”Koulun johto ja koko opettajakunta ovat isänmaanystäviä ja pesunkestäviä suomalaisia puuttuneista kynttilöistä huolimatta”
Pielisjoen yhteiskoulun opettajat vuosina 1962–1974
Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Historia- ja maantieteiden laitos Suomen historian pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2021 Riikka Heikkilä Ohjaaja: Arto Nevala
Opiskelijanumero: 290271
Tutkimuksen nimi: ”Koulun johto ja koko opettajakunta ovat isänmaanystäviä ja pesunkestäviä suomalaisia puuttuneista kynttilöistä huolimatta” Pielisjoen yhteiskoulun opettajat vuosina 1962–
1974
Tiedekunta: Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Pääaine: Suomen historia
Työnlaji: Pro gradu -tutkielma Ohjaaja: Arto Nevala
Sivumäärä: 63 + 2 liitettä
Aika ja paikka: Huhtikuu 2021, Joensuu
Avainsanat: Oppikoulu, pätevyys, Joensuu, Pielisjoen yhteiskoulu, koulutus, opettajat
Pro gradu- tutkielmani käsittelee Pielisjoen yhteiskoulun opettajia ja heidän pätevyyttään. Pielisjoen yhteiskoulu oli joensuulainen oppikoulu, joka oli toiminnassa vuosina 1962–1974. Tutkimuksessani olen pyrkinyt selvittämään, kuinka Pielisjoen yhteiskouluun rekrytointiin opettajia, millainen oli koulun opettajakunnan rakenne ja miten pätevä koulun opettajakunta oli. Tutkimusaineistonani olen hyödyntänyt Kansallisarkiston Joensuun toimipisteestä löytyvää Pielisjoen yhteiskoulun arkistoa ja Pielisjoen yhteiskoulun rehtorin Juhani Soilan kokoamaa arkistoa. Näiden lisäksi olen hyödyntänyt myös sanomalehti Karjalaisessa esiintynyttä uutisointia. Hyödynsin tutkimuksessani sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Laadin käsittelemästäni aineistostani erilaisia taulukoita ja kuvioita, joita lähdin tulkitsemaan sisällönanalyysin keinoin.
Pielisjoen yhteiskoulu suosi tutkimukseni mukaan harvoin hakuprosessissaan julkista hakua, vaan koulu palkkasi määräaikaisiin opettajien tehtäviin jo tuntemiaan opettajia. Myös vakinaisia opettajia palkatessa koulu ei aktiivisesti yrittänyt saada tehtäviinsä hakijoita, sillä koulu ilmoitti tehtävistä ainoastaan koulun ilmoitustaululla ja Virallisessa lehdessä. Tämä oli keino vakinaistaa koululla jo palveluksessa olleet opettajat.
Pielisjoen yhteiskoulun alkuvuosina koulun opettajakunta muodostui pääosin tuntiopettajista.
Pielisjoen yhteiskoulun ensimmäiset nuoremmat lehtorit palkattiin vuonna 1964 ja ensimmäiset vanhemmat lehtorit tulivat lukion myötä 1967. Koulun toiminnan vakiintuessa tuntiopettajien määrä alkoi laskea ja vakinaisten opettajien määrä nousta. Tuntiopettajien määrä oli Pielisjoen
yhteiskoulussa vuodesta 1967 lähtien suhteellisesti pienempi osa opettajakunnasta kuin Suomen oppikouluissa keskimäärin. Tuntiopettajat olivat kuitenkin Pielisjoen yhteiskoulussa Suomen oppikoulun keskiarvoa epäpätevämpiä.
Pielisjoen yhteiskoulun opettajakunta pätevöityi ajan myötä. Tähän pätevöitymiseen vaikutti Joensuun normaalilyseon perustaminen vuonna 1962. Joensuun normaalilyseo alkoi tuottaa päteviä opettajia ja pätevöityminen näkyi myös Joensuun lyseossa 1960-luvun lopussa. Monet koulun opettajat pätevöityivätkin toimiessaan Pielisjoen yhteiskoulun palveluksessa.
1.1 Koulutuksen historia Suomessa... 4
1.2 Oppikoulun opettajat ... 7
1.3 Tutkimuskysymykset ja metodi... 9
1.4 Aineisto ... 11
1.5 Tutkimusperinne ... 13
2 Joensuun oppikoulut ja oppikoulusäädökset ... 15
2.1 Joensuun koulutuksen alkuvuodet ... 15
2.2 Pielisjoen yhteiskoulun perustaminen ... 19
2.3 Pielisjoen yhteiskoulun normiympäristö ... 24
3 Pielisjoen yhteiskoulun opettajien rekrytointi ... 27
3.1 Koulun ensimmäisten opettajien palkkaaminen ... 27
3.2 Määräaikaisten opettajien rekrytointi ... 30
3.3 Opettajakunnan vakinaistaminen ... 33
4 Pielisjoen yhteiskoulun opettajakunnan rakenne ... 37
4.1 Opettajakunnan muodostuminen ... 37
4.2 Opettajakunta tuntiopettajista lehtoreiksi ... 39
4.3 Koulun opettajien vaihtuvuus ... 42
5 Pielisjoen yhteiskoulun opettajat osaamistaan kehittämässä ... 44
5.1 Pielisjoen yhteiskoulun opettajien koulutus ... 44
5.2 Epäpätevät opettajat ... 48
5.3 Pätevyyksiä metsästämässä ... 52
6 Johtopäätökset ... 56
Lähteet ... 60
Kirjallisuus ... 61
Liitteet ... 64
1 TUTKIMUKSEN ESITTELY
1.1 Koulutuksen historia Suomessa
Koulutuksella on Suomessa jo pitkä historia, jonka aikana suomalainen koulutus on muuttunut ja uudistutunut useita kertoja. Lähtölaukauksena voidaan pitää vuotta 1571, jolloin Ruotsissa säädettiin ensimmäinen oppikoulujärjestys. Ruotsissa aloitettu koulutusuudistus jäi kuitenkin Suomessa kesken vuonna 1809 Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle. Osana Venäjää suomalainen koululaitos pyrki uudistumaan, mutta uudistumista hidastivat sortotoimet sekä venäläistäminen.1
Suomen teollistuessa 1800-luvun puolivälissä koulujen opetukselta alettiin vaatia laskutaitoja, kirjoitus- ja lukutaitoja sekä yleissivistystä entisen ulkoa opiskelun sijasta. Tätä toteutettiin 1840- luvulla annetuilla asetuksilla, jotka uudistavat oppikouluja. Vuonna 1866 annettu asetus kansakoulusta siirsi perusopetuksen osin kirkon vastuulta kuntien hoidettavaksi Vuodesta 1869 alkaen myös yksityiset oppikoulut siirtyivät koulutoimen ylihallituksen valvonnan alaisiksi.
Kielikiista alkoi myös vaikuttaa koulujen kehittymiseen ja 1870-luvulla alettiin perustaa kiihtyvään tahtiin suomenkielisiä oppikouluja. 2
Kuvio 1 kuvaa Suomen peruskoulu-uudistustusta edeltänyttä koulutusjärjestelmää. Tänä ajanjaksona lapsen koulutus alkoi kansakoulusta, joka kesti neljä vuotta. Näiden neljän vuoden jälkeen lapsi saattoi käydä kansakoulua vielä kaksi vuotta lisää tai pyrkiä oppikouluun. Oppikoulu koostui viisi vuotta kestävästä keskikoulusta ja kolme vuotta kestävästä lukiosta. 3
1 Salminen 1995, 13, 15, 36, 49; Syväoja 2004, 26.
2 Syväoja 2004, 33; Numminen 2001, 103–104; Salminen 1995, 18–19.
3 Ahonen, 2012, 144–147.
Kuvio 1 Suomen koulutusjärjestelmä ennen peruskoulu-uudistusta. Lähde: Ahonen 2012, 144–147.
Tyttöjen koulutukseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota huomiota 1800-luvun lopulla, jolloin perustettiin vuonna 1883 Helsinkiin Suomen ensimmäinen yhteiskoulu. Yhteiskoulussa tytöt ja pojat opiskelivat yhdessä. Yhteiskoulujen perustaminen ei kuitenkaan onnistunut ilman vastaääniä.
Vastustajat pitivät yhteiskouluja moraalisesti sopimattomina ja tytöille liian raskaina. Ennen tätä uudistusta tytöillä oli ollut omat koulut, joissa he olivat opiskelleet taitoja, joista olisi hyötyä perustettaessa perhettä ja toimiessaan seuraelämän parissa. Tyttöjen koulutuksen rahoittaminen oli ollut haastavaa ja alun perin pedagogiseksi uudistukseksi tarkoitetun yhteiskoulun huomattiin olevan kustannustehokas ratkaisu. Yhteiskoulujen perustamisen takia tyttöjen määrä koulussa nousi poikia suuremmaksi. 4
Valtio ei kuitenkaan aluksi ollut kiinnostunut tukemaan tätä uutta koulutusmuotoa, joten yhteiskoulut olivat usein ns. yksityisiä oppikouluja. Käsite yksityinen oppikoulu ei kuitenkaan kuvaa oikealla tavalla tätä koulumuotoa. Koulua eivät omistaneet yksityiset henkilöt, eivätkä koulut saaneet tuottaa voittoa. Valtion antama tuki kattoi noin 70 % koulun menoista. 5
4 Halonen 1982, 16; Salminen 1995, 15, 26, 27, 31, 42; Strömberg 2011, 134; Kuusisto 2015, 78.
5 Halonen 1982, 16; Salminen 1995, 15, 26, 27, 31, 42; Strömberg 2011, 134; Karjalainen 27.9.1968.
Suomen itsenäistyttyä alkoi yksityisten oppikoulujen asema muuttua. Yksityisoppikouluja ei itsenäistymisen jälkeen nähty vain tilapäisenä koulutusratkaisuna, vaan olennaisena osana Suomen koulutusjärjestelmää. Yksityisiä oppikouluja perustettiinkin Suomen itsenäistymisen jälkeen huomattavan paljon. 6
Taloudellinen lama näkyi 1930-luvulla Suomen koulutuksessa. Koulujen tarpeellisuuteen alettiin kiinnittää enemmän huomiota ja varsinkin maaseudulla ajateltiin olevan liian paljon kouluja. Suomen taloudellisen tilanteen takia myös yksityisten oppikoulujen saamaa valtionapua leikattiin, mikä aiheutti ongelmia monille oppikouluille. Sodat aiheuttivat oppikouluille ongelmia taloudellisesti, mutta myös tilojen suhteen valtion ottaessa koulurakennuksia käyttöön sotatarpeisiin. Sotien jälkeen valtio kuitenkin tuki yksityisiä oppikouluja entistä enemmän.7
Tuki tulikin tarpeeseen yksityisten oppikoulujen ollessa sotien jälkeen taloudellisissa ongelmissa inflaation takia. Uusia oppikouluja perustettiin tästä huolimatta paljon 1950-luvulla, jolloin perustettiin paljon varsinkin valtion oppikouluja. Yksityisten oppikoulujen määrä taas alkoi nousta nopeasti 1950-luvun loppupuolella. Yksityisten oppikoulujen asema muuttui vuonna 1951 annetun oppikouluasetuksen seurauksena. Asetuksessa annettiin tarkkoja määräyksiä siitä, miten yksityiset oppikoulut tuli organisoida. Muun muassa opettajien kelpoisuusehdot määriteltiin samoiksi kuin valtion ja kunnan kouluissa. Myös vanhempainneuvoston ja johtokunnan tehtävistä oli asetuksessa omat säädöksensä. Yksityiset oppikoulut eivät olleet alun perin tyytyväisiä vuoden 1950 valtionapulakiin, koska yksityiset oppikoulut eivät pystyneet laskemaan lukukausimaksuja. Vuosina 1950–1951 annetun lainsäädännön vaikutus alkoi kuitenkin näkyä 1960-luvulla, jolloin alettiin perustaa etenevässä määrin yksityisiä oppikouluja. 8
Suomessa alettiin suunnitella koulutuksen yhtenäistämistä 1950-luvun puolivälin jälkeen.
Koulutuksesta haluttiin saada yhtenäinen ja tasa-arvoinen kaikille, aiemmin koulutus oli tuottanut selkeästi eriarvoisessa asemassa olevia yksilöitä. Kansakoulun ja kansalaiskoulun käyneet eivät hakeutuneet jatkokoulutukseen ja päätyivätkin usein työskentelemään aloille, joissa oli matalapalkkataso. Oppikoulun käyneet saivat laajemman sivistyksen, joka mahdollisti jatkamisen jatko-opintojen pariin. Vuonna 1964 asetettiin peruskoulukomitea, joka ehdotti uudeksi koulujärjestelmäksi peruskoulua, joka kestäisi yhdeksän vuotta. Peruskoulu yhdistäisi kansa-,
6 Salminen 1995, 38; Pietiäinen 1995a, 79, 88.
7 Pietiäinen 1995a, 84, 85, 86, 146, 153.
8 Pietiäinen 1995b, 158, 159, 161–162; Kiuasmaa 1982, 393.
kansalais- ja keskikoulun yhdeksi koulujärjestelmäksi, jonka tavoitteena olisi tarjota kaikille tasapuoliset valmiudet tulevia jatko-opintoja varten. Ehdotuksesta kuului kuitenkin useampi vuosi ennen kuin eduskunta päätyi lähes yksimielisesti vuonna 1968 peruskoululain taakse. Peruskoulu- uudistus saatiinkin vasta käyntiin vuonna 1972, jolloin sitä alettiin toteuttaa Pohjois- ja Koillis- Suomessa. Muualla Suomessa peruskoulu uudistus tuli voimaan vuonna 1974. Peruskoulu- uudistuksen yhteydessä yksityiset koulut siirtyivät usein kuntien alaisuuteen.9
1.2 Oppikoulun opettajat
Suomen oppikouluissa ei ennen autonomian aikaa vaadittu lainkaan pedagogista koulutusta, vaan opettajilla saattoi olla hyvinkin erilainen tausta. Tavallisesti kuitenkin oppikoulunopettajat olivat suorittaneet jonkun yliopistotutkinnon, useimmiten teologian tutkinnon. Opetustyyli oli usein tämän seurauksena saarnanomainen.10
Opettajien koulutukseen alettiin kiinnittää enemmän huomiota 1800-luvun alussa. Turun akatemiaan perustettiin vuonna 1807 pedagoginen seminaari oppikoulun opettajien koulutusta varten. Koulutus kesti kolme vuotta ja siihen sisältyi useita erilaisia opintoja. Koulutukseen kuului myös harjoittelu Turun katedraalikoulussa. Koulutuksesta ei kuitenkaan tullut kovin suosittua, sillä oppikoulun opettajan ammattia ei nähty houkuttelevana ja koulutusohjelma lakkautettiin vuonna 1828.11
Opettajakoulutusta ei kuitenkaan täysin unohdettu, vaikka koulutusrintamalla oli lähes viidentoista vuoden tauko. Vuonna 1843 alettiin edellyttää opettajina toimivilta henkilöiltä tiettyjä kelpoisuusvaatimuksia. Opettajilta alettiin vaatia opetusnäytettä, jonka perusteella sai oppikouluopettajan kelpoisuuden. Opetusnäytteeseen pystyi osallistumaan vasta, kun oli suorittanut kasvatusopin opinnot sekä opettavaan oppiaineeseen liittyvät opinnot. Kasvatusopin opintoja oli kuitenkin haastava suorittaa. Tätä tilannetta helpottamaan perustettiin kasvatus- ja opetusopin professorin virka Helsingin yliopistoon vuonna 1852.12
Vuodesta 1852 eteenpäin kasvatusopin opintoihin sisältyi opintoja useissa opettavissa aineisessa, latinaksi laadittava kypsyyskoe eli ”väitelmä” sekä harjoittelu oppikoulussa, jossa opiskelijat
9 Kettunen, Jalava, Simola & Varjo 2012, 37–39; Ahonen 2012, 148–149, 153.
10 Ahonen 2011, 239.
11 Ahonen 2011, 240; Kiuasmaa 1982, 155; Rantala 2011, 304.
12 Ahonen 2011, 240; Kiuasmaa 1982, 155–156.
seurasivat opetusta, samalla toimien apuopettajina. Tämän jälkeen toimittiin vuosi opettajana, jonka jälkeen suoritettiin opetusnäyte, joka antoi kelpoisuuden toimia opettajana.13
Oppikoulun opettajien opetusta haluttiin yhtenäistää ja Helsinkiin perustettiinkin normaalilyseo vuonna 1864. Aluksi koulu oli ruotsinkielinen, koulussa alettiin antaa myös suomenkielistä opetusta vuonna 1867. Opettajaopiskelijoiden tuli suorittaa 1870-luvulta lähtien kahden lukukauden mittainen auskultointi eli opetusharjoittelu normaalilyseossa. Opetusnäyte säilyi edelleen olennaisena osana opettajan kelpoisuuden saamista. Opettajakoulutuksen kehittyessä syntyi myös eräänlainen välitutkinto, opettajankandidaatintutkinto. Tutkinnon pystyi suorittamaan 1870-luvulta alkaen.
Tutkinnossa suureen painoarvoon nousi käytännönläheisyys opettajan työssä, tieteellisten vaatimusten sijasta. Opettajankandidaatin tutkinto antoi pätevyyden toimia kollegan virassa.14
Vuosisadan taitteessa alettiin kiinnittää huomiota muidenkin kuin lukuaineiden opettajien pätevyysvaatimuksiin. Vuonna 1894 määriteltiin voimisteluopettajan kelpoisuusehtoihin valmistuminen yliopiston voimistelulaitokselta. Myös piirustuksen ja laulun opettajille määriteltiin samat kelpoisuusvaatimukset kuin muillekin oppikoulunopettajille. Tosin heidän tarvitsi suorittaa ainoastaan yhden lukukauden mittainen opetusharjoittelu.15
1800- luvulla naisilla ei vielä ollut samanlaista oikeutta käydä opettajakoulutusta kuin miehillä.
Naiset joutuivatkin anomaan opettajaopintojaan varten poikkeusluvan. Tämä muuttui vuonna 1916, jolloin myös naiset saivat oikeuden opiskella opettajiksi. Naiset eivät kuitenkaan päässeet vieläkään täysin tasa-arvoiseen asemaan miesopettajien kanssa. Naisopettajat eivät saaneet toteuttaa opettajille kuuluvaa tuomiovaltaa ja heidän palkkatasonsa oli myös matalampi verrattuna miehiin. Opettaminen kuitenkin kiinnosti naisia ja opettajista lähes puolet olivatkin naisia Suomen itsenäisyyden alkuvuosina. Lukuvuonna 1926–1927 naisopettajia oli oppikouluissa jo enemmän kuin miesopettajia ja tämä ilmiö voimistui sotien jälkeen entisestään, sillä opettajanura ei enää houkuttanut miehiä sotien jälkeen.16
Itsenäisyyden jälkeen Suomessa oli pula opettajista. Yli kolmannekseen haettavissa oleviin opettajienvirkoihin ei ollut lainkaan hakijoita ja moniin virkoihin oli vain yksi hakija. Tämän
13 Kiuasmaa 1982, 156.
14 Kiuasmaa 1982, 156, 160, 165; Rantala 2011, 304.
15 Kiuasmaa 1982, 165–166.
16 Katainen 2011, 305–306; Kiuasmaa 1982, 90, 166–167, 237, 349.
seurauksena monissa oppikouluissa työskenteli epäpäteviä opettajia. Erityisen suuria vaikeuksia oli löytää päteviä opettajia maaseutujen kouluihin sekä yksityisiin oppikouluihin, sillä valtionoppikouluissa tienattiin paremmin.17
1.3 Tutkimuskysymykset ja metodi
Tutkimukseni käsittelee Pielisjoen yhteiskoulua, joka toimii Joensuussa vuosina 1962–1974.
Tarkoituksena on tutkia erityisesti Pielisjoen yhteiskoulun opettajia ja heidän pätevyyttään.
Pätevyydellä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sitä, täyttikö opettajan koulutustaso lainsäädännön vaatimukset. Tutkimuksessa ei näin oteta kantaa opettajien opettamiseen tasoon. Olen päätynyt käyttämään tutkimuksessani termiä ”pätevyys” ”kelpoisuuden” sijasta, koska ”pätevyys” esiintyy ajan opettajia koskevassa lainsäädännössä. Tutkimuskysymykseni ovat:
• Miten Pielisjoen yhteiskoulun opettajia rekrytoitiin?
• Millainen oli Pielisjoen yhteiskoulun opettajakunnan rakenne?
• Millainen koulutus Pielisjoen yhteiskoulun opettajilla oli?
Pielisjoen yhteiskoulu on mielenkiintoinen tutkimuskohde, koska Pielisjoen yhteiskoulu oli toiminnassa vain 12 vuotta koulu-uudistuksen vuoksi. Pielisjoen yhteiskoulusta ei ole myöskään tehty aiemmin kattavaa tutkimusta, vaikka monista muista Joensuun kouluista on tehty omat historiikit.
Nykyisin koulu toimii nimellä Pielisjoen koulu. Päädyin tutkimuksessani tutkimaan juuri opettajia, koska kandidaatin tutkielmaa kirjoittaessani heräsi kysymys opettajien pätevyydestä. Karjalaisen uutisoinnissa väitetiin Pielisjoen yhteiskoulun ensimmäisen vuoden opettajien olevan päteviä, mutta tarkemman tutkimuksen jälkeen selvisi, etteivät kaikki opettajat olleetkaan päteviä. Tämä herätti kysymyksen siitä, millaisia opettajia nämä päteviksi väitetyt opettajat olivat.18
Karjalaisen mielipidekirjoitus osastolla käytiin myös erikoista keskustelua vuonna 1969 Pielisjoen yhteiskoulun opettajista ja erään Pielisjoen yhteiskoulun entisen oppilaan isä puolusti Pielisjoen yhteiskoulua kirjoittamalla ”Pielisjoen yhteiskoulu on Joensuun parhaita kouluja niin johtokunnan, koulun johdon kuin myös opettajakunnan suhteen” ja ”Koulun johto ja koko opettajakunta ovat isänmaanystäviä ja pesunkestäviä suomalaisia puuttuneista kynttilöistä huolimatta”. Kirjoitus
17 Kiuasmaa 1982, 236–238; Rantala 2011, 307–308.
18 Karjalainen 4.9.1962.
herättivät kysymyksen siitä, että miten Pielisjoen yhteiskoulun opettajat muuttuivat koulun historian aikana.19
Pielisjoen yhteiskoulun opettajien pätevyyden tutkiminen on kiinnostavaa myös siksi, että muiden Joensuun koulujen historiikkien kirjoittajat eivät ole kirjoittaneet kovin laajalti koulujen opettajin pätevyydestä. Opettajien pätevyyden tutkiminen on myös muissa Joensuun koulujen historiateoksissa keskittynyt toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin ja 1950-luvulle, eikä niissä juurikaan käsitellä Joensuun koulujen opettajien pätevyyttä 1960-luvulla. On myös mielenkiintoista tutkia, miten normaalikoulun tulo Joensuuhun vuonna 1962 vaikutti Pielisjoen yhteiskoulun opettajien pätevyyteen. Ennen Joensuun normaalikoulun perustamista opetusharjoittelua ei ollut mahdollista suorittaa Itä-Suomen alueella. Tämän vuoksi on kiinnostavaa nähdä, onko harjoitteluoikeuksien saamisella Joensuuhun ollut vaikutusta opettajien pätevyyteen joensuulaisessa koulussa.
Tutkimus on luonteeltaan osittain laadullinen ja osittain määrällinen. Tutkimuksen kontekstina on yksityisoppikoulujen ja Joensuun oppikoulujen historia. Tutkimuksen aikana on tarkoitus oppia ymmärtämään tutkittavaa ilmiötä ja muodostaa siitä hallittu kokonaisuus.20 Laadullisena tutkimusmenetelmänä käytetään tutkimuksessa sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi menetelmänä pyrkii tekemään ilmiöstä kuvauksen. Tutkin ilmiötä ja liitän sen osaksi laajempaa kokonaisuutta.21 Luon Pielisjoen yhteiskoulun opettajista kokonaiskuvan lähdemateriaalia tutkimalla ja yhdistämällä lähdemateriaaliin osaksi tutkimuskirjallisuutta. Lukiessani lähdemateriaalia aloin jakamaan koulun opettajia lainsäädännön mukaisiin luokkiin. Tällä tavalla minulle muodostui seitsemän eri luokkaa, jotka ovat vanhempi lehtori, nuorempi lehtori, opettaja, ylimääräinen opettaja, epäpätevä ylimääräinen opettaja, pätevä tuntiopettaja sekä epäpätevä tuntiopettaja. Opettajien toimet on määritelty tarkemmin luvussa 2.5. Aineiston luokittelun jälkeen loin tiedoista erilaisia kuvioita, joiden avulla avaan tutkimuksessani Pielisjoen yhteiskoulun opettajien pätevyyttä.
Tutkimukseni toisessa luvussa selvitän, millaiseen ympäristöön Pielisjoen yhteiskoulu perustettiin.
Luvun tarkoituksena on antaa lukijalle tietoa Pielisjoen yhteiskoulua ympäröivästä tilanteesta sekä siitä, miten koulun perustaminen eteni. Selvitän lisäksi, millaisessa lainsäädännöllisessä normiympäristössä Pielisjoen yhteiskoulu toimi. Luvussa kolme tarkastelen ensimmäistä
19 Karjalainen 3.12.1969, 12.12.1969.
20 Kiviniemi 2018, 77.
21 Tuomi & Sarajärvi 2018, 87–88.
tutkimuskysymystä eli sitä, miten Pielisjoen yhteiskoulun opettajia rekrytoitiin. Samaisessa luvussa selviää myös, kuinka Pielisjoen yhteiskoulun opettajakunta alkoi vakinaistua.
Neljäs luku tutkimuksessa esittelee, millainen opettajakunnan rakenne oli Pielisjoen yhteiskoulussa.
Selvitän opettajakunnan rakenteen muuttumisen Pielisjoen yhteiskoulun historian aikana ja selitän havaitsemani muutokset. Tutkimuksen viides luku käsittelee Pielisjoen yhteiskoulun opettajien koulutusta. Tässä luvussa käsittelen opettajien koulutustaustaa. Lisäksi käsittelen luvussa myös opettajien kouluttautumista työn ohessa. Viimeisessä luvussa esitän tutkimukseni tulokset.
Tutkimukseni lopusta löytyy liite 1, jossa on kuvattu Pielisjoen yhteiskoulussa toimineet opettajat lukuvuosina 1962–1974. Liitteen 1 tarkoituksena on koota Pielisjoen yhteiskoulun opettajat selkeäksi kokonaisuudeksi lukijalle.
1.4 Aineisto
Tutkimuksen aineisto löytyy Kansallisarkiston Joensuun toimipisteestä. Pääaineistonani on Pielisjoen yhteiskoulun arkisto. Arkisto vaikuttaa olevan järjestetty Valtionarkiston kiertokirjeessä n:o2 a ja b 29 annettujen ohjeiden mukaisesti. Arkiston asiakirjat on ryhmitelty tämän ohjeen mukaisesti pääsarjoihin ja alasarjoihin. Vaikuttaa myös siltä, että arkistosta on hävitetty asiakirjoja Opetusministeriön OpMp 25.8 1956/473 määräysten mukaisesti. Arkistosta on näin seulottu niiden toimiin hakijoiden hakemukset, joita ei valittu toimiin.22
Koulun vuosittaisesta toiminnasta kertovat parhaiten vuosikertomukset. Ne ovat luonteeltaan virallisia, eikä niistä käy ilmi kaikkia yksityiskohtaisia tietoja. Vuosikertomukset on laatinut koulun rehtori Juhani Soila, joten vuosikertomuksissa näkyy koulun virallinen kanta asioihin.
Vuosikertomuksissa näkyvät koulun yleinen linja ja merkittävät tapahtumat. Vuosikertomuksessa käy myös selkeästi ilmi, että ketkä ovat toimineet opettajina minäkin lukuvuotena ja mikä heidän koulutuksensa oli. Vuosikertomuksista ei kuitenkaan ilmene suoraan, ovatko opettajat auskultoineet ja missä toimessa he ovat toimineet lukuvuonna. Tämän takia vuosikertomuksista ei voi yleensä päätellä suoraan, ovatko opettajat olleet päteviä toimeen. Mikäli opettajalla on kuitenkin ollut lehtorin nimike, hän on ollut pätevä.23
22 Toivonen & Toivonen 1974, 343,350.
23 Rantala 2011, 308.
Hyvän kuvan koulun päätöksenteosta antavat Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan pöytäkirjat. Koulun johtokunta oli koulun päättävä toimielin, joka teki merkittäviä päätöksiä, kuten palkkasi opettajat. Johtokunnan kokouksen pöytäkirjoista käy ilmi opettajien valintaprosessi. Pöytäkirjoissa ei kuitenkaan usein avata päätöksiä kovinkaan tarkasti, vaan perustelut päätöksiin ovat usein lyhyitä. Mikäli toimeen on ollut useita hakijoita, pöytäkirjoista käy kuitenkin tavallisesti ilmi, miksi johtokunta on valinnut toimeen juuri valitsemansa henkilön, eikä toisia hakijoita. Johtokunnan pöytäkirjoja kirjoitti Pielisjoen yhteiskoulun rehtori Juhani Soila.
Johtokunnan päätöksenteon perusteet taas löytyvät koulun johtosäännöstä, jossa on määritelty koulun johtokunnan toimivalta ja toimintapa.
Tärkeä osa Pielisjoen yhteiskoulun arkistosta ovat tutkimukseni kannalta lisäksi henkilökunnan nimikirjat. Jokaisen yksityisoppikoulun oli pidettävä 19.1.1951 annetun yksityisoppikouluasetuksen mukaan nimikirjaa, josta tarkemmat ohjeet antoi myöhemmin kouluhallitus. Nimikirjaa oli kouluhallituksen antamien ohjeiden mukaan pidettävä rehtorista, opettajista, päätoimisista toimihenkilöistä ja koulun palveluksessa olevista henkilöistä. Nimikirjassa tuli olla esimerkiksi henkilön nimi, syntymäaika ja -paikka, koulutus ja työkokemus. Opettajien siirtyessä uuteen kouluun, tuli edellisen koulun luovuttaa uudelle koululle opettajaa koskevat tiedot nimikirjasta. Nimikirjan ylläpidosta vastasi koulun rehtori ja sen tarkisti vuosittain koulun johtokunta. Pielisjoen yhteiskoulussa koulun johtokunta ei kuittenkaan tarkistanut nimikirjaa vuosittain, vaan tarkistaminen oli epäsäännöllistä.24
Pielisjoen yhteiskoulua koskevaa materiaalia löytyy Pielisjoen yhteiskoulun lisäksi Juhani Soilan omasta arkistosta, joka löytyy Kansallisarkiston Joensuun toimipisteestä. Soila toimi Pielisjoen yhteiskoulun rehtorina koko sen historian ajan. Soilan yksityisestä arkistosta löytyy tämän ansiosta paljon Pielisjoen yhteiskouluun liittyvää aineistoa. Tämän tutkimuksen kannalta mielenkiintoisia Soilan arkistossa ovat erityisesti Soilan kokoama lehtileikekokoelma Pielisjoen yhteiskoulusta.
Yksityisestä arkistosta löytyy myös Soilan lehdistölle lähettämiä kirjoituksia, joissa hän käsittelee Suomen koulututusta yleisellä ja yksityisellä tasolla.
Näitä arkistoaineistoja täydentää sanomalehti Karjalaisen kirjoittelu Pielisjoen yhteiskoulusta.
Karjalaisen edeltäjä Karjalatar perustettiin 2.10.1874 Joensuussa ja lehden nimi muuttui Karjalaiseksi vuonna 1918. Nimenmuutoksen yhteydessä Karjalaisen linja myös muuttui nuorsuomalaisesta
24 Kouluhallituksen yleiskirje yksityisoppikoulujen johtokunnille 11.9.1964 n:o 2131, Henkilökunnan nimikirjat (1962–
1974), Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
kokoomuslaiseksi. 25 Samoja kirjotuksia löytyy osittain Soilan lehtileikekokoelmasta, mutta kävin varmuuden vuoksi Karjalaisessa olleet Pielisjoen yhteiskoulua ja Soilaa käsittelevät artikkelit läpi vuosilta 1961–1974. Hyödynsin Karjalaisen Kaiku-digiarkistoa, jonka avulla kouluun liittyvät uutiset oli helppo löytää. Käytin hakusanoina Pielisjoen yhteiskoulun rehtoria Soilaa sekä Pielisjoen yhteiskoulua. Uskon, että löysin näillä hakusanoilla melko kattavasti uutisia aiheeseen liittyen.
1.5 Tutkimusperinne
Yksityisoppikoulujen historiasta ovat kattavasti kirjoittaneet Jari Salminen, Jukka-Pekka Pietiäinen ja Jouko Teperi teoksessaan Yksityisoppikoulujen historia 1872⎯1977. Teos on julkaistu vuonna 1995.26 Mielestäni kirja on hyvä yleisteos yksityisoppikoulujen historiaan. Se auttaa saamaan yleiskuvan yksityisten oppikoulujen kehityksestä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Kirja kuvaa yksityisten oppikoulujen historiaa monesta eri näkökulmasta, esimerkiksi taloudellisesta, hallinnollisesta, pedagogisesta ja opettajalähtöisestä näkökulmasta. Kirja ei kuitenkaan anna mistään koulusta tarkkaa kokonaiskuvaa vaan kertoo esimerkkejä monista eri kouluista ympäri Suomen.
Kyösti Kiuasmaan on kirjoittanut teoksen Oppikoulu 1880–1980: Oppikoulu ja sen opettajat koulujärjestyksestä peruskouluun. Teoksessa käsitellään hyvin oppikoulujen historiaa. Teos kiinnittää erityisesti huomiota opettajien järjestäytymiseen.27 Teos auttaa hahmottamaan, millaista opettajakunta on ollut tutkimukseni ajankohtana. Teoksesta löytyy myös hyvin tietoja opettajien pätevyyksistä ja toisen maailmansodan jälkeisestä opettajapulasta. Kirja antaa näin hyvän vertailukohdan Pielisjoen yhteiskoulun opettajille.
Mielenkiintoinen teos oppikouluista on myös Esko Toivosen ja Mirja Toivosen Kunnallinen ja yksityinen oppikoulu. Toivosten teos antaa hyvän aikalaiskuvan oppikouluista ja opettajista yleisellä tasolla. Teos on alun perin kirjotettu selventämään peruskoulu-uudistuksen synnyttämää muuttuvaa koulujärjestelmää. Teoksesta on ajateltu olevan hyötyä kunnallisille hallintoviranomaisille, rehtoreille, opettajille sekä muille, jotka toimivat koulun palveluksessa. Teoksesta on ollut hyötyä myös tutkimukseni kannalta, sillä siitä selviää hyvin myös opettajien ja oppikoulujen oikeudellinen asema tutkimukseni ajankohtana. Kirjasta löytyy nimittäin omana osionaan oppikouluja koskeva
25 Jääskeläinen 2014, 74–78.
26 Salminen & Pietiäinen & Teperi 1995.
27 Kiuasmaa 1982.
lainsäädäntö ja kirjoittajien tulkinta lainsäädännöstä. Kirjasta löytyy esimerkiksi opettajien pätevyysvaatimukset yksityiskohtaisesti ja selkeästi.28
Pielisjoen yhteiskoulusta yleisellä tasolla on kirjoittanut Pertti Elsinen kirjassaan Joensuun historia VI vuodet 1954⎯1980. Elsinen käsittelee koko Joensuun historiaa kyseisellä ajanjaksolla, mistä syystä hän ei keskity tarkkoihin yksittäisiin yksityiskohtiin. Elsinen on käyttänyt Pielisjoen yhteiskoulusta kirjoittaessaan lähteinään vuosikertomuksia ja toimintakertomuksia. Häneltä on näin jäänyt käyttämättä laaja osa aineistosta.29
Joensuun koulutuksen alkuvaiheista saa hyvän kuvan Jouni Virtamon artikkelista Piirteitä Joensuun lyseon 109-vuotistaipaleelta ja Alina Kuusiston teoksesta Sivistystä Sydämellä: Joensuun Lyseon Lukio 150 Vuotta. Joensuun lyseo oli Joensuun ensimmäinen oppikoulu ja antaa näin hyvää kontekstia myös Pielisjoen yhteiskoululle. Varsinkin Kuusiston teoksesta löytyy hyvin tietoa koulun opettajista ja heidän koulutuksestaan. Teos antaakin näin hyvän joensuulaisen vertailukohdan Pielisjoen yhteiskoulun opettajille. Kuusisto käsittelee teoksessaan myös Joensuun tyttökoulun historian.30
Joensuun ensimmäisestä yhteiskoulusta, Joensuun yhteiskoulusta ovat kirjoittaneet Leo Huovinen artikkelissaan Yhtenäiskoulun vaiheet makkaramestarin talosta Rantakylään ja Erkki Matikainen artikkelissaan Piispasen talosta Pataluotoon – poimintoja sadan vuoden taipaleelta. Molemmat artikkelit antavat kokonaiskuvan Joensuun yhteiskoulun historiasta, mutta kirjoittajat käsittelevät koulun opettajat melko suppeasti.31
Joensuun normaalikoulusta ovat kirjoittaneet Laila Halonen teoksessaan Karjalaisen Koulun Taival:
Värtsilän Suomalaisesta Reaalikoulusta Joensuun Normaalikouluksi ja Alina Kuusisto teoksessaan Aakkosista Alkukiviin: Joensuun normaalikoulu 1973–2007. Teoksissa kuvataan opettajakoulutuksen kehittymistä ja Suomessa ollutta opettajapulaa. Teokset antavakin tutkimukselleni tärkeää tietoa siitä, kuinka opettajien koulutus on järjestetty Suomessa. 32
28 Toivonen & Toivonen 1974.
29 Elsinen 1998.
30 Kuusisto 2015; Virtamo 1990.
31 Huovinen 1997; Martikainen 2007.
32 Halonen 1982: Kuusisto 2007.
Yleisen kuvan Pielisjoen yhteiskoulun historiasta antaa Veijo Saloheimon kirjoittama ja Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen tilaama Pielisjoen yhteiskoulu 1962–1974. Saloheimon teksti julkaistiin osana lukuvuoden 1973–1974 Pielisjoen yhteiskoulun vuosikertomusta ja siitä otettiin tämän lisäksi 50 kappaleen painos. Saloheimon artikkeli on seitsemän sivun pituinen, joten kovin laajaa kuvaa Pielisjoen yhteiskoulusta artikkeli ei tarjoa.33
Matti Kosonen on kirjoittanut Juhani Soilasta elämänkerran Opetusneuvos Juhani Soila: aktiivinen kasvattaja ja kehittäjä. Juhani Soilalla oli merkittävä rooli Pielisjoen yhteiskoulun perustamisessa ja toiminnassa, joten kirjasta löytyy paljon tietoa Pielisjoen yhteiskoulusta. Kososen kirja antaakin laajan kuvan Pielisjoen yhteiskoulusta. Pielisjoen yhteiskoulun opettajista Kosonen ei kuitenkaan kirjoita vain kuin muutamalla lauseella. Nämäkin lauseet on kopioitu suoraan Veijo Saloheimon edellä mainitusta historiikista. Kosonen ei myöskään ole varsinaisesti kirjoittanut kirjaa, vaan koonnut Soilan itse tekemät muistiinpanot kirjan muotoon. Soila päätti itse siitä, mitä tapahtumia kirjasta löytyy ja mitä tapahtumia on jätetty pois. Kirja voi tässä mielessä antaa osittain
vääristyneen kuvan Soilan elämästä.34
2 Joensuun oppikoulut ja oppikoulusäädökset
2.1 Joensuun koulutuksen alkuvuodet
Vuonna 1848 perustettu Joensuun kaupunki oli vielä 1800-luvun puolivälissä alle tuhannen asukkaan kauppakaupunki. Kaupungissa ei ollut vielä kaupungin perustamisvuonna yhtään oppikoulua, mutta jo ennen kaupungin perustamista oli pohdittu, että Joensuun kaupunki voisi toimia Pohjois-Karjalan talouden ja yleisen kehityksen edistäjänä vasta saatuaan oppikoulun. Opetus oli Joensuussa muun Suomen maaseudun tapaan kirkon ja kotien vastuulla. Varakkaiden perheiden lapset saivat alkeisopetuksensa usein yksityisopettajilta. 35
Joensuuhun yritettiin saada oppikoulu jo vuonna 1852, jolloin senaatilta anottiin lupaa perustaa neliluokkaista yläalkeiskoulua. Lupaa ei kuitenkaan myönnetty, vaikka kaupungin porvaristo olisi suostunut maksamaan kouluun liittyvät kulut. Yläalkeiskoulun perustamiselle ei satu lupaa, koska
33 Saloheimo.
34 Kosonen 2013, 11, 92.
35 Virtamo 1990, 9; Kuusisto 2015, 18–19.
kaupungissa ei ollut vielä edes ala-alkeiskoulua. Sen vuoksi seuraavana vuonna jätettiin anomus, jossa pyydettiin lupaa perustaa ala-alkeiskoulu Joensuuhun. Lupa saatiin ja Joensuuhun perustetiin ala-alkeiskoulu vuonna 1857. Ala-alkeiskoulu valmisti oppilaita yläalkeiskoulun opintoja varten, jonka jälkeen oli mahdollista suorittaa vielä lukio-opinnot.36
Kaupungin ala-alkeiskoulusta alkoi valmistumaan paljon oppilaita, jotka olisivat olleet halukkaita jatkamaan opintojaan yläalkeiskoulussa, mutta lähin yläalkeiskoulu sijaitsi pitkän välimatkan päässä.
Tämän vuoksi Joensuuhun päätettiin anoa lupaa perustaa oma yläalkeiskoulu. Lupa oman neliluokkaisen yläalkeiskoulun perustamiseen saatiin vuonna 1865, ja koulu aloitti toimintansa jo samana syksynä. Opetuskielenä käytettiin suomen kieltä, toisena yläalkeiskouluna Suomessa.
Joensuun yläalkeiskoulu alkoi tuottaa oppilaita, jotka olivat kiinnostuneita kouluttautumaan pidemmälle. Tämän seurauksena anottiinkin lupaa yliopistoon johtavaan koulutukseen.37
Vuonna 1871 annettiin asetus, jonka seurauksena yläalkeiskoulut ja kymnaasit yhdistettiin oppikouluiksi. Asetuksen pohjalta Joensuun yläalkeiskoulun nimi muuttui Joensuun lyseoksi vuonna 1874. Joensuulaisten pettymykseksi koulu ei saanutkaan yliopistoon johtavaa koulutusta, vaan koulu pysyi edelleen neliluokkaisena. Tämän pettymyksen seurauksena joensuulaiset kävivät ahkeraa taistelua yliopistoon johtavan koulutuksen saamiseen Joensuuhun. Tätä taistelua käytiin vuoteen 1889 saakka, jolloin Joensuun lyseosta saatiin klassinen kahdeksanluokkainen oppikoulu. Tähän myönnyttiin, sillä ehdolla, että joensuulaiset huolehtisivat itse koulun aiheuttamista kuluista.38 Joensuun lyseo toimi tässä vaiheessa poikakouluna. Tyttöjen koulutusta edistämään oli 1860-luvun puolivälissä perustettu alun perin kaksivuotinen ja ruotsinkielinen rouvasväen koulu, joka laajeni vuoteen 1894 mennessä kuusiluokkaiseksi. Talousvaikeuksien seurauksena oppikoulu siirtyi valtion haltuun vuonna 1899. 1800-luvun lopulla ennakkoluulot alkoivat kuitenkin vähetä tyttöjen ja poikien yhteisestä koulusta. Joensuussa pidettiinkin vuonna 1906 kokous yhteiskoulun perustamiseksi.
Yhteiskoulun perustamista perusteltiin sillä, että tytöille haluttiin antaa paremmat mahdollisuudet jatkokoulutukseen ja työväen pojille käytännönläheisempää koulutusta. Seuraavana vuonna Joensuun yhteiskoulu saikin perustamisluvan. Joensuun yhteiskoulusta tuli reaalikoulu eli koulun opetuksessa painotettiin nykyaikaisia kieliä ja luonnontieteitä latinan sijasta. 39
36 Virtamo 1990, 9–10; Kuusisto 2015, 20–21.
37 Virtamo 1990, 11–13, 20–21; Kuusisto 2015, 25.
38 Virtamo 1990, 11–13, 20–21; Kuusisto 2015, 25.
39 Huovinen 1997, 10; Kuusisto 2015, 78–81; Martikainen 2007, 14.
1900-luvulla koulujen välillä alkoi kehittyä kilpailua oppilaista. Valtiollistamisen seurauksena tyttökoulun lukukausimaksut pienenivät ja vapaaoppilaspaikat lisääntyivät. Yhteiskouluun lähtivät 1900-luvun alkuvuosina varakkaammat tytöt ja tyttökouluun vapaaoppilaspaikkoja haluavat. Lyseon ja yhteiskoulun välillä taas oli kilpailua poikaoppilaista. Myös Nurmeksen yhteiskoulun perustaminen vuonna 1898, Värtsilän yhteiskoulun perustaminen 1907 ja Lieksan yhteiskoulun perustaminen vuonna 1924 tasasivat koulujen oppilasmääriä.40
Oppikoulujen oppilasmäärät alkoivat kasvaa 1950- ja 1960-luvuilla, suurten ikäluokkien saavuttaessa oppikouluiän. Oppilasmäärien kasvun taustalla oli osittain myös yhteiskunnassa tapahtunut rakennemuutos, jonka seurauksena ihmiset alkoivat muuttaa maalta kaupunkeihin.
Kaupungistumisen myötä koulutettua työvoimaa alettiin arvostaa enemmän, ja vanhemmat halusivat lapsille paremman koulutustason.41
Oppilasmäärän kasvun myötä oppikouluihin alettiin tarvita lisää opettajia, kuten kuviosta 2 voi huomata. Kasvavan opettajatarpeen myötä pätevistä opettajista alkoi olla pulaa. Esimerkiksi Joensuun lyseon opettajista jopa yli puolet olivat epäpäteviä 1950-luvulla. Suurin osa heistä toimi tuntiopettajina. Samanlainen ilmiö oli havaittavissa myös muissa Suomen oppikouluissa.42
40 Kuusisto 2015, 34, 81, 85.
41 Kuusisto 2007, 21.
42 Kuusisto 2015, 98; Kiuasmaa 1982, 397.
Kuvio 2 kuvaa Oppikoulujen opettajien määrän kehitystä Suomessa vuosina 1951-1971.
Lähde: Kiuasmaa 1982, 397.
Pula pätevistä opettajista johtui siitä, että oppikoulunopettajan kelpoisuuden saavutti silloin, kun oli yliopiston loppututkinnon tai siihen verrattavan ammattitutkinnon lisäksi suorittanut yhden tai kahden lukukauden mittaisen auskultoinnin eli opetusharjoittelun. Opetusharjoittelun pituus riippui opettavasta aineesta. Tämän auskultoinnin pystyi suorittamaan ainoastaan Helsingissä tietyissä kouluissa. Opettajapulaa lähdettiin ratkomaan perustamalla myös muualle Suomen niin kutsuttaja harjoittelukouluja. Ensimmäinen Helsingin ulkopuolinen harjoittelukoulu perustettiin vuonna 1955 Jyväskylään.43
Myös Itä-Suomen opettajapulan vähentämiseksi alettiin pohtia harjoittelukoulun mahdollisuutta.
Yksi sopivista vaihtoehdoista oli Pielisensuun yhteislyseo, joka oli saanut uuden koulurakennuksen vuonna 1959 Joensuuhun Niinivaaralle. Tämä koulu oli Värtsilässä perustetun oppikoulun työn jatkaja. Koulu oli siirtynyt Joensuuhun vuonna 1944 sodan seurauksena. Pielisensuun yhteislyseo saikin harjoittelukoulun oikeudet vuonna 1962, jolloin koulun nimi muuttui Joensuun normaalilyseoksi. 44
43 Halonen 1982, 94; Kuusisto 2007, 14.
44 Kuusisto 2017, 14.
0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 16000 18000 20000
1951 1956 1961 1966 1971
Oppikoulun opettajien lukumäärä
Vuosiluku
Oppikoulun opettajien lukumäärä
Valtion koulut Yksityisoppikoulut Kunnalliset keskikoulut Yhteensä
Sota-ajat vaikuttivat myös Joensuun tyttökoulun tulevaisuuteen. Tyttökoulun oppilasmäärät olivat alkaneet laskea 1920-luvulla ja 1930-luvulla. Yhtenä syynä tähän pidettiin jatkoluokkien puuttumista, joita koulu tavoittelikin ennen sotavuosia. Talvisodan aikana Sortavalan tyttökoulun jatkoluokat toimivat Joensuun tyttökoulun tiloissa ja tämän seurauksena kouluun pyrkivien oppilaiden määrä kasvoi. Joensuun tyttökoulu sai omat lukioluokkansa asteittain vuodesta 1947 ja Joensuun tyttölyseo nousi Pohjois-Karjalan suurimmaksi oppikouluksi vuonna 1957.45
2.2 Pielisjoen yhteiskoulun perustaminen
Joensuun alueella oppikouluopinnot alettiin kokea houkuttelevina 1950-luvun loppupuolelta lähtien, mikä lisäsi oppikoulujen hakijamääriä. Hakijamääriin vaikutti suuresti myös suurten ikäluokkien tulo oppikouluikään. Joensuun oppikouluihin oli niin paljon hakijoita 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa, että ainoastaan vain reilulle puolelle hakijoista voitiin myöntää oppikoulupaikka. Kuviosta kolme huomataan, kuinka kiinnostus oppikoulukoulutusta kohtaan kasvoi. Joensuun oppikoulujen hakijamäärät kasvoivat lähes joka vuosi, mutta oppikouluihin pystyttiin vain ottamaan pieni määrä hakijoista.46
Kuvio 3 kuvaa Joensuun oppikouluun pyrkineiden ja otettujen oppilaiden määriä vuosina 1956–1961.Lähde: Pielisjoen yhteiskoulun perustamiskokouksen pöytäkirja 14.1.1962 Liite a, KAJ.
45 Kuusisto 2015, 85–87,111.
46 Karjalainen 3.11.1961, 2; Pielisjoen yhteiskoulun perustamiskokouksen pöytäkirja 14.1.1962 Liite a, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
0 100 200 300 400 500 600 700 800 900
1956 1957 1958 1959 1960 1961
hakija-/valittumäärä
vuosi
Joensuun oppikouluun pyrkineiden ja otettujen oppilaiden määrä vuosina 1956-1961
Pyrki Otettiin
Joensuuhun oli syntynyt kierre, jossa oppikoulun ulkopuolelle jäi oppikoulun pääsytutkinnon hyväksytysti suorittaneita hakijoita, joilla olisi ollut tarvittavat taidot oppikouluopintojen aloittamista varten. Joensuun oppikoulut olivat kuitenkin niin täynnä 1950-luvun lopussa, ettei niiden oppilaspaikkojen kasvattaminen enää ollut oikein mahdollista. Alla oleva kuvio 4 kuvaa Joensuussa vallinnutta oppikoulutilannetta 1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa. Ainut Joensuun oppikouluista, joka pystyi vähän kasvattamaan omaa oppilasmääräänsä, oli Pielisensuun yhteislyseo.
Oppilasmäärän kasvun mahdollisti oman koulurakennuksen saaminen vuonna 1959. Nämä seikat huomioon ottaen kansakoulutarkastaja Eero Solala ja rehtori Soila alkoivat tutkia mahdollisuutta perustaa uusi oppikoulu Joensuuhun.47
Kuvio 4 kuvaa Joensuun oppikoulujen oppilasmäärän kehitystä vuosina 1956–1961.
Lähde: Pielisjoen yhteiskoulun perustamiskokouksen pöytäkirja 14.1.1962 Liite a, KAJ.
Marraskuussa 1961 pidettiin kokous, jossa päätettiin käynnistää hanke, jonka tavoitteena oli saada Joensuuhun yksi oppikoulu lisää kasvavan oppilasmäärän vuoksi. Hankkeen puuhamiehenä toimi Pielisensuun yhteislyseon rehtori Juhani Soila. Soila oli syntynyt vuonna 1925 Hämeenlinnassa ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1946 Hämeenlinnan lyseosta. Tämän jälkeen hän oli opiskellut
47 Karjalainen 3.11.1961, 2; Veijo Saloheimon kirjoittama Pielisjoen yhteiskoulu 1962–1974 osio Pielisjoen yhteiskoulun vuosikertomuksessa 1973–1974, 3. Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Karjalainen 3.11.1961, 2; Pielisjoen yhteiskoulun perustamiskokouksen pöytäkirja 14.1.1962 Liite a, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Kuusisto 2007, 14.
0 200 400 600 800 1000 1200
1956 1957 1958 1959 1960 1961
Oppilasmäärä per koulu
Vuosi
Joensuun oppikoulujen oppilasmäärät 1956−1961
Joensuun lyseo Joensuun tyttölyseo Joensuun yhteiskoulu Pielisensuun yhteislyseo
Helsingin voimistelulaitoksella ja valmistui voimistelunopettajaksi. Vuonna 1949 hän muutti Joensuuhun, josta hän sai töitä voimistelunopettajana Joensuun keskikoulusta48 ja Joensuun yhteiskoulusta. Soila valittiin Joensuun keskikoulun rehtoriksi vuonna 1954. Kuva Juhani Soilasta Pielisjoen yhteiskoulun ensimmäisenä lukuvuotena 1962–1963 liitteenä 2.49
Vuoden 1961 marraskuun aikana laadittiin vielä kirjelmä Joensuun kaupunginvaltuustolle, jossa selitettiin tarve uudelle oppikoululle. Kirjelmässä ehdotettiin tulevan oppikoulun muodon olevan yksityinen oppikoulu, sillä se saisi parempaa taloudellista tukea valtiolta kuin kunnallinen oppikoulu.
Uuden oppikoulun taakse tulisi perustaa kannatusyhdistys ja kirjelmässä toivottiin kaupungin lähtevän tukemaan hanketta.50
Tammikuussa 1962 päädyttiin anomaan valtioneuvostolta lupaa perustaa yksi oppikoulu lisää Joensuuhun. Tammikuun aikana päätettiin tulevan koulun olevan yksityinen oppikoulu, koska kaupunkiin ei ollut mahdollista enää saada valtiollista oppikoulua kaupungissa jo toimivien valtiollisten oppikoulujen lisäksi. Valtiollisen oppikoulun etuna olisi ollut, ettei koulun ylläpitäjällä olisi ollut taloudellista vastuuta koulusta, lukukausimaksut olisivat olleet matalammat ja opettajat olisivat saaneet itselleen valtionvirat. Koulusta ei myöskään päädytty tekemään kunnallista oppikoulua, sillä valtio tuki taloudellisesti paremmin yksityisiä oppikouluja. Tammikuun aikana päädyttiin myös perustamaan koululle oma kannatusyhdistys.51
Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistys sai luvan viisiluokkaisen suomenkielisen yhteiskoulun perustamiselle 10.5.1962. Luvan saamisen jälkeen alettiin tehdä valmisteluja syksyä varten, jotta koulutyö saataisiin käyntiin. Koulun rehtoriksi valittiin Juhani Soila, jonka tehtävänä oli järjestää tutkintotilaisuus oppikouluun pyrkiville. Uusi oppikoulu tuli tarjoamaan koulupaikkaa niille, jotka
48 Vuodesta 1958 eteenpäin Pielisensuun yhteislyseo.
49 Karjalainen 3.11.1961,2; Veijo Saloheimon kirjoittama Pielisjoen yhteiskoulu 1962–1974 osio Pielisjoen yhteiskoulun vuosikertomuksessa 1973–1974, 3.Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Kosonen 2013, 24, 33-34, 60.
50 Joensuun uuden oppikoulun suunnittelutoimikunnan kokouksen pöytäkirja 15.11.1961, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat 1962–1969 CA 2, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
51 Pielisjoen yhteiskoulun perustamiskokouksen pöytäkirja 14.1.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat 1962–1969 CA 2 Pielisjoen yhteiskoulun arkisto KAJ, Karjalainen 15.1.1962, 2; Veijo Saloheimon kirjoittama Pielisjoen yhteiskoulu 1962–1974 osio Pielisjoen yhteiskoulun vuosikertomuksessa 1973–1974, 3, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ;
vuosikertomus 1962, 3, Toimintakertomukset (1962–1974), Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pietiäinen 1995 b, 163, 181⎯182; Kuusisto 2015, 80–81.
aiempina vuosina olivat jääneet oppikoulupaikkojen ulkopuolelle tilan ahtauden vuoksi. Pielisjoen yhteiskoulun ensimmäinen lukuvuosi alkoi 3.9.1962 Wärtsilän teknillisen oppilaitoksen tiloissa.52 Yksityisoppikoulujen toiminta oli tarkkaan säädeltyä, vaikka koulut olivat yksityisessä omistuksessa.
Yksityisoppikoulujen asemasta säädettiin Pielisjoen yhteiskoulun perustamisen aikana Yksityisoppikouluasetuksessa (23/1951). Yksityisoppikouluasetuksen 5 § mukaan koulun hallintoa varten tuli perustaa vähintään viisijäseninen johtokunta, jonka jäsenenä oli myös koulun rehtori.
Johtokunnan täytyi asetuksen mukaan valita keskuudestaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, Koulun rehtori tai opettaja ei saanut toimia näissä rooleissa. Pielisjoen yhteiskoulun johtokunnan kokoonpano määriteltiin koulun ohjesäännössä. Johtokunnassa oli rehtorin lisäksi yhdeksän jäsentä ja kolme varajäsentä. Vuosittain kolmen jäsenen ja yhden varajäsenen tuli erota ja heidän tilalleen valittiin uudet jäsenet.53
Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunta valittiin Pielisjoen yhteiskoulun perustamiskokouksessa 14.1.1962. Johtokunta vastasi yksityisoppikouluissa esimerkiksi opettajien palkkaamisesta ja erottamisesta. Pöytäkirjoissa Pielisjoen yhteiskoulun johtokunta on nimellä Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunta kokoukseen 20.9.1966 asti, jonka jälkeen johtokunta on kirjoitettu pöytäkirjoihin nimellä Pielisjoen yhteiskoulun johtokunta. Johtokunnan ensimmäisenä puheenjohtajana toimi rovasti Olavi Krogerus, joka toimi tehtävässään aina kuolemaansa saakka vuoteen 1968. Koulun pitkäaikaisia johtokunnan jäseniä esittelee kuva 1.54
52 Karjalainen 13.5.1962, 3; Valtioneuvoston päätös 10.5.1962, Valtioneuvoston ja kouluhallituksen päätöksiä 1960-1970, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 23.5.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 23.5.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, , Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Karjalainen 27.5.1962, 1; Vuosikertomus 1962–63, 4,8, Toimintakertomukset (1962-1974), Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Karjalainen 27.5.1962, 1.
53 Toivonen & Toivonen 1974, 479–480; Koulun ohjesääntö, Hallinto ja toiminnan suunnittelu, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
5454 Pielisjoen yhteiskoulun perustamiskokouksen pöytäkirja 14.1.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat 1962–1969 CA 2 Pielisjoen yhteiskoulun arkisto KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 3.2.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun johtokunnan kokouksen pöytäkirja 20.09.1966, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Rantala 2011, 308.
Kuvassa 1 on Pielisjoen yhteiskoulun pitkäaikaisia johtokunnan jäseniä. Lähde: Veijo Saloheimon kirjoittama Pielisjoen yhteiskoulu 1962–1974 osio Pielisjoen yhteiskoulun vuosikertomuksessa 1973–1974.
Pielisjoen yhteiskoulun johtokunnan täytyi noudattaa opettajien hakemisessa yksityisoppikouluasetuksen säädöksiä. Asetuksen 17.1 § mukaan yksityisoppikouluissa oli johtokunnan määrittelemä määrä vakinaisen opettajan toimia. Lehtorin arvonimeä sai käyttää vakinainen opettaja, jolla oli valtion oppikoulun opettajan pätevyyden ja joka toimi lehtoria vastaavassa asemassa. Vakinaisten opettajien lisäksi kouluissa pystyi toimimaan ylimääräisiä opettajia ja tuntiopettajia.55
Vakinaisten opettajien, ylimääräisten opettajien ja tuntiopettajien hakuprosessit erosivat toisistaan.
Yksityisoppikouluasetuksen 18.1 § vakinaisen opettajan toimen tullessa avoimeksi, johtokunnan tuli ilmoittaa haettavasta tehtävässä Virallisessa lehdessä ja koulun ilmoitustaululla56. Asetuksen 18.2 § mukaan johtokunta saattoi myös ottaa opettajan toimeen ilman hakua, mutta vain erityisestä syystä Kouluhallituksen luvalla. Hakuajan päätyttyä johtokunnan tuli nimittää toimeen hakijoista taitavin, kykenevin ja henkilöllisiltä ominaisuuksiltaan opettajantehtävään ja haettavaan tehtävään sopivin.
Valittu opettaja saatettiin laittaa enintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen, jos hänellä
55 Toivonen & Toivonen 1974, 483.
56Suomessa ilmestyy lehti nimeltään Virallinen lehti, jolla on Suomessa lakisääteinen tehtävä, joka määrittää, mitä asioita siinä tulee julkaista. Lehden toimintaan voi tutustua tarkemmin Laki virallisesta lehdestä (268/1931).
ei ollut käytännön kokemusta opettamisesta. Ylimääräisen opettajan ja tuntiopettajan toimet johtokunta saattoi täyttää ilman, että tehtäviä laitettiin julkiseen hakuun. 57
Johtokunnan tehtävänä oli myös valita koulun rehtori. Pielisjoen yhteiskoulun rehtorina toimi Juhani Soila. Soila nimitettiin ensin koulun väliaikaiseksi rehtoriksi määrittelemättömäksi ajaksi 3.2.1962.
Toukokuussa 1962 Soila nimitettiin Pielisjoen yhteiskoulun rehtoriksi lukuvuodeksi 1962–1963.
Tämän lukuvuoden aikana alettiin myös hakea Pielisjoen yhteiskoululle pidempiaikaista rehtoria.
Rehtorin paikka laitettiinkin hakuun 28.12.1962. Määräajan sisälle rehtoriksi hakivat Soila ja H.O.E.
Kokkonen. Näistä hakijoista Pielisjoen yhteiskoulun johtokunta valitsi yksimielisesti rehtoriksi Soilan. Johtokunnan mukaan Soilalla oli enemmän kokemusta rehtorina toimimisesta ja Soilalla oli myös osaamista uuden koulun perustamisesta.58
2.3 Pielisjoen yhteiskoulun normiympäristö
Yksityisoppikoulun vakinaisia opettajia koskivat yksityisoppikouluasetuksen 20 § mukaan samat pätevyysvaatimukset kuin valtion oppikoulun opettajia. Valtion oppikoulun opettajien pätevyysehdoista säädettiin valtion oppikoulun opettajanvirkain- ja toimien haettavaksi julistamisesta ja hakemisesta sekä opettajien pätevyysehdoista (620/1948, PätevyysA) annetusta asetuksesta.
Asetuksen 5§:n mukaan opettajaksi voitiin nimittää 20 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen, jolla ei ollut vikoja tai sairauksia, jotka tekisivät hänestä opettajan tehtävään sopimattoman.59
Opetusharjoittelu kuului jokaisen opettajanviran pätevyysehtoihin. Opetusharjoittelun vaadittu pituus kuitenkin vaihteli. Useimmissa aineissa opetusharjoittelu oli kahden lukukauden mittainen. Oli kuitenkin oppiaineita, joissa riitti ainoastaan yhden lukukauden mittainen harjoittelu. Näitä oppiaineita olivat kotitalous sekä tyttöjen ja poikien käsityö. Opetusharjoittelun lisäksi opettajien kelpoisuusehdoissa vaadittiin kasvatusopin opintojen suorittamista hyväksytysti sekä oppikoululainsäädännön opintojen suorittamista. Oppikoululainsäädännön opintoja ei kuitenkaan vaadittu opettajilta, jotka olivat suorittaneet opetusharjoittelunsa ennen vuotta 1934.60
57 Toivonen & Toivonen 1974, 483,428.
58 Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 3.2.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 23.5.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 28.12.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 28.3.1963, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
59 Toivonen & Toivonen 1974, 483.
60 Toivonen & Toivonen 1974, 222, 224.
Oppikoulun lehtorin virat oli jaettu vanhemman lehtorin ja nuoremman lehtorin virkoihin. Näissä viroissa oli erilaiset pätevyysvaatimukset. Vanhemman lehtorin tuli olla suorittanut filosofian, valtiotieteen tai kasvatustieteen kandidaatin tutkinto. Nuoremman lehtorin pätevyysvaatimukset eivät olleet niin ehdottomat. Nuorempana lehtorina pystyi toimimaan edellä mainittujen tutkintojen lisäksi myös, jos oli suorittanut humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon, luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon tai opettajakandidaatin tutkinnon.61
Lukuaineenopettajien pätevyysvaatimuksissa edellytettiin myös tiettyjen opintokokonaisuuksien suorittamista62. Vanhemman lehtorin yleisenä pätevyysvaatimuksena lukuaineissa vaadittiin laudatur pääaineesta, sivuaineesta cum laude approbatur. Nuoremman lehtorin virkaan riitti, että oli pääaineessa suorittanut cum laude approbaturin ja sivuaineessa riitti, että oli suorittanut siihen approbaturin laajuiset opinnot. Mikäli virkaan kuului opetusvelvollisuus jossain muussa aineessa, riitti pätevyyteen se, että oli suorittanut oppiaineesta approbatur-kokonaisuuden. Tämä vaatimus riitti sekä vanhemman että nuoremman lehtorin virassa. Joissakin lukuaineissa oli kuitenkin muutamia omia täydennyksiä pätevyysvaatimuksiin. Nämä oppiaineet olivat äidinkieli, evankelis-luterilainen uskonto, sielutiede, vieraat kielet ja ruotsin kieli, matematiikka, fysiikka ja kemia, luonnonhistoria ja maantiede sekä historia.63
Vanhemman lehtorin virassa uskonnonopettajan pätevyysvaatimuksena oli teologian kandidaatin tutkinto. Nuoremman lehtorin uskonnonopettajan virassa pystyi toimimaan, jos oli suorittanut teologian, filosofian, humanististen tieteiden tai luonnontieteiden kandidaatin tutkinnon. Jos ei ollut suorittanut teologian kandidaatin tutkintoa, tuli olla suoritettuna ylemmän lehtorin virkaan laudatur- laajuiset uskonnonopinnot ja alemman lehtorin virkaan riittivät myös approbaturin laajuiset uskonnonopinnot. Evankelis-luterilaisen uskonnon opettajalta vaadittiin myös kuulumista evankelis- luterilaiseen kirkkoon tai muuhun evankelis-luterilaiseen yhdyskuntaan.64
Harjoitusaineiden opettajien viroissa oli eri pätevyysvaatimukset kuin lukuaineiden opettajien viroissa. Voimistelu, urheilu ja terveysopin opettajan pätevyyden sai, kun oli suorittanut
61 Toivonen & Toivonen 1974, 225.
62 Yliopistossa pystyi Pielisjoen yhteiskoulun aikaan suorittamaan erilaajuisia opintokokonaisuuksia. Nykyaikaisia perusopintoja vastasi approbatur kokonaisuus, aineopintoja vastasi cum laude approbatur opinnot ja syventäviä opintoja vastasi laudatur opinnot.
63 Toivonen & Toivonen 1974, 225–230.
64 Toivonen & Toivonen 1974, 222, 225–227.
voimistelunopettajan tutkinnon Helsingin yliopiston voimistelulaitoksessa tai liikuntakasvatuksen kandidaatin tutkinnon Jyväskylässä, jolloin liikuntapedagogiikasta piti suorittaa vähintään cum laude approbatur sekä liikuntafysiologia ja liikuntahygienia piti suorittaa approbaturin laajuisesti.
Liikunnan, urheilun ja terveystiedon opettajilla sukupuolikin oli osa pätevyysvaatimusta. Näissä aineissa poikien opettajan tuli olla mies ja tyttöjen opettajan nainen.65
Kuvaamataidon opettajilla oli myös omat pätevyysvaatimuksensa. Kuvaamataidon opettajien tuli olla ylioppilaita ja heidän tuli suorittaa kuvaamataidon opettajan tutkinto Taideteollisessa oppilaitoksessa.
Näiden lisäksi nuorempien lehtoreiden tuli suorittaa approbaturin laajuiset taidehistorian tai kansantieteen opinnot. Kuvaamataidon opettajat, jotka olivat saavuttaneet pätevyyden ennen vuotta 1954, saivat pitää pätevyytensä. Musiikinopettajilla oli puolestaan yleisenä vaatimuksena ylioppilastutkinto ja musiikin opettajan tutkinto Sibelius-Akatemiasta. Tämän lisäksi nuorempien lehtoreiden tuli suorittaa approbaturin laajuinen musiikkitieteiden opintokokonaisuus.66
Tuntiopettajien tehtäviin ei ollut erityisiä pätevyysvaatimuksia. Tuntiopettajaksi voitiin nimittää henkilö, jolla katsottiin olevan riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen. Mikäli tuntiopettajilla oli pätevyys opetettavaan aineeseen, tämä vaikutti kuitenkin tuntiopettajan palkkaukseen. Palkkaukseen vaikuttavat pätevyysvaatimukset olivat samat kuin tavallisen opettajan pätevyysvaatimukset.67 Vakinaisen opettajan tehtävän tullessa haettavaksi tehtävästä tuli ilmoittaa vähintään koulun ilmoitustaululla ja Virallisessa lehdessä yksityisoppikouluasetuksen 18 §:n mukaisesti. Tehtävän hakuajan päätyttyä koulun tuli valita yksityisoppikouluasetuksen 21 §:n mukaan tehtävään taitavin, kykenevin ja henkilöllisiltä ominaisuuksiltaan opettajan tehtävään ja haettavaan toimeen sopivin.
Tehty päätös tuli kuuluttaa koulun ilmoitustaululla sekä Virallisessa lehdessä. Kouluhallitus saattoi antaa koululle yksityisoppikouluasetuksen 18 §:n perusteella erityisistä syistä luvan nimittää opettajan vakinaiseen tehtävään ilman julkista hakua. Ylimääräisen opettajan ja tuntiopettajan tehtävän koulun johtokunta pystyi täyttämään laittamatta tehtävää julkiseen hakuun. Tuntiopettajaksi voitiin valita henkilö, jonka nähtiin omaavaan riittävät edellytykset tehtävän hoitamiseen. Ainoa lainsäädännöstä löytyvä kriteeri tuntiopettajalle oli se, että opettajan piti olla Suomen kansalainen, vieraan kielen opettaja sai olla myös ulkomaalainen.68
65 Toivonen & Toivonen 1974, 222, 230.
66 Toivonen & Toivonen 1974, 231.
67 Toivonen & Toivonen 1974, 231–232, 258–261.
68 Toivonen & Toivonen 1974, 220–221, 231–233.
Opettajien virkavapaudesta säädeltiin yleisellä tasolla yksityisoppikouluasetuksen 31 §:ssa.
Asetuksen mukaan koulun johtosäännössä voitiin määrätä opettajan palkkauksesta opettajan virkavapauden aikana. Pielisjoen yhteiskoulun johtosäännössä määriteltiin yksityisoppikoulujen malliohjesäännön mukaisesti, että koulun johtokunnan tehtävänä oli myöntää rehtorille ja opettajille virkavapautta kahta viikkoa pidemmäksi aikaa.69 Pielisjoen yhteiskoulun johtokunta pystyi näin käyttämään omaa harkintavaltaansa myöntäessään opettajien virkavapauksia ja päättäessään näiden opettajien sijaisista.
3 Pielisjoen yhteiskoulun opettajien rekrytointi
3.1 Koulun ensimmäisten opettajien palkkaaminen
Perustamisluvan saatuaan Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunta alkoi pohtimaan opettajien palkkaamista koululle. Tätä tehtävää varten päätettiin perustaa erillinen työvaliokunta, jonka tehtäväksi asetettiin opettajien etsiminen ja palkkaaminen koulun ensimmäiseksi lukuvuodeksi.
Koulun pöytäkirjasta ei kuitenkaan käy ilmi, miksi koulun opettajien palkkaamista varten päädyttiin perustamaan erillinen työvaliokunta. Kyseinen työvaliokunta kokoontui ainoastaan yhden kerran koulun historian aikana, 4.7.1962. Työvaliokunnalla ei ollut kovin paljoa aikaa hankkia koululle tarvittavat opettajat, sillä työvaliokunta oli valittu tehtäväänsä vasta 23.5.1962.70
Työvaliokunnan kokous oli hyvin pienimuotoinen. Paikalla oli ainoastaan neljä henkilöä, jotka olivat kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Olavi Krogerus, jäsennet Antti Lehvonen, Olavi Mäntylä ja kokouksen sihteerinä toiminut rehtori Soila. Työvaliokunta nimesi kokouksessaan Pielisjoen yhteiskoulun opettajiksi yhden ylimääräisen opettajan nuoremman lehtorin palkkaeduin ja viisi tuntiopettajaa. Lain mukaan ylimääräisen opettajan ja tuntiopettajan tehtäviä ei tarvinnut laittaa julkiseen hakuun. Vaikuttaakin siltä, ettei koulu olisi laittanut opettajien tehtäviä julkiseen hakuun.
Tähän viittaa se, ettei Karjalaisesta löytynyt yhtään hakuilmoitusta kyseiseltä ajalta. Opettajien tehtäviin oli kuitenkin tullut yhteensä 17 hakemusta, joten johtokunnalla oli valinnanvaraa. Tietoa
69 Koulun ohjesääntö, Hallinto ja toiminnan suunnittelu, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
70 Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 23.5.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja 4.7.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
siitä, mistä hakijat olivat kuulleet haettavista tehtävistä ei kuitenkaan löydy käyttämästäni aineistosta.71
Kaikki työvaliokunnan valitsemat opettajat eivät kuitenkaan ottaneet tehtävää vastaan.
Ylimääräiseksi opettajaksi valittu Sirkka Alaja kieltäytyi ottamasta opettajan paikkaa vastaan. Hän oli saanut opettajan paikan myös Alkio-opistolta, joka vaikutti hänestä mielenkiintoiselta mahdollisuudelta. Myös tuntiopettajaksi valittu Terttu Vartiainen kieltäytyi kohteliaasti tehtävästä, koska tarjottu tuntimäärä ei olisi riittänyt Vartiaisen mukaan edes peruspalkan saamiseen ja tunnit olisivat jakautuneet kahdelle eri koululle. Vartiainen kuitenkin toivoi, että hänellä olisi mahdollisuus päästä koulun opettajaksi lopetettuaan korkeakouluopintonsa.72
Seuraavassa johtokunnan kokouksessa opettajien paikkoja piti järjestellä uudelleen. Alajan kieltäydyttyä ylimääräisen opettajan tehtävästä johtokunta tarjosi tätä paikkaa Vartiaiselle, joka oli valitellut hänelle aiemmin tarjotun tehtävän vähäisiä tuntimääriä. Tämä paikka kelpasi Vartiaiselle, koska tehtävässä hän sai nuoremman lehtorin palkkaedut. Samaisessa kokouksessa johtokunta vahvisti työvaliokunnan valitsemat tuntiopettajat. Kokouksessa annettiin rehtorin vastuulle järjestää ruotsin kielen, uskonnon ja poikien käsitöiden opetus valitsemallaan tavalla. Rehtori ratkaisi näiden aineiden opettamisen palkkaamalla kansakoulunopettaja Elise Jaakkolan opettamaan uskontoa ja ruotsin kieltä sekä Kalevi Mannisen opettamaan poikien käsityötä.73
Ensimmäisen lukuvuoden keväällä alettiin miettiä jo tulevan lukuvuoden opettajia.
Kannatusyhdistyksen johtokunta päättikin laittaa ilmoituksen Helsingin Sanomiin, Uuteen Suomeen ja Karjalaisen ylimääräisen opettajan tehtävistä. Haettavana oli kaksi kielten opettajien tehtävää ja yksi luonnonhistorian ja maantiedon opettajan tehtävä. Johtokunta ei tässä vaiheessa hakenut vielä vakinaisia opettajia, vaan opettajan tehtäviä tarjottiin ainoastaan vuodeksi kerrallaan. Ilmoituksessa kuitenkin kerrottiin, että koulu alkaisi palkkaamaan vakinaisia opettajia vuodesta 1964 eteenpäin.74
71 Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen työvaliokunnan kokouksen pöytäkirja 4.7.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Toivonen & Toivonen 1974,428; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 31.7.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
72 Alajan lähettämä vastaus 4.7.1962 lähetettyyn kirjeeseen, saapuneet eroilmoitukset, virkavapaa- ja opetuslupahakemukset, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Vartiaisen lähettämä kirje 16.7.1962, saapuneet eroilmoitukset, virkavapaa- ja opetuslupahakemukset, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
73 Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 31.7.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 20.9.1962, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ.
74 Pielisjoen yhteiskoulun kannatusyhdistyksen johtokunnan kokouksen pöytäkirja 28.3.1963, Hallintoon liittyvät pöytäkirjat, Pielisjoen yhteiskoulun arkisto, KAJ; Karjalainen 31.3.1963.
