1
790-luvulla Immanuel Kant käsit teli äänensävyjen ja tunteiden uh kaavaa asemaa filosofiassa. Kirjoitus”Von einem neuerdings erhobenen vor- nehmen Ton in der Philosophie” iskee idealistisia ja kristillisiä platonisteja, jotka antavat tunteille ja sentimenteille tiedon roolin. Sarkastisessa ja satiirisessa tekstis sään Kant imitoi heidän painotuksiaan ja äänensävyjään. Näillä filosofeilla täytyy hänen mukaansa olla salaista ja yliaistillis ta tietoa ylimielisen painotuksensa taus talla, muttei kykyä ilmaista sitä. Kantin iva kohdistuu kriittisten käsitteiden käy tön halveksimiseen, filosofisen työn vält
tämiseen ja inspirationaaliseen ja intellek tuaaliseen intuitioon. Kantin mukaan fi losofit tuntevat perusteetonta ylemmyy den tuntoa kriittisiin käsitetyöläisiin, ja il maisevat sen "ylhäisellä toonilla” filosofi
assaan.
Kuitenkin välttääkseen konfliktin Kant tekee näennäisen myönnytyksen ja ehdot taa aselepoa. Kantin ehdottaman sopi muksen ääneenlausumattomat lisäehdot ovat kuitenkin loukkaavia, koska ne tar
koittaisivat yksipuolisesti hänen kriittisen filosofiansa periaatteiden hyväksymistä.
Kant ei ole ainoa. Filosofit maalailevat usein apokalyptisiä kauhukuvia seinille, jos keskustelussa tulee esille epämääräisiä piirteitä. Usein filosofiset kiistat käydään kin pikemminkin tulkinta- ja äänensävy jen kuin argumentaation inspiroimina. Ja yhtä usein nämä keskustelut eivät pääse koskaan päivänvaloon, vaikka vasta niissä paljastuvat varsinaiset näkemyserot — kun han ne ensin saavat sanallisen muodon.
euraavassa Sami Pihlströmin kir joitus käsittelee kantilaista trans- sendentaalifilosofian traditiota, ja Wittgensteinin ja Derridan suhdetta tähän traditioon. Pihlströmin artikkeli esittää, että Wittgensteinin ja Derridan fi losofia olisi nähtävä naturalisoidun trans- sendentaalifilosofian sisältä sen sijaan, että korostettaisiin niiden etäisyyttä traditioon.
T raditio-keskustelu saa käytännöllisen aspektin, koska Pihlström on toiminut sekä Derrida- että Wittgenstein-lisensi- aattityön tarkastajana. Koska Pihltsrömin artikkeli on sävyltään hieman poleemi nen, pyysimme keskustelumme päätteeksi mukaan myös muut osalliset. Artikkelin
tiimoilta keskustelevat Oskari Kuusela ja Marika Tuohimaa, joiden töiden tarkas tajina Pihström on toiminut.
Keskusteluun osallistuneena toimittaja na liitän tähän alkuun muutamia kriittisiä huomioitani Pihlströmin artikkelista, jot
ka muotoutuivat luettuani ja joiden pe rusteella pyysimme siis kommentit myös Kuuselalta ja Tuohimaalta. Pihlströmin artikkelissa kiinnitin huomiota paitsi sen sävyyn niin myös eräisiin filosofisen tradi
tion ja merkityksen suhdetta koskeviin muotoiluihin. Pihlströmin näkemys "tra ditioon kuulumisesta” on abstrakti. Hä nen mukaansa filosofia "näyttää olevan”
toisaalta perinteidensä konstituoima, mutta toisaalta "perinteet uudistuvat”.
Tässä synteesissä traditio nähdään ei-yh- teiskunnallisena, ei-tiedepoliittisena ja ei- historiallisena ilmiönä. On kuitenkin on kyseenalaista, voiko traditiota lähestyä lainkaan yleisestp. Toisaalta edes moniulot
teinen tradition kontekstualisointi ei ta kaa, että filosofin tai tekstin merkitys ym märrettäisiin "oikein”, koska käsite "mer kitys” uhkaa paisua liian metafyysiseksi.
Väite, että "vain jonkin” tradition puit teissa filosofien ajattelulla ”on jokin mer kitys” ehdottaa, että merkitys voitaisiin välttämättä tavoittaa. Tällöin ajatellaan että ajattelija ja perinne olisivat niin läpi
näkyviä, että niillä välttämättä olisi mer
kitys ja että ne vieläpä tietäisivätkin oman merkityksensä. Pihlströmin mukaan juuri merkitys "mahdollistaa näkemysten tutki misen, vertailun ja arvioimisen”. Tämä näkemys on kuitenkin yksipuolinen. Filo sofia ei välttämättä tutki, vertaile ja arvioi ainoastaan "merkityksiä” vaan sen lähtö kohdat voivat olla monimuotoisemmat.
Kyse voi olla moraliteetin, pyrkimyksien, päämäärien, kysymyksenasettelujen, on gelmanasettelujen, tyylin, sävyerojen, eleiden tai vaikutushistoria hahmottelusta ja arvioinnista tms. Merkitys ei ole ato mistinen kiteymä, jolle kaikki muu raken tuu. Tämä koskee sekä Wittgensteinia ja
Derridaa jo pelkästään heidän tyylinsä vuoksi. He eivät tyylillisesti kuulu puh- dasverisesti transsendentaalisen filosofian perinteeseen.
Kolmanneksi. Filosofia on kyllä har
voin täysin irrallaan vallitsevasta ajattelus ta, ja siten muodostuukin koulukuntia ja perinteitä, mutta miksi suhde traditioon tulisi selvittää? Ainakin silloin, kun selvi tetään filosofin ajattelun taustaa, konteks tia, sitä mistä ajattelutapa kumpuaa. Mut
ta yhä useammin kyseessä on myös pyrki
mys määritellä "yhteinen” pelitila meille kaikille. Tällöin tavoitteena on luoda kes kustelutilanne, jossa kaikkien tulee olla sa malla pelikentällä ja pelata samoilla sään nöillä. Ongelma on, kuka määrittelee pe likentän ja säännöt. Suomessa tämä peliti
la on ollut filosofiassa niukka kuten Matti Klingekin on useaan kertaan todennut.
Mitä tulee perinteiden väliseen dialektiik kaan, se toimii parhaiten kun eri perinteet tai diskurssit toimivat aidosti omilla eh doillaan. Seuraavassa keskustelussa valot tuu eräs suomalaisen yliopistotradition si säinen keskustelu omilla ehdoillaan ja koko monitasoisuudessaan.
1/2001 niin & näin • 41
