ELÄMÄÄ RAISION ASEMANSEUDULLA
Altti Koivisto ja Nina Petander
Etukansi: Unikeonpäivän erikoisjuna Naantalista Turkuun ohittaa Raision
aseman 27.7.1985. Veturina on Dv12-sarjan dieselveturi no 2739. (Kuv. Mika Rantala) Takakansi: Asemamies Olavi Vallivirta Raision asemalla kesällä 1971.
(Raision kaupunginkirjaston kokoelma)
Raisio-Seura ry:n kirjajulkaisu nro 3 Teksti Altti Koivisto ja Nina Petander Taitto Anne Nokua
Uniprint 2011 Turku
ELÄMÄÄ RAISION ASEMANSEUDULLA
Aluksi
Kesällä 2011 Turun ympäristökunnissa toteutetaan paikallistarinoiden esityssarja. Muisteludraamojen pohjana ovat kunkin kohteen omat tarinat, joita on koottu paikkakuntalaisilta. Kylämatka-esityssarja on osa Turku Euroo- pan kulttuuripääkaupunki –tapahtumia.
Raisiossa kohteeksi valittiin Raision historiallinen asemanseutu, joka on monin tavoin vaikuttanut Raision kehi- tykseen. Asemanseutu syntyi rautatien myötä 1920-luvulla. Rautatieasema keräsi ympärilleen asutusta, palve- luja ja teollisuutta. Kirkonseutu oli pitäjän keskus, mutta asemanseudusta kehittyi Raision toinen keskus. Asia oli näin vielä 1950-luvulla, jolloin rautatien merkitys oli Raisiossa suurimmillaan. Seuraavalla vuosikymmenellä paikallisjunien matkustajaliikenne alkoi vähentyä huomattavasti päättyen Turku-Naantali rataosuudella vuonna 1972. Sen myötä aseman ennen niin vilkas elämä alkoi hiljetä. Niin ikään matkustajamäärät Uudenkaupungin junissa vähenivät vähenemistään. Viimeinen matkustajajuna Turusta Uuteenkaupunkiin ja takaisin ajoi aikatau- lun mukaisesti vuonna 1992. Sen jälkeen Raision aseman kautta on kulkenut säännöllisesti ainoastaan tavara- liikennettä. Vuoteen 2008 saakka Raision asema työllisti vielä junansuorittajan, jolloin tämä rataosuus liitettiin kauko-ohjauksen piiriin. Raision kaunis asema ei kuitenkaan jäänyt kylmilleen, vaan sille koitti uusi aika kesällä 2010 sen siirryttyä yksityisomistukseen.
Elämää asemanseudulla –hankkeen käsikirjoituksen teko alkoi syksyllä 2010. Aineistonkeruu käynnistyi itse asiassa jo kymmenen vuotta sitten ja sitä täydennettiin menneen talven aikana lisähaastatteluin. Tuloksena ovat kesän 2011 aikana esitettävä muisteludraama ja sen lisäksi kirja, jossa draamatekstiä on täydennetty ase- manseudun historiasta kertovalla katsauksella ja valokuvilla. Kirjan painatuskuluista on ystävällisesti huolehtinut Raisio-Seura.
Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat arvokkaalla panoksellaan tehneet tästä kirjasta mahdollisen.
Erityisen suuren kiitoksen ansaitsevat Mika Rantala ja Kai Viertola, jotka ovat vaivojaan säästämättä avustaneet meitä. Suuren kiitoksen ansaitsee myös kirjamme taiton tehnyt Anne Nokua.
Raisiossa 1.6.2011
Altti Koivisto ja Nina Petander
Raision rautatieasema ja ratayhteydet
Raision asemarakennus vihittiin käyttöön 30.5.1925. Se edustaa tyyliltään tyypillistä 1920-luvun puuasema-ark- kitehtuuria. Turku-Mynämäki –rataosuus oli valmistunut 1.9.1923 ja saman vuoden marraskuussa oli avattu lii- kenteelle yhteys Raisiosta Naantaliin. Syyskuussa 1924 valmistui väli Mynämäeltä Uuteenkaupunkiin. Pääradan pituus Turusta Uuteenkaupunkiin oli 71 kilometriä ja sivu- raide Raisiosta Naantaliin oli vajaat kuusi kilometriä.
Alusta lähtien Raision aseman kautta kulki useita junia päivässä. Useimmat niistä olivat sekajunia, joissa oli sekä matkustaja- että tavaravaunuja. Monet Turussa töissä käyneet raisiolaiset, jotka asuivat radan läheisyydessä, alkoivat kulkea työmatkansa junalla. Vuonna 1925 Raisi- on asemalta, pysäkeiltä ja seisakkeilta lähti ja niille saapui keskimäärin 90 matkustajaa päivässä. Tavaravaunuissa kuljetettiin muun muassa viljaa, lannoitteita, koneita, puu- tavaraa, maitoa meijeriin ja kauppojen tilaamia tarvikkeita.
Toisen maailmansodan jälkeen rautatien merkitys kasvoi Raisiossa ollen suurimmillaan 1950-luvulla. Raisio oli ris- teysasema, sillä Naantalin rata erkani ja Uudenkaupungin rata jatkui sieltä. Aseman suurelle ratapihalle voitiin tuoda vaikka kokonainen viljajuna. Myös kohtausasemana se oli tärkeä, sillä ratapihalla oli rinnakkain kolme pitkää raidet- ta. Tavara- ja matkustajajuna saattoivat näin ollen kohdata siellä toisensa. Matkustajamäärä oli nelinkertaistunut ja tavaramäärä kymmenkertaistunut verrattuna 1930-lukuun.
Matkustajaliikenne hoidettiin 1950-luvulla höyryjunilla. Lin- ja-autoliikenne oli tuolloin vielä vähäisempää, joten töihin menijöitä ja töistä palaavia kulki ns. työläisjunissa paljon.
Turun ja Naantalin väliä kulki 14 edestakaista paikallisju- navuoroa päivittäin. Naantalin junissa oli tavallisesti 4-5 vaunua ja yhteen vaunuun mahtui 80 matkustajaa. Matka
Turusta Naantaliin kesti hieman yli 20 minuuttia. Turun ja Uudenkaupungin väliä kulkeneissa työläisjunissa oli yleen- sä 5 vaunua. Tätä väliä liikennöi päivittäin neljä edestakais- ta vuoroa. Höyryveturiaikana matka Uudestakaupungista Turkuun kesti kaikkine pysähdyksineen puolitoista tuntia.
Tavaraliikenteen osalta Raision aseman suurin käyttäjä oli Raision Tehtaat. 1950-luvulla suurin osa tuoduista raaka- aineista ja valmiista tuotteista kuljetettiin junavaunuissa, koska kuorma-autoliikennettä ei ollut paljonkaan. Naan- taliinkin päin oli tavaraliikennettä eritoten syksyisin, jolloin juurikkaita kuljetettiin sokeritehtaalle.
Aseman henkilökuntaan kuuluivat 1950-luvulla asemapääl- likkö, kaksi kirjuria ja kolme asemamiestä. Asemapäällikkö perheineen asui asemarakennuksen päädyssä ja toinen kirjureista rakennuksen yläkerrassa. Lisäksi asemaraken- nuksen lähellä olevassa VR:n asuntolassa oli neljä asun- toa. Henkilökunnalla oli pieniä peruna- ja juurikasviljelmiä asuntolarakennuksen eli kasarmin lähellä. Pihapiirissä oli- vat navetta, luhtiaitta sekä sauna- ja leivintuparakennus.
Karjaa ei ollut kenelläkään enää 1950-luvulla.
1960-luvulla alkoi kiskoautojunien aikakusi. Siniset lättäha- tut yleistyivät paikallisjunaliikenteessä. Ensimmäiset lättä- hatut valmistuivat vuonna 1959 ja ne alkoivat heti alkuun liikennöidä Turun seudulla. Samalla vuosikymmenellä al- koi paikallisjunien matkustajaliikenne hiljentyä huomatta- vasti. Tämä johtui siitä, että linja-autot alkoivat liikennöidä yhä enemmän Turun ja Naantalin väliä kulkien matkustaji- en kannalta parempaa reittiä. Naantalin junaliikenne päät- tyi henkilöliikenteen osalta vuonna 1972 lukuun ottamatta Naantalin satamasta ajettuja laivavuoroja. Näitä laivapika- junien jatkoyhteyksiä ajettiin Turusta Naantalin satamaan vuoteen 1990, jolloin matkustajaliikenne tällä rataosuu- della päättyi. Myös Uudenkaupungin matkustajaliikenne väheni vähenemistään. Loppuaikoina Uudenkaupungin liikenne hoidettiin veturilla ja yhdellä matkustajavaunulla.
Viimeinen matkustajajuna ajoi Uuteenkaupunkiin ja takai-
sin 31.12.1992. Lättähattujen aikakausi päättyi 1980-luvun alkupuolella, jolloin Uudenkaupungin matkustajaliikenne ja Naantalin laivapikavuorot ajettiin moottorikiitojunilla.
Oranssinvärisiä kiitojunia kutsuttiin porkkanoiksi.
Vuonna 1970 Raision aseman henkilökuntaan kuuluivat asemapäällikön lisäksi kirjuri ja kolme asemamiestä. Tava- raliikennettä oli edelleen paljon, mutta kuorma-autoliikenne kasvoi kasvamistaan. Tämä heijastui henkilökunnan mää- rään, sillä vuonna 1980 asemalla työskenteli enää asema- päällikkö ja kaksi asemamiestä. Tällä vuosikymmenellä tavaraliikenne väheni Raision Tehtailta nykyiselleen.
Nykyään Turku-Naantali radan tärkein työllistäjä on edel- leen Raisio Yhtymä, joka käyttää rautatietä rehu- ja mallas- kuormiensa kuljetukseen. Uudenkaupungin osalta Kemira käyttää ratakuljetuksia. Vuoteen 2008 saakka Raision ase- ma työllisti junansuorittajan, jolloin tämä rataosuus liitettiin kauko-ohjauksen piiriin. Nykyään junansuorittajan tehtävät hoidetaan Turusta käsin.
• Raision aseman vihkiäiset 30.5.1925. (Raision kaupunginkirjaston kokoelma)
Asemanseutu
Asemanseutu syntyi rautatien myötä. Rautatieasema ke- räsi ympärilleen asutusta, palveluja ja teollisuutta. Lisäksi sieltä oli helppo käydä työssä Turussa. Kirkonseutu oli pitä- jän keskus, mutta asemanseudusta kehittyi Raision toinen keskus. Asia oli näin vielä 1950-luvulla. Aseman ympäris- tössä asuneilla oli kirkonkylälle harvoin asiaa. Paikallisista kaupoista sai jokapäiväiset ruokatarvikkeet, ja mitä ei ase- manseudulta saatu, ostettiin Turusta.
Teollisuus
Teollisuutta asemanseudulla edusti ensimmäisenä Kallion konepaja. Nikolai Kallion vuonna 1918 perustama konepa- ja siirtyi vuonna 1922 uuteen rakennukseen Raision ase- malle, Pirilän tilalta ostetulle tontille. Siellä Kallion konepaja toimi seuraavat 40 vuotta. Konepaja muutti asemanseu- dulta Nesteentien varteen vuonna 1962.
Raision merkittävin teollisuuslaitos Raisio Yhtymä aloitti toimintansa asemanseudulla vuoden 1942 lopussa. Yri- tys sai alkunsa varsinaissuomalaisten maanviljelijöiden 2.2.1939 perustamasta Oy Vehnä Ab:stä. Sotavuosien ta- kia myllyn rakentaminen viivästyi. Oy Vehnä Ab:n toiminta laajeni 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla. Tuotannon laaje- tessa yrityksen nimeksi tuli Raision Tehtaat.
Posti
Raision rautatieasemalla posti toimi vuodesta 1924 alka- en. Posti sijaitsi asemarakennuksen Tehtaitten puoleises- sa päässä. Odotussalissa oli sivuuntyönnettävä luukku, josta palveltiin postin asiakkaita. Aseman posti oli Raision pääpostina vuoteen 1961, jolloin pääposti muutti uusiin ti-
loihin Keonpellonkadun liikehuoneistorakennukseen. Ase- marakennuksessa postikonttorin toiminta jatkui vuoteen 1982 saakka, jolloin se muutti läheiseen Vehnätien varrel- la olevaan rakennukseen ja sieltä Kapponkadun liikehuo- neistorakennukseen vuonna 1987. Postikonttorin toiminta päättyi siellä vuonna 1991.
Tahvion koulu
Asemanseudun asukasmäärän kasvaessa Tahvion vuon- na 1916 valmistunut kansakoulu kävi ahtaaksi. Koulua laa- jennettiin lisärakennuksella vuonna 1953. Koulun juhla- ja liikuntasalista tuli seudun asukkaiden kokoontumispaikka.
Kaupat
Asemanseudun vanhin ruokatavarakauppa oli vanhan Raisiontien (nyk. Vehnätie) varrella sijainnut Ylitalon kaup- pa. Emil Ylitalo aloitti kaupan pidon Akseli Kalliolta osta- massaan kaupparakennuksessa vuonna 1928. Hänen vanhempi poikansa Leo hoiti kauppapuotia jonkin aikaa 1930-luvun puolivälissä. Sen jälkeen kauppiaana jatkoi nuorempi poika Yrjö vuodesta 1937 vuoteen 1971, jolloin kaupan toiminta päättyi kannattamattomana. Raision kes- kusta tavarataloineen alkoi tuolloin vetää asiakkaita pois pikkukaupoilta. Ylitalon kaupan toimintaan kuului 1940-50 –luvuilla myös polkupyörien myyntiä ja korjausta.
Ylitalon kauppa oli pitkään alueen ainoa kauppa. Hieman ennen sotia 1930-luvun lopulla Ristimäen tilan emäntä Maija Myllymäki perusti kaupan tilaan kuuluneeseen muo- namiehen rakennukseen. Oskari Myllymäki rakensi siihen lisäsiiven, missä kauppa toimi. Maija Myllymäki luopui kau- pasta sotien jälkeen vuonna 1947, jolloin aiemmin keskus- tan Osuuskaupan myymälänhoitajana toiminut Eino Aalto vuokrasi sen.
Vuonna 1952 Eino Aalto alkoi rakentaa Viljo Rekolalta os- tamalleen tontille uutta kaupparakennusta. Se valmistui seuraavana vuonna. Ristimäen kauppa jatkoi tämän jäl- keen toimintaansa kahden tai kolmen vuokraajan pitäessä sitä vuoteen 1957 saakka, jolloin rakennus purettiin Rai- siontien oikaisun yhteydessä.
Aallon kauppa oli sekatavarakauppa. Siellä myytiin ruoka- tarvikkeiden lisäksi muun muassa lannoitteita, rehuja, ra- kennustarvikkeita ja pientä rautatavaraa. Kauppa vastasi 1970-luvun mukanaan tuomiin uusiin haasteisiin keskitty- mällä yhä enemmän rakennustarvikkeiden myyntiin. Elin- tarvikkeiden myynnistä Eino Aalto luopui 1980-luvun alus- sa.
Asemanseudun kolmas kauppa oli Turun Osuuskaupan myymälä, joka toimi Kalle ja Tyyne Aaltosen omistamassa rakennuksessa vuosina 1956-71. Raisiontien varrella lä- hellä Tahvion tienhaaraa sijainneen kaupan myymälänhoi- tajina toimivat Meeri Saarinen ja Kyllikki Haataja.
Kioski
Inkeri Vähä-Kouvola piti kioskia asemanseudulla 1950-lu- vun alusta 1970-luvun lopulle. Alkuaan kioski sijaitsi Aallon kaupalta Pirilään johtavan tien varrella. Raisiontien oikai- sun johdosta kioski siirrettiin lähemmäs Raision Tehtaita.
Viimeksi kioski oli Tehtaitten aitalinjalla Aallon kaupan koh- dalla. Tehtaan työntekijät ja komennusmiehet asioivat kios- killa ruokatuntisin. Myyntiluukku oli Aallon kaupan puolella, jonne tehtaalaiset pääsivät lähellä olleen jalankulkijoille tarkoitetun portin kautta.
Säästöpankin asemanseudun konttori
Raision Säästöpankin asemanseudun sivukonttori perus- tettiin vuonna 1953. Se toimi Aallon kaupparakennuksen yhteydessä ja sittemmin Vehnätien varrella olevassa kiin- teistössä, joka on nykyään Rautia Aallon käytössä.
Vuonna 1967 Raision Säästöpankin liittyessä Turun Suo- malaiseen Säästöpankkiin asemanseudun konttorista tuli osa TSSP:n sivukonttoriverkostoa. Konttorinhoitajina toi- mivat Elma Karlsson vuosina 1953-56, Margit Lönnqvist vuosina 1957-63 ja Erja Tiistola vuodesta 1964 vuoteen 1991, jolloin asemanseudun konttorin toiminta päättyi. Tiis- tolan aikana pankki vuokrasi osan rakennuksesta postille.
Raision aseman uusi aika
Vuonna 2007 Ratahallintokeskus alkoi siirtää tarpeetto- maksi jäänyttä omaisuuttaan Senaatti-kiinteistölle myytä- väksi. Tarjolle tuli satoja VR:n kiinteistöjä ratojen varsilta eri puolilta maatamme. Myös Raision asemarakennus, asun- tolarakennus ja niihin liittyvät talousrakennukset tulivat myyntiin. Raision asemalle koitti uusi aika kesällä 2010, jolloin se siirtyi yksityiseen omistukseen.
•Asemanseutu oli vielä 1950-luvulla Raision toinen keskus kirkonseudun lisäksi. (Raision kaupunginkirjaston kokoelma)
ELÄMÄÄ ASEMANSEUDULLA muisteludraama
HENKILÖT:
1. Näytös:
• PITÄJÄN ASUKKAITA (kuorolaisia ja/tai lausujia)
• JUNAT: VILJAJUNA, TAVARAJUNA JA LÄTTÄHATTU
• ASEMAPÄÄLLIKKÖ PETANDER
• POSTIVIRKAILIJA LEILA SUOMINEN
• POSTINKANTAJA ILMI SVÄRD
• POSTIN ASIAKAS ESKO HALMINEN
• ASEMAMIES
• ERKKI MYLLYMÄKI
• EEVA-HEVONEN
• KONDUKTÖÖRI VEIKKO LITUKKA
• OPETTAJA MIRJA HELIN
• RISTO NIKKONEN
• TERTTU HAIKKA
• KÄTILÖ SIRKKA JÄRVINEN
• TERVEYSSISAR ESTER LAMPI
• HANNU AHOKAS
• PENTTI AHO
• KAUPPIAS YRJÖ YLITALO
• KAUPPIAAN ROUVA TYYNE YLITALO
• YLITALON KAUPAN ASIAKAS HELGE VALTONEN
• HELGE VALTOSEN TOVERI I
• HELGE VALTOSEN TOVERI II
• KAUPPIAS EINO AALTO
• LÄÄKÄRI
2. Näytös:
• ERKKI MYLLYMÄKI
• ERKKI MYLLYMÄEN NAAPURI
• TALLIRENKI KUSTAA RUSKO
• JUHANI REKOLA PIRILÄSTÄ
• JUKKA VISMANEN
• KALLE-ISÄNTÄ
• AKI SALMINEN
• LAPIOIJIA
• JAAKKO EKHOLM
• LUOTTAMUSMIES MARKKU ALAJÄRVI
• VANHEMPI SUUNNITTELIJA
• NUOREMPI SUUNNITTELIJA
• KESKUSNEITI/KEITTÄJÄ
• JUKKA KOSKELA
• TUOMO SUOMINEN
• TAUNO HIETANEN
• LAADUNVALVONTAPÄÄLLIKKÖ PERTTI LEINONEN
• VENÄLÄINEN REKKAMIES
• VALOKUVAAJA RAINER JOHANSSON
• RAHOITUSJOHTAJA PAAVO HIRVONEN
• KALLION KONEPAJAN TOIMITUSJOHTAJA AURAMO
• KONEPAJAN ASIAKAS JUHO HEIKKILÄ
• KONEPAJAN KANSLISTI SIRKKU YLIVUORI
• VIULUVIRTUOOSI JUSSI TURHALA
I NÄYTÖS: ASEMANSEUDUN ALKUVUOSIKYMMENET
1. KOHTAUS: AVAJAISET. 1925.
Kuoro/Lausujat esittävät mukaelman Eero, Jussi & The Boys -yhtyeen kappaleesta Ukko-Pekka Uu-uu. Sanoituksessa olevien paikkakuntien Helsinki ja Pasila tilalla käytetään Turku, Naantali tai Raisio:
”Rautainen tie/ ja vanha Ukko-Pekka Uu Uu/ muisto nyt on/ ja siksi ruostumaton/Piletin vain näin kaivan muistilokerostain/ vuosien taa se lippu kelvata saa/Löi kello Raisiossa kolme kertaa merkki- nä sen/ Ukko-Pekka UuUu lähti puuskutellen/jännitys jo laukes/ruokakassit aukes/ juu-juu-juustoa ja näkkileipää/ Koppalakki, kakkulat ja naurava suu/ herra konduktööri, olkaa vassa-nyt kuu!/ Vauhti kyllä riittää/kyytiä voi kiittää/Uu Uu Ukko-Pekka/meitä vie/ Näin matkataan /ja kohta Naantalissa ollaan/Siellä on hän/nään hymyn säteilevän!/Nyt pyyhitään pois leivänmurut paidanrinnuksen/kun Ukko-Pekka Uu Uu määränpäähän toi!”
ASEMAPÄÄLLIKKÖ PETANDER (saapuu virka-asussaan):
Arvoisat vieraat! Raision rautatieasema vihittiin käyttöön 30.5.1925. Asemarakennus oli koristeltu avajaisseremoniaa varten, ja paikalla oli runsaasti juhlavasti pukeutunutta yleisöä.
Hyvät Suomen kansalaiset, arvon kutsuvieraat! Julistan täten Raision rautatieaseman käyttöön ote- tuksi. (VR:n logolla varustettu nauha leikataan poikki hartauden vallitessa.)
Tämän juhlavan tilaisuuden jälkeen siirtykäämme sattumuksiin, jotka asemanseutuun liittyvät ja vie- lä vuosikymmenien perästäkin Raision asujaimiston mieltä virkistävät. (Juhlaväki puhkeaa suosion- osoituksiin ja kaivaa esiin taskunauriinsa ym. kelloja ja heittää ne menemään poistuessaan. Kuoro
•Carl Petander toimi Raision asemapäällikkönä vuosina 1928-1938. (Brita Saalpon kokoelma)
•Höyryveturin no 545 vetämä juna lähdössä Uudenkaupungin Kalarannasta Turkuun 12.6.1965. Junassa oli tummaksi käynyt keltainen postivaunu, konduktöörivaunu, matkustajavaunu sekä tavaravaunuja. Junan lähtöaika oli 10.25. Se oli Raisiossa 11.54 ja Turussa 12.10. Höyryveturien käyttö säännöllisessä liikenteessä päättyi syksyllä 1975.
(Kuv. Matti Jalava)
laulaa/lausujat lausuvat Ukko-Pekka Uu-uu:ta ja poistuvat.)
Arvoisat vieraat, kuten havaitsitte, junaliikenteen alettua asemanseudun ihmiset hylkäsivät kellonsa, koskapa niitä ei enää tarvittu. Riitti kun osasi aikataulun. Maitojunan tullessa tiedettiin kellon olevan 7.20 aamulla, Naantalin juna tuli kello 10.10, postijuna Uudestakaupungista kello 13.20 ja niin edes- päin. (poistuu junanlähetyslätkää rennosti heilutellen)
2. KOHTAUS: POSTI. 1930 – LUKU.
POSTINKANTAJA ILMI SVÄRD (saapuu taluttaen vanhaa polkupyörää, johon on kiinnitetty posti- pinkkoja): Minä olen Raision aseman postin ensimmäinen postinkantaja Ilmi Svärd. Tuolla on pos- tivirkailija Leila Suominen (Leila Suominen vilkuttaa asiointiluukulta). Jo aseman alkuajoista asti on täällä posti toiminut, ihan pääpostinakin 1960-luvulle saakka. Odotussalissa oli luukku, josta palvel- tiin asiakkaita. Sotavuosina täällä kävi aina sellainen reipas poika hakemassa Kaanaan posteja.
(polvihousuinen poika marssii sisään, ottaa lakin päästään ja kumartaa) ESKO: Päivää!
•Raision aseman postin henkilökuntaa vuonna 1958 ase- marakennuksen päädyssä. Vasemmalta Ilmi Svärd, Sylvi Vienonen, Elvi Ruohonen, Vilho Pentikäinen, Anni Laakso ja Ulla Alaranta. (Raision postin kokoelma)
POSTIVIRKAILIJA LEILA SUOMINEN (ojentaa postit): Ole hyvä, Esko! Vie terveisiä kotiin! (poika läväyttää lakin päähänsä ja juoksee pois)
POSTINKANTAJA ILMI SVÄRD: Mennäänkö Leila aamukahveelle? Mää haen vettä. (menee) POSTIVIRKAILIJA LEILA SUOMINEN: Juu mennään, mää jätän luukun auki niin kuullaan, jos joku tulee.
POSTINKANTAJA ILMI SVÄRD (yleisölle): 60-luvulla pääposti siirtyi keskustaan eikä kahvivettä- kään tarvinnut hakea enää ulkoa. Mutta silloin olimme auki aamuisin vain yhden tunnin, kahdeksasta yhdeksään.
(Ilmi ja Leila siirtyvät juomaan kahvia. Asemamies astuu sisään koputtamatta ja enempiä kolistele- matta ja odottelee luukulla ihmetellen kun ketään ei näy.)
ASEMAMIES (yleisölle): On se kumma, kun yhden tunnin posti on auki ja sekin osuu olemaan ruo- katunti!
3. KOHTAUS: SOTAVUODET
ERKKI MYLLYMÄKI: Tahvion koululla oli ennen talvisodan syttymistä YH:n aikana paljon miehiä koulutettavana. (Taustalta kuuluu äkseerauksen ääntä.)
Asema oli vilkkaassa käytössä, kun kaikenlaista tavaraa kuljetettiin rintamalle. Miehiä lähti, ja tykkejä ja..hevosia (katsoo kuvaa). Niiden harjaan laitettiin pieni nahanpala, jossa oli tunnistinnumero. Nii- in, maanviljelijän pojalle hevonen oli vähän kuin puoli-ihminen, josta täytyy pitää hyvää huolta, että se pystyy tekemään töitä. Siihen aikaan hevonen oli päätyöväline. Oli meillä traktori, mutta sekin oli sotareissulla.
Rintamalle tarvittiin ruokaa. Meillä Ristimäessä ja monessa muussakin talossa leivottiin näkkilei-
pää. Lotat paketoivat sen ja sitten se laitettiin junan kyytiin. Talot olivat myös velvollisia luo- vuttamaan hevosille heinää. Suojeluskuntalaiset tekivät talkoovoimin paaleja. Pitkävartisen paa- laimen päässä oli yksi oikein riski mies, 150-ki- loinen vanginvartija. Saatiin piukat paalit.
Myös piikkilankoja tarvittiin rintamalla. Ne irrotet- tiin metsästä karjan laidunpaikoilta puiden kyljis- tä. Se oli kovaa hommaa. Piikkilanka kieritettiin keräksi ja vietiin asemalle.
Sodan päättyessä minä olin 14-vuotias. Meiltä oli sotaan viety kaksi hevosta. Niiden nimet oli Aatami ja Eeva. Viimein tuli sitten hetki, jolloin kerrottiin Raision joukkojen olevan tulossa kotiin.
Ne tulivat Raision aseman kautta, ainakin osa.
Minä olin siellä paikalla, koska kuljetuksessa saattoi olla meidän hevoset. Siitä ei kylläkään ol- lut varmaa tietoa. (Juna saapuu asemalle – ääni) Hei nyt ne tulevat!
Tähyilee ja etsii katseellaan hevosia.
Eeva! Siellä on meidän Eeva! (Hevonen tulee.) Eeva! (Halaa hevosta.) Sinä tulit takaisin! Missä Aatami on?
•Hr1-sarjan höyryveturin (no 1004) eli Ukko-Pekan vetä- mä tilausjuna Naantalista Turkuun lähestymässä Raision asemaa 12.7.1987. (Kuv. Mika Rantala)
EEVA: Mitä? Ei kuulu!
ERKKI MYLLYMÄKI: Että missä Aatami on?
EEVA: Voi poika. Minulta jäi kuulo rintamalle. (Huokaisee ja riiputtaa päätään.) Sinne se jäi Aatami- parkakin. (Tauko) Mutta minä meen nyt kotiin. (Menee.)
•Monet käyttivät kuukausilippua kulkiessaan junalla töihin tai kouluun. (Aino Anttalaisen kokoelma)
ERKKI MYLLYMÄKI: Onneksi tuli edes toinen hevosista takaisin! Minulle se oli niin valtavan suuri hetki. Sotareissun jälkeen Eeva meni omaan pilttuuseensa kuin se olisi ollut vain hetken poissa.
Mutta töihin siitä ei enää ollut. Kun hevonen tulee kuuroksi, se on arvaamaton ja ryntäilee.
Mutta voi sitä riemua kun Eeva tuli takaisin! Se on muisto, joka on mielessäni aina. Poistuu.
4. KOHTAUS: TYÖ- JA KOULUMATKALIIKENNETTÄ. 1940 – 1950 – luku.
KONDUKTÖÖRI VEIKKO LITUKKA: Hyvät matkustajat! Saavumme hetken kuluttua 1950-luvulle, Raision asemanseudun vilkkaimpaan aikakauteen, myös junaliikenteen osalta. Asemamiesten työ- vuoro alkoi arkisin klo 5.15, sillä kymmentä yli viiden lähti ensimmäinen matkustajajuna Turusta Naantaliin. Se oli puoli kuuden aikaan Raisiossa, jolloin asemamiehen tuli olla kääntämässä vaih- detta Naantaliin päin.
Iltaisin meni puoli kahdeltatoista viimeinen matkustajajuna Naantaliin ja takaisin. Työpäivä päättyi Raision asemalla, kun yöllä puoli yhden aikaan kulki Uuteenkaupunkiin pelkkä veturi ollakseen val- miina tuomaan ensimmäisen työläisjunan Turkuun. Linja-autoliikenne oli vähäisempää, joten töihin menijöitä ja töistä palaavia kulki niin sanotuissa työläisjunissa paljon. Koulumatkojakin junalla taitet- tiin, vai mitä Mirja-opettaja?
OPETTAJA MIRJA HELIN (saapuu kenkälaatikko sylissään): Kyllä. Helinin Mirja vaan hei. Juu, käy- dessäni oppikoulua Turun suomalaisessa yhteiskoulussa tein koulumatkat junalla. Jouduin lähte- mään aamuisin seitsemän aikaan kouluun ja tulin iltapäivällä viideltä kotiin. Koulupäivät olivat pit- kiä, koska silloin oppikouluissa oli kahden tunnin ruokatunti. Turkulaiset koululaiset kävivät kotona syömässä ja maalaisilla oli eväät mukana. Me asuimme seisakkeen vieressä ja äidilläni oli tapana aamuisin olla ikkunassa seuraamassa, milloin juna tuli Naantalin suunnasta. Junan lähestyessä hän huusi: ”Nyt juna tulee!”, ja minä juoksin seisakkeelle.
Kouluaikoinani junaliikenne oli erittäin vilkasta. Juna kulki joka tunti. Naisilla oli hienot korkokengät jaloissaan kesäaikaan, kun he nousivat aamulla junaan.
(Näyttämölle saapuu työmatkalla oleva nainen, jolla on jalassaan ”huonommat” kenkänsä. Mirja Helin ojentaa hänelle kenkälaatikon. Nainen menee sivummalle ja vaihtaa kenkänsä hienompiin ja kävelee pois.)
Lähellä seisaketta radan Kaanaanmaan puolella oli pusikko, mihin he jättivät kenkälaatikkoon huo- nommat kengät. Niillä he kävelivät aamuisin radanvarteen ja työpäivän jälkeen vaihtoivat jalkaansa taas huonommat kengät lähtiessään kävelemään kotiin päin. Paikkarin seisakkeella astui toista sa- taa ihmistä viiden aikaan iltapäivällä työläisjunasta. Toiset lähtivät kävelemään Kaanaanmaalle päin ja toiset Vierulanmäen suuntaan.
Niin ja kesäsunnuntaisin, ai että. Silloin Naantaliin matkusti paljon väkeä. Juhannusaattona junassa oli varmaan 20 vaunua ja ne olivat tupaten täynnä. 15-vuotiaina mekin saimme mennä keskenämme viettämään juhannusaattoa Naantaliin. Oi, se oli ihanaa aikaa.. (poistuu haaveillen, Risto Nikkonen tulee kiireesti polkupyörällä)
RISTO NIKKONEN: Taisi olla olympiavuosi silloin. Kävin kansakoulun toista luokkaa Tahvion kou- lussa. Oli uskontotunti ja varmaan käsiteltiin Uutta Testamenttia, näitä evankeliumeja. Opettajana oli
•Tahvion koulun V ja VI luokkien oppilaita opettajansa Anna Siirin johdolla perunan nostossa syksyllä 1947.
Perunapellon takana näkyy Tahvion vanha koulurakennus. (Terttu Rantasalon kokoelma)
Ritva Herranen. Hän kysyi että kuka tietää mitä tarkoittaa ”ylkä”. Silloin minä viittasin innokkaasti ja opettaja sanoi että no Risto, vastaa sinä. Minä vastasin että Ylkä on Pirilän sonni. En tiedä hyväksyi- kö opettaja tämän vastauksen. Joka tapauksessa hän varmisti asian pian tämän jälkeen Pirilästä ja paikkansahan se piti. Se oli häijyntapainen sonni, jota me asemanseudun pojat silloin tällöin kävim- me härnäämässä, se taisi tulla välillä piikkilankojenkin läpi. Radan yli juostiin karkuun. (poistuu yhtä kiireesti kuin tulikin, tervehtii Terttu Haikkaa hätäisesti.)
TERTTU HAIKKA: Minäkin kävin Tahvion koulua. Kuljin koulumatkat junarataa pitkin, se oli jännittä- vää. Nyt jo uskallan tunnustaa, että joskus myös junan kyydissä ja senkin, että kuljin maksamatta.
Jos rahaa oli, maksu Raision asemalta Kerrolan pysäkille taisi olla noin kolme penniä, mutta oli pal- jon mukavampaa kuluttaa se Ylitalon Yrjön kaupassa karkkeihin. Useinkin kävi myös niin, että juna ei pysähtynytkään Kerrolan pysäkille ja niinpä oli käveltävä pidempi matka Ihalasta kotiin Kemppi- lään. Eikä se juna pysähtynyt varsinkaan, jos pummilla olin kyydissä. Useimmiten istuin junan ulko- puolella rappusilla. (poistuu)
•Tilausajossa oleva Dm7-sarjan kiskoautojuna eli ns. lättähattu Turku-Uusikaupunki Raision asemalla 6.9.1997.
(Kuv. Mika Rantala)
KONDUKTÖÖRI VEIKKO LITUKKA: Minullapa on tässä kirje, joka on tullut Kanadasta saakka.
Kuunnelkaapa tätä: ”Koulusta kotiin kävellessä aseman kautta seisahdin joka päivä Ristimäen pel- lonlaitaan tervehtimään laitumella olevaa hevosta. Se tuli aina luokseni, jos ei ollut jo valmiina aidan vieressä kun tiesi saavansa sokerinpalan, omenan tai porkkanan sekä vähän taputtelua ja huomi- ota.. Onhan niitä kaikenlaisia muistoja niiltä ajoilta kun kävin koulua Tahviossa. Huvittavinta siihen aikaan oli vanhan rakennuksen huusi. Sinne noustiin rappusia pitkin, ja tyttöjen ja poikien puolet erotti pelkkä yksinkertainen lautaseinä. Meitä ennen koulua käyneet olivat jo kerinneet sorkkimaan oksien kohdat auki ja sieltä tirkisteltiin puolin ja toisin. Kerrankin satuin taas olemaan utelias, mutta reiän kohdalle osuttuani sieltä näkyikin vaan toinen silmä. Terveisin Harri.”
Mutta palatkaamme junaliikenteeseen. Matkustajaliikenne hoidettiin höyryjunilla vielä 50-luvulla.
Raision asema oli risteysasema, ja laajalle ratapihalle voitiin tuoda vaikka suuri viljajuna! Sieltä niitä nyt saapuu! (Lähestyvän junan ääni. Puhaltaa pilliin ja poistuu.)
5. KOHTAUS: JUNAT. 1950-luku.
(Viljajuna ja tavarajuna saapuvat asemalle, tervehtivät toisiaan.)
VILJAJUNA: Kolme rairet viärekkäi, sus siunakkoo, ko kaik o ni suurt et kui see ny voi sillatti ollak- kaa, iha mahrotottomaste sentä!
TAVARAJUNA (harvakseltaan): Sää se täsä kaikkest suurin olet. Kyl määki Turuus nähny ole..
VILJAJUNA: Suus kiine, älä sää siin, o sää ny, katos ko matkustajajuna tulee, oikke, me sää ny siit kauvemma!
TAVARAJUNA: Mihis mää ny menisi, omalt raiteelt mihinkkä pääse..
(Matkustajajuna saapuu asemalle. Ulos purkautuu korttirinkiin kuuluvia työmiehiä sekä edellisessä kohtauksessa ollut nainen, joka vaihtaa pusikon luona huonommat kengät takaisin jalkaansa, nap- paa kenkälaatikon mukaansa ja kävelee pois.)
VILJAJUNA: No herran tähre, mikä sää ny si olet? Misä se höyryjuna oikke o?
LÄTTÄHATTU (SININEN): Morjens! Mää ole lättähattu! Terve si vaa! (Jatkaa matkaansa.) VILJAJUNA: Siunakkoo!
(Junat poistuvat.)
KONDUKTÖÖRI VEIKKO LITUKKA: Niin siinä sitten kävi että ensimmäiset lättähatut valmistuivat vuonna 1954 ja vuosikymmenen lopulla ne alkoivat liikennöidä Turun seudulla. Juna meni jo! (Vihel- tää pilliin ja poistuu. Hannu Ahokas ja Pentti Aho työnnetään paikalle sokerijuurikasjunalla.)
6. KOHTAUS: HANNU JA PENTTI. 1950-luku.
HANNU AHOKAS: Vartokaas ny! Ahokkaan Hannu täsä matkustaa terve!
PENTTI AHO: Ja minä oon pelkkä Aho. Pentti Aho.
HANNU AHOKAS: Kas, Aho! Ahokas ja Aho! Ja sokerijuurikasjuna. Me haluaisimme kertoa siitä.
Ja topparoikasta. Ja pumppuresiinoista. Ja höyryveturista. Koko radanvarresta. Se oli meille pojille jännä paikka, vai mitä Pentti.
PENTTI AHO: Oli se.
KONDUKTÖÖRI VEIKKO LITUKKA: No, antakaahan tulla veikkoset.
HANNU AHOKAS: Höyryveturin kulkuääni, se se oli niiiin hiljainen, ettei sitä edes kuullu! Se vaan huokaili hiljaa.. ja yhtäkkiä se oli jo kohral! Sokerijuurikasjunat taas, ne oli piiitkiä. Niissä saattoi olla
vaikka viiskymmentä vaunua. Eikös saattanutkin, Pentti?
PENTTI AHO: Juu-u.
HANNU AHOKAS: Mutta Raision asemalta lähtiessä ne ei saanu tarpeeksi vauhtia, kun ylämäki jo alkoi. Höyryveturi mennä puuskutti kävelyvauhtia ylöspäin ja silloin me pojat hypättiin kyytiin, viimei- sen vaunun rappusille loikattiin. Vai mitä, Pentti?
PENTTI AHO: Niin siinä kävi juu.
(Vaunu lähtee hitaasti liikkeelle ja kiertää ympäri näyttämöä.)
HANNU AHOKAS: Siinä me sitten istuttiin niin kauan, että vauhti alkoi kiihtyä. Veturi saattoi olla jo alamäessä, kun häntäpään vaunut olivat vielä ylämäessä. Paikkarin pysäkin jälkeen piti hypätä oi- keaan aikaan pois kyydistä. Eikö pitänykki, Pentti?
PENTTI AHO: Juu piti.
HANNU AHOKAS: Kerran me oltiin Pentin kanssa junan kyydissä ja kun alamäki alko nii mää sano- sin Pentil et nyt hypätään, enkö sanonukki Pentti?
PENTTI AHO: Juu-u. Nii sää sanosit.
HANNU AHOKAS: Kui sää et kumminka hypänny?
PENTTI AHO: No ku mää aattelin vielä pienen matkaa..
HANNU AHOKAS: Mutta sitten oliki jo niin kova vauhti, ettet sää enää tohtinukkaa hypätä, ethän?
PENTTI AHO: Nii-i, en tohtinu.
HANNU AHOKAS: Tuli Pentille matkaa kävellä takaisin, kun vasta Tammistossa pääsi pois kyyrist.
Eikö tullukki?
PENTTI AHO: Juu-u. Kiskoa pitkin kävelin.
HANNU AHOKAS: Nii ja kuulkaas, tätä ei saa kertoa ettiipäi, ei ainakaa vaimoväel! Me ollaa Pentin kans kitketty rikkaruohoi! Eikö ollakki Pentti.
PENTTI AHO: Juu ollaa.
HANNU AHOKAS: Ko kerran toi radanvartijan poika, Lampisen Markku otti urakakses et se puhris- taa koko radan rikkaruohoist, Raisiost Naantaliin. Ja me kysyttii siltä et kui paljo maksat yhren kiskon putsaamisest. Eiks kysyttyki, Pentti?
PENTTI AHO: Juu kysyttiin. Limpsarahat se lupas.
HANNU AHOKAS: Yks kiskoväli me jaksettii haravoira siin sitte, oli se nii hirast puuhaa, jalanjäljekki piti pyyhkiä poijes, eiks pitänykki Pentti.
PENTTI AHO: Juu piti.
HANNU AHOKAS: Mut älkä sit vaa kertoko, ettei Pentin kans enää jouruta pihahommiin.
PENTTI AHO: San ny jotai siit topparoikasta kuitenki.
HANNU AHOKAS: No sehän se oli koko kesän kohokohta! Siinä oli monta miestä radanvarres huol- totöitä tekemässä, käsin tehtiin kaikki työt silloin. Aikamoinen pauke se oli kun lekat soi! Nii ja sitten- hän me päästiin ajamaan pumppuresiinalla, eiks päästyki Pentti?
PENTTI AHO: Juu päästiin!
(Ovat pumppaavinaan resiinaa, vaunu työnnetään pois, lausujat lausuvat/ taustalla soi Topi Sorsa- kosken On kesäyö –kappale)
7. KOHTAUS: TÖRMÄYS. 1950 – 60 –luku.
Kätilö Sirkka Järvinen istuu peilipöydän ääressä ja laittaa papiljotteja päähänsä. Terveyssisar Ester Lampi tekee vieressä olevan pöydän ääressä samoin.
SIRKKA JÄRVINEN (kääntyy kohti yleisöä): Päivää vaan. Minä olen kätilö Sirkka Järvinen, toiminut 1950–60 –luvuilla täällä Raision terveyspiirissä. Tuossa on terveyssisar Ester Lampi. Kerron teille nyt erään mieleen jääneen tappauksen, joka meille kerran sattui.
Oli suvinen sunnuntaiaamu. Olin käynyt Esterin kanssa edeltävänä iltana saunassa. Aamulla kum- pikin rupesi tahoillaan laittamaan pampuloita päähänsä, suunnilleen samoihin aikoihin. Tällä tavalla näin. (Laittavat papiljotteja päähänsä.)
Näyttämön kummaltakin laidalta saapuu kuorolaisia/ lausujia, jotka muodostavat ”junan” laittamalla esim. kätensä edellä olevan olkapäälle. He esittävät Ukkopekka Uu-Uu –kappaletta kunnes osuvat kohdakkain ja junat ”törmäävät”. Kuuluu voimakas räsähdys ja kolme henkilöä kaatuu maahan.
SIRKKA JÄRVINEN: Pian Esterille soitettiin. (Puhelin soi.)
ESTER LAMPI: Ester Lampi, haloo? Niin. Niin. Voi hyvänen aika…voivoi sentään. Ei herrantähren.
Mitä? Kyllä. Kyllä. Soitan. Heti. Tulemme heti. (Painaa luurin alas nostaakseen sen saman tien ja pyörittää kiivaasti numeroita.)
SIRKKA JÄRVINEN: Minulla oli jo puolet pampuloista päässäni puhelimen soidessa. Järvisellä!
ESTER LAMPI: Kuulekuule voi kamala. Asemapäällikkö soitti. Voi kamala sentään. Kaksi junaa on ajanut yhteen, tavarajuna ja henkilöjuna, mutta onneksi ollut hiljainen vauhti mutta joku on loukkaan- tunut jajaja henki täsä loppuu yhreltä jos toiselta..
SIRKKA JÄRVINEN: Että mitenkä? Että mitä? Mitä sanoit? Hengähdä nyt hieman Ester!
ESTER LAMPI: Nii-in. Kaksi junaa. Asemalla, asemalla niin. Voi kamala sentään. Meidän on mentä- vä sinne, nyt heti täytyy lähteä.
SIRKKA JÄRVINEN: Lähdetään, lähdetään saman tien.
(Molemmat kiskovat papiljotit päästään ja juoksevat autoon, laittavat esim. tuolinsa vierekkäin, Sirk- ka Järvinen ajaa.)
SIRKKA JÄRVINEN: En ole kyllä eläissäni tälläviisii kaahannut! Mutta herran tähren sentään, Ester!
Eihän meillä ole mitään työlaukkujakaan mukana! Voi hyvänen aika! Täytyyhän meillä nyt jotain hoi- tovälineitä olla! Käännytään takaisin ja haetaan neuvolasta. (Juoksevat tahoilleen. Saapuvat hetken kuluttua laukkuja kantaen, kumartuvat uhrien ääreen.)
Onneksi me pystyimme hoitamaan heidän vammansa paikan päällä. (Avaa laukkunsa. Nostaa esiin imukupin, esim. viemärin avaamiseen tarkoitetun sekä synnytyspihdit.) Kappas, tämä onkin synny- tyslaukku! No löytyyhän täältä yhtä jos toista tarpeellista. (Käärii uhrin pään sideharsoon.)
8. KOHTAUS: ASEMANSEUTU MONIMUOTOISTEN PALVELUJEN TARJOAJANA.
YRITTELIÄÄT KAUPPIAAT YRJÖ YLITALO JA EINO AALTO.
Helge Valtonen nojaa sekatavarakaupan tiskiin.
HELGE VALTONEN: Minun nimeni on Helge Valtonen, ja sen minä vaan sanon että maailma muut- tuu, Eskoseni. On tämä asemanseutu niin hiljainen nykyään. Ennen täällä oli kaikki. Ei edes kirkol- le tarvinnut kovin useasti lähteä. Täällä oli pankit, postit, kaupat ja kioskit. Aseman odotussali oli asukkaiden olohuone, siellä tavattiin tuttuja ja pelattiin shakkiakin. Toista se on nyt. Mutta aina kun minä kuljen Raision vanhan asematalon ohi, niin en malta olla ihailematta asemarakennuksen ryh- dikkyyttä. Monia yksityiskohtia ovat nykysuunnittelijatkin siitä kopioineet, niin kuin kaunismuotoisen aumakaton.
Mutta se hyörinä, mikä asemanseudulla oli kolmekymmentäluvulla, oli se senpäivänen tohina! Uu- denkaupunginkin junaliikenne kulki tätä kautta Turun ja Naantalin lisäksi. Aamuinen tavarajuna kul- jetti maakunnan maidot ja viljat Turkuun, iltainen taas vei koneita ja laitteita maakuntaan.
(Kauppias Ylitalo ilmestyy taustalle kävelemään lasit otsallaan, öljylamppulyhty tms. kädessään.
Seisahtuu katselemaan yleisöä.)
KAUPPIAS YRJÖ YLITALO: Oi sä aika entinen! Minun puotini perustettiin yhdeksäntoistasataa kakskymmentkahreksan. Se oli asemanseudun vanhin ruokatavarakauppa. Sinne tultiin yhtä lailla tapaamaan tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia kuin ostoksia tekemään. Istuttiin alas juttelemaan ja pistettiin paperossiksi. Emännät olivat kirjanneet listan isännän tupakkiaskin takakanteen valmiiksi ja siitä katsottiin ostokset. Kenelläkään ei ollut kiire mihinkään. Jaa-a, siihen aikaan kaupassa oli tun- nelmaa. Eikä aukioloaikojen kanssa ollut niin tarkkaa. Viikonloppuisin tai arki-iltaisin myytiin tavaraa vaikka kotioven kautta jos joku jotakin kipeästi tarvitsi. Ja kohteliaisuus, se oli meille kauppiaille aina kunnia-asia.
•Sisäkuva Ylitalon kaupasta 1950-luvulla. Tiskin takana Yrjö ja Tyyne Ylitalo. (Harri Ylitalon kokoelma)
HELGE VALTONEN: Tuo kauppias Yrjö Ylitalo oli vahva persoona. Hän sai taksikuski Einosen jäl- keen ”Paras yleisönpalvelija Raisiossa” -tittelin. Jopa kotiin hän kuljetti iltaisin ihmisille tavaraa autol- laan. Ja useina syysiltoina hänet saattoi nähdä kulkemassa kaupan ja kanalan väliä lasit otsallaan ja petromaksi kädessään. Ylitalon pariskunnasta mamma hääri kaupassa ja hänen apunaan oli vanhin poika Leo, joka hoiti putiikkia sitten aikanaan kunnes tuli nuoremman Yrjön vuoro.
Hei! Pojat! Tulkaas sieltä! Verestetääs vähän muistoja!(Viittoo näyttämön sivuun, kaksi miestä ryntää esiin, tervehtivät toisiaan.)
(Yleisölle): Poikaporukassa käytiin usein täällä Leon kaupassa mojumassa piparkakkuja. Oho! Onks sullaki kokonainen markka?
HELGE VALTOSEN TOVERI I: Oo-on.
HELGE VALTONEN: On mullakii! (Kaikki kolme hurraavat. Yleisölle: )Markankin kokoonsaaminen oli usein ihan mahrotont siihe aikaan!
Miehet siirtyvät asioimaan tiskille.
•Aallon kaupparakennus 1950-luvun puolivälissä.
(Tapani Aallon kokoelma)
KAIKKI YHDESSÄ: Päivää! (Riisuvat lakkinsa ja kumartavat.)
TYYNE YLITALO: Päivää pojat! Piparkaakkujako tulitte taas hakemaan?
KAIKKI YHDESSÄ: Juu!
TYYNE YLITALO: Montakos tusinaa laitetaan? Jos vanhat merkit paikkansa pitävät niin te pojat olette ihan pohjattomia.
Helge Valtonen lyö markan tiskiin,Toveri I tekee samoin.
HELGE VALTONEN: Koko markalla!
HELGE VALTOSEN TOVERI I: Mulle ja!
Tyyne Ylitalo lataa piparkakkuja tiskiin, josta miehet tunkevat ne taskuihinsa.
TYYNE: No, missäs sinun rahat on?
HELGE VALTOSEN TOVERI II: Ei mul ole rahaa laisinkaan.. Mutta ann ny mul yks pepparskaakku, ann yks sirkama eres. Ko tääl on nii hyvä tuoksuki et hiukoo niin kamalaste..
TYYNE: No.. siinä on, ko noin sieväst osaat pyytää.
HELGE VALTOSEN TOVERI II: Kiitos! Tälhän mää pärjään vaik puol vuat! Tai ainaki Naantaliin saakka!
Kauppias Ylitalo saapuu kantaen pientä (venäläistä) televisiota sylissään.
KAUPPIAS YLITALO: Nyt alkavat kuulkaas uudet tuulet puhaltaa Raisiossa! Aallon kaupassa ei tällaista apparaattia olekaan!
Ikkunaruutu tai pelkät karmit tms. kannetaan kauppiaan eteen. Väkeä kokoontuu katsomaan televi- siota ”ikkunan” läpi.
HELGE VALTOSEN TOVERI I: Hei kaverit, kattokaas! Tää on nyt tätä 60-lukua, täällä on televisio- kin! (Ryntäävät katsomaan televisiota. Helge Valtosen toveri II jää tiskin ääreen Tyyne Valtosen luo.) Täältä tulee Rin-tin-tin!
HELGE VALTOSEN TOVERI II: Ann ny mul yks nallekarkki..
TYYNE YLITALO: Sun kanssas sentään..
Kauppias Eino Aalto saapuu paikalle, jää muiden kanssa katselemaan televisiota.
• Turun Osuuskaupan asemanseudun myymälä 1950-luvun lopulla. (Meeri Saarisen kokoelma)
KAUPPIAS AALTO: Vai tämmöinen apparaatti teillä on..
HELGE VALTONEN: Eino Aallon kauppa oli sekatavarakauppa. Siinä missä Ylitalolla myytiin ja kor- jattiin polkupyöriäkin, Aallolla erikoistuttiin rakennustarvikkeisiin. Ja Yrjö Ylitalon tapaan Eino Aalto- kin oli aikamoinen persoona. Pelkästään jo sen takia hänelle tuli asiakkaita kauppaan, hän kun tuli toimeen kaikkien kanssa. Hänellä oli taito käsitellä ihmisiä. Eino Aalto oli tunnettu siitä, että hän tuli toimeen vähällä unella. Kun kaupan ovi pantiin kiinni, hän teki konttoritöitä myöhään yöhön. Ei malt- tanut papereitaan laittaa sivuun. Viiden aikaan aamulla hän lähti jo hoitamaan tilauksia autollaan.
KAUPPIAS YLITALO: Morjens! Mitäs Eino? Minne matka? Vai tulitko tätä mun televisiota katso- maan?
KAUPPIAS AALTO: Juuri, juuri. Sitähän minä. Ei vaan, tohtorin pakeille menossa. Juuri, juuri.
Lääkäri astuu esiin televisionkatsojien joukosta.
LÄÄKÄRI: Terve!
KAUPPIAS AALTO: No näinkös nopeasti minut jo tutkittiinkin?
LÄÄKÄRI: Mitäs miehellä huolia?
KAUPPIAS AALTO: Juuri, juuri.
LÄÄKÄRI: Siinä asiassa en ehkä voi teitä auttaa. Minä en nähkääs ole hammaslääkäri.
KAUPPIAS AALTO: No ei minulla hampaissa vikaa olekaan. Kun nähkääs meinaa väsyttää niin ko- vasti. Juuri, juuri.
LÄÄKÄRI: No mitäs, kun yötä myöten papereitten kimpussa pakerratte..ettei vain liikunnan puute vaivaa?
EINO AALTO: Jaa että sellaista tohtori on mieltä. No täytyyks mun lähteä hakemaan vielä neljäskin sementtikuorma, kun mä olen hakenut jo kolme kuormaa säkkejä tänään Paraisilta? Aamulla viideltä läksin kuorma-autolla hakemaan ensimmäistä sadan säkin kuormaa, itse ne lastasin ja purkamises- sakin autoin. Juuri, juuri. Että vielä lisää..no mikäs siinä, jos minä nyt tästä sitten kuormien hakuun..
LÄÄKÄRI: Älkää hyvä mies sentään! Petiinhän teidät pitää käskeä, eihän kukaan nyt määräänsä enempää jaksa!
EINO AALTO: Juuri, juuri.
Lausujat/kuoro saapuu ”junana” lausuen Menolippua ja kuljettaa Eino Aallon hellästi pois.
II NÄYTÖS. MYLLYN VARJOSSA
1. KOHTAUS: MAATALOUTTA JA MAITOTONKKIA. 1950 –luku.
(Juhani Rekola hyräilee ja nostelee viljaa seipäälle, lehmät ammuvat taustalla tms. maatilan ääniä) JUHANI REKOLA: Raision asema oli hyvin tärkeä paikka maatalouden kannalta. Alueen merkittä- vimmät maatilat 1950-luvulla olivat Pirilä, Ristimäki, Tahviola, Vatselassa Ylinen, Alinen, Keskinen...
no ei nyt se sentään. Sehän on se kuuluisa kyläkauppa Tuurissa.
Minä olen Pirilän poikia, Rekolan Juhani. Minun vanhempani Viljo ja Valma Rekola ostivat Osuus- pankin haltuun joutuneen Pirilän tilan vuonna 1931. Niin, mites se mylly nyt tänne Raisioon perustet- tiinkaan, siitähän piti kertomani. Ja nyt en puhu kauppakeskus Myllystä vaan siis Oy Vehnä Ab:stä.
Alun perinhän sitä kaavailtiin Turun Linnan lähelle, ja Naantalin sataman tienoillakin olisi ollut tontti tarjolla. Mutta kun tarvittiin rautatie! Ei täällä kuulkaa olis mitään Tehtaita ilman Raision asemaa! No niin. Se taisi mennä niin että vuonna ’39 isäpappa myi tonttimaan Oy Vehnä Ab:lle, se oli juuri perus- tettu silloin. Talvisodan syttyminen viivästytti rakennustöitä, mutta sotien jälkeen päästiin toden teolla
hommiin ja tehdas lähti siitä pikku hiljaa laajenemaan.
Mutta ei se tehtaitten tulo meidän kotitilan elämään juurikaan vaikuttanut. Arkinen aherrus jatkui en- tiseen tapaan. Raskasta työtä se oli. 50-luvulla viljat pantiin vielä seipäille tämmöttös. Jonkin verran viljaa me myytiin Tehtaille.
He, he, tuli tässä Ruskon Kustaa mieleen. Katos ku meillä oli tilalla semmonen tallimies töissä. Hoiti hevoset ja otti osaa muihinkin töihin ja kävi kesäisin hevosen kanssa auttamassa naapureitakin peltotöissä. Oli se semmonen persoona. Kerran se vei viljakuormaa tehtaille, ja siellä oli pitkä jono.
Muina miehinä se painoi jonon ohi tosta vaan! Muut ihmiset vähän kattos siin et mikäs toi on miähiäs.
Kustaa sanos heille, että hän on ”talon” omaa väkeä, että kyllä hänellä on oikeus mennä, siitä vaa!
Ihmisen? (jolla on päässään harja tms. hevosen merkki) vetämä kärry tulee vauhdikkaasti paikalle.
Kyydissä on Erkki Myllymäki, pari maitotonkkaa ja Jukka Vismanen. Erkki Myllymäki ohjaa hevosta seisten.
Oho, oho, teillä on kova vauhti! Maataloustuotteet ruukattiin viedä asemalle, kuten sokerijuurikkkaat ja maito. Asemalle tuli myös muualta tavaraa, esimerkiksi lannoitteita.
ERKKI MYLLYMÄKI: Ptruu! Maidonkuljetus antoi asemanseudulle eloa. Maitotonkkien vienti oli aa- mulla aikaisin, kun seitsemältä tuli Uudenkaupungin juna, jossa oli maitovaunu. Se oli aikuisten työtä, sillä me pojat nukuimme vielä siihen aikaan. Mutta kun maitokannut tulivat takaisin iltapäiväl- lä, meidän kloppien piti hakea kuoritut maidot eli pluttanakannut asemalta. Se oli vasikoitten rehua.
Hevosella kuljettiin. Meilläkin oli neljä tai viisi hevosta. Jaa-a, on nekin luonteeltaan niin erilaisia, niin kuin me ihmisetkin. No. Annas olla. Yksi tällainen ikimuistettava maitotonkkien hakureisu oli. Oltiin silloin noin kymmenvuotiaita naapurin Jukan kanssa.
Auton ääntä.
ERKKI MYLLYMÄKI: Ptruu, ptruu poika! Kuinkas sattuikaan meille tällainen arvaamaton hevonen, kun noin kovin pelkää autoja. No, no, annas olla nyt siinä. Ptruu! Autoliikennekin oli melko kohtuul- lista vielä 50-luvulla, vaikka Naantalintiellä tässä ajellaankin. Voi humma jos tietäsit minkälainen rekkaliikenne 2000-luvulla on..
Kyydissä oleva poika tarraa tiukasti maitotonkan kädensijoihin.
JUKKA VISMANEN: (pusertaa kaikin voimin maitotonkkaa, yleisölle) Hui! Eikun hei.
Kärry tempautuu hevosen äkkinäisen ryntäyksen vuoksi voimakkaasti eteenpäin.
JUKKA VISMANEN (pitelee maitotonkkaa tiukasti kaksin käsin, Mikki-Hiiri merihädässä -äänellä):
Hui..Huuuii!
Tyhjä tonkka ja Jukka Vismanen putoavat kärryiltä.
ERKKI MYLLYMÄKI (tähyilee taakseen): Jukka, no Jukka, mihis sinä hävisit?
JUKKA VISMANEN (halaa edelleen maitotonkkaa) Huii..
ERKKI MYLLYMÄKI: Näin vauhdikasta logistiikka oli tuohon aikaan. Mutta onneksi ei käynyt Jukalle pahemmin. Monet hakureisut teimme yhdessä, ja vietimme nimipäivät. Niin nopeasti vuodet on ryn- nänneet ettippäin ettei aina oo tahtonut kärryillä pysyä.
Pienessä hiprakassa oleva tallirenki Kustaa Rusko tulee paikalle.
KUSTAA RUSKO: Jaa minäkö? Minähän se pysyn aina kärryillä. Kyllä minä hevoset tunnen. Onko Kallea näkyny?
ERKKI MYLLYMÄKI: No Ruskon Kustaako se siinä, hevosesiko olet kadottanut?
KUSTAA RUSKO: Eieiei. Ku sitä naapurin Kallea. Ku rahat on ikäväste päässy loppumaan. (Näyttää tyhjiä taskujaan) Palkkaa tartteis saara.
NAAPURIN KALLE (tulee paikalle viljasäkki olallaan): Enkös minä jo antanut sulle Jaloviinapullon
palkaksi?
KUSTAA RUSKO: Eeei ny sentään, sehän oli lahja. Eikös ollukki. Palkka, se on eri asia.
NAAPURIN KALLE: (Seisoo kädet puuskassa ja miettii ja puntaroi). No siinä on sulle, että sopu säi- lyy. Saat jallupullon hinnan vielä palkaksikin.
KUSTAA RUSKO: No kättä päälle! Niin hyvä miäs oot. (ravistaa voimakkaasti Kallen kättä, kääntyy laulellen kannoillaan ja hoippuu tiehensä.)
2. KOHTAUS. MYLLY, RAISION TEHTAAT. D-SIILOJEN RAKENNUS 1954 JA JAUHOI- SET SUUNNITTELIJAT.
AKI SALMINEN: Vuonna 1954 rakennettiin kiireellä uutta siiloryhmää, joka nimettiin D-siiloiksi. Ja kuinka ollakaan, pian oli taas saatu siilo ajokuntoon ja viljan vastaanoton ollessa kiireisimmillään ryhdyttiin ajamaan vehnää siiloon.
Malmin Valeri oli iltavuorossa ja ajoi tavaraa sisään. Siiloon piti mahtua noin 130 tonnia viljaa. Minä tulin siitä sitten yövuoroon, ja Valeri ilmoitti minulle, että yön aikana siilo täyteen. (Lapioi ämpäristä viljaa taskuunsa, jossa on tratti. Vilja valuu saman tien lahkeesta lattialle.)
Minä siinä rauhassa ajelin. (Lapioi rauhalliseen tahtiin.) Mutta kun kello kulki eteenpäin, niin aloin minä vähän ihmetellä. Kävin oikein mittaamassakin ja eihän se siilo ollut kuin puolillaan! (Jatkaa lapioimista kiivaammin.)
Minä lähdin etsimään vikaa siilon alapuolelta, ja silloin paljastui koko jutun karmeus. Vehnä oli men- nyt läpi pohjattomasta siilosta siilokellariin. Sieltä se oli valunut avonaisten luukkujen kautta ratapi- halle. Vehnää oli noin 60 tonnia rautatiealueella! (Kaataa loput jyvät ämpäristä jalkojensa juureen.) Aamulla myllyjen ylityönjohtaja Jalmari Orasaholle annettiin raportti tapahtuneesta ja hän pisti mie- het lapiohommiin. (Paikalle juoksee miehiä, jotka alkavat sitten lapioida lasten hiekkalapioilla riva- koin ottein, Aki Salminen liittyy joukkoon.)
Tämä on varmaan suurin haaveri, jossa on lapiolla jouduttu viljaa näin valtava määrä keräämään!
Nyt me mennään kyllä lakkoon!
LAPIOIJA: Niin mennäänki!
(Miehet asettuvat yhteen rintamaan kädet puuskassa. Jaakko Ekholm astuu sisään.)
JAAKKO EKHOLM: Nämä Raision työntekijät olivat kovia lakkoilemaan. Lakko alkoi yleensä silloin, kun ensimmäiset viljakuormat tulivat Raisioon. Mutta työnjohtajat sanoivat, että he kyllä voivat ottaa viljan vastaan, jos työntekijät ovat lakossa. Ei hätiä mitiä! Onko luottamusmies Markku Alajärvellä
• Raision Tehtaat 1950-luvulla, etualalla Pirilän tilan lehmiä laitumella.
(Kuv. Väinö Rautavuori, Raision kaupunginarkisto)
tähän jotain sanottavaa?
LUOTTAMUSMIES MARKKU ALAJÄRVI (astuu esiin lakkoilevien rivistä, jalassaan huomattavan suuret kengät): Mitäs perkelettä työ isokenkäiset oikein meinaatte?
JAAKKO EKHOLM: Markku kuule, kattosit omia kavioitas!
(Markku katsahtaa jalkoihinsa, kaikki purskahtavat nauruun.)
JAAKKO EKHOLM: No niin, eiköhän lähdetä purkamaan tätä lakkotilannetta tuonne byroon puolelle.
(Poistuvat.)
AKI SALMINEN: Mennään mekin pojat, ennen kun taas jotakin sattuu! Tuolta tulevat nimittäin herrat suunnittelijat, nuorempi ja vanhempi. He ovat näköjään tutustumiskierroksella tehtaalla.
(Lapioijat poistuvat, nuorempi ja vanhempi suunnittelija astelevat rännin ääreen.)
VANHEMPI SUUNNITTELIJA: Tämä on jauhojen säkittämö. Tässä on pudotusränni, joka kulkee myllystä varastoon.
NUOREMPI SUUNNITTELIJA (tarttuu kahvaan): Mikäs tämä sitten on?
VANHEMPI SUUNNITTELIJA: Ei, ei, älä vain vedä siitä…
(Samaan aikaan nuorempi suunnittelija kiskaisee kahvasta. Jauhopussi tai säkki putoaa rännistä suunnittelijoiden jalkoihin niin että säkki menee rikki. Pölläytetään jauhoa miesten päälle niin että heidän kasvonsakin muuttuvat valkoisiksi.)
VANHEMPI SUUNNITTELIJA (kääntyy kohti yleisöä): ..kahvasta. Sieltä voi tulla säkkejä alas.. Nyt meillä taisivat mennä jauhot suuhun.
NUOREMPI SUUNNITTELIJA (kääntyy kohti yleisöä): Toivottavasti oli puhtaat jauhot pussissa.
Poistuvat toisiaan taputellen ja jauhoja pöllyttäen.
3. KOHTAUS. THEO PIEPER, VASARA, YÖNTILÄN NAKIT JA C-SIILO. 1960 – 1970 – luku.
Keskusneiti istuu toimistopöydän ääressä ja yhdistää puheluita. Näyttämöllä on myös ruokapöytä ja tuoleja.
KESKUSNEITI: Olipa siinä kaksi jauhoista miestä! (vastaa puhelimeen) Keskus...yhdistän. (linja piippaa, puhelin soi tms.) Raision Tehtaat hyvää päivää. Pieni hetki, kirjoitan muistiin. Kahvitarjoilu- tilaus emännälle, vieraana Theo Pieper. Selvä, välitän tiedon eteenpäin.
Jukka Koskela tulee.
JUKKA KOSKELA: Voisiko keskusneiti välittää kahvitarjoilutilauksen emännälle?
KESKUSNEITI: No kylläpäs nyt kaikkien kahvihammasta kolottaa yhdellä kertaa!
JUKKA KOSKELA: Meille tulee vieraaksi Theo Pieper.
KESKUSNEITI: Hetkinen hetkinen. Piip..piip..annas kun mietin, Theo Pieper. Sehän lukee tässä minun muistiinpanossani. Juuri tuli kahvittelutilaus, jossa on vieraana Theo Pieper. Onko se tämä sama tilaisuus? Kello 13? (puhelinlinja piippaa)
JUKKA KOSKELA: Eeei ole sama, ei ollenkaan. Meidän palaveri on kello 15.
KESKUSNEITI: Ja Theo piip..Pieper on sielläkin vieraana? (linja piippaa edelleen) JUKKA KOSKELA: Kyllä kyllä, sama mies.
(linja piippaa)
KESKUSNEITI: Mutta miten ihmeessä..Anteeksi, nyt minun täytyy kyllä vastata. (vastaa) Pieper, ei kun siis Raision Tehtaat hyvää päivää. .Vasara? (tauko) Ja kiireesti? Hetki vain, minä haen heti!
(Nousee ja juoksee pois.)
JUKKA KOSKELA: Mihinkäs sillä nyt noin kiirus tuli? Theo Pieperin kanssa ei kuviot ainakaan ole neidillä vielä ihan selvät. No minä selvitän: Saksalainen Bühler-niminen myllykonevalmistaja toimit- taa laitteita Raision Tehtaille ja siinä firmassa on töissä Theo Pieper. Hän käy täällä usein ja on jo monille tuttu. Katos kun tässä talossa on tapana simmottis, että palavereja pidettäessä saa tilata kahvitarjoilun emännältä, jos kokoukseen osallistuu joku vieras. Oman väen kesken pidettyihin pala- vereihin ei saa tilata kahvia. Yhden päivän aikana saattaa olla useampi palaveri, ja meillä on kahvi- tarjoilua tilattaessa tapana aina ilmoittaa Theo Pieperin olevan vieraana. Emäntä on alkanut kyllä jo ihmetellä, että täytyy saksalaisella olla hyvä vatsa kun se kestää tuollaiset määrät kahvia.
Keskusneiti juoksee paikalle vasara kädessään.
JUKKA KOSKELA: Mihin sinä tuota tarvitset?
KESKUSNEITI: Tuli soitto että täytyy äkkiä hakea varastosta vasara pääjohtajalle.
JUKKA KOSKELA: Sinä taidat olla uusi täällä. Siellä luultavasti pyydettiin yhdistämään Valtion Vilja- varaston johtaja Vasaralle.
Keskusneiti lyö kämmenellä otsaansa ja kopauttaa vasaralla pöytää. Ottaa esim. pöydän alta esilii- nan ja keittäjänhatun sekä astian, jossa on nakkeja. Pukeutuu ruokalan työntekijäksi. Pukeutumisen ajan soitetaan/ lauletaan Seitsemän seinähullua -yhtyeen kappaletta Nakit ja muusi. Keittäjä antaa Jukka Koskelalle käteen tyhjän lautasen ja laittaa sille pihdeillä muutaman nakin.
JUKKA KOSKELA: Ei näitä yhtään enempää vois saada?
KEITTÄJÄTÄR: Kun meillä on tämä tietty määrä varattu nakkeja per nenä eikä niitä sitten riitä kaikille jos ruvetaan miten sattuu jakelemaan.
JUKKA KOSKELA: Jaaha. (kulisseihin, kuvitteelliselle ruokailijajoukolle) Hei kaverit, onko Yöntilä tänään syömässä?
KUORO KULISSEISTA: Ei oo.
JUKKA KOSKELA: No mä otan sitten ne Yöntilän nakit. (Keittäjätär laittaa Koskelan lautaselle muu- taman nakin lisää. Koskela poistuu pöydän ääreen syömään. Tuomo Suominen asettuu jonoon ja saa oman annoksensa.)
TUOMO SUOMINEN: Saiskos vielä toiset Yöntilän nakit, kun se ei ole tänään syömässä. (Keittäjätär laittaa muutaman nakin lisää. Suominen menee pöydän ääreen syömään.)
JUKKA KOSKELA( yleisölle): Näistä Yöntilän nakeista on tullut oikein käsite Raision Tehtailla. Täällä on eräs Yöntilä-niminen kaveri töissä. Kun Yöntilä ei ole syömässä, joku toinen saa aina sen nakit.
Tauno Hietanen saapuu hakemaan oman nakkiannoksensa.
TAUNO HIETANEN: Saiskos niitä Yön..
KEITTÄJÄTÄR: Ei saa, ei yön eikä päivän! Ne on loppu ny!(Keittäjätär poistuu, Tauno Hietanen me- nee pöytään syömään.)
TAUNO HIETANEN: Keittäjällä huono päivä? Hei kuulkaas tätä. Tehän tiedätte sen soutaja Pertti Karppisen. Sen veli Martti tuli tänne verstaalle töihin. Annoin hänet ensiksi karjalaismies Ville Vyy- ryläiselle kaveriksi. Ville sanoi minulle illalla: ”Anna sie tuo poika miul ain kaveriks. Nyt mie en tarvi tunkkii enkä taljaa.” Kyselin Villeltä tarkemmin päivän tapahtumista. Ville oli ollut hommissa K-siilojen alla ja katsellut siilon pohjaan siihen malliin että mihin saisi ammuttua koukun että saisi taljat kiinni.
Karppinen kysyi: ”Mitä varten?” No kun tuo moottori pitäis nostaa tuonne siirtoruuvin päälle, vastasi Ville. Masa otti moottorin syliinsä ja nosti sen paikalleen.
JUKKA KOSKELA: Oho! Vahvoja ne Karppiset!
TAUNO HIETANEN: On mulla yks toinenkin juttu, kuunteles tätä. Me istuttiin tauolla ja saksalaiset tuli siitä kyselemään.
JUKKA KOSKELA: Olikos siellä Theo Pieperkin?
TAUNO HIETANEN: Ei kai kun sehän on aina palaverissa tietty..
JUKKA KOSKELA: Niin aivan.
TAUNO HIETANEN: No me siinä porukalla fundeerattiin maailman menoa ja muita huolia kun ne saksalaiset tuli siihen ja kysyi että ”Was ist”, että mitä nyt, mikä on? Suomalaiset ymmärsi väärin ja luuli että ne sanoi fasisti. Perkele ei olla fasisteja, vastattiin saksalaisille. Sitten ne saksalaiset tuli multa kysymään että miksi ne aina haukkuu meitä fasisteiksi?
JUKKA KOSKELA: Niinkö ne teki? Mutta katos nyt tuota Suomista! Sehän kuorsaa nakkimakkara suussa! On käyny yövuoro taas nuorelle miehelle raskaaksi. Hei, tehdääs sille vähän jekkua! (Kaivaa narua taskustaan ja sitoo Suomisen jalan tuolinjalkaan.) Mikäs se Suomisen valvonta-alue onkaan?
TAUNO HIETANEN: Eikös se mahda C-elevaattori olla?
JUKKA KOSKELA (karjuen): Huomio! Hälytys! C-elevaattori on tukossa! C-elevaattori on tukossa!
TUOMO SUOMINEN: Mitä? Mitä? Missä? Suominen hyökkää ylös tuoliltaan ja kaatuu lattialle. Suo- minen jää haromaan hiuksiaan ja poistuu muiden jäljessä.
4. KOHTAUS. VENÄLÄINEN REKKA JA VALOKUVAUS. 1960 – 1970 -LUKU.
Laadunvalvontapäällikkö Pertti Leinonen tulee paikalle pukuun ja solmioon sonnustautuneena.
PERTTI LEINONEN: Päivää. Minä olen laadunvalvontapäällikkö Pertti Leinonen. Raisio Chemical- sin varhaisinta, 1960-luvun loppupuolen kemiantuotantoa olivat maanteitten sideaineet, joilla bitumi ja sora saadaan tarttumaan kiinni toisiinsa. Niiden raaka-aine tuli Neuvostoliitosta. Me kutsuimme sitä tekniseksi taliksi, jota meille tuli vuosisopimushankintaperiaatteella noin 700 – 800 tonnia vuo- dessa. Raaka-ainetta tuli kerralla suuria määriä siten, että Raision aseman raiteet olivat täynnä näitä talivaunuja. Samoin vanhalla Naantalintiellä saattoi olla kymmeniä rekkoja. Sitten oli taas hiljaista monta kuukautta.
Kerran eräs tällainen talikuormassa ollut venäläinen rekka tuli purkauspaikalle. (Joku ”ajaa” paikalle esim. pelkän ratin kanssa, iso reppu selässään) Olin menossa ruokailemaan kun näin venäläisen rekan odottamassa purkajia.
(huutaa kuljettajalle) Sprehen Sie Deutsch? Do You speak english?
KULJETTAJA: Ni snaju, russki parusski.
PERTTI LEINONEN: Nyt on kuule ruokatunti, kaikki ovat syömässä. (Elehtii syömistä. Näyttää ran- nekelloaan kuljettajalle.) Puoli tuntia vielä kestää.
KULJETTAJA: (Nyökkää.) Da da. (Viittoo Leinosta luokseen, Leinonen menee. Kuljettaja ottaa re- pustaan venäläisen limpun, käärii sen Pravdaan ja antaa Leinoselle.)
PERTTI LEINONEN: Eiei kun.. No spasiiba, spasiiba, kiitos kiitos. (Kuljettaja poistuu, Leinonen jää raapimaan päätään.) Mahtaa venäläisellä nyt olla kerrottavaa kotona kun luulee että solmiokaulai- nen suomalainen pyysi häneltä leipää.
Valokuvaaja Rainer Johansson saapuu tuoli ja jalustallinen kamera mukanaan. Pertti Leinonen istuu
kuvattavaksi leipä kainalossaan.
RAINER JOHANSSON: Minä kuvaan Raisio Yhtymän henkilökuntaa organisaatiokäsikirjaa varten.
Istukaa tähän olkaa hyvä. No niin ja hymyä! (Pertti Leinonen hymyilee, Johansson ottaa kuvan, Lei- nonen poistuu. Paavo Hirvonen tulee ja istuu vakavana tuoliin.)
No niin ja hymyä! (Hirvonen ei hymyile.) Eikös nyt vähän leppoisampaa ilmettä kuitenkin? Kukkuu!
Kuvitelkaa vaikka että koko henkilökunnalle on annettu kymmenen prosentin palkankorotus!
PAAVO HIRVONEN (hetken hiljaisuuden jälkeen): No silloinhan minun pitäisi purskahtaa itkuun!
Minä olen nimittäin rahoitusjohtaja.
Kuoro laulaa/lausujat lausuvat tai soitetaan kappale Vanhan myllyn taru (es. Matti Louhivuori ja Metro-tytöt). Miehet poistuvat.
5. KOHTAUS. KALLION KONEPAJA.
KALLION KONEPAJAN TOIMITUSJOHTAJA AURAMO: Raision vanhin yhä toiminnassa oleva teol- lisuusyritys on Kallion Konepaja Oy. Sen perusti Nikolai Kallio vuonna 1918. Ensimmäinen saha pys- tytettiin Kaupille. Sahat olivat tuolloin puurunkoisia ja ne pystytettiin asiakkaan luona paikan päällä.
Vuonna 1922 konepaja sitten siirtyi uuteen rakennukseen Raision asemalle Pirilän tontille. Laajen- nettiin valikoimaa maatalouskoneisiin. Mutta sirkkelisaha, se oli jo Nikolai Kallion aikana konepajan päätuote.
KONEPAJAN ASIAKAS JUHO HEIKKILÄ (astelee paikalle 30-luvun vaatteissa, sirkkelinterä kaina- lossaan tms.): Täten saan mielihyvin todistaa, että rakentamanne sirkkelisaha ja pärehöylä, jotka teiltä ostin vuonna 1919, ovat joka vuosi olleet käynnissä ja kaikin puolin tarkoitustaan vastaavia ja taloudessa tarvittavia koneita, joten suosittelen näitä koneita kaikille metsänomistajille ja rakennus- mestareille! Kiitos! Raisiossa, toukokuun viidestoista päivä, 1933. (poistuu)
TOIMITUSJOHTAJA AURAMO: Tyytyväisiä asiakkaita ja asiakaspalautteita osattiin käyttää markki- noinnissa jo Nikolai Kallion aikana.. Mutta jos minä nyt vielä hieman kertoisin konepajan historiaa.
Nikolain jälkeen johtoon astuivat hänen poikansa Ilmari ja Jaakko vuonna 1938. Sotien jälkeen alkoi voimakas jälleenrakennus. Sahoja ja höyläkoneita tehtiin niin paljon kuin raaka-ainetta vain sai.
50-luvulla valmistui ensimmäinen teräsrunkoinen saha ja…
Kuuluu musiikkina/ kuoro laulaa/ lausujat lausuvat ensimmäiset säkeet Juice Leskisen kappaleesta Valssaaja Konepajalla: ”Töitä tein, töitä tein, töitä tein, energialataukseni konepajalle mä vein. Siitä leivän sain itsellein, jee..” Samaan aikaan Kallion Konepajan kanslisti Sirkku Ylivuori saapuu kiireisin askelin pukeutuneena 50-lukulaisittain ja valtaa tilan.
TOIMITUSJOHTAJA AURAMO: Teräsrunkoisen sahan suosio alkoi siis kasvaa..
SIRKKU YLIVUORI (astuu Auramon eteen, puhuu megafoniin, mikrofoniin tai muuten äänekkäästi ja nopearytmisesti): Huomio huomio! Täällä Kallion Konepajan yleisradio! Ohjelmamme ruokatunnin ratoksi alkaa. Annamme ensin aikamerkin (sirkkelisahan ääni). Noin. Kallion Saaran joululahjakello oli puoli tuntia sitten 20 minuuttia vailla 10. Selvä. Sitten seuraa säätiedoitus: Odotettavissa verraten hyväntuulista säätä, paikoitellen aamuksi haihtuvaa usvaa (pyyhkii silmälasejaan) Nyt näkyvyys on jo kaksinkertainen..
Toimitusjohtaja Auramo yrittää saada suunvuoroa siinä onnistumatta.
• Raision vanhin yhä toiminnassa oleva teollisuusyri- tys Kallion konepaja toimi asemanseudulla vuodesta 1922 vuoteen 1962. (Kallion konepajan kokoelma)
Ja nyt seuraa johdatus illan sinfoniakonserttiin. Georg Malmsten on syntynyt aivan pienenä poika- na. Hänellä on velikin, joka on joskus soittanut Fazerin kahvilassa, missä saa muuten erittäin hyviä leivoksia, melkein yhtä hyviä kuin täkäläisten kauppiaitten saamat joululahjaleivokset…Jaaha. Pää- tämme tämän johdatuksen soittamalla Lännen lokaria.
TOIMITUSJOHTAJA AURAMO: Jos minä nyt kuitenkin vielä pari sanaa historiasta..
Kuuluu musiikkina/ kuoro laulaa/ lausujat lausuvat Auramon puheen päälle ensimmäiset säkeet His- ki Salomaan kappaleesta: ”Täss on lokari nyt lännen risukosta, olen kiertäny vaikka missä, olen käynynnä Piutissa Luisissa Ratulaatissa Miaamissa..”
SIRKKU YLIVUORI: Ja nyt seuraa tutkielma: Mitä on pula? No, pulia on monenlaisia. Ne voidaan jaoitella esim. rahapuliin, tavarapuliin, huutaviin puliin ja krapuliin. Ripuli ei kuulu tämän tutkielman piiriin. Huutava pula on sananmukainen käsite. Jos vaimo sattuu heräämään kotiin tultaessa, ollaan kaksinkertaisessa huutavassa pulassa. Krapula on pulista harvinaisin. Sitähän ei yleensä kenellä- kään ole. Ja se ei aiheudu pulasta vaan paljoudesta..
TOIMITUSJOHTAJA AURAMO (silmin nähden hikeentyen): Kun oli vielä kerrottavaa! (Sirkku Ylivuo- ri ei huomaa Auramoa)
Sirkkelin ääni.
SIRKKU YLIVUORI: Jaaha, aikamerkki. Noudattaaksemme radion säännöstelymääräyksiä on omaksi ja erittäinkin kuulijoitteni suureksi mielipahaksi lopetettava esiintymiseni tältä ruokatunnilta.
Tuoreimmat uutiset saatte kuulla Neliapila-ompeluseurasta. Toivotamme kaikille kuuntelijoillemme rattoisaa ruokatuntia, riittoisaa ruokaa ja – hauskaa yötä! (poistuu)
Sirkkelin ääni.
TOIMITUSJOHTAJA AURAMO (pyyhkii hikeä otsaltaan ja löysää kravattiaan): Sitä minä vain yritin vielä sanoa että kysynnän kasvaessa Kallion veljekset päättivät laajentaa ja siirtyä uusiin tuotantoti- loihin Nesteentien varteen.
Asematalosta haluan sanoa sen verran että oli se kyllä melkoinen monitoimitalo! Asemasalissa paik- kakuntalaiset saivat pitää omia kokouksiaan. Muuntajapiirin kokous oli siellä usein. Muuntaja oli nimittäin niin alimitoitettu, että jos Kalliolla kävi sirkkelisaha, Vatselan Ylisellä ei pyörinyt puimakone.
Ja niin taas kutsuttiin asemasaliin koolle muuntajapiirin kokous asiaa ihmettelemään.
Asemapäällikkö Petander astelee paikalle, puhaltaa pilliin ja heilauttaa junanlähetyslätkää. Lyövät kättä Auramon kanssa.
ASEMAPÄÄLLIKKÖ PETANDER: Vanha ja uusi aika ne tässä kättä lyövät. Hyvät katsojat, olette nyt nähneet millaista oli elämä Raision asemanseudulla. Jokainen edistysaskel oli ihme, jota ehdittiin asiaankuuluvalla tavalla hämmästellä, ja kaikista huvitilaisuuksista osattiin nauttia täysin rinnoin.
Nykyajan kuumeinen elämäntahti ei ihmisiä vielä ahdistanut.
1970-luvulla aseman elämä alkoi hiljetä. Henkilöliikenne lakkasi Naantalissa. Tavaraliikennettä oli, mutta sekin väheni. Torstaina 7. elokuuta vuonna 2008 tuli viimein päivä, jolloin junansuorittaja Siner- vo saatteli matkaan viimeisen junan, ja asemarakennuksessa asuva herra Lång kirjasi tapahtuman ylös seuraavasti (ottaa esiin paperilapun): ”Kello 11.40 tarkka aika, loppui Raision junansuoritus.”
Taustalla soi/ kuoro laulaa/ lausujat esittävät Eero Raittisen kappaleen Ei aika mennyt koskaan pa- laa. Paikalle kokoontuvat muistelussa esiintyneet lausujista kauppiaisiin, hevosiin ja juniin.
• Dm8-sarjan dieselmoottorijuna (no 5022+5511+5021) • eli ns. porkkanajuna lähdössä syyskuussa 1981 Raisiosta kohti Uuttakaupunkia henkilöjunassa H375 Turku-Uusi- kaupunki (Kalaranta). Porkkanajunat olivat käytössä Tur- ku-Uusikaupunki -radalla miltei koko 1980-luvun ajan.
Viimeisen kerran porkkanajuna kävi Uudessakaupungissa aikataulun mukaisesti 26.5.1990. (Kuv. Mika Rantala)
ASEMAPÄÄLLIKKÖ PETANDER: Poissa ovat junat nyt ja aseman värikkäät ihmiset, jotka toivat eloa maisemaan. Muistaako kukaan enää aikaa ennen tehtaita?
KAUPPIAS YRJÖ YLITALO: Muistaa muistaa! Mitäs me tehtaista! Tehtaan paikalla tavattiin tanssia!
Pirilän pellolla oli makasiini, jossa järjestettiin huvitilaisuuksia. Ja lystiä meillä olikin! Hei, tuollahan on Turhalan Jussi Kaanaanmaalta, Raision viuluvirtuoosi vailla vertaa! Tulehan soittamaan sieltä! Nyt laitetaankin jalalla koreasti! Arvon Tyyne-rouva, saanko luvan?
Nopeatahtista pelimannimusiikkia joka vaihtuu Ukko-Pekka Uu – uu: ksi.
Jussi Turhala hyppää esiin, lennättää jousta pitäen viulua milloin edessään, milloin selkänsä takana.
Soittelee jopa polvensa alitse ja yleisö on riemuissaan. Kaikki ryhtyvät riehakkaaseen tanssiin.
LOPPU
• Nykyään Raision aseman kautta kulkee säännöllisesti ainoastaan tavaraliikennettä. (Kuv. Kai Viertola)
R
aision historiallinen asemanseutu on monin ta- voin vaikuttanut Raision kehitykseen. Asemanseutu syntyi rautatien myötä 1920-luvulla. Rautatieasema keräsi ympärilleen asutusta, palveluja ja teollisuut- ta. Se mahdollisti muun muassa paikkakunnan mer- kittävimmän teollisuuslaitoksen Raisio Yhtymän pe- rustamisen vuonna 1942 Oy Vehnä Ab:n nimellä.Kirkonseutu oli pitäjän keskus, mutta asemanseudus- ta kehittyi Raision toinen keskus. Asia oli näin vielä 1950-luvulla, jolloin rautatien merkitys oli Raisiossa suurimmillaan. Seuraavalla vuosikymmenellä paikallis- junien matkustajaliikenne alkoi vähetä huomattavasti päättyen Turku-Naantali rataosuudella vuonna 1972.
Sen myötä aseman ennen niin vilkas elämä alkoi hiljetä.
Nykyään Raision aseman kautta kulkee säännölli- sesti ainoastaan tavaraliikennettä. Vuoteen 2008 saakka se työllisti vielä junansuorittajan, jolloin tämä rataosuus liitettiin kauko-ohjauksen piiriin.
Raision kaunis asemarakennus ei kuitenkaan jäänyt kylmilleen, vaan sille koitti uusi aika kesällä 2010 sen siirryttyä yksityisomistukseen.
