HENKILÖSTÖN KOETTU TYÖHYVINVOINTI JA TYÖYMPÄRISTÖN KÄYTETTÄVYYS
SAIRAALASUUNNITTELUSSA
Marjatta Kaskes Pro gradu tutkielma Ergonomia
Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Kesäkuu 2019
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
Ergonomia
MARJATTA KASKES: Henkilöstön koettu työhyvinvointi ja työympäristön käytettävyys sairaalasuunnittelussa
Pro gradu tutkielma, 80 sivua, 7 liitettä
Ohjaajat: Yliopistonlehtori, TtT, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, Dosentti, Yliopistonlehtori, YTT Päivi Armila, Dosentti, TkT, kehittämispäällikkö Jori Reijula Toukokuu 2019_________________________________________________________
Avainsanat: ergonomia, henkilöstö, sairaala, käytettävyys, työhyvinvointi, työympäristö, osallistava suunnittelu
Sairaalahenkilöstön työhön kohdistuu suuria paineita suuren työmäärä ja henkilöstövajauksen vuoksi. Tutkimusten mukaan hoitohenkilöstö kokee kiireen lisääntyneen ja työn kuormittavuuden kasvaneen. Terveydenhuollossa on meneillään useita sairaalarakennushankkeita, sillä vanhentuneet sairaalarakennukset eivät enää vastaa muuttuvien hoitokäytäntöjen ja palvelujen kehittämistarpeisiin. Sairaalasuunnittelussa ja -rakentamisessa vallitsevia suuntauksia ovat näyttöön perustuva suunnittelu EBD (Evidence-based design), jonka mukaan suunnitelluissa sairaaloissa hoitajien työkyky on parempi, stressiä on vähemmän ja hoitajat ovat tyytyväisempiä työhönsä. Hyvin suunnitellut hoitoympäristöt edistävät myös potilaiden paranemista ja lyhentävät hoitoaikoja. Lisäksi Lean-ideologia/viitekehys on otettu käyttöön monissa sairaaloissa toimintojen ja palvelujen tehostamisessa.
Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kuvata henkilöstön työhyvinvointia ja työympäristökokemuksia sekä vertailla eri ammattiryhmien ja työkokemusvuosien välisiä eroja.
Lisäksi selvitettiin henkilöstön kokemuksia työprosessien sujuvuudesta sekä työn tekemisen tehokkuudesta. Tavoitteena oli uuden tiedon tuottaminen, jota voidaan hyödyntää sairaalatilojen suunnittelussa sekä työprosessien kehittämisessä ergonomian ja käytettävyyden näkökulmasta.
Tutkielma oli kvantitatiivinen poikkileikkaustutkimus. Aineistona käytettiin Työympäristö- ja työhyvinvointikyselyn tuloksia, jotka oli kerätty sähköpostikyselynä TeLean -tutkimushankkeen yhteydessä. Aineiston muodostivat kolmen eri yksikön henkilöstö (n=103) Kuopion Yliopistollisesta sairaalasta. Tulokset analysoitiin SPSS 24.0 -ohjelmistolla.
Analyysimenetelminä käytettiin Pääkomponenttianalyysiä (PCA) ja Kruskall Wallisin testiä.
Henkilöstön työhyvinvointia vahvistavia asioita olivat hyvä koettu terveys sekä työnimun tuntemukset, varsinkin lääkäreillä. Työhyvinvointia heikentäviä tekijöitä olivat työssä koettu stressi sekä palautumisen haasteet työpäivän kuormituksesta, erityisesti lääkäreiden ja sairaanhoitajien osalta. Nuoremmat työntekijät kokivat stressiä eniten ja vanhemmilla palautuminen oli huonompaa.
Työympäristön käytettävyyskokemuksissa ilmeni tyytymättömyyttä työtilojen ergonomiaan, tilojen riittävyyteen, erityisesti rauhallisen tilan ja ryhmätyötilojen puutteeseen, päivänvalon vähäisyyteen, esteettisiin asioihin, tietojärjestelmien toimivuuteen ja tilojen muunneltavuuteen.
Työprosessien sujuvuudessa ja henkilöstön työnteon tehokkuudessa havaittiin kehittämisen tarvetta. Valtaosa (yli 50 %) henkilöstöstä käytti työaikaansa mm. siivoamiseen, potilaiden ja tarvikkeiden odotteluun, virheiden korjaamiseen sekä saman tiedon kirjaamiseen useita kertoa.
Eri ammattiryhmien välillä havaittiin tilastollisesti merkitseviä eroja.
Uusien sairaalatilojen ja työprosessien kehittämisessä sekä muutostilanteessa on huomioitava eri ammattihenkilöstön tarpeista lähtevät vaatimukset työhyvinvointiin ja työympäristöön liittyen.
Erityisesti huomiota tulee kiinnittää fyysisen ja kognitiivisen ergonomian kehittämiseen, kun tavoitellaan parempaa tuottavuutta ja laatua sairaalaympäristössä.
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences School of Medicine
Ergonomics
KASKES, MARJATTA: Perceived well-being at work and usability of the work environment in hospital design
Thesis, 80 pages, 7 appendixes (8 pages)
Tutors: University lecturer, PhD, Eur.Erg. Susanna Järvelin-Pasanen, Title of Adjunct Professor, D.Sc. (Tech.) Jori Reijula, Title og Adjunct Professor, University lecturer, PhD Päivi Armila
June 2019_________________________________________________________
Keywords: ergonomics, employment, hospital, usability, well-being at work, working environment, participatory
High workload and inadequate hospital staffing levels are causing a lot of pressure in nursing employees’ work. According to studies, nursing employees have experienced increased need to rush at work as well as an increased workload. Health services are investingheavily in new premises. Several new hospital design projects have been initiated, since old, outdated hospital buildings are no longer serving the needs of developing nursing practicalities and services.
Evidence-based design (EBD) is the leading trend in hospital design and building. EBD enhances nurses’ perception of their work ability and well-being and decreases their level of perceivedstress. Welldesigned workspaces support patients’ health recovery and decreases needed nursing time. Also, lean thinking and tools are used in the development of health service processes and services.
The aim of this Master’s Thesis was to describe the well-being of nursing employees at work and their experiences of work environments. The additional target was to compare the difference between these experiences among different professional groups and employees’
career lengths. Also, experiences of the efficiency of the work processes and work itself were studied. The target was to create new knowledge to be used in nursing environments and hospital premises design and in work process development from an ergonomics and usability perspective.
Work environment and work satisfaction questionnaires were used as the research material of the quantitative cross-sectional study method. The material was collected using e-mail questionnaires as a part of TeLean-research study and it consists of personnel for three different units of the University Hospital of Kuopio (n=103). The results were analyzed using the SPSS 24.0 -program. Principal Components Analyze (PCA) and Kruskall Wallis’s test was used.
Good experienced health and work engagement were strengthening work satisfaction especially among doctors. Experience of stress and difficulties in recovering from the pressure of the workload decreased the experience of work satisfaction. The experience of stress was the highest among young employees and recovery was the worst among the older employees.
Unsatisfaction regarding the usability of work spaces were found concerning the ergonomics perspective, small rooms, lack of peaceful rooms and limited amount of group work premises, little amount of daylight, aesthetics, usability of IT-systems and flexibility to make changes in the premises. Development needs were found regarding the work processes flow and efficiency of the work itself. The majority of employees used their time for additional duties like cleaning, waiting for patients or equipment, correcting errors and re-writing same data several times.
Statistical differences among the different professional groups were found. Work satisfaction and the needs of workspaces of different professional groupsneeds be taken into account when designing or modifying hospital premises and changing nursing processes. Special focus on physical and cognitive ergonomics is recommended, when aiming for better productivity and quality in nursing and hospital environments.
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 6
2 ERGONOMIA JA KÄYTETTÄVYYS VIITEKEHYKSENÄ TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISELLE JA TILASUUNNITTELULLE ... 7
2.1 Käytettävyys ... 8
2.2 Ergonominen suunnittelu ... 10
2.2.1 Osallistuva suunnittelu ... 11
2.2.2 Suunnittelu sairaalarakentamisessa ... 12
2.2.3 Näyttöön perustuva suunnittelu EBD ... 14
2.2.4 Lean sairaalasuunnittelussa... 15
3 TYÖHYVINVOINTI ... 18
3.1 Työtyytyväisyys... 20
3.2 Työn imu ... 20
3.3 Koettu terveys ... 21
3.4 Stressi ... 22
3.5 Palautuminen ... 23
3.6 Hoitohenkilöstön työhyvinvointi aikaisemmassa tutkimuksessa ... 23
3.7 Työolot hoitotyössä ... 24
3.8 Tutkimuksen viitekehys ... 28
4 TUTKIMUKSEN TAVOITE ... 29
5 AINEISTO JA MENETELMÄT ... 30
5.1 Aineiston ja menetelmän kuvaus ... 30
5.2 Mittarin kuvaus ... 31
5.3 Tilastolliset menetelmät ... 31
6 TULOKSET ... 34
6.1 Henkilöstön työhyvinvointi ... 35
6.1.1 Työtyyväisyys ... 35
6.1.2 Koettu terveys ... 36
6.1.3 Työn imu ... 36
6.1.4 Stressi ... 38
6.1.5 Palautuminen ... 38
6.2 Työympäristötyytyväisyys ... 39
6.3 Työtilojen ja työympäristön käytettävyyskokemukset ... 41
6.4 Työprosessien sujuvuus ja tehokkuus ... 44
6.4.1 Työn tehokkuus ja tyytyväisyys työsuoritukseen ... 45
6.4.2 Muun työn osuus ... 46
6.5 Yhteenveto tuloksista ... 46
7 POHDINTA ... 49
7.1 Tulosten pohdinta ... 51
7.2 Tulosten hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet ... 60
7.3 Luotettavuuden pohdinta ... 61
8 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 65
LÄHTEET ... 66
LIITTEET ... 73
1 JOHDANTO
Terveydenhuollon henkilöstö on yhteiskunnan resurssi, jonka toimintamahdollisuudet ja työhyvinvointi ratkaisevat terveydenhuollon toimivuuden ja vaikuttavat siten myös väestön terveyteen (Elovainio ym. 2017). Viime vuosina terveydenhuolto ja sen organisointi ovat muuttuneet voimakkaasti. Tästä ovat esimerkkinä muun muassa uudet päivystysmallit ja erikoissairaanhoidon kehittäminen (Elovainio ym. 2017) sekä useat sairaalarakennusinvestoinnit. Suomessa monet sairaalarakennukset eivät sovellu nykyisiin tarpeisiin (Reijula ym. 2017, Kurenniemi 2004).
Sairaala työympäristönä on monitahoinen ja –muotoinen työpaikka, jossa on useita erikoisvaatimuksia tila- ja välineratkaisuille toimialan luonteesta johtuen. Sairaalan tulee palvella mahdollisimman tehokkaasti ja turvallisesti moniongelmaisia potilaita ja heidän omaisiaan. Samalla sairaala toimii monialaisen hoitohenkilöstön työympäristönä. Työympäristön tulee tukea työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä sekä työn kuormittavuuden (fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen) tulee olla sopivalla tasolla työntekijän edellytyksiin nähden (Työturvallisuuslaki 2002/738).
Potilaiden tutkimus-, hoito- ja leikkausprosessit ovat kehittyneet ja nopeutuneet, hoitoajat sairaalassa ovat lyhentyneet ja polikliinisesti tehtävät päiväkirurgiset toimenpiteet ovat lisääntyneet (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2013). Uusi teknologia, robotiikka ja etäpalvelut tulevat vaikuttamaan väistämättä myös sairaalan tilasuunnitteluun (Fagerholm 2014) sekä rakennusten käytettävyyden uudelleen arviointiin.
Kirjallisuuden mukaan sairaalasuunnittelussa vallitsevia suuntauksia ovat näyttöön perustuva suunnittelu (EBD, Evidence-Based Design) ja Lean ideologia. Yhteisiä piirteitä näissä suunnittelu- ja johtamismenetelmissä ovat osallistuvan suunnittelun metodit, hoitoprosessien arviointi ja kehittäminen sekä tilojen käytettävyyden ja sairaalan tehokkuuden parantaminen (Nykänen ym. 2008, Koivisto 2010, Ulrich 2011, Reijula ja Tommelein 2012, Reijula ym. 2014, Suneja ja Suneja 2017). Muunneltavuus on keskeistä uusien tilojen suunnittelussa, sillä teknologian nopea kehitys ja virtuaaliympäristöjen mahdollisuudet muuttavat työn tekemisen tapoja. Useat työtehtävät ei ole enää paikkaan sidottuja, työn monipaikkaisuus ja etätyön
mahdollisuus tulevat kasvamaan entisestään (Haapamäki 2011) myös terveydenhuollossa.
Viitekehyksenä (kuvio sivulla 29.) tässä tutkielmassa on laaja ergonomian käsite ja siihen liittyvä käytettävyystutkimus sekä osallistuvan suunnittelun menetelmät.
Ergonomian tavoitteena on suunnitella tilat käyttäjää varten niin, että ne tukevat ihmisen terveyttä ja hyvinvointia, työprosessien sujuvuutta sekä tehokkuutta.
Työympäristön käytettävyydessä yhdistyvät ihminen, tekniikka, toiminta, välineet, turvallisuus ja sosiaalinen ympäristö. Hyvän käytettävyyden ominaispiirteitä ovat sujuvuus, helppous ja miellyttävyys sekä saavutettavuus. Osallistuva suunnittelu on menetelmä, jolla työoloja ergonomian osalta on tehokasta kehittää. Osallistuvassa suunnittelussa otetaan huomioon työtilojen käyttäjän tarpeet ja työtehtävästä lähtevät vaatimukset. (Kuutti 2003, Kyläkoski 2003, Väyrynen 2004, Launis ja Lehtelä 2011a, Sipiläinen 2011, Ruohomäki ym. 2013c, IEA 2016). Henkilöstön työhyvinvointia tarkastellaan Sosiaali- ja terveysministeriön (2005) –mallin kautta (kuvio sivulla 19.), jossa työhyvinvoinnin tarkastelu painottuu mallin keskiössä oleviin yksilöön, työyhteisöön ja työympäristöön liittyviin tekijöihin.
Tarvitaan uutta käytettävyystutkimusta osoittamaan, millaisilla metodeilla tai johtamismalleilla rakennetut sairaalat toimivat parhaiten terveydenhuollon muuttuvissa olosuhteissa niin, että hoitoprosessit ovat sujuvia ja tehokkaita, potilaat paranevat nopeammin ja sairaalahenkilöstön työhyvinvointi ja turvallisuus ovat hyvällä tasolla sekä taattu haastavissakin hoitotilanteissa. Tutkimusalue on erityisen ajankohtainen terveydenhuollon tuottavuus- ja tehokkuuspaineiden alla, yhä kasvavien potilasmäärien ja niukkojen resurssien aikana (Reijula ym. 2014, Reijula ym. 2017).
Pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää sairaalahenkilöstön kokemuksia työhyvinvoinnista, työtilojen käytettävyydestä sekä työprosessien sujuvuudesta sairaalarakentamisprosessin aikana, jossa muutostyökaluna sovelletaan Lean-ideologiaa.
Lisäksi tarkoituksena oli selvittää eri ammattiryhmien välisiä eroja ja työkokemuksen merkitystä edellä mainituissa asioissa. Tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa, jota voidaan hyödyntää uusien sairaalatilojen, työprosessien kehittämisessä sekä ergonomisessa suunnittelussa, huomioiden hoitohenkilöstön työhyvinvoinnin edistäminen.
2 ERGONOMIA JA KÄYTETTÄVYYS VIITEKEHYKSENÄ
TYÖYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISELLE JA TILASUUNNITTELULLE
Ergonomia ymmärretään nykyään laajasti ajattelutapana, soveltavana tutkimusalana ja käytännön toimintana. Kansainvälinen ergonomia yhdistys (International Ergonomics Association, IEA 2016), määrittelee ergonomian seuraavasti:
”Tieteenalana ergonomia on ihmisen ja järjestelmän eri osien vuorovaikutuksen ymmärtämistä. Ergonomia on osaamisalue, joka soveltaa teoriaa, periaatteita, tietoja ja menetelmiä suunnitteluun ihmisen hyvinvoinnin ja järjestelmän kokonaissuorituskyvyn optimoimiseksi. Pyrkimyksenä on turvallisuus, terveys ja hyvinvointi sekä samalla optimoidaan tehokkuus ja suorituskyky” (IEA 2016).
Ergonomia määritelmä on laaja, joka usein jaetaan fyysiseen, kognitiiviseen ja organisatoriseen ergonomiaan. Paras tulos saavutetaan, kun työtä tarkastellaan kaikista kolmesta näkökulmista (Launis ja Lehtelä 2011a, IEA 2016). Fyysinen ergonomia tarkastelee ihmisen anatomiaa, antropometrisiä, fysiologisia ja biomekaanisia ominaisuuksia. Osa-alueita ovat työasennot, materiaalinkäsittely, toistuvat liikkeet, työperäiset tuki- ja liikuntaelintenongelmat, työpaikan layout, turvallisuus ja terveys.
Kognitiivinen ergonomia tarkastelee henkisiä prosesseja, kuten muistia, päättelyä ja motorisia vasteita. Osa-alueita ovat muun muassa henkinen työmäärä, päätöksenteko, ihmisen ja tietokoneen välinen vuorovaikutus, työstressi ja työn keskeytykset.
Organisatorinen ergonomia tarkastelee sosioteknisiä järjestelmiä, kuten organisaatiorakenteita, toimintatapoja ja prosesseja. Osa-alueita ovat viestintä, henkilöstön resurssien hallinta, työn suunnittelu, työajan suunnittelu, tiimityö, osallistuva suunnittelu, yhteisöllinen ergonomia, yhteistoiminta, uudet työtavat, virtuaaliorganisaatiot, etätyö ja laadunhallinta (IEA 2016).
Ergonomian tehtävänä on tutkia ihmistä työssään ja tekniikan käyttäjänä, auttaa suunnittelijoita luomaan parempia toimintaympäristöjä sekä muokata järjestelmät, laitteet, työtehtävät ja -järjestelyt sekä työympäristöt käyttäjilleen sopiviksi. Ergonomia on tekniikan ja toiminnan sovittamista ihmiselle sopivaksi: Ergonomian avulla parannetaan turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia sekä järjestelmän häiriötöntä ja tehokasta toimintaa (Launis ja Lehtelä 2011a). Ergonomian ja käytettävyyden käsitteet
ovat osittain sisäkkäisiä sekä niillä on oma painotuksensa (kuva 1.). Ergonomia on käsitteenä laajempi ja usein se yhdistetään työhön, vaikka ergonomiatietoa käytetään myöskin yleiskäyttöisten tuotteiden suunnittelussa (Suomen Standardisoimisliitto 2010).
2.1 Käytettävyys
Käytettävyys (engl. usability) on ergonomian alakäsite, jonka kohteena on järjestelmien looginen, ei-fyysinen vuorovaikutus (Suomen Standardisoimisliitto 2017). Käytettävyys määritellään standardissa SF-EN ISO 9241-11 mitaksi, jonka avulla selvitetään miten hyvin määrätyt käyttäjät voivat käyttää tuotetta määrätyssä käyttötilanteessa saavuttaakseen määritellyt tavoitteet tuloksellisesti, tehokkaasti ja miellyttävästi (Suomen Standardisoimisliitto 2017). Käytettävyys on ergonomiantietojen ja menetelmien soveltamista tuotteiden suunnittelussa ja arvioinnissa. Käytettävyyden haasteena on tehdä tuotteet helposti, tehokkaasti ja virheettömästi käytettäviksi mahdollisimman laajalle käyttäjäkunnalle. Käytettävyyteen kuuluu se, että haluttu toiminta saadaan onnistuneesti tehtyä ja tuote on miellyttävä käyttää (Suomen Standardisoimisliitto 2010).
Launis ja Lehtelä (2011a) mukaan käytettävyys on yksi laitteiden laadun määrite.
Ergonomia ja käytettävyys tarkoittavat pääosin samaa eli tekniikan ja toiminnan suunnittelua ihmiselle sopivaksi. Ergonomian näkökulmasta tarkastellaan koko toimintajärjestelmää, kuten työvälineiden, toiminnan, organisoinnin, aikatekijöiden ja ympäristön sopivuutta ihmiselle. Käytettävyyteen vaikuttavat osatekijät, kuten käyttötilanne ja ympäristö, työtehtävä, käyttäjä, väline ja lopputulos (Launis ja Lehtelä 2012a).
Lehdon ym. (2013) mukaan rakennetun ympäristön näkökulmasta käytettävässä tilassa pitää pystyä tekemään tuloksellisesti, tehokkaasti ja käyttäjää tyydyttävällä tavalla asiat, jotka siellä on tarkoitus tehdä. Haastavuutta lisäävät tilojen erilaiset käyttötilanteet ja se, että tila voi olla eri tavalla käytettävä eri henkilöille. Käyttäjäkokemus on henkilökohtainen ja moniulotteinen, johon vaikuttavat yksilön persoona, kulttuuri, sosiaaliset tilannetekijät sekä käyttäjän tavoitteet. Käyttäjätiedon avulla voidaan
hahmottaa ja ennakoida käyttäjäkokemusta. Käytettävyyden kehittämisessä lähtökohtana on todellinen tilanne, josta käyttäjätieto on kerätty tai tuotettu (Lehto ym.
2013).
Ympäristön ja tilojen käytettävyydestä voidaan kerätä sekä analysoida tietoa eri menetelmillä monin eritavoin. Menetelminä voidaan käyttää haastatteluita, kyselyitä, havainnointia, dokumenttianalyysiä tai erilaisia olosuhdemittauksia (Lehto ym. 2013).
Käytettävyyden arvioinnin mittarit ovat käytettävyyttä koskevan standardin SFS-EN ISO 9241-11 mukaan tuloksellisuus, tehokkuus ja tyytyväisyys. Käytettävyyden mittareita voidaan testata muun muassa käyttäjän tyytyväisyyden osalta subjektiivisilla arviointiasteikolla, kuten helppous, sujuvuus, miellyttävyys ja myönteisten tai kielteisen huomautusten määrällä (Launis ja Lehtelä 2011a).
Kuutin (2003) mukaan käytettävyys kuvaa tuotteen ominaisuutta, kuinka sujuvasti tuotteen toimintoja käyttäjä käyttää päästäkseen haluamaansa päämäärään. Käytettävyys voi olla hyvä tai huono. Käytettävyyden osa-alueet ovat opittavuus, muistettavuus, tehokkuus, pieni virhealttius ja miellyttävyys. Käytettävyys voidaan nähdä suppeana esimerkiksi käyttöliittymän arviointina tai laajana kokonaisuutena, jolloin tarkasteltavana kohteina ovat käyttäjä, hänen tehtävänsä, työvälineensä ja toimintaympäristö (Kuutti 2003). Käytettävyys on osa jokapäiväistä arkeamme rakennetussa ympäristössä. Käytettävyyteen ja tilatyytyväisyyteen liittyvät asiat konkretisoituvat vasta silloin kun niissä on jotain parannettavaa (Lehto ym. 2013).
Käytettävyydellä tässä tutkielmassa tarkoitetaan työympäristön ja tilojen käytettävyyttä laajan ergonomia käsitteen kautta. Työympäristön käytettävyydessä yhdistyvät ihminen, tekniikka, toiminta, välineet, turvallisuus ja sosiaalisen ympäristö. Sujuvuus, helppous ja miellyttävyys sekä kaikkien saavutettavuus ovat ominaispiirteitä hyvälle käytettävyydelle. Tilat, joissa käytettävyys on hyvä ovat käyttäjää varten ja ovat suunniteltu tukemaan ihmisen terveyttä ja hyvinvointia, työprosessien sujuvuutta ja tehokkuutta (Kuutti 2003, Launis ja Lehtelä 2011a, Lehto ym. 2013, Ruohomäki ym.
2013c, Suomen Standardisoimisliitto 2017).
Kuvio 1. Ergonomian ja käytettävyyden painotus Launiksen (2005) mukaan. (Mukaillen Lehtelä 2007)
2.2 Ergonominen suunnittelu
Ergonomisen suunnittelun avulla pyritään mahdollisimman hyvään käytettävyyteen työympäristön, -tilojen, -menetelmien, välineiden ja työprosessien osalta.
Ergonomisessa suunnittelussa otetaan huomioon ihmisen toiminta teknisen suunnittelun rinnalla. Ergonominen suunnittelu on sekä toiminnan että tekniikan suunnittelua (Launis ja Lehtelä 2011a). Tilojen hyvällä suunnittelulla varmistetaan sujuva ja turvallinen toiminta ja kevennetään työtä, johon liittyy esimerkiksi paljon liikkumista ja tavaroiden kantamista. Tehokkuuteen ja taloudellisuuteen pyritään vähentämällä kuljetus- ja kulkutarvetta sekä hukkaneliöitä ja -kuutioita. Useimmat tilasuunnittelun vaatimukset ovat samansuuntaisia turvallisuutta ja ergonomiaa koskevien suositusten kanssa, esimerkiksi lyhyet kuljetusmatkat lisäävät tehokkuutta ja vähentävät työntekijöiden kuormittumista (Launis ja Lehtelä 2011a, Lehtelä 2011).
Korjaavassa ergonomiatoiminnassa arvioidaan ergonomiaa ja korjataan puutteita vasta valmiissa ympäristössä ja toiminnan käynnistyttyä, mikä on yleensä liian myöhäistä hyvän lopputuloksen kannalta. Suunnitteluergonomian näkökulmasta suunnitelmien ja ratkaisujen korjaamista tehdään koko suunnitteluprosessin ajan. Prosessin alusta lähtien
suunnitelmia tarkennetaan, suunnitelmia ja ratkaisuvaihtoehtoja testataan tai arvioidaan.
Hyvä suunnitteluprosessi edellyttää hyvää tiedonkulkua ja yhteistyötä eri suunnittelijoiden ja asiantuntijoiden välillä. Yrityksessä oleva asiantuntemus ja kokemus saadaan käyttöön osallistamalla henkilöstö suunnittelutoimintaan mukaan (Launis 2011b).
2.2.1 Osallistuva suunnittelu
Osallistuva suunnittelu (engl. participating design) on menetelmä, jolla työoloja tai tuotteita ergonomian osalta on tehokasta kehittää. Osallistuvassa suunnittelussa otetaan huomioon käyttäjän mielipiteet ja työtehtävästä lähtevät vaatimukset. Osalliset ja ammattisuunnittelijat työskentelevät yhdessä. Suunnitteluprosessi vaatii käyttäjän aktiivista panosta ja usein tämä tapahtuu projektimuotoisesti, jolloin käyttäjäkeskisyys on tärkeässä roolissa. Osallistuva suunnittelu antaa työpaikoilla tilaa omatoimisuudelle ja innovatiivisuudelle sekä myös sitouttaa työntekijät paremmin mahdollisiin muutoksiin. Osallistuvassa suunnittelussa on tärkeää suunnittelukohteen esittämisen havainnollisuus, ymmärrettävyys ja kokemuksellisuus sekä virtuaalisen ympäristön hyödyntäminen (Väyrynen ym. 2004, Launis 2011b).
Osallistuvan suunnitteluun liittyvässä kirjallisuudessa käytetään myös termiä käyttäjäkeskeinen suunnittelu (engl. user-centered design), jonka pyrkimyksenä on tehdä tuotteesta ja ylipäänsä ihmisen elinympäristöstä mahdollisimman käytettäviä ja helposti ymmärrettäviä. Monipuolinen ja käyttäjäkeskeinen suunnittelupanostus lyhentää kokonaissuunnitteluaikaa vähentäen projektin loppuvaiheessa tehtäviä suuria ja työläitäkin muutoksia. Käyttäjäkeskeisen suunnittelun avulla saavutetaan tuotteen, käyttäjien ja tehtävän välinen paras mahdollinen hyötysuhde. Ergonomia- ja käytettävyystietoja voidaan hyödyntää suunnitteluprosessin kaikissa vaiheissa (Väyrynen ym. 2004, Launis 2011b).
Ruohomäen ja Lahtisen (2013b) mukaan, tavoiteltaessa hyvinvointia ja tuottavuutta tukevaa työympäristöä, tilasuunnittelussa keskeistä ovat käyttäjälähtöisyyden ja koetun sisäympäristön huomiointi. Nämä ovat kehittyneet entistä tärkeämmiksi lähtökohdiksi tilasuunnittelussa kiinteistölähtöisyyden sijaan. Tarvitaan myös huolellista työn
analyysia toimivien tilaratkaisujen löytämiseksi (Ruohomäki ja Lahtinen 2013b, Ruohomäki ym. 2013c). Osallistuvaan suunnitteluun ei ole olemassa varsinaista metodologiaa, vaan siinä sovelletaan erilaisia menetelmiä eri tilanteiden ja suunnitteluprosessien mukaan. Ruohomäen ja Lahtinen (2013b) mukaan käytettävien menetelmien tulisi vastata esimerkiksi seuraaviin kysymyksiin:
”Mitkä ovat organisaation strategiset tavoitteet ja tulevaisuuden haasteet?
Millaista työtä tiloissa tehdään tällä hetkellä ja miten työ muuttuu tulevaisuudessa? Missä ja miten tilan käyttäjät työskentelevät? Mitä muuttuva työ edellyttää tilaratkaisuilta? Miten tilatehokkuutta voidaan parantaa?”
(Ruohomäki ja Lahtinen 2013b).
2.2.2 Suunnittelu sairaalarakentamisessa
Aution (2006) mukaan sairaalarakentamisessa tulee lisätä vuorovaikutusta eri suunnittelijaosapuolten ja suunnitteluvaiheiden välillä sekä tarveselvitysvaiheeseen tulee ottaa mukaan prosessiasiantuntijoita. Huomioimalla muuntojoustavuus ja tutkimalla yhtä aikaa työprosesseja tilasuunnittelun kanssa saataisiin työtiloja, jotka soveltuvat paremmin loppukäyttäjien toimintoihin. Tilat tulisi suunnitella toimivia hoitoprosesseja varten, eikä päinvastoin, kuten prosessien sopeuttaminen tiloihin. Pitkän tähtäimen esisuunnittelua lisäämällä voidaan myös parantaa sairaaloiden tilasuunnittelua (Autio 2006).
Kyläkoski (2003) toteaa tutkimuksessaan, että tilojen käyttäjillä on erilaisia tarpeita ja niiden yhteensovittamiseksi tarvitaan hyvää yhteistyötä, eri osapuolien asiantuntemuksen huomioonottamista, että päädytään tilaratkaisuun, johon kaikki osapuolet sitoutuvat. Tutkimuksen mukaan, kun tilojen käyttäjät osallistuvat suunnitteluprosessiin, on otettava huomioon ja tunnistettava muun muassa seuraavia ongelmia, kuten konservatiivisuus (pitäydytään olemassa olevaan tilanteeseen), yksilöllisyys (tiloja suunnitellaan tietynlaiseen toimintaan), ahneus (liioitellaan tilatarpeita), tasapuolisuus (kaikkien käyttäjien mielipiteet huomioitava), havainnollisuus (suunnitelmien ymmärrettävyys) ja tavoitteellisuus (suunnitteluprosessin on edettävä). Tutkimuksessa todettiin, että käyttäjän osallistumista
rakennushankkeeseen sekä rakentamisprosessin vuorovaikutteisuutta tulisi kehittää (Kyläkoski 2003).
Suomessa on raportoitu sairaalasuunnitteluhankkeista HospiTool ja HospiCaseY, joissa tilojen loppukäyttäjät ovat osallistuneet virtuaalitila CAVE:ssa (Cave Automatic Virtual Environment) sairaalasuunnitteluun (Nykänen ym. 2008, Wahlström ym. 2008, Wahlström ym. 2010, Koivisto 2010). Käyttäjälähtöinen Y-talo (HospiCaseY) – hankkeen loppuraportin (Yli-Karhu ym. 2011) mukaan, käyttäjänäkökulmaa kehitettiin hankeosapuolten ja sairaalan henkilökunnan (hoitajat, lääkärit, toimistotyöntekijät, rakennuksen ylläpitoon ja huoltoon osallistuvat työntekijät) kanssa. CAVE- virtuaalitiloihin kävi tutustumassa kaikiaan 280 henkilöä eri käyttäjäryhmistä;
hoitohenkilökunta, hygieniahoitajat, EPSHP tekniikka, turvallisuuspäälliköt, terveyskeskuksen ja sairaanhoitopiirin johtoryhmät, Y-talon projektiryhmä, rakennusurakoitsijat sekä esteettömän rakentamisen toimikunnan edustajat (potilasedustus) (Yli-Karhu ym. 2011).
Yli-Karhun ym. (2011) raportin mukaan virtuaalitila CAVE:ssä eri käyttäjäryhmät antoivat palautetta arkkitehdin suunnitelmista. Käyttäjäpalautetta kerättiin nauhoittamalla ja videoimalla sekä kyselylomakkeen (n=158) avulla.
Ryhmähaastetteluja nauhoitettiin ja analysoittiin 34 kpl. Tulosten perusteella virtuaalitila CAVE toimi hyvin vuorovaikutteisen suunnittelun välineenä ja loppukäyttäjien kokemusten välittäjänä. Virtuaalitilassa potilaat ja hoitajat arvioivat tiloja todentuntuiseksi ja muun muassa potilashuoneen arviointi oli tarkempaa ja monipuolisempaa kuin pelkkien piirustusten ja 3D-kuvien avulla tehty arviointi.
Ryhmämuotoinen arviointi koettiin hyvänä menetelmänä. Pääsääntöisesti CAVE-tilassa olemista ja tilojen arviointia pidettiin myönteisenä ja todentuntuisena kokemuksena.
Tilan koon arvioiminen koettiin hankalana. CAVE-tilassa voidaan arvioida tiloja pelkästään visuaalisen ärsykkeen perusteella, eikä siis voi kokeilla, miten helppoa tilassa on liikkua tai liikutella tavaroita ja huonekaluja, kuten potilassänkyjä Potilashuoneen suunnitteluun liittyviä kommentteja, arviointeja ja parannusehdotuksia tuli eniten kalusteisiin, varusteisiin, tilasuunnitteluun ja ergonomiaan. Y-sairaalan rakennussuunnitelmiin tehtiin käyttäjien palautteen pohjalta muutoksia, ennen lopullista rakentamista (Kotilainen ym. 2008, Wahlström ym. 2008, Ylikarhu 2011).
2.2.3 Näyttöön perustuva suunnittelu EBD
Näyttöön perustuva suunnittelu (Evidence-Based Design, EBD) on monitieteellinen tutkimusalue, jossa on mukana useiden eri alojen edustajia muun muassa ympäristön, psykologian, neurotieteen, arkkitehtuurin, lääke- ja hoitotieteen alueelta (Ulrich 2001).
Näyttöön perustuvan suunnittelun avulla voidaan suunnitella miellyttävämmän ympäristön sairastaa tai työskennellä, mutta joka on edelleen tehokas ja tuottava (Ulrich 2011). Suomessa on raportoitu sairaalarakennushankkeista, joissa on käytetty EBD- toimintamallia uusien tilojen suunnittelussa (Wahlström ym. 2008, Nykänen ym. 2016).
Näyttöön perustuvien suunnittelututkimuksien perusteella on havaittu, että sairaalatiloilla on vaikutusta hoitajien työkykyyn ja potilaiden parantumiseen.
Tutkimuksissa on osoitettu, että rauhallinen ja miellyttävä ympäristö vähentävät potilaiden stressiä, ahdistusta ja kipua. Lisäksi ympäristöllä on myönteinen vaikutus unen laatuun ja potilastyytyväisyyteen. Hoitajilla on todettu stressin vähentyneen ja työtyytyväisyyden parantuneen. Lisäksi työvoimaa palkatessa miellyttävä työympäristö on ollut hyödyllinen kilpailutekijä. Kun toimivassa ympäristössä on huomioitu esteettömyys, sen on todettu vähentäneen sekä potilaiden kaatumisia että henkilöstön työtapaturmia. Hyvän ja huolellisen tilasuunnittelun voidaan katsoa olevan kustannustehokasta ja erittäin kannattavaa uusia sairaalatiloja rakennettaessa tai vanhoja korjattaessa (Ulrich 2001, Wahlström ym. 2008, Ulrich 2011).
Suomessa on myös ollut suuntaus kohti pienempiä, yhden ja kahden hengen potilashuoneita. Potilashuoneen vaatimuksia on tutkittu paljon muun muassa näyttöön perustuvan suunnittelun tutkimuksilla (Kurenniemi 2004, Yli-Karhu 2008), joiden mukaan yhden hengen huone vähentää sairaalainfektioita, potilassiirtoja, lääkkeiden kulutusta, lääkitysvirheitä, stressitekijöitä, kaatumisia ja hoitoajan pituutta. Yhden hengen huone puolestaan lisää potilasturvallisuutta, yksityisyyttä, potilastyytyväisyyttä, hoidon laatua ja henkilökunnan tyytyväisyyttä (Ulrich 2001, Ulrich 2012). Tärkein syy yhden hengen huoneille ovat sairaalainfektiot, jotka aiheuttavat huomattavia kustannuksia sairaaloille (Kotilainen 2006, Ulrich 2011). Tilanahtaus ja hankalat työolosuhteet lisäävät osaltaan infektioiden leviämisen riskiä. Hyvin suunnitellussa vuodeosastossa, jossa on hajautetut hoitajien työasemat ja varastot, vähentävät
henkilöstön uupumusta ja stressiä sekä kävelymatkoja 6,0 kilometristä (vrk/hoitaja) 2,9 kilometriin työvuoron aikana (Ulrich 2011).
Suomessa on raportoitu EVICURE-projketista (Nykänen ym. 2016), jossa tutkitaan ja kehitetään käyttäjäystävällistä ja näyttöön perustuvaa suunnittelua sairaalan tehohoitoyksikköön. Projektissa arvioidaan muun muassa ympäristötekijöiden vaikutuksia hoitotuloksiin, tuottavuuteen, hoidon laatuun sekä henkilöstön hyvinvointiin nykyisissä ja tulevissa sairaalatiloissa. Tulosten mukaan työntekijät olivat tyytymättömiä fyysiseen työympäristöön, kuten ympäristön meluun, yksityisyyden puuteeseen, ilman laatuun ja ikkunoiden ja päivänvalon puutteeseen. Henkilöstö oli tyyväinen työyhteisön vuorovaikutukseen. Positiivista korrelaatiota havaittiin työympäristötyytyväisyyden ja työtyyväisyyden välillä (Nykänen ym. 2016).
2.2.4 Lean sairaalasuunnittelussa
Tällä hetkellä monissa Suomen sairaaloissa sovelletaan Lean-ideologiaa toimintojen kehittämisessä ja tehokkuuden parantamisessa (Jorma ym. 2015). Leanin keskeiset tekijät ovat prosessien sujuvuus (virtaus), hukan minimointi, jatkuvan parantamisen periaate ja henkilöstön kehittyminen työssään sekä muutoksen eteneminen organisaatiossa alhaalta ylöspäin (Reijula ja Tommelein 2012, Reijula 2014, Barnas ja Addams 2017, Suneja ja Suneja 2017). Lean on toimintastrategia, joka korostaa virtausta ja keskeisten prosessien sujuvuutta. Siinä on pohjimmiltaan kyse siitä, miten organisaatio tuottaa arvoa sekä asiakkaalle että työntekijöille (Reijula ym. 2014).
Leanin keskiössä ovat asiakas (potilas) ja työntekijät (hoitohenkilöstö).
Hoitohenkilöstön ja terveydenhuollon palvelujen tulee tuottaa potilaalle lisäarvoa jatkuvan virtauksen avulla. Potilaan näkökulmasta tämä tarkoittaa vähemmän jonotusta ja laadukkaita hoitoprosesseja sekä nopeampaan diagnosointia. Henkilöstön osalta tämä tarkoittaa oman osaamisensa parempaa hyödyntämistä, kuten esimerkiksi koulutusta vastaavia työtehtäviä, tehokkaampia ja turvallisempia sekä työtä paremmin tukevia työprosesseja. Lisäksi terveydenhuollon työntekijöiden työhyvinvointi kasvaa, kun he kykenevät käyttämään entistä suuremman osan työajastaan vuorovaikutukseen
potilaiden kanssa tehostuneista työprosesseista vapautuneen ajan ansiosta (Reijula ja Tommelein 2012, Modig ja Åhlström 2013, Reijula ym. 2014, Dellve ym. 2015, Barnas ja Addams 2017, Suneja ja Suneja 2017).
Kansainvälisesti Lean-menetelmää on käytetty terveydenhuollossa jo pitkään hoitoprosessien ja palvelujen kehittämisessä sekä toimintojen tehostamissa (Hasle ym.
2012, Reijula ja Tommelein 2012, Dellve ym. 2015, Barnas ja Addams 2017, Suneja ja Suneja 2017). Kansainvälisesti Lean-hankkeet terveydenhuollossa ovat saaneet aikaan lukuisia myönteisiä tuloksia, kuten parantuneen tuottavuuden, palvelunlaadun, palvelukapasiteetin, työntekijöiden tyytyväisyyden ja työtehokkuuden, pienentyneet varastot ja tehostuneen ajoituksen työprosesseissa (Reijula ja Tommelein 2012).
Jorma ym. (2015) ovat tutkineet Lean-menetelmän käyttöä suomalaisen julkisen terveydenhuollon palveluissa. Tutkimuksen mukaan Lean oli melko uusi tapa (työkalu) suomalaisessa terveydenhuollossa ja sen käyttöönotto ei ole ollut vielä kovin syvällistä.
Pääasiassa Leania oli käytetty kehittämisen työkaluna ja parantamaan tehokkuutta, kun oli haettu taloudellisia säästöjä. Tärkein tekijä Lean-projektien onnistumiselle oli johdon ja henkilöstön sitoutuminen. Organisaatioissa havaittiin myös Leanin vastustajia ja vastuksen syiksi raportoitiin, että henkilöstö haluaa tehdä työtä niin kuin ennenkin, tietoa Leanistä koettiin olevan liian vähän tai koettiin uupumusta tai väsymystä kehittämisprojekteja kohtaan. Eri ammattiryhmien välisessä vertailussa fysioterapeutit suhtautuivat kriittisemmin Leaniin kuin sairaanhoitajat ja lääkärit. Kokemukset Lean- projekteista olivat kuitenkin pääsääntöisesti rohkaisevia ja onnistuneita (Jorma ym.
2015).
Mäkijärvi (2013) on raportoinut opinnäytetyössään kokonaisvaltaisen kehittämisideologian, Leanin soveltuvuutta terveydenhuoltoon ja sen tukitoimintoihin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) organisaation Lean-pilottihankkeista vuosilta 2011-2013. Hankkeet ovat olleet onnistuneita ja tulokset konkreettisia, kuten esimerkiksi tuotanon lisääntyminen 15 prosentista 35 prosenttiin sekä yli kaksi miljoonaa euroa selviä kustannussäästöjä. Lean-hankkeiden onnistumiseen ovat keskeisesti vaikuttaneet osaavat oman organisaation Lean-valmentajat, motivoitunut henkilöstö ja johdon sitoutuneisuus (Mäkijärvi 2013). Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhoitopiiri (EKSOTE) on kehittänyt kuntoutuspalveluita ja -prosesseja Leanin
avulla. Raportoidut tulokset ovat olleet hyviä niin toimintojen tehostumisen, taloudellisten vaikutusten kuin henkilöstön työhyvinvointikokemustenkin osalta, muun muassa sairauspoissaolot ovat vähentyneet ja työtyytyväisyys on parantunut (Hupli 2015).
Edwards ja Winkel (2016) ovat tutkineet Lean-menetelmän soveltamista terveydenhuollossa arvovirta-analyysin, Value Stream Method (VSM) avulla. VSM:n avulla arvoidaan ja kehitetään arvoa tuottavia prosesseja ja minimoidaan hukan osuutta.
VSM-työkalun rinnalle on kehietty Ergonominen arvonlisäysmoduuli ErgoVSM, joka edistää ergonomisten riskien näkyvyyttä ja arviointia osallistuvalla tavalla. ErgoVSM työkalua on kehitetty pohjoismaisessa yhteistyössä ja sitä on käytetty sekä tutkittu useissa Lean-sairaalahankkeissa eri pohjoismaissa (Ruotsi, Tanska ja Islanti).
ErgoVSM:n avulla tarkastellaan työympäristön ergonomiaan liittyviä asioita laaja- alaisesti. Tulokset ErgoVSM -mittarin käytöstä ovat olleet lupaavia työympäristön ergonomian kehittämisessä ja tutkimuksen mukaan se lisännyt ergonomiatoimenpiteiden tehokkuutta (Edwards ja Winkel 2016a,b, Jarebrant ym. 2016, Edwards 2017).
3 TYÖHYVINVOINTI
Kun työhyvinvointia tarkastellaan työympäristön ergonomian ja käytettävyyden viitekehyksestä käsin, on tavoitteena työntekijöiden terveys, turvallisuus ja hyvinvointi.
(Launis ja Lehtelä 2011a). Työympäristöllä on todettu olevan vaikutusta työntekijöiden hyvinvointiin ja työtyyväisyyteen (Aaltonen ym. 2012). Työhyvinvointikäsitteen määrittely on jokseenkin haastavaa, koska yhtä yleisesti sovittua määritelmää ei ole olemassa (Laine 2013). Työhyvinvointi määritellään eri tieteenaloilla useilla teoreettisilla malleilla. Näiden mallien käyttö teoreettisena viitekehyksenä riippuu muun muassa siitä, kenen näkökulmasta ja millä tasolla määrittelyä tehdään: yksilön, työorganisaation vai yhteiskunnan. Suomessa työhyvinvoinnin käsite on muotoutunut pitkälti työkykymallin kautta. Yksilökeskeisestä työkykyajattelumallista on siirrytty monitieteelliseen ja laajempaan ryhmätason työhyvinvointiajatteluun sekä strategisiin työhyvinvoinnin johtamisen malleihin (Ilmarinen 2006, Anttonen ym. 2007, Rauramo 2008, Aura ym. 2016, Manka ja Manka 2016).
Työelämään kohdistuu tällä hetkellä suuria muutospaineita (Manka ja Manka 2016) ja työhyvinvoinnin haasteet liittyvät näihin työelämän jatkuviin muutosiin (Anttonen ym.
2008). Yhä useampi, niin yksityinen kuin julkinenkin, organisaatio joutuu miettimään toimintatapojaan sekä hakemaan kilpailuetua joustavuudesta, nopeudesta ja innovaatioiden tuottokyvystä oman arvonsa lisäämiseksi (Manka ja Manka 2016). Useat työelämän laatuun liittyvät tutkimukset kertovat muun muassa henkilöstön kokevan työssä kiireen lisääntymisestä, työvoiman vähyydestä sekä jaksamiseen ja kuormittumiseen liittyvistä haasteista hoitotyössä (Pekkarinen 2008, Kokkinen 2013, Fagerholm 2014, Lehto ym. 2015). Työhyvinvointiin ja henkilöstön jaksamiseen liittyvät kysymykset nousevatkin yhä useammin esille myös julkisessa keskustelussa.
Tässä tutkielmassa työhyvinvointi ymmärretään Sosiaali- ja terveysministeriön (2005) työhyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden -määritelmän kautta. Sen mukaan työhyvinvointi on työssä käyvän yksilön selviytymistä työtehtävistään, johon vaikuttavat hänen oma fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kuntonsa, työyhteisön toimivuus sekä eri työympäristötekijät. Näihin kaikkiin liittyy mahdollisia riskejä ja kuormitustekijöitä sekä työ- ja toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi työhyvinvointiin vaikuttavat monet muut tekijät, kuten yksityis- ja perhe-elämä,
taloudellinen tilanne, elämänmuutokset, muut ympäristötapahtumat, työsuhde ja palkkaus sekä työsopimustoimintaan liittyvät asiat. Tässä tutkielmassa työhyvinvoinnin tarkastelu painottuu mallin keskiössä oleviin yksilöön, työyhteisöön ja työympäristöön liittyviin tekijöihin. Muut edellä mainitut tekijät, kuten esimerkiksi perhe, palkkaus, työsuhde ja työsopimus jäävät tarkastelun ulkopuolelle (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005). Malli on esitetty kuviossa 2.
Kuvio 2. Työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä (mukaillen Sosiaali- ja terveysministeriö 2005)
Laineen (2013) mukaan työhyvinvoinnin kehittäminen on voimakkaasti sidoksissa kyseiseen toimintaympäristöön ja työprosesseihin. Laineen (2013) tutkimuksessa esitetyn geneerisen nelikenttämallin mukaan, kehittämistoimenpiteitä voidaan suunnata kontekstin kannalta oleellisiin tekijöihin. Eri toimialoilla on omat erityiset, suurelta osin työprosessilähtöiset hyvinvointitekijänsä, jotka pitkälti määrittelevät työhyvinvoinnin laatua. Työhyvinvoinnin laatu viittaa sisällöllisiin eroihin, joista koettu työhyvinvointi muodostuu (Laine 2013).
3.1 Työtyytyväisyys
Työtyyväisyys on yksi vanhin ja eniten tutkittu myönteinen työhyvinvoinnin käsite (Mäkikangas ym. 2008, Utriainen 2009). Työtyyväisyys kuvaa sitä, missä määrin työntekijät pitävät työstään (työtyyväisyys) tai eivät pidä työstään (tyytymättömyys) (Mäkikangas ym. 2008). Työtyytyväisyys kuvastaa myönteisiä asenteita ja olotilaa sekä työssä todentuvaa hyvää vointia, joka ilmenee hyvinvointina työssä (Utriainen 2009).
Yksilö asettaa työlleen myös tavoitteita, joita kohti pyrkii, eikä pelkästään tee työtä tyydyttääkseen tarpeitaan (Mäkikangas ym. 2008). Työtyytyväisyyttä tutkitaan usein yleisenä työtyyväisyytenä, joka kuvastaa kokonaisvaltaista tunnetta työtä kohtaan.
Työtyyväisyydessä on eroja eri ammattialojen ja ikäryhmien välillä, mutta keskimääräinen työtyyväisyys on ollut hyvällä tasolla niin kansainvälisissä kuin suomalaisissa tutkimuksisa. Vanhempien työntekijöiden työtyytyväisyys on todettu paremmaksi kuin nuorempien (Mäkikangas ym. 2008). Työn kehittämisen kannalta olisi hyvä tarkastella työntekijöiden tyytyväisyyttä työn eri osa-alueisiin (Mäkikangas ym.
2008). Työtyyväisyyttä laajempi käsite tai ilmiö on työhyvinvointi, joka hahmottuu yksilöllisenä ja kokonaisvaltaisesti koettuna hyvinvoinnin tilana, jossa korostuvat paitsi työn liittyvät tekijät, myös kokonaiselämän hyvinvointi (Marjala 2009).
3.2 Työn imu
Työn imulla (engl. work engagement) tarkoitetaan myönteistä, tunne- ja motivaatiokäyttäytymisen tilaa, jota kuvaavat tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen työhön (Hakanen 2009 ja Hakanen 2004). Työn imusta on tullut keskeinen työhyvinvoinnin käsite, jota voidaan luetettavasti arvioida (Hakanen 2009).
Työn imun käsite pohjautuu positiiviseen työn psykologiaan, jota tarvitaan työhyvinvointi käsitysten monipuolistamiseen sekä tasapainottamiseen. Aikaisemmin työhyvinvointia ja -terveyttä on lähestytty ja tutkittu hyvinvoinnin ja terveyden kääntöpuolelta sairauskeskeisesti, kuten stressioireiden, työuupumuksen, unihäiriöiden, sairauspoissaolojen eli työpahoinvoinnin näkökulmasta käsin (Hakanen 2009).
Työn imulla on todettu olevan yhteyksiä päivittäiseen työssä suoriutumiseen, kuten aloitteellisuuteen, proaktiivisuuteen ja työyhteisön innovatiivisuuteen. Työn imulla on
myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen, itsearvioituun terveyteen ja työkykyyn.
Lisäksi työn imun tuntemukset voivat vähentää somaattisia oireita ja unihäiriöitä. Työn imua kokeva ei tee työtä terveytensä tai muun elämän kustannuksella, vaan työ ja muu elämä rikastuttavat toisiaan (Hakanen 2004).
Työn imua kokevat haluavat tehdä työtä nykyisessä työssään ja jatkaa työuraansa muita pidempään. Heidän työssä on voimavaroja, jotka tyydyttävät heidän itsenäisyyden, yhteenliittymisen ja pärjäämisen tarpeita sekä he nauttivat työstään. Työn imua tuntevat henkilöt toimivataaloitteellisesti työn ja työyhteisön hyväksi (alaistaidot) ja ottamalen vastuuta hyvästä työsuorituksesta, minkä seurauksena työt sujuvat tiukemmissakin paikoissa (Hakanen 2004). Työn imun menetelmän (Utrecht Work Engagement Scale, UWES) ovat kehittäneet alkujaan hollantilaiset tutkijat Schaufel ja Bakker (Hakanen 2009). Työelämän epävarmuus ja vaativuus lisäävät tarvetta uusille keinoille, joilla voidaan edistää työntekijöiden ja organisaatioiden hyvinvointia. Suomessakin moniin työolotutkimuksiin on lisätty työn imua kuvaavia kysymyksiä (Hakanen 2009).
3.3 Koettu terveys
Koetulla terveydellä tarkoitetaan henkilön ilmaisemaa kokemusta omasta yleisestä terveydentilasta (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014), joka kuvaa terveyden subjektiivista ulottuvuutta (Rahkonen ym. 2007). Väestötason tutkimuksissa koettu terveys on usein käytetty osoitin, joka ennustaa kuolleisuutta, toimintakykyä ja terveyspalvelujen käyttöä väestössä. Suomalaisesta työikäisestä väestöstä reilu kolmannes kokee terveytensä olevan keskinkertaista huonompi. Keski-ikäisen väestön koettu terveys on kuitenkin viime vuosikymmenten aikana parantunut ja työssä olevat kokevat terveydentilansa paremmaksi kuin työttömät. Ylempiin sosioekonomisiin ryhmiin kuuluvat kokevat terveytensä muita paremmaksi (Rahkonen ym. 2007, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014).
Terveys määritellään joko kapeasti elimistön tai sen osan normaalina toimintana ja sairauden puuttumisena tai laajemmin ihmisen kokemana fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilana (Kasvio 2010). Terveys ei ole pelkästään sairauksien ja oireiden puuttumista, vaan se on yksilön kykyä toimia tavoitteidensa mukaisesti
rakentavassa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa (Kivekäs 2018). Työ vaikuttaa eri tavoin ihmisten terveyteen. Työllä on monia hyviä ja positiivisia vaikutuksia terveyteen, mutta hyväkin työ voi muuttua ihmisen terveyden kannalta haitalliseksi. Liian kova työtahti ja suuret työn vaatimukset, epäsosiaaliset työajat, tai altistuminen erilaisille fyysisille tai kemiallisille altisteille voivat rasittaa ihmisen terveyttä ja se saattaa johtaa sairastumiseen ja työkyvyn alenemiseen (Kasvio 2010).
3.4 Stressi
Stressillä tarkoitetaan kokonaisvaltaista prosessia, joka käynnistyy haasteelliseksi koetussa tilanteessa (Kivekäs 2018). Stressaavassa tilanteessa ihmisen elimistön kohonnut aktiivisuus pyrkii mahdollistamaan haasteesta selviytymisen. Stressi syntyy ihmisen ja ympäristön vuorovaikutuksessa ja stressiprosessin käynnistyminen perustuu yksilön tulkintaan tilanteesta, minkä seurauksen voi syntyä erilaisia tunteita ja oireita, kuten esimerkiksi ahdistusta ja jännittyneisyyttä. Työssä stressiä voi aiheuttaa mikä tahansa tekijä, jossa henkilö kokee ympäristöstä tulevat haasteet ja vaatimukset niin kuormittavaksi, etteivät omat voimavarat riitä selviytymään tilanteesta (Kivekäs 2018).
Useimmiten stressin aiheuttajaksi työssä mainitaan suuri työmäärää, mikä johtaa epätasapainoon yksilön voimavarojen kanssa. On kuitenkin vaikea määritellä mikä on yksilön terveyden ja hyvinvoinnin kannalta liian suuri työmäärä, kun toisaalta liian vähäinenkin työmäärä voi olla kuormittavaa (Kivekäs 2018). Työkuormituksen sopiva mitoitus riippuu niin työn, työyhteisön kuin yksilönkin ominaisuuksista ja määräytyy tilannekohtaisesti (Honkanen 2010). Stressin kokemiseen vaikuttavat yksilön persoonallisuus, selviytymiskeinot, palautumismahdollisuudet, muu elämäntilanne, terveydentila sekä mahdollisuus saada ympäristöltä tukea. Positiivisena ja sopivana määränä stressi parantaa myös suorituskykyä ja työtehtävistä suoriutumista (Kivekäs 2018). Kiireen kokeminen työssä on yleistä. Jatkuva kiire ja stressi työssä heikentävät hyvinvointia, työturvallisuutta ja tuottavuutta (Puttonen ym. 2016).
3.5 Palautuminen
Palautuminen on psykofysiologinen elpymisprosessi, jossa yksilö palautuu työn aiheuttamasta kuormituksesta (Siltaloppi ja Kinnunen 2007). Palautumisessa kuormittuneisuuskokemus ja väsymys vähenevät, joilloin yksilö kokee kykeneväksi ja valmiiksi jatkamaan senhetkistä toimintaa tai kohtaamaan uusia vaatimuksia ja haasteita. Palautumista edistävät irrottautuminen työstä, rentoutuminen ja vapaa- ajantoiminnot. Vuorotyö, ylityöt sekä työntekijän kokemat aikapaineet työstä on todettu olevan yhteydessä riittämättömään palautumiseen (Siltaloppi ja Kinnunen 2007).
Palautumisen tarvetta lisäävät työn suuret vaatimukset ja vähäiset vaikutusmahdollisuudet (Siltaloppi ja Kinnunen 2007). Palautumisen estyessä tai sen ollessa puutteellista pitkäkestoisesti, yksilölle kehittyy hyvinvoinnin ongelmia, kuten esimerkiksi psyykkisiä ja fyysisiä stressioireita sekä työuupumusta (Siltaloppi ja Kinnunen 2007).
Työn ja vapaa-ajan laadulla ja määrällä on merkitystä palautumiselle. Työn vaatimukset (sopiva työmäärä ja aikapaineet) voivat ehkäistä ja työn voimavarat (sosaalinen tuki, vaikutusmahdollisuudet) edistää palautumista. Myös vapaa-aika tulee olla palauttavaa ja esimerkiksi unen määrä ja laatu ovat olennainen osa palautumisprosessia. Yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat palaumiskykyyn ja irrottautumiseen työstä sekä ikääntyvillä työntekijöillä on todettu olevan suurempi tarve työstä palautumiselle. Työn imun tuntemuksia on todettu olevan enemmän henkilöillä, jotka kokevat palautuvansa hyvin vapaa-ajallaan. Tieto työntekijöiden palautumisen tarpeesta on tärkeää pyrittäessä ennaltaehkäisemään hyvinvoinnin ongelmien syntymistä (Siltaloppi ja Kinnunen 2007).
3.6 Hoitohenkilöstön työhyvinvointi aikaisemmassa tutkimuksessa
Terveydenhuollon toimintojen järjestäminen jakautuu perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Sairaalat ovat tärkeä osa potilaan hoitoa terveydenhuoltojärjestelmässä. Sairaala on laitos, jossa lääkärit, sairaanhoitajat ja muu hoitohenkilökunta auttavat potilaita, pyrkien terveyden ylläpitämiseen ja palauttamiseen sekä sairauksien ehkäisemiseen ja hoitoon. Sairaalat jaotellaan yliopisto-, keskus- ja muihin sairaaloihin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015).
Sairaalat tarjoavat useiden erikoisalojen työpaikkoja ja henkilöstömäärät ovat suuria (Fagerholm 2014). Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen (2015) mukaan kuntien terveys- ja sosiaalipalveluissa työskenteli vuonna 2014 yhteensä 258 567 henkilöä, joista terveyspalveluissa työskenteli 132 387 ja sairaalassa 81 029 henkilöä.
Henkilöstön vaihtuvuus oli vuoden 2014 aikana 11 %. Henkilöstön keski-ikä oli 44 vuotta ja naisten osuus oli yli 90 %. Lähivuosina sosiaali- ja terveystoimen henkilöstöstä suuri osa eläköityy: vuoteen 2025 mennessä 29 % ja vuoteen 2030 mennessä 44 %. Sairaanhoitajista 19 % ja lääkäreistä lähes 25 % täyttää 65 vuotta vuoteen 2025 mennessä (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2015).
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen (2015) mukaan, vuonna 2013 Suomen terveydenhuoltomenot olivat 18,5 miljardia euroa, jolloin näiden menojen suhde bruttokansantuotteeseen oli 9,1 %. Erikoissairaanhoidon (6,8 miljardia euroa) ja perusterveydenhuollon (3,8 miljardia euroa), joista muodostuneet menot olivat hieman yli puolet vuoden 2013 terveydenhuoltomenoista (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2015). Väestön jatkuva ikääntyminen johtaa siihen, että säästöjä ja uusia toimintatapoja tarvitaan terveydenhuollossa kipeästi (Reijula ym. 2009).
3.7 Työolot hoitotyössä
Sutelan ja Lehdon (2014) selvityksessä tarkasteltiin koko Työolo-tutkimuksen aineistoa vuosilta 1977-2013. Selvityksen mukaan Suomessa henkinen kuormittavuus oli kasvanut. Naisten työ oli miesten työtä henkisesti kuormittavampaa. Ammattiryhmittäin työn henkinen rasittavuus näyttää kasautuvan eri alojen erityisasiantuntijatehtäviin, kuten muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden (esimerkiksi sairaanhoitajat) ja hoivapalvelutyöntekijöiden tehtäviin, joista 60 % koki työnsä henkisesti erittäin tai melko raskaana (Sutela ja Lehto 2014).
Työn rasittavuuden kokemuksen taustalla on työtehtävien lisäksi myös organisointiin ja työilmapiiriin liittyviä asioita. Suuremmissa työpaikoissa työ koetaan henkisesti raskaampana. Työn henkinen ja ruumiillinen rasittavuus yhdistyivät kaikkia aloja vertaillessa eniten hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöillä. Esimerkiksi lähihoitajista 42 % :lla ja sairaanhoitajista 33 % :lla yhdistyvät työssä sekä henkinen että
ruumiillinen rasittavuus. Tutkimuksen mukaan ruumiillisen rasittavuuden muuttuja, kuten työympäristöhaitat, työaika, kiire, hankalat työasennot, matkustaminen ja liikkuminen työn vuoksi, työterveyshuollon toimivuus ja työtapaturman sattuminen ovat ammattialan lisäksi eniten yhteydessä fyysisesti rasittavina koettuihin töihin (Sutela ja Lehto 2014, Lehto ym. 2015).
Työn fyysinen ja psyykkinen kuormittavuus hoitoalalla on viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt, eettistä kuormitusta unohtamatta. Hoitotyöhön liittyvät terveysvaarat aiheutuvat ensisijaisesti näistä tekijöistä (Laine ym. 2006). Työ on kuormittavinta vanhusten ja muiden huonosti liikkuvien potilaiden hoitopaikoissa.
Hoitoalalla esiintyvät epämukavat työasennot, raskaat nostamiset ja toistuvat yksipuoliset työliikkeet kuormittavat hoitohenkilöstöä (Lehto ym. 2015, Laine ym.
2004). Aamuvuorot koetaan ergonomisesti kuormittavimmiksi fyysisesti vaativampien tehtävien vuoksi (Nuikka 2002). Työntekijöiden runsas kuormittuminen saattaa heikentää myös hoidon laatua (Pekkarinen 2008). Vaikka hoitotyö koetaan kuormittavana ja kiireisenä, ovat useimmat hoitajat motivoituneita ja tyytyväisiä työhönsä (Laine 2005, Laine ym. 2004, Sutela ja Lehto 2014).
Kalakosken ym. (2018) tutkimus osoitti, että hoitotyön luonne on muuttunut yhä enemmän aivotyöksi, jossa tiedolla työskentely ja työn kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn vaatimukset ovat kasvaneet voimakkaasti. Heidän suomalaisessa terveydenhuollon organisaatiossa tehty tutkimus osoitti, että hoitotyössä oli paljon keskeytyksiä ja useita samanaikaisia tehtäviä, jotka heikensivät työn sujuvuutta ja työhyvinvointia.
Tutkimuksen mukaan,hoitotyö oli vaativaa aivotyötä ja kognitiivisesti kuormittavaa.
Hoitotyön kognitiivisten vaatimusten laajuus ja useiden osa-alueiden päivittäisyys ja kuormittavuus olivat yleisempää hoitotyössä kuin hallintotyössä toimistossa.
Hoitotyössä korostuivat erilaiset aivotyötä vaativat tehtävät, kuten lukeminen, kirjoittaminen, ongelmien ratkaiseminen, muistaminen ja keskittyminen sekä kognitiiviset, aivoja kuormittavat tilanteet, kuten työskentely puhehälyssä, työn keskeytykset, työskentely ristiriitaisten ohjeiden varassa sekä pitäen silmällä tai muistissa useita asioita saman aikaisesti (Kalakoski ym. 2018).
Heponiemen ym. (2008) laajan kohorttitutkimuksen mukaan lääkäreiden itsemurha- ajatusten yleisyys verttattuna muuhun väentöön oli hälyttävällä tasolla. Lääkäreillä oli
myös kaksinkertainen kuolleisuusriksi muuhun terveydenhuollon henkilöstöön verrattuna. Päivystysten suuri määrä ja huonot elintavat lisäsivät lääkäreiden stressiä.
Lääkäreiden itsearvioitu työkyky oli keskimäärin 8,6, kun maksimi on 10. Läkääreiden työkyky oli siis vähintääkin kohtalainen suhteutettuna ikään ja kolutustasoon.
Vastaajista 76 % ilmoitti terveytensä hyväksi tai melko hyväksi. Lääkäreiden halukkuutta työn vaihtoon lisäsivät suuri stressinmäärä ja univaikeudet. Tulosten mukaan lääkäreiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen ja oikeudenmukaisempi johtaminen vähensivät eläköitymis- ja ammmatin vaihtohaluukkuuta (Heponiemen ym.
2008).
Heponiemen ym. (2008) tutkimuksen mukaan sairaanhoitajien työkyky, itsearvioitu terveys ja työtyyväisyys olivat varsin hyvällä tasolla, mutta halukkuus jäädä eläkkeelle tai osa-aikatyön oli melko suuri, varsinkin vanhustenhuollon tehtävissä.
Sairaanhoitajista suurin osa ilmoitti terveytensä olevan hyvä tai melko hyvä, työkyky oli 8,4, asteikolla 0-10 ja työtyyväisyyden keskiarvo oli 5,5, asteikon ollessa yhdestä seitsämään. Hoitohenkilökunnalla yleisin syy joutua sairauseläkkeelle oli tämän tutkimuksen mukaan tuki- ja liikuntaelinvaivat (Heponiemen ym. 2008).
Elovainio ym. (2017) tutkimuskatsaus lääkäreiden työoloista, terveydestä ja työkyvystä osoitti, että lääkäreiden kuormitusta lisäsivät työvoimapula, päivystykset ja heikosti työtä tukevat potilastietojärjestelmät. Lääkäreiden psykososiaalisiin työoloihin liittyviä suurempia kuormitustekijöitä olivat kiire, pakkotahtisuus ja heikko tiedonkulku. Silti lääkärit kokivat työolonsa hyviksi ja usein muita ammattiryhmiä paremmiksi sekä he olivat sitoutuneita jatkamaan työssään eläkeikään asti. Psyykkinen oireilu ja unihäiriöt olivat lääkäreillä yleisiä, siitä huolimatta lääkäreillä oli kunta-alan ammattiryhmistä vähiten sairauspoissaoloja. Tutkijoiden mukaan oikeudenmukaisella johtamisella, työyhteisön sosiaalisen pääoman kehittämisellä, työtehtävien organisoinnilla ja työaikojen joustoilla voidaan parantaa lääkäreiden ja koko terveydenhuollon työskentelyolosuhteita ja työhyvinvointia muutoksten keskellä (Elovainio ym. 2017)
Kokkisen (2013) tutkimus osoitti, että terveydenhuollon ja sairaaloiden rakennemuutokset ovat yhteydessä sairaalatyöntekijöiden puutteelliseen työkykyyn työn kuormitustekijöiden lisääntymisen vuoksi. Suurimmassa työkyvyn riskissä olivat
työntekijät, jotka kokivat muutoksiin liittyvät osallistumismahdollisuutensa heikoiksi, eivätkä ymmärtäneet rakennemuutosten tarpeellisuutta (Kokkinen 2013).
Siukola ym. (2004) seurantatutkimuksessa selvitettiin hoitohenkilöstön kokemuksia työolojen, työmenetelmien ja ergonomisten järjestelyjen kehittymisestä vuosina 1992- 2003. Selkeimmin olivat parantuneet potilassänkyjen ergonomia, apuvälineiden riittävyys ja toimivuus, mutta silti potilassänkyjen, wc- ja pesutilojen ergonomiatasoa ei koettu kovin hyväksi. Työolojen omaehtoinen kehittäminen oli heikentynyt seuranta- aikana, tämä nähtiin huolestuttavana piirteenä (Siukola ym. 2004). Hyvällä työympäristöllä on vaikutusta hoitotyön turvallisuuteen ja ergonomiatasoon (Tamminen-Peter ym. 2007).
Sairaaloiden työympäristöselvityksen (Kurenniemi 2004) mukaan henkilöstö koki tilojen ahtauden suurimpana ongelmana, vaikka tiloihin oltiin yleisesti tyytyväisiä.
Käytävien ahtaus johtui lähinnä tavaroiden säilyttämisestä käytävillä. Varastotilojen todettiin olevan myös ahtaita tai epäkäytännöllisiä. Selvityksen mukaan sairaalahenkilökunnan työajasta kului kävelemiseen 10–20 prosenttia toimipisteen luonteesta riippuen. Röntgenosastoilla päivittäiset kävelymatkat vaihtelivat 4,7–6,2 kilometrin ja ensiapupoliklinikoilla 2,6–4,7 kilometrin välillä. Selvityksen mukaan hyvän logistisen suunnittelun avulla voidaan säästää työaikaa keskimäärin 3 %, sillä huonetilojen ahtaus ja pitkät kävelymatkat alentavat tuottavuutta (Kurenniemi 2004).
Fagerholmin (2014) tutkimus sairaalan poliklinikoiden hoitotyön henkilöstömitoituksen tunnusluvuista ja niiden yhteydestä hoitotyön kuormittavuuteen osoittivat, että osastosihteerien määrällä oli vaikutusta sairaanhoitajien työn kuormittavuuteen.
Sairaanhoitajat tekivät työtehtäviä, jotka olisi voitu siirtää osastosihteerille ja sairaanhoitajan työaikaa olisi vapautunut välittömään potilastyöhön. Samassa sairaalassa eri poliklinikoiden välillä oli suuria vaihteluita potilaiden hoitoisuuden, hoitotyön voimavarojen ja hoitotyön kuormittavuuden välillä (Fagerholm 2014).
Fagerholmin (2014) mukaan kaikille poliklinikoille tulee turvata optimaalinen ja asianmukainen henkilöstömitoitus potilaiden hoitoisuuden ja hoitajien työtyytyväisyyden varmistamiseksi, mutta myös kustannustehokkuuden takaamiseksi.
Tulevaisuudessa poliklinikat tulevat olemaan usean erikoisalan vastaanottoja, potilaat
saavat hoidon yhdestä paikasta ja potilaat hoidetaan kotonaan entistä enemmän.
Tulevaisuudessa tilojen tulee palvella nykyistä paremmin toimintaa. Lisäksi puhelinneuvonta, telelääketiede ja erilaiset henkilökohtaiseen hoitamiseen liittyvät verkkopalvelut lisääntyvät ja muuttavat hoitajien työtehtäviä sekä osaamista sairaalan poliklinikkatyössä (Fagerholm 2014).
3.8 Tutkimuksen viitekehys
Kuvio 3. Tutkimuksen viitekehys ergonomian ja käytettävyyden kontekstissa ERGONOMIA
fyysinen kognitiivinen organisatorinen
Työympäristön ja -tilojen käytettävyys
Työprosessien sujuvuus
ja tehokkuus
Henkilöstön työhyvinvointi
Työn tuottavuus
ja laatu
4 TUTKIMUKSEN TAVOITE
Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena oli selvittää sairaalahenkilöstön kokemuksia työhyvinvoinnista, työtilojen käytettävyydestä sekä työprosessien sujuvuudesta sairaalarakennushankkeen aikana, jossa muutostyökaluna sovelletaan Lean-ideologiaa. Työhyvinvointia tarkastellaan työtyyväisyyden, koetun terveyden, työn imun sekä stressin ja työn kuormituksesta palautumisen avulla. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää eri ammattiryhmien välisiä eroja ja työkokemuksen merkitystä edellä mainituissa asioissa. Tavoitteena oli tuottaa uutta tietoa, jota voidaan hyödyntää uusien sairaala- ja hoitotilojen sekä työprosessien kehittämisessä ja ergonomisessa suunnittelussa, huomioiden hoitohenkilöstön työhyvinvoinnin edistäminen.
Tutkimuskysymykset olivat:
1. Millainen oli henkilöstön työhyvinvointi (työtyytyväisyys, koettu terveys, työn imu, stressi ja palautumisen)?
2. Kuinka tyytyväisiä henkilöstö oli työtiloihinsa?
3. Millaiseksi henkilöstö koki työtilojen käytettävyyden?
4. Miten työtilat tukivat työprosessien sujuvuutta ja tehokkuutta?
5 AINEISTO JA MENETELMÄT 5.1 Aineiston ja menetelmän kuvaus
Pro gradu -tutkielman tutkimusjoukon muodosti Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) anestesia- ja leikkaustoiminnan sekä fysiatrian yksiköiden henkilöstö (N=350).
Tutkimuskohteena olevat yksiköt oli valikoitu asiantuntijoiden pilottihaastatteluiden ja sairaalan rakennushankeaikataulun perusteella (Reijula ym. 2017). KYS:ssä työskentelee hieman yli 4000 henkilöä. KYS on rakennettu vuonna 1958 ja se on tämän jälkeen käynyt läpi lukuisa rakennushankkeita. KYS:ssä on ollut käynnissä mittavia kiinteistökannan peruskorjauksia ja laajennuksia. Syynä ovat olleet kiinteistökannan ikääntyminen sekä toimintojen muuttumisesta ja lisääntymisestä johtuva tilanpuute.
Tutkimuksen kohdeyksiköt on rakennettu vuonna 1985. Kohdeyksiköt muuttivat uusiin tiloihin ”Kaarisairaalaan” kesällä 2015, kun uusi rakennus valmistui (Reijula ym. 2017).
Pro gradu -tutkielmassa käytettiin Työympäristö- ja työhyvinvointikyselyn aineistoa, joka oli kerätty sähköpostikyselynä Terveydenhuollon työprosessien, palvelujen ja tilojen kehittäminen Lean-ajattelun avulla (TeLean) –tutkimushankkeessa.
Työterveyslaitoksen TeLean-hanke (1.8.2014-31.10.2017) toteutui yhteistyössä Kuopion ja Turun yliopistollisten sairaaloiden kanssa (Reijula ym. 2017).
Pro gradu -tutkielmassa käytettiin TeLean hankeen IV -osatutkimuksen aineistoa, joka koostuu kahdesta eri kyselystä, jotka oli tehty KYS:in sairaalarakentamisen eri vaiheissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelu rajattiin koskemaan vain ensimmäistä kyselyä, joka suoritettiin vanhoissa työtiloissa ennen muuttoa.
Tutkimusaineisto (n=103) kerättiin sähköpostikyselynä helmi-maaliskuun 2015 aikana (Reijula ym. 2014). Sähköpostikyselyn etuna oli nopeus ja vaivaton aineiston saanti, mutta suurimpana ongelmana oli kato. Kadon suuruus riippuu vastaajajoukosta ja tutkimuksen aihepiiristä (Hirsijärvi 1997). Vastaamatta jättäneistä ei voida tehdä katoanalyysiä, koska sähköpostikyselyyn vastanneet eivät ole pro gradu -tutkijan tiedossa. Tässä tutkimuksessa kyselylomake jaettiin sähköpostiviestissä olevan linkkitiedoston kautta ja vastaukset tallentuvat suojattuun Webropol-järjestelmään, jota hallinnoi Työterveyslaitos (Reijula ym. 2017). Pro gradu -tutkija oli mukana vain kyselylomakkeen muokkausprosessissa ja sähköisen lomakkeen esitestauksessa.
