HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU
Kansantaloustieteen laitos
t R s
JOUSTAVA TUOTANTOTEKNOLOGIA JA SEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET YRITYKSEN ORGANISAATIOSSA JA TYÖSUUNNITTELUSSA
Helsingin Kauppakorkeakoulun
Kirjasto
Kansantaloustieteen pro gradu -tutkielma Tuomas Pakkala 22546-9 29.4.1997
______________ Kansantaloustieteen____________ laitoksen laitosneuvoston kokouksessa 14/5 19 97 hyväksytty
arvosanalla hyvä (70 p.)
HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU Kansantaloustieteen pro gradu -tutkielma Tuomas Pakkala
TIIVISTELMÄ 29.4.1997
JOUSTAVA TUOTANTOTEKNOLOGIA JA SEN AIHEUTTAMAT MUUTOKSET YRITYKSEN ORGANISAATIOSSA JA TYÖSUUNNITTELUSSA
Tavoitteet
Tutkielman tavoitteena oli analysoida joustavan tuotantoteknologian käyttöönottoon liittyviä muutoksia yrityksen organisaatiossa ja työsuunnittelussa.
Lisäksi tarkoituksena oli tutkia näihin muutoksiin liittyvää muutosprosessia.
Lähtöaineisto ja tutkimustapa
Tutkielmassa esiteltiin teoreettisen mallin avulla joustavan tuotantoteknologian käyttöönoton yhteydessä yrityksessä esiintyviä organisaation ja työsuunnittelun muutoksia. Tätä mallia täydennettiin organisaatio- ja tuotantotoiminnan tutkimuksen kiijallisuusanalyysistä saaduilla tiedoilla. Lisäksi analyysistä saatujen tietojen pohjalta kuvattiin joustavan tuotantoteknologian käyttöönottoon liittyvää muutosprosessia.
Tutkielman empiirisessä osassa kuvattiin joustavaa teknologiaa käyttöönottaneissa yksiköissä tapahtuneita muutoksia, näihin muutoksiin liittyvää muutosprosessia sekä muutosten seurauksia. Aineiston avulla vertailtiin joustavan tuotantoteknologian käyttöönoton henkilöstövetoisen ja teknologiavetoisen lähestymistavan eroja sekä saavutettuja tuloksia.
Tulokset
Tutkimuksessa havaittiin yksiköiden tavoitteenasetannan ja valitun lähestymistavan välinen yhteys. Henkilöstövetoisen lähestymistavan valinneet yksiköt pyrkivät selvästi pääomatehokkuuden parantamiseen. Teknologiavetoisen lähestymistavan valinneet pyrkivät vastaavasti henkilöstökustannustehokkuutensa parantamiseen. Lähestymistavan valinnalla havaittiin olevan myös yksikön tavoitteenasetannan ulkopuolisia vaikutuksia. Henkilöstövetoisen lähestymistavan valinneet yksiköt olivat useammin suuria kuin pieniä yksiköitä.
Tarkempi tutkimus vahvisti edelleen yksikön tavoitteenasetannan ja lähestymistavan välistä yhteyttä. Lisäksi havaittiin, usein joustavan teknologian yhteydessä mainittujen, organisaation modernien työvoimakäytäntöjen muutoksia tehostava vaikutus. Suurempien yksiköiden havaittiin onnistuvan muutoksissaan pienempiä paremmin ja pyrkivän useammin pääomatehokkuuden parannuksiin.
Avainsanat tuotantoteknologia, organisaatio, työsuunnittelu
1 JOHDANTO 4
2 JOUSTAVA TUOTANTOTEKNOLOGIA... 7
2.1 Joustavantuotantoteknologianperuskomponentit...7
2.2 Joustavattuotantojärjestelmät...8
3 JOUSTAVA TUOTANTOTEKNOLOGIA. ORGANISAATIO JA TYÖSUUNNITTELU... 12
3.1 MÄÄRITTELYT... 12
3.2 KOMPLEMENTAARISUUDET JA STRATEGINEN PÄÄTÖKSENTEKO... 16
3.2.1 Tuotannon tasapainoinen kehittäminen...17
3.3 TUOTTOA MAKSIMOIVAN YRITYKSEN TOIMINTA TUOTANTOTEKNOLOGIAN MUUTOKSEN YHTEYDESSÄ... 18
4 JOUSTAVAN TUOTANTOTEKNOLOGIAN SUUNNITTELU- JA KÄYTTÖÖNOTTOPROSESSI24 4.1 Tuotantojärjestelmänsuunnittelu- jakäyttöönottoprosessi... 25
4.2 Organisaatiososioteknisenäsysteeminä...25
4.3 Organisatorisetkonfiguraatiot... 26
4.3.1 Organisatoriset konfiguraatiot ja päätöksenteko...27
4.3.2 Yhteenveto: Organisatoriset konfiguraatiot...27
4.4 Geneerisetjärjestelmätjateknisetkonfiguraatiot... 29
4.4.1 Teknisen konfiguraation muodostaminen...30
4.4.2 Tekninen konfiguraatio ja yrityksen inhimilliset resurssit...31
4.4.3 Yhteenveto: geneeriset järjestelmät, tekniset konfiguraatiot...31
4.5 Tuotantojärjestelmänsuunnittelu- jakäyttöönottoprosessi... 32
4.5.1 Yhteenveto: suunnittelu- ja käyttöönottoprosessi...35
4.6 Muutosvastarintajasuunnittelu- jakäyttöönottoprosessi...36
4.7 JOUSTAVA TUOTANTOTEKNOLOGIA JA TYÖMARKKINASUHTEET... 37
5 JOUSTAVA TUOTANTOTEKNOLOGIA JA YRITYKSEN ORGANISAATIO...40
5.1 Tuotantoteknologianjaorganisaationperusriippuvuudet...41
5.2 Tuotantoteknologianjaorganisaationyritystasonriippuvuudet...41
5.2.1 Perinteinen mekanistinen organisaatiorakenne...42
5.2.2 Joustava organisaatiorakenne... 42
5.3 Joustavatuotantoteknologia, informaatiojaorganisaatio... 43
5.4 Joustavalletuotantoteknologialletyypillisetorganisaatiopiirteet...44
5.4.1 Integraatio...44
5.4.2 Kontrolli...47
5.4.3 Johdon organisaatio...48
5.5 Organisaatiomuutoksenrajoitteita...50
6 JOUSTAVA TUOTANTOTEKNOLOGIA JA ORGANISAATION TYÖSUUNNITTELU... 52
6.1 Joustavantuotantoteknologianjatyösuunnittelunsuhde...53
6.1.1 Ihmisen ja koneen välinen työnjako...54
6.2 Yrityksentyövoimastrategia... 57
6.3 Joustavatuotantoteknologiajatyöntekijöidentaidot...58
6.4 Joustavatuotantoteknologiajaryhmätyö...59
6.5 Joustavatuotantoteknologiajatyönjohto...62
6.5.1 Osallistuva päätöksenteko...63
6.6 Tuotantokoneidenja -laitteistojensuunnittelu...63
6.7 Joustavatuotantoteknologiajatyösuunnittelunviitekehys... 64
6.7.1 Irtisanomiset, työntekijöiden valinta ja työvoiman joustava käyttö...64
6.7.2 Työntekijöiden koulutus...65
6.7.3 Työntekijöiden arviointi-japalkitsemisjärjestelmät...66
6.8 Joustavatuotantoteknologiajatyösuunnittelunongelmat... 67
6.9 Työsuunnitteluprosessi... 68
7 EMPIIRINEN ANALYYSI... 70
7.1 Henkilöstö- vs. teknologiavetoinenlähestymistapa... 70
7.1.1 Erilaiset lähestymistavat...71
7.1.2 Henkilöstövetoisen toteutustavan lisävaikutuksista...72
7.2 Toimenpiteiden, muutostenjatulostenvälinenyhteys...73
7.2.1 Pääomatehokas vs. henkilöstökustannustehokas...72
7.2.2 Tuotantojärjestelmän suunnittelu ja käyttöönotto... 74
7.2.3 Laatu...76
7.2.4 Joustavuus...76
7.2.5Organisaation modernin työvoimastrategian vaikutus...77
7.2.6 Tuotantoyksikön koko...77
7.3 Yhteenveto... 77
8 JOHTOPÄÄTÖKSET... 80
9 LÄHDELUETTELO... 81
Kuvio 1. Erituotantomuodot (Noori 1990, 35)... 9
Kuvio 2. Teknologiankasvavaintegraatio (Noori 1990. 40)... 11
Kuvio 3. Pistejoukko (Milgrom& Roberts 1995, 182)... 13
Kuvio 4. Funktio (Milgrom & Roberts 1995, 183)... 16
Kuvio 5. Tasapainotonvs. tasapainoinenkehitystyö (Berger 1994, 265)... 17
Kuvio 6. Prosessinresurssienpainotuksenmuuttuminenorganisaationkehittämisenedetessä (Berger 1994, 278)... 18
Kuvio 7. Organisaatiokäsityksenmuuttuminen (Bolk 1992, 231)... 26
Kuvio 8. Organisatorisenmuutoksenvaikutukset (Noori 1990. 273)...36
Kuvio 9. Organisatorisenmuutoksenhallinta (Noori 1990, 275)... 37
Kuvio 10. Tuotantotyyppeihinsoveltuvattuotantojärjestelmät (Child 1987, 115)... 43
Kuvio 11. Ihmiset, ryhmät, verkostotjateknologia (Bohnhoff & Brandt & Henning 1992, 299).. 46
Kuvio 12. Teoreettistentyösuunnitelmientyyppipiirteet (Cummings & Blumberg 1987,44)... 53
Kuvio 13. Ihmisenjakoneentyönjaonjatkumo (Barfield & Hwang & Chang 1986, 390)... 56
Kuvio 14. Tuotanto- jasuunnittelusoluihinperustuvarakenne (Brödner 1991, 8)...61
Kuvio 15. Kolmeerilaistayrityksenlähestymistapaa... 78
LIITTEET:
1 Aineiston muokkaus 2 Muuttujien korrelaatiotaulu 3 Keskiarvotestien tuloste
4 Regressiomuuttujien korrelaatiotaulu 5 Regressiotuloste
1 Johdanto
Viime vuosikymmeneltä lähtien tuotantoyritysten kilpailuympäristö on voimakkaasti muuttunut. Toisaalta parantuneet liikenne-ja viestintäyhteydet, kaupanesteiden väheneminen sekä huipputeknologian helpompi ja laajempi saatavuus ovat aiheuttaneet tuotantotoiminnan huiman laajentumisen perinteisten tuotantoalueiden ulkopuolella ja siten kansainvälisen kilpailun lisääntymisen.
Toisaalta teknologian kehityksen ja yritysten suunnittelutoiminnan tehostumisen myötä uusien tuotteiden esittelytiheydet ovat kasvaneet ja tuotteiden elinkaaret lyhentyneet sekä yritysten liikkuminen perinteisten toimialarajojen yli helpottunut. Markkinoiden perinteiset segmentit ovat muuttuneet tai hajaantuneet pienemmiksi, ja potentiaalisten kilpailijoiden havaitseminen on muuttunut vaikeammaksi. Tuotantoyritysten kohtaaman kysynnän epävarmuus on lisääntynyt.
Uusi joustava tuotantoteknologia mahdollistaa yrityksen tuotannon nopean mukauttamisen tuotevaihdosten ja tuotemuutosten yhteydessä. Sen avulla tuotantojärjestelmät voivat vaihtaa tuotteesta ja tuoteversiosta toiseen aiempaa huomattavasti nopeammin. Se mahdollistaa tuotteiden valmistamisen erittäin lyhyissä, jopa yksittäisen tuotteen mittaisissa, tuotantosarjoissa. Yhdistettynä tietokoneavusteiseen suunnitteluun, uusi tuotantoteknologia mahdollistaa tuotteiden jatkuvan muokkaamisen tietämyksen, tuotekehitystyön ja asiakkaiden makujen kehittyessä.
Uusi tuotantoteknologia tarjoaa yrityksille yhden mahdollisuuden sopeutua uuteen, muuttuneeseen kilpailutilanteeseen. Sen avulla yritys voi ylläpitää vaadittavaa uusien tuotteiden esittelytiheyttä ja toisaalta hyödyntää tuotantonsa joustavuutta, tuottamalla tarkemmin asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden ja makujen mukaisia tuotteita, ja toisaalta liikkumalla aiempaa vapaammin perinteisissä markkinasegmenteissään ja niiden lähiympäristössä.
Uuden tuotantoteknologian tarjoamien hyötyjen saavuttaminen edellyttää kuitenkin yritykseltä erittäin laajaa ja vaikeaa muutosta. Uusi teknologia vaatii yhdenmukaisia muutoksia tuotantoteknologian lisäksi myös tuotannon organisaatiossa, työntekijöiden
kyvyissä ja taidoissa sekä työtehtävissä. Uusi tuotantoteknologia on luonteeltaan erilaista kuin perinteinen tuotantoteknologia. Sen etujen saavuttaminen edellyttää tuotannon eri osa- alueiden, suunnittelutoiminnan sekä yrityksen markkinoinnin ja johdon yhdistämistä yhdeksi integroiduksi kokonaisuudeksi. Toisaalta se muuttaa tuotantotyöntekij öiden työtä teoreettisemmaksi ja selvemmin henkisiä ja sosiaalisia kykyjä vaativaksi.
Laajan organisaatiomuutoksen toteuttaminen on vaikea prosessi, jossa onnistuminen on kuitenkin uuden teknologian hyötyjen saavuttamisen edellytys. Yrityksen muutos perinteisestä kädentaitoihin tai mekaanisten koneidenkäyttötaitoihin perustuvasta työpajasta tai rutiininomaisista saij atuotantotyötä sisältävästä massatuotantolinjasta tiukasti integroituun ja työntekijöiden yhteistyökykyyn sekä teoreettisiin ja tietoteknisiin taitoihin perustuvaksi joustavaksi tuotantojärjestelmäksi edellyttää yrityksen johdolta poikkeuksellisia taitoja yrityksensä toiminnan kehittämisessä ja muutoksenhallinnassa. Puutteellinen uuden tuotantojärjestelmän suunnittelu- ja käyttöönottoprosessi johtaa todennäköisesti voimakkaaseen muutosvastarintaan ja prosessin epäonnistumiseen.
Tässä työssä tutkitaan yrityksen organisaation ja työsuunnittelun muutoksia joustavan tuotantoteknologian käyttöönoton yhteydessä. Erityisesti tutkitaan joustavan tuotantoteknologian yhteyteen soveltuvaa organisaatiomuotoa sekä tuotantoteknologian muutosten edellyttämiä muutoksia työntehtävissä ja niitä suorittavissa työntekijöissä. Lisäksi tutkitaan sitä suunnittelu- ja käyttöönottoprosessia, minkä avulla yritys siirtyy aiemmasta tuotantoteknologiasta, entisestä organisaatiosta ja perinteisistä työtehtävistä uudempiin.
Työ alkaa joustavan tuotantoteknologian määrittelyllä (luku 2). Sen jälkeen esitellään Milgromin ja Robertsin luoma malli tuotantoteknologian muutosten vaikutuksista tuottoaan optimoivaan yritykseen (luku 3). Luvuissa neljä, viisi ja kuusi tutustutaan Milgromin ja Robertsin mallin sekä tuotantotoimintaa ja yrityksen organisaatiota tutkivien lähteiden yhtäläisyyksiin ja eroihin sekä täydennetään teoreettisen mallin antamaan kuvaa ja muodostetaan ykstyiskohtaisempi kuva joustavan tuotannon aiheuttamasta muutosprosessista ja sen myötä syntyvistä muutoksista. Työn empiirisessä osuudessa (luku 7) tutkitaan 25 joustavaa tuotantoteknologiaa käyttöönottaneen tuotantoyksikön
muutosprosessia, sen myötä syntyneitä muutoksia ja niiden vaikutusta yksiköiden ominaisuuksiin.
2 Joustava tuotantoteknologia
Tässä tutkimuksessa modernilla tuotantoteknologialla tarkoitetaan ennen kaikkea tietokoneiden ja perinteisempien tuotantokoneiden yhdistelmiä, ns. konepaja-automaatiota.
Tietokone kykenee toisaalta tehokkaasti säilyttämään tietoa ja siirtämään sitä tallennuslaitteiden ja koneita ohjaavien tietokoneiden välillä, ja toisaalta mahdollistaa suurtenkin tietomäärien, esim. tuotteiden suunnittelutietojen, joustavan käsittelyn.
Yhdistämällä näitä ominaisuuksia tällaista integraatiota varten suunniteltuihin, normaalia automatisoidumpiin ja joustavampiin, tuotantokoneisiin luodaan yksikkö, joka pystyy nopeasti siirtymään tuotteesta toiseen ja vastaanottamaan tehokkaasti muutoksia olemassa oleviin tuotteisiin. (Lisätietoa sekä nykyaikaisesta informaatioteknologiasta että tuotantoteknologiasta on saatavilla esimerkiksi kaikista tuotantotoiminnan perusoppikiijöistä, kts. esim. (Noori 1990, 17 - 57) tai (Vonderembse & White 1996, 57 - 71).)
2.1 Joustavan tuotantoteknologian peruskomponentit
Nykyaikainen tuotantoteknologia voidaan jakaa komponentteihin, joita yhdistelemällä muodostetaan varsinaiset tuotantojäij est elmät. Konepaja-automaation kohdalla tällaisia peruskomponentteja ovat ennen kaikkea numeerisesti ohjatut (Numerically Controlled) tuotantokoneet sekä teollisuusrobotit. Lisäksi näiden tukena joskus käytetään automaattisia materiaaiinhallintalaitteistoja. Nämä yksiköt liittää toisiinsa tietoverkko, joka muodostuu yksiköitä ohjaavista ja koko jäijestelmää tukevista tietokoneista ja tietokantajärjestelmistä.
Modernin tuotantoteknologian vanhempi perusyksikkö on ns. NC (Numerical Control) - kone. Siinä tuotantokoneeseen (esim. jonkinlaiseen työstökoneeseen) on yhdistetty ohjausyksikkö, joka mahdollistaa koneen ohjauskomentojen syöttämisen koneelle numeerisessa muodossa. Komennot voidaan syöttää joko suoraan yksittäisen kappaleen muokkauksen edetessä, tai muistin kautta niin, että ne syötetään ennen kappaleen käsittelyä välimuistiin, josta niitä muokkauksen edetessä luetaan. Tietojen syöttämiseen on käytetty useita erilaisia menetelmiä (esim. näppäimistöä, reikäkortteja, magneettinauhoja jne ).
Modernin tuotantoteknologian nykyinen perusyksikkö, joka on korvannut vanhan NC- koneen, on ns. CNC/DNC (Computer Numerical Control / Direct Numerical Control) -kone.
CNC-koneessa tuotantokonetta ohjaa ja syöttää komentoja erillinen tietokone. DNC- koneiksi kutsutaan CNC- ja NC-koneita, jotka on kytketty tietoverkon avulla yhteen ja joita keskustietokone ohjaa. CNC-ja DNC-koneiden erottelu on häviämässä.
CNC/DNC-kone mahdollistaa, NC-koneesta poiketen, laajemman ja nopeamman komentotiedostojen muokkauksen. Komentoja syöttävää, tai toista erityisesti tähän tarkoitukseen tarkoitettua tietokonetta, voidaan käyttää komentotiedostojen muokkaamiseen ajon aikana, ja komentotiedostot voidaan tietokoneella siirtää erittäin nopeasti tuotantokoneelle, jopa yksittäisten kappaleiden muokkauksen välillä. Komentotiedostojen siirron, ja siten tuotantokoneen ohjelmoinnin, huomattava nopeutuminen lyhentää selvästi koneiden asetusaikoja ja siten mahdollistaa tuotteiden valmistuksen hyvinkin lyhyissä sarjoissa.
Teollisuusrobotit ovat ohjelmoitavia yleiskoneita, jotka siirtelevät kappaleita, työkaluja tai laitteita ennalta määriteltyjen liikeratojen mukaisesti, ja siten suorittavat erilaisia toimintoja.
Robotteja on käytetty esimerkiksi osien ja materiaalien siirtelyssä, työstökoneiden raaka- aineiden ja valmiiden kappaleiden lataamisessa purkamisessa, hitsauksessa, maalauksessa, testauksessa ja kokoonpanossa.
Tuotannon materiaalien siirtely tuotantopisteeltä toiselle tai tuotteiden varastokäsittely voidaan automatisoida ns. AGV (Automated Guided Vehicles) - ja АМН (Automated Materials Handling) -järjestelmin. Ne käsittävät erilaisia itseohjautuvia tavarakärryjä (AGV) ja esim. hyllytavaran käsittelyyn erikoistuneita automaattisia kuljettimia ja lajittelulaitteita.
2.2 Joustavat tuotantojärjestelmät
Joustava tuotantojärjestelmä (FMS - Flexible Manufacturing System) muodostuu täydellisimmillään yhdestä tai useammasta CNC-koneesta, näiden välillä toimivasta AGV- järjestelmästä sekä koneiden lataamiseen ja purkamiseen käytettävistä roboteista, sekä automatisoidusta varastosta. Näitä ohjaavat tietokoneet muodostavat tietoverkon, johon kuuluu myös tuotannonohjauksen tietokanta. Tietokoneet ohjaavat koneiden toimintaa,
valvovat prosessin tilaa ja keräävät tietoa kaikkialta jäijestelmästä. Tietokoneita voidaan käyttää myös tuotannonsuunnittelun automatisoimiseen ja koko järjestelmä voidaan kytkeä, tiedonsiirron nopeuttamiseksi ja etäohjauksen mahdollistamiseksi muihin yrityksen tietokonejärjestelmiin.
Joustava tuotantojärjestelmä kykenee valmistamaan kokoonpanonsa rajoissa hyvinkin erilaisia tuotteita. Erilaisia osia ja tuotteita voidaan valmistaa peräkkäin hyvinkin lyhyissä sarjoissa ilman huomattavia tehokkuusmenetyksiä. Järjestelmä soveltuu hyvin tilanteisiin, joissa valmistetaan tietyn tuoteperheen tuotteita ja eri tuotteiden kysynnät vaihtelevat satunnaisesti. Joustavat tuotantojärjestelmät sijoittuvat sarjatuotannon ja työpajatuotannon väliin tietynlaiseksi automatisoiduksi työpajatuotannoksi.
Joustavuus lisääntyy
-►
Erikoistuneet sarjatuotanto- järjestelmät
Joustavat tuotanto- järjestelmät
Itsenäiset koneet ja laitteistot
Volyymi kasvaa Tuottavuus kasvaa
Tuotteiden määrä lisääntyy
Kuvio 1. Eri tuotantomuodot (Noori 1990, 35)
Tietokoneavusteinen suunnittelu (CAD - Computer-Aided Design ja CAE - Computer- Aided Engineering) käsittää osien ja tuotteiden suunnittelun tietokoneella ja tietokoneen avustuksella. Tietokone suorittaa suunnittelun rutiiniosuudet ja ihmiselle jäävät luovuutta vaativat työn osuudet.
Yksinkertaisimmillaan tietokoneavusteinen suunnittelu on piirrustusten tuottamista ja tulostamista tietokoneella. Tietokoneella tuotettuja piirrustuksia on helppo muokata ja kopioida, sekä muuntaa tuotantolaitteiden komentotiedostoiksi. Lisäksi tietokoneelle
tehdyistä piirrustuksista ja suunnitelmista on helppo ottaa osia uusiin suunnitelmiin ja siten lisätä suunnittelutoiminnan tehokkuutta.
Toisaalta tietokoneavusteiseen suunnitteluun kuuluu myös tuotteiden ja osien käyttäytymisen, kestävyyden jne. mallintaminen jo suunnitteluvaiheessa (CAE). Näin voidaan suunniteltaviin tuotteisiin tehdä parannuksia jo suunnitteluvaiheessa ja toisaalta rutiininomaiset laskelmat voidaan automatisoida. Modernissa tietokoneavusteisessa suunnittelussa perinteinen suunnittelutyö, automatisoidut rutiinilaskennat ja -toiminnot sekä mallintaminen yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi.
Modernille tuotantoteknologialle on tyypillistä eri teknologiakomponenttien yhdistämisestä saatava huomattava hyöty. Eri laitteistot tukevat toisiaan, ja mitä laajemmalle yhdistäminen leviää, sitä enemmän hyötyä sen kaikki osat tuottavat (Milgrom & Roberts 1990, 511 - 528).
Kun yrityksessä integroidaan tuotannonjärjestelmien tietoverkot muihin yrityksen tietoverkkoihin, syntyy niin sanottu CIM (Computer Integrated Manufacturing) -järjestelmä.
CIM-järjestelmän (tai vain tuotannon ja suunnittelun yhdistävän ns. CAD/CAM (Computer- Aided Design and Manufacturing) -järjestelmän) tarkoituksena on hyödyntää automaatiota, tietokoneistamista ja täysin digitaalista tiedonsiirtoa koko yrityksessä, ja näin mahdollistaa toisaalta huomattava tehokkuuden lisäys ja toisaalta aivan uudenlaisten työskentelytapojen muotoutuminen. Näin saavutetaan sellaisia etuja, mitä yksikään edellä mainituista laitteistoista tai järjestelmistä ei yksinään kykene tuottamaan.
CIM
Kuvio 2. Teknologian kasvava integraatio (Noori 1990, 40)
3 Joustava tuotantoteknologia, organisaatio ja työsuunnittelu
Joustavan tuotantoteknologian ja yrityksen organisaatioon ja työsuunnitteluun aiheutuvien muutosten yhteys on monimutkainen ja sisältää lukuisia teoreettisesti vaikeita sisäisiä riippuvuuksia ja yrityskohtaisia tekijöitä. Paul Milgromin ja John Robertsin artikkelissaan (Milgrom & Roberts 1995) esittelemä malli onnistuu kuitenkin hyvin kvantifioimaan niitä riippuvuuksia, joita joustavaan teknologiaan liittyy, sekä näiden aiheuttamaa kokonaisvaltaista tuotantoyrityksen toiminnan muutosta.
Tässä luvussa esitellään kyseinen malli. Mallin tarkoituksena on kuvata tuottoaan maksimoivan yrityksen organisaation, työsuunnittelun ja joustavan tuotantoteknologian suhdetta yritystasolla. Se ei pyri kuvaamaan yksittäisten toimenpiteiden (esim.
palkkiojärjestelmien) toimintamekanismeja.
Esitys noudattaa pääpiirteissään Milgromin ja Robertsin kyseistä artikkelia. Esittely aloitetaan määrittelemällä mallissa tarvittavat käsitteet. Sen jälkeen pohditaan joustavalle tuotantoteknologialle tyypillisten riippuvuuksien, komplementaarisuuksien, vaikutusta päätösten luonteeseen. Lopuksi muodostetaan formaali esitys modernista tuotannosta, keskittyen erityisesti tuote- ja prosessi-innovaatioiden merkitykseen ja vaikutukseen organisaatioon. Samalla tuodaan esiin malliin sisältyvät oletukset.
3.1 Määrittelyt
Edgeworth-komplementaarisuus
Mallissa käytetty komplementaarisuus määritellään ns. Edgeworth-komplementaarisuudeksi (Milgrom & Roberts 1995, 181):
Toiminnot ovat Edgeworth-komplementteja, jos jonkin niistä (enemmän) tekeminen lisää muiden (enemmän) tekemisestä saatavaa tuottoa.
Komplementaarisuus merkitsee siis muuttujan rajahyödyn kasvua sen komplementaarimuuttujien arvon kasvaessa.
Mallin lähtöjoukko
Mallifimktion sallitun lähtöjoukon kuvaamiseksi määritellään ensin erillisten avaruuspisteiden järjestetty joukko X (lattice), joka sisältää jokaiselle pisteparille x ja y, jotka kuuluvat joukkoon X, myös sen pienimmän pisteen, joka on juuri suurempi kuin kumpikaan x tai y sekä sen suurimman pisteen, joka on juuri pienempi kuin kumpikaan x tai y. Näitä pisteitä merkitään vastaavasti x v y ja x л y. (Milgrom & Roberts 1995, 181)
Tällainen pistejoukko on esimerkiksi perinteinen reaalilukujen joukko 91 tai mielivaltainen, järjestetty reaalisen suoran osa. Reaalilukujen n-ulotteisessa joukossa 91" määritellään, että x л у = (min{xi, yi}, ..., min {x„,y„}) ja x v у = (max {xb yi}, max (x„, y„}). (Milgrom &
Roberts 1995, 181)
Edellisen pistejoukon X alijoukko (sublattice) on pistejoukko S, joka sisältää jokaiselle pisteparille x ja y, jotka kuuluvat joukkoon S, myös sen pienimmän pisteen, joka on juuri suurempi kuin kumpikaan x tai у sekä sen suurimman pisteen, joka on juuri pienempi kuin kumpikaan x tai y. Pisteitä merkitään taas vastaavasti x v у ja x л y. Esimerkiksi mielivaltainen, jäljestetty reaalisen suoran osa voisi olla tällainen alijoukko. (Milgrom &
Roberts 1990, 518 sekä Milgrom & Roberts 1995, 182)
x xVy
o o
хду У
o o
Kuvio 3. Pistejoukko (Milgrom & Roberts 1995, 182)
Kuvassa esitetyistä pisteistä muodotetut joukot (x, y, x v y, x л у}, (у, x v у, x л у}, {x, x v у, x л у}, {x v у, x л у}, (x, x v у), {у, x v у}, (x, x л у} sekä (у, х л у} ovat 9î2:n em.
alijoukkoja (sublattice). Pistejoukot (x, у, x v у}, {x, у, x л у} sekä (x, у} eivät ole.
Mallin tavoitefunktion sallittujen lähtöarvojen joukkona käytettynä edellä määritelty alijoukko (sublattice) kuvaa sitä, että on mahdollista valita yhtä korkeat (matalat) arvot muuttujille samanaikaisesti, jos on mahdollista valita korkeat (matalat) arvot kullekin muuttujalle erillään. On myös mahdollista, että jotkin muuttujat voivat saada korkeita arvoja vain, jos jotkin määrätyt muutkin muuttujat saavat korkeita arvoja. (Milgrom & Roberts 1990, 518) Yksittäisen muuttujan arvon kasvattaminen (vähentäminen) ei estä muiden muuttujien arvojen kasvattamista (vähentämistä), vaikkakin voi vaatia sitä (Milgrom &
Roberts 1995, 182).
Supermodulaarinen funktio
Reaalinen funktio f edellä määritellylle pistejoukolle X (lattice) on supermodulaarinen (supermodular) ja sen muuttujat ovat (Edgeworth) komplementteja, jos jokaiselle pisteparille X:stä pätee:
.Дх)-Ах л y) <Ax v y)-Ay) (1)
Esimerkiksi edellä esitetyssä (kts. kuva) fR2-tapauksessa tämä tarkoittaa, että siirtymä
”minimipisteestä” x л у pisteeseen x (tai y) aiheuttaa funktion f arvossa pienemmän tai yhtäsuuren muutoksen kuin siirtymä y:stä (tai x:stä) ”maksimipisteeseen” x v y. Toisen muuttujan kasvattaminen kasvattaa toisen muuttujan arvon noususta aiheutuvaa hyötyä.
Komplementaarisuus on symmetristä. (Milgrom & Roberts 1995, 183)
Jos maksimoitavan mallin tavoitefunktio on supermodulaarinen, johtaa yhden valinnaisen muuttujan (tai useimmiten parametrin) muutos (kasvu), optimipisteen siirtymiseen niin, että muut valinnaiset muuttujat saavat yhdenmukaisesti uusia (suurempia) arvoja kuin ennen muutosta.
Jokainen yhden muuttujan reaalifunktio on triviaalisti supermodulaarinen. Jos/ on vähintään kahdesti, jatkuvasti derivoituva, määrittelevinä ehtoina ovat ei-negatiiviset toisen asteen ristikkäisderivaatat. Muuttujan kasvattamisen rajahyöty on toisen muuttujan arvon kasvava
funktio. Supermodulaaristen funktioiden summa on supermodulaarinen, samoin ei- negatiivisten, ei-vähenevien supermodulaaristen funktioiden tulo. Jos g on kasvava ja konveksi funktio, ja jos / on supermodulaarinen, kasvava (tai vähenevä) funktio kaikkien muuttujiensa suhteen, silloin h = g(Z(x)) on supermodulaarinen. Jos f(x, y) on supermodulaarinen, niin silloin myös h{y) = maxxeX./(x,y) cm supermodulaarinen. (Milgrom
& Roberts 1995, 183)
Supermodulaarisen funktion ominaisuuksia
Seuraavaksi esitellään vain tämän työn kannalta tärkeimmät supermodulaaristen funktioiden ominaisuudet. Laajemmin ominaisuuksista ja mahdollisista sovelluksista kerrotaan esimerkiksi Milgromin & Robertsin kyseisessä artikkelissa sekä sen lähdeteoksissa. (Milgrom
& Roberts 1995)
1) Supermodulaarisuudella voidaan formalisoida synergioita ja järjestelmällisiä vaikutuksia.
Supermodulaarisuus on matemaattinen tapa ilmaista, että kaikkien muuttujien muuttamisesta saatu tuotto on suurempi kuin muuttujien yksittäisistä muutoksista saatujen tuottojen summa. Kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa.
2) Jos supermodulaarisen funktion /(x, 9) lähtöjoukko on alijoukko (sublattice), joka muodostuu valittavissa olevien muuttujien vektorista sekä parametrien vektorista, ovat valittavissa olevat muuttujat parametrien ei-negatiivinen funktio: x*(9). Yleisemmin, parametrien, ympäristömuuttujien, muuttuessa valittavissa olevat muuttujat muuttuvat yleensä yhdessä, systemaattisesti ja yhdenmukaisesti. Muutos, joka tekee yhden valittavan muuttujan muuttamisen tuottoisaksi, johtaa muutoksiin kaikissa valinnaisissa muuttujissa.
3) Jos tuotto voidaan määritellä _Дхь ..., xn) + E g^x,, y'), joillekin n:lle erillisten muuttujien ryhmille y1 ja jos/ on supermodulaarinen, tällöin myös funktio ^xi, ..., хп) г supy/(xi, ..., xn) + E g*(x¡, y1), joka on saatu maksimoimalla pois y1 muuttujat, on supermodulaarinen.
Tämän avulla supermodulaarisuuden käyttö voidaan laajentaa tilanteisiin, joissa tavoitefunktio ei kokonaisuudessaan ole supermodulaarinen.
3.2 Komplementaarisuudet ja strateginen päätöksenteko
Komplementaarisuuksien avulla voidaan osoittaa, miksi hajautetun päätöksenteon tilanteessa epäoptimaaliset valinnat voivat säilyä vaikka päätöksentekijöille Sallilaankin kokeilujen suorittaminen.
matala у korkea у
matala x 5 4
korkea x 3 4+ theta
Kuvio 4. Funktio (Milgrom & Roberts 1995,183)
Jos oletetaan, että kuvan esittämässä tilanteessa eri johtajat kontrolloivat muuttujia x ja y.
Jos 9 kasvaa jostain arvosta 9 ‘< 1 arvoon 9 ° > 1, muuttuu myös optimivalinta parista (matala, matala) pariin (korkea, korkea). Jos päätöksentekijät ovat alunperin olleet optimissa (matala, matala), muutoksen jälkeen päätöksentekijät eivät ilman koordinointia todennäköisesti löydä uutta optimia ja jäijestelmä voi juuttua epäoptimaaliseen tilanteeseen.
Voimakkaat komplementaarisuudet lisäävät todennäköisyyttä, että 1) yksilöiden mukautuminen tilanteeseen ei johda optimaalisiin tuloksiin, 2) vallitsevan tilanteen ”etäisyys”
optimaalisesta tilasta on suuri sekä 3) keskitetty strateginen koordinaatio lisää saatua tuottoa. Koska vain harvojen tekijöiden samanaikainen muuttaminen ei johda vähitellen optimaalisiin tuloksiin, vaan saattaa jopa heikentää tulosta, on tärkeää, että organisaation muutos perustuu yhteiseen strategiseen näkemykseen, joka kohdistaa huomion komplementaarisuuksiin ja koordinoi muutosta. (Milgrom & Roberts 1995, 190 - 191)
Joustavan tuotantoteknologian sovittamista yrityksen strategiaan on painotettu myös muissa tutkimuksissa. Useat casetutkimukset ja laajemmat tilastolliset analyysit ovat osoittaneet jäijestelmän mahdollisuuksiin soveltuvan strategian merkityksen. Strategian tulisi kyetä hyödyntämään jäijestelmän erityisiä (useimmiten komplementaarisuuksiin pohjautuvia), tuottavuushyötyjä laajempia, mahdollisuuksia laajemman tuotevalikoiman, korkeamman laadun jne. muodossa. Tätä tukevat esimerkiksi Jaikumar (1986 - 35 US ja 60 Japanilaista FMS jäijestelmää), Meredith (1987 - 3 case yritystä US), Krafcik (1988 M.I.T. IMVP, 90
kokoonpanotehdasta 24 yrityksessä ja 16 maassa), Bessant & Haywood (1988, 50 yritystä UK), Voss (1988, 14 yritystä).
3.2.1 Tuotannon tasapainoinen kehittäminen
Komplementaarisuuksien aiheuttamat laajat ja samansuuntaisen muutokset yrityksessä vaativat uudenlaista, tasapainoista strategista päätöksentekoa. Tuotannon kehittämisen on muututtava jäykästä ja yksinomaan teknologiarajoitteisesta kehitystyöstä laajemmaksi, teknologian potentiaalisia vapausasteita organisatorisin järjestelyin, työsuunnittelun keinoin ja inhimillisten voimavarojen kehittämisen menetelmin hyödyntäväksi jatkuvaksi prosessiksi.
(Berger 1994, 277)
Perinteisesti tuotannon kehitys on ollut syklinen prosessi, jossa teknologia on ollut etusijalla ja muut, organisaatio ja inhimilliset tekijät, toisella sijalla. Uudessa lähestymistavassa on tärkeää painottaa tasapainoa, ettei keskitytä yksipuolisesti teknologiakeskeiseen eikä ihmiskeskeiseen näkökulmaan. (Berger 1994, 263 - 264)
Tasapainoton Tasapainoinen
Teknologia
Henk.
Teknologia Organisaatio-
\ / muoto
Henkilöstön ominaisuudet
Kuvio 5. Tasapainoton vs. tasapainoinen kehitystyö (Berger 1994, 265)
Eri tekijöiden välinen tasapaino kuvaa järjestelmän toteuttajien mielikuvaa kunkin ongelmanratkaisupotentiaalista. Eri ongelmat nähdään, tilanteen mukaan, joko teknologisina,
organisatorisina tai inhimillisten tekijöiden ongelmana. (Berger 1994, 275) Komplementaarisuuksien tarkastelun pohjalta tämä on kuitenkin väärä lähestymistapa.
Komplementaarisuuksien vallitessa ongelmat ja niiden ratkaisut ovat yrityksen laajuisia, ja kaikkia, teknologisia, organisatorisia ja inhimillisiä tekijöitä, on muutettava yhdessä uuden optimitilanteen saavuttamiseksi.
Käytännössä absoluuttinen ja samanaikainen teknologian, organisaation ja inhimillisten tekijöiden tasapaino on vaikea saavuttaa. Kun kaikkia tekijöitä ei pystytä resurssi- tai organisatorisista syistä muuttamaan samanaikaisesti, on tuotannon kehityshankkeissa tärkeää pystyä keskitetysti muuttamaan projektin painotusta, ja saavuttamaan näin vähitellen kaikkien tekijöiden kannalta tasapainoinen tilanne. (Berger 1994, 278)
Tekn.
Tekn.
Kuvio 6. Prosessin resurssien painotuksen muuttuminen organisaation kehittämisen edetessä (Berger 1994, 278)
3.3 Tuottoa maksimoivan yrityksen toiminta tuotantoteknologian muutoksen yhteydessä
Oletetaan tuottoa maksimoiva yritys, joka toimii kilpailluilla markkinoilla, ja jonka kate n riippuu tuotantomäärästä q, uusien tuotteiden esittelytiheydestä r ja tuotantoprosessimuutosten tiheydestä i.
n = n(q, r, i) (2)
Oletetaan lisäksi, että parametrien muutos johtaa optimipisteeseen ja tällöin kasvuun rssä, z:ssä ja mahdollisesti q. ssa. Kate n on siis supermodulaarinen näiden muuttujien suhteen.
Muuttujien r ja i arvojen kasvu johtaa muuttujan q arvon kasvuun (siis rajatuottojen ja rajakustannusten positiivisen erotuksen kasvuun ja siten tuotantomäärien kasvuun). Lisäksi
tuotteiden esittelytiheyden (r) kasvattaminen lisää prosessimuutosten tiheyden (/) kasvattamisen kannattavuutta ja päinvastoin. Esimerkki tällaisesta katefunktiosta voisi olla:
K=qP(q, r) - C(q, /) (3) missä P() on tuotteen hinta
C() on tuotannon muuttuvat kokonaiskustannukset
Tällöin katefunktion n supermodulaarisuuden ehtona on vain, että tuotteiden esittelytiheyden kasvattaminen kasvattaa rajatuottoa (tuotteen hintaa), ja että prosessimuutosten tiheyden kasvattaminen vähentää marginaalisia kustannuksia (muuttuvat yksikkökustannukset).
Molemmat oletukset tuntuvat perustelluilta. Toisaalta marginaaliset kustannukset voivat riippua tuotteiden esittelytiheydestä (r). Tällöin katefunktioksi saadaan:
K~ qP(q> r) - C(q, r, i) (4)
Tuotteiden esittelytiheydellä voi olla kahdenlaisia vaikutuksia marginaalisiin kustannuksiin.
Jos esittelytiheyden kasvattaminen johtaa parannuksiin myös tuotteiden valmistettavuudessa, alenevat marginaaliset kustannukset tuotteiden esittelytiheyden kasvaessa. Tällöin katefunktion n supermodulaarisuus edellyttää vain prosessimuutosten tiheyden kasvattamisesta saatavien hyötyjen lisääntymistä tuotteiden esittelytiheyden kasvaessa (mikä tuntuu perustellulta). Esittelytiheyden kasvattaminen, ja siten tuotannon kohtaamien uusien tuotteiden tiheyden kasvattaminen, voi johtaa myös marginaalikustannusten nousuun. Tällöin katefunktion n supermodulaarisuus edellyttää, että r.n muutos johtaa suurempaan rajatuottojen kasvuun kuin rajakusiannusten kasvuun.
Tuotteiden esittelytiheyden kustannuksia kuvaa funktio R:
R = R(r, e, t, m) (5)
Esittelytiheyden kasvattamisen kustannukset riippuvat tuotteiden esittelytiheyden (r) lisäksi suunnittelutoiminnan tehokkuudesta (e), työntekijöiden koulutuksesta (t) sekä tuotantojäijestelmän joustavuudesta (m). Oletamme, että (-R) on supermodulaarinen. Tällöin oletetaan, että e:n, /:n tai m.n kasvattaminen vähentävät tuotteiden esittelytiheyden kasvattamisesta seuraavia kustannuksia (mikä on lähes määritelmällisesti tosi). Lisäksi
oletetaan, että koulutetummat työntekijät tai joustavampi tuotantoteknologia eivät vähennä suunnittelutoiminnan tehostumisesta saatavia hyötyjä (tämäkin oletus on todennäköisesti tosi). Edelleen oletetaan, että korkeammin koulutettu työvoima ei vähennä tuotannon joustavuuden lisääntymisestä saatavaa hyötyä.
Suunnittelutoiminnan tehokkuudesta syntyviä kustannuksia kuvaa funktio E:
E = E(e, s) (6)
Se on muodoltaan samanlainen tuotannon joutavuuden hintaa kuvaavan funktion M kanssa:
M = M(m, ju) (7)
Sekä {-M) että (-£) oletetaan supermodulaarisiksi. Molemmissa funktioissa on parametri, jonka kasvattamisen oletetaan tällöin vähentävän vastaavasti joko suunnittelutoiminnan tehostamisen lisäkustannuksia tai tuotannon joustavoittamisen lisäkustannuksia. Kun esimerkiksi s kasvaa, pienenee suunnittelun tehostamisen kustannus, s voidaan määritellä kuvaamaan esimerkiksi tietokoneavusteisten suunnittelujärjestelmien hintatason käänteisarvoa. Vastaavasti ц voidaan määritellä kuvaamaan joustavien tuotantolaitteiden hintatason käänteisarvoa.
Prosessimuutosten tiheyden kustannukset riippuvat itse tiheyden (/) lisäksi, työvoiman koulutuksesta (/), työvoiman autonomiasta (a), työvoiman asiantuntemuksen monipuolisuudesta (s) sekä organisaation horisontaalisesta kommunikaatiosta (h). Sitä kuvaa funktio /:
I — Щ, t, a, s, h) (8)
(-/) oletetaan supermodulaariseksi. Tällöin oletetaan, että muuttujien /:n, a:n, s:n tai h:n kasvattaminen vähentää tuotantomuutoksien tiheyden kasvattamisesta syntyviä lisäkustannuksia, ja toisaalta, että minkään muuttujan kasvattaminen ei vähennä toisen muuttujan kasvattamisesta saatavaa hyötyä. Nykyinen näkemys korostaa työvoiman koulutuksen, itsenäisen päätöksenteon, taitojen monipuolisuuden ja laajemman kommunikaation merkitystä yrityksen ky kyvylle muokata tuotantoaan. Näin ollen ensimmäinen oletus tuntuu mielekkäältä. Jälkimmäinen oletus on myös todennäköisesti tosi.
Koulutuksen hintaa kuvaa funktio 7:
7= T(t, b) (9)
Koulutuksen hintaan vaikuttaa koulutuksen määrän lisäksi myös työvoiman kykytaso.
Kyvykkäämmän työvoiman on helpompi omaksua uusia asiosta, joten kyvykkyyden kasvattaminen vähentää lisäkoulutuksesta aiheutuvia lisäkustannuksia. (-7) oletetaan supermodulaariseksi.
Funktio В kuvaa tietyn keskimääräisen kyvykkyystason omaavan työvoiman hankintakustannuksia. Funktio A kuvaa tietyn asteisen työnvoiman autonomian aiheuttamia kustannuksia.
B = B(b) (10)
A=A(a) (11)
Työvoiman monipuolisen asiantuntemuksen hintaa kuvaa funktio S:
S = S(s, g, w) (12)
Työvoiman asiantuntemuksen hintaan vaikuttavat työryhmien käyttö (g) sekä taitoihin perustuvat palkkausjärjestelmät (w). Molempien oletetaan vaikuttavan vähentävästi asiantuntemuksen monipuolistamisen lisäkustannuksiin. Lisäksi oletetaan, ettei kummaankaan lisääminen vähennä toisen lisäyksestä saatavaa hyötyä. Ensimmäinen oletus on nykyisen tietämyksen pohjalta todennäköisesti tosi. Jälkimmäinen on myös todennäköisesti totta. (-5) oletetaan siis supermodulaariseksi.
Funktio G kuvaa ryhmätyön kustannuksia, funktio W kuvaa taitoihin perustuvan palkkausjäijestelmän aiheuttamia lisäkustannuksia ja funktio H kuvaa horisontaalisen kommunikaation aiheuttamia kustannuksia.
G = G(g) (13)
W= W(w) (14)
H = H(h) (15)
Yrityksen tulosfunktioksi saadaan edelliset yhdistämällä:
n(q, r, i, e, t, m, a, s, /?, b, g, w; £, ц) = n(q, r, i) - R(r, e, t, m) - E(e, e) - M(m, ¿и)
- I(i, t, a, s, h) - T(t, b) - B(b) - A(a) - S(s, g, w) - G(g) - Wiw) - H(h)
(16)
Jos funktion sallitut arvot sijaitsevat 9t12 alijoukossa (sublattice) ja jos mallin muodostamisen yhteydessä tehdyt oletukset pitävät, on maksimoitavat tavoitefunktio supermodulaarinen.
Joustavan tuotantoteknologian hinnan aleneminen (ju kasvaa) ja siitä seuraava yrityksen tuotannon joustavuuden (m) lisääntyminen uuden teknologian myötä, tai jo aiemmin käytetyn joustavan teknologian käytön laajentuessa, aiheuttavat tuotteiden esittelytiheyden (r) kasvua, investointeja tehokkaampaan suunnittelutoimintaan (e) (esim. CAD-jäijestelmiin) sekä työntekijöiden koulutuksen (t) lisääntymistä. Näistä muutoksista seuraa lisää muutoksia, tuotteiden esittelytiheyden kasvun lisätessä tuotantomääriä (q) sekä tuotantomuutosten tiheyttä (/). Nämä edelleen vaikuttavat lisäävästi työntekijöiden koulutukseen (t), laajempaan päätöksentekoon (a), monipuolisempaan asiantuntemukseen (s) , sekä laajempaan horisontaaliseen kommunikaatioon (h). Lopulta nämä muutokset lisäävät työryhmien (g) ja taitoihin perustuvan palkkausjärjestelmän (w) käyttöä sekä muuttavat työhönottoa (b). (Milgrom & Roberts 1995, 199)
Joustavan tuotantoteknologian käyttöönotto näyttää johtavan laajoihin muutoksiin yrityksen strategiassa, organisaatiossa ja työsuunnittelussa sekä työntekijöiden ominaisuuksissa ja taidoissa. Yrityksen strategiassa pyritään hyödyntämään muutoksien mahdollistamia tuote- esittelyiden tiheyden kasvattamista ja toisaalta tuotantotoiminnan muutosten lisäämistä.
Yritys muuttuu selvemmin asiakkaan yksilöllisiä tarpeita tyydyttäväksi ja myös tuotannoltaan tehokkaammaksi.
Yrityksen organisaatio muuttuu matalammaksi työntekijöiden päätöksenteon lisääntyessä.
Lisäksi organisaation perinteisiä jaottelulta läpäisemään syntyy työryhmiä ja laajempaa horisontaalista kommunikaatiota.
Työsuunnittelussa työtehtävät muuttuvat selvemmin itsenäisiksi työntekijän päätöksenteon lisääntyessä ja työntekijän taitojen monipuolistuessa. Toisaalta työtehtävät yhtyvät osaksi työryhmän työsuoritusta, joka voi olla hyvinkin itsenäinen kokonaisuus.
Työntekijöille asetetut vaatimukset kasvavat työhönoton kiristyessä. Lisäksi koulutus laajenee ja työntekijöistä kehitetään laajempialaisia osaajia. Työntekijöiden kehittymistä palkitaan virallisesti taitotasoja noudattavalla palkkiojärjestelmällä.
Tämä malli kuvaa hyvin yritykseltä edellytettävän muutoksen laajuutta, mutta sen suurin puute on sen täydellinen keskittyminen näiden kahden, alkuperäisen ja lopullisen, optimitilanteen eroihin. Se jättää lähes täysin huomioimatta muutosprosessiin itseensä liittyvät ongelmat ja kustannukset. Niitä käsitellään tarkemmin luvussa neljä. Toinen ja huomattavasti vähäisempi puute on mallin epätarkkuus. Joihinkin mallin muuttujista on sisällytettynä huomattavan laajoja ja monimutkaisia muutoksia, joita tarkastellaan laajemmin luvuissa viisi ja kuusi.
4 Joustavan tuotantoteknologian suunnittelu- ja käyttöönottoprosessi
Luvussa kolme esitetty malli kuvasi tuottoaan maksimoivan yrityksen strategisten ja operationaalisten optimi valintojen muutosta joustavan tuotantoteknologian käyttöönoton yhteydessä. Siinä yhteydessä jätettiin kuitenkin huomioimatta itse suunnittelu- ja käyttöönottoprosessi, siirtymä toisesta optimista toiseen, ja sen aiheuttamat ongelmat ja kustannukset.
Suunnittelu- ja käyttöönottoprosessi on laaja, monipuolinen ja luonteeltaan ennen kaikkea sosiaalinen prosessi. Organisaation on kyettävä suunnittelemaan, hankkimaan ja yhdistämään paljon erilaisia teknisiä, organisatorisia ja inhimillisiä komponentteja. Muutos on lisäksi suoritettava niin, että tulokset saadaan käyttöön. Laajat muutokset synnyttävät helposti muutosvastarintaa, joka voi estää prosessin onnistumisen. Yrityksen johdon on muutoksen yhteydessä otettava huomioon omien ja yrityksen etujen mukaisten näkökulmien lisäksi mm.
keski- ja alemman johdon sekä työntekijöiden ja heidän edustajiensa, ammattiliittojen, etujen mukaiset näkökulmat.
Luku neljä pohjaa, prosessin organisatorisen luonteen vuoksi, voimakkaasti organisaation tutkimukseen, missä tutkimusote selvästi poikkeaa kansantalouden tutkimustyylistä.
Organisaation tutkimuksessa käsitteiden määrittelyllä on merkittävä osuus tutkimustyössä, ja tutkimuksen todentava osuus keskittyykin lähinnä määrittelyiden todentamiseen. Lisäksi tutkimus on selvästi enemmän normatiivista kuin kansantaloustieteessä on totuttu.
Aluksi lainataan suunnittelu- ja käyttöönottoprosessin kannalta tärkeät, avoimen sosioteknisen jäijestelmän, organisatoristen konfiguraatioiden sekä teknisten konfiguraatioiden ja geneeristen järjestelmien, käsitteet. Tämän jälkeen muodostetaan näiden käsitteiden pohjalta onnistuneen joustavan tuotantoteknologian suunnittelu- ja käyttöönottoprosessin edellytykset. Lopuksi pohditaan organisaation muutosvastarintaa ja sen voittamista sekä työmarkkinajäijesteöjen vaikutusta prosessiin.
4.1 Tuotantojärjestelmän suunnittelu-ja käyttöönottoprosessi
Tuotantojärjestelmän suunnittelun kolme perustavoitetta ovat 1) laadukkaan ja tehokkaan järjestelmän suunnitteleminen, 2) suunnitelmien toteutumisen todennäköisyyden maksimoiminen, ja 3) suunnitteluprosessin tehokkuuden maksimoiminen. Perinteisesti painopiste on ollut nimenomaan ensimmäisessä, suunnittelutavoitteessa. Toisaalta viime aikoina myös toista, käyttöönotto- tai ”implementointitavoitetta” on laajemmin huomioitu.
(Nadler & Robinson 1987, 25)
Tuotantojärjestelmän suunnittelu- ja käyttöönottoprosessin vaiheet mukailevat perustavoitteita. Se voidaan jakaa 1) suunnitteluun, 2) asennukseen ja käyttöönottoon sekä 3) käyttöönottoa seuraavaan kehitystyöhön (Hörte & Lindberg 1991, 63). Prosessi on ajallisesti pitkä. Teknisen muutoksen lisäksi suunnittelu ja käyttöönotto sisältävät samanaikaisen organisatorisen muutoksen (Bessant & Haywood 1988, 355). Organisaation ajattelu- ja toimintatapojen muuttaminen kestää kauan, eivätkä järjestelmämuutoksista odotetut vaikutukset siten toteudu välittömästi (Bumes & Hakeem 1992, 76).
4.2 Organisaatio sosioteknisenä systeeminä
Sosioteknisessä systeemiajattelussa organisaatio ovat ihmrset (sosiaalinen systeemi), jotka käyttävät työvälineitä, tekniikkaa ja tietoa (tekninen systeemi), tuottaakseen tuotteita ja palveluita, joilla on arvoa asiakkaille (osa ulkoista ympäristöä). (Pasmore 1988, 1)
Organisaatioiden ympäristön muodostavat suuremmat systeemit sekä muut organisaatiot.
Avoimina systeemeinä organisaatiot eivät selviä, jos ne eivät saa ympäristöstään tuotannontekijöitä, jotka pitävät systeemin toiminnassa. Sosioteknisen systeemin ympäristö toisaalta tarjoaa sille resurssit eloonjäämiseen mutta toisaalta toimii myös eloonjäämisen tuomarina. (Pasmore 1988, 2-7)
Organisaation sosiaalisen ja teknisen systeemin sovittaminen ympäristöön määrittää yksikön suorituskyvyn. Ympäristö on jatkuvassa muutoksen tilassa, joten organisaationkin on jatkuvasti muututtava ollakseen optimaalinen suhteessa ympäristöönsä. Ympäristö ei koskaan säily niin kauan, että se voitaisiin täysin hallita. Se tarjoaa kilpailun ja säännöstelyn muodossa organisaatiolle jatkuvasti yllykkeitä muutokseen. (Pasmore 1988, 1 -9)
4.3 Organisatoriset konfiguraatiot
Modernin näkemyksen mukaan organisaatiossa ihmisten välinen vuorovaikutus synnyttää sen tavan millä organisaation jäsenet mieltävät ympäristönsä ja organisaationsa. Yksilöiden todellisuuden määrittely tapahtuu vuorovaikutuksen kautta. Toisaalta aiemmin syntyneet merkitykset ja näkökulmat ohjaavat vuorovaikutusta. Näin ihminen itse luo vuorovaikutuksella sosiaalisen ympäristönsä, mutta toisaalta ihminen on myös sosiaalisen ympäristönsä aiemman vuorovaikutuksen tuote. (Bolk 1992, 231)
Suljettu systeemi Avoin systeemi Rationaalinen toimija
1. Klassikot 3. Riippuvuusteoria (Classics) (Contingency Theory) Sosiaalinen toimija
2. Ihmissuhteet 4. Konfiguraatioteoria (Human Relations) (Configuration Theory)
Kuvio 7. Organisaatiokäsityksen muuttuminen (Bolk 1992, 231)
Organisatorinen konfiguraatio1 on jossain määrin vakaa vuorovaikuttavien yksilöiden ryhmä sekä ryhmän jäsenille yhteinen näkökulma todellisuudesta (esim. työryhmä tai muu arkipäivän vuorovaikutuksessa syntynyt ihmisryhmä sekä sen käsitys itsestään, organisaatiostaan ja ympäristöstä sekä näiden toiminnasta ja riippuvuuksista). Ihmiset voivat olla ja ovatkin jäseninä useissa konfiguraatioissa. Konfiguraation jäsenistö sekä sen sisältämä mielikuva todellisuudesta muuttuvat uuden informaation ja uusien kontaktien seurauksena.
Organisatorinen elämä muodostuu jatkuvasti muuttuvassa organisoinnin prosessissa, eikä staattisena tekijänä nimeltä organisaatio. (Bolk 1992, 232)
1 Konfiguraatio termiä käytetään kiijallisuudessa melko vaihtelevasti. Tässä työssä organisatorisen konfiguraation lisäksi otetaan myöhemmin käyttöön ns. tekninen konfiguraatio. Organisatorinen konfiguraatio liittyy organisaation sisäisiin ihmisryhmiin, kun taas tekninen konfiguraatio liittyy tietyn teknisen jäijestelmän (esim. tuotantojäijestelmän) rakenteeseen.
Organisaatio muodostuu useista, osittain päällekkäisistä organisatorisista konfiguraatioista, jotka voivat olla myös osittain toisten organisaatioiden kanssa yhteisiä. Organisatoriset konfiguraatiot muodostavat siten entistä kerroksisemman, sidoksisemman ja monipuolisemman kuvan yrityksestä. Yleistysten tekeminen vaikeutuu ja kuva itse asiassa hajaantuu. Yhdestä tietystä organisaatiosta puhuminen menettää merkitystään. Perinteiset yksinkertaiset mallit ja yleiset luokittelukehykset eivät ole riittäviä. (Bolk 1992, 232)
4.3.1 Organisatoriset konfiguraatiot ja päätöksenteko
Organisatoriset konfiguraatiot, joissa tietty joukko päätöksentekijöitä on mukana, määrittävät vuorovaikutuksessa oman todellisuutensa, johon jäsenet perustavat päätöksensä.
Tämä todellisuus on aina rajallinen ja siten epätäydellinen, mutta oman konfiguraationsa piirissä tosi. Valta konfiguraatioiden muodostamassa organisaatiossa on kykyä saattaa omat näkemykset todellisuudesta muiden yksilöiden tai muiden konfiguraatioiden näkemysten edelle organisaation todellisuudeksi. (Bolk 1992, 232)
Teknologia on organisatorisessa elämässä käytettävien työkalujen joukko. Organisatorinen elämä, kuten myös teknologia ja muut yhteisössä käytetyt välineet ja menetelmät, ovat konfiguraatioissa ja näiden välillä tapahtuvassa määrittelyprosessissa syntyviä tuloksia.
Jäijestelmien valinta voidaan oikeutetusti nähdä poliittisesti varautuneena ja jopa muotivaikutteisena prosessina, jossa tietyt organisatoriset konfiguraatiot pyrkivät vaikuttamaan muiden konfiguraatioiden, ja siten organisaation, todellisuuteen ja sitä kautta jäijestelmään liittyviin valintoihin (Badham 1993, 3). (Bolk 1992, 234)
4.3.2 Yhteenveto: Organisatoriset konfiguraatiot
Organisaation taloustieteessä organisaatio määritellään perinteisesti kokonaisuudeksi, jossa vuoro vaikuttaen, ihmiset pyrkivät toteuttamaan yksilöllisiä ja yhteisiä tavoitteitaan.
Laajimmaksi mahdolliseksi organisaatioksi voidaan määritellä kansantalous kokonaisuudessaan. Yritystason organisaatio määritellään lailliseksi tahoksi, joka on toiminnallisesti itsenäinen, omaten laajan sisäisen itsemääräämisoikeuden. (Milgrom &
Roberts 1992, 19 -21)
Organisaatiossa yksilöt toimivat taloudellisen (tai muun) tehokkuuden periaatteen alaisena.
Yksilöt toimivat näkemyksensä mukaan jonkin tietyn sidosryhmän etujen mukaisesti, pyrkien valitsemaan tietystä (osittain tunnetusta, osittain tuntemattomasta) mahdollisuuksien joukosta ryhmänsä kannalta tehokkaimman vaihtoehdon. Yleisesti oletetaan, että yksilöt toimivat ainakin perustasolla organisaation etujen pohjalta. Yksilön sidosryhmä käsittää siis ainakin jossain määrin koko organisaation. (Milgrom & Roberts 1992, 21 - 24)
Aiemmin esitetty organisaation määrittely toisaalta avoimeksi sosiotekniseksi systeemiksi ja toisaalta organisatoristen konfiguraatioiden muodostamaksi kokonaisuudeksi ei merkittävästi poikkea perinteisestä määritelmästä. Molemmissa yritystason organisaatio määritellään avoimeksi, laajemmasta kokonaisuudesta, ympäristöstä tai laajemmasta organisaatiosta, riippuvaiseksi jäijestelmäksi. Toisaalta organisaation nimeäminen sosiotekniseksi painottaa tämän työn kannalta tärkeää tapaa tai välinettä (teknologiaa), jonka avulla organisaation jäsenet pyrkivät tavoitteensa saavuttamaan.
Organisaation muodostuminen organisatorisista konfiguraatioista on yhdenmukainen perinteisen yksilön organisatorisen toiminnan kanssa. Yksilöt toimivat vuorovaikuttaen omien ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Organisatoriset konfiguraatiot tarkentavat kuitenkin niiden yksilön omien käsitysten muodostumista, joiden pohjalta yksilöt hahmottavat olemassa olevat toiminnan vaihtoehdot sekä omat sidosryhmänsä ja niiden etujen mukaiset valinnat. Yksilöiden näkemykset siitä mikä on mahdollista ja toisaalta myös siitä mikä on tärkeää, ovat organisatorisen konfiguraatioteorian mukaan organisatoristen konfiguraatioiden sisällä ja välillä tapahtuvan vuorovaikutuksen tulosta.
Organisatoriset konfiguraatiot kyseenalaistavat oletusta yksilöiden toiminnasta organisaation etujen mukaisesti. Vaikkakin konfiguraatioiden puitteissa on mahdollista, että yksilöt kokevat organisaation omaksi sidosryhmäkseen ja toimivat ainakin osittain sen etujen mukaisesti, on kuitenkin täysin mahdollista, että vuorovaikutuksen tuloksena syntyy sitoutumista joihinkin täysin erilaisiin sidosryhmiin (esim. organisaation yksittäisiin osiin, työryhmiin, ammattikuntaan jne.). Yksilöiden toiminta on perustasollaankin selvemmin muuttuvaa ja poliittista.
4.4 Geneeriset järjestelmät ja tekniset konfiguraatiot
Järjestelmä (esim. tuotantojäijestelmä) viittaa osien kokonaisuuteen, missä ne keskinäisesti ehdollistavat tai rajoittavat toinen toistaan niin, että kokonaisuus toimii yhdessä jonkin kohtuullisen selvästi määritellyn yleisen toiminnon hyväksi. Järjestelmät voidaan jakaa toisaalta ns. geneeristen järjestelmien yhtenäisempään luokkaan ja toisaalta hajanaisempaan ns. teknisten konfiguraatioiden2 luokkaan. (Fleck 1993, 17)
Geneerisillä järjestelmillä on yhtenäinen tapauksesta riippumaton identiteetti. Ne ovat järjestelminä tarkoitukseltaan samankaltaisia kaikissa toteutuksissa. Toisaalta geneeristen järjestelmien rakenne on säännönmukainen. Komponenttien suhteet ja yhdistelmät ovat kaikissa toteutuksissa samat. Lopulta geneeristen järjestelmien kehitystä yli ajan säätelee systeemidynamiikka. Niiden kehitys seuraa siis määrättyä kehityskulkua. (Fleck 1993, 17) Palvelusektorilla informaatioteknologia otetaan useimmiten käyttöön asentamalla lähes samanlaisessa peruskokoonpanossa olevia teknrsiä perusyksiköltä yhdenmukaisiin organisaation yksiköihin. Kun lisäksi kyseessä on helposti tietokoneistettavan puhtaan informaation käsittely, voidaan puhua geneerisen järjestelmän käyttöönotosta (Fleck 1993, 23 - 25).
Tekniset konfiguraatiot eroavat geneerisistä järjestelmistä niissä vallitsevan satunnaisen luonteen ja systemaattisuuden puutteen vuoksi. Konfiguraatioilta puuttuvat käytännössä kaikki geneerisille järjestelmille tyypilliset piirteet. Tekmsten konfiguraatioiden kulloinenkin muoto riippuu kyseisen sovelluksen tapauskohtaisista vaatimuksista. Ratkaisuja ei voi muotoilla valmiiksi etukäteen, sillä vaatimuksia ei joko tunneta tai ne vaihtelevat huomattavasti. Komponenttien välistä yhteistyötä ei sääntele vastaava säännönmukaisuus kuin geneeristen järjestelmien tapauksessa, eikä konfiguraatioiden kehitys seuraa mitään ennakoitavaa kehityspolkua. (Fleck 1993, 17 - 28)
Laaja, mahdollisesti koko yrityksen laajuinen, sekä paljon sisäisiä riippuvuuksia sisältävä informaatiotekniikkaprojekti, johon kuuluu monimutkaista ohjelmistokehitystyötä on
2 vrt. organisatorinen konfiguraatio
tyypillinen esimerkki teknisen konfiguraation suunnittelusta ja käyttöönotosta.
Tuotantojäijestelmien tapauksessa lisävaikeuksia syntyy myös informaatiojäijestelmän kytkemisestä selvästi fyysisten objektien (tuotantokappaleiden) ja materiaalien (raaka- aineiden) maailmaan. (Fleck 1993, 23 - 25)
Teknisestä konfiguraatiosta voi joskus syntyä geneerinen järjestelmä. Jos jonkin tietty konfiguraatio havaitaan hyväksi ratkaisuksi tiettyyn tilanteiden ryhmään, ja tämän ryhmän sisältä löytyy aliryhmä, joka omaa riittävän kysyntäpotentiaalin, voi konfiguraatio vähitellen vakiintua. Tällöin sille syntyy joitain geneerisen järjestelmän ominaisuuksia ja vähitellen, jos sen laajempi käyttö jatkuu, se vakiintuu geneeriseksi järjestelmäksi. Yrityskohtaisesta sovelluksesta muodostuu laajempiakin käyttömahdollisuuksia omaava sovellus. (Fleck 1993, 28 - 29)
4.4.1 Teknisen konfiguraation muodostaminen
Toisaalta teknisiä konfiguraatiota muodostettaessa informaatio yrityksen vaatimuksista ja paikallisista oloista on välttämätöntä. Toisin kuin geneerisissä järjestelmissä, missä yritys muokkaa vain systeemin parametreja, konfiguraatioita muodostettaessa koko järjestelmän perusluonne joudutaan määrittelemään alusta alkaen. (Fleck 1993, 19)
Tuotantolinjat ja -prosessit joudutaan räätälöimään erittäin yksityiskohtaisella tasolla kunkin tilanteen toiminnallisiin vaatimuksiin, resursseihin ja markkinaolosuhteisiin. Näin huomattava määrä teknistä ja ei-teknistä tietoutta toisaalta vaikuttaa konfiguraation muodostumiseen, mutta myös rakentuu konfiguraation sisään. (Fleck 1993, 19 - 22)
Toisaalta teknisiä konfiguraatioita vaativissa tilanteissa yritysten vaatimukset ovat tapauskohtaisia ja vaihtelevia. Eri yrityksiin, ja jopa saman yrityksen eri yksiköihin, asennetuissa järjestelmissä on vain vähän yhtäläisyyksiä. Tällaisessa tilanteessa on äärimmäisen vaikea, jollei peräti mahdotonta löytää kokonaisratkaisuja markkinoilta. Edes suuret ja kokeneet yritykset eivät kykene tuottamaan modernin tuotantoteknologian ns.
avaimet käteen -ratkaisuja (Rush & Bessant 1992, 13). Toisaalta tämä johtuu juuri tuotantojärjestelmien konfiguraatioluonteesta. Lisäksi, järjestelmien laajuudesta ja teknisestä
monipuolisuudesta johtuen, vain harvoilla toimittajilla on riittävän laajan kokemuksen ja resurssien tukea takanaan. (Fleck 1993, 23)
4.4.2 Tekninen konfiguraatio ja yrityksen inhimilliset resurssit
Konfiguraatiota suunniteltaessa täytyy harkintaan ottaa muitakin kuin selvästi teknisiä komponentteja. Nämä sisältävät aiemmin automatisoimattomia toimintoja ja tapoja sekä erilaisia organisatorisia oletuksia. (Fleck 1993, 25)
Työntekijät ovat merkittävä osa teknistä konfiguraatiota. Kaikkia tuotantojärjestelmän sisältämiä tehtäviä ei voi, eikä ole mielekästä, automatisoida. Lisäksi ihmiset tuovat järjestelmään tietoa, tieto-taitoa sekä taitoja, joita ilman jäijestelmä ei toimisi. Nämä ovat tärkeä, inhimillinen, osa konfiguraatiota. Järjestelmän ei-teknisten piirteiden kristallisoituminen osaksi teknistä ratkaisua on helpompaa, kun sovelluksen riippuvuudet ovat kontrolloituja ja vakaita sekä toiminnot tarkkaan rajattuja. Mitä avoimempi ja määrittelemättömämpi tilanne on, sitä enemmän järjestelmä on riippuvainen inhimillisestä panoksesta. (Fleck 1993, 25 - 26)
4.4.3 Yhteenveto: geneeriset järjestelmät, tekniset konfiguraatiot
Geneerisen järjestelmän toteutus voidaan luokitella suunnittelupäätökseksi, ja teknisen konfiguraation toteutus vastaavasti innovatiiviseksi päätökseksi. Sekä geneerisen järjestelmän että teknisen konfiguraation toteutus on resurssien allokointi päätös. Tietty määrä rajallista resurssia jaetaan kunkin järjestelmän osan kesken. Päätetään järjestelmän painotuksesta ihmisen työn ja koneen työn sekä erilaisten teknisten komponenttien suhteen.
(Milgrom & Roberts 1992, 90 -93)
Suunnittelupäätökselle tyypillisiä piirteitä ovat toisaalta huomattava määrä aiempaa tietoa, jonka pohjalta päätös voidaan suorittaa, sekä toisaalta päätöksen eri osien ja osa-alueiden jo ennalta määrätyt suhteet. Resurssien suhteet ovat oikein suoritetussa suunnittelupäätöksessä ennalta annetut. Suunnittelussa valitaan järjestelmä eri järjestelmävaihtoehtojen joukosta ja sen jälkeen päätetään vain järjestelmän mittakaavasta.
Innovatiivisen päätöksen yritys joutuu suorittamaan vailla aiempaa kokemusta asiasta.
Innovaation tehokas suorittaminen edellyttää vaaditun informaation keräämistä ja kommunikoimista päätöksentekijöille. Järjestelmän eri tekijöiden suhteet eivät ole ennalta määrätyt, eikä erillistä jäijestelmävaihtoehtojen joukkoa todennäköisesti ole lainkaan olemassa, vaan yritys joutuu itse muotoilemaan oman järjestelmänsä ja sen osatekijöiden suhteet. (Milgrom & Roberts 1992, 91 - 93)
4.5 Tuotantojärjestelmän suunnittelu- ja käyttöönottoprosessi
Tuotantojärjestelmän suunnittelu- ja käyttöönottoprosessin tulee perustua, aiemmassa luvussa mainittuun, tarkkaan harkittuun strategiaan (Bessant & Haywood 1988, 361).
Tämän tulee määritellä mitä ominaisuuksia (esim. minkälaista joustavuutta (Suarez &
Cusumano & Fine 1995, 25 - 32 ja Upton 1995, 83 - 84)) järjestelmältä vaaditaan.
Organisaation käyttämät suunnittelu- ja käyttöönottotavat ja -metodit ovat tekniikan ja organisaation, sekä muiden käytäntöjen tavoin organisatoristen konfiguraatioiden sisäisen ja niiden välisen määrittelyprosessin tulosta. Ne eivät toisaalta saisi itsessään sitoutua minkään tietyn konfiguraation määritelmään todellisuudesta, vaan niiden sisällön tulisi säilyä avoimena keskustelulle. Niiden sisältämien ennalta tehtyjen valintojen tulisi olla selvästi esillä ja valmiina kyseenalaistettaviksi. Toisaalta menetelmät eivät itsessään saisi rajoittaa teknisiä tai organisatorisia vaihtoehtoja. Menetelmien on myös tuettava yrityksen pyrkimyksiä kohti pysyvästi muuntumiskykyistä organisaatiota. (Bolk 1992, 232 - 235)
Organisatoristen konfiguraatioiden näkökulmasta suunnittelu- ja käyttöönottoprosessin onnistuminen edellyttää 1) laajasti ja ammattirajat ylittäen koottuja suunnittelun avainryhmiä, jotka toisaalta mahdollistavat useiden konfiguraatioiden osallistumisen prosessiin ja toisaalta luovat pohjaa uusille prosessin myötä syntyneille organisatorisille konfiguraatioille. (Voss
1988, 290 ja Bolk 1992, 235)
2) Liittämällä prosessi muihin samaan aikaan eteneviin muutoksiin ja strategisiin operaatioihin, saatetaan projekti välittömästi vastakkain laajemman organisatorisen kokonaisuuden kanssa, ja siten parannetaan sen pidemmän tähtäimen onnistumismahdollisuuksia. (Bolk 1992, 235)
3) Teknologian kehittämistyön tulisi tapahtua siellä missä sen tuloksia tullaan soveltamaan.
Tuotantojärjestelmän sijoituspaikan (esim. työpajan) tulisi siis olla huomion keskipisteenä prosessin alusta loppuun. Näin voidaan osittain välttää työpöytäsuunnittelulle tyypillistä organisatorisen ja tilannekohtaisen tiedon puutteellisuutta. (Bolk 1992, 236)
4) Yrityksen tulisi välttää vakauden tunnetta ja tilanteen jäädyttämistä aloilleen. Prosessin tulee säilyttää dynaamisuutensa ja välttää kaikenlaisia viivytyksiä. (Bolk 1992, 236)
5) Prosessin johdon tulee aktiivisesti ja aloitteellisesti pyrkiä saattamaan prosessi aktiivisen keskustelun kohteeksi yrityksessä. Sen tulisi edistää laaja-alaista keskustelua prosessin kannattajien ja vastustajien välillä. Monissa tilanteissa useat erilaiset ratkaisut ovat mahdollisia, kun ongelmatkin voidaan määritellä monin eri tavoin. (Noori 1990, 260 - 263 ja Bolk 1992, 236)
6) Saadakseen paremman käsityksen muotoutuvasta tuotantojärjestelmästä, ja siten mahdollisuuden aidompaan prosessiin osallistumiseen, olisi prosessiin osallistuville ihmisille tarjottava mahdollisuus huomattavasti kokeilla (esim. simuloinnein) erilaisia ratkaisuja ennen järjestelmän spesifikaatioiden lukkoon lyömistä. (Havn 1991, 349 ja Bolk 1992, 236)
Riippuen asennettavan järjestelmän joko geneerisestä tai tekms-konfiguratiivisesta luonteesta suunnitteluprosessista tulee erilainen ja sen painopiste on erilainen. Geneerisen järjestelmän suunnittelu- ja käyttöönotto on helpompaa, aiemmin muilla tahoilla syntyneen asiantuntemuksen ja järjestelmien valmiiksi mallinnetun luonteen vuoksi. Teknrsen konfiguraation suunnittelua ja käyttöönottoa taas vaikeuttaa juuri prosessin ainutlaatuinen luonne.
Teknisten konfiguraatioiden suunnittelussa ja käyttöönotossa 1) teknologian valintaa vaikeuttaa sen ainutlaatuinen luonne. 2) Järjestelmälle asetetut vaatimukset ovat usein organisaation eri osien välisten neuvotteluiden tulosta. Sellaisena ne ovat epävarmoja ja ajan myötä muuttuvia. 3) Käyttöönotto usein viivästyy ja vaatii huomattavia prosessinhallintakykyjä. 4) Käyttäjien ja teknologia toimittajien väliset suhteet kehittyvät useimmiten hyvin läheisiksi. 5) Käyttäjän järjestelmään tuoma tietopanos on toisaalta välttämätön järjestelmän toiminnalle, mutta toisaalta voi johtaa myös jatkoinnovaatioihin, ennen automatisoimattomien toimintojen kristallisoituessa osaksi teknologiaa. 6) Osta vs. tee
itse päätös on strategisesti erittäin tärkeä. 7) Käyttäjän on, varsinkin ajan myötä, otettava itse päävastuu järjestelmän huollosta. 8) Prosessissa on kyettävä yhdistelemään hyvinkin erilaisia tekijöitä, standarditeknologioista paikalliseen tietoon ja taitoon. (Fleck 1993, 31) Geneerisen jäijestelmän suunnittelussa ja käyttöönotossa 1) valintapäätökset ovat helpompia teknologian saatavuuden vuoksi, mutta niissä on kuitenkin otettava huomioon tulevaisuuden kehitysvaatimukset. 2) Asennuksessa ongelmana on eri alijärjestelmien vuorovaikutus. 3) Eri valmistajien tuottamien alijärjestelmien vuorovaikutus voi vaikeuttaa myös eri teknologiatoimittajien suorittamaan huoltotoimintaa. 4) Suunnittelussa tehdyt valinnat saattavat lukita yrityksen voimakkaasti yhden teknologiatoimittajan asiakkaaksi. 5) Järjestelmän käyttöönotto voi vaikuttaa syvällisestikin organisaatioon, jos organisaation eri osat päätyvät erilaisiin alijärjestelmiin, jos niillä on erilaisia vaatimuksia järjestelmän toiminnan suhteen, tai jos organisaation eri osien asiantuntemus ko. järjestelmistä vaihtelee.
6) Osta vs. tee itse -päätös voi olla merkittävä, jos yrityksellä on itsellään huomattavaa asiantuntemusta järjestelmistä. (Fleck 1993, 31 - 32)
Aiemmissa empiirisissä tutkimuksissa on todettu, että joustavan tuotannonteknologian suunnittelu- ja käyttöönottoprosessissa on tärkeää kyetä yhdistämään yrityksen tuotantojärjestelmä, organisaatio ja työntekijöiden resurssit. Meredith (1987 - 3 case yritystä US), Hörte & Lindberg (1991 - 27 ruotsalaista yritystä), Alasoini (1993 - 3 suomalaista tehdasta, 34 haastattelua), Alasoini (1996 - 4 suomalaista caseyritystä).
Todellisuudessa yritysten toimet ovat olleet ristiriitaisia. Ongelmana on useimmiten suunnitelmien puutteellisuus ja yksipuolisuus, pitäytyminen vanhoissa ja kokeilluissa malleissa, puutteellinen koulutus, muutosten rajoittaminen rajattuihin organisaation osiin, johdon tai työntekijöiden vastustus, tai teknologian, organisaation ja inhimillisten tekijöiden puutteellinen integraatio. Esimerkiksi Hyötyläinen & Simons & Tuominen & Ruuhilehto &
Aronen (1991 - 4 suomalaista caseyritystä) sekä Berger (1994 - 3 ruotsalaista caseyritystä).
Toisaalta joissain yrityksissä on havaittu hyvinkin laajoja ja positiivisia muutoksia.
Ammattiliittojen ja työntekijöiden osallistuminen sekä työntekijöiden koulutus mainitaan tärkeimpänä tekijänä implementoinnin onnistumiselle. Tämä näkyy mielipiteiden lisäksi myös yritysten investointibudjeteissa. Hörte & Lindberg (1991 - 27 ruotsalaista yritystä), Seppälä
