Elokuussa 1914 alkaneen ensim m äi
sen m aailm ansodan aikana venäläiset pelkäsivät saksalaisten m aihinnousua myös Suom een ja Suom en kau tta ta pahtuvaa hyökkäystä P ietaria vastaan.
Linnoitustöitä tehtiin ja vallihauto- ja kaivettiin eri puolille Suom ea. Saa
ri järvelläkin, K alm arissa ja kirkonky
län läheisyydessä olivat työt käynnissä kesäisin 1915— 16 saksalaisten m ah
dollisen m aihinnousun varalta. H ei
dän oletettiin suuntaavan tulonsa Kokkolan— V aasan väliselle rannikko
alueelle, josta suora tie etelään P ieta
ria kohti olisi kulkenut Saarijärven kautta.
Kaivutöitä johti Kalm arissa luutnan
tin ja kirkonkylässä vänrikin arvoinen upseeri alaisinaan venäläisen pioneeri- koulutuksen saaneita aliupseereita ja sotilaita, jotk a puhuivat väestön kans
sa tulkkien välityksellä.
M uualla asuva korkeam pi upseeri kävi usein töitä tarkastam assa ajaen aina kovaa ravia, m uista tiellä kulki
joista välittäm ättä, parivaljakon vetä
missä vaunuissa. K orkealla kuskipukil- la kom eassa puvussa istuva sotilashen
kilö ohjasti hevosia.
Ainakin kerran kävi siihen aikaan harvinaisella kulkuneuvolla autolla ajeleva everstin arvoinen upseeri seu
rueineen tarkastam assa työm aita.
Vallihautojen varastoon johtava käytävä sortuneena ja metsän peitossa Foto: Eeti Hänninen
Eeti Hänninen:
VALLIHA UTOJEN KAIVUTYÖT
SAARIJÄRVEN
KIRKONKYLÄSSÄ 1915—16
V allitöitä johtava upseeri, joka rat
sain seurasi työn etenem istä, asui S äästöpankin talon vieressä olleen, jo p uretun W ahlm anin talon vinttihuo- neissa.
S otam iehet, soltut eli ryssät, joiksi heitä yleisesti nim itettiin, oli m ajoitet
tu Säästöpankin suureen halliin. T äs
sä m ajapaikassa oli valtavan paha hai
su, joka levisi ym päristöönkin. M yön
teisenä on sanottava, että heidän lei
pänsä, ryssänlim ppu oli suom alaisten
kin m ielestä m aukasta; sitä em ännät
kin kehuivat.
V allihautojen sijoitukset näkyvät oheisesta karttapiirroksesta, johon m aanm ittaustoim iston piiri-insinööri Paavo K okko n en on m erkinnyt kai
vausten paikat.
M uistan itse näm ä aja t tapahtum i- neen, olin silloin oppikoulun alaluok
kia käyvä poikanen ja asuin kouluko
dissani kirkonkylän keskustassa.
Nim ism iehen toim esta kehoitettiin hevosm iehiä ja jalkam iehiä lähtem ään vallitöihin. P aljon m iehiä tuli myös vapaaehtoisesti hyvän palkan houkut-
12
telem ina. H evosm iehelle hevosineen m aksettiin 5 mk ja jalkam iehelle 3,50 m k päivältä, vaikkei paljon m itään tehnytkään.
T yöm iehen palkan ollessa yleensä 1 mk talonruuassa siirtyi miehiä paikka
kunnalta vallitöihin vapaaehtoisesti niin paljon, että m aatöissä oli kiirei- sim pinä aikoina jo työvoim apulaakin.
V allitöissä oli myös naisia risuja ja roskia kerääm ässä ja polttam assa. Tä
m än porukan työnjohdosta kerrotaan solttujen kilpailleen keskenään.
R annikkopitäjistä oli töihin värvät
ty um m ikkoruotsalaisia, jo tka oli m a
jo itettu työväentaloon.
N äinä aikoina kirkonkylän väkiluku lisääntyi m oninkertaiseksi. Iltaisin oli vilskettä, kun työntekijät kymmenien nuotioiden ym pärillä ulkona keittivät ruokiaan ja kaupustelijat myivät tava
roitaan. Oli myös H einon veljesten työm aaruokala.
T yöteho oli erittäin heikko. Päivit
täin annetut u rakat tuli tehdyiksi m uu
tam assa tunnissa. Töissä oli pim eitä m iehiä, joiden palkat joku kuittasi saaden korvauksen kuittauksestaan.
V iinan anti korvattiin tilissä lisäpäivil
lä ja -tunneilla.
V allihautojen ja am pum a-aukkojen edustat kätkettiin pelloilta otetuilla paksuilla turpeilla, ne kiinnitettiin m aahan pitkillä puunauloilla. T urpei
den kerääm inen pellosta vähensi ruo- kam ultakerrosta moniksi vuosiksi. A i
nakin H eikkilän ja Kangasahon pellot joutuivat tästä kärsim ään.
V enäläiset eivät o ttan eet huom ioon m aanom istajain pyyntöjä ja oikeuk
sia. K erran Kivenpellon isäntä oli m ennyt kysymään miksi he omin lu- pinsa olivat tulleet hänen maalleen kaivam aan. Silloin kaksi solttua oli ot
ta n u t hänet keskelleen ja taluttanut hänet työm aalta pois.
A inakin kerran sattui työm aalla K unniavuoressa kuolem aan johtanut järkyttävä tapaturm a. Kiven päällä is
tuvan porarin pora osui laukeam atta
jääneeseen panokseen. Kivi ja mies lensivät ilm aan, häneltä irtosivat kä
d et ja jalat ja koko ruumis ruhjoutui murskaksi. Myös päällelyöjä louk
kaantui pahoin.
Juoksuhautojen seinät päällystettiin hirsillä, osa haudoista ja am pumape- säkkeet olivat katettuja. H autojen vä
lissä oli isompia katollisia tiloja, joita sanottiin lintaasiksi, joka nykykielellä olisi korsu. Varsin suuri lintaasi, joka lienee ollut joukkosidontapaikka JSP, sijaitsi K äkyessä, sen vieressä oli m on
ta kym m entä reikää käsittävä käym ä
lä eli hyyssi.
Meillä pojilla oli hauskaa, kun saim m e juoksennella kaivantojen eri sokkeloissa.
* * *
V allihauta-aika toi Saarijärvelle vilkkautta ja kaikenlaisia onnenonki
joita. R aha liikkui, kauppa kävi ja m aataloustuotteet tekivät korotetuilla
P y h d k o sk i
Iso-Utfflperoinen
Pi«ni-lumperotr>en
v a r a s ' o
tien qtia
ilammit
Kunniavuori
;onlampi
Kontti la
K aakon m äki
Kuhnonlc J y v ä s k y l ä
K o k k o la
K arttapiirros: Saarijärven kirkonky
län ym päristöä. Vallihautojen paikat num eroitu. Numero 1 Paskomäki — 2 K äkyenkangas — 3 konttilanm äki — 4 Kaakonm äki — 5 Huippulan mäki
— 6 Pyhäkoski — 7 maantien alla ole
va vartioitu varasto. — Tieverkosto vallihautojen kaivun ajalta. — Kartas
sa näkyvä "Ryssien tie” numero 8 Py- häkoskelle rakennettiin vallitöiden yh- deydessä ja on siitä saanut nimensä.
Saarijärvi
K u sia is m a k i
P yh äjärv i
n_n_n_n_ru v a i li h a u t a
M ä k e lä n la n ^ j
13
hinnoilla kauppansa. M aailm ansodan aikana m arkan arvo laski 14 penniin.
P aikkakunnalla herätti yleistä p a
heksuntaa lem m ensuhteiden syntymi
nen m uutam ien naisten ja solttujen välille. Töiden loputtua syksyllä 1916 su h te et kuitenkin päättyivät sydänsu- ruihin ja kaipauksiin. Jäipä eräille nai
sille eläviä m uistojakin, aviottom ia lapsia.
H uom iota herättävin oli vallitöitä johtavan upseerin ja hänen asuntonsa kauniin 19-vuotiaan tytön hellä suh
de. T äm än suhteen inspiroim ana nai
nen kirjoitti nim ettöm änä kirjan
"L au lu särjetystä sydäm estä” . K irja oli painettu Helsingissä Purom iehen kirjapainossa 1921. M inulle on k erro t
tu, e ttä täm ä pieni tunteellisia k erto m uksia sisältävä teos on ensim m äinen saarijärveläisen kirjoittam a kirja.
* * *
K erron tässä vain kirkonkylän ja R ahkolan kylän seudulla tapahtuneis
ta väliköistä, joihin koulupoika-aikai- set m uistitietoni ulottuvat.
L isätietoja olen saanut mv. Kaarlo Kautolta, joka vallihautojen lähellä asuneena ja hevospoikana — 5 mk päiväpalkalla — vallitöissä m ukana ol
leena m uisti tarkasti hautojen paikat sam oin kuin m uitakin tapahtum ia.
O lipa hän kerran käynyt kavereidensa kanssa heittäm ässä avoim esta varas
tosta piikkilankoja ja aspeja vieressä olevaan lam peen.
Suom en itsenäistyttyä parin vuoden k u lu ttu a vaihtoihin käytetyt puut sa
m oin kuin m uutkin vahingot korvat
tiin valtion puolesta. H audoissa ole
vat p uut myytiin ja ostajat saivat nos
ta a ne om aan käyttöönsä tarve- ja polttopuiksi.
N yt 65 vuoden kuluessa vallihaudat ovat sortuneet sisään ja tasoittuneet.
P uusto ja kasvillisuus ovat peittäneet ne alleen, joten en saanut niistä enää julkaisukelpoista valokuvaakaan. M o
nin paikoin kyllä vieläkin nähdään h au tak etju n sijainti. M uistitietoa on kuitenkin vähän vielä jäljellä, m utta sekin häipyy ajan m ukana.
Koulupoikien kepposia — murto ammusvarastoon
M eillä koulupojilla oli mielissä ko va ryssän viha. Solttujen kävellessä il
taisin naisten kanssa M annilan m änni
kössä me kivitimme heitä m äen päälle
päivällä varaam illam m e kivillä. Tästä seurasi, että soltut m äärättiin pitä
m ään aina ulkona liikkuessa pistim et vyöllä.
Vallitöiden loputtua jäljelle jäi pie
nehkö m äärä solttuja vahtim aan m aantien alla Peltolam m in rannassa olevaa varastoa, jossa oli piikkilanko
ja ja räjähdysaineita. H ekin poistui
vat V enäjälle maaliskuussa 1917 ta pahtuneen vallankum ouksen aikana.
Syksyllä 1916 Kivenpellolle tehdyltä koulun p erunaretkeltä palattaessa jä t
täytyi m eitä 4 poikaa — Niilo Karhu- m äki, A rm as T arvainen, H annes K o
ponen ja k irjoittaja — m uusta joukos
ta jälkeen ottam aan selvää aikaisem min valm istuneista vallihaudoista ja siellä olevista varastoista.
Suutari L indem annin asunnon koh
dalla m aantien alla oli varasto (kartas
sa n:o 7), jossa arvelimme olevan meille h aluttuja am pum atarvikkeita, koska venäläinen sotam ies, joka käve
li m aantiellä, oli pantu sitä vahti
m aan. V artiokoju oli myös likellä va
rastoa.
R etk eltä palattua teim m e sotasuun
nitelm an ja lähdim m e yön tullen pi
m eässä ja sateisena syysyönä varas
toon tutustum aan.
Saavuimme kiertotietä varaston kohdalla olevan Peltolam m in rantaan ja siitä hiipien ja vartiom iestä silmällä pitäen m aahan kaivettuun käytävään, jossa oli varastoon johtava ovi ja lan
kuista tehty luukku, jotk a olivat luk
kojen lisäksi varm istetut venäläisten ja paikallisen nim ism iehen lakkasine- teillä.
V artiom iehen käveltyä jonkun m at
kan päähän löimme arvelem atta m u
kana tuom allam m e suurella puunuijal
la luukun sisään, josta m enimme va
rastoon.
V arastosta löysimme kynttilän va
lossa m eille toisarvoisten tavarain jo u kosta tulilankaa, dynam iittia ja nalle
ja. M ainittujen tavaroiden lisäksi otim m e myös piikkilanka-aspeja, jo t
ka vaihdoim m e kauppias V äätäiseltä makeisiin.
Jännittävin hetki varastossa oli, kun eräs k attoon ulottuva laatikkokasa va
rom attom uudesta kaatui kovalla ryti
nällä.
V artiom iehen tullessa ainoana pe
lastuksena pidim m e suunniteltua yh
teislaukausta tussareista. Sitä varten heti rytinän jälkeen asetuim m e luu
kun suulle tussarit ojossa valmiina yh
teislaukaukseen, jos vaan joku ihmis
hahm o olisi ilm estynyt varastoon jo h tavaan käytävään.
Tiellä kävelevä vartiom ies ei kuiten
kaan kolinaa sen enem pää kuin m uu
tak aan liikettä kuullut. Siksi retkem m e onnistui täysin suunnitelm ien m u
kaan. E m m e edes jo u tu n e et kuulustel
taviksi, vaikka tutkim uksia asiassa oli pidetty.
Saam am m e saaliin piilotimm e eri paikkoihin. P arhaana varastopaikkana pidim m e m anttaalikunnan viljavaras
ton alustaa, jonne kissanreiästä ai
noastaan m eidän kokoam m e olevat p o ja t m ahtuivat. — Miten am pum a
tarp eet käytim m e on eri juttu.
Olin silloin 14-vuotias. Jälkeenpäin ajatellen se oli m ielettöm än uhkaroh
kea seikkailu, johon en enää lähtisi.
14
