. Tuskin voi-

daan puhua aineesta perinteisessä materialis- tisessa, nykyisin fysikalistisessa mielessä.

Aineella, tai miksi sitä sitten kutsutaan- kaan, on potentiaalia heretä tietoiseksi, sen me tiedämme omasta kokemuksesta. Nähtävästi tähän myös tarvitaan tiettyjen rakenteellisten edellytysten täyttyminen. Nykyistä kehitys- tahtia katsellessa ei varmaan monikaan uskal- la julistaa, että noiden edellytysten täyttymi- nen olisi inhimillisen tekniikan saavuttamatto- missa. Katsommepa asiaa materialistisesti tai muuten, kai tässä on tehtävä se johtopäätös, että tietoinen kone on mahdollinen, ja niin ol- len myös uskonnollinen kone.

Mutta se tietoisuus, mitä ihmettä se oikein on?

Kirjoittaja on turkulainen teologi.

T I ET E

E S

S

ÄT

A P A T H U U

64

Faktasta ja fiktiosta geopolitiikan tutkimuksessa

Sami Moisio & Vilho Harle

Päätoimittaja Jan Rydman on kiinnittänyt edellisessä Tieteessä Tapahtuu -lehdessä (6/2002) huomionsa Politiikka-lehden artik- keliimme, jossa tarkastelimme Suomen kan- sallisen identiteettiprojektin teoriaa empiiri- sen ajankohtaisaineiston valossa. Rydman piti aineistovalikoimaamme ja tapaamme testata asettamaamme tutkimushypoteesia

”omalaatuisena tai vähintäänkin mielenkiin- toisena”.

Rydman kuitenkin epäilee sitä, josko geopo- liittista teoriaa voidaan testata aineistolla, jon- ka olimme artikkeliin valikoineet. Meillähän oli mukana vanhan ymmärryksen mukaan

”kovaa politiikkaa” – Paavo Lipposen tekstejä ja turvallisuuspoliittinen selonteko – ja fiktii- vistä ”pehmopolitiikkaa”, nimimerkki Remek- sen romaanit. Rydman kysyi, voiko kansalli- sen identiteettiprojektin teoriaa testata nimi- merkkikirjailijan fiktiolla? Kysymys on meto- disessa mielessä siinä määrin tärkeä, että vas- taamme tuohon kysymykseen lyhykäisesti.

Perusväittämämme mukaan määrittämäm- me kansallisen identiteettiprojektin mukaises- ta kieliopista on tullut suomalaisen geopoliit- tisen maailmankatsomuksen virallinen totuus.

Tästä syystä sen kieliopin mukainen geopoliit- tinen retoriikka saavuttaa kuulijoiden tai luki- joiden joukossa verrattain helposti uskottavan ja hyväksyttävän statuksen. Tämä argumen- taation lähtökohta, poliittisen retorin kyky saada yleisönsä hyväksymään viestinsä uskot- tavana, tarkoittaa sitä, että tutkimusaineistom- me tulee kattaa materiaalia, joka on saavutta- nut suosiota suomalaisten keskuudessa ja joka liittyy geopolitiikkaan.

Valitsimme Ilkka Remeksen romaanit tut- kimuksemme aineistoksi, koska niistä on tul- lut valtavan suosittuja. Meitä alkoi ihmetyttää se, mihin niiden suosio perustui. Väitteemme mukaan niiden suosio perustuu aina Ruttokel- loihin asti siihen, että niiden geopoliittinen lo- giikka tuntuu suomalaisesta lukijasta uskotta- valta. Remeksen kirjat edustavat realismia, si- tä kansallista totuutta, uskomusjärjestelmää

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

— Lyhyesti: 6/11 (45–48): Akateemiset yrittäjät / Globaalit haasteet / Yliopistojen rakenteelli- nen kehittäminen / Metsien hiilinielu / Suomen kalakannat /

Pertti Linkolan kriitikot käpertyvät ihmiseen (6/10, 16–22). Koskimies, Pertti: Linkola ja eliitit

[r]

[r]

2/08 (29–31): Kestävää kehitystä Bostonissa, Uusi professori- matrikkeli, Tiedetoimittaja- palkinto, Vuoden tiedekirja, Semanttinen verkko, Hyviä uutisia tiedelehdissä,

[r]

Ilkka Pyysiäinen tarkastelee syntiä sen sekä teologisista että biologisista lähtökohdista kä- sin.. Toisin sanoen hän valottaa esimerkiksi pe- risyntiopin logiikkaa ja

Osmo Tammisalo taisi tuoda täit Tieteessä tapahtuu -lehden (4/2002) sivuille hupaisana esimerkkinä siitä, miten vähäpätöiset hyön- teiset saattavat yllättäen olla