RAISIO
T l E D O T T A A
HELMIKUU 1980
Ryhmäjulkaisu
Ympäristövuosi -80 kutsuu
toimintaan ympäristön puolesta
M aassam m e vietetään tä tä vuotta Y m päristövuotena -80. Vuoden tunnus on "K ansalaiset toim intaan ym päristön puolesta". Keskeinen tavoite on kaikkien kansalaisten innostam inen om akohtaiseen toim intaan ym päristöm
me suojelemiseksi ja hoitamiseksi. Ei vain teoriassa ja juhlapuheissa vaan käytännön toim innalla, jo tta elinym päristöm m e taso kohoaisi ja viihtyvyys lisääntyisi.
Ympäristövuoden teem at ovat alkuperäisen luonnon ja välittöm än elinym
päristöm m e suojelu, uusiutuvat luonnonvarat ja peruselinkeinojen merkitys niiden hyödyntäjinä sekä energia ja uusiutum attom at luonnonvarat.
M onella taholla on jo pitkään huolestuneina kiinnitetty huom iota perintei
sen kulttuurim aisem am m e hälyttävään köyhtymiseen ja yksipuolistumiseen.
Vanhan rakennuskulttuurin uhanalainen asem a on myös yleisesti tiedostettu.
Nykyisen yhtenäiskulttuurin ja teknologian paineessa on kansallisen ja paikallisen perinteen arvostus katoam assa hyötyajattelun tieltä. Kuitenkin vanhalla kulttuurim aisem alla ja rakennuskannalla on korvaam aton merkitys perinteisen talous- ja elämänmuodon dokum enttina ja kotiseututunteen herättäjänä ja syventäjänä. K ulttuurim aisem a on muovautunut satojen vuosien aikana. M e täm än päivän ihmiset voimme sitä vaalia, m uuttaa ja kehittää. T eem m e m itä näistä tahansa, on se tehtävä vastuuta tuntien.
Ettem m e saisi pilaajan vaan kehittäjän m ainetta kriittisiltä jälkipolvilta.
Ympäristövuosi -80 koskettaa meitä jokaista. M ikä on S i n u n panoksesi vuoden vietossa?
m ■ Toimitusneuvosto:
I k m m I I g * Eero Mäkipää pj
■ ■ J F * . ■ Perttu Koillinen
T i e n ^ T T A A Kauko Kujanpää
I I t D O T T A A
Markku Lehtokari N:o 1 HELMIKUU 1980 Marfli U"|a-ah°Julkaisija:
Raision kaupunginhallitus Vastaava toimittaja:
Kauko Kruskopf pian Oy:n offsetrotaatiopaino Laitila 1980
R aisiossa 19.2.1980
Kädessäsi on jälleen uunituore Raiso T iedottaa -lehti. Se sisältää tietoja ja tapahtum ia Raision kaupungin asioista luettavaksi, keskusteltavaksi, pureskeltavaksi.
M e lehden tekijät toivomme, että saam m e Sinulta tiedon kulkuun liittyvää palautetta, toivomuksia, kommentteja, kysymyksiä. Tiedon perille meno on tärkeää ja siinä tarvitaan sekä tiedottajan että lukijan taholta aktiivisuutta.
Keskustelua sam assa tasossa, nokakkainkin.
Kunnallisen tiedottajan työtä on verrattu akkunan pesi
jään. H änen tulisi kirkastaa lasit molemmin puolin näky
viksi, valaista uusiakin näkymiä, houkutella kuntalaiset katsom aan sisälle. Sam a pätee päättäjiin. Noihin isoken
käisiksi mainittuihin kunnallismiehiin. Molemminpuolinen yhteisymmärrys edellyttä myös heiltä halua paneutua taval
listen kuntalaisten asiaan. H alua keskusteluun ja huomioi
miseen.
Uskomme, että Raision kaupungin päättäjillä on halua tähän. Siihen pyritään myös Raisio Tiedottaa -lehden välityksellä.
R aision, N a an talin ja M a sk u n yhteinen latu retk i - A urinkohiihto - hiih d etään su n n u n ta in a 24.2.1980 (m ikäli lu n ta on riittäv ästi, asia varm istetaan 22.2. ilm. paikallislehdissä). Reitin p itu u s o n 30 km ja m atk an varrella on kaksi h u o lto p istettä, jo ilta voi o sta a virvokkeita, k u te n m yös perilläkin. R aision lähtöpaikka o n K e rttu la n k o u lu lla ja läh tö aik a o n klo 08.00—12.00. L atu retk en h iih tä n e e t saavat A urinkohiihto-kunniakirjan se k ä oikeuden o n n itella T asavallan P residenttiä o n n lttd u a d re ssin välityksellä täm än 80-vuotissyntym äpäivänä.
MASKU S E I KELAN
KOULU
A U R 1 N K 0 H I I H T O 24.2.1980
R A IS IO N . N AA N T A LIN J A MASKUN L A T U R E T K I , PIT U U S N . 3 0 KM,
LÄ H T Ö PA IK K A R A IS IO S S A K E RTTU LA N KOULU.
lAhtöaika klo 8-12.
H U O L T O P IS T E IL L Ä V IR V O K K E IT A M YYTÄV ÄN Ä.
E I OSANOTTOMAKSUA. K U N N IA K IR J A .
Raisio tiedottaa-lehden jakelusta kiinnostuneita järjestöjä
pyydetään tek em ään tarjo u k sen sa lehden jakam isesta 1980.
Lehden alustavasti sovitut ilm estym ispäivät ovat 13.5., 19.8. ja 9.12.1980 j a se ja e ta a n jo k aiseen raisiolaiseen talouteen. Ja k elu on suoritettava kolm en päivän k uluessa em . a jan k o h d ista (suositus).
K i r j a l l i s e t tarjo u k set pyydetään tekem ään 18.4.1980 m ennessä os.
R aisio T ie d o ttaa -leh ti, K aupungintalo, 21200 RA ISIO .
Lähem piä tieto ja a n ta a vastaava to im ittaja K auko K ruskopf puh.
183 900/348.
Raisio- Tiedottaa-lehden toim itusneuvosto.
Kaupungin rakennusosaston puistotoimi hoitaa myös metsiä ja puistom etsiköitä. T yökenttää tällä hetkellä n. 650 ha.
E n tin en p elto on m u u ttu n u t e rittä in kauniiksi m äntytaim ikoksi. T aim ikon k o rk eu s " m ie h e n m itta ", ikää 10 vuotta.
T a sa in e n hav u p u u taim ik k o , jo sta taim ikkoa h aitan n eet koivunvarvut on poistet
tu .
R aision p ä iv ä t
toim eenpannaan 2 9 - 3 1 . 8 1 9 80 , K iliin m arkkinat 3 0 8 T u l e m u k a a n suunnittelem aan lyh yttä ja iskevää tunnus
ta ja siihen liittyvää Raision päivä -julistetta Tunnuksen olisi liityttävä parhaillaan vietettävään Ym päristövuoteen 8 0 ja koske
teltava erityisesti Raisiota.
Lähetä ehdotuksesi hu htiku un loppuun mennessä os K u lttu u rilautakunta. Kaupungintalo, 2 1 2 0 0 RAISIO.
Kaikkien osanottajien kesken arvotaan yllätyspalkinto ja samoin palkitaan paras tunnus- ja juliste-ehdotus.
RAKENNUSLUVAN HAKEM INEN
RA ISIO SSA
Rakennuslupa h aetaan Raision kaupungin rakennuslau
takunnalta ja hakem usasiapaperit jä te tä ä n rakennusvalvon
tatoim istoon os. kaupungintalon sivurakennus, jossa hake
m usten vastaanotto tapahtuu arkipäivisin klo 10.00—12.00, muulloin siitä etukäteen sovittaessa.
R a k en n u stark astajat ovat yleisön tavattavissa m yöskin jo k a tiista i klo 15.00—16.45 rakennusvalvontatoim istossa.
R a k en n u stark astaja R isto L ahtinen Apul. ra k e n n u sta rk a sta ja A n tero A ihela R akennuslakim ies M a tti V anto
O h je ita hakem usten laadinnassa ja m uissa siihen liittyvissä kysymyksis
sä se k ä h akem uskaavakkeita saa rakennusvalvontatoim istosta.
R A K EN N U SLU PA H A K EM U SA SIA K IRJA T:
1. H akem uskaavake yhtenä kappaleena.
2. Selvitys rakennuspaikan hallintaoikeudesta yhteä kappaleena.
3. T o n ttik artta j a tonttirekisteriote taikka virallinen k arttaote yhtenä kappaleena.
4 Tilastolom ake kahtena kappaleena.
5. R akennushankkeen energiataloudellinen selvitys kol
m ena kappaleena.
6. K om e sarjaa piirustuksia.
7. V astaavan työnjohtajan anom us kahtena kappaleena (ennen töiden aloittam ista).
Raision kaupungin kulttuurilautakunta
Edellä m ainitut ovat nk. norm aalitapauksissa tarv ittav a t rakennuslupa- asiak irjat. N iiden lisäksi s a a te ta a n tap au k sista riippuen tarv ita lisäselvi
tyksiä, k u ten esim. sisäasiainm inisteriön poikkeuslupapäätös, lau su n to v äestönsuojista, n aapurin suostum us, a su in h u o n eisto jen p u rk am ista kos
keva lom ake k a h te n a kappaleena, p in ta v a a itu sk a rtta tms.
Lupu-asiakirjat jä te tä ä n hyväksyttäviksi pahvikansiossa, jo n k a e tu k an nen oikeassa alakulm assa tu le e o lla m erkintä kansion sisältäm istä asiapa- pereista, rakennuspaikkaa koskevista tied o ista se k ä a n o jan nimi.
R A IS IO N KA U PU N K I R akennusvalvontatoim isto P u h . 783900
K asvim aa- palstan
vuokraajille
K aupungin teknisen vi
raston rakennusosasto toteaa lyhyenä selvityksenä seuraa- vaa:
— K aupunki ei osallistu pals
tan perusm uokkaukseen tai lan
noitukseen.
— V uokraajalla on oikeus vuokrata sam a p u u tarh ap alsta useam pana perättäisenä vuo
tena, jo k a m ahdollistaa täten m onivuotistenkin kasvien (e- sim. m ansikka ym .) palstalle istuttam isen.
— Kasteluvesi sisältyy m akset
tuun vuokraan, jo k a on 30 m k /p alstalta, koko n 50 m 2.
— Ilm oitetaan vuokraajille, et
tei palstoilta haravoiduilla ros
killa tai kivillä ym . saa täyttää alueella olevia avo-ojia, eikä m uutenkaan estää veden kul
kua ojissa siten, että siitä on haittaa lähialueen asukkaille.
— A utojen paikoitusalueena olisi pyrittävä käyttäm ään K erttulan koulun kentän ete
läpäässä olevaa paikoitusa
luetta.
HYVÄÄ V ILJELY K A U TTA TO IV O TTA EN
Raision kaupungin teknisen vi
raston rakennusosasto.
Raisiossa 21.1.1980
KA U PU N G IN H A L L IT U S
L eik k i
k e n ttä u u tisia
Raisiossa on ohjattua leikkikenttätoim intaa kol
mella leikkikentällä: Vai- saaressa, Ylhäistenpuistos- sa ja Keskuspuistossa..
Jokaisella kentällä on kaksi ohjaajaa, joiden hoi
toon vanhem m at voivat jä t tää lapsensa viitenä päivä
nä viikossa kello 9.00 — 12.30 väliseksi ajaksi.
O h jattu u n toim intaan otetaan m ukaan vähintään 2 vuotta täyttäneitä, m ie
luum m in vähän vanhem pia alle kouluikäisiä lapsia.
H akem uksia vastaanot
taa sosiaalitoimistossa Tuu- la Santanen, jo lta myös saa tarkem pia ohjeita. Myös o hjaajat kentällä kertovat mielellään toim innasta, jo ten siellä voi paikan päällä käydä tutustum assa.
T oim innasta peritään m aksua 1,50 mk läsnäolo- 1 päivältä. M aksu laskute- 1 taan kuukausittain. 1
K u n lapsi o n tullut m u
k aan toim intaan, toivotaan, e ttä h ä n kävisi k entällä
sannnO\Vwe5ii; Tftmft on \aCp®*
sen k an n alta tärkeää, koska hän siten pysyy hyvin m u
kana ryhm ässä, saa riittä
västi ulkoilla j a oppii om an päivärytm insä.
RA ISION
K A U PU N G IN VUOSI-
ILM OITUS 1980
Uusi kaupungintalo rakentuu
R A I S IO N K A U P U N G IN V E N E P A IK A T
Hahdenniemen laitureissa olevat venepaikat vuokrataan kesän 1980 ajaksi. Venepaikan vuokra on 150,— markkaa. Laiturin suun
taisen sekä ylileveän venepaikan vuokra on 3 0 0 ,- markkaa ja purjeveneen poijupaikan 150,— markkaa Vuokraus tapahtuu vai
heittain seuraavasti.
— raisiolaiset, joilla on ollut venepaikka v 1979 voivat vuokrata entiset venepalkkansa ja talvisäilytyspaikkansa 30.3 1980 mennessä maksamalla heille lähetetyllä maksulomakkeella paikkansa vuokran
— 16 .4.-30.4.1980 voivat raisiolaiset vuokrata vapaana olevat venepaikat
5.5 1980 lähtien vuokrataan jäljelle jääneet venepaikat muille vuokraajille
Ennakko- tai puhelinvarausta ei voi tehdä
Kaupungin muilla alueilla olevat venepaikat on tarkoitettu alueilla vierailevien veneilijöiden tilapäiskäyttöön, joten niissä ei saa säilyt
tää veneitä pysyvästi.
Veneiden kiinnittäminen luvattomille tai vieraille paikoille on ehdottomasti kielletty. Tällaiset veneet poistetaan viranomaisten toimesta omistajan kustannuksella
Hahdenniemen alueella vuokrataan veneiden talvisällytyspaikkoja talvikaudeksi 1 9 8 0 -1 9 8 1 . Paikan vuokra on 6 0 , - markkaa. Talvi- sällytysehdot ovat saatavissa teknisestä virastosta.
Uusien vene- ja talvisäilytyspaikkojen vuokraus on tehtävä tekni
sessä virastossa, os Alhaistentie 5. Toimisto on avoinna työpäivisin klo 8.3 0 -1 2 .0 0 ,1 2 .3 0 -1 6 .0 0 . tiistaisin 9.00 -1 2 .0 0 ,1 3 .0 0 - 17.00
Raisio 5.2.1980
Aluksi on syytä neuvotel
la o h jaajan kanssa, m iten pitkiä aikoja lapsi ensim m äisinä päivinä on m uka
na. jo tta p äästään hyvään kontaktiin hänen kanssaan.
L eikkikenttätoim intaan kuuluu ulkoleikkejä sen m ukaan, m itä milloinkin pystytään tekem ään: talvel
la pulkat ja lum ilapiot ovat ahkerassa käytössä, kesällä hiekka- j a palloleikit ovat suosittuja. K entillä on myös kiipeily- ym. telineitä j a kei
nuja, joissa lapset viihtyvät.
T än ä talvena on urheilulau
takunnan toimesta jäljestet
ty Y lhäistenpuiston kentän lapsille luistelun opetusta ja menossa on parhaillaan hiihdon ohjaus kaikkien kenttien lapsille parina päi
vänä viikossa. U rheilulau
takunnan jäijestäm än ä tätä toim intaa ohjaa Eija Kalin.
T arkoitus on elävöittää leikkikenttätoim intaa van
hoilla raisiolaisilla pihalei- keillä tänä keväänä. Myös retkiä teh d ään j a ju h lia jä r jestetään . Viime syksynä ol
tiin Villan tilalla j a jo u lu n a jokaisen kentän lapsilla oli joulujuhla. Laskiaisriehaa on ain a myös yritetty jä lje s
tää.
K A U PU N G IN V A LTU U STO N kokouksista ilm oitetaan erikseen.
K A U PU N G IN H A LLITU K SEN varsinaiset kokoukset pi
d etään kaupunginhallituksen istuntosalissa jo k a m aan an tai alkaen kello 17.00, lukuunottam atta niitä m aanantaita, jolloin on kaupunginvaltuuston kokous. Tällöin kokoukset pidetään jo kello 15.00 alkaen. Kesä-, h e in ä - ja elokuun aik an a kokoukset pidetään vain jo k a toinen m aanantai.
Y lim ääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa.
K aupunginhallituksen tarkistettu pöytäkirja pidetään ylei
sesti nähtäv än ä kaupunginkansliassa seuraavan kokouk
sen jälkeisenä ensim m äisenä arkipäivänä kello 13.00 — 16.00, kesäaikana kuitenkin kello li.OO — 15.15.
H A L L IN T O K U N T IE N PÖ Y TÄ K IR JA T p idetään ylei
sesti nähtäv än ä seuraavasti:
— K oulu-, palo j a kiijastolautakunnan: K okousta seu
raavan kuukauden II tiistaina, koululautakunnan koulu
toimistossa j a palolautakunnan paloasem alla kello 13.00
— 16.00 sekä kiijastolautakunnan kiijastossa sen aukio
loaikana.
— Raittius-, k u lttu u ri-ja nuorisolautakunnan: Kokous
ta seuraavan kuukauden I tiistaina ao. toimistoissa toimis
tojen aukioloaikoina.
— Teknisen- ja rakennuslautakunnan: K okousta seu- raavana keskiviikkona, teknisen lautakunnan teknisessä virastossa kello 13.00 — 16.00 j a rakennuslautakunnan rakennusvalvontatoim istossa toim iston aukioloaikana.
— Sosiaalilautakunnan j a sen osastojen pöytäkirjat p id etään yleistä hallintoa koskevilta osiltaan nähtävänä kokousta seuraavan kuukauden II torstaina j a peijan tain a sosiaalitoim istossa toim iston aukioloaikana.
— T erveyslautakunnan: Seuraavan kokouksen jälkeise
nä päivänä kello 13.00 — 16.00 terveystoimistossa.
— A suntolautakunnan: K okousta seuraavan kuukauden I keskiviikkona asuntotoim istossa toim iston aukioloaikana.
______U r h e i t u l u u t a k u n p a n ; . - K o k o m a a s e u r a a v a n a t i i s t a i n a
urhcilutoim istossa toim iston aukioloaikana.
K A U PU N G IN T O IM IS T O T ovat yleisölle avoinna arki
päivinä kello 8.30 - 12.00 j a 12.30 - 16.00 paitsi tiistaina, jolloin ne ovat avoinna kello 9.00 — 12.00 j a 13.00 — 17.00 K esäaikana vastaavasti kello 8.00 - 12.00 j a 12.30 — 15.15 j a tiistaina kello 9.00 — 12.00 j a 13.00 — 16.45.
L auantaisin sekä pääsiäis-, ju h a n n u s- j a jo u lu aatto n a p idetään toim istot suljettuina.
V IR A ST O JE N P U H E L IN N U M E R O T : Tekninen virasto 786 322, terveyskeskus 781 300, kaupunginkanslia j a m uut virastot 783 9Ö0.
K A U PU N G IN RAHA-ASIOITA H O ITAVAT paikalliset rahalaitokset.
Raision kaupungintalon rakentamista koskevat urakkasopimukset solmittiin 13.12.1979. PUurakkasopimuksen allekirjoittivat Rakennustoimisto A. Puoli
matka O y :n puolesta johtaja Raimo Puolim atka ja tuotantopäällikkö Scppi Alankoja sekä kaupungin edustajina kaupunginjohtaja Samuli P o n a n g er j kaupunginsihteeri H annes W ahlroos. ”Todistajina" k trrs*iam m et,V l-lm lnöö M a u n o A n ttila, kaupungininsinööri M ik k o P irh o n e n j a kaupunginhallitukse
p u h e e n jo h ta ja E e ro M ä k ip ää.
S uurem m assa ryhm äkuvassa kalkki eri u rakkasopim usten a lle k irjo itta ja t isäi tineen.
U rakkasopim usten allekirjoittam isen jä lk e e n ovat uuden k au p u n g in talo n rakei n u sty ö t käynnistyneet vauhdiklcaastL M a an siirto - j a lo u h in tatö id en jälkee alkavat p e ru stu sten valutyöt. N o stu ri o n j o pystytetty ja e n n ak o i rakennukse k o hoam ista aik atau lu n m ukaisesti. K uvassam m e etu alalla olevaan osaan tulevi sosiaali- j a rah ato im isto n siipirakennukset.
/
TERVEYSKESKUSPALVELUT RAISIOSSA
Raision kaupungin kulttuurilautakunta on pohtinut koirien ja erityisesti niiden ulosteisiin liittyviä esteettisiä arvoja. Koiran jätösten on todettu yksimielisesti olevan epäesteettisiä ja kaupunki
laisten viihtyisyyttä vähentäviä. Koirakulttuuri kaipaa siis kohenta
mista. . . . .
Aivan ilmeisesti koiran omistajien ja taluttajien käyttäytym ista
voissa onkin parantamisen varaa. Itse koiriin valistusta lienee vaikeampaa ulottaa, joskin älykkäimmät koirayksilöt saattavat oppia koulutuksen avulla sivistyneemmille tavoille. Tuskin on koirien vika. että ne kiusallisen usein valitsevat hädän hetkellä tarkoituk
seensa sopivaksi paikaksi esimerkiksi jalkakäytävän. Sen sijaan koirien omistajat tyytyvät valitettavan usein tähän lemmikkiensä valintaan, ja näin jää yleiselle paikalle epäesteettinen muistomerkki, johon joku ilmeisesti pian liukastuu. Terveydellistä haittaa näistä koirien ulosteista tuskin on mainittavassa määrin, m utta muuten ne ovat ennen kaikkea epämiellyttäviä ainakin useimpien mielestä.
Tästä harmillisesta ympäristöhaitasta voitaisiin päästä eroon, jos kaikki koiranomistajat lähtisivät kävelyretkilleen muovipussin ja pienen työkalun, esim. tarkoitukseen varattavan lasten leikkilapion tms. kanssa. Näillä välineillä voitaisiin tavarat kerätä talteen ja toim ittaa paketoituna vaikkapa talon roskalaatikkoon. Kennel- tarvikeliikkeistä ja tavaratalon kennelosastoilta on myös saatavana tarkoitukseen kehitettyjä pyydystyslaitteita, joilla jä tte et voidaan vaivattomasti napata mukaan edelleen hävitettäviksi. Jos koiranta- luttaja kuitenkin sattuu liikkumaan lemmikkinsä kanssa ilman edellä mainittua välineistöä ja tilanne vaatii ympäristöystävällistä toimin
taa, niin siirrettäköön koiran ruuansulatustuotteet tilapäisvälinein vähemmän näkyvään paikkaan, vaikkapa katuojaan.
Tässä yhteydessä lienee paikallaan kerrata muitakin koiranpitoon liittyviä sääntöjä, jo ita koiranomistajan harmiksi, m utta yleisen järjestyksen takia on säädetty.
Omistaja ei saa antaa koiran:
— valvomatta liikkua yleisellä paikalla
— oleskella yleisellä uimarannalla eikä lasten leikkipaikalla
— tulla elintarvikeliikkeeseen
— säikyttää ihmisiä, vahingoittaa istutuksia tai aiheuttaa muuta vahinkoa
— haukunnallaan tai ulvonnallaan häiritä ympäristöä.
Koiraa varten on siis laadittu nämä määräykset, m utta kuitenkin koiramme saavat olla verrattain vapaasti yhteiskunnassamme. Itse asiassa ihmisten elämää säädellään paljon enemmän kuin koiraystä- vämme Kun koiria varten on näin vähän määräyksiä olemassa, niin eiköhän niitä voitaisi noudattaa, jo tta sopu koiranomistajien ja koirattomien välillä säilyisi hyvänä.
Koiranomistajien edun vuoksi ja samalla kaikkien kaupunkilaisten viihtyisyyden lisäämiseksi olisi hyvin toivottavaa, että Raision jalkakäytävät siistiytyisivät koirien ulosteista. Vaikka makuasioista ei yleensä sovi kiistellä, niin tässä asiassa näkemykset lienevät verrattain yhdenmukaiset: eivät koirankakkarat kaupunkia kaunista.
Sitä paitsi ne. jotka yleensä suhtautuvat karsaasti koiranpitoon, samaistavat koiran ja koiran ulosteet, koska joutuvat lähinnä tekemisiin jälkimmäisten kanssa. Koiranomistajat: älkää siis antako näin kielteistä kuvaa lemmikeistänne, onhan koirissa toki monia myönteisiä, sympaattisia ja jopa kulttuurilautakuntaakin miellyttä
viä esteettisiä ominaisuuksia.
Kaupungineläinlääkäri
! _
Terveystoimisto
Kaupungintalo toinen rakennus, puhelin 7 8 1 3 0 0
Talouspäällikkö Tarja Louhelamen Johtava hoitaja Viena Rantanen Lääkärit
Johtava terveyskeskuslääkäri M arjatta Satokari
Lääkärien vastaanotot Raision Lääkärikeskuksessa:
arkisin klo 8 0 0 —2 0 0 0 , paitsi pe 8 . 0 0 - 1 8 . 0 0
Ajantilaukset arkisin klo 8 .0 0 — 16 0 0 (ei lauantaisin), pu
helin 7 8 1 3 0 0 Lääkäripäivystys
Äkillisesti lääkärinapua ta rv it
seville vastaanotto Raision Lääkä
rikeskuksessa klo 8 .0 0 —2 0 .0 0 , ajantilaus puh 7 8 1 3 0 0 . M uina aikoina Raision seudun sairaalas
sa arkisin klo 16 0 0 —8 0 0 ja perjantaista klo 16 0 0 alkaen m aanantaihin klo 8 0 0 , puhelin 7 8 2 3 2 9
Sairaankuljetus
Sairaankuljetus päivystää ym päri vuorokauden, puhelin 1 1 0 0 6 . Laboratorio-, röntgen- ja fysikaalisen hoidon palvelut
Laboratorio-, röntgen- ja fysikaa
liset toim inn ot suoritetaan lääkä
rin lähettäm inä Raision seudun sairaalassa.
Laboratorion aukioloajat, m a-to klo 8 0 0 — 1 6 .0 0 pe klo 7 . 0 0 - 1 5 0 0 A jantilausta ei tarvita.
Röntgentutkim ukseen on tilattava aika etukäteen Ajantilaukset arki
sin klo 13 0 0 — 15 0 0 , puhelun 78 23 11
Hammashuolto
Vastaava terveyskeskushammas- lääkäri Paula Jaakkola.
Kaikille vastaanotoille ajantilaus arkisin klo 8 0 0 - 1 6 .0 0 , puhelin 7 8 1 3 0 0 Kaikilla alle 20- vuotiailla raisiolaisilla on m ahdol
lisuus päästä terveyskeskusham- masläakärin hoitoon asetuksin m ukaisin m aksuehdoin. Sairaus- vakuutuskortti m ukaan M aksut
tom an ham m ashuollon piiriin kuuluvat kaikki alle 17-vuotiaat raisiolaiset
Vastaanotot Lääkärikeskuksessa, Vaisaaren- ja Ihalan kouluilla sekä Paikkarin neuvolassa
Kouluterveydenhuolto
Koululääkäri suorittaa oppilaille terveystarkastuksen määrätyillä luokka-asteilla sekä pitää noin kerran kuukaudessa kou lu illa vas
taanoton terveydenhoidollisten ongelm ien selvittäm iseksi. Koulu
lääkäri valvoo m yös koulujen ylei
siä terveydellisiä oloja
K oululääkärin vastaanotoista so
vittava terveydenhoitajan kanssa, pu helin 7 8 1 3 0 0
Terveydenhoitajat suorittavat op
pilaiden terveystarkastuksia sekä selvittävät vastaanotoillaan ter
veydenhoidollisia kysymyksiä K ouluterveydenhoitajiin saa yh
teyden pu he lim itse 7 8 1 3 0 0 . Sekä lääkärin että terveydenhoita
ja n vastaanottoajat on ilm oitettu Kouluille
Terveydenhoitajat
Vastaanotot Keskusneuvolassa, T orm katu 3 ja Paikkarin terveys
talolla. Ä itiys- ja lastenneuvola- vastaanotoille ajantilaus arkisin klo 8 3 0 — 1 0 0 0 , puhelin 7 8 1 3 0 0
Kotisairaanhoito
Vastaanotto arkisin klo 9 0 0 — 11 0 0 (ei lauantaisin) Kes
kusneuvolassa.
Vastaanotto Paikkarin terveysta
lo lla tiista isin ja torstaisin klo 9 .0 0 — i l . 0 0 I Itavastaanotto Keskusneuvolassa jo ka tiis ta i klo 16 0 0 — 1 8 0 0 sekä Paikkarin terveystalolla kuukauden III tiistai klo 16 0 0 - 1 7 3 0
Terveydenhoitajan tai sairaanhoi
tajan vastaanotto lauantaisin ja aattopäivinä klo 9 0 0 — 1 0 0 0 Keskusneuvolassa, puhelin 7 8 1 3 8 2 Sairausvakuutuskortti m ukaan vastaanotoille
Lääkintävoimistelijat
A ja ntilaus vastaanotoille joka kuukauden viim ein en m aanantai alkaen klo 8 0 0 . puhelin 7 8 1 3 0 0
Kainalosauvoja, kyynärsauvoja ym apuvälineitä lainataan mak
sutta Lainaamo avoinna arkisin klo 12 — 13 entisissä Kuntokes
kuksen tiloissa.
Terveyskeskuksen lääkintävoim is
telijat pitävät Kuntokeskuksessa yk§ilöhoitojen ohella myös RYH- M AVO IM lSTELUJA
M S-ryhm ä on maanantaisin klo 12 0 0
Reuma-ryhmä on tiistaisin klo 10 3 0
Hem iplegia-ryhm ä (toispuoli- halvaus) on torstaisin klo 10 3 0 Ryhmät ovat tarkoite tut om atoi
m isille raisiolaisille.
Lasten ryhtiryh m ät ovat keski
viikkoisin.
Selkäryhmä klo 1 6 3 0 ja jalka- ryhm ä klo 1 7 .0 0
Kalkille raisiolaisille tarkoitettu KUNTONEUVOLA on avoinna tiistaisin klo 16 0 0 - 1 7 0 0 Kun
tokeskuksessa. Seillä annetaan ohjeita ja neuvontaa ilm an hoito- käsittelyä tuki- ja liikuntaelinten vaivoihin. Kuntoneuvolaan ei tar
vita ajanvarausta eikä lääkärin lä
hetettä
Ryhm ävoim isteluista ja kunto- neuvolasta voi tiedustella Raision terveyskeskuksesta lääkintävoi
m istelijalta, puh 7 8 1 3 0 0 Ehkäisyneuvola
Perhesuunnittelua ja raskauden ehkäisyneuvontaa varten lääkärin vastaanotto maanantaisin ja tors
taisin klo 12 0 0 — 14 0 0 , Keskus- neuvolassa. Ajantilaukset vas
taanotoille terveydenhoitajilta ar
kisin klo 8 .3 0 — 1 0 .0 0 puhelin 7 8 1 3 0 0 .
Puheopetus
Puheopetukseen tulosta sovittava terveyskeskuksen puheterapeutin kanssa, puhelin 7 8 1 3 0 0 Sai
rausvakuutuskortti mukaan vas
taanotoille.
Psykologi
Tavattavissa arkisin Keskusneu
volassa Ajantilaus. puhelin 7 8 1 3 0 0 . Sairausvakuutuskortti m ukaan vastaanotolle.
Sosiaalihoitaja
Tavattavissa arkisin Lääkärikes
kuksessa. Ajantilaus, puhelin 7 8 1 3 0 0 . Sairausvakuutuskortti mukaan vastaanotolle.
Johtava hygieenikko
Johtavan hygieenikon tehtäviä hoitaa T urun I I I kaupungineläin
lääkäri. Tavattavissa varm im m in terveystoimistossa maanantaisin klo 10 — 11, puhelin 7 8 1 3 0 0 . M uina päivinä puhelin 3 3 7 5 8 8 (varm im m in klo 8 3 0 —9 3 0 tai 1 3 - 1 4 ) .
Terveystarkastajat
Tavattavissa varm im m in perjan
taisin klo 8 3 0 —9 .3 0 ja lisäksi tiistaisin klo 1 5 .0 0 — 16 3 0 ter
veystoimistossa, puhelin 7 8 1 3 0 0
Työsuojelutarkastaja
Tavattavissa varm im m in torstai sin klo 9 0 0 — 1 2 .0 0 ja tiistaisii klo 1 3 .0 0 — 16 3 0 terveystoimis tossa, puhelin 7 8 1 3 0 0
RAISION KAUPUNKI
RAKENNUSLAUTAKUNNAN KOKOUKSET V. 1980
Rakennusasetuksen 11 §:n säätämässä tarkoituksessa il
moitetaan, että rakennuslailta-, kunnan säännölliset kokoukset pidetään kaupungintalolla kun
kin kuukauden I tiistaina, klo 17 15 alkaen, minkä Iisaksi yli
määräisiä kokouksia pidetään tarpeen mukaan
Kokouksen tarkastettu pöytä- ' kirja on nähtävänä rakennusval
vontatoimistossa kokousta seu- raavan viikon keskiviikkona.
Raisiossa 15.1 1980
RAKENNUSLAUTAKUNTA
HYVÄNNÄKÖISTÄ TA N SSITA ITO A
A m erikkalaiset tan ssio p ettajat Kay H e rro j a C h ris B aker käväisivät opettam assa m yös raisiolaisille n uorille uusim pia discotansseja j a Suom essakin suosioon nousevaa steppiä. T ilaisuuden isäntänä oli R aision n u o riso la u ta k u n ta ja paikka
n a M a h ittu la n nuorisokeskus.
Kaikkia raisiolaisia kirjo itta jia kutsutaan
k irjo i tu skilp ailu u n
Aiheina ovat novellit, sadut, runot, pakinat ja sketsit. Pituus, aiheet ja lukum äärä vapaa
Kilpailussa jaetaan kirjapalkintoja ja parhaat julkaistaan elokuus
sa 1 9 8 0 ilmestyvässä lehdessä
K ilpa ilu työ t on lähetettävä 31 5 8 0 mennessä nim im erkillä varustettuna, m ukana suljetussa kuoressa tekijän n im i ja osoite Raision kaupungin ku lttu u rito im isto o n . Kaupungintalo, 2 1 2 0 0 /R a is io Lisätietoja puh 7 8 3 9 0 0 /3 4 8
Huom Raision k irjo itta ja p iiri kokoontuu joka toinen torstai Seuraava tilaisuus 2 8 .2 klo 19, kokoontum inen kirjastossa.
Tervetuloa mukaani
SOSIAALILOM IEN HAKUAIKA
3.3.-14.3.1980
Sosiaalilom ia m yöntää sosiaalilautakunta. H akem uksia o tetaan vastaan lastensuojelutarkkaajan huoneessa aam u
päivisin ylläm ainittuna aikana.
Lom a on tarkoitettu sellaiselle varattom alle tai vähäva
raiselle kaupunkilaiselle, jo lla ei m uutoin ole m ahdolli
su u tta lom alle pääsyyn ja jo k a taloudellisten, sosiaalisten tai terveydellisten syiden vuoksi on lom an tarpeessa.
S osiaalilautakunta kustantaa tällaiselle henkilölle viikon oleskelun Lom aliiton, Lom ayhtym än tai m uun järjestön lom apaikassa tai poikkeustapauksessa sukulaisperheessä.
Myös m atkakuluihin on m ahdollisuus saada avustusta.
Etusija on niillä, jo tk a eivät aikaisem m in ole olleet sosiaalilomalla.
SO SIA A LILA U TA K U N TA
TÄTEX^^LTETTEUN LA AT ÜA PARANNETAAN HYÖTY
KÄYTÖN LISÄÄMISEKSI
Ty ö suoj elutarkas taj alla on asiaa:
TYÖSOPIMUKSIEN VÄHIMMÄIS
MÄÄRÄ YKSISTÄ
T E M P P E L IV U O R E N sisällä tap ah tu u lähes kokonaisuudessaan Raision kaupungin jätevesien keskuspuhdistam on to im in ta. Kuvissamme pyörfiaUastiivistämän ja liukuam isen läpikäynyt ra a k a lie te kulkee hiilen naitjtisjnn kokkareina k uljetushihnaa pitkin siirtolavoille,valm iina poiskuljetettavaksL
Kaupungin talousarviossa on vuodelle 1980 varattu 1,1 milj.mk jätevesipuhdistam olla syntyvän jätevesilietteen kuivauksen tehostam iseksi, välivarastotilan lisääm iseksi ja lietteen laadun parantam iseksi. Vuonna 1978 valmistuneen puhdistam on laajennuksen koneisto- ja putkistoa- sennustyöt tehtiin kaupungin omana työnä. Työstä saadun myönteisen kokemuksen perusteella tultaneen koko lietteenkäsittelyn laajennustyö tekem ään kaupungin teknisen viraston toimesta.
Raision T eh taat Oy, jo k a on rahoittanut puhdistam on rakentam ista 5 5 3 %:Ila, osallistuu myös lietteenkäsittelyosan laajennukseen sam alla prosenttim äärällä.
J O P U O L E T LA N N O ITTEEK SI
K u iv a ttu a lietettä, jo n k a kuiva- a in em äärä o n 20 — 24 %, tu le e puh d is
tam o lta n o in 5000 m 2 vuodessa.
V u o n n a 1979 lietettä hyödynnettiin m aanviljelyksen k ä y ttö ö n n o in 2500 m1. K a a to p a ik k a a v astap äätä olevalle v älivarastoniueelle o n a je ttu loppuosa lietteestä.
T avoitteena o n , että lietteen väliva
rasto in tip aik alle ajettaisiin m ahdolli
sim m an vähän lietettä y m p äristö h ait
tojen takia. Sateisina v uosina väliva
raston kunnossapidossa o n o llu t vai
k euksia j a lietettä o n päässyt jo n k in v erra n ju o k se m a a n alu een ym p ärillä oleviin ojiin.
LAATU T U T K IT T U
L ietteen laatu a o n tu tk ittu j a tu tk i
ta a n edelleen. T utkim uksissa o n to
d e ttu se n olevan e rittä in hyvää lan n o i
te tta m aanviljelyksen käyttöön. R ai
sion alu een viljelijät ovat su h ta u tu n e et m yönteisesti se n käyttöön. H aittan a o n o llu t se n ep äm iellyttävä h aju j a k osteille pelloille ajam isen vaikeus.
T eh o k k a a n Ievitystyön a ik aan saam i
seksi olisi m yös k erralla ajettavaa m äärää lisättävä.
KALKKIA
L ietteen laatu a tu llaan p a ra n ta m aan kalkin avulla. K alkkia liettee
seen sekoitettaessa sen k u iv a-ain e %
nousee j a h aju m u u ttu u p arem m aksi.
H ajua p a ra n n e ta a n lisäksi hajunpois- toaineiOa.
A jam isen parantam iseksi tullaan k alu sto a k eh ittäm ään tarv etta j a käyt
tö ä vastaavaksi.
V älivarastotilan lisääm inen p u h d is
tam o lla au ttaa Ievitystyön jäijestelyä.
koska silloin sa a d a a n a jettu a y h täjak soisesti su u rem p ia h e te m ä ä n ä levitys- kohteeseen.
LEV IT Y SO H JE E T
L ietettä hyödynnettäessä o n kuiten
kin m uistettava, että sen levityksen suorittam isesta j a levitysm ääristä o n olem assa ta rk a t sä än n ö k set j a ohjeet.
N äitä o n saatavissa k a u p u n g in sä än tö j ä valvovilta v iranom aisilta j a niitä tulee eh d o tto m asti noudattaa.
T ä tä asum isen j a teo llisu u d en y h dessä aik aan saam aa lannoitteeksi so
p iv aa lietettä o n a n n e ttu j a ajettu raisiolaisille viljelijöille ilm aiseksi.
R aision u lkopuolelle vietäessä pe
ritään y lim ääräiset k u ljetu sk u stan n u k set hyödyntäjällä.
TEH O A
H Y Ö D Y N TÄ M ISEEN
Y m p änstönsuojeluvuoden m erkeis
sä tulisi su h ta u tu a m yönteisesti teh o k kaaseen lietteen hyödyntäm iseen. Le
vittäm ällä hete sinne, m ihin se lu o n no n kiertokulussa k u u lu u , pien en n äm m e jä te v u o rte n kasvam ista k aato paikoilla j a varastointialueilla.
jätev esien käsittelylaitoksen h o itaja
S ussa tulee usein esille vähimmäispalkkalaki.
la n a n on vastattava, ettei ole m ainittua vähimmäispalkka- lakia. Työsopimuksen vähimmäisehtoja säätelevät työsopi
muslain 17§:n m ääräykset ja näillä määräyksillä on ym m ärrettävä työsopimuksen vähimmäisehtoja. Yksi ja oleellinen osa työehdoista on m aksettu rahapalkka. M uita ehtoja ovat m m :ssa työaikaa, vuosilomaa, sairasajanpalk- kaa, lääkärintarkastuksia, vakuutuksia ym. koskevat työeh
tosopim uksen sisältäm ät määräykset.
NÄIN SA N O O LAKI Lienee syytä lain ata työso
pim uslain (320/1970) 17§
1 —2 moni.: 'T y ö n a n ta ja n on työsopimuksessa tai työsuh
teessa m uuten noudatettava v äh in tään niitä palkka- j a m uita ehtoja, jo tk a kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rin
nastettavasta työstä asiano
m aisen alan yleiseksi katsotta
vassa valtakunnallisessa työehtosopim uksessa on nou
datettavaksi m äärätty.
Jos työsopim us joiltakin osiltaan on ristiriidassa sen kanssa, m itä 1 m om entissa on säädetty, on työsopim us näiltä osiltaan m itätön j a niiden si
ja s ta käyvät noudatettaviksi asianom aisen työehtosopi
m uksen vastaavat m ääräyk
set.”
■ —K e i t ä ty o iran rt7fjfsr**raTl ia ‘^1 r- ten koskee? Pääsääntöisesti työsopim uslain m ääräys kos
kee työnantajia, jo tk a eivät ole työehtosopim uslain m äärää
m ällä tavalla sitoutuneet alaansa koskevaan työehtoso
pim ukseen. T yösuojeluvirano
m aisen k an n alta tällaisiksi
työnantajiksi katsotaan ns. jä r jestäytym ätön työnantajakent-
tä.
V Ä H IM M Ä ISEH D O T M IN IM E JÄ
M itä työsopimuksen vähim- m äism ääräykset merkitsevät työehtojen kannalta. Ensiksi on todettava, että vähim m äis- ehdot ovat kohta kohdalta j o kainen kohta erikseen käsitet
tynä minim i. T ällä on ym m är
rettävä m m :ssa sitä, että vaik
ka rahapalkka ylittäisi työsopi
m uslain 17 § :n tarkoittam an työehtosopim uksessa m ääritel
lyn vähim m äispalkan, sillä ei voi korvata esimerkiksi työn
an tajan velvollisuutta m aksaa sairasajan palkkaa erikseen m äärätyllä tavalla. Tässä y h teydessä on syytä todeta, että esim erkiksi työaika- j a vuosi
lom alaki sisältävät ehdottom ia m ääräyksiä, jo ista eivät työn
an ta ja , j a työntekijä keskinäi
sellä t^ s o p im u k s e lla voftyön- tekijäa sitovasti toisin sopia.
M ääräykset koskevat m m . yli
työn j a sunn u n taity ö n korotet
tu a palkkaa, vuosilom an antoa j a vuosilom an palk k aa tai kor
vauksia.
Lopuksi toteaisin, että on kum m ankin sopijaosapuolen, työnantajatyöntekijä, edun m ukaista m ahdollisim m an ai
kaisessa vaiheessa hankkia riittävästi tietoa sopijapuolia velvoittavista m ääräyksistä.
N äin m enetellen vältytään ih
m issuhteita haittaavista ja usein myös taloudellisia vel
vollisuuksia aiheuttavilta jälk i
selvittelyiltä.
T erveyslautakunnan työsuojelutarkastaja
/
N uorisoj ärj estot toim ivat
RA ISIO N D EM . N U O R ET 2 2 /2 Kisaklubi M ahittulan diskossa kello 18.30
11/4 Kisaklubi M ahittulan diskossa kello 18.30
19 — 2 0 /4 N uorisom atka Sirola-opistoon H äm eenlin
naan. Ilm oittautum iset puh.
787662.
S D P L :N RAISIOLAISTEN PIO N E E R IE N TOIM INTAA
SD PLrn Raision A luejär
jestön harrastekerhot:
M erikerho: K okoontuu joka torstai klo 18.00 M ahittulan askartelutiloissa. T ehdään op- timistijollia ja kunnostetaan purievenettä.
K ansantanssikerho: K o
koontuu jo k a keskiviikko klo 19.00 Pommarissa.
L auluiyhm ä: Kokoontuu keskiviikkoisin viikoilla 11, 13,
15, 17, 19 klo 17.30 Pom m a
rissa.
Venäjäen kielen kerho: K o
koontuu jo k a tiistai Kulttuu- rikellarilla klo 18.00.
Pernon Pioneerikerho:
M aanantaisin Pernon talo 6 nuorisotilassa klo 17.30—
19.00.
K erttulan Pioneerit: M aa
nantaisin Kulttuurikcllarilla, Lum parlankatu 18, klo
18.00-19.30.
Pasalan N uoret Pioneerit:
M aanantaisin Kuloisten kou
lulla klo 18.00 -2 1 .0 0 .
Talvileiri: Pidetään Laut- sian lomakodissa 25. —29.2.80.
Osallistua voivat 7 —15- vuotiaat. Osanottom aksu 100 mk. Ilm oittautum iset 787662 tai 781597 A arre Lahtonen.
RAISION KOKOOM UKSEN N U O R E T r.y.
Me K okoom usnuoret ha
luam m e p arantaa nuorten vai
kutusm ahdollisuuksia Raisios
sa. Tule sinäkin m ukaan vai
kuttam aan om iin asioihisi.
Yhdessä saam m e enem m än aikaan.
K evään toim innasta:
M aanantaisin pidäm m e lii
kekeskuksen nuorisotiloissa opintokerhoa 19.30 alkaen. Ai
heet koskevat kunnallispoli
tiikkaa, ym päristöä, kehitysyh
teistyötä, nuorisotyötä, ra
kennus- j a kaavoituspolitiik
kaa sekä uutta puolueohjel
m aam m e. A lustajat ovat jo h to kunnan jäsen ten lisäksi rai
siolaisia kunnallispoliitikkoja j a vaikuttajia sekä piirijärjes
töstä.
Tiistaisin vietäm m e vapaa- aik aam m e K rookilan nuoriso
tiloissa 20.00.
L iikuntaakaan em m e ole u nohtaneet. S unnuntaisin Iha
lan koululla lentopalloa 16.00 sekä L ukkarlassa tennistä 20.00.
R K N -K E V Ä T 1980:
H elm ikuu:
25.2. opintokerho: nuoriso
politiikka Raisiossa.
M aaliskuu:
I. —2.3. piirijäijestön kan
sainvälispoliittinen sem inaari 3.3. avoim ien ovien ilta
II.3 . tutustum inen Raision
Tehtaisiin. Opintokerho: ai
heina kunnallispolitiikka ja kehitysyhteistyö. Kevätko
kous.
2 8 .-2 9 ,3 . K esärata
H elm i-m aaliskuun ajan ke
rääm m e rahaa K N L:n T ansa
nian kehitysyhteistyöprojektia varten.
Huhtikuu:
Jäljestäm m e rock-konsertin.
Kokoomusdisco. Opintokerhot m aanantaisin.
Toukokuu:
2 .—3.5. K esäranta. Kunnal- lisseminaari. O pintokerhot ja t
kuu. K evätkauden päättäjäiset.
Kunnallisvaalit o n vuoden tärkein poliittinen tapahtum a.
Me tahdom m e lisätä nuorten vaikutusm ahdollisuuksia aset
tam alla nuoria ehdokkaita.
Kunnallisvaalityöllä onkin olennainen osa kevään toimin
nassamme.
Lisätietoja saa puheenjohta
j a Jorm a Jäntiltä 781584, sih
teeri A nna-M aija Vantolta 402373 sekä jäijestöohjaajalta Ville Itälältä 377407.
RA ISIO N N U O R E T KOT
KAT A L U EJÄ R JESTÖ N TO IM IN TA A KEVÄTKAU
DELLA 1980
H iihtolom an aikana talvilei
ri Kesärannassa.
Ti 18.3. Lapsi ja ym päristö -sem inaari.
H uhtikuussa vanhem painil
toja j a ohjaajakoulutusta.
Toukokuussa to 1.5. V appu- ju h la Turussa, kevätretki tai
leiri.
Lisätietoja aluejärjestön ja K otkakerhojen toim innasta saat puheenjohtaja Jarkko R ä
säseltä, uh. 782082, varapu
heenjohtaja Leila Vähä- E ttalalta, puh. 782879, sihteeri M ia Immoselta, puh. 781014 ja sos.dem. nuorisojärjestöjen toim istosta, K äpsänkatu 2, Vaisaari, puh. 786931. Van
hem m at! T uokaa lapsenne N uorten Kotkien reippaaseen toim intaan.
R A ISIO N SO S.D E M . N U O R ISO -O SA STO SEISKAN T O IM IN T A A KEVÄTKAU
DELLA 1980
T o 21.2. Osaston kevätko
kous.
Pe 14.3. N uorten tanssit M ahittulassa.
La 22.3. N uorisopiirin pii- nkokous Raisiossa.
La 29.3.- s u 30.3. Laiva
m atka Ruotsiin.
H uhtikuussa ym päristökun
tien SN K :laisten tapaam inen.
Toukokuussa V appujuhla Turussa' to 1.5.80, teatterim at- ka j a nuorten tanssit.
Lisää tietoa toim innastam m e saat puheenjohtaja Päivi K ulm alalta, os. Lum parlanka- lu 12 as. 6, varapuheenjohtaja Ju h a A anilalta, os. Jukolanka- tu 5 A 6, sihteeri Heli Alanko- ja lta , os. K erttulantie, puh.
781090 j a sos.dem. nuorisojär
jestöjen toimistosta, K äpsän
katu 2, Vaisaari, puh. 786931.
T ule m ukaan sosialidem ok
raattiseen nuorisoliikkeeseen!
NUORISO
LAUTAKUNTA JÄRJESTÄÄ:
ELOKUVAKERHON
OHJELMISTO KEVÄTKAUDELLE 1980
24.02. MUSTALAISLEIRI MUUTTAA TAIVAASEEN
E m il L o lia n u n ohjaam a m ahtava musuKKi- ja elokuvaoläm ys. V ir i, K-16. N L
02.03. NUORI MYLLÄRI
L e ikkisän rie h a ka s kom odia M aiju Lassilan näytelm än p o h ja lta , M a rtti K uning as, Len i K a tajakoski, T e ija Sopanen. Väri, sali-, Suom i 09.03. VILLI AFRIKKA
W alt Disney .tu otann on häikäisevä elokuva A lrik a n katoavasta lu onnosta. Väri, s a li., USA 16.03. PAPIN VAIMO
Kaunis S o phia ra ka stu u ka to lise e n p a p piin a ih e u tta e n ska nd aalin Room assa. Sophia Loren, M a rc e llo M a stro la n n l. Väri, sali.. USA 2 3 .03 . DERZU UZALA I—II
Kuvaus k e syttö m ä stä lu o n n o sta ja lu o n n o n su u re sta ystävästä , o h ja u s A kira K u rosa w a, n e u v o s to liitto la is —ja p a n ila is ta y h te is ty ö tä . K-8. n. 3 tu n tia , väri, N L
3 0 .03 . SINUHE EGYPTILÄINEN
M ika W a lta rin su u rro m a a n in lo is te lia s e lo kuvasovitus, Edm und Purdom , Jean Sim m ons, Pe ter U stln o v V ä ri, K-12, USA
13.04. DUMB0 - LENTÄVÄ ELEFANTTI W alt D isneyn h e rtta in e n k o k o illa n p iirro s e lo kuva. V ä ri, s a li.. USA
20.04. PIIRROSPARAATI
N e u v o s to liitto la is ia p iirre tty jä . S a li., N L 2 7 .04 . VARTIOITU KYLÄ 1944
J ä n n ittä vä ja t iiv is ku vau s ra ja s o u tu k y lä s tä sodan ja lo is s a , M arkku B lo m q v is t, R a im o G rönberg, K a lja K angas. V ä ri, K-12, S u o m i 0 4 .05 . MOLSKIS, SANOI EEMELI
R iem ukas fa rs s i E e m e lis tä vo ssikka n a , Ee
m eli, T arja N u rm i. S a li., S u o m i 1 1 .05 . KATOAVA PREERIA
W alt D isney -tu o ta n n o n lo is te lia s to s ie lä m ä n s e ik k a ilu . J ä n n ity s tä — d ra m a a ttis u u tta — h u u m o ria ! V ä ri, s a li., USA
1 8 .05 . VARAS. JOKA TULI PÄIVÄLLISELLE O ikea h y vä n tu u le n e lo ku va , Ryan O 'N e a l, W arren O ates. V ä ri, K-12, USA
Elokuvat e site tä ä n K A U P PAO PP ILA ITO KS EN A U D ITO RIOSSA SU N N U N TAISIN k lo 16.00 (o ve t s u lje ta a n k lo 16.00).
Sisäänpääsy ainoastaan e lo ku va ke rh o n jä s e n k o rtilla , jo ta o n m a k s u tta saatavissa k a u p u n g in n u o ris o to im is to s ta k a u p u n g in ta lo lta K o rtte ja o n r a jo ite tu s ti.
HUOM! E S IT Y S P A IK K A ON VA IH TU N U T!
Raision kaupungin nuorisolautakunta Elokuvakerho
T iedustelut puh. 783 900/228
Raision nuoret ystävyyttä
rakentamssa
M atkalle tutustuttiin eri kohteisiin.
T ässä tutustum iskohteena Narvan linnoituksen rauniot.
R yhm ä raisiolaisia nuoria vieraili Leningradissa, Tallin
nassa j a K ingisepp’issä elo
kuussa 1979. Raision ystävyys
kaupungissa K ingisepp’issä ryhm ä oli K O M SO M O L - järjestö n v ieraan a j a tutustui mm. kouluun, lastentaloon sekä kaupungintaloon. Vierai
den isäntänä toimi
K O M SO M O L -järjestön sih
t e e r i Oleg Kuzin. R yhm ässä oli m ukana raisiolaisten pionee
rien ohjelm aryhm ä, jo k a esiin
tyi useita kertoja sekä Kingi
sepp’issä että myös m ajapai
kalla N uoruus lom akylässä.
R yhm ä vieraili myös T allin
nassa j a Leningradissa, joissa tutustuttiin kaupunkien n ä h tä vyyksiin.
M atkan järjesti Raision nuorisolautakunta j a m atkan
jo h ta jin a toim ivat T euvo T ela- ri j a A arre Lehtonen sekä huoltajana M argit Lind
R aision kaupungin nuorisolautakunta tied o ttaa
N uorisolautakunnan järjestäm ät koulutustilaisuudet kevätkaudella 1980
1. A V -LA IT TE ID E N K Ä Y TTÖ K U R S S I jä lje ste tä ä n yhdessä työ
v äen o p isto n kanssa. A ik a o n 3., 5., 10. j a 12. päivinä m aalisk u u ta 1980 j a p a ik k a n a työväenopisto, jo k a sijaitsee V aisaaren koulussa.
K urssi o n tark o ite ttu nuorisojärjestöjen sellaisille o h jaajille, jo tk a tulevat k äy ttäm ään jä rje stö je n tilaisuuksissa nuorisotoim iston av-laitteita.
K ursseille tulee ilm o itta u tu a nuorisotoim istoon puh. 783900/228.
25.02.1980 m ennessä.
K urssin v etäjän ä toim ii teknikko K ain o H J S a a rn i j a kurssin osanottajille an n e ta a n todistus.
2. K U R SS I T A L O U D E N H O ID O S T A VASTAAVILLE.
N u o riso la u ta k u n ta o n p äättän y t järje stä ä kurssin taloudesta vastaaville seuraavasti:
H elm ik u u n 2 7 .- 2 8 . päivinä o n varsinainen teoriaosa, jo ssa k a u p u n ginlakim ies M a tti V anto k erto o yhdistyslain asettam ista velvoitteista
•yhdistyksille j a k au p u n g in k am reeri E rk k i K u lju k a u p u n g in tilisääntöihin liittyvistä velvoituksista nuorisoyhdistyksten kirjanpidossa.
T o ise n a p äivänä k au p u n g in tilitark astaja S irp a R u isn iem i k erto o kir
ja n p id o n k äy tän n ö n h o ito o n liittyvistä asioista se k ä nuorisosihteeri L aiti
n en vuosiavustusten h a k u u n n u o riso lau tak u n n an asiaan liittyvistä p ää
töksistä.
K u rssin to in e n o sa o n m aaliskuun 4 . - 5 . päivinä, j a täm ä aika k äy tetään k o k ö n aisu u d essaan k irja n p id o n k äy tä n n ö n suorittam iseen.
N u o n so la u ta k u n ta edellyttää, että jo k a in e n raisiolainen nuorisoyhdis
tys, jo k a h a k e e vuosiavustuksia vuodelle 1980, lähettää ta lo u d en h o id o sta vastaavan h e n k ilö n koulutustilaisuuteen.
Lapin retki kesällä 1980
N u o riso la u ta k u n ta o n p äättän y t periaatteessa jä lje stä ä retken raisiolai
sille n u o rille L a p p iin a ja lla 1 1.-18.06.1980.
R e tk i su o ritetaan lin ja-a u to lla j a to d e n n ä k ö in e n m ajo itu sp aik k a on T u ru n n u o riso la u ta k u n n a n N u k k u m ajo ella sijaitseva käm p p ä.
A lustavien laskelm ien m u k aan retk elle osallistujille tu le e ku stan n u k sia 160 m k /lä h tijä , jo k a p itä ä sisällä m atk an j a p erillä tap ah tu v at jo u k k o ru o kailut.
R e tk e lle m a h tu u 40 osallistujaa. N u o riso jäijestö jen toivotaan käsittele
vän asiaa ajoissa j a tekevän ennekkoilm oitukset m ah d o llisista lähtijöistä nuorisotoim istoon m ahdollisim m an pikaisesti.
R e tk e n ta rk e m m a t tied o t j a o n jeet läh etetään k ev ätk au d en 1980 aik an a.
Viikonloppuleirejä kevätkaudella 1980
— 21 ...22.03.1980 sekä
— 11... 12.04.1980.
L eirit o n tark o ite ttu raisiolaisille 7 — 12-vuotiaille. O san o tto m a k su a ei peritä.
*— T ie d ü stelU t-ja ^ilh fö ittä u tu n iisct' leiriä e d eltäv ään keskiviikkoon' m en nessä p u h . 783900/228.
Rusetti- luistelua Vaisaaressa
U rheilulautakunta jäljesti 22.1. valtakunnalliseen kunto- luistelukam panjaan ”T unti luistim illa” liittyvän rusetti- luistelutem pauksen V aisaa
ressa hyvällä yleisöm enestyk
sellä. Luistelijoita oli n. 300 ja lisäksi uteliasta yleisöä n. 200.
M usiikin tahdissa luistelijat etsivät pareja ja ensim m äinen toisensa löytänyt pari palkit
tiin mukillisella läm m intä m e
hua. T äm ä pari oli Salla Suo
minen 4 v j a M arkku Koskela 13 v (kuvassa). Parinhaun li
säksi oli ohjelm assa kilpailuja.
R usettiluistelutem paus uusi
taan tiistaina 26.2. klo 19.00
K U LTTU U R I-, M U I
N A IS M U IS T O - JA RAKEN
N U S S U O JE L U kytkeytyy kiinteästi yhteen alaan lainsää
dännön kanssa. Tärkeim pinä ryhm inä ovat varsinaiset suoje- lulait, rakennuslainsäädäntö ja verolainsäädäntö.
V arsinaisia suojelulakeja ovat mm. luonnonsuojelulaki, muinaism uistolaki ja raken
nussuojelulaki. N äitten lakien käyttöä suojeluun rajoittaa se, e ttä niiden asettam ista toimen
piteistä aiheutuu yleensä val
tiolle korvausvelvollisuus, mis
tä johtuen — jo s ei valtiovallan asenne huom attavasti muutu — suojelu tähän lakiin vedoten ei yleensä tuota tuloksia. Ainoas
taan m uinaismuistoalueiden osalta voidaan lain suojaa pi
tää riittävänä.
Yleispiirteisesti voidaan sa
noa, että rakennuslainsäädän
nön käyttö ym päristönsuoje
lussa sopii parhaiten rakennus
taiteellisesti arvokkaiden koh
teiden säilyttäm iseen ja tapah
tuu tällöin ensisijaisesti ase
m akaavassa annettavien mää
räysten kautta. N äin ollen - kunnan hoitaessa kaavoitus- monopolia — jä ä suurin osa tästä suojelusta kunnallisten viranom aisten ja päätöksente
kijöiden valveutuneisuuden ja halun varaan.
Vaisaaren I-kaukalossa. jolloin rusetteja v arataan enem m än kuin ensi kerralla ja toivotaan enem m än aikuisia m ukaan.
Ohjelm assa on nytkin musii
kin j a p a rin etsinnän lisäksi kilpailuja j a jääleikkejä. Kios
kista voi ostaa läm m intä me
hua ja m akkaraa.
kien taloudellisine rasituksi- neen usein jään y t yksityisten kiinteistönom istajien kannetta
vaksi. T ätä tilannetta ei voida pitää kokonaisuuden kannalta
VIERAS
KINGISEPPISTÄ
Raision neuvostoliittolaisen ystävyyskaupungin Kingiseppin K O M SO M O L -järjestön sih
teeri O leg K u z i n vieraili R ai
siossa 7.2.1980.
V ierailun ohjelm assa oli tu tu stu m i
nen V aisaaren kouluun, V arppeen las
ten talo o n j a kaupungin n uorisotiloi
h in . K eskusteluja vieraan kan ssa klvi- vät k u lttu u risih te eri K auko Kruskopf, urheiluohjaaja R aim o K a n ik a s ja nu o risosihteeri E in o L a itin e n k o. hallin
nonalojen yhteistoim innan k ehittäm i
sestä. K uzin tap asi nuoriso lau tak u n n an k o konaisuudessaan j a tapaam ises
sa vaihdettiin m iellp lteitl yhteistoi
m innan m onipuolistam isesta nuo riso toim innan alalla.
V ieraan isä n tä n ä toim i n u o riso lau ta
k u n n an p u h een jo h taja Teuvo T e I a r I. K aupungin esittelyn su o ritti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja R a u n o S a a r i .
Nykyisin, kun valtiolla sen paremmin kuin kunnallakaan ei ole varoja, on kulttuurihisto
riallisten ja rakennustaiteellis
ten arvojen suojeleminen kaik-
Raision kaupungissa
ju listetaan haettavaksi seuraavat AVUSTUSM ÄÄRÄRAHAT
1. KULTTUURILAUTAKUNTA
V uosiavustukset k o tiseu tu järjestö ille ja taideapurahat ysksityisille ja yhteisöille. H ak em u k set on tehtävä k u lttu u rito im isto sta saataville lomak
k eille 29.02.1980 klo 16.00 m ennessä.
2. RA ITTIUSLAUTAKUNTA
V uosiavustukset ja o h jaajapalkkiom äärärahat raittiu sjärje stö ille ja -jaostoille. H akem ukset on tehtävä kaupungin raittiu sto im isto sta saatavil
le lom akkeille ja p alau tettav a ra ittiu sla u ta k u n n a lle o so itettu n a 29.02.1980 klo 16.00 m ennessä.
3. URHEILU LA U TA K U N TA
V uosiavustukset u rheiluseuroille 31.03.1980 klo 16.00 m ennessä.
U rh eilu lau tak u n n alle o so itettav at hakem ukset tehdään urheilutolm istosta saatav ille lom akkeille.
4. NUO RISO LA U TA K U N TA
V uosiavustukset raisiolaisille nuorisoyhdistyksille ju liste ta a n h aetta
vaksi seuraavasti: 31.03.1980 klo 16.00 m ennessä vuosiavustukset toim in
ta a n ja o hjaajapalkkiolhin, 31.10.1980 klo 16.00 m ennessä vuosiavustukset o h jaajien o pintom atkoihin kotim aassa ja ulkom aille se k ä leiritoim intaa.
H akem ukset tu le e laatia S uom en K unnallisliiton lom akkeelle n :o 6 9 0 4 . jo ta o n sa atav issa nu o riso to im isto sta, kau p u n g in talo lta, jo s ta m yös saa tieto ja (puh: 783 900/228) hakem uksien yhteyteen tarv ittav ista liitte istä ja jo n n e hakem ukset tulee m ääräaikaan m ennessä toim ittaa.
M yöhästyneitä hakem uksia ei käsitellä Raisiossa 0 1 02.1980
RA ISIO N K A U P U N G IN K U L T T U U R I-, RAITTIUS-, U R H E IL U -JA N U O R ISO LA U TA K U N TA
K u v an am m e vieraat tutustum assa V aisaaren kouluun, jo ta esitteli ^>ulalsrehto- ri J o u k o M o i s a l a (kuvassa vasem m alta), S N S :n T u ru n Piirijärjestön sihteeri H ilja S u o m i n e n , vieras O leg K u z i n , tulkki O lg a S e r e g 1 n j a nuorisolau
tak u n n an jäsen A a rre L e h t o n e n . K oulun kuvaam ataidon luokan oppilaita hiem an jä n n itti, m u tta kiinnostus oli m olem m inpuolista.
N u o riso -, urheilu- ja k u lttu u rito im e n esityksiä ystävyyskuntatoim innan ko h teik si esiteltiin R aision am m attikoululla pidetyssä tilaisuudessa. Kuvassam m e vas.
nu o riso sih tee ri E in o L aitin en , tulkki, nuoriso lau tak u n n an p u h een jo h taja Teuvo T elari, O leg K uzin, S N K :n piirijärjestön p u h een jo h taja H a rry N yroos ja varapuheenjohtaja Ilk k a W äck. O ik ealla u rh eiluohjaaja Raim o K a n ik a s , nuo- risolrktn jäsen A a rre L eh to n en j a kaupunginvaltuuston puheenjohtaja R auno S aari.
tyydyttävänä. M m. verolain
säädäntö aiheuttaa sen, että tällaisia kohteita ei useinkaan kannata säilyttää.
Avustukset Raision kaupun
gin alueella olevien yksityis
teiden kunnossapitoon, pe
rusparannuksiin ja päällystä
misiin varatuista määrära
hoista ovat haettavina 3 1 .0 3 .1 9 8 0 kello 1 2 .00 mennessä.
Anomuskaavakkeita saatava
na kaupungin teknisestä vi- rastosta. Vuonna -7 9 avus
tusta saaneille tiekunnille postitetaan kyseiset kaavak
keet. Anomukset liitteineen on palautettava tielautakun- nalle alla mainittuun osoit
teeseen.
Tarvittaessa avustusten ha
kuun liittyviä ohjeita antaa rakennusmestari Veikko T ik
kanen, kaupungin tekninen virasto, os. Alhaistentie 5, 2 1 2 0 0 Raisio, puh.
7 8 6 3 2 2 /1 4 1 . Raisiossa 3 0 .0 1 .1 9 8 0
TIELAUTAKUNTA