Honkajoen
Joulu
2014
Tämän ilmoituksen SOS-Lapsikylälle lahjoitti Taaleritehdas.
Ei perintöveroa. Annamme asiantuntija-apua.
Voit testamentata omaisuutesi kokonaan tai osittain ja annat haavoittuvimmassa asemas- sa oleville lapsille paremman tulevaisuuden.
Kaikkia Tuulan ja Heikin toiveita ei ole kirjoitettu tähtiin.
Yhden he kirjoittivat paperille .
Luottamukselliset yhteydenotot:
SOS-Lapsikylä, Puh. (09) 4257 9830
Sähköposti: lahjoittajapalvelu@sos-lapsikyla.fi www.sos-lapsikyla.fi/testamentti
Kuva: Thinkstock / whitetag
Kirjoita testamentti, jolla voit muuttaa elämän.
Päätoimittaja Lehtitoimikunta
Pasi Vanhahonko Saila Kamppi Pauli Kamppi Esa Kivioja
Hannu Uusihonko Erkki Forsman Kaija Kivioja Heikki Malmivaara
Painopaikka: Kankaanpään Painopalvelu Oy Hinta 10 €
Pääkirjoitus
H
onkajoen Leijonilla on yli puoli vuosisataa palvelutoimintaa takana. Syksyllä lahjoitimme pe- rinteen mukaisesti pyöräilykypärät Hongon koulun ensimmäisen vuoden oppilaille. Leijonien Joulunajan perinteisiin palvelutehtäviin kuuluvat joulupakettien jako yksinäisille vanhuksille, Honkajoen Joululehden toimittaminen sekä ladyjen järjestämä Jouluglögitilaisuus vanhainkodissa ja Joulusäkkiarvonta. Arvonnan tuotot kohdistetaan koululaisten stipendeihin ja vanhusten virkis- tystoimintaan. Osallistuimme myös valtakunnalliseen Nenäpäiväkeräykseen.Leijonien vuotuisiin hyväntekeväisyyskohteisiin kuuluvat niin ikään koululaisten ja opiskeli- joiden stipendit sekä lukion toisen vuosikurssin ulkomaanmatkan tukeminen, kuluneena vuonna Lontooseen.
Oman kunnon ylläpitämiseksi olemme järjestäneet kevättalvella Lauhavuorella alamäkihiihdon, johon olemme kutsuneet myös muiden Leijonaklubien jäseniä. Viime talvena hiihto tosin jouduttiin korvaamaan juosten, hölkäten ja kävellen.
Leijonaveli Esa Kivioja täytti alkukesästä tasavuosia ja kutsui sukulaiset, ystävät ja tutut merkki- päivää juhlistamaan Lauhansarveen. Kutsussa Esa pyysi osoittamaan mahdolliset huomionosoitukset Leijonien tilille, josta kertyneet varat tullaan kohdistamaan honkajokisten lasten ja nuorten toimin- taan. Kokouksessaan 17.10.2014 klubin hallitus päätti kohdistaa Esan juhlapäivän tuoton 4.000 € Honkajoen Seudun Urheilijoiden nuorten stipendeihin, jotka pitävät nuoremmille urheilukoulua tai ryhmätoimintaa. Tuottoa voidaan käyttää myös heidän ohjaajakoulutukseensa. Kiitämme veli Esaa nuorten toiminnan tukemisesta.
Honkajoen Joulu haluaa edeltäjiensä tapaan kuvata honkajokista historiaa ja nykyisyyttä. Lehden toimituskunta kiittää kaikkia kirjoittajia ja kannatusilmoittajia, jotka ovat tehneet mahdolliseksi lehtemme tämänkin vuoden julkaisun. Joululehden aikaisemmat numerot vuosilta 1957–2006 on tallennettu CD-levylle, jota on myynnissä Honkajoen Osuuspankissa. Olemme lahjoittaneet levyk- keen myös Honkajoen kirjastoon.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.
Pasi Vanhahonko, päätoimittaja Heikki Malmivaara, presidentti
P
yhäinpäivän illan vaihtuessa yöksi lumi peit- tää Aleksanderin kirkkomaan. Lumi on puh- dasta, valkoista eikä yksiäkään jalanjälkiä näy.Haudoilla palavat kynttilät kertovat läheisten käyneen muistelemassa. Sytytän kynttiläni muu- alle haudattujen muistokivelle. Siihen on päivän ja illan kuluessa tuotu lukuisia kynttilöitä. Osa niistä on jo palanut loppuun, päivä on ollut pitkä.
Katselen kirkkoamme ja sitä ympäröivää Jumalan puistoa, näky lämmittää sielua. Tunnel- massa on jouluinen häivähdys. Mieleeni nousee tuttu jouluvirsi.
Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohti matka vie.
Tulevanakin jouluna saamme sitä Aleksan- derissa laulaa. Joulukuusi kynttilöineen kuuluu tähän lauluun. Itselleni laulun tunnelmaan kuu- luu myös nuotionliekit ja savunhaju, usein sitä laulettiin partion yöretkillä ja leireillä.
Vahvin kokemukseni virrestä liittyy kuitenkin sairaalaan. Tyttäreni ollessa pienenä kuukausia sairaalassa lauloin sitä iltaisin ”osasto kympillä”
hänelle. Olimmehan laulaneet sitä myös hänen ristiäisissään.
Vuosien päästä tulimme partioleiriltä kau- neimpiin joululauluihin. Istuin tyttäreni vieressä kun ”Maa on niin kaunis” alkoi enkä voinut pidä- tellä kyyneleitä. Virsi oli tuonut meidät vaikeana aikana lähemmäs toisiamme ja Jumalaa.
Kiitävi aika, vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.
Meillä on tämä hetkemme ja toisemme. Ju- mala kulkee vierellämme joskus salatulla tavalla jakaen rohkeutta ja lohdutusta. Usein jään miet- timään laulun viimeistä säkeistöä. Mikä on se enkelten laulu?
Enkelit ensin paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran, maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.
Miksi Jumala kulkee rinnallamme? Kuinka Jumala suostuu jakamaan kohtalomme? Joulu paljastaa tämän jumalallisen salaisuuden.
Eikö enkelten laulu ole tämä:
“Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”
Luukas 2:10-12
Meille merkiksi Jumalan hyvyydestä jouluna 2014 Aleksanderin ovet avautuvat jumalanpal- veluksiin!
Johan Lampinen Honkajoen kirkkoherra
Maa on niin kaunis
Joulun odotus ja Joulu Honkajoen seurakunnassa
Adventti Aleksanderissa
su 30.11. klo 10 messu, 1. adventti
la 6.12. klo 10 itsenäisyyspäivän sanapalvelus su 7.12. klo 10 messu, 2. adventti
pe 12.12. klo 9 Adventtikuvaelma
lasten yhteistä joulun odotusta kirkossa perinteinen Marttojen joulupuuro srk-talolla su 14.12. klo 15 enkelikirkko, 3. adventti
MLL:n enkelikulkue, lasten kauneimmat joululaulut ja päiväkerhon päätös su 21.12. klo 12 messu, 4. adventti
Musiikkia Aleksanderissa
to 18.12 klo 19 Anne Mattilan Joulukonsertti pääsylippu 20€ nuorisotyön hyväksi kunta ja seurakunta
su 21.12. klo 19 kauneimmat joululaulut kolehti SLS:n joulukeräykseen Joulumyyjäiset
ke 10.12. klo 16–20
Srk-talon yhteismyyjäiset lähetykselle ja diakonialle tasatunnein yllätysohjelmaa
Kiva Nähdä -ruokailu srk-talo
ke 17.12. klo 11.30 tarjolla joulupuuroa pe 12.12. klo 13 vanhemman väen puurojuhla
Joulun jumalanpalvelukset
ke 24.12. JOULUAATTO klo 13 Vanhainkodin hartaus klo 14 Honkakodon hartaus klo 15 aattohartaus Aleksanderissa to 25.12. JOULUAAMU
klo 8 joulukirkko
pe 26.12. TAPANINPÄIVÄ klo 18 messu kappelilla 4. JOULUPÄIVÄ
su 28.12. klo messu, 4. joulupäivä Aleksanderissa
Uusi vuosi 2015
to 1.1. klo 19 uuden vuoden messu Aleksanderissa su 4.1. klo 10 messu Aleksanderissa
Loppiainen
to 6.1. klo 18 jumalanpalvelus srk-talolla mukana Univaje
kauneimmat joululaulut vielä kerran, kirkkokahvit
TUMMUVAT YÖT
V
altuustokausi 2013 – 2016 lähenee puoliväliä ja haasteita on riittänyt ja näyttää siltä, että riittää myös jatkossa. Nyt on ollut melko poikkeuksellinen vuosi menossa, kun varsinkin talouden epävarmuus- tekijöitä on niin runsaasti; niin kunnissa ja valtiolla kuin koko maailmassa. Maailmantalous näyttää mii- nusta ja Ukrainan tilanne on tuonut omat haasteensa ja vaikutuksensa myös Suomeen.Kunnissa on talousarvioiden valmistelu käynnis- sä. Pohjana on aina käytetty aiempien vuosien luku- ja. Niin tehdään nytkin, mutta miten niitä voidaan käyttää luotettavana ja toteuttamiskelpoisina, kuten aiemmin, se mietityttää. Valtio on uudistanut kunti- en valtionosuuslaskelmia ja niistä saatu ennakkotie- to on vaihdellut melkoisesti. Ensimmäisten arvioi- den mukaan Honkajoki olisi saanut lisää nykyiseen verrattuna. Nyt on viimein tullut tieto, että valtio leikkaa Honkajoen peruspalvelujen valtionosuutta 325 000 € eli miinukselle mentiin. Tämä tieto osal- taan on vaikeuttamassa talousarvion laadintaa.
Oman haasteensa kunnan ensi vuoden talous- arvion ja suunnitelmavuosien taloussuunnitelman laadintaan sekä oikeastaan koko Honkajoen kun- nan tulevaisuuteen, antaa kunnan joutuminen ns.
kriisikunnaksi taseeseen kertyneiden edellisten vuosien alijäämien vuoksi. Tästä johtuen valtio- varainministeriö asetti arviointiryhmän pohtimaan kunnan tilannetta ja arvioimaan sen tulevaisuutta.
Ryhmään kuuluvat edustajat niin ministeriöstä kuin kunnasta. Arviointiryhmän työn lähtökohtana on saada Honkajoen kuntaan riittävä ja toteutuskelpoi- nen talouden tasapainoitusohjelma. Syksyn aikana kunnanhallitus valmisteli kunnanjohtajan esityksen mukaan säästöohjelman vuosille 2015 – 2020 jon- ka kunnanvaltuusto yksimielisesti kokouksessaan 10.11.2014 hyväksyi. Säästöohjelman tavoitteena on kattaa taseeseen kertyneet alijäämät kuuden vuoden kuluessa. Tämä tarkoittaa, että vuotuinen ylijäämä pitää olla vähintään 306 000 €. Arviointiryhmän mi- nisteriön edustajat olivat tyytyväisiä ko. ohjelmaan.
Säästöohjelma sisältää sekä tulojen lisäyksiä että menojen karsimisia. Ohjelma ei olennaisesti vaikuta kunnan järjestämiin peruspalveluihin. Toi- mintaa lähinnä tehostetaan ja joidenkin toimintojen tarkistusta aikaistetaan. Kunnan tulot muodostuvat verotuloista, erilaisista maksuista ja taksoista sekä valtionosuuksista. Vain ensinmainittuihin kunta voi itse vaikuttaa. Tuloveroprosentti nousee 0.25 % eli v. 2015 prosentti on 21,50. Kiinteistöveroja noste- taan myös hieman, vesimaksuihin tulee tarkistuksia ja samoin muutamiin taksoihin. Investoinnit pide-
tään hyvin maltillisella tasolla suunnitelmavuosien aikana. Isoja investointitarpeita ei Honkajoella oike- astaan olekaan. Kuten aina talousarvion laadinnan yhteydessä henkilöstösuunnitelmaa tarkistetaan ja selvitetään tarkkaan työntekijän eläköityessä, miten työ jatkossa hoidetaan.
Toinen iso asia kuntien kannalta on ollut kunta- jakoselvitykset. Täällä Pohjois-Satakunnassa selvi- tykseen osallistuivat Kankaanpää, Karvia, Jämijärvi, Siikainen, Pomarkku ja Honkajoki. Selvitys jaettiin kahteen osaan. Sovittiin, että perusselvityksen eli ykkösvaiheen jälkeen kunnat päättävät syksyyn mennessä jatkosta. Konsulttien ja työryhmien laati- mien selvitysten perusteella kunnat tekivät syyskuun loppuun mennessä päätöksensä jatkosta. Ainoastaan Kankaanpää ja Honkajoki olivat halukkaita jatka- maan selvitystä ns. kakkosvaiheeseen. Sinällään harmi, etteivät muut jatkaneet, vaan jättäytyivät pois.
Honkajoen päättäjät olivat valmiita jatkamaan isomman kunnan muodostamisen selvittelyä. Ha- lutaan tutkia tarkkaan, miettiä ja selvitellä, mitä hyötyjä, mutta myös mitä haittoja mahdollisesta kuntaliitoksesta olisi. Pieni kunta on melko haavoit- tuvainen esimerkiksi normaalia isommista erikois- sairaanhoitokuluista (isot vaativat leikkaukset ym).
KUNNAN KUULUMISIA
Investointien rahoitus voi tuottaa ongelmia ja kunnan verotulojen muodostuminen jää entistä pienemmän väkimäärän harteille. Toisaalta täällä pystytään reagoimaan muutoksiin nopeammin kuin isoissa kunnissa. Kuntalaiset tuntevat hyvin toisensa ja kunnan päättäjät ja työntekijät. Tällöin tiedon- kulku on nopeaa ja mutkatonta. Kunnan tärkein tehtävä on tuottaa kuntalaisilleen peruspalvelut ja mahdollisuuksien mukaan muitakin palveluja. Näi- den palvelujen tuottamisesta on kyse, kun puhutaan kunnan itsenäisyydestä ja kuntaliitoksesta. Minkä- laisia palveluja pystymme hoitamaan itsenäisenä kuntana ja minkälaisia suuremman kunnan osana.
Tätä meidän päättäjien on tarkkaan selvitettävä ja vasta tarkan selvittelyn jälkeen tehdä päätökset suuntaan tai toiseen.
Kunnan itsenäisyys ja kuntaliitos ovat asioita jot- ka jakavat mielipiteitä, niin pitääkin. Itsenäisyydestä päättäminen on kunnan isoin asia, mikä voi päät- täjille tulla eteen. Kuntaliitoksia on viime vuosina tehty melko runsaasti. Kaikki liitokset ovat olleet tapauskohtaisia ja onnistuneet vaihtelevasti. Mitään yhtä konseptia ei ole olemassa, vaan jokainen kunta tekee päätöksensä omien tarpeidensa ja selvityksien- sä mukaisesti. Välttämättä hyviä vaihtoehtoja ei ole olemassa, kun punnitaan kunnan itsenäisyyttä. On vain valittava vähemmän huono. Kannattaa muistaa, että lopullisen päätöksen tekee aina kunta itse. Eli valtuusto päättää kunnan itsenäisyydestä. Honka- joen ja Kankaanpään neuvottelut ovat alkamassa ja ensi kevään mittaan voidaan odottaa mahdollisia päätöksiä.
Yllämainitut kaksi isoa asiaa ovat työllistäneet melkoisesti kunnan virkahenkilöstöä ja luottamus- henkilöitä ja tulevat edelleen työllistämään muiden
”normaalien” asioiden lisäksi.
On ollut hienoa huomata suurta yksimielisyyttä ja sitoutumista kunnan säästöohjelmaa kohtaan.
Jokainen työssä ja päätöksenteossa mukana oleva on tiedostanut, miten meidän on toimittava Hon- kajoen kunnan ja kuntalaisten parhaaksi. Tehdyt päätökset eivät ole olleet mitään suurta riemua tuot- tavia, mutta ne ovat olleet välttämättömiä ja suuren työn ja vakaan harkinnan tuloksia. Säästöohjelman hyväksyminen ei vielä muuta eikä pelasta mitään.
Sen toteuttaminen ja noudattaminen on kaikkein tärkeintä. Onnistuminen vaatii kaikkien sitoutumista ja tarkkaa seuraamista ja jatkuvuutta ohjelman te- kijöiltä. Ellemme onnistu säästöohjelman toteutta- misessa, olemme silloin melko vaihtoehdottomassa tilanteessa koskien Honkajoen kunnan jatkamista itsenäisenä. Lisäksi meidän on toivottava ja uskot- tavakin, ettei valtio omalta osaltaan lisää kuntien velvoitteita ja rasitteita.
Kaikesta huolimatta katsomme Honkajoella luottavaisesti tulevaisuuteen ja toimimme parhaan kykymme ja tietojemme mukaisesti kunnan ja kun- talaisten parhaaksi, niin kunnan työntekijät kuin
luottamushenkilötkin. Kunta edelleenkin pyrkii luomaan asumisen ja työn tekemisen edellytyksiä.
Kunnan myötävaikutuksella on mm. valmistumas- sa uusi rivitalo jouluksi. Samoin Kirkkokallion teollisuusalueella on valmistumassa merkittäviä teollisuusrakennuksia.
Kiitän kuluneesta vuodesta kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.
Toivotan kaikille kunnan työntekijöille ja luottamushenkilöille sekä kuntalaisille ja kaikille Honkajoen Joulun lukijoille Rauhallista Joulua ja onnea vuodelle 2015!
Esa Välimäki
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja
A
ri Korhonen on toiminut yrittäjänä Satakun- nassa lähes neljännesvuosisadan. Alun perin kainuulainen Ari tuli ensiksi Etelä-Pohjanmaalle Ähtäriin opiskelemaan metsätalousteknikoksi Tuo- marniemen metsäopistoon. Sittemmin matka johti Honkajoelle 80-luvun loppupuolella perinteisen kaavan mukaisesti eli naisen matkassa.Valmistuttuaan hän toimi runsaan vuoden ajan 90-luvun alussa 4H-neuvojana Kankaanpäässä.
Toki neuvojana nuorten parissa oli hyötyä met- säalan opinnoista, mutta seuraavassa tehtävässä Suoramyyntihalli Porkkanan vetäjänä päädyttiin jo selkeämmin opiskelualan ulkopuolelle. Kankaan- pääläisen suoramyyntihallin kassayrittäjänä Ari toimi jälleen noin vuoden ajan, jonka jälkeen hän perusti yhdessä veljensä kanssa Kankaanpään Vi- herpalvelun vuonna 1993. Yrittäjyysopintoina toimi Kankaanpään Aikuiskoulutuskeskuksen järjestämä yrittäjäkurssi. Aluksi toimittiin avoimen yhtiön nimissä, joka muuttui toiminimen kautta osakeyh- tiöksi vuonna 2004.
Kankaanpään Viherpalvelu Oy oli aikaansa edel- lä monimediamarkkinoinnissa. Muistamme Radio Satahämeen radiomainokset, joissa oman pihan ra- kentajille luvattiin takuuvarmat kukat ja taimet sekä puutarhurille muhkeat mullat ja lannoitteet. Kan- kaanpään Seudussa oli ilmoitus lähes vakiopaikalla vuosien ajan sesongin mukaisilla sisällöillä. Omat mainoslehtiset ja asiakaslehdet löysivät reittinsä Pohjois-Satakunnan postilaatikoihin. Markkinointi laajeni Porin seudulle 10-vuotissynttäreiden aikoi- hin, jolloin osallistuttiin ahkerasti myös lähialueen messutapahtumiin.
Melko pian viherrakentamisen rinnalle alkoi nousta perinteisen rakentamisen palvelukonsepti.
Arin toimesta on rakennettu satoja saunoja ja myö- hemmin sitten taloja ja teollisuushalleja saunojen ympärille. Tiedä häntä oliko Radio Satahämeen nimi vaikuttamassa siihen, että vuonna 2008 Kan- kaanpään Viherpalvelu muuttui aputoiminimeksi Satahämeen Rakennuspalvelu Oy:lle. Sitä edelsi liiketoimintakauppa kokemäkeläisen RKL Kari Forsbergin toiminnoista, minkä mukana tuli neljä rakennusalan rautaista ammattilaista.
Käytännössä tämä on tarkoittanut työmaiden kes- kittymistä Porin ja Rauman seutukunnille Pohjois- Satakuntaakaan unohtamatta. Ari porilaistui hank- kiessaan omakotitalon lähempää rakennuskohteita,
mutta omistaa edelleen kiinteistöjä myös Honka- joella. Yrityksen kotipaikka on aina ollut Honka- joella ja hänen mukaansa siitä ei ole ollut ainakaan haittaa yritystoiminalle, joten toivottavasti saamme pitää hänet jatkossakin Honkajoen Yrittäjien aktii- visena hallitusjäsenenä.
Hallituksessa Ari on ollut vuodesta 2006 lähti- en ja heti ensimmäisen vuonna hän oli ottamassa Honkajoelle Kurikan Yrittäjien SM-kisojen prons- sista sprinttiviesti-mitalia. Ari on yksi ahkerimpia hallitusjäseniä osallistumaan niin Honkajoen kuin Satakunnan Yrittäjien järjestämään toimintaan. Toi- saalta hän muistaa aina antaa myönteistä palautetta eri tilaisuuksien ja tempausten järjestäjille.
Harrastuksista mainittakoon liikunta eri muo- doissaan, hyötyliikunnasta puhumattakaan sekä metsästys täällä Satakunnassa ja Kainuun loistavilla erämailla. Lions toiminnassa hän on ollut mukana vuodesta 2001 ja siinä presidenttiyttäkin hoitanut ja palvellut vuonna 2008–2009.
Harva honkajokinen tietää, että he ajavat tai kier- tävät lähes päivittäin Arin viherrakentaman kohteen ohi. Sen keskellä on kaivinkone osoittamassa reittiä Honka Centerin suuntaan. No sehän on tietysti Pohjois-Satakunnan ensimmäisen kiertoliittymä, joka kesäisin ilahduttaa väriloistallaan ohikulkijoita.
Liittymä viettää ensi marraskuussa 10-vuotisjuhli- aan ja ehkä silloin pyydämme Arilta pienen kasvo- jenkohotuksen liittymän yleisilmeeseen.
Honkajoen Lions Club onnittelee leijona-veljeä vuoden yrittäjätunnustuksesta ja toivottaa samalla hyvää Joulua ja rakentavaa Uutta Vuotta 2015.
Honkajoen Joulun toimituskunta
VUODEN YRITYS 2014
SATAHÄMEEN
RAKENNUSPALVELU 0Y
Polkupyörän ajokortti
100 vuoden takaa
Tämän on säilyttänyt ajokortin saajan Vihtori Uuden- talon pojantytär Pirkko Vähäniemi.
Kortin myönsi tuolloin Kankaanpään nimismiehenä toiminut Lindell. Kortin alareunassa on myös poliisina Honkajoella toimineen A. Kuuselan nimikirjoitus.
Asiaan liittyen julkaisemme myös Mikkeli-lehden
”Jyvän” vuodelta 1895.
Vinkkeli 1600-luvulta
Pirkko Vähäniemi on säilyttänyt myös kuvan vinkkelin eli suorakulman. Se on löytynyt Uudentalon remontissa 1983 välikaton täytteistä käärittynä sanomalehteen ja mukana oli myös oheinen kirje. Uusitalo sijaitsee Pohjanmaantien var- rella Niemisen puutarhan jälkeen vasemmalla. Samalla kylä- kunnalla olevat tilat Paloviita ja Ylitalo ovat olleet Vihtorin veljien asuttamia. Paloviita Hiskiaksen ja Ylitalo Oskarin.
Nämä tilat ovat peräisin Honkajoen vanhimmasta asutusta
tilasta Rakennuskoskesta.
Karjalaistytön tie emännäksi Lauhalaan
Alvari, Else, Kaarina ja Laila.
Jokainen kohtaamamme ihminen on tärkeä ja opimme toinen toisistamme arvokkaita asioita. Lailalta olen saanut paljon, hä- nen lämminhenkinen kristillisyytensä ja hyväntahtoinen asenteensa muita kohtaan on hyvä esimerkki suvaitsevaisuudesta ja rakkaudesta.
Lapsuus Karjalassa
Laila Hämäläinen syntyi 10.03.1928 Harlun pitä- jässä Karjalassa kauniilla paikalla, missä Jänisjoki laskee Laatokkaan. Koti oli aivan Läskelän kosken partaalla, viljavat pellot ja jylhät vaarat on se lapsuu- denmaisema, joka on syöpynyt unohtumattomana Lailan sydämeen.
Lailan isä Matti oli Säkkijärveltä ja tuli kotivä- vyksi äiti Olgan taloon, tilalla asui myös ortodok- siuskoinen vanhaemäntä Maria. Laila oli vanhin lapsista ja parin vuoden kuluttua syntyi Alvari, sisar Else v. 1933 ja kuopus Kaarina vasta vuonna 1941.
Maatilalla oli 8 hehtaaria peltoa ja jonkun ver- ran metsää. Isä teki välillä töitä myös Läskelän paperitehtaalla, missä paikkakuntalaiset saivat kai- paamiansa lisäansioita. Isä halusi opettaa lapsiaan maatalon töihin ja metsätöihinkin tarvittiin apua, mutta Alvari-veli osoitti jo varhain, ettei hänellä ole kiinnostusta maatalouteen. Laila sitä vastoin oli vahva ja poikamainen, ammuskeli ritsoilla variksia naapurin poikien kanssa. Niinpä isä keksi kouluttaa Lailasta apumiehen itselleen ulkotöihin. Tytöllä itsellään ei ollut mitään tätä vastaan, hän viihtyi erinomaisesti isänsä kanssa ja metsä oli kuin toinen koti hänelle. Kerran äiti osti hienoa samettikangasta vain Else ja Kaarina siskoille. Laila ihmetteli, miks- en minä saa uutta leninkikangasta ja sai vastaukseksi tokaisun, että et sinä sellaista tarvitse, kun aina olet isäs kanssa miesten töissä, kyllä silloin on pidettävä vain työvaatteita. Laila tyytyi tähän vastaukseen nurisematta, ompelipa vielä itse leningit sisarilleen.
Isä Matti opetti Lailan uimaan 5-vuotiaana, yh- dessä hypättiin vain ponttoonisillalta ja isä otti tytön selkäänsä, ui keskelle jokea ja sukelsi alta pois. Lai- la siinä räpiköi henkensä edestä, mutta oppi hyväksi uimariksi. Äiti ei kestänyt katsella, vaan meni pois ja sanoi, että kyllä pian joku hukkuu. Isän mielestä uimataito oli välttämätön koskenpartaalla asuville.
Sodan aika
Sota syttyi marraskuussa 1939 ja se olikin pahempaa karjalaisille kuin oli kuviteltukaan, pommituksia oli yhtenään, mutta elämää ja työntekoa oli jatkettava.
Isä oli 45-vuotiaana liian vanha sotaan, mutta oli toki työvelvollinen, sillä ruokaa piti saada etenkin sotilaille. Laila muistaa erään vuoden 1940 ilma- taistelun 4. Helmikuuta: 54 venäläistä lentokonetta ilmestyi yhtäkkiä taivaalle, suomalaisilla oli vain 9 konetta pistää vastaan ja meteli oli korvia huumaa- va. Yksi venäläinen kone putosi ihan lähelle kotia ja kaikki kylän lapset juoksivat suojeluskuntatalolle katsomaan lentäjää, joka saatiin vangiksi. Vanki sanoi kuulustelussa ihan selvällä suomenkielellä että minun isälläni ja äidilläni oli Jumala, mutta minä olen kommunisti ja uskon siihen. Se kuulosti Lailasta tosi kummalliselta, sillä kotona oli opetettu luottamaan Taivaan Isään.
Rauha tuli 13.3.1940, mutta minkälainen rauha.
Sotapoliisi hiihti pellon poikki heidän luokseen ja
Laila ja Olavi.
kertoi, että älkää ihmiset suotta iloitko rauhasta, koti on nyt jätettävä ja lähdettävä evakkoon. Siinä monen karjalaisen sydän miltei pysähtyi. Maaliskuun 15.
päivä jouduttiin lähtemään karjavaunuissa alta pois, kun voittaja valtasi alueen. Mukaan sai ottaa vain minkä jaksoi kantaa, kaikki rakkaat eläimetkin piti lopettaa. Isä ei kyennyt teurastamaan omaa karjaa, vaan käski sotilaiden ampua eläimet. Hevonen, mulleja, lampaat, 5 lehmää, koko perheen elanto hävisi hetkessä. Lapsille oli surkeinta, että mäyrä- koira Piku ja Söpö-niminen kissakin piti lopettaa, ei auttanut itku eikä parku.
Matkanteko oli ankeaa, Karjalan väki nieli kyy- neleitään ja vasta Onttolassa saatiin ensi kertaa ruokaa. Se lihakeitto jäi hyvänä mieleen, kuumaa lihakeittoa kylmässä junanvaunussa. Siilinjärvellä päästiin kirkkoon yöksi, lapset nukkuivat penkeillä ja aikuiset lattialla. Nilsiässä jouduttiin ilkeiden ih- misten hoteisiin, tupa oli ankea ja emäntä nimitteli vieraitaan ryssiksi. Isä kysyi onko talossa karttaa, että olis näyttänyt millä puolella rajaa Harlu sijait- see. Ei kuulemma löytynyt karttaa.
Kannuksessa päästiin kirkonkylään sahanomista- jan taloon. Siellä oli 4 muutakin perhettä ja elämä lähti sujumaan paremmin. Sattui sielläkin yksi outo tapahtuma. Alakerran täti nimittäin kysyi Lailalta, että onko tuo sinun isäsi hullu? Laila vastasi että ei toki ja puolestaan ihmetteli miksi nainen niin luuli.
Vastaus kuului, että kun isäsi laulaa kiitosvirttä, vaikka on menettänyt kaiken omaisuutensa. Isän tapana oli näet laulaa lempivirttään ”Kiitos Sulle Jumalani”.
Oli monenlaista työtä ja rahaakin saatiin esi- merkiksi pajujen kuorimisesta, koska kuoriainesta käytettiin nahan parkkauksessa. Kuorituista pajuista puolestaan tehtiin nippuja sotainvalideille, jotka te- kivät näistä korihuonekaluja. Osuuskaupasta saatiin lihan rääneitä ravunsyöteiksi ja ravustus se vasta olikin tuottoisaa, ainakin lasten mielestä. Suuri oli myös muurahaisenmunista saatu korvaus, jonka apteekki maksoi.
Takaisin Karjalaan päästiin vuonna 1941, aluksi majoituttiin paperitehtaan asuntoon, koska kotitalo oli pommitettu hajalle, mutta navetta oli sentään pystyssä. Siellä oli keinutuoli, jonka jalat venäläiset olivat sahanneet valevireeseen. Kun Laila istahti siihen vauva Kaarina sylissään, keinu hajosi ja Laila ja Kaarina lensivät mukkelis makkelis päin seinää, onneksi molemmat selvisivät mustelmilla.
Pian jouduttiin kuitenkin jättämään koti uu- delleen, nyt pysyvästi. Junassa jyskytettiin kohti länttä yhtä soittoa aina Kauhavalle asti Alakylän nuorisoseuratalolle. Nyt oli taas tuuria isäntäväen kanssa, sillä Kleemola, joka haki evakot asemalta oli lämmittänyt saunan ja vihtomisen jälkeen oli ruoka valmiina pöydässä. Perheelle tuli lämmin, kotoinen olo ja tunne, että Pohjanmaalla onkin reilua väkeä.
Talosta saatiin oma huone ja karja pantiin navettaan.
Miehet sopivat keskenään, että meijeritili jaetaan.
Kleemolan poika Martti oli sotaväessä ja perheessä oli myös muutaman vuoden ikäinen ”Ippa” Liisa Tuulikki. Talon työt tehtiin porukalla, aamulla isäntä koputti evakkoperheen huoneen seinään ja sanoi Lailalle, että ”lähäres plikka hairaan hevooset joki- rannasta” ja siinä työntouhussa meni päivä nopeasti iltaan saakka. Tämä oli mukavaa aikaa, Laila kävi rippikoulunkin Kauhavalla ja kerkes olla jo Osuus- kaupan leipomossakin harjoittelijana, kun sitten tuli taas muutto eteen.
Elämä rauhoittuu
Isä sai työpaikan Pakilasta läheltä Helsinkiä vero- viraston remontointitöihin ja perheen piti mennä perästä heti, kun järjestyi asunto. Ensin Laila pääsi ompelemaan turkisnahkoja Helsingin Pukimoon.
Sen jälkeen löytyi pesti Kotileipomo Kotkasta Al- bertinkatu 36:sta. Aluksi Laila teki mämmiä ja sitten hänestä koulittiin leipuri. Pullapuoli tehtiin käsin, mutta leipätaikina pyöri isossa padassa, jossa mela kiersi taikinan. Tarvitsi vaan heittää vedet, hiivat, jauhot ja suolat joukkoon, niin saatiin maukasta leipää.
Vuonna 1946 oli saatu sen verran rahaa kasaan sotakorvauksista, palkoista ja pankkilainasta yh-
1950-luvulla rakennettu talo.
teensä, että isä päätti ostaa talon Käkelän pojilta Aunesluoman kylästä Kauhajoelta. Peltoa siinä oli 14 hehtaaria ja suota ja metsää 92 ha, mutta suurin osa oli suota. Siellä Laila varsinaisesti oppi met- suriksi, ensin tukit kaadettiin justeerilla, rankoja tehtiin pokasahalla ja kirveellä oksittiin puut. Kaikki tämä oli Lailan mielestä mukavaa ja sai olla ulko- na. Nuori neitonen oli melkoisen jäntevä ja vahva siihen aikaan.
Oli toki nuorilla omatkin menonsa työn jälkeen, Laila ja Lahja menivät nurkkureiksi Ojalan Mart- tan ja Veikon häihin Kauhajärven kylään. Tapa oli outo karjalaistytön mielestä, mennä nyt kutsumatta toisten häihin, mutta se reissu ei ollut turha. Tytöt saivat tanssia koko illan, eräskin mukava Olavi tanssitti yhtenään Lailaa, välillä vähän huilattiin kaivonkannella, ja sitten taas mentiin. Laila ei vie- läkään oikein ymmärrä, mistä sitä juttua piisas, kun he olivat ihan outoja toisillensa. Kotimatkalla tulikin suru puseroon, kun ei oltu ymmärretty sopia mitään treffejä. Mieltä oikein karvasteli, kuinka osaakin ihminen olla tyhmä, tähänkö kaikki nyt jäi ja niin miellyttävältä kun se Olavi vaikutti.
Kuin onnenkauppaa nuoret kohtasivat toisensa uudelleen Iikka Alhaisen syntymäpäivillä ja nyt oli molemmille selvää, että tapaillaan ja tutustutaan kunnolla. Laila oli tuolloin 19 ja Olavi 26-vuotias.
25.9.1947 mentiin kihloihin ja 27.12 samana vuon- na pari vihittiin. Tammikuussa 1948 Laila muutti Honkajoelle Alataloon ja nuoripari sai oman sopen isosta tuvasta. He olivat jopa omissa ruuissa. Vanhin poika Keijo syntyi samana vuonna ja Laila sai rau- hassa hoitaa vauvaa, vaikka auttoi anoppiaan myös navetta-askareilla. Anoppi oli oikein kiltti ihminen, mutta appiukko oli hurjempi. Hän oli nuorempana toiminut järjestysmiehenä ja pistänyt kuulut Paula- pojatkin järjestykseen, teko mitä moni muu mies ei olisi uskaltanut. Myllymäen seuroissa veljekset oli- vat alkaneet riehua ja Vihtori oli ottanut pari heistä kiinni ja kopistellut poikain päitä yhteen, niin kyllä olivat rauhoittuneet kummasti.
Porin kautta emännäksi Lauhalaan
Alatalossa oli poikia Valto, Olavi ja Reino, tytär Maire ja vanhaisäntä Vihtori, eikä oikein tiedetty kenestä tulee seuraava isäntä. Tämän vuoksi nuori- pari, Laila ja Olavi, muuttivat Poriin. Vuonna 1950 Olavista tuli talonmies Lipsaselle ja Laila pääsi
”puuvillaenkeliksi” Porin Puuvillaan. Nuorikko työskenteli kertauskone ”rallassa” jopa niin ripeästi, että kauan talossa ollut Fanny nälvi ” onko sinulla Puuvillan osakkeita, kun huhkit tuolla tavalla?”
Laila sai näyttää palkkapäivänä, ettei ollut ihan huonoimmasta päästä, kun pääsi heti urakalle ja muut, Fanny etunenässä, ihan kalpenivat nähtyään Lailan tilipussin.
Lipsasen kahvinpaahtimon toisessa kerroksessa oli pariskunnan asunto, iso olohuone, jossa nukut- tiinkin ja keittiö. Kahvinpaahtajat kantoivat kahvia pussilla työkavereilleen, eikä mistään ollut pulaa.
Keijoa hoiti viisitoistavuotias lapsenlikka Maija Kullaalta. Maija nukkui keittiön penkkisängyssä.
Hän oli kätevä ja mukava, piti ”jöötä” jopa Olaville.
Ruokakaappiin ei ollut muilla asiaa ja Maijalla oli sapuska kohta valmis, kun Olavi tuli töistä. Tyttö sai käydä iltaisin elokuvissa, mutta myöhään ei saanut viipyä, sillä kun Maijan isä toi tytön palvelukseen antoi hän samalla vastuun tytöstä Olaville.
Olavi sai lisäansioita laittamalla varsia ja kä- densijoja lapioihin ja tarikoihin. Laila auttoi tässä varsitushommassa ja näin he tutustuivat kuuluisaan Algot Niskaan ”Dannyn” isoisään, joka tuli tarinoi- maan iltaisin aikansa kuluksi kertoen heille jännit- täviä salakuljetusjuttuja. Algot toi laivalla nuorena miehenä pirtua Hampurista Viroon, josta trokarit toimittivat viinan Suomeen pienemmillä veneillä.
Niska osasi sijoittaa voittonsa ja rahansa, eteni sit- temmin taitavaksi liikemieheksi tehden myöhemmin rehellistä kauppaa.
Porissa oltiin parisen vuotta, kunnes Vihtori otti yhteyttä ja pyysi Olavia isännäksi Alataloon. Vihtori halusi nyt luopua tilasta ja veli Reinokin vuokrasi oman puolensa talon maista, joten siitä paikasta ta- kaisin Lauhalaan. Navettaa alettiin rakentaa vuonna 1953, samana vuonna, kun Teuvo syntyi. Lehmille tehtiin 6 partta ja vasikoille omat karsinat sekä pieni sikala. Yleensä pidettiin kahta sikaa, toinen ittelle syötäväksi ja toinen myyntiin. Velkaa ei uskallettu ottaa vielä silloin. Asuttiin vaatimattomasti työtu- vassa navetan yhteydessä.
Tupaa varten otettiinkin peräti 300 000 mk velkaa, vähän oikein kipristeli vatsanpohjassa. Nyt piti pysyä terveenä ja jaksaa, että saatiin velat kun- nialla maksettua. Olavi oli taitava, suurimman osan rakennustöistä hän teki itse, jopa huonekalut. Olavi
Laila ja Keijon pojan Markon tytär Venla.
oli myös taitava konemies, hän huolsi ja kunnosti koneita naapureillekin.
Lailalla oli haave saada pari lasta lisää Teuvon jälkeen, ehkä tyttöjä, mutta lääkäri sanoi ei. Kohta- lo puuttui peliin, sillä Lailan sisko Else oli anonut ottolasta. Lastenkodin johtajatar soitti Lailalle, siis
”väärälle” sisarelle, että täällä olis nyt kaksi tyttöä.
Lailan ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ja kun Olavi- kin suostui, lähti Laila jo viikon kuluttua noutamaan tyttöjä pääkaupungista. Lastenlinnassa hän sai tavata itse arkkiatri Arvo Ylpön, joka halusi tietää minkä- laisiin oloihin tytöt päätyisivät. Helsingistä tuli pari kertaa vuodessa tarkastaja katsomaan tyttöjen voin- tia. Kolmevuotiasvuotias Arja ja kaksivuotias Erja olivat terveitä ja suloisia lapsia. Onneksi pojatkin hyväksyivät heidät oitis perheeseen, joten mitään ongelmia ei tullut. Nyt oli kotona vilskettä ja menoa, mutta Lailan mielestä työntäyteinen elämä on paljon antoisampi kuin helppo elämä.
Lauhalan koulusta myytiin vanhoja pulpetteja ja sellaiset hankittiin Alataloon. Siskokset oppivat lukemaan, Erjakin luki jo viisivuotiaana. Samoin opetettiin tytöt maatalon töihin. Vaikkei se lantun- perkaaminen nyt aina niin herkkua ollut, niin yh- dessä tehtiin ja perhe pääsi jaloilleen. Kaikki lapset saivat mahdollisuuden käydä koulua ja hankkia itselleen ammatit.
Vanhin poika Keijo otti talon 1970-luvulla Ola- vin jäätyä eläkkeelle, mutta emännälle ei silloin vielä maksettu eläkettä. Lailasta tuli vahingossa
lomittaja, kun hän tuurasi Kohtamäen Ristoa, jonka piti lomittaa Pajukoskella. Risto joutui yhtäkkiä sai- raustapauksen vuoksi muualle ja Laila haettiin hä- tiin. Kunnassa oli huutava pula pätevistä lomittajista ja Lailaa suorastaan painostettiin alalle. Olavi sanoi, että kyllä hänkin olis akkansa elättänyt, mutta suos- tui kuitenkin kuskaamaan emäntää tilalta toiselle.
Astman takia oli Lailan jätettävä lomitushom- mat, mutta vielä hän sai yhden mahdollisuuden, kesätöihin Niemisen Puutarhalle. Puutarhatyö oli mukavaa ja talossa oli hyvä henki. Laila on poiminut yhden jos toisenkin Senga-mansikan ja kukapa ei pitäisi makeista mansikoista.
Nyt 86-vuotiaana Laila on kiitollinen elinpäi- vistään, vaikka hän on kokenut monta surua ja me- netystä ei se ole lannistanut hänen uskoaan. Keijo pojan kuolema vain 62-vuotiaana ja Olavin pois- meno kyllä tuntuivat raskailta, mutta isän opetus oli että mikä on menetetty on mennyt ja on turha jäädä säälimään itseään. Samoin ajatus, että toimettomuus on sielun pahin vihollinen on pitänyt tämän pirteän vanhuksen liikkeellä. Jokaisen velvollisuus on teh- dä parhaansa ja Lailan uuttera vaivannäkö toisten hyväksi kantaa edelleen hyvää hedelmää. Lailalle ihmisessä on tärkeintä puhdas sydän ja vilpitön mieli, ulkoiset tekijät, arvoasema tai varallisuus ovat pikkutekijöitä tässä maailmankaikkeudessa.
Saila Kamppi
H
onkajoen Metsästysyhdistys täytti keväällä 70 vuotta ja toimii aktiivisesti ja monipuolises- ti paikkakunnan metsästäjien ja riistanhoitotyön edistämiseksi. Metsästyksen ja riistanhoidon li- säksi mukaan kuvioihin on tullut kenneltoiminta, ampumakokeet, nuorten metsästäjien leiri ym.Hirvenkaato tai ketunmetsästys eivät suinkaan ole ainoat metsästyksen lajit Honkajoella. Meillä on nykyään runsas riistan lajivalikoima: on kanalintuja, sepelkyyhkyjä, majavia, kettuja, supikoiria, peuroja ja jopa suurpetohavaintoja tehdään aina karhusta ja ahmasta susiin ja ilveksiin.
Metsästysyhdistys perustettiin 24.4.1944, kos- ka järjestäytyneen metsästyksen kautta saatiin laajemmat metsästysalueet yhteiseen käyttöön ja hirvenmetsästys seurueena oli tehokkaampaa ja mukavampaa kuin yksinäisten erämiesten jahti.
Paikkakunnallamme vallitsi ennen yhdistystä huono koirakuri ja nyt yhdistyksen jäsenet velvoitettiin valvomaan koirien irtioloa eläinten rauhoitusaikana.
Alun alkaen päätettiin, että seurassa olisi vain 20 jäsentä, nykyään seuran jäsenmäärä on peräti 176.
Metsästäjien ensimmäiseen kokoukseen osal- listuivat kokoon kutsujana Osuuskaupanjohtaja
Honkajoen Metsästysyhdistys 70 vuotta
Ansiomerkkien saajat (vasemmalta lukien): Vilho Männistö Suomen Metsästäjäliiton Kunniakilpi, Tauno Heinola yhdistyksen varapuheenjohtaja Suomen Metsästäjäliiton Kunniakilpi, Raimo Koivisto hirvenmetsästyksen johtaja Suomen Metsästäjäliiton Hopeinen ansiomerkki, Jarmo Heinola yhdistyksen sihteeri Suomen Metsästäjäliiton Kul- tainen ansiomerkki, Tapio Rauhala Peuranmetsästyksen johtaja Suomen riistakeskuksen Riistanhoidon ansiomerkki, Pentti Vanhahonko yhdistyksen puheenjohtaja Honkajoen Metsästysyhdistyksen lahja, Markku Lehmijoki RHY:n Majavanmetsästyksen johtaja Suomen riistakeskuksen Pronssinen ansiomerkki, Pekka Kamppikoski suurpetoyh- dysmies Suomen riistakeskuksen Kunniakirja eränkäynnin ja metsästyskulttuurin edistämisestä, Hannes Heiskala
Kenneljaoston puheenjohtaja Suomen Kennelliiton Juhlalautanen.
Kalle Marja-aho, Lars Schildt, Arvo Tuomi, Ar- mas Kamppi, Pentti Tyrkkö, Vihtori Santti, Aarne Paloviita, Viljami Viitanen ja Toivo Malmivaara.
Marja-ahosta tuli seuralle puheenjohtaja ja Malmi- vaarasta sihteeri ja tilintarkastajiksi Juho Onnela ja Armas Kamppi. Seura teki kauaskantoisen ratkaisun ja liittyi heti ensimmäisessä kokouksessa jäseneksi Suomen yleiseen metsästäjäliittoon. Honkajoen metsästysyhdistys on vanhin Pohjois-Satakunnan riistanhoitoyhdistyksen alueella.
Seuralla on ollut hyviä ja sitoutuneita puheenjoh- tajia. Arvo Lähde toimi kauan ja nykyinen puheen- johtaja Pentti Vanhahonko on johtanut metsästäjiä jo liki 40 vuotta. Menestyksellisesti sihteerin tointa hoiti pitkään Väinö Uusihonko ja nyt toimii tar- mokkaasti asioita hoitaen Jarmo Heinola. Seuran 40-vuotisjuhlassa perustajajäseniä oli elossa enää Arvo Tuomi, Aarne Paloviita ja Toivo Malmivaara.
Seuran alkuaikoina hirvenkaatolupia myönnettiin vain muutama vuodessa ja salakaatoja ilmeni tavan takaa. Sattuipa eräällä Kotoviidan Kiialla olemaan vain yksi ”kaatolupa”. Ilmiannon perusteella polii- sikonstaapeli Kuusela tuli tekemään tarkastusta ja Kiian puntusta löytyikin 5 hirvenjalkaa. No, kons- taapeli ihmetteli mokomaa ja Kiia siinä viattomasti totesi, että sitä hän on itsekin ihmetellyt.
Riistaa riittää
Hirvien ja muun riistan määrä on huomattavasti lisääntynyt sodanjälkeisistä vuosista. Nousukautena 1985-luvulla saatettiin hirvenkaatolupia myön- tää Honkajoen yhdistykselle peräti 64 kappalet- ta. Nykyään kaatolupia on enää vain kolmasosa huippuajoista ja majavalupia on muutaman kappa-
leen kiintiö. Majava aiheuttaa tuhoja metsänomistajille, eikä valtio korvaa vahinkoja, joten on tärkeää valvoa majavakantojen suuruutta, että tasa- paino luonnossa säilyy. Metsästettä- vien hirvikantojen määrä selvitetään parhaiten lentolaskennalla ja kantoja säädellään suuntaamalla metsästys myös petoeläimiin.
Honkajoellekin tavataan karhuja, sudet syövät koiria ja ilveksiä liik- kuu maisemissa, joten metsästäjät koetaan pitäjässämme turvan takaa- jina ja yleisesti ajatellaan, että pedot kuuluvat enemmän erämaihin kuin asutusalueille. Jos on epävarma, mikä peto nurkissa hiiviskelee, voi soittaa vaikka suurpetoasiantuntijalle Pekka Kamppikoskelle. Varmaa on että tun- keilija tunnistetaan.
Metsästäjiltä vaaditaan nykyisin metsästäjätutkinto, ja läpäistäkseen kokeen täytyy tietää metsästyksestä Juhlapuheen pitäjä Suomen riistakeskuksen
riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi.
ja metsästyslaista ja metsästystavoista melkoinen määrä. Oppaita on tietysti saatavilla, mutta mikään ei korvaa opetusta, jonka asiantuntijat voivat antaa.
Meillä Honkajoella järjestetään koulutusleirejä yhteistoiminnassa Pohjois-Satakunnan riistanhoi- toyhdistyksen kanssa. Leirillä voi hankkia itselleen käytännön oppia ja pätevöityä metsästyksessä. Näitä nuorten metsästäjien leirejä on järjestetty Jyllin lei- rikeskuksessa jo 20 vuotta ja ne ovat osoittautuneet erittäin suosituiksi.
Hakijat otetaan ilmoitusjärjestyksessä mutta leirikeskukseen mahdu enempää kuin parisenkym- mentä osanottajaa kerrallaan. Maakunnissa kehutaan leiriä ja paikalliset vetäjät Pentti Vanhahonko, Pekka Kamppikoski, Reijo Kaivola ja Timo Röpetti ovat onnistuneet luomaan sille sellaisen tunnelman ja opetuksen tason, että jotkut haluavat leirille jopa useamman kerran.
Loukkujen teko, riistapellon kylvö ja taimiston suojaus ovat asioita, joita opitaan juurta jaksain.
Ampumakoulutuksessa on ollut mukana huipputa- son vetäjiä. Kankaanpään ampujien Juho Kurki on halunnut opettaa ampumaurheilua nuorille aloit- telijoille. Myös Tapio Loukkaanhuhta on antanut aseenkäsittelytaitonsa nuorten käyttöön.
Ampumarata
Metsästysyhdistys hankki ampumarata-alueen aivan kirkonkylän tuntumasta. Nimismies Rekolan lau- sunnossa lääninhallitukselle kuvaillaan aluetta asu- mattomaksi suoksi, nykyään radan läheisyyteen on syntynyt yritystoimintaa ja ampumaradan suojaval- leja on korotettu. Ensimmäisen liikkuvan hirviradan, joka toimi polttomoottorilla, rakensi sahanomistaja
Toivo Honko. Radan käyttötekniikka oli lähes yh- täläinen sirkkelisahan kanssa ja toimi hyvin vuosi- kausia. Toinen rata oli sähkökäyttöinen, mutta liian hieno ja monimutkainen yhteiskäyttöön. Nykyinen kolmas rata on onnistunut, se on yksinkertaisempi ja toimintavarma. Tällä radalla pystytään suoritta- maan sekä hirviammuntakokeita, että hitaampia ja nopeampia villikarjujen ammuntakokeita.
Metsästysseura osti kerhotilakseen vanhan pap- pilan ja sai hyvät puitteet pitää isompia juhlia, kuten hirvipeijaisia. Metsästysmajalla voi järjestää myös koiranäyttelyitä. Vanha arvokas rakennus on näin säilytetty hyvässä kunnossa jälkipolville. Raken- nuksen sisäseiniä koristavat palkittujen valiokoirien valokuvat. Seura järjesti taidekilpailun yläasteella ja parhaat 5 teosta ostettiin yhdistykselle ja nämäkin taideteokset ovat kaikkien ihailtavina metsästysma- jan seinillä.
Honkajoki kunnostautui naapurikuntien Isojoen ja Kauhajoen kanssa Suomen suurimman susijahdin 1960-luvun puolivälissä. Noin 300–400 metsästäjää osallistui jännittävään jahtiin. Kaukaisimmat met- sästäjät tulivat Kanadasta saakka ja sudenkaatajia tulvi tänne ympäri maata. Vaikka susi ammuttiin Isojoen puolella, Honkajoki sai suden omakseen, kun paikallinen Lions klubi tarjosi siitä eniten ja lahjoitti sen sitten yhteiskoululle. Siellä susi on näytillä tänä päivänäkin oppilaille ja muillekin, jotka haluavat nähdä tämän kuuluisan pedon.
Metsästykseen liittyy paljon sankaritarinoita.
Kuka on hyvä ampuja, kellä pinna kestää parhaiten kytätä samassa passissa mutta on saaliin pyytämi- sessä onnellakin sijansa. On Plaskekallion kunin- kaita ja metsästäjiä, joiden ”villiä” poroa jahdattiin aina Karviaa ja Parkanoa myöden. Laji sopii niin erakoille kuin seuramiehillekin. Makkaravalkioilla ja leiritulilla kerrotaan mehevimmät tarinat höystet- tynä tai ilman. Tosimiehet pärjäävät paremmin kuin tosikot, eikä saaliin määrä enää näyttele tärkeintä roolia.
Juhlat merkkivuoden kunniaksi
Metsästysyhdistys järjesti arvokkaan ja ikimuistet- tavan 70-vuotisjuhlan Metsästysmajalla 19.7.2014.
Tervehdyssanat lausui oman yhdistyksen puheen- johtaja Pentti Vanhahonko ja juhlapuheen piti riis- tatalouspäällikkö Jarkko Nurmi Suomen Riistakes- kuksesta. Mainion riistapäivällisen loihti kotipaik- kakuntamme mestarikokki Kirsi Ylituomi. Upeinta juhlassa oli kuitenkin ne lukuisat ansiomerkit, joita yhdistyksen jäsenet saivat vastaanottaa tilaisuudes- sa.
Heikki Malmivaara Juhlayleisöä metsästysmajan pihapiirissä.
M
arraskuun 3. päivä kävivät Toivo ja Esa Kivi- oja tervehtimässä 18.11. 100 vuotta täyttävää veteraania Toivo Ylipeltolaa. Tytär Anja otti vieraat vastaan ovella, koska isäntä oli juuri puhelimessa soittamassa tutulle oman kylän miehelle. Sitten meitä tervehti kuuluvalla äänellä ja lujalla käden puristuksella veteraani, jonka ikää on vaikea uskoa todeksi.Toivo on nimittäin syntynyt v. 1914 Venäjän vallan alaiseen Suomeen. Samana vuonna alkoi ensimmäinen maailmansota, Venäjän tsaari Niko- lai antoi asetuksen Suomen suuriruhtinaskunnan venäläistyttämisestä ja tämän seurauksena Suomen jääkäriliike perustettiin.
Kun sitten istuuduimme viihtyisän asunnon istuimille, niin välittömästi alkoi kahden toisilleen hyvin tutun kaiman keskustelu. Yli kahden tunnin jutustelusta sain kirjattua ylös pääkohtia Toivon pitkästä elämästä.
Toivo syntyi Vahonkylässä yhtenä vanhan Yli- peltolan sukutilan kuudesta lapsesta. Tuohon aikaan hänen mukaansa elettiin vielä hyvin vaatimattomas- ti. Käytössä eivät vielä olleet metalliset ruokailuvä- lineet vaan puutikuilla ja – lusikoilla syötiin. Kaikki työ tehtiin käsin ja hevosen avustuksella. Lapset osallistuivat työhön heti kun pystyivät. Tilalla oli peltoa vasta muutama hehtaari, muutama lehmä, muutama sika, lampaita ja kanoja. Metsää oli mutta sillä ei vielä tuolloin ollut kuin kotitarvearvoa.
Toivo muistelee koulunkäyntiään. Jyllin koulu oli juuri perustettu joten hän pääsi sinne sopivasti 8-vuotiaana. Kansakoulua 4 luokkaa riitti tuolloin oppivelvollisuuden täyttämiseen. Toivon mukaan koulun ensimmäinen opettaja oli huono kurinpitäjä ja hoiteli vaan lehmiään ja vasikoitaan. Sitten opet- taja vaihtui ja Bertta Salonen osasi jo pitää vintiöt kurissa.
Nuorena piti jo hakea töitä kylältä, kaikille lapsille ei omalla tilalla niitä riittänyt. Ainakaan rahapalkkaa oli turha odottaa. Naapurissa Rot- kuksen Kustaa tarvitsi lisäapua ja sinne Toivokin pestautui. Kustaa oli kuulemma suurikokoinen isäntä. Päiväpalkka oli tuolloin 3 mk ja maksettiin kerran viikossa. Toivon veli yllytti sitten pyytämään palkkaa enemmän. Niinpä Toivo ilmoitti Kustaalle tarvitsevansa 4 mk päivä. Kustaa maksoi mutta il- moitti ettei sitten tarvitse enää tulla. Toivoa harmitti velipojan temppu.
Kotitilalle Toivo sitten raivasi veljensä Aarnen kanssa paljon uutta peltoa, kaikkiaan vuosien aikana noin kolmekymmentä hehtaaria. Hevosella vedä- tettiin kannot ylös ja kuokalla maa nurin. Lapiolla käsivoimin kaivettiin ojat. Äestystä Toivo tehosti teettämällä Vähäniemen Valtolla kolmen hevosen vetolaitteen. Näin hevoset jaksoivat vetää äestä pitempään ilman taukoja. Maat piti myös kalkita.
Kiviojan Toivo muistaa kerran katselleensa kaiman kalkinlevitystä. 50 kg:n kalkkisäkit oli jaettu saroille määrävälein. Toivolla oli iso vakka johon mahtui koko säkki. Kaksin käsin kalkki lensi ja kun vak- ka tyhjeni, oltiin jo uuden kohdalla. Kalkin vielä lentäessä hän potkaisi uuden säkin auki, tyhjensi vakkaan ja lähtiessään vielä potkaisi tyhjän säkin ojan pientareelle. Näin työ jatkui tauotta. Maatalous- työt olivat raskaita, siksi ruokailtiin vahvasti kolme kertaa päivässä. Nuoruusajoilta on varmaan peräisin Toivon vahva peruskunto joka näkyy vieläkin.
TOIVO YLIPELTOLAN 100 VUOTTA
Ratsurialiupseeri armeijassa.
Sitten juttu siirtyy sotaväkeen menoon. Toivo ottaa esille vanhan lukitun lippaan, jossa säilyttää arvokkaimpia tavaroitaan. Toivo kertoo että lipas tuli hänelle kalliiksi. Maksoi 120 000 mk. Hän oli taannut Jylliin kauppiaaksi tullutta Myllyniemeä.
Takaus lankesi maksettavaksi mutta kauppiaan kassalipas jäi sentään. Lippaasta löytyy sotilaspassi.
5.1.1936 kutsuttiin Toivo sotaväkeen. 3. KTR Riihimäellä määrättiin palveluspaikaksi. Palvelu- saika tuolloin 440 vrk. Hän yleni sotaväessä ali- kersantiksi ja toimi siellä mm. ratsurialiupseerina sekä AE:n rehumestarina. Yksikössä oli tuolloin 64 hevosta joten rehunhankinnassa riitti hommaa.
Armeijan jälkeen siviilissä oloa riitti vain noin vuoden verran, kun tuli lähtö Talvisotaan. Sotilas- passin mukaan Toivo osallistui taisteluihin Näykki- järvellä ja Viipurinlahdella. Tuolloin valjakkoaliup- seerina. Vakavin tapaus Talvisodassa oli kun Toivon ryhmä oli autokuljetuksessa tulossa etulinjasta ja auto juuttui pimeällä metsätaipaleella lumeen.
Kun sitä pitkään koetettiin saada liikkeelle niin yhtäkkiä Toivo huomaa sivustalla valonvälkähdyk- sen. Toivo määrää ryhmän suojautumaan ja lähtee selvittämään, josko siellä on ryssän miehiä. Toivo etenee metsässä ja yhtäkkiä huudetaan tunnussanaa.
Oman, mutta vieraan joukon tunnussanaa Toivo ei tietenkään tiennyt. Pitkään hän huusi vain omaa nimeään. Vieras ryhmä päätteli että ryssä se on ja päätti että ammutaan se. Viime hetkellä joku tunsi Toivon nimen ja sai aikeet estettyä. Toivo sanoi että sen kauhun hetken koettuaan ei varmaan tarvitse kuolla enää ollenkaan.
Viipurinlahdella Teikarsaaressa lopullisen läh- dön hetki oli lähellä myös, kun tuttu oman kylän mies Aarne Kokko pyysi ohi kulkevaa Toivoa kor- vikkeelle etulinjan asemassa. Toivo oli kuitenkin jotain asiaa toimittamassa eikä ehtinyt poiketa. Hä- nen lähdettyään asemaan osui tykistökeskitys. Aarne Kokko oli tuolloin kaatuneiden joukossa.
Myöhemmin Toivo kävi aliupseerikoulua 4 kk.
Perkjärven tykistöleirillä ja Riihimäellä. Hän sai koulutuksen tulenjohtoon tähystäjäaliupseeriksi ja sai ylennyksen kersantiksi.
Talvisotahan johti Jatkosotaan. Sotilaspassin mukaan Toivo osallistui taisteluihin Hangon motilla, Limosaaressa, Riskan lohkolla ja jälleen Viipurin- lahdella. Tykistön tulenjohtueen työ on hyvin vaa- rallista, sen vihollinen yrittää aina ensin paikallistaa ja tuhota. Paljon miehiä kaatui ja usein upseereita jouduttiin korvaamaan aliupseereilla. Vartiovuorot osuivat usein kohdalle ja Toivokin on laskenut ol- leensa sotien aikana vartiossa 3600 tuntia.
Tähän liittyen hänen mieleensä muistuu tapaus, kun jälleen uusi täydennysmies, nuori vänrikki puhtaassa univormussaan, saapuu tulenjohtopaikal- le. Levittää kartan tähystyspenkalle, jolloin Toivo tempaa sen heti pois ja varoittaa vihollisen suora- suuntaustulesta. Vänrikki kysyy, pelkääkö kersantti.
Toivo vastasi että pelkään ja kohta pelkäät sinäkin.
Ei aikaakaan, kun vihollisen tykistökeskitys alkaa ja lähestyy vääjäämättä tulenjohtopaikkaa. Vänrikki katsoo kauhuissaan ja yrittää kaivautua Toivon alle poteron pohjalle. Viime hetkellä keskitys loppuu ja Toivo hätistää vänrikin pois poterostaan. Haju pal-
4.5.1942 tulenjohtue. Takana vas. Arvo Virta, Eino Vehmasto, Paavo Hautaoja.
Edessä vas. vääp. Toivo Ylipeltola, ltn Kurth Sadberg, alikers. Esko Hietaranta.
jastaa että vänrikille oli tullut löysät housuun. Vän- rikki häipyy eikä häntä enää tulenjohdossa nähdä.
Pommituksista on mieleen jäänyt myös tapaus, kun muonahevonen sai täysosuman, mutta hevos- mies kärryillä säilyi vammoitta.
Hangon motilla oli taas paljon muitakin oman kyläläisiä miehiä, mm. Vähäniemen Valto, Alatalon Valto, Sippolan Yrjö ja Tunturin Eino. Lihasta oli kova pula. Toivolta kysyttiin, kukahan osaisi ampua hirviä. Tunturi oli heti selvä vastaus. Toivon mukaan Eino kun polvistui maahan, tunnusteli kädellään jälkiä ja lähti menemään, niin pian kuului pamaus.
Einon jäljiltä ei niihin metsiin kuulemma jäänyt kuin yksi saksanhirvi.
V. 1942 sodassa nähtiin suoranaista nälkää.
Toivo muistaa, kun peräti eversti tuli tulenjohtueen miehiltä kysymään miten menee, onko valittamista.
Kukaan ei uskaltanut niin korkealle herralle puhua mitään. Viimein Toivo uskaltautuu kysymään voi- taisiinko saada edes vähän leipää. Eversti antaa heti määräyksen huollolle tuoda lisää muonaa, koska nämä pojat tekevät niin vaarallista työtä. Leipää tuli ja taas pärjättiin vähän paremmin.
Asemasodan aikoihin 3 D:n komentaja etsi ratsulleen hoitajaa. Toivo esittäytyi ja komentaja toi ratsunsa näytille. Kysyi Toivolta, uskallatko nostaa sen takajalan? Tottahan se Toivolta kävi ja komentaja arveli, että olet tainnut ennenkin käsi- tellä hevosia? Toivo vastasi, että kolmevuotiaasta
on pitänyt kotona viedä hevonen ratsain laitumelle.
Komentaja epäili, että mitenkä niin pieni on selkään päässyt. Toivo siihen että korkeilta portailta ja ai- tojen päältä. Komentaja vielä kysyi, entä jos ei ole portaita eikä aitoja? Toivo sanoi että sitten talutetaan hevonen ojaan ja noustaan piitalta selkään. Tämä riitti näytöksi, komentaja sanoi että olipa hyvin koulutettu alikersantti. Toivo palveli komentajaa kolme kuukautta.
Itä-Karjalasta peräännyttäessä pysähdyttiin erää- seen asemaan ja komentaja ilmoitti, että tässä pysytään. Tulenjohtoupseerit olivat kaikki kaatu- neet. Kysyttiin kuka voisi ottaa homman? Miehet sanoivat että Toivo pystyy. Komentaja epäili, että pystyyköhän. Miehet vannoivat että Toivo pystyy mihin vain. Näin Toivo johti kersanttina patterin tulta 4 vrk. Hiitolan Kilpolansaaressa.
Tähän on tullut kirjattua tietenkin vain pieni otos sotatapahtumista. Viiteen sotavuoteen on mahtunut lukematon määrä isoja ja pieniä taisteluita ja muita sattumuksia.
Jatkosodan loputtua Toivo ylennettiin yliker- santiksi. Patterin päällikkö pyysi jäämään armeijan leipiin. Lupasi vääpelin arvon. Toivo lupasi harkita asiaa. Kotiin palattuaan hän kertoi vanhemmilleen, että tiedossa olisi hyvä ammatti armeijassa. Isä sanoi siihen ajatelleensa, että jos poika hengissä sodasta selviää, niin saisi jatkaa hänen työtään. Päätös oli vaikea, mutta siihen aikaan vanhempien kunnioitus Ääniseltä, 25 km päähän lentää putkesta.
vei voiton. Näin Toivon sotilasura jäi. Vuonna 1968 Kekkonen sitten ylensi Toivon vääpeliksi.
Näin tilanpito Ylipeltolan tilan 6. isäntänä alkoi.
Työntäyteistä aikaa, sodan jälkeen kun puutetta oli kaikesta. Aikaansa seuraavana ja aktiivisena isän-
tänä Toivo lähti viisikymmentäluvun alkupuolella käymään Pielaveden maatalousnäyttelyssä. Siel- lä koneiden ja eläinten lisäksi hänen huomionsa kiinnittyi erääseen hyvin kauniiseen tyttöön, joka esittelyareenalla talutti valtavan suurta sonnia. Muut ihailivat sonnia, Toivo taluttajaa. Tietenkin piti ottaa selvää, missä tyttö majaili, ja näin alkoi romanssi.
Toivo muistelee että riiuumatkat olivat raskaita, kun ensin piti ajaa vanhalla polkupyörällä 20 km kirkolle, sitten linjurilla Poriin ja edelleen junalla Savonmaalle. Perillä kuitenkin vaiva palkittiin.
Niinhän siinä kävi, että 25.7.1953 Toivo Yli- peltola ja Elvi Jauhiainen avioituivat. Toivo kehuu vaimoaan kovasti hyväksi karjanhoitajaksi, navetta ja eläimet olivat aina puhtaita. Myös kuusilapsinen katras vaati pirtin puolella oman huomionsa.
Toivoon luotettiin myös yhteisten asioiden aja- jana. Luottamustoimia oli niin Maataloustuottajain, Osuuspankin kuin Osuusmeijerin hallinnossa. Kun- nan sosiaalilautakunnassa peräti 33 vuotta.
66-vuotiaana tuli viimein aika luopua tilanpidos- ta. Pojista Jaakko jäi tilan jatkajaksi. Elvi ja Toivo muuttivat kirkonkylään juuri rakennettuun Vanhus- tentaloyhdistyksen asuntoon. Siinä ympäristössä Perhekuva v. 1967.
Elvi ja iso possu.
Toivo nähtiin vielä kymmeniä vuosia auttamassa talojen muita asukkaita erilaisissa asioissa. Elvi kuoli noin viisi vuotta sitten.
Nykyään veteraani asuu yksinään tilavassa asun- nossaan. Pojista Tapani ja Heikki asuvat aivan lä- hellä. Tyttäret Anna-Maija ja Eeva sekä Anja asuvat Kankaanpäässä. Ajan myötä Toivolle on siunaantu- nut seitsemän lastenlasta ja kuusi lastenlastenlasta.
Toivo on vielä 100-vuotispäivänsä kynnyksellä täysin terve. Vain kuulo on heikentynyt, eikä ihme kun ottaa huomioon 5-vuotisen sotareissun tykkien
Esan isä 88 v. ja Topi 100 v. ovat päässeet vauhdikkaaseen keskusteluun.
parissa. Ajan tasalla Toivo pysyy lukemalla päivit- täin sanomalehtiä. Kysyn, onko Suomella nyt hyvä presidentti, hän vastaa että kyllä muuten, mutta kun se on Nato-mies.
Tämän jutun voisi päättää samoihin sanoihin kuin Tuntematon Sotilas.
Aika velikulta.
Esa Kivioja
TONTTU
Tonttu saunassa vihtoo Sitten se puita pistää pesään.
Ei tarvitse huolehtia enää kesään.
Se on saunatonttu.
Severi ja 2. luokka
JOULUSAUNA
Saunassa kaikilla on hauskaa ja höyry joulusaunassa ja höyry joulumökissä.
Jimi ja 2. luokka
Honkajokiset ovat liikkuvaista väkeä ja ehkäpä yllätyksekseenkin he ovat löytäneet aina Suomen pohjoisrajaa, Näätämöä, myö- ten postikorttejamme, joiden taustapuolella kerrotaan kortin kuvan olevan Honkajoelta.
Juuriltaan honkajokiset postikortit ovat kuudessa vuodessa löytäneet ystävänsä ja keräilijänsä kautta Suomen.
Näitä postikortteja tuottaa, suunnittelee ja markki- noi Honkajoelta kotoisin oleva Pauliina Heikkilä eli kirjoittaja yrityksessään Paperisilppuri (Piu Pau Design Oy:n aputoiminimi).
Postikorttien tekeminen alkoi osittain sattu- malta, osittain kiinnostuksesta jakaa suomalaista kansankulttuuria. Olen koulutukseltani graafinen suunnittelija. Postikortit ovat olleet harrastukseni ja henkilökohtaisen kiinnostuksen kohde muun muassa kansainvälisen postikorttivaihdon eli postcrossing- harrastuksen myötä. Postcrossing vei usein posti- korttiostoksille ja loppujen lopuksi Suomen laa- jimpien postikorttivalikoimien äärellä tuskaillessa syntyi ajatus suomalaisesta kansankulttuurista ja historiasta kertovista postikorteista.
Miksi ihmeessä suomalainen postikorttihar- rastaja lähettäisi ranskalaisen patonkiasetelman ulkomaille – saati suomalainen ulkomailla asuvalle ystävälleen ja sukulaiselleen? Meillä on rikas lei- päkulttuuri ja monet tapamme sekä historiamme kiehtovat ulkomailla asuvia.
Näin syntyivät ensimmäiset Torpan Tarinat® (Paperisilppurin rekisteröimä tavaramerkki) -posti- kortit: Leipä ja jyväkappa ja Mummun käsityökori, joiden kuvat ja tarinat tuovat tämän päivän ihmisten lähelle muun muassa pohjoissatakuntalaisen kruu- nunmetsätorppari Juho Heikkilän arkea. Erityistä Torpan Tarinat® -postikorteissa on myös englan- ninkielinen käännös, jonka avulla ulkomaalaisetkin voivat nauttia kuvaa taustoittavasta tekstistä.
Ennen Torpan Tarinat® -postikorttisarjaa teimme ensimmäiset Railin Runokortit, aluksi pienimuotoi- sesti läheisten iloksi.
Ideasta toteutukseen
Meiltä tiedustellaan usein, miten postikortit synty- vät. Valmis postikortti on lukuisten työvaiheiden takana: matka ideasta valmiiksi tuotteeksi kaupan hyllyyn saattaa kestää vuodesta pariinkin.
Postikortteja Honkajoelta
Tuokiot maaseudulta matkaavat maailmalle
Torpan leipä ja jyväkappa -postikortti on korttisarjan ensimmäisiä ja edelleen kysytty korttiaihe. 1800-lu- vulla mies sai tehdä 12-tuntisen työpäivän, jotta sai kapallisen rukiinjyviä palkakseen. Leipää arvostettiin- kin suuresti. Kortin taustapuolella kerrotaan sekä suo- meksi että englanniksi ruisleivästä. Kuvassa kruunun- torppari Juhon kruunattu jyväkappa vuodelta 1849.
Kuvan otti Ingela Nyman. ”Wonderful postcard and the story is very interesting!”, kommentoi amerikka- lainen kortin saanut postcrossing-harrastaja. Torpan Tarinat® -postikorteissa on mukavana yksityiskohtana pyöristetyt kulmat. Korteilla on Suomalaisuuden Työn
Liiton Avainlippu.
Korttien aiheita tulee vastaan arjessa, suomalai- sen vuodenkierron myötä. Arkisten toimien äärellä tulee pohtineeksi, miten entisaikaan pohjoissatakun- talaisessa kruununmetsätorpassa säilöttiin, leivot- tiin, syötiin, valmistettiin itse ja tehtiin erilaisia töitä.
Torpan Tarinat® -postikorttien aiheet sijoittuvat pääosin 1890 – 1950-luvulle, kertoen monelle tämän päivän nuorelle heidän isovanhempiensa nuoruu- desta ja lapsuudesta. Osa korttien kuvista tilataan yhteistyökumppaneiltamme ympäri Suomen, mutta yhteistä Torpan Tarinat® -postikorttien aiheissa on ajallinen ulottuvuus ja se, että korttien kuvissa asiat esitetään kuten ne olisivat aikanaan oikein olleet.
Railin Runokortit kertovat hetkistä maalla hie- man väljemmin. Niissä voi nähdä myös häivähdyk- siä suomalaisen maaseudun muutoksesta viimeisten vuosikymmenien aikana.
Ideat saattavat nousta esiin milloin vain. Mu- seossa, kirjaa tai lehteä lukiessa, entisajan työnäy- töksessä, kiehtovan historiallisen esineen kautta...
Uusista aiheista tulee toiveita yhä useammin myös korttiemme ystäviltä ja keräilijöiltä.
Jos korttia lähdetään tekemään kuvan kautta, saattaa aiheen rakentamiseen liittyä runsaasti taus- tatyötä niin historiallisen osaamisen, tarvikkeiden ja kuvausjärjestelyiden kautta. Kuva pyritään te- kemään paitsi uskottavaksi ja tietopitoiseksi, myös tunnelmaa välittäväksi. Tässä onkin hyötyä vuosien kokemuksesta kuvaussuunnittelusta ja -järjestelyistä mainos- ja viestintätoimistojen toimeksiantajille.
Valmiista kuvista valitaan parhaat ja käyttötar- koitukseen sopivimmat. Korttikuvia pyritään käsit- telemään mahdollisimman vähän. Torpan Tarinat®
-kortin kuvaan laaditaan teksti, joka käännetään am- mattikääntäjällä englanniksi. Railin Runokorteissa käy usein myös niin, että runo syntyy inspiraatiosta johonkin aiheeseen ensin, ja sen jälkeen runoon liitetään valokuva. Kuvia ja tekstejä tehdään yhteis- työssä, runot kirjoittaa itsenäisesti Raili Heikkilä.
Kuva ja teksti yhdistetään – työvälineinä tietoko- ne, ammattilaisohjelmat ja graafisen suunnittelijan ammattitaito. Korttien aineistot lähetetään värive- dostusta varten ja hyväksytystä aineistosta painetaan kortit suomalaisessa kirjapainossa. Sekä Railin Runokorteissa että Torpan Tarinat® -postikorteissa ovat olleet pyöreät kulmat alusta alkaen. Tämäkin on oma erikoisosaamista vaativa työvaiheensa.
Tarvittaessa käydään painokoneella varmistamassa oikeat sävyt. Molempien korttisarjojen kortit pai- netaan M-real Äänekosken tehtaalla valmistetulle Carta Integra -kartongille.
Valmiit kortit eivät vielä ilahduta kuin pientä joukkoa, ennen kuin ne on markkinoitu, myyty ja toimitettu jälleenmyyjille kautta Suomen. Tiiviit sesongit ovat jo tulleet tutuiksi ja ammattitaitoinen työntekijä onkin tarpeen korttien toimituksissa.
Suomen neljä vuodenaikaa asettavat tietenkin omat rajoituksensa hyvänkin kuvausaiheen ai- kataululle. Talvea ei voi kuvata kesällä ja toisin päin. Onkin kiehtovaa, miten erilaiset työvaiheet limittyvät toisiinsa: ideointi, kuvaukset, kuvausjär- jestelyt, painotyön valvonta, markkinointi ja myös logistiikka eli korttien toimitukset jälleenmyyjille ympäri Suomen.
Valokuidun nopeudella Honkajoelta
Luovaa työtä voi tehdä ajasta ja paikasta riippu- matta. Helsingin keskustassa on työhuone, jossa tila on välillä kirjaimellisesti kortilla. Useat työvai- heet voi hyvin tehdä myös etätyönä. Esimerkiksi lukuisten ideoiden ja korttiaiheiden tyyssija onkin Honkajoella.
Tärkeimmät työvälineet ovat kamera, nopea ja varma internetyhteys sekä kannettava tietokone Käsityökori, Torpan Tarinat® -postikortissa kerrotaan
käsitöistä. Korjattavat villavaatteet kerättiin mummun käsityökoriin. Sadepäivinä ja syysiltoina oli aikaa parsia ja paikata. Kesällä ulkotöiden aikaan ei niihin töihin ehditty. Korissa on sepän takomat keritsimet, mummun puiset neulepuikot, joilla tehtiin kaulahuiveja ja myssyjä. Lattialla on satavuotias pellavaloimeen kudottu räsymatto. Kortin taustapuolella kerrotaan käsitöiden tekemisestä sekä suomeksi että englanniksi.
Kuvassa mummun käsityökori vaateaitassa Honkajo- ella. Kuvan otti Ingela Nyman.
ohjelmistoineen. Etenkin valokuituyhteys on no- peuttanut ja muuttanut työn tekemistä ”syrjäkyliltä”
varmemmaksi. Aineistot niin postikortteihin kuin muihinkin painotuotteisiin tai vaikkapa internet- sivuihin siirtyvät ripeästi nopean ja tasalaatuisen valokuituyhteyden avulla.
Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan korvaa toimivaa puhelinyhteyttä. Syrjäkylän tietotyöläi- nenkin tarvitsee silloin tällöin puhelinyhteyttä asi- akkaisiin. Monelle saattaa on yllätys, miten heikon puhelinkantavuuden äärellä ollaan niinkin etelässä kuin pohjoissatakunnassa.
Honkajoen Rynkäisistä käsin työskentely antaa työelämään perspektiiviä ja opettaa myös kärsiväl- lisyyttä. Luonnonvoimien armoilla ollaan etenkin kesäisin, kun ukkonen pakottaa irrottautumaan valokuitu- ja sähköverkosta.
Helsinkiläiset yrittäjäkollegat kuuntelevat mie- lenkiinnolla, minkälaisia haasteita maaseudun tie- totyöläisellä voi olla – sähköjen toistuva katkeilu johtui oikosulkujen seurauksena palamaan sytty- neistä puisista sähköpylväistä! Tällaisilla on hyvä muistuttaa Helsingin ydinkeskustassa työongelmien kanssa painivaa: kannattaa olla kuitenkin kiitollinen jo siitä, että on sähköt ja toimiva internetyhteys.
Palvelemme onnistuneesti korttiemme ystäviä vain, jos saamme tuotteet täsmällisesti ja ripeästi kauppiaille. Tässä olennaisen tärkeää on toimiva logistiikkaverkko. Oivallista on, että Honkajoen syrjäkylältä kirjeposti lähtee arkipäivisin samalla varmuudella ja nopeudella kuin 00100-postinume- ron alueelta pääkaupungin ydinkeskustasta. Vaan miten kauan? Postin puolella on suunniteltu kolmi- päiväiseen kirjepostin jakeluun siirtymistä. Ainoas-
Ohranryynipuuroa ja karpalo- keittoa -joulukortti on vuoden 2014 uutuus. Torpassa tuoksui jo joulu, mutta vielä piti keit- tää kokonaisista ohraryyneistä perinteinen joulupuuro. Oh- ranryynipuuro oli entisaikaan juhlaruokaa. Aitasta haettiin karpaloita, joista keitettiin rai- kas karpalokeitto puuron kanssa nautittavaksi. Kortin kuvassa joulupuuroa mummun saviva- dissa Honkajoen Rynkäisten ky- lässä. Kuva: Pauliina Heikkilä
Ohranryynipuuroa ja karpalokeittoa – pohjoissatakuntalaista jouluruokaa
Kun hevosta ei ollut joka ta- lossa, matka taittui kävellen ja ehkäpä kelkassa pienimpiä lykäten.
Kirkonmenojen aikaan pienet silkohapset jo nyökähtivät pit- kän saarnan aikana silkasta väsymyksestä, varhaisen he- rätyksen vuoksi. Onneksi ko- tona odotti lämmin ohranryy- nipuuro, jota syötiinkin sitten koko päivä. Siihen aikaan ei ollut kinkkuja eikä kaikkia niitä joulun yltäkylläisiä herkkuja, joihin olemme jo tänä päivänä tottuneet.
Ohranryynipuuroon liittyvät muistelut:
Raili Heikkilä kertoi kuulemiaan muistoja 1900-luvun alusta
O
hranryynipuuro oli entis- aikaan pyhäruokaa. Sen keittämistä varten maitoa ke- rättiin ja säilytettiin puuastiois- sa pakkasessa aitassa – eihän lehmät lypsäneet vuoden pi- meään aikaan paljonkaan eikä tilojen lehmälukukaan ollut sa- maa luokkaa kuin nyt.Ohranryynipuuron keitto vaa- ti pitkän ajan. Jouluaamuna suunnattiin varhain kirkkoon,
joten puuron keittäminen oli aloitettava yöllä, puoli kahden aikoihin. Puuroa hämmennel- tiin pitkin yötä isossa padassa, joka oli ”kraakun varressa” tu- lisijan yllä.
Saattoipa käydä niinkin, että lapset heräsivät näihin yöllisin toimiin ja lähtivät laskemaan mäkeä kirpeään pakkasyöhön.
Posket punaisina lähdettiin sit- ten kirkkoon aamukuudeksi.
taan käyttämällä itse aktiivisesti postinkin palveluita voimme vaikuttaa oman kylän palveluidemme säi- lymiseen tulevaisuudessakin. Menetetyt palvelut harvoin kylille palaavat. Jakeluhelikopterit eivät ole arkipäivää suomalaisella maaseudulla – vielä.
Usein kyllä on löytänyt itsensä pohdiskelemasta, mitä Rynkäisten kruununmetsätorppaan 1800-luvun lopulla muuttanut Juho Heikkilä tuumaisi vaikkapa nykyisistä kylälle vedetyistä valokuituyhteyksistä, joiden avulla siirtyy niin ääni kuin kuvakin.
Korteista sisustustauluihin ja tukkukauppaan
Sekä Torpan Tarinat® -postikortteja että Railin Runokortteja käytetään nykyisin myös hoivatyössä.
Monet ammattilaiset kokevat korttimme vanhusten muistelu- ja tarinatyössä oivalliseksi työvälineeksi.
Olemme kuulleet, että etenkin Torpan Tarinat®
-korteissa ”muistot ovat saaneet värit” eli moni jo unohduksissakin ollut työ tai toimi on niissä kuvat-
tuna elävän oloisesti väreissä ja tietopitoisen tekstin kera. Kortit antavat puheenaihetta vanhuksille ja eri ikäpolvea oleville hoitoalan ammattilaisilleen.
Torpan Tarinat® -tuotesarja on laajentunut myös sisustustauluihin, jotka valmistetaan käsin Kankaanpäässä. Toiminnan kasvaessa pikkuhiljaa on ollut luontevaa keskittyä palvelemaan lähinnä jälleenmyyjiä eli tukkukauppaan sekä postikortti- en markkinointiin. Honkajoella postikorttejamme on myynnissä Honkajoen kunnankirjastossa sekä Osuuspankissa. Kankaanpäässä muun muassa kir- jakauppa SataKirja palvelee sekä postikorttiemme että sisustustaulujemme ystäviä. Meidät voi löytää vuosittain myös useista tapahtumista, esimerkiksi Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Sastamalasta, joissa olemme kohdanneet lukuisia, yllättyneitä entisiä honkajokisia: ”tehdäänkö näitä Honkajoella, Ryn- käisissä?!”
Teksti ja kuvat: Pauliina Heikkilä
JOULUKUUSI
Jouluna kuusi tuodaan tupaan Sitten se koristellaan
Nauhoilla, valoilla ja palloilla.
On siellä huipulla tähti, joka loistaa.
Kirkkaasti ja hienosti.
Kiia, 2. luokka
PIPARKAKUT
Piparkakkutalossa asuu trash packeja Ja piparkakkutalossa syövät
kuunvalossa Sokerikuorrutetta
Juho K. ja 2. luokka
