Karhunmäen nimistö ja asukkaiden mielipiteet

KARHUNMÄEN NIMISTÖ JA ASUKKAIDEN MIELIPITEET

Pyry Pöyhtäri Pro gradu -tutkielma Suomen kieli

Itä-Suomen yliopisto Lokakuu 2020

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta

Osasto – School

Humanistinen osasto

Tekijät – Author

Pyry Pöyhtäri

Työn nimi – Title

Karhunmäen nimistö ja asukkaiden mielipiteet

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Suomen kieli Pro gradu -tutkielma X 28.10.2020 81 sivua + 7 liitesivua.

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Joensuussa sijaitsevan Karhunmäen asuinalueen nimistöä sekä alueen asukkaiden suhtau- tumista nimistöön. Tutkielmassa selvitetään myös, miten Karhunmäen kaavanimistöä on suunniteltu. Tutkimus on laadullinen, ja sen keskeisenä metodina on sisällönanalyysi. Teoreettinen viitekehys koostuu kansanlingvistisestä nimistöntutkimuksesta sekä paikannimitutkimuksesta.

Aineisto koostuu Karhunmäen asukkaiden kyselyvastauksista ja Joensuun katunimitoimikunnan jäsenten vastauksista. Asukkaille suunniteltu kysely sisälsi nimistöä koskevia kysymyksiä, ja se toteutettiin sähköisellä lomak- keella. Kyselyyn vastasi 28 informanttia. Tutkimusta varten haastateltiin kahta Joensuun katunimitoimkunnan jä- sentä. Toimikunnan jäsenille esitetyt kysymykset liittyivät Karhunmäen nimistönsuunnitteluun sekä katunimitoimi- kunnan työhön ylipäätään.

Kyselyyn vastanneet olivat pääosin tyytyväisiä Karhunmäen nimistöön ja erityisesti karhuaiheiseen ryh- mänimistöön. Myös Antti Kukkoseen liittyvä nimistö koettiin miellyttäväksi. Suunnistusaiheinen ryhmänimistö ja ekspressiivisanoista muodostetut nimet koettiin pääosin epämiellyttäviksi. Karhunmäen vanhempien osien nimistö mainittiin miellyttävämmäksi kuin uudempien alueiden nimistö.

Kyselyyn vastanneet eivät juuri maininneet käyttävänsä epävirallisia nimiä Karhunmäen virallisen nimistön ohella. Syynä voi olla alueen nuori ikä: laajamittainen rakentaminen on käynnistynyt alueella vasta 2000-luvulla.

Myös kaupunkiympäristölle tyypillisten maamerkkien vähyys alueella voi vaikuttaa asiaan.

Kyselyyn vastanneet asukkaat olivat pääosin sitä mieltä, että tavalliset asukkaat eivät tarvitse lisää vaikutus- mahdollisuuksia nimistönsuunnitteluun. Karhunmäellä asukkaita ei ole erityisesti kuultu nimistönsuunnittelussa.

Karhunmäen nimistönsuunnittelussa on pääosin noudatettu Kotimaisten kielten keskuksen antamia ohjeis- tuksia sekä hyväksi havaittuja nimistönsuunnittelukäytäntöjä. Nimistönsuunnittelussa on muun muassa hyödyn- netty alueen historiaa ja vanhaa nimistöä. katunimitoimikunta on myös huolehtinut, että nimistö sopii Joensuun muuhun nimistöön.

Avainsanat – Keywords

sosiolingvistiikka, kansanonomastiikka, kaupunkinimistö, nimistönsuunnittelu, nimistöntutkimus

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta –Faculty

Philosophical Faculty

Osasto – School

School of Humanities

Tekijät – Author

Pyry Pöyhtäri

Työn nimi – Title

Nomenclature of Karhunmäki and the opinions of the local residents

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Finnish Language Pro gradu -tutkielma X 28.10.2020 81 pages + 7 Appendix pages

Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract

The purpose of this thesis is to analyse the nomenclature of Karhunmäki, a residential area in the city of Joensuu, and the local residents’ attitudes towards the nomenclature of Karhunmäki. In addition, the naming practices used in Karhunmäki will be observed. A qualitative approach is used in this thesis. One of the main research methods used is content analysis. Folk linguistics and toponomastics form the basis of the theoretical framework for this thesis.

The primary research material consists of survey responses from the residents of Karhunmäki. 28 residents responded to the survey.In addition, a different survey was sent out to two members of the Joensuu Street Name Committee. The questions presented to the committee members concerned name planning in Karhunmäki and the work of the Committee in general.

Residents who responded to the survey were mostly pleased with the nomenclature of Karhunmäki. Espe- cially the bear-themed names and names related to Antti Kukkonen were regarded as positive. The Orienteering- themed nomenclature and the names derived from expressive words were generally poorly regarded. The inform- ants were more pleased with the nomenclature of the older areas than the newer areas of Karhunmäki.

Informants were generally of the opinion that regular citizens do not need more possibilities to influence name planning. During the planning of nomenclature of Karhunmäki, local residents have not been specifically consulted.

The informants rarely mentioned using unofficial names alongside the official names of Karhunmäki. A pos- sible reason for this is the young age of the residential area of Karhunmäki. Large-scale housing construction in the area only started during the 21^st century. The absence of landmarks typical to the urban environments may also be a contributing factor.

Name planning in Karhunmäki has generally been carried out in accordance to the directions of the Institute for the Languages of Finland. The Street Name Committee has also ensured that the local nomenclature fits the pre-existing nomenclature of Joensuu.

Avainsanat – Keywords

sociolinguistics, folk onomastics, urban names, name planning, onomastics

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 1

2 AINEISTO, TUTKIMUSMETODIT JA TUTKIMUSETIIKKA ... 3

2.1 Karhunmäen alue ... 3

2.2 Kyselytutkimusaineisto ja informanttien yksityisyydensuoja ... 3

3 PAIKANNIMITUTKIMUKSEN MATKA MAASEUDULTA KAUPUNKIIN ... 6

3.1 Kaupunki ja maaseutu tutkimuskohteina ... 6

3.2 Epävirallinen nimistö ja sosio-onomastiikka ... 8

4 NIMISTÖNTUTKIMUKSEN HISTORIAA ... 10

4.1 Nimistöntutkimuksen suhde muihin tieteenaloihin ... 10

4.2 Suomalaisen paikannimistöntutkimuksen erityispiirteitä ... 12

5 NIMISTÖNSUUNNITTELUN HAASTEITA ... 15

5.1 Tarve suunnitellulle nimistölle ... 15

5.2 Paikannimilaki ja normien tarpeellisuus ... 18

5.3 Nimistönsuunnittelussa huomioitavia asioita ja katunimitoimikunnan näkemyksiä ... 20

6 KARHUNMÄEN SUOSITUIMMAT JA EPÄMIELUISIMMAT KADUNNIMET ... 25

6.1 Suosituimmat nimet ... 25

6.2 Ryhmänimistön hahmottaminen ... 28

6.3 Ryhmänimien arvostus ... 32

6.4 Ekspressiivisanat epämieluisien nimien listan kärjessä ... 34

7 YHTEISÖT, IDENTITEETIT JA EPÄVIRALLINEN NIMISTÖ ... 37

7.1 Epävirallinen nimistö ryhmäidentiteettien taustalla ... 37

7.2 Nimien ja ryhmäidentiteettien suhde ... 38

8 NIMISTÖ OPASTAMISEN JA NAVIGOINNIN APUNA ... 44

8.1 Asukkaiden ongelmat opastamisessa... 44

8.2 Samankaltaiset nimet muilla alueilla ... 47

9 KARHUNMÄEN NIMIYMPÄRISTÖN MUITA OSA-ALUEITA ... 49

9.1 Linja-autopysäkkien nimet ... 49

9.2 Puistojen ja pienalueiden nimet ... 52

9.3 Asunto-osakeyhtiöiden nimet ... 55

9.4 Antti Kukkonen ja muistonimet... 58

10 ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN NIMISTÖNSUUNNITTELUUN ... 64

10.1 Asukkaiden ja nimistönsuunnittelijoiden vuorovaikutus ... 64

10.2 Asukkaiden osallistumisen eri tasot ... 66

10.3 Karhunmäen asukkaat arvioimassa asukaslähtöistä nimistönsuunnittelua ... 70

11 LOPUKSI ... 72

11.1 Huomioita Karhunmäen nimistönsuunnittelusta ... 72

11.2 Yhteenvetoa ja jatkotutkimusaiheita ... 73 12 LÄHTEET ... 78 LIITTEET: Liite 1. Karhunmäen virallinen nimistö

Liite 2. Asunto-osakeyhtiöiden nimet Liite 3. Karhunmäen opastuskartta

Liite 4. Kysymykset katunimitoimikunnan jäsenille Liite 5. Karhunmäen asukkaille osoitettu kysely

1 1 JOHDANTO

Tutkimukseni käsittelee kaupunkinimistön suunnittelua ja sen vastaanottoa asukkaiden keskuu- dessa. Nimistönsuunnittelu on usein laiminlyöty osa-alue kaupunkisuunnittelussa, vaikka asi- assa on kahdenkymmenen viime vuoden aikana tultu paljon eteenpäin: virkamiehiä on koulu- tettu, ja lingvistit ovat laatineet nimistönsuunnittelusta vastaaville henkilöille erilaisia oppaita.

Nimistönsuunnittelukäytännöissä on kuitenkin runsaasti vaihtelua kuntien välillä, joten ai- heessa riittää paljon tutkittavaa.

Pyrin omalla tutkimuksellani havainnollistamaan nimistönsuunnittelun tavoitteita ja nii- den toteutumista Karhunmäen asuinalueella Joensuussa. Olen haastatellut Joensuun katunimi- toimikunnan jäseniä nimistönsuunnittelusta sekä Karhunmäellä että Joensuussa yleisemminkin.

Tämän lisäksi valtaosa aineistostani koostuu Karhunmäen asukkaille suunnatusta kyselystä.

Olen pyrkinyt kysymyksilläni selvittämään asukkaiden suhtautumista asuinalueensa nimistöön ja nimistönsuunnitteluun yleisemminkin. Tällä tavoin olen siirtänyt tutkimuksen fokusta hie- man nimien vastaanotosta myös nimistönsuunnittelun ja asukkaiden osallistumisen suuntaan.

Kun tarkastellaan tutkimuksen olemassaolon oikeutusta sen tuottaman tiedon näkökulmasta, voidaan hermeneuttisen tiedonintressin lisäksi osoittaa ympäröivää yhteiskuntaa koskeva po- tentiaalinen hyöty.Nimistönsuunnittelun saama vastaanotto kehuineen, moitteineen ja ehdotuk- sineen voi parhaimmillaan sisältää nimistönsuunnittelijoille hyödyllistä tietoa, jolla suunnitte- lusta saadaan entistä onnistuneempaa ja tarkoituksenmukaisempaa. Samalla alueen asukkaat saavat mahdollisuuden ilmaista mielipiteitään omasta asuinalueestaan.

Fennistiikan näkökulmasta tutkimusaihe on perusteltua siitä syystä, että nimistöntutki- muksessa on verrattain vähän tutkittu asukkaiden suhtautumista kaavanimistöön (Ainiala 2003:

210). Vaikka tarkastelen myös epävirallista nimistöä sekä alueen nimiympäristöä laajemminkin esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden nimien kautta, kaavanimistö ja siihen liittyvät asukkaiden asenteet ovat tutkielmani keskiössä. Tutkimukseni kuuluu sosiolingvistisen nimistöntutkimuk- sen tutkimussuuntaukseen, josta käytän tässä työssä nimitystä sosio-onomastiikka. Tässä tut- kimussuuntauksessa korostuu nimien ja nimenkäyttäjien sosiaalinen ulottuvuus. Tutkimukseni keskiössä ovat ei-lingvistien mielipiteet nimistöstä, ja nämä kuuluvat vielä tarkemmin kansan- lingvistisen nimistöntutkimuksen eli kansanonomastiikan (Ainiala & Halonen 2011: 193) kiinnostuksenkohteisiin.

Tutkimukseni tavoitteet voidaan muotoilla tutkimuskysymyksiksi seuraavasti:

1. Miten asukkaat suhtautuvat Karhunmäen nimistöön?

2. Millaiset seikat ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat Karhunmäen nimistönsuunnitteluun?

2

Näitä tutkimuskysymyksiä on tarkemmin eritelty kyselylomakkeen avulla, ja kyselyn avulla on selvitetty muun muassa asukkaiden mielipiteitä ryhmänimistä, epävirallisia nimiä ja asukkaiden mahdollisuuksia osallistua alueensa nimistönsuunnitteluun. Katunimitoimikunnan jäsenille toimitettujen kysymysten avulla pyritään taas selvittämään, onko vanhoja ja paikallisia aineksia hyödynnetty alueen nimistönsuunnittelussa, miten keskeisiä kaupunkisuunnittelun ele- menttejä on huomioitu nimistönsuunnittelussa ja ovatko asukkaat päässeet osallistumaan ni- mistönsuunnitteluun.

Katunimitoimikunnan jäsenten vastaukset muodostavat pienemmän aineiston kuin asuk- kailta kerätyt vastaukset, mutta nimistönsuunnittelijoiden vastaukset luovat olennaisen pohjan tutkimukselle sekä kontrastin asukkaiden näkemyksille nimistöstä. Tarkoituksenani on käsitellä katunimitoimikunnan jäsenten vastauksia ja peilata niitä esimerkiksi asukkaiden vastauksiin ja erilaisiin nimistönsuunnitteluratkaisuihin Joensuun ulkopuolella. Tarkastelen Karhunmäen ni- mistönsuunnittelua myös lopuksi kootusti muun muassa katunimitoimikunnan vastauksia hyö- dyntäen.

3

2 AINEISTO, TUTKIMUSMETODIT JA TUTKIMUSETIIKKA

2.1 Karhunmäen alue

Tutkimukseni keskittyy Karhunmäen asukkaiden nimistöä koskeviin mielipiteisiin. Karhun- mäki on kasvava asuinalue Joensuun esikaupunkialueella. Joensuun kaupungin verkkosivuilla aluetta kuvaillaan lapsiperheiden suosimaksi alueeksi, jossa on hyvät ulkoilumahdollisuudet ja monipuolista luontoa (https://www.joensuu.fi/tontit/karhunmaki). Karhunmäen rakennuskanta koostuu pitkälti omakoti- ja rivitaloista. Joensuun kunnanvaltuusto hyväksyi Karhunmäen osayleiskaavan 18.6.2007 (Karhunmäen osayleiskaava).

Karhunmäen alue on yhtäältä uusi ja toisaalta vanha. Alueella on ollut asutusta vaihtele- vassa määrin ainakin 1900-luvun alusta. Kotuksen nimiarkiston tietojen mukaan Karhunmäen alue on saanut nimensä Karhun suvusta, jonka mailla Karhunmäen varhainen asutus on sijain- nut 1900-luvun alusta lähtien Asutus on koostunut muutamista mökeistä, ja alueella on mah- dollisesti ollut asutusta jo aiemmin. Alueen nimi on mitä ilmeisimmin peräisin tältä ajalta, sillä Karhulan tila siirtyi suvun haltuun juuri 1900-luvun alussa. Karhulan tilasta on maininta maa- rekisterissä vuodelta 1858. (NA Joensuu, Eira Meriläinen 1965.)

Joensuun aluerakenteen muutosta tutkineen Jani Karhun mukaan alueelle kohdistettiin uudisasutusta toisen maailmansodan jälkeen, mutta alueen vilkkain kasvu alkoi vasta 2000- luvulla, kun Joensuun kaupunki osti Kukkolan tilaa ympäröivät maat. Kukkolan tilasta ja sen tunnetuimmasta isännästä, ministeri Antti Kukkosesta, kerrotaan lisää luvussa 8.4. Karhunmäki on hallinnollisesti kuulunut eri aikoina Kontiolahden, Pielisensuun ja Joensuun kuntiin (Tar- vainen 1977: 11). Nykyään Karhunmäki on osa Joensuuta. Kotuksen paikannimikokoelman vanhimmat Karhunmäkeä koskevat nimitiedot ovat 1960-luvulla kerättyjä. Karhun mukaan alue on ollut pitkään hyvin harvaan asuttua. Myös useimmat nimitiedot viittaavat metsiin tai maatalouteen. Karhunmäki on tutkimuksen kohteena relevantti, sillä nopeasti kasvavana asuin- alueena se tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi kaupungistumisen ja nimistön muutoksen tut- kimukselle.

2.2 Kyselytutkimusaineisto ja informanttien yksityisyydensuoja

Tutkimukseni keskeisin aineisto on kerätty Karhunmäen asukkaille suunnatulla kyselylomak- keella (liite 5). Kyselylomake sisältää vain yhden pakollisen kysymyksen, jolla pyritään selvit- tämään vastaajien ikäryhmä. Lomakkeen kysymyksillä on pyritty selvittämään asukkaiden mie- lipiteitä nimistöstä ja nimistönsuunnittelusta Karhunmäellä ja yleisesti. Tutkimusaineistoni koostuu 28 informantin vastauksista. Olen markkinoinut Google Forms -palvelun kautta tehtyä

4

kyselyä syksyllä 2019 kahdella eri tavalla. Olen jakanut Karhunmäen alueella postilaatikoihin noin 80 lomaketta, joissa olen kertonut tutkimuksestani ja pyytänyt ihmisiä vastaamaan kyse- lyyn. Linkki kyselyyn on liitetty lomakkeeseen lyhennettynä URL-osoitteena ja QR-koodina.

Tämän lisäksi olen kahteen otteeseen pyytänyt Karhunmäen asukkaiden Facebook-ryhmässä vastaajia kyselyyn syksyllä 2019.

Asukkaille tarkoitettuun kyselyyn en ole liittänyt juurikaan informantteja yksilöiviä ky- symyksiä. Ainoastaan ikä pyydetään ilmoittamaan kymmenen vuoden tarkkuudella. Alla on kuvio informanttien ikäjakaumasta. Pienempien joukkojen koot eivät käy ilmi kuviosta, mutta 15–24-vuotiaita ja 55–64-vuotiaita informantteja on kumpiakin yksi (3,6 % vastaajista), alle 15-vuotiaita on kaksi (7,1 % vastaajista).

Kuvio 1. Informanttien ikäjakauma.

Sosiolingvistisen tutkimuksen parissa voisi olla mielenkiintoista kysyä informantteja yk- silöiviä asioita, kuten koulutusta, sukupuolta tai sitä, kuinka kauan informantti on asunut alu- eella. Kuitenkin informanttien melko rajattu määrä voisi vaarantaa vastaajien anonymiteetin, jos tietoa informanteista sisällytettäisiin liian paljon tutkimukseen. Tutkimuksessa käsitellään esimerkiksi vastaajien kotikatuja, ja olen lisäksi yhdistänyt jokaisen informantin yksilötunnuk- seen, joka on ilmoitettu siteeratun kyselyvastauksen lopussa muodossa i.1, i.2, i.3… Näiden syiden vuoksi olen päättänyt rajoittaa vastaajien yksilöintiä. Kyselyä laatiessani myös arvelin, että informanttien määrä tulee olemaan lopulta niin pieni, että lukuisten kielenulkoisten muut- tujien analysointi ei olisi tarkoituksenmukaista. Uskon myös, että informantit vastaavat toden- näköisemmin kohtalaisen lyhyisiin ja niin sanotusti substanssiin keskittyviin kysymyksiin.

Olen pyrkinyt tekemään tutkimukseen vastaamisen matalan kynnyksen toiminnaksi.

Tutkimukseen osallistuvia alaikäisiä on velvoitettu pyytämään huoltajan lupa osallistu- miseen. Tätä en luonnollisesti ole pystynyt valvomaan. Informanttien tiedoista ja niiden säilyt- tämisestä sanottakoon, että Google Forms -palvelu antaa minulle kyselyn laatijana asukkaiden

5

vastausten lisäksi vain kunkin lomakkeen lähetysajankohtaa koskevat tiedot. Tulen joka tapauk- sessa hävittämään aineiston tutkimuksen valmistuttua.

Analysoin aineistoani laadullisen tutkimuksen keinoin. Keskeisimpänä tutkimusmetodi- nani on sisällönanalyysi. Uskon, että tutkimusaineistoni kohdalla tämä on tarkoituksenmukaisin lähestymistapa. En ole muokannut informanttien vastauksia, joten esimerkiksi mahdolliset näp- päilyvirheet näkyvät vastauksissa. Joissain tapauksissa olen hakasulkeilla rajatulla tekstillä kommentoinut vastauksia ja tarjonnut esimerkiksi taustatietoa vastauksiin liittyvistä kysymyk- sistä.

6

3 PAIKANNIMITUTKIMUKSEN MATKA MAASEUDULTA KAUPUNKIIN

3.1 Kaupunki ja maaseutu tutkimuskohteina

Paikannimet voidaan lukea ihmiskunnan vanhimmaksi kulttuuriperinnön osaksi, ja niiden mer- kittävyys liittyy vahvasti siihen, miten ne kertovat sekä tarkoitteinaan toimivista paikoista että niiden nimeäjistä (Helleland 2012: 101). Pitkänen (1999: 19) esittää, että Suomen paikanni- mistö on ollut oletettavasti enimmillään 1900-luvun alussa, kun maaseudulta kaupunkiin suun- tautuva muuttoliike ei ole vielä ollut voimakkaimmillaan. Pitkäsen (mp.) mukaan suomenkie- lisen väestön käytössä oleva paikannimistö on arvioitu noin kolmen miljoonan nimen laa- juiseksi ja ruotsinkielisen väestön käyttämät nimet 300 000:n laajuiseksi. Kiviniemi (1990: 33) taas arvioi, että suomalainen paikannimistö Neuvostoliitolle luovutetut alueet mukaan lukien olisi ollut suurimmillaan noin 2,5 miljoonaa paikannimeä. 1900-luvun alussa Suomi oli käytän- nössä kehitysmaa, ja elinkeinorakenteiden muuttuminen sekä kaupungistuminen oli varsin no- peaa vuosisadan alkupuoliskolla. Jo 1950-luvulle tultaessa suurin osa suomalaisista asui joko kaupungissa tai nopeasti kaupungistuvissa taajamissa (Kiviniemi 1999: 10).

Nimenkäyttäjien katoamisen myötä myös nimistö muuttuu. Tämä nimistön dynaamisuus ja nimenkäyttötodellisuuden alituinen muutos tarjoavat lukuisia mielenkiintoisia näkökulmia paikannimien sosio-onomastiselle tutkimukselle. Paikannimitutkimus on Suomessa ja monissa muissakin maissa painottunut 2000-luvulle asti lähinnä maaseudun paikannimien tutkimuk- seen, vaikka kaupungistuminen ei ole Suomessakaan uusi ilmiö. Suomessa kaupunkinimistöä koskevaa tutkimusta on tehty muun muassa Kotuksen ja yliopistojen yhteisessä tutkimushank- keessa, jonka pilottihanke sijoittui vuosille 2001–2003. Tämä hanke sisälsi lähinnä opiskelijoi- den opinnäytetöitä. (Ainiala 2005: 11.)

Kiviniemen aikalainen ja nimistön syntaktis-semanttisen analyysimallin isä, nimistöntut- kija Kurt Zilliacus, on Kiviniemen ohella vaikuttanut merkittävästi nimistöntutkimuksen kehi- tykseen. Hänen kehittämänsä analyysimalli yhdisti nimistön rakenteen ja semanttisen sisällön toisistaan riippuvaisiksi asioiksi. Sama analyysimalli korosti myös paikannimistön systemaat- tista luonnetta, jota Kiviniemikin myöhemmin painotti. Näin ollen yksittäisten paikannimien tutkimisessa edellytettiin myös typologista vertailua muuhun paikannimistöön. Aiemman tut- kimusparadigman vähäinen kiinnostus nimeämisperusteisiin haastettiin näin ollen uudella teo- rialla ja metodologialla, jotka on sittemmin osoitettu toimiviksi. (Ainiala & Pitkänen 2002:

234.)

Historiallisesti elinkeino- ja yhteiskuntarakenteiden muutokset, kuten kaupungistuminen ja teollistuminen, voidaan nähdä ilmiöinä, jotka heijastuvat myös paikannimiin ja niitä

7

koskevaan tutkimukseen. Viimeiset kaksisataa vuotta ovat olleet keskeisiä paikannimien syn- tymisen kannalta. Tänä aikana väestönkasvu kiihtyi merkittävästi. Asutuskehityksessä oli kui- tenkin huomattavia alueellisia eroja, mikä vaikuttaa luonnollisesti myös paikannimistön kehit- tymiseen. Alueelliset erot näyttäytyivät esimerkiksi Pohjanmaalla siten, että olemassa olevista tiloista lohkottiin paljon uusia tiloja, minkä seurauksena taloja lopulta siirrettiin väljemmille alueille. Tästä syystä yhdysnimityyppi Neva-Kokko, Latva-Kokko yleistyi tilannimissä. Lou- nais-Suomessa taas torppien määrä ja metsätalouden lisääntyminen olivat merkittäviä ilmiöitä, joten voidaan otaksua myös paikannimistön heijastelevan näitä muutoksia.(Kiviniemi 1990:

29–31.) Paikannimistön nopeaa muutosta voidaan tarkastella myös paikannimen lajien perus- teella. Kiviniemen (mts. 47) mukaan valtaosa suomen paikannimistä on luontonimien sijaan kulttuurinimiä, mikä on osoitus siitä, että Suomen paikannimistö on pääosin melko nuorta.

Itse kaupungin määritelmäkin on häilyvä, joten ei liene ihme, että myös nimistöntutki- muksen parissa on pohdittu, mikä lasketaan kaupunkinimistöksi ja mikä taas maaseutunimis- töksi. Esimerkiksi Riepponen (2008: 6) lähestyy terminologiaa omassa työssään nimeämällä tutkimuskohteensa taajamanimistöksi, sillä hänen tutkimuskohteensa on pieni kaupunginosa.

Kuitenkin Riepposen tutkimuskohteena oleva Marjala on Joensuun esikaupunkialueeseen kuu- luva lähiö, joka eroaa kaupunkimaisemmista esikaupunkialueista esimerkiksi siinä, että se on matalammin rakennettu. Joensuun kokoisen kaupungin tapauksessa on kuitenkin syytä pohtia, onko tällainen rajanveto nimistöntutkimuksen kannalta mielekästä, sillä maaseutukeskuksena kaupunki on kokonaisuudessaankin pienempi kuin moni muu suomalainen kaupunki. Ainiala (2003: 208—209) toteaa, että kaupungin määritelmäksi ei riitä hallinnollinen ja maantieteelli- nen määritelmä ja viime kädessä tutkijan on itse arvioitava tutkimuskohteensa kaupunkimai- suus. Onkin totta, että binäärinen kaupunki–ei-kaupunki-jaottelu ei ole mielekästä. Lähestymis- tapana voisi toimia ennemmin sumean logiikan kaltainen tarkastelu, jossa kohde voi olla esi- merkiksi enemmän tai vähemmän kaupunkimainen kuin jokin verrokkialue. Kaupunki- ja maa- seutukulttuurin keskinäinen lähentyminen on niin ikään ilmiö, joka liittyy vahvasti kaupungin ja maaseudun nimistön dynamiikkaan ja nimistöntutkimukseen. Esimerkiksi epävirallisen slan- ginimistön käyttö on levinnyt kaupunkilaisnuorten piiristä myös maaseudulle, vaikka epäviral- lista käyttönimistöä on toki ollut maaseudulla ennenkin (Ainiala 2005: 20). Joka tapauksessa en näe ongelmaa Joensuun kaltaisen kaupungin esikaupunkialueiden lukemisessa kaupun- kinimistöön. Tutkimukseni kohteena oleva Karhunmäki on myös kaava-aluetta muiden Joen- suun kaupunginosien tapaan, joten käsittelen alueen nimistöä kaupunkinimistönä.

8 3.2 Epävirallinen nimistö ja sosio-onomastiikka

Urbaaniin ympäristöön kuuluvat virallisten nimien lisäksi myös epäviralliset nimet, joita on- kin viime vuosina tutkittu runsaasti. Epävirallisten ja virallisten nimien keskinäinen suhde on dynaaminen, sillä epäviralliset nimet voivat muuttua virallisiksi ja toisinpäin. Suomessa epävi- rallisten nimien tutkimus nousi valtavirtaan Kotuksen ja yliopistojen koordinoimassa yhteis- hankkeessa 2000-luvun alussa, jossa tutkittiin paikannimistöä pääosin opiskelijoiden voimin.

(Ainiala 2005: 11–13.) Mielikäinen (2005: 27–28) huomauttaa, että slangimaiset, kaupunkiym- päristöön viittaavat nimet eivät sinällään ole uusi ilmiö, mutta aiemmassa paikannimitutkimuk- sessa on keskitytty maaseudun nimiin ja slangitutkimuksessa nämä epäviralliset nimet on käsi- telty osana slangisanastoa. Epäviralliset nimet on ollut tapana jakaa sekundaareihin, eli viralli- sen nimen pohjalta muodostettuihin, ja primaareihin, jotka on muodostettu virallisista nimistä riippumatta. (Ainiala mts. 12.) Epävirallinen nimistö mahdollistaakin sosio-onomastisen tar- kastelun monenlaisista näkökulmista.

Epävirallisen ja virallisen nimistön suhde voi vaikuttaa mutkattomalta: epävirallinen ni- mistö on viralliseen verrattuna toissijaista, ja ihmiset joutuvat joka tapauksessa käyttämään vi- rallista nimistöä epävirallisen rinnalla. Ruotsin maanmittauslaitos Lantmäteriet on kuitenkin toteuttanut kokeilun, jonka avulla tätä työnjakoa on tarkasteltu erilaisesta näkökulmasta. Ihmi- siltä on puhelinsovelluksen avulla kerätty tietyn alueen epävirallista paikannimistöä, jota on sitten koottu esimerkiksi pelastushenkilökuntaa hyödyttäviksi uusiksi kartoiksi. (Nyström 2018: 270.) Vaikka näillä nimiaineistoilla ei olisikaan vaikutusta elämän ja kuoleman tilantei- siin, on kerätty aineisto varmasti arvokasta tutkijoiden näkökulmasta. Lisäksi se voi vahvistaa ihmisten suhdetta omaan asuinalueeseensa sekä herättää kiinnostusta paikannimiä kohtaan ylei- semminkin. Viljamaa-Laakso argumentoi jo vuonna 1995, että vaikka hälytysajoneuvojen kul- jettajat tuntevat epävirallista nimistöä, ei epävirallista nimistöä ole syytä virallistaa, sillä se tar- joaa ihmisille mahdollisuuden vallankäyttöön ja identiteetin rakentamiseen (Viljamaa-Laakso 1995).

Mielikäinen (2005: 27) huomauttaa, että epävirallisten nimien synty ja käyttö luovat ikään kuin uusia sisäpiirejä, joissa nimistöä käytetään. Etenkin primaareissa nimissä opaakit nimet voivat olla läpinäkyviä vain pienelle ryhmälle. Toki kohtuullisen korkean käyttöfrekvenssin ja laajan levikin saavuttaneet primaarit nimet ovat oletusarvoisesti sen verran läpinäkyviä, että nimen syntymiseen vaikuttanut ajatuskulku on tulkittavissa. Usein primaarit nimet ovat sävyl- tään ennemmin negatiivisia kuin positiivisia, ja ne tuovat esiin paikkoihin liittyviä mielipiteitä ja asenteita (Ainiala 2005: 17). Tämä affektiivisuus tuottaa ilmiöitä, jotka ovat mielenkiintoisia sekä nimistönsuunnittelun että sosiolingvistiikan näkökulmasta. Paikannimet herättävät paljon

9

tunteita, joten nimenkäyttäjien suhtautuminen paikannimistöön on edelleen erittäin relevantti tutkimusaihe. Epävirallisten nimien merkitsevä piirre on usein sosiaalinen funktio (Ainiala mts.

20). Ei siis liene täysin sattumaa, että sosio-onomastisen tutkimussuuntauksen yleistyminen ja kaupunkinimistön valikoituminen tutkimuksen kohteeksi ovat tapahtuneet jokseenkin samaan aikaan. Osaltaan tämä johtunee myös perinteisen maaseutunimistön tutkimuksen saturaatiopis- teen lähestymisestä. Kaikesta huolimatta kaupunkinimistöllä on paljon annettavaa sosio-ono- mastiselle tutkimukselle. Aiemmin suomalaisessa paikannimitutkimuksessa on tarkasteltu muun muassa nimitaitoa sekä paikannimistön muuttumista. Tämä tutkimus on tapahtunut maa- seudun paikannimistön parisssa. Tämän jälkeen kaupunkinimistön tutkimuksessa on keskitytty esimerkiksi variaatioon sekä nimiin liittyviin asenteisiin ja mielikuviin. (Ainiala mts. 21.)

10 4 NIMISTÖNTUTKIMUKSEN HISTORIAA

Tässä luvussa tarkastelen nimistöntutkimuksen suhdetta lähitieteisiin ja erityisesti historiantut- kimukseen ja etymologiseen tutkimukseen, jotka ovat varsinkin nimistöntutkimuksen alkuai- koina olleet merkittävässä osassa. Tarkastelen myös nimistöntutkimuksen suuntauksia sekä merkittäviä nimistöön liittyviä tutkimuksia.

4.1 Nimistöntutkimuksen suhde muihin tieteenaloihin

Historiantutkija Virrankoski (1977: 7–9) tunnustaa nimistöntutkimuksen arvon itsenäisenä ja tärkeänä tieteenalana mutta huomauttaa myös, että erityisesti asutushistorian tutkimuksessa ni- mistöntutkimus voi tuoda sellaista korvaamatonta tietoa, joka esimerkiksi historiantutkijoilta tai arkeologeilta puuttuu. On helppo todeta oikeaksi Virrankosken arvio nimistöntutkimuksen mukautuvuudesta. Kuitenkin Virrankosken (mts. 9) näkemys, jonka mukaan nimistöntutkija on samalla myös perinteentutkija, sisältää jossain määrin vaarallisen ajatuksen siitä, että kielitiede antaa tutkijalle pätevyyden myös muiden lähitieteiden asiantuntijaksi. Tätä yhteiskuntaorien- toituneen kielentutkijan dilemmaa on käsitellyt muun muassa Pirkko Nuolijärvi (2002). Kui- tenkaan nimistöntutkimus ei tieteenalana vaikuta houkuttelevan tutkijoita astumaan oman asi- antuntijuutensa ulkopuolelle. Tämä ongelma on keskeisempi esimerkiksi diskurssintutkimuk- sen piirissä, jossa yhteiskunta- ja kielitieteilijöiden metodit ja tarkastelun kohteet saattavat mennä ristiin, eikä alan käsitteistö ole kaikilta osin tarkasti määriteltyä. Kyse voi myös olla näkökulman valinnasta, jolloin esimerkiksi diskurssintutkimuksessa painottuu kieli tai kon- teksti (Mäntynen & Pietikäinen 2009: 27). Ajatus näkökulman painotuksesta soveltuu mieles- täni myös nimistöntutkimukseen, etenkin kun tarkastellaan nimien käyttöä sosio-onomastisen tutkimuksen keinoin. Kielitieteellisessä tutkimuksessa kontekstin vaikutus kieleen on odotuk- senmukaisempi tutkimuskohde kuin kielen vaikutus kielenulkoiseen todellisuuteen. Juuri pai- nopiste kielen ja siihen liittyvän sosiaalisen kontekstin välillä on jokaisen tutkijan määriteltävä, eikä tarkan rajan vetäminen ole aina mahdollista.

Voi olla, että Virrankosken ajatusten ja laajemmin myös nimistöntutkimuksen ja lähitie- teiden lähentyminen heijastelee niin sanottua kielellistä käännettä. Kielellisellä käänteellä tar- koitetaan noin 1970-luvulla syntynyttä ilmiötä, jossa humanistinen sekä yhteiskuntatieteellinen tutkimus on nostanut kielen ja sen sosiokonstruktivistisen luonteen tarkastelun kohteeksi (Kuortti, Mäntynen & Pietilä 2008: 25). Virrankoski (1977: 13–14) kuitenkin esittelee nimis- töntutkimuksen hyötyjä esimerkiksi tapauksessa, jossa paikannimi Kappelinranta ei ole nimis- töntutkijan mukaan saanut nimeään kappelista tai muustakaan uskonnollisesta sanasta, vaan

11

Gabell-nimisestä henkilöstä. Tällöin syntynyt kansanetymologia on todistettu aiheeseen pereh- tyneen tutkijan toimesta vääräksi.

Näin myös Virrankoski tunnustaa monitieteellisen yhteistyön toimivuuden, kun eri alo- jen asiantuntijat toimivat yhdessä. Jos kuitenkin tarkastellaan nimistöntutkimuksen ja historian suhdetta pidemmällä aikavälillä, huomataan että näiden kahden tieteenalan suhde on kansain- välisesti paljon vanhempaa perua. Kiviniemi (1990: 13–14) toteaa, että 1800-luvulla tutkijoiden herättyä nimistön tutkimiseen nimistöä hyödynnettiin juuri historiaa koskevan tiedon kartutta- misessa tai perustelemisessa. Nimistöntutkimus nähtiin niin ikään yhtenä avaimena kansojen historiaan. Tällöinkin nimistöntutkimuksen kiinnostuksenkohteeksi nähtiin vain erisnimet.

Nimistöntutkimuksen suhde muihin tieteenaloihin sekä suuntauksiin kielitieteen sisällä on vaihdellut jonkin verran ajan mittaan. Nimistöntutkimuksen alkuaikoina keskeisessä roolissa oli etymologia. Etymologinen sanastontutkimus on tieteenala, joka usein kiinnittyy myös mui- hin tieteenaloihin intressiensä vuoksi. Etymologiassa keskeistä on äänne-, levikki- ja merkitys- kriteerien tarkastelu. Häkkinen (1997: 69) mainitsee esimerkkinä suksi-sanan, jolle löytyy vas- tineita monista muista sukukielistä mutta ei unkarista, koska unkarinkielisellä alueella sukset eivät ole olleet yhtä pakollisia apuvälineitä kuin esimerkiksi Suomen alueella. Perustelut sanan levikille ja merkitykselle nojaavat näin ollen paljolti historiaan ja maantieteeseen. Vastaavan- laista poikkitieteellistä lähestymistapaa on käyttänyt myös Häkkinen (2009: 25–26) tarkastel- lessaan muun muassa vaski-sanan merkitystä ja esihistoriallista metallurgiaa kantauralin ajoit- tamisen kontekstissa.

Etymologinen nimistöntutkimusta voidaan siis kutsua nimistöntutkimuksen vanhim- maksi suuntaukseksi. 1800-luvun Keski-Euroopassa erityisesti vanhat ja opaakit paikannimet valittiin etymologisen tutkimuksen kohteeksi. (Ainiala & Pitkänen 2002: 231.) Suomessa siir- ryttiin nimitypologian, nimenmuodostuksen ja nimien rakenteen tutkimukseen 1960–1970-lu- vuilla (Ainiala 2008: 80). Monissa muissa Euroopan maissa on painopisteenä ollut vanhojen nimien selittäminen, mutta suomalainen tutkimus on ollut eräässä mielessä edelläkävijänä, sillä sosiolingvistisen nimistöntutkimuksen yleistyminen alkoi Suomessa jo 1990-luvulla, kun mo- nissa muissa maissa tämä käänne on tapahtunut vasta toistakymmentä vuotta myöhemmin.

(Mts. 80–81.) Vaikka suoraa syy-seuraussuhdetta onkin vaikeaa osoittaa, voidaan etymologia- kiinnostuksen kääntöpuolena nähdä vahvempi arvostus nimiä kohtaan. Viljamaa-Laakso (1999:

40–41) toteaa, että vanhoissa sivistysmaissa on ymmärretty nimien kulttuurihistoriallinen mer- kittävyys sekä nimien merkitys kunnan imagolle, mikä on osaltaan lisännyt nimiä koskevaa arvostusta. Nimistön ja nimistönsuunnittelun arvostus onkin mielenkiintoinen aihe, jota käsit- telen tarkemmin luvussa 5.2. Suomessa nimistöntutkimus on haarautunut verrattain lukuisille poluille: 2000-luvulla suomalaisen nimistöntutkimuksen kiinnostuksenkohteet ovat

12

laajentuneet, ja esimerkiksi kaupunkinimistön tutkimus on yleistynyt. (Ainiala 2008: 79–81.) Aiemmin mainittu Virrankosken (1977) artikkeli heijastelee jossain määrin näitä myöhempiä kehityssuuntia, joissa nimistöntutkimuksen oppeja on yhdistelty muihin tieteenaloihin. Virran- kosken esimerkeissä kyse on kuitenkin juuri etymologisen nimistöntutkimuksen hyödyntämi- sestä.

Nimistöntutkimuksen monitieteellisistä mahdollisuuksista on toki uudempiakin esimerk- kejä, joissa erilaisten tieteenalojen metodeja hyödynnetään juuri nimistöntutkimuksen apuväli- neinä eikä toisinpäin. Esimerkkinä tästä on Leinon (2007) väitöskirja On Toponymic Construc- tions as an Alternative to Naming Patterns in Describing Finnish Lake Names. Väitöskirjassaan Leino hyödyntää esimerkiksi tietojenkäsittelytieteellistä datanlouhintaa karttojen paikkatiedon analysointiin, jonka lisäksi Leino käyttää aineistonsa analyysiä myös tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen, konstruktiokieliopin täydentämisessä.

Ainiala (2008: 79) nostaa esiin 2000-luvun nimistöntutkimuksen yhteydessä myös maan- tieteen, sillä vuorovaikutus näiden kahden tieteenalan välillä on ollut merkittävää. Esimerkkinä maantieteen ja nimistöntutkimuksen yhdistämisestä on Pedersenin (2017) tutkimus, jossa tar- kastellaan muun muassa kveenin- ja saamenkielisten paikannimien siirtymistä norjankielisen väestön käyttöön Pohjois-Norjassa. Niin ikään maantieteen ja nimistöntutkimuksen alueella liikkuu myös Patronen (2017) teoksessaan Rajakarjalaisen sukunimistön kehittyminen osana Suomen karjalankielisen ortodoksivähemmistön suomalaistumista 1818–1925, jossa tarkastel- laan rajakarjalaisten suomalaistumisprosessia erityisesti sukunimien omaksumisen kautta.

Nämä esimerkit kuvaavatkin hyvin, miten maantieteellä ja erityisesti ihmismaantieteellä voi olla paljon annettavaa sosio-onomastiselle tutkimukselle ja toisin päin.

4.2 Suomalaisen paikannimistöntutkimuksen erityispiirteitä

Suomessa paikannimiä on onnistuttu keräämään erittäin kattavasti lukuisien nimestämismatko- jen aikana, joilla nimestäjät ovat pääosin haastattelemalla keränneet paikannimiaineistoa. Kivi- niemen (1990: 14) mukaan suomalaisten nimistöaineistojen vahvuus piilee siinä, että jo nimes- tämisen alkuaikoina 1900-luvun alussa on pyritty järjestelmällisyyteen ja jokseenkin pedanttiin lähestymistapaan, jossa näennäisen merkityksettömätkin paikannimet on pyritty dokumentoi- maan. Kun huomioidaan suomalaisen nimistöntutkimuksen laajat kiinnostuksenkohteet ja kyky uudistua, on erittäin hienoa, että paikannimet eivät ole kokeneet ennakkokarsintaa aineistoja kerättäessä. Myös Kiviniemi (mts. 14) itse toteaa, että käytettävän aineiston laajuus on mahdol- listanut myös hänen oman tutkimuksensa, jossa nimiaineistosta muodostettujen sähköisten

13

tietokantojen avulla on tutkittu muun muassa paikannimien yleisimpiä appellatiivisia perusosia ja yleisimpiä määriteosia.

Nimestäjien ponnistelujen seurauksena karttojen nimiä on päivitetty, jos aiempi tieto ei vastaa nimenkäyttötodellisuutta. Laajamittaiset ja organisoidut nimestämismatkat ovat kuiten- kin verrattain tuore, viimeisen reilun viidenkymmenen vuoden aikana tapahtunut ilmiö. Viljo Nissilä on esimerkillään luonut nimistämistradition, jonka seurauksena tutkijat ovat vuosien saatossa sekä keränneet valtavan paikannimiaineiston että saaneet ensi käden kosketuksen ni- mien käyttäjiin sekä nimenkäyttötodellisuuteen laajemminkin (Ainiala & Pitkänen 2002: 231–

232). Voidaankin ajatella, että tutkijoiden kiinteä suhde nimenkäyttötodellisuuteen on osaltaan edesauttanut sosio-onomastisen tutkimuksen nousua valtavirtaan. Tätä tukee myös se havainto, että suomalaisten paikannimien nimestyksen saavutettua jonkinasteisen saturaatiopisteen on so- sio-onomastisen tutkimuksen suosio kasvanut Suomessa 1990-luvulta lähtien..

On huomattava, että nimistöntutkimus on verrattain harvalukuisen joukon toteuttamaa varsinkin Suomessa. Ainiala (2008: 61) kuitenkin huomauttaa, että suomalaisessa nimistöntut- kimuksessa ei ole ollut kyse tiukasti yhteen ilmiöön rajautuneista tutkimuksista, vaan samassa tutkimuksessa esimerkiksi etymologioinnin ohella on voitu käsitellä myös typologiaa. Usein nimistöntutkijat joutuvat hyödyntämään vanhempaakin materiaalia, esimerkiksi Ruotsin vallan aikaisia hallinnollisia dokumentteja, jotka sisältävät tietoa esimerkiksi siitä, miten nimiä on vanhastaan kirjoitettu (mts. 53). Nimien keräämisen katalyyttina on Suomessa ja Euroopassa laajemminkin ollut 1800-luvun kansallisuusaatteen vahvistuminen (Ainiala mts. 46). Paikanni- mistöä on Suomessa tallennettu järjestelmällisesti vuodesta 1915, mutta keskeisin ja merkittä- vin osa aineistosta on kerätty suunnilleen vuosien 1950–1970 aikana (Kiviniemi 1990: 27). Ni- mestämisen kannalta merkittävää oli Itkosen Nimestäjän oppan ilmestyminen 1961. Opas sekä innosti että ohjeisti nimestämään, joten paikannimiaineistojen laatu parani vanhempiin aineis- toihin verrattuna. Vaikka nimestämistoiminta hidastui 1970-luvulla, on paikannimien nimestä- minen jatkunut pienimuotoisesti myös 2000-luvulle asti. (Ainiala 2008: 45–47.)

Nimistöntutkimus on Suomessa painottunut paikannimien tutkimiseen. Syitä tähän ovat esimerkiksi paikannimiaineiston helppo saatavuus ja nimistöntutkimuksen teoreettisten kysy- mysten tarkastelu, jota on harjoitettu pitkälti paikannimitutkimuksen parissa. (Ainiala 2008:

60.) Kiviniemi (1990: 27) toteaa, että suomalaiset paikannimikokoelmat ovat erittäin laaduk- kaita muun muassa siksi, että keruumetodeilla on saatu tallennettua nimiin liittyvää perimätie- toa sekä kaikkein pienimpien nimenkäyttäjäryhmien käyttämiä nimiä. Paikannimikokoelmien puutteeksi Kiviniemi (mts. 27) mainitsee paikannimien keskeisyyttä ja tunnettuutta koskevat tiedot, sillä varsinkaan vanhempien tutkimusten yhteydessä näitä ei ole välttämättä eritelty, vaan aineistojen käyttäjä joutuu tekemään omat tulkintansa. Ainiala & Pitkänen (2002: 233)

14

korostavat Kiviniemen väitöskirjan Suomen partisiippinimistöä: ensimmäisen partisiipin sisäl- tävät henkilön- ja paikannimet (1971) merkitystä, sillä teoksen seurauksena ajatus paikanni- mistöstä systeeminä on vahvistunut. Kiviniemi ei väitöskirjassaan keskitykään vain yksittäisten nimien etymologiointiin – aineiston valtaosan koostuessa ekspressiivisanoista tämä ei olisikaan kovin mielekästä. Sen sijaan Kiviniemi jo tutkimuksensa tavoitteenasetteluissa korostaa, että nimien levikki ja ikä antavat tässä tapauksessa paljon enemmän tietoa kuin yksittäisten nimien alkuperän selvitys. Lisäksi hän on teoksessaan kohdistanut huomion ise-johdosten systeemiin, joka kattaa valtaosan tutkimuksen aineistosta. ise-johdoksia ovat esimerkiksi paikannimet Ko- lisevanjoki ja Tohiseva.Kiviniemi itse toteaa 1. partisiipin sisältävien paikannimien olevan hy- vin yleisiä myös muissa kielissä. (Kiviniemi 1971: 21, 32.) Näin ollen tutkimuksella on arvoa myös nimitypologian näkökulmasta.

Kiviniemi (Kiviniemi 1971: 21) itse arvioi nimistön syntyprosessien tutkimusta ja toteaa, että tutkimusmetodit eivät ole kovin vakiintuneita, sillä tutkimusta on tehty melko vähän ja aineisto vaikuttaa vahvasti metodien valintaan. Joka tapauksessa Kiviniemen tutkimus voidaan nähdä merkittävänä demonstraationa nimistön syntyprosessien ja erilaisten nimistösysteemien kehityksen tutkimuksessa, sillä kuten aiemmin mainittiin, nimistöntutkimus on monessa Eu- roopan maassa ollut vuosikymmenten ajan yksittäisten opaakkien nimien etymologioihin pai- nottuvaa.

Vaikka Suomessa onkin verrattain vähän nimistöntutkimukselle omistautuneita tutkijoita, on suomalainen tutkimus saanut paikoin laajaa kansainvälistä huomiota. Ainiala ja Pitkänen (2002: 236) toteavat, että erityisesti analogian ja nimisysteemin parissa tehty tutkimus sekä ni- mistön syntaktis-semanttinen kuvausmalli ovat herättäneet kansainvälistä kiinnostusta, mistä on seurannut suomalaisen nimistöntutkimuksen parissa itsereflektiota.

15 5 NIMISTÖNSUUNNITTELUN HAASTEITA

5.1 Tarve suunnitellulle nimistölle

Käsittelen tässä luvussa joitain nimistönsuunnittelun ongelmia sekä nimistönsuunnittelun nor- mittamisen tärkeyttä. Kiviniemi (1999: 10) toteaa, että kaventuneen käyttönimistön sekä hal- linnollisen byrokratian vuoksi yhä suurempi osa jokapäiväiseen elämään liittyvästä ympäristön nimistöstä joudutaan luomaan tietoisesti. Paikannimet sijaitsevat etenkin kaupungeissa ja taa- jamissa siis spontaanin ja suunnitellun nimistön leikkauskohdassa. Yhtäältä asemakaavat ja tonttien lohkomiset edellyttävät nimistön luomista ja toisaalta ikivanhat nimet voivat edelleen olla laajassa käytössä, vaikka nimen alkuperä olisikin nykyihmiselle mysteeri. Tällaisia opaak- keja nimiä ovat esimerkiksi Saimaa ja Imatra (Kiviniemi 1999: 17). Kaupunkinimistön keski- össä sijaitseva kaavanimistö ei siis ole varsinaisesti spontaanisti syntynyttä vaan suunniteltua nimistöä. Kaavanimistö itsessään voi kuitenkin sisältää nimiä, jotka ovat syntyneet aikoinaan spontaanisti (Ainiala 2005: 13).

Euroopan suurissa kaupungeissa katujen nimeäminen alkoi muuttua systemaattisem- maksi 1700-luvulla. Tähän asti nimeäminen ei erityisemmin kiinnostanut hallintoa, vaan nimet syntyivät ja kuolivat tiuhaan. Hallinnolliset edut alkoivat kuitenkin painaa vaakakupissa enem- män, jolloin kaduille asennettiin tiekylttejä ja asuntoja numeroitiin. Tämä helpotti esimerkiksi postitoimintaa, verojen keräämistä ja sotaväkeen värväämistä (Vuolteenaho, Ainiala & Wihuri 2007: 216).

Vaikka paikannimistöä on ajan mittaan syntynyt nimeämistarpeiden tyhjiötä täyttämään, nimistönsuunnittelulla on keskeinen asema osana toimivaa yhdyskuntasuunnittelua. Vaarana ovat nimistönsuunnittelun liiallinen vapaamuotoisuus ja asiantuntijapula, jotka vaikuttavat usein negatiivisesti nimiympäristöön. Muuttuva maailma asettaakin nimistölle ja sen suunnit- telijoille erilaisia vaatimuksia. Esihistoriallisen ajan jälkeenkin tavallisten ihmisten elämä on usein ollut sidottu omaan pieneen elämänpiiriin, jossa suullinen viestintä on hallinnut kulttuuria kirjoitusviestinnän kustannuksella. Tällaisessa ympäristössä myös nimistön funktio on ollut päällisin puolin samanlainen kuin nykyään: oman elämänpiirin kannalta merkittävät paikat on nimetty, ja näitä nimiä on omaksuttu osana kulttuuria. Nyström (2018: 265) kuitenkin argu- mentoi, että tällaisessa yhteiskunnassa spontaania nimistön syntyä on kontrolloinut paikallisella tasolla itsesäätelymekanismi, joka on eliminoinut esimerkiksi vaikeasti äännettävät tai liian sa- mankaltaiset nimet pois käytöstä. Usein nimien tarkoitteet ovat liittyneet olennaisesti työnte- koon ja liikkumiseen (Ainiala 2008: 131). Yhteiskunta ja nimenkäyttäjät ovat siis olleet perus- tavanlaatuisesti erilaisia kuin nykyään. Tämänkaltaiset erot eivät välttämättä ole itsestään sel- viä, sillä ajoittain törmää redusoivaan käsitykseen paikannimistöstä eräänlaisena pakollisena ja

16

banaalina osana ympäristöä, jonka suunnitteluun kuka tahansa voi osallistua. Ilman normeja nimistönsuunnittelu olisi luultavasti vaikutusvaltaisten yksilöiden ja joukkojen epäsystemaat- tista toimintaa (Nyström 2018: 265).

Suomessa paikannimien suunnittelusta ja ratifioinnista vastaavat erilaiset tahot, ja iso osa paikannimistöstä syntyy kunnissa. Joissain kunnissa asemakaavanimistön nimistönsuunnittelu on nimitoimikunnille kuuluvaa työtä. Muutamissa kunnissa tätä työtä varten on perustettu va- kituinen nimistönsuunnittelijan virka. Tavallista on, että nimistönsuunnittelua hoitaa kaavoitus- viranomainen oman työnsä ohessa. Asemakaavaan kuuluvat myös kaupungin- ja kunnanosat, ja näiden nimeämisestä vastaa kaupungin- tai kunnanhallitus. Kuntien opetustoimi vastaa yleensä peruskoulujen ja lukioiden nimistä, kun taas kunnan joukkoliikenneviranomainen vas- taa yleensä bussipysäkkien nimeämisestä. Rautateiden liikennepaikkojen nimet kuuluvat taas VR:n ratahallintokeskukselle, joka konsultoi kunnallisia viranomaisia osana nimeämisproses- siaan. Yksityisten teiden nimeämisestä vastaa osakkaiden muodostama tiekunta. Tonttien loh- komisen yhteydessä viranomainen kirjaa omistajan suunnitteleman nimen. Muussa tapauksessa viranomainen kirjaa maarekisteriin itse keksimänsä nimen. Kotimaisten kielten keskuksen apua on hyödynnetty vapaaehtoisesti esimerkiksi maanmittaustoimistojen kartoitustyössä. (Paikkala 1999: 195–196.) Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijuuden hyödyntäminen on pääosin vapaaehtoista. Pakollisia tilanteita ei ole paljon: kielilain virallisia paikannimikylttejä koskeva säädös edellyttää Kotimaisten kielten keskuksen lausuntoa. Niin ikään lausuntoa edellyttää kun- nan nimen vaihtaminen (Kuntalaki 410/2015 luku 1. pykälä 4) Yhteistä nimiympäristöä luota- essa onkin siis huomioitava, että nimistönsuunnittelu itsessään on vastuullinen työ, jossa valtaa voi käyttää väärin. Räikeä esimerkki tämän vallan väärinkäytöstä löytyy Lappeenrannasta, jossa on aikoinaan nimetty katuja silloisten nimistönsuunnittelijoiden mukaan, vaikka ylipää- tään elävien henkilöiden käyttämistä muistonimissä ei pidetä yleisesti sopivana toimintana (Le- hikoinen 1999: 64).

Suomen kunnille teetetystä nimistönsuunnittelukyselystä käy ilmi, että usein nimistön- suunnittelusta vastaavilla henkilöillä ei ole ollut tarpeeksi tietoa nimistä ja nimistönsuunnitte- lusta. (Paikkala, Pitkänen ja Slotte 1999: 5.) Paikkala kuitenkin huomauttaa, että nimistönsuun- nittelussa on usein edelleen puutteita muun muassa asiantuntijoiden ja erilaisten sidosryhmien kuulemisessa. Ammatillisen kompetenssin puutteen lisäksi nimistönsuunnittelussa on myös muita ongelmia. Paikkala (2000: 41) mainitsee edellä mainitun kuntakyselyn vastauksissa mai- nitun ilmiön, jossa humanistinen kulttuuri ja siihen luettu nimistö nähdään toisarvoisena luon- nontieteellis-teknisen kulttuurin rinnalla.

Omaa tarinaansa kertoo myös se, kuinka harvoin yhdyskuntasuunnittelua käsittelevissä julkaisuissa nimistönsuunnittelu ylipäätään mainitaan edes ohimennen. Esimerkiksi

17

kaavoitusarkkitehdin ja nimistöntutkijan työ ja osaamisalueet ovat toki erilaisia, mutta nimis- töntutkijoiden näkemys yhdyskuntasuunnittelun ja nimistönsuunnittelun erottamattomuudesta tuodaan useammin esiin kuin lukemassani yhdyskuntasuunnittelukirjallisuudessa. Ammattitai- don arvostamiseen liittyy myös kuntakyselyn laajempaa trendiä kuvaileva vastaus, jonka mu- kaan ”Kuka tahansa katsoo olevansa pätevä olemaan mieltä nimistä, vaikka ei tunne alaa yh- tään.” (Paikkala 2000: 50.) Vaikuttaisi siis siltä, että nimistöntutkimuksen ammattitaidon vä- hättely näkyy sekä nimistön että nimistönsuunnittelun halveksuntana että relativistisena käsi- tyksenä nimistöasiantuntijuudesta. Kuitenkin nimistötyö kuuluu kunnissa yleensä tekniselle alalle (Paikkala, Pitkänen & Slotte 1999: 5).

Sinällään nimistönsuunnittelun keskittäminen on tärkeä asia, mutta tällöin edellytetään myös tiivistä yhteydenpitoa muihin kunnallishallinnon toimijoihin (Viljamaa-Laakso 1999:

45). On siis erittäin todennäköistä, että kuntien nimistönsuunnittelussa ei usein huomata ongel- mia tai ne sivuutetaan epäolennaisina. Nimistönsuunnittelukirjallisuus sekä mahdollinen pai- kannimilaki voivatkin osaltaan tehdä tunnetuksi nimistönsuunnittelua sekä paikannimistöä, joka usein sijaitsee hallinnollisten, kulttuurillisten, teknisten sekä monien muiden ilmiöiden leikkauspisteessä. Tätä tukee ainakin Ruotsin esimerkki, jossa nimistönsuunnittelua selkeyttävä ja standardisoiva säännös on lisännyt mielenkiintoa ja arvostusta paikannimiä ja hyviä paikan- nimikäytänteitä kohtaan. Viljamaa-Laakso (1999: 40) toteaakin suomalaisesta nimistönsuun- nittelusta osuvasti, että nimistönhuolto ja -suunnittelu ovat kuntien tehtäviä, joista keskustellaan vähän, vaikka ne näkyvätkin paljossa.

Nimistönsuunnittelun taustalla on monenlaisia seikkoja, joihin nimistönsuunnittelussa joudutaan ottamaan kantaa.Esimerkiksi murrealue, paikallishistoria, aiempi kaavanimistö ja ni- mien yleisyys Suomessa ovat seikkoja, joita usein tarkastellaan nimistöä suunniteltaessa. Yk- sittäisten nimien muodostama paikannimisysteemi on siis luonteeltaan hyvin erilainen suunni- teltuun nimistöön verrattuna, mutta niiden suhde on jossain määrin symbioottinen. Paikanni- mien on katsottu syntyneen pääosin spontaanisti, eli nimet ovat syntyneet tavallisten ihmisten keskuudessa, usein pienissä sosiaalisissa ryhmissä, nimeämistarpeen motivoimina (Ainiala 2008: 90). Spontaanius on tässä yhteydessä havainnollistava termi, sillä sen avulla voidaan erottaa spontaanimpi paikannimien syntyminen strukturoidummasta nimeämistoiminnasta, ku- ten nimistönsuunnittelusta.

Nimistönsuunnittelussa paikannimistön erilaiset kerrostumat yhdistyvät uuteen kaavani- mistöön. Toisaalta kaavanimistön pohjalta syntyy myös varsin paljon epävirallisia nimiä, jotka niin ikään muodostavat systeemeitään ja pesyeitään, kuten ilmeisen produktiivinen -tsu-johdos- tyyppi (Kaukovainio > Kaketsu, Hukanhauta > Hukitsu). Pitkänen (1999: 18) huomauttaa, että mitä vanhemmista nimistökerrostumista on kyse sitä etymologisesti hämärämpiä nimet yleensä

18

ovat. Vanha paikannimistö on ongelmallista historiantutkimuksen kannalta, sillä Ainialan (2008: 64) mukaan nimien antamisen systemaattinen luonne jää usein huomioimatta, kun tar- kastellaan esimerkiksi paikallishistoriaa paikannimien kautta. Kiviniemi (1999: 10) huomaut- taa, että aiempi nimistö on vaikuttanut myös spontaaniin nimenantoon, jolloin nimien erilaiset systeemit syvenevät. Varsinainen nimistönsuunnittelu on toki huomattavasti monimutkaisempi prosessi, joten aiemmat nimistökerrostumat ja paikallishistoria muodostavat yhden monimer- kityksisen osan nimistönsuunnittelussa, joka tulee huomioida.

5.2 Paikannimilaki ja normien tarpeellisuus

Nimistönsuunnittelussa hallinnon edustajat eli nimistönsuunnittelijat joutuvat usein toimimaan erilaisten sidosryhmien kanssa osana nimistönsuunnitteluprosessia. Sinällään tämä ei eroa esi- merkiksi muusta yhdyskuntasuunnittelusta, jossa itse suunnittelu on yleensä monialainen ja - vaiheinen prosessi. Yhdyskuntasuunnittelussa säädösten noudattaminen ja tulkitseminen nou- sevat kuitenkin suurempaan rooliin, sillä nimistönsuunnittelussa vaihtelevat käytännöt ja osit- tain puutteellinen lainsäädäntö vaikeuttavat suunnitteluprosessia. Toki on huomattava, ettei ni- mien antaminen ole juridisista säädöksistä irrallista toimintaa paikannimienkään kohdalla: esi- merkiksi Kielilain (6.6.2003/423) pykälässä 33 todetaan: ”Viranomaisten asettamissa kilvissä käytettävistä paikannimistä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. Ennen asetuksen anta- mista on hankittava Kotimaisten kielten keskuksen lausunto.” Paikkala (2014) kuitenkin esittää, että Suomeen tarvittaisiin kipeästi monien muiden valtioiden tapaan paikannimilakia, johon kirjattaisiin kootusti paikannimiä koskevat säädökset sekä ohjeita nimeämiseen. Myös Vilja- maa-Laakso (1999: 40) toteaa, että nimistönsuunnittelun legalisointi on kaikkien etu, sillä ni- mistönsuunnittelussa joudutaan huomioimaan muun muassa erilaisia lakeja, kestävän kehityk- sen aspekteja sekä markkinavoimien vaikutusta. Aika näyttää, miten paikannimilaille käy, mutta ainakin se on aiheuttanut keskustelua eduskunnassa myös nykyisen hallituksen aikana.

Kuitenkin ensimmäinen esitys vanhaa nimistöä suojelevasta ja uuden nimistön suunnittelua oh- jaavasta paikannimilaista on jätetty jo vuoden 1956 valtiopäivillä (Lehikoinen 1999: 64).

Ruotsin kulttuuriympäristölakiin (Kulturmiljölag 1988: 950 4§) on kirjattu kriteerit hy- ville paikannimikäytänteille, joihin kuuluu esimerkiksi suomalaista nimistönsuunnitteluakin ohjaava ajatus siitä, että pitkään käytössä olleita nimiä tulisi vaalia ja ne pitäisi huomioida ni- mistönsuunnittelussa. Lailla pyritään siis suojelemaan luonnostaan muuttuvan paikannimistön vanhinta osaa, joka on edelleen käytössä. Asia liittyy jälleen kerran nimistönsuunnittelun ja nimistön syntymisen ristiriitaan: yhtäältä tunnustetaan kielen ja myös nimistön alituinen

19

muutos ja toisaalta pyritään stabiloimaan tätä muutosta kontrolloimalla nimistönsuunnittelua sen erilaisissa muodoissa.

Ruotsissa on tehty kysely kunnille, jossa on kartoitettu kuntien paikannimistöasioiden ti- laa sekä lakiin kirjattujen hyvien paikannimikäytäntöjen tunnettavuutta. Kyselyn tuloksista voi- daan havaita, että tietämys paikannimiä koskevasta lainkohdasta on lisääntynyt. Samalla vas- tauksissa toistuvat kuitenkin kuntien toiveet nimistöasiantuntijoiden konsultaatioavusta, pai- kannimistöön liittyvästä opetuksesta ja erilaisista sähköisistä aineistoista. (Nyström 2012: 130.) Suomessa kunnat ovat niin ikään toivoneet tukea nimistönsuunnitteluun, vaikka useimmissa Suomen kunnissa ei olekaan nähty tarvetta avulle (Paikkala 2000: 48). Vertailu Ruotsiin on toki vaikeaa, sillä Nyström ei esitä tarkkoja lukuja kuntien esittämistä avunpyynnöistä, jotka on il- meisesti esitetty avoimille kysymyksille tarkoitetussa osiossa.

Vaikka Ruotsin laki ei määrittele yksiselitteisesti hyviä paikannimikäytänteitä, on tilanne kuitenkin hyvin erilainen verrattuna Suomeen, jossa ei siis ole paikannimilakia tämän tutkiel- man kirjoitushetkellä. Suomessa kuntien nimistönsuunnittelun tilaa on tutkittu yli kaksikym- mentä vuotta sitten, kun Kuntaliitto teki kyselyn kunnille. Puhun tässä yhteydessä kuntien mie- lipiteistä ja vastauksista, vaikka tosiasiallisesti kyseessä voi olla hyvin pieni joukko virkamie- hiä, jotka ovat vaikuttaneet kyselyvastausten sisältöön. Tuloksia tarkasteltaessa esiin nousee mielenkiintoinen seikka: kuntien vastauksista käy ilmi, että 22:n kunnan mielestä nimien suun- nitteluun tarvitaan enemmän normeja ja 161:n kunnan mielestä taas ei tarvita. Normin määri- telmä vaikuttaa tässä yhteydessä olevan hyvin väljä, mikä lienee oikea valinta, vaikka vastaa- jien ajatukset normeista eivät olisikaan täysin yhdenmukaisia. Kyseessä ei siis ole välttämättä juridinen säännös, vaan esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen asettamat normit voidaan nähdäkseni lukea tähän joukkoon, vaikka ne eivät itsessään sisällä velvoitetta noudattaa kysei- siä normeja. Joka tapauksessa kyselyn tulokset luovat kontrastia nimistöntutkijoiden näkemyk- sille paikannimilain tärkeydestä.

Kansallisessa mittakaavassa merkittäviä nimistönsuunnitteluprojekteja ovat olleet 1970- luvulla tapahtunut taajamien kaavanimistön laatiminen sekä 1980-luvun puolivälistä alkanut haja-asutusalueiden teiden nimeäminen, joka oli saatettu lähes loppuun edellä mainitun Kunta- liiton kyselyn lähettämisen ajankohtana (Paikkala 2000: 7). Voi toki pohtia, olisiko suurien hankkeitten toteuttaminen kuntatasolla vaikuttanut kuntien käsityksiin normien tarpeettomuu- desta, mutta kunnallishallinnon tasolla on kyse kuitenkin pitkästä ajanjaksosta, jolla kuntavai- kuttajien vaihtuvuus on eittämättä ollut suurta. Paikkala (2000: 7) korostaa myös, että kyselyllä pyrittiin saamaan tietoa juuri jälkimmäisen haja-asutusaluehankkeen loppumetreiltä.

20

5.3 Nimistönsuunnittelussa huomioitavia asioita ja katunimitoimikunnan näkemyksiä

Nimistönsuunnittelussa keskeisessä osassa on nimenkäyttäjien todellisuus, jossa paikannimien hyvät ja huonot puolet punnitaan. Kuntaliiton kyselyn valossa juuri asukkaat ovat yleisin sidos- ryhmä (94 %), joka on huomioitu kuntien nimistönsuunnittelussa jollain tavalla (Paikkala 2000:

39–40). Asukkaita on kuultu erityisesti haja-asutusteiden nimeämisen yhteydessä. Syynä tähän on yleensä ollut joko resurssien tai tiedon puute: viranomaisilla ei ole aina ollut tarpeeksi tietoa haja-asutusalueista nimeämistä varten. Haja-asutusalueiden nimeämisessä on hyödynnetty eri- tyisesti kyläyhdistysten apua. Kaava-alueiden nimeämisessä asukkaiden ja kunnan keskinäinen yhteydenpito on ollut passiivisempaa, mikä johtuu luultavasti siitä, että kaava-asioissa käsittelyt ja valitukset ovat vakiintuneempia menettelyitä. Kuntien vastauksissa vuorovaikutus asukkai- den kanssa on lajiteltu kuuteen osaan: asukaskokoukset, alueelliset järjestöt, suorat yhteyden- otot asukkaisiin, asukkaita edustavien asiantuntijoiden kuuleminen, passiiviset palautteen vas- taanottamistavat ja asukkaille tiedottaminen tai tiedotusvälineiden hyväksikäyttö. (Paikkala 2000: 40.)

Olen tätä tutkimusta varten haastatellut Joensuun katunimitoimikunnan kahta jäsentä (ky- selylomake liitteessä 4). Paikkalan havainto asukkaiden vähäisestä kuulemisesta kaavanimis- tönsuunnittelussa pitää paikkansa myös lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin Karhunmäen kohdalla. Karhunmäen kaavanimistöä suunniteltaessa asukkaita ei ole kuultu. Haastattelemani Joensuun katunimitoimikunnan jäsenen mukaan sekä entisiin että nykyisiin asukkaisiin on aiemmin oltu yhteydessä Penttilän asuinalueen nimistöä suunniteltaessa, mutta haastateltu joukko on tällöin ollut hyvin pieni. Nimistönsuunnittelija niin ikään mainitsee, että usein aika on rajoittava tekijä tällaisissa tilanteissa. Kuntien toiminnan vertailu on tässä yhteydessä haas- tavaa, sillä kuten edellä mainitsin, kuntien toimintatavoissa on paljon eroja. Lisäksi kuntaky- selyn vastauksissa on laskettu mukaan myös passiivinen vuorovaikutus, johon sisältyy esimer- kiksi kuntalaisten kirjeiden ja puhelujen vastaanottaminen (Paikkala 2000: 40). Toinen haastat- telemani katunimitoimikunnan jäsen huomauttaa, että Joensuun katunimitoimikunta kokoontuu vasta silloin, kun asialistalle on kertynyt päätettäviä asioita. Myös Paikkala (mp.) toteaa, että Kuntaliiton teettämän kyselyn vastauksista on mahdotonta sanoa, olisiko kunnilla asukkaiden kuulemisessa parantamisen varaa. On selvää, ettei nimistönsuunnittelun päällimmäisenä tavoit- teena voi olla kunnan asukkaiden mahdollisimman suuri vastuuttaminen nimistönsuunnitte- lusta. Iso määrä asukkaita tarkoittaa yleensä myös isoa määrää erilaisia intressejä: kuntakyselyn vastauksissa entisessä Nurmon kunnassa haja-asutusalueiden asiakkailla on ollut erimielisyyk- siä tien nimestä, ja Reisjärvellä asukkaat olisivat halunneet omien talojensa nimiä tiennimiksi (Paikkala mts: 39–40). Mielestäni on kuitenkin positiivista, että kuntalaisia on kuultu ja

21

oletettavasti myös edelleen kuullaan nimistöasioissa. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta asian- tuntijoiden kuulemiselle nimistönsuunnittelussa. Kuntalaisten kuuleminen voi osaltaan luoda positiivista mielikuvaa nimistöstä ja sen suunnittelusta. Asukkaiden suhde nimistönsuunnitte- luun on läsnä myös omassa kyselytutkimuksessani, ja käsittelen sitä tuonnempana.

Viljamaa-Laakso (1999: 41) painottaa, että nimistönsuunnittelussa tulee huomioida kes- tävän kehityksen näkökulma, johon tässä yhteydessä luetaan paikkakunnan kieli, kulttuuri ja historia. Nämä ovat myös Karhunmäen asukkaille tekemässäni kyselyssä keskeisiä elementtejä, sillä vaikka vanhat nimet ymmärrettävästi ilmentävät paikkakunnan historiaa, nimistönsuunnit- telu elää muun yhdyskuntasuunnittelun mukana. Viljamaa-Laakso (mp) huomauttaakin, että vanhat nimet eivät yleensä riitä asemakaavoihin. Tällöin on tarve luoda enemmän tai vähem- män uutta nimistöä. Niin sanottu vähemmän uusi nimistö tarkoittaa tässä yhteydessä nimistöä, joka toistuu samankaltaisena kaupungista toiseen. Kauppakatu, Kirkkokatu ja Koulutie ovat esimerkkejä tällaisista nimistä. Myös tavallisimmat, määriteosaltaan luontoaiheiset kadunnimet voidaan lukea tähän joukkoon. Katunimitoimikunnan jäsenten vastauksissa mainitaan, että Kar- hunmäen nimistöä on lähdetty suunnittelemaan alueen vanhan kadunimistön pohjalta, johon kuuluu Nallepolun ympäristössä sijaitseva alue (Liite 3). Alueen karhuaiheinen nimistö on siis ollut lähtökohtana, kun aluetta on alettu noin viisitoista vuotta sitten kaavoittamaan.

Paikallisen kielen huomioiminen liittyy tässä tapauksessa aluemurteisiin. Katunimitoimi- kunnan edustaja mainitsee, että murretta on käytetty ”mausteena” suunnitelluissa nimissä, mutta pääosin on pitäydytty yleiskielessä. Suunnittelija mainitsee, että Ohto on mielletty mur- teelliseksi versioksi Otson murteelliseksi versioksi. Ei ole aivan selvää, tarkoittiko suunnittelija, että katunimitoimikunnan piirissä on ajateltu näin, vai ovatko asukkaat tulkinneet sanan näin.

Katunimitoimikunnan edustaja viittaa kuitenkin Kustaa Vilkunan (1976) teokseen Etunimet, jonka mukaan Ohto-nimeä on tavattu Hämeestä jo 1300-luvulla. Ohto-sanan murteellisuus ei siis ole aivan selvää, kuten ei ole sanan etymologiakaan. Itämurteiseksi sitä ei välttämättä ole tulkittukaan. Nykykielessä Otso on eittämättä yleisempi, joten Ohton käyttäminen on osoitus ainakin vanhemman variantin suosimisesta.

Viljamaa-Laakson (1999: 41) huomatus vanhojen nimien riittämättömyydestä johtaa sii- hen, että usein nimistönsuunnittelussa päädytään ryhmänimiin tai aihenimiin. Ryhmänimillä tarkoitetaan tietyn aihepiirin ympärille rakennettua nimistöä. Suurin osa kaupunkien nimistöstä on ryhmänimiä, ja usein ryhmänimien aiheilla ei ole alun perin mitään tekemistä alueen kanssa (Lehikoinen 1999: 61). Aiemmin mainitut, maamerkkeihin pohjaavat kadunnimet voidaan lu- kea löyhemmillä kriteereillä omaksi ryhmäkseen, ja näiden ryhmänimien suhde alueeseen on helposti ymmärrettävissä. Näiden geneeristen ryhmänimien ilmaisemat tarkoitteet ovat niin ikään melko vanhoja ja pysyviä: kirkkoja harvemmin siirrellään pitkin kaupunkia,

22

luonnonmuodostelmista puhumattakaan. Karhunmäen ryhmänimissä on havaittavissa esimerk- kejä ryhmänimien erilaisista taustoista. Alueelta löytyy muun muassa vanhan paikannimistön pohjalta luotua karhuaiheista ryhmänimistöä, näennäisen mielivaltaisesti luotua suunnistusni- mistöä sekä taivaankappaleisiin liittyvää nimistöä, jonka inspiraationa on ollut katunimitoimi- kunnan jäsenen mukaan karhuaiheinen ryhmänimistö. Taivaankappaleaiheiseen nimistöön kuu- luvat esimerkiksi Pikku- ja Isokarhuntie. Toimikunnan edustaja mainitsee Karhunmäen ryh- mänimiaiheista esimerkkeinä myös edesmenneen Antti Kukkosen kotitilan ja mitä ilmeisimmin myös Kukkosen itse innoittamat nimet sekä suunnistusaiheiset nimet. Ryhmänimien taustat voivat siis olla moninaisemmat kuin aiemmin esitelty dikotomia paikkakuntaan liittyvistä ja liittymättömistä nimistä antaa ensisilmäyksellä ymmärtää.

Ryhmänimet eivät yleisyydestään huolimatta ole aina toimivia. Aiemmin mainitsemani geneerisyys on yksi piirre: hajuttomat ja mauttomat nimet voivat olla helppo ratkaisu, mutta niitä on myös vaikea nähdä alueen imagoa nostavana tekijänä. Viljamaa-Laakson (1999: 41) esittelemä kestävän kehityksen näkökulma korostuu ryhmänimissä, joiden painoarvo on lähtö- kohtaisesti isompi kuin yksittäisten nimien. Kritiikkiä ovat saaneet esimerkiksi vanhan maa- laisnimistön hylkääminen kaupunkimaisemman nimistön vuoksi, samankaltaisten ryh- mänimien pirstominen ympäri kaupunkia, alueelle kuulumattoman aluemurteen käyttäminen sekä nopeasti vanhenevien muotinimien käyttö ryhmänimissä (Lehikoinen 1999: 62–64). Paik- kala (2000: 62) korostaa niin ikään paikallismaiseman huomioimisen tärkeyttä aihepiirinimiä suunniteltaessa. Onnistunut esimerkki tästä on Turun kaupungin aihepiirinimistö, johon kuuluu esimerkiksi nuijasodan, yliopiston historian ja Vaasa-suvun jäseniin liittyviä nimiä. Nähtäväksi jää, millainen tulee olemaan Lohjan kaupungin Emoji- ja Meemikadun vastaanotto. Varsinai- siksi muotinimiksi näitä kadunnimiä ei voi kutsua niiden epätavallisuuden vuoksi. Asema- kaava-arkkitehti Juha Anttila argumentoi nimien puolesta osittain samoista lähtökohdista kuin Lehikoinen vuosikymmeniä aiemmin: Anttilan mukaan Lohjalla on jo ennestään paljon luon- toaiheisia nimiä sekä vanhoihin elämäntapoihin liittyviä nimiä, joten Lohjalla on tietoisesti ha- luttu sisällyttää kaavanimistöön elementtejä ihmisten tämänhetkisestä elämästä.

(https://www.hs.fi/nyt/art-2000004876011.html) Vaikka nimistä voi olla montaa mieltä, on Lohjan tapauksessa selvästi huomioitu Viljamaa-Laakson (1999: 41) peräänkuuluttama paikan- niemien imago- ja kulttuurihistoriallinen aspekti.

Nimistöasiantuntijoiden ja asukkaiden käsityksiä ryhmänimistöstä on tarkasteltu myös Joensuussa. Joensuun Marjalan asukkaat ovat pääosin olleet tyytyväisiä alueen ryhmänimiin, mutta osa on kokenut esimerkiksi luontoaiheiset ryhmänimet liian yleisiksi, jolloin alueen oma- leimaisuus voi kärsiä. (Riepponen 2008: 38–40.)Vaikka moni asukas on kokenut Marjalan alu- een luonto- ja vuodenaikateemaisen ryhmänimistön alueelle sopivaksi, on ryhmänimistön

23

inspiraationa ollut Utran kaupunginosan historia, josta on lainattu Kesäyö-nimisen kalastuspai- kan nimi Marjalaan. Tästä on lähdetty kehittämään vuodenaika- ja myöhemmin tuuliteemaista nimistöä alueelle. (mts. 26–27.)Näin ollen Marjalan alueelle on ikään kuin istutettu nimi, jolla on yhteys Joensuun historiaan, vaikka kyseessä ovatkin kaupungin vastakkaisilla puolilla sijait- sevat asuinalueet.

Suomessa nimistönsuunnittelun tukena on Kotuksen nimiarkisto, johon kuuluu noin 2,7 miljoonan nimilipun paikannimikokoelma. Nimilipuista käy yleensä ilmi nimen yleiskielistetyt sekä murteelliset kirjoitusasut, paikan sijainti ja selitys siitä, millainen paikka nimen tarkoite on. Lisäksi nimilipuissa voi olla lisätietoja paikkasta. Aineiston digitalisointi on käynnistetty vuonna 2017, ja työ jatkuu edelleen. (Kotus.) Viljamaa-Laakso (1999: 42) toteaa, että kuntien nimiviranomaisilla tulisi olla pääsy Kotuksen nimikokoelmiin. Paikannimikokoelma tarjoaakin nimistönsuunnittelun tueksi tietoa eri alueiden vanhasta paikannimistöstä, joka on tärkeää huo- mioida uudisnimistöä suunniteltaessa. Katunimitoimikunnan jäsenen vastauksissa on mainittu erinäisiä oppaita sekä Kotuksen verkkosivut, joita hyödynnetään ja on hyödynnetty Joensuun nimistöä suunniteltaessa. Paikannimikokoelmia ei kuitenkaan mainittu vastauksissa.

Nimistönsuunnitteluun kuuluu olennaisesti nimistönhuolto, joka tarkoittaa nimistön oi- keinkirjoituksen ohjailua. Muun kielenhuollon ohessa Kotuksella työskentelee myös nimistön- huollon asiantuntijoita, jotka muun muassa antavat lausuntoja ja neuvontaa nimiin liittyvissä asioissa. Nimistönhuollon tavoitteita ovat esimerkiksi vanhan paikannimistön suojelu, koti- maisten nimikäytäntöjen tunnetuksi tekeminen ja kaava- sekä haja-asutusalueiden nimistön- suunnittelun auttaminen. (Kotus verkkosivut.) Jopa yksittäisten alueiden, esimerkiksi kaupun- kien, sisällä voi olla hyvin erilaisin tavoin kirjoitettuja paikannimiä, sillä vanhojen nimien koh- dalla oikeinkirjoituskäytänteet eivät ole olleet kaikilta osin vakiintuneita. Vanhat nimet ovat saattaneet jäädä normienvastaisissa kirjoitusasuissaan elämään, sillä kaavan osana niiden muu- tos on edellyttänyt kaavan muuttamista, jolloin kaavan ja täten myös virheellisesti kirjoitettujen nimien muuttamiseen on saattanut mennä pitkä aika. (Sinisalo 1999: 169.)

Nimistönsuunnittelun sujuvuus edellyttää prosessin valvontaa, ja juuri nimistönhuollossa tulisi osoittaa tarkkaavaisuutta. Närhi (1985) huomauttaa, että kunnallista nimistönsuunnittelua valvovan tahon tulisi myös huolehtia, että hyväksytyt nimiehdotukset päätyisivät yleiskielen mukaisessa asussa esimerkiksi nimikilpiin ja opaskarttoihin, sillä ihmiset käyttävät näitä oikea- kielisyyden malleina. Kunnissa on herännyt huoli myös kaupallisuuden ja yksittäisten edunval- vojien vahvistuvasta asemasta nimeämisessä, mitä olisi tarpeen korjata lainsäädännöllä. Muu- toin nimistönhuollon vaikutusvalta voi heikentyä merkittävästi. (Paikkala 1999: 51.) Asiaa ei ainakaan helpota se, että Paikkalan (mp.) mukaan nimistönsuunnittelu ja -huolto kaipaisi kun- takyselyn perusteella tarkempaa koordinointia monessa kunnassa.

24

Nimistönhuolto on huolehtinut erityisesti kaava- ja haja-asutusalueiden nimistön tarkis- tuksesta ja nimistönsuunnitteluun liittyvästä ohjeistuksesta, mutta nimistönhuolto valvoo myös esimerkiksi erilaisten järjestöjen, organisaatioiden ja hallinnollisten alueiden nimeämistä. Suo- men nimistönhuolto on toiminut jo pitkään yhteistyössä esimerkiksi Ruotsin ja Viron kanssa.

Lisäksi Suomi on mukana YK:n paikannimien asiantuntijaryhmän toiminnassa, jossa pyritään standardoimaan paikannimien käyttöä ja esimerkiksi nimien tietokantoja. (Paikkala 2015.)