Pentti Sillantaus
Puoli vuosisataa sitten
Jokaisella suomalaisella, jo k a eli syksyä 1939, on om a talvisotansa ja sen odotus. Jokaisella Suomen kol
kalla elettiin om aa eläm äänsä sodan pelossa ja kiljuvan pakkasen kou
rissa.
* * *
M arraskuun 30 päivänä 1939 tuli luokanvalvojam m e Toini Koistinen itkien luokkaan ja ilmoitti, että sota on syttynyt. Koulunkäynti päättyi toistaiseksi. Luokaltam m e lähti sit
ten kaksi poikaa vanhemm asta päästä vapaaehtoisina: Yrjö Ripatti ja Pellervo T urkka. Yrjö kaatui myöhemmin.
* * *
1930-luvun lopulla oli tietysti jo sodan oireita Euroopassa. P ikku
pojan näkökulm asta selvimmät oli
vat H itlerin Itävallan sieppaus (Anschluss) ja toinen järkytys: Ru
tasen kauppaan oli ilmestynyt julis
te: KAASUA KAASUA! VARUS
TA U T U K A A K A A SU N A A M A REILLA.
Vanha kauppias R utanen oli per
soona, jonka sillintuoksuinen ja tu p a k a n sa v u je n kauppa oli senaikai
nen kyläkauppa parhaim m illaan.
Tuo juliste oli vaikuttava. Siinä oli katukuva, jossa ihmisiä oli rähm äl
lään ja kontallaan ilman kaasunaa
m aria. Suojapukuiset naamarimie- het olivat pelastuspuuhissa. Julis
tetta jäi poikanen tuijottam aan kuin kum m itusta. Tuppasi tule
m aan mieleen m uutoinkin, unissa
kin.
* * *
Lottien alkuunpanem ana ruvet
tiin kotirintam alla lapasien, villa
paitojen, sukkien, kypäränläm m it- täjien kutom iseen. M äärätynko- koisten kuivattavien leipien leipo
minen ja lähettäm inen oli organi
soitu. Paketteja lähetettiin sekä yk
sityisesti että yhteistuumin erityises
ti niille, joilla ei ollut kotona leipo
jaa taikka kutojaa. Avattiin kenttä- posti. Suomi ei ole koskaan kirjoit
tanut kirjeitä niin paljon kuin so
dan aattona ja sen aikana. Niitten m ukana on hävinnyt — vain pieni osa on arkistoitu — suomalaista historiaa, m ielialoja, kohtaloita suunnattom asti.
* * *
Salmilaiset — Saarijärven ja Pyl
könm äen siirtolaiset — saapuivat monen viikon m atkan jälkeen jo u lun alla. Koulut olivat paikallisina etappeina. Lanneveden koululle, jossa oli minun kotini, saapui sata
kunta tai enemmän eräänä illansuu
na pitkän m atkan tehneitä salmilai- sia. Joukossa oli vastasyntyneistä lapsista vanhuksiin saakka. Pesey- tymis- ja pyykkäysmahdollisuuksia m atkalla oli ollut varsin vähän.
Tunnelma luokkahuoneessa oli jä r
kyttävä. Lapset, jo tk a jaksoivat, it
kivät. Pakkasesta tulleet m atkalla likaantuneet vaatteet ja likapyykit toivat nopeasti raskaan hajun kaik
kialle. Sauna oli täydessä käytössä.
* * *
Kun saapumisilta oli sitten pi
mentynyt, oli jokainen perhe löytä
nyt jonkin sopen lattialta nukkum a- paikakseen ja lapset täysin väsynei
nä nukahtaneet. H arm ooni oli nos
tettu luokan tilanahtaudesta isäni työhuoneeseen. Ovet pidettiin auki ja ruvettiin soittam aan ja laula
m aan isänmaallisia ja erityisesti Karjalan lauluja. Tunnelm a m uut
tui hartaaksi ja haikeaksi. Enpä muista koskaan laulun sanojen sa
tuttaneen niin kuin silloin: konsa vaino Suomeamme kovin kourin koettelee, silloin kaunis Karjalam me Suomen surut soittelee... Taik
ka: K arjalanm aa, syntym äm aa, or
juuden yltäsi vielä me luomme!
* * *
Miehet olivat sodassa, niin salmi- laisten kuin saarijärveläistenkin.
Seuraavina päivinä sijoitettiin sal
milaiset Lanneveden eri kylille ja ta loihin. Sopeutumisvaikeuksia tie
tenkin oli, m utta ei paljon. P aikka
kuntalaisten keskuudessa helpotti, kun kerrottiin, että Jussi ja Ida As
tola olivat jättäneet talonsa kylmil
leen ” lämmitysvaikeuksien” vuoksi ja m uuttaneet saunaan!
Kielivaikeuksia oli jonkin verran, varsinkin vanhimpien salmilaisten kanssa. Saarijärven m urre ja Sal
min murre ovat varsin etäällä toisis
taan. Myöskin nimet olivat outoja, jo pa hauskojakin: Tsupukka, Kur- janen, Ärm änen, R ähinä, Rötkin,
Lukin, Kulin, Vargoi jne.
* * *
Koululle jäi asum aan nuori per
he. He ystävystyivät kanssamme, perheen isä oli tietysti rintam alla.
Rouva oli synnyttänyt m atkalla K arjalasta pienen pojan. M atkan rasituksista uupunut poika ei jaksa
nut elää. Jonakin joulun tienoon pakkaspäivänä äitini tuli pyytä
m ään veljeäni ja m inua luokan puo
lelle: Tulkaa pojat katsom aan pien
tä kuolem aa...
* * *
Toki iloisempiakin perhetapahtu- mia oli. Liimataisilla postinmäellä asui Kanabron perhe. Rouva oli pieniin päin ja eräänä päivänä kai hieman yllättäen aika täyttyi.
Liimataisella au to nk uljettajan a ollut Topi Pollari joutui rekipelissä viemään — autot olivat rintam alla
— synnyttävää äitiä Saarijärvelle.
Topi hoputti ja löi ohjasperillä he
vosta ja hevonen laukkasi minkä kavioista lähti. Liekö kova meno edistänyt synnytystapahtum aa. J o ka tapauksessa kirkonkylää lähes
tyttäessä synnytys alkoi. Syntyikö lapsi rekeen vai synnytyslaitoksen eteiseen, en muista. M utta kansan suuhun jo k a tapauksessa jäi Topin hätäinen hokem a Tirkkosen kul
m an tienoilla: koettakoa pijätteä, koettakoe pijätteä...
* * *
Salmilaiset olivat ehkä lähem pä
nä itäkarjalaisia kuin m inkään m uun rajapitäjän väestö. Se oli
7
kahden hyvin erilaisen kulttuurin kohtaam inen. Kieli — kuten sanot
tu — uskonto, m utta myös esim.
ruoka. Monenlaiset piirakat, sultsi- nat ja m itä ne kaikki olivatkaan, puhkaisivat monen — ainakin mi
nun — m akutottum ukset. Sen jä l
keen karjalaiset ruoat ovat olleet herkkua.
* * *
Suomella oli joulusta 1939 läh
tien viisi varsin erilaista sodan pe
lon, sodan ja sodan päättymisen joulua. Tuskin kuitenkaan mikään niistä viidestä joulusta oli niin dra
m aattinen sekä pelkoa ja tuskaa täynnä kuin m itä joulu 1939.
* * *
Joulu 1989 on Suomen historian parhaan joulun näkemistä. Suomi on tällä hetkellä yksi maailm an tu r
vallisimmista — puhutaan sitten kansallisesta, sosiaalisesta, tervey
denhoidollisesta taikka yksilötur- vasta — m aista. Aina on kuitenkin muistettava, ettemme ole irrallinen saareke m uun maailm an ulkopuo
lella. Meistä johtum attom at kanso
jen konfliktit saattavat koskettaa myös meitä. M aailm aa rasittava nä
länhätä ja ylikansoitus jo nyt kos
kettaa, sen on koskettava, myös meitä.
* * *
Syksyllä 1939 kääntyi Suomen tie: tuli sota ja sisäinen yhtenäisyys.
Silloin kääntyi myös monen per
heen ja ihmisen tie. Viisi vuotta siitä merkitsi kaikessa suunnattom asti.
Itselleni se merkitsi sitä, etten enää palannut Lanneveden koululle kuin käym ään. Syksyllä 1944 kun sodas
ta palattiin, oli isä kuollut, piha- puut hävinneet, äiti jou tunut m uut
tam aan virka-asunnosta. Ja jonkin
laisena symbolisena lapsuuden ja nuoruuden katoam isena oli pieni leikkimökkimme tien vieressä kyn- näällä kaadettu.
[I
