Työhyvinvointi
Työhyvivoinnin yhteys tuottavuuteen on todettu useissa tutkimuksissa (Ilmarinen 2006, Aura ym. 2016, Manka ja Manka 2016). Työhyvinvointi muodostuu yksilöön, yhteisöön ja ympäristöön liittyvistä tekijöistä, joihin vaikuttavat niin välittömät kuin välillisetkin tekijät (Sosiaali- ja terveysministeriö 2005). Tässä tutkielmassa sairaalahenkilöstön koettua työhyvinvointia tarkasteltiin usean eri mittarin kautta. Työtyytyväisyys koettiin olevan hyvällä tasolla, joka mukailee aikaisempia kansallisia tutkimuksia (Lehto ym.
2015, Laine ym. 2004, Laine 2005). Lisäksi tulosten mukaan henkilöstön työhyvinvointia vahvistavia asioita olivat hyvä koettu terveys ja korkeat työn imun tuntemukset kaikilla vastaajilla. Myös Hakanen (2009) on tutkimuksessaan todennut
työnimun tuntemuksien lisäävän koettua terveyttä ja motivaatiota työhön sekä halua jatkaa työssään pidempään.
Ammattiryhmittäin tarkasteltuna lääkärit kokivat eniten työn imun tuntemuksia, kuten työhön uppoutumista ja tyydytystä työhön syventyessä. Työn imun kokemuksia tunsivat eniten alle 10 vuotta ja yli 20 vuotta työssä olleet työntekijät. Vähiten työn imun kokemuksia havaittiin 10-20 vuotta työssä olleilla. Taustalla saaatta olla perheen ja työelämän yhteensovittamiseen liittyviä tekijöitä. Elämässä olevat ruuhkavuodet kuormittavat arkea, joka saattavat heikentää työhön liittyvää imua ja innostusta. Erot eri ammattiryhmien ja työkokemusvuosien välillä olivat kuitenkin pieniä. Erityisen korkella tasolla olevilla työn imun tuntemuksilla on varmasti työhyvinvointia ja työkykyä edistävä vaikutus, joka auttaa henkilöstöä jaksamaan työhön ja työympäristön liittyvien haasteiden kanssa. Aikaisemmat tutkimukset (Nuikka 2002, Laine ym. 2004, Laine 2005, Sutela ja Lehto 2014, Lehto ym. 2015) ovat osoittaneet samansuuntaisia tuloksia. Tutkimuksissa on myös aiemmin osoitettu, että hoitajat ovat motivoituneita ja tyytyväisiä työhönsä, vaikka hoitotyö koetaan kuormittavana ja kiireisenä.
Keskiarvovertailuija aikaisempiin työn imun tutkimuksiin ei voida suoraan tehdä, koska tässä tutkielmassa kaikki eri Työ imun 9:n -väittämää analysoitoitiin yksittäisinä muuttujina, eikä summamuutujina, joille viitearvot esitetään Hakasen (2009) Työn imun arviointimentelmäoppaassa. Tässä aineistossa kaikkien vastaajien työn imun eri osa-alueiden keskiarvot vaihtelivat 5,05 - 5,84 välillä, asteikolla 1-7 (ei koskaan-päivittäin) arvioituna. Keskimääräistä korkeamman Työn imun -keskiarvosumma-arvoiksi esitetään 4,54 - 5,30 ja korkean työn imun tasona esitetään 5,31 - 6,00, arvoasteikolla 0-6 (ei koskaan-päivittäin) (Hakanen 2009). Tutkielman aineisto antaa hyvät mahdollisuudet tehdä tarvittavat analyysit ja vertailut Hakasen (2009) esittämiin viitearvoihin myöhemmin. Joka tapauksessa tässä tutkielmassa esitettyjä tuloksia voidaan pitään erittäin mielenkiintoisina löydöksinä sekä tasoltaan keskimääräistä korkeampina havaintoina, mutta suuntaa-antavina käytetyn arviointiasteikon ja puuttuvien suummamuuttujien vuoksi.
Tutkielman tulosten mukaan sairaalahenkilöstön työhyvinvointia heikentäviä asioita olivat stressikokemukset sekä päivittäisestä työn kuormittavuudesta palautumisen haasteet, erityisesti lääkäreiden ja sairaanhoitajien osalta. Fysioterapeutit kokivat
palautuvansa työpäivän aiheuttamasta kuormituksesta erittäin hyvin, vaikka heidän työtyytyväisyytensä olikin ammattiryhmävertailuissa heikointa. Tutkielman tulos herättää kysymyksiä fysioterapeuttien heikkoon työtyytyväisyyteen liittyen ja selittävien tekijöiden tarkastelu lähemmin olisi mielenkiintoista. Saattaa olla, että työympäristön ergonomiaan liittyvät tekijät ja ryhmätyötilojen puute voivat olla tyytymättömyyden taustalla. Kun työtyytyväisyyttä arvioidaan yhdellä yleistä ja kokonaisvaltaista työtyyväisyyttä kuvaavalla kysymyksellä, se ei kerro mihin työn osa-alueisiin ollaan tyytyväisiä ja mihin tyytymättömiä (Mäkikangas ym. 2008, Lehto ym. 2015, Sutela ja Lehto 2014).
Stressin ja palautumishaasteiden osalta ammattiryhmien välillä olevien erojen taustalla saattavat olla ammattiasemaan liittyvät tekijät, jotka vaikuttavat työn autonomiaan ja työtehtävien sisältöön sekä työtapoihin. Lisäksi vuorotyö ja päivystysvelvollisuudet saattavat vaikuttaa esimerkiksi lääkäreillä työn kuormituksesta palautumiseen.
Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu vuorotyön ja ylitöiden heikentävän palautumista (Siltaloppi ja Kinnunen 2007, Heponiemi ym. 2008). Lisäksi lääkäreillä esiintyvät univaikeudet ja palautumisongelmat ovat yleisiä Elovainion ym. (2017) selvityksen mukaan. Fysioterapeuttien työ on pääasiassa säännöllistä päivätyötä, mikä edistää työstä palautumista paremmin kuin vuorotyötä tekevillä sairaanhoitajilla ja lääkäreillä.
Tässä tutkielmassa nuoremmat, alle 10 vuotta työssä olleet työntekijät kokivat stressiä eniten ja yli 20 vuotta työssä olleet kokivat palautuvansa työpäivän aiheuttamasta kuormituksesta heikoimmin. Leinosen ym. (2018) tutkimus sote-alan henkilöstön sairauspoissaoloista osoitti, että iäkkäiden TULE-sairauksista ja nuorempien mielenterveydenhäiriöistä johtuviin työkykyongelmiin tulee kiinnittää erityistä huomiota varsinkin julkisella sektorilla. Lisäksi on tärkeä ymmärtää sote-alan sairauspoissaoloja ennustavia tekijöitä, sillä sairauspoissaolojen riski on suurempi naisvaltaisella sote-alalla (Leinonen ym. 2018). Työhyvinvointia ja työstä palautumista voidaan tukea panostamalla yksilöllisempään työvuorosuunnitteluun ja kehittämällä työn organisointia, toteavat Elovainio ym. (2017) selvityksessään.
Henkilöstön työhyvinvoinin huomiointi muutostilanteessa on erityisen tärkeää. Työstä palautumisen ja stressin hallinnan näkökulmasta voidaan ehkäistä työstä johtuvaa
liikakuormitusta ja mahdollisia terveyshaittoja (Siltaloppi ja Kinnunen 2007, Puttonen ym. 2016). Hyvinvoiva henkilöstö on innovatiivisempi ja tuottavampi, kun heidän tarpeensa ja näkemyksensä työn ja työympäristön kehittämissä otetaan huomioon osallistuvalla tavalla. Hyvinvoiva henkilöstö sitoutuu muutoksiin paremmin ja myönteisemmin. Voidaan olettaa, että hyvinvoiva henkilöstö on tuottavampi (Aura ym.
2016), koska sairauspoissaoloja on vähemmän ja työuraa voidaan jatkaa pidempään.
Työympäristön käytettävyys
Ergonomisen ja osallistuvan suunnittelun avulla voidaan kehittää sairaaloiden työympäristöä, tukea henkilöstön hyvinvointia sekä terveyttä, parantamalla turvallisuutta, työprossien sujuvuutta ja tehokkuutta työntekijöiden toiminnasta käsin (Väyrynen ym. 2009, Launis ja Lehtelä 2011, IEA 2016). Tämän tutkielman tuloksissa henkilöstö oli työympäristöönsä melko tyytyväisiä. oli Lääkärit olivat tyytyväisin ja sairaanhoitajat tyytymättömin ammattiryhmä, mutta erot eri ammattiryhmien välillä olivat pieniä työympäristön kokonaistyytyväisyyden arvioissa. Kuitenkin tarkemmassa työympäristön ja työtilojen käytettävyyden arvioinnissa koettiin tyytymättömyyttä:
Fysioterapeuttien vastauksissa korostuivat selkeästi fyysisen työympäristöön liittyvät asiat, ergonomia ja ryhmätyötilan tarve. Tämä kuvastaa hyvin kuntoutustyön luonnetta ja työtehtäviä, joissa potilaiden kanssa toimiessa tarvitaan erilaisia tiloja ja välineitä sekä liikkumistilaa. Lääkäreiden vastauksissa korostui työnteon tehokkuus, toimivat ICT-järjestelmät, sujuva johtaminen ja rauhallisen työtilan terve. Muihin työympäristön fyysisiin ja esteettisiin asioihin he olivat tyytyväisiä. Sairaanhoitajien vastauksista ilmeni fyysisen työympäristön suuri merkitys ja he näkivät useita kehitystarpeita työympäristön käytettävyyteen, prosessien sujuvuuteen kuin työn tehokkuuden parantamiseen liittyen. Muut ammatit -ryhmän vastauksissa (esimiehet, osatonsihteerit, toimintateraputit, lähihoitajat, vahtimestarit) heijastuivattoimistotyön kaltaiset tehtävät ja tyytyväisyys omaan työympäristöön ja sen käytettävyyteen.
Tässä tutkielmassa sairaalahenkilöstön arviot työtiloista ja työympäristöstä ovat hyvin pitkälti samansuuntaisia, kuin HospyCaseY- ja Käyttäjälähtöinen Y-sairaala- ja EVICURE -hankkeiden yhteydessä tehtyjen sairaalatilojen kyselyissä (Wahlström ym.
2008, Yli-Karhu 2011, Nykänen ym. 2016). Tulosten samansuuntaisuus selittynee osittain samanikäisellä sairaalarakennuksilla sekä 1970- ja 80-luvun
arkkitehtuuriratkaisuilla. Tässä tutkielmassa sairaalatilojen käytettävyyden kehityskohteiksi nousivat seuraavat asiat: tilojen muunneltavuus, yksintyöskentelyyn sopivat ja rauhalliset työtilat, ICT-järjestelmät, työympäristön esteettisyys, ergonomia, tilojen riittävyys ja erityisesti päivänvalo ja ikkunanäkymä ulos. Saadut tulokset saavat myös vahvistusta lääkäreiden ja hoitohenkilöstön työolosuhdeasioihin liittyyvistä aikaisemmista Heponiemen ym. (2008), Elovainion ym. (2017) ja Kalakosken ym.
(2018) tutkimuksista, joissa on havaittu kuomittaviksi tekijöiksi muun muassa heikosti toimivat potilastietojärjestelmät ja rauhattomat työtilat. Eri ammattiryhmien kokemuksissa havaittiin suurimmat tyytyväisyyserot tilojen riittävyydessä, ergonomiassa, esteettisyydessä ja päivänvalon määrässä. Työkokemusvuosilla havaittiin olevan jonkun verran vaikutusta työympäristön käytettävyyskokemuksiin.
Edellä kuvatut työympäristön kehittämistarpeet käytettävyyden osalta kuvastavat hyvin sitä, miten keskeisessä ja tärkeässä roolissa sairaalan fyysisen työympäristön hyvä toimivuus ja suunnittelu ovat eri ammattihenkilöiden työn tekemisen näkökulmista.
Samoissa tiloissa toimivilla eri ammattilaisilla ovat omat erityiset tilavaatimukset sujuvalle työn tekemiselle. Sairaalatyöympäristö sisältää paljon erityisvaatimuksia tilojen, laitteiden sekä eri käyttäjäryhmien osalta, joka sisältää monialaisen henkilöstön, potilaat ja omaiset. Toiselle henkilölle tilat ovat hyvät ja toimivat ja taas toisen ammatin edustajalle tilojen toimivuus on huonoa ja hankaloittaa työtehtävien sujuvaa tekemistä (Lehto ym. 2013). Kaikkien toiveita ja tarpeita ei ehkä voida toteuttaa uusien tilojen suunnittelussa, mutta työn tekemisen turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät asiat tulee huomioida työturvallisuuslainsäädännönkin (Työturvallisuuslaki 2002/738) puitteissa.
Myös Aallon (2019) väitöskirjatutkimuksen mukaan sote-ympäristöjen käytettävyyttä kuvaavia asioita olivat muun muassa turvallisuus, terveellisyys, toiminnallisuus, vuorovaikutus ja viihtyisyys.
Näyttöön perustuvan suunnittelun (EBD) tutkimusten mukaan muun muassa luontonäkymä edistää sekä potilaiden että hoitajien hyvinvointia (Ulrich 2001, Ulrich 2012). Leikkaussalissakin työskentelevän henkilöstön tulee nähdä ulos ikkunasta työpäivänsä aikana. Tämän tutkielman tuloksissa sairaalahenkilöstö oli useisiin työympäristöasioihin tyytyväinen. Työympäristö tuki erityisesti yhteisöllisyyttä ja edisti vuorovaikutusta, työyhteisöön kuulumista, ryhmässä työskentelyä ja lisäksi koettiin, että vanhat tilat olivat sopivat ja tarkoituksenmukaiset, vaikka kehityskohteitakin löytyi.
Tutkimusaineiston henkilöstö oli keskimäärin työskennellyt alalla 20 vuotta, joten pitkä yhteinen työhistoria lisää mitä ilmeisemmin yhteisöllisyyttä, työyhteisöön kuulumista ja hyvää vuorovaikusta.
Tutkielman tuloksista havaittiin, että 10-20 vuotta alalla työskennellet olivat useammin kriittisempiä useaan eri työympäristöön liittyviin asioihin. Kun taas pitkän työuran tehneet (yli 20 vuotta) olivat usemmin tyytyväisempiä ja heille yhteisöllisyyskokemukset olivat tärkeitä. Siltalopin ja Kinnusen (2007) mukaan tutkimukset ovat osoittaneet, että vanhemmat työntekijät ovat tyytyväisempiä työhönsä ja kokemus on tuonut tiettyä varmuutta ja realistisuutta työskentelyyn. Voidaan kuitenkin pohtia, vaikuttaako työtyytyväisyys myös työympäristötyytyväisyyteen samalla tavalla positiivisesti. Näiden muuttujien välistä yhteyttä ei tämän tutkielman tulosten perusteella voida arvioida, koska määrällisiä analyysejä ei tältä osin ole tehty.
Toisaalta taas Kyläkoski (2003) tuo esille, että omaan työympäristöön tottuu ja alkaa ikään kuin sopeuttaa oma työskentelyä tiloihin ja pitäydytään mielellään entisessä.
Työprosessit
Aution (2006) mukaan sairaalatilat tulisi suunnitella toimivia hoitoprosesseja varten, eikä päinvastoin, sopeuttaa prosesseja tiloihin. Tässä tutkielmassa työprosessien sujuvuutta tarkasteltiin kahden summamuuttujan, työyhteisön sujuvuuden ja fyysisen työympäristön toimivuuden, avulla. Työyhteisön sujuvuus eli johtamisen, organisoinnin, työyhteisön ongelmien ja työn keskeytyksien osalta oltiin suhteellisen tyytyväisiä.
Fysioterapeutit olivat tyytyväisin ammattiryhmä työyhteisönsä sujuvaan toimintaan.
Lääkäreiden ja sairaanhoitajien osalta ilmeni kehitystarpeita näissä asioissa. Havaitut tulokset saavat vahvistusta Elovainion ym. (2017) lääkäreiden työoloselvityksestä, jossa todettiin lääkäreiden merkittäviksi kuormitustekijöiksi kiire, vähäiset vaikutusmahdollisuudet, työyhteisöön sekä työprosseihin ja -välineisiin liittyvät ongelmat, esimerkkinä potilastietojärjestelmien toimivuushaasteet.
Tässä tutkielmassa Fyysisen työympäristö toimivuuden kehityskohteiksi nousivat seuraavat asiat; erilaiset tilaratkaisut, ergonomia, tietotekniikka, sisäilmasto ja ääniympäristö. Suurimmat ero tyytyväisyydessä oli sairaanhoitajien muiden ammattilaisten välillä. Työprosessien sujuvuuden sekä työympäristön käytettävyyden
osalta voidaan havaita samantyyppisiä kehityskohteita ja varsinkin ergonomiaan liittyvien asioiden esiintulo. Sisäilmastoon liittyvät haasteet ovat olleet jo pitkään julkisen sektorin murheena ja aiheuttavat myös henkilöstölle terveydellisiä riskitekijöitä mikäli niihin ei riittävän aikaisin puututa.
Tehokkuus
Tässä tutkielmassa tarkasteltiin myös työn tekemisen tehokkuutta ja työsuorituksen tyytyväisyyttä henkilöstön näkökulmasta. Työn tekemisen tehokkuus työntekijöiden itsensä arvioimana oli kesitasolla ja henkilöstö oli melko tyytymättömiä omaan työsuoritukseen. Mistä nämä arvioinnit kertovat? Sairaalahenkilöstö raportoi tekevänsä erittäin paljon työajastaan niin sanottua muuta työtä, eli tehtäviä, jotka eivät vastaa ammatillista työnkuvaa tai toistuvat usein, kuten siivoamista, potilaan odottelua, tavaroiden hakemista, saman tiedon kirjaamista useita kertoja, virheiden korjaamista, tarvikkeiden, materiaalien tilaamista ja liikkumista paikasta toiseen. Nämä asiat varmasti heikentävät työnteon tehokkuutta ja tyytyväisyyttä työtehtäviin.
Ammattiryhmien välillä havaittiin myös merkitseviä eroja edellä kuvatuissa muissa työtehtävissä. Sairaanhoitajilla meni työaikaa siivoamiseen, mikä ei vastaa koulutuksen tai työtehtävän mukaista osaamista ja tarkoituksenmukaisuutta. Siivoamiseen käytetty aika on myös pois potilastyöstä. Fagerholm (2014) on tutkimuksessaan osoittanut, että osastonsihteerin määrällä oli yhteys hoitajien työssä kuormittumiseen.
Terveydenhuollossa tulee olla riittävät tukipalvelut hoitotyön ammattilaisten ja asiantuntijoiden rinnalla. Silloin hoitohenkilöstö voi tehdä koulutusta vastaavia tehtäviä eikä käyttää työaikaansa siivoamiseen. Esimiehet voisivat keskittyä enemmän lähijohtamiseen eikä virheiden korjaamiseen ja tilausten tekemiseen. Tutkimustulokset osoittivat, että työprosessien kehittämiselle on tarvetta, mikäli halutaan tukea henkilöstön työtyytyväisyyttä ja työssä jaksamista työ uran eri vaiheissa.
Työprosessien jatkuvaa kehittämistä voidaan tarkastella työkalujen avulla. Lean-menetelmässä edellä mainittuja asioita voidaan kutsua hukaksi eli työprosesseiksi, jotka eivät tuota lisäarvoa henkilöstölle tai potilaille, vaan heikentävän työn tekemistä ja palvelujen sujuvuutta sekä alentavat työn tuottavuutta (Reijula ym. 2017).
Työprosessien kehittäminen liittyy ergonomian viitekehyksessä organisatorisen
ergonomian osa-alueelle. Kansainvälisen ergonomiajärjestön, IEA (2016), Launis ja Lehtelän (2011a) sekä Väyrysen ym. (2003) mukaan sujuvat työprosessit edistävät henkilöstön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta sekä lisäävät tuotannon tehokkuutta.
Myös Laine (2013) tuo esille tutkimuksessaan, että työhyvinvoinnin kehittämistoimenpiteiden tulee suunnata oleellisiin tekijöihin ja toimenpiteisiin, jotka ovat voimakkaasti sidoksissa toimintaympäristöön ja työprosesseihin.
Tässä tutkielmassa oli nähtävissä useita kognitiivisen ergonomian osa-alueen kehittämistarpeita. Kansainvälinen ergonomiajärjestön, IEA (2016), määrittelyn mukaan kognitiiviseen ergonomiaan liittyviä asioita ovat muistiin, päättelyyn, päätöksentekoon, työstressiin ja työn keskeytyksiin sekä ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutuksen liittyviä tekijöitä. Tässä tutkielmassa sairaalahenkilöstön kokemusten mukaan heidän työssä on paljon kognitiiviseen ergonomiaan liittyviä seikkoja: saman tiedon kirjaamista useita kertoja ja virheiden korjaamista, tyytymättömyyttä ICT-järjestelmiin ja tarvetta hiljaiseen sekä rauhalliseen työtilaa. Lisäksi heillä esiintyi stressikokemuksia sekä työstä palautumisen haasteita. Toisin sanottuna asioita, jotka kuormittavat heitä kognitiivisesti. Kalakosken ym. (2018) tutkimus suomalaisesta sairaalaorganisaatiosta osoitti, että hoitotyössä korostuvat työn kognitiiviset eli tiedonkäsittelyn vaatimukset varsinaisen hoitotyön erityisvaatimusten lisäksi. Tutkijat määrittelivät hoitotyön olevan vaativaa aivotyötä. Henkilöstöä kuormittivat jatkuvasti muun muassa työn keskeytykset, monien eri asioiden yhtä aikainen tekeminen ja muistin kuormittuminen. Kalakoski ym. (2018) suosittelevat kognitiivisen ergonomian parantamista muutoksen yhteydessä, kun rakennetaan ja luodaan uusia toimintatapoja.
Silloin on luontevaa keskittyä myös konkreettisen arkisen työn suunnitteluun ja varmistaa, että työn kognitiiviset vaatimukset ovat ihmisen mittaisia eikä työolosuhteissa ole tarpeettomia kuormittavia tekijöitä. Muutokseen tulee varata riittävästi aikaa, muuten kiireisen työn ohessa jatkuvat muutosprosessit kuormittavat henkilöstä vielä enemmän varsinaisen työn lisäksi (Kalakoski ym. 2018).
Ergonomisen ja osallistavan suunnittelun avulla voidaan tehokkaasti kehittää työtä, työtehtäviä, työprosesseja sekä työympäristöjä niin, että ne vastaavat työntekijöiden tarpeita, osaamista sekä tukevat työhyvinvointia ja terveyttä. Työpaikoilla paras tulos saavutetaan, kun henkilöstö osallistuu itse oman työn ja työympäristön kehittämiseen, silloin muutoksiin ja uusiin toimintatapoihin tai tiloihin sitoudutaan paremmin
(Ruohomäki ja Lahtinen 2013b, Ruohomäki ym. 2013c). Sitoutunut henkilöstö voi myös paremmin ja työskentelee tuottavammin (Hakanen 2009, Hakanen 2011).
Osallistuvassa suunnittelussa henkilöstöllä on myös paras tieto ja osaaminen toimintaprosesseita sekä tarpeista jotka kaipaavat sujuvoittamista (Väyrynen ym. 2004, Launis ja Lehtelä 2011a, Sipiläinen 2011, Ruohomäki ym. 2013c). Innostunut ja motivoitunut henkilöstö kokee myös työn imua enemmän, joka puolestaan edistää yksilön hyvinvointia ja terveyttä sekä innovatiivisuutta yhteisen hyvän edistämiseen (Hakanen 2009, Hakanen 2011).
Uudet teknologiat ja työkalut suunnitteluprosessia helpottavat tiedonkulkua, havainnointia sekä törmäyttävät eri suunnitteluosapuolia lisäten ymmärrystä suunnittelu ydinasioista, tilojen käyttäjien tarpeista. Uudet virtuaalisuunnittelun menetelmät, kuten 3D- ja 4D- tekniikka sekä CAVE-tila ja pelillisyys lisäävät tehokkuutta suunnitteluhankkeisiin (Wahlström ym. 2008, Yli-Karhu 2011 Nykänen ym. 2016) ja mahdollistavat ergonomiatietämyksen lisäämisen osallistuvalla tavalla työympäristön kehittämiseen.
Tämän tutkielman pohjalta voidaan todeta, että sairaalaympäristössä oli kehittämistarpeita eri ergonomian osa-aluilla (fyysinen, kognitiivinen ja organisatorinen). Tämä tutkielma ei anna tarkkoja ja yksityiskohtaisia vastauksia kohdeorganisaation työympäristön ergonomian kehittämistoimenpiteitä varten, vaan osittaa, että ergonomia-asiat ovat henkilöstön kokemuksen pohjalta tärkeä huomioida.
Työympäristön ja työolojen suunnittelutyöryhmässä tulee huomioida työntekijöiden kokemukset ja tietämys sekä riittävä työergonomian asiantuntemus. Tämän tutkielman tuloksia voidaan hyödyntää yksityiskohtaisempien ja suunnattujen ergonomiaselvitysten ja käytettävyystekijöiden arvioimisen tukena sekä henkilöstön työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistämisessä.
Laadukkaan, helppokäyttöisen sekä validin tutkimusmittarin puuttuminen ergonomisen suunnittelun vaikuttavuuden arvioinnissa on yksi ergonomian asiantuntijoiden tulevaisuuden haasteista. Pohjoismaisessa yhteistyössä on kehitetty ErgoVSM- arviointityökalu (Edwards ja Winkel 2016, Jarebrant ym. 2016) työympäristön ergonomian arvioimiseen Lean-menetelmän VSM:n liittyen, on tutkimuksen mukaan lisännyt ergonomiatoimenpiteiden tehokkuutta (Edwards 2017). Tiettävästi tämän
tyyppistä arviointityökalua ei löydy Suomesta, eikä sitä ole sovellettu Suomessa.
Ergonomisen suunnittelun vaikuttavuuden arviointi on toki haasteellista. Launiksen (2011b) mukaan, työpaikoilla tapahtuvat kehittämishankkeet ovat usein niin isoja ja monitahoisia projekteja, että vaikuttavuuden arviointi, mikä johtuu mistäkin, on usein vaikeaa arvioida. Yksi ergonomisen suunnittelun valttikortteista ja mahdollisuuksista on se, että ergonomiatietämystä voidaan soveltaa hyvin monipuolisesti ja laajasti kaikkeen missä ihminen, työ ja tekniikka kohtaavat.
Tässä tutkielmassa saadut tulokset kertovat kohdeorganisaation tilanteesta vuonna 2015 tiettyjen osastojen osalta ja tietyllä hetkellä. Tutkielman tuloksia ei voida yleistää, mutta ne ovat suuntaa-antavia sairaaloiden työympäristön käytettävyydestä, työprosessien tehokkuudesta sekä henkilöstön kokemasta työhyvinvoinnista muutostilanteessa.
Tarvitaan lisää uutta tutkimusta käytettävyyden ja ergonomian viitekehyksessä, osoittamaan millainen työympäristö tukee parhaiten sairaalahenkilöstön työn tekemisen sujuvuutta, terveyttä ja hyvinvointia työelämän muutoksessa.