A uvo Telkki
Tähdenvälejä Lievestuoreelta vuosilta 1946-1957
Jatkosodan jälkeen olin T am p ereen hiippakunnan T uom i
okapitulin m ääräyksestä Jy
väskylän kau punkiseurakun
nan v.t. kappalaisena aina m arraskuun 1945 loppuun saakka ja sen jälkeen vielä Säy
nätsalon seurakunnan v.t.
kirkk o h erran a joulukuun ajan. K un tiesin virkam ääräyk- seni Säynätsalossa päättyvän joulun 1945 jälk een , anoin T uom iokapitulilta m ääräystä vanhaan tehtävääni Keski- Suom en kristillisen nuoriso
työn piirijärjestön sihteeriksi työalueena Keski-Suom en lää
nin alueen seurakunnat. O dot- telin T uom iokapitulin vastaus
ta anom ukseeni, kunnes uuden vuoden alkupäivinä tuli postis
sa kirje, jossa ilm oitettiin 3.1.1946 päätetyn toim ipai
kakseni Lievestuore Laukaan seurakunnan virallisena apu
laisena. Pian sain myöskin L aukaasta kirkkoneuvoston p ö y täkirjao tteen , missä m ääri
teltiin toim ialueekseni H ohon, M arkkulan, Saarilam m in, Lie
vestuoreen, M etsolahden, Pal- vajärven, Savion ja Puttolan kinkeripiirit.
Pieni perheeni - Irm a ja Tuula - jäi edelleen asum aan Jyväskylään ja m inulle oli va
rattu huone Tilda ja O nni H er- rasen kodin yläkerrasta. Ruo- kailum ahdollisuus oli jä rje ste t
ty H aarlan tehtaan virkailijoi
den ruokalasta, jo ta Aili O ja lan Kaisa-sisar oli hoitam assa.
Erinom aisten järjestely jen an
siosta tunsin heti, että olin te r
vetullut paikkakunnalle. Sa
m alla koko Lievestuore ym pä
ristöineen osoittautui paikka
kunnaksi, joka ei hevin jää vuosienkaan poissaolon aikana läm m ittäm ästä m ieltä. H yvät ihm issuhteet, ilot ja vaikeudet koettiin silloin yhteisinä.
* * *
L ievestuoreelta oli siihen ai
kaan L aukaan seurakunnalla om a hautausm aa, jo ka oli vi
hitty tarkoitukseensa 1920-lu- vun alussa. H autausm aalla oli lautarakenteinen työkalukop- pi, jo ta jouduttiin käyttäm ään usein myöskin ruum ishuonee
na. M uistelen, että joskus oli sinne sijoitettu jop a kuusi vai
najaa, vaikka koppi oli kovin pieni. Jum alanpalvelukset pi
dettiin tehtaan Seuratalossa.
Ensim m äinen jum alanpalvelus oli loppiaispäivänä 1946, jo l
loin Seuratalo oli ääriään myö
ten täynnä paikkakuntalaisia.
Uusi pappi esittäytyi näin seu
rakuntalaisille ja samalla sai in
nostavan kosketuksen seura- kuntalaisiinsa. K anttori-urku
rin tehtäviä hoiti alusta alkaen peräti viisi vuotta varatuom ari Olavi Pyhälä uskollisesti ja tehtäväänsä pan eutu neen a tai
tavasti.
* * *
Seurakuntatyön järjestely eri kyliin vei alussa om an ai
kansa. Järjestetyissä seuroissa otettiin asia tavallisesti keskus
telun alaiseksi ja yhdessä etsit
tiin m ahdollisuuksia. Näin syn
tyi mm. m erim ieslähetysom pe- luseura H oholle ja Puttolaan.
M erim ieslähteysseuran edus
taja t jo h tajaansa m yöten kävi
vät usein puhum assa asiastansa ja niin taitaa m erm ieslähetysa- sia olla vielä tänäkin päivänä elinvoim aisena harrastuksena m ainituilla paikkakunnilla.
M uistan, kuinka perusteelli
sesti keskusteltiin Palvajärvel- lä, m ikä om peluseura sinne p e
rustetaan ja niin syntyi Beta- nia-piiri tukem aan orpokoti Betanian toim intaa Suom us
salm ella. L ähetyspiirejäoli toi
m innassa L ievestuoreella ja M etsolahdessa. D iakoniapiirit taas toim ivat L ievestuoreella, Saviolla ja Saarilam milla.
S eurakuntakuoro starttasi innostuneesti yli 60 laulajan voimin. M ukana oli m iehinä ja naisia, aikaisem m in kuorossa laulaneita ja m onia vasta-alka
neita. U sein m iehet erehtyivät laulam aan sopraanon ääntä - se kun oli tutum pi - m utta vä
hitellen opittiin kukin laula
m aan om aa stem m aa. Johtaja oli vaativa, m utta tuloksiakin niin tuli.
R aam attupiiritoim inta alkoi myöskin pian ja kokosi uskolli
set osanottajansa. Seurat eri puolilla toim ialuetta kokosivat kyläläisiä suurin joukoin. Pu- hujaveljistä ei ollut puu tetta.
Taisi olla erään k erran seurat kodissa, jo h o n oli k ok o o n tu nut p uh eenvuoron käyttäjiä niin paljo n, e ttä lukum äärä ylitti 20. L ukum äärästä voi jo ku sanoa, että se m eni ”ohi oi
vallisen” , m utta m ielestäni sil
loin ja vielä nytkin se osoittaa vallinnutta palvelualttiutta.
Y hteistä asiaa tahdottiin yh
dessä hoitaa - pappi ei ollut yk
sin.
* * *
T ultuani Lievestuoreelle jouduin pian perheen h u o ltaja
na tekem ään laskelm ia talo u dellisesta toim eentulosta.
O piskeluvelat olivat vielä m ak sam atta, kun aika oli m ennyt sodassa ja palkkatulot olivat olem attom at. Perhe eli avus
tusten varassa. Laskelm at osoittivat, että velkaannun yhä lisää. N äin ollen aloin suunni
tella hakeutum ista tehtäviin, joissa palkkatulot olisivat riit
tävät. A siasta lienee ollut kes- 37
kustelua joidenkin ystävien kanssa. Seurauksena oli, että parin kuukauden kuluttua m aaliskuun 9. päivänä oli taas sunnuntai ja Seuratalon ju m a lanpalvelukseen oli k ok o o n tu nut seurakunta viim eistä p aik kaa m yöten.
Jum alanpalveluksen p ääty t
tyä nousin tapani m ukaan jää- hyväistäm ään seurak u ntaa ja lausum aan tervetulleeksi seu- raavana sunnuntaina uudel
leen. Eteeni astui o p e tta ja T a pio Suhonen ja alkoi pitää pu h etta nim ipäiväänsä ja 33-vuo- tissyntym äpäiväänsä viettäväl
le papille. A jattelin, että kovin on juhlallista ja taitaa m ennä jo ohi ansioiden. H äm m ästyk
sen, ilon ja ansiottom uuden ajatukset risteilivät m ielessä, kun puhuja lopuksi ojensi pankkikirjan täysin käyttöoi
keuksin ja vihdoin k otona asi
aan parem m in perehdyttyä kir
ja osoitti sum m aa, jolla saatoin vapau tu a opiskelu- ja m uista veloistani. Seurakuntalaiset tehtaalla ja muissa tehtävissä olivat suurella joukolla osallis
tun eet keräykseen, jolla osoi
tettiin velkojensa alla kipuile
valle papille, kuinka R aam a
tun sana: "K atsokaan taivaan lintuja, kuinka taivaallinen Isä pitää niistä huolen . . - pi
tää paikkansa. Kun sitten m yö
hem m in diakoniatyön tiim oilta kuljin joulun alla ja m uulloin
kin auttam assa taloudellisissa ja m uissakin vaikeuksissa ole
via, usein sain kuulla: "Tulit kuin Jum alan läh e ttä m än ä .”
* * *
M atkat toim inta-alueeni eri kyliin suoritin useim m iten p ol
kupyörällä, jo n k a T u om ioka
pituli välitti R uotsista saatuna.
Polkupyörä oli osaksi ru o tsa
laisten lahjaa, josta saaja jo u tui m aksam aan 5000,- silloista rahaa. L aukaan historiassa on valokuva, missä ajelen m aini
tulla pyörällä. K iireellisten 38
m atkojeni ku ljettajan a toimi ansiokkaasti ja täsm ällisesti - näin todella oli - E ino T u ru nen. Jos hänellä ei ollut henki
löautoa sillä hetkellä käytös
sänsä, hän tuli isolla linja-au- tolla tai n.s. sekajunalla, missä peräosa oli varattu tavaran kul
jettam ista varten. M atkoilla tietenkin saattoi tap ah tu a pie
niä kom m elluksia, m utta niistä selvittiin E inon rauhallisuudel
la ja yhteisellä huum orintajul
la. Taisim m e olla Saarilam m in U udellatalolla häissä, kun en sin olim me käyneet V uonteella kaksi lasta kastam assa. H äiden jälk een olim me lähtem ässä ko
tiin, kun sekajunan m oottori tukehtui liialliseen kaasuttam i
seen. Välillä kehitettiin silloin käytettyä häkää - bensiiniä ei ollut käytettävissä - ja välillä taas startattiin. M oottori ei käynnistynyt ja aikaa kului. Ir
ma odotti jossakin kotim atkan varrella T uulan kanssa. Joku kylän mies tuli jo m inulle sano
m aan: ”Ä lä lähde Turusen kanssa. Näin siinä k ä y .” Kun aikaa oli kulunut yrittäm isessä ja yrittäm isessä, m oottori alkoi käydä hienosti hyristen ja niin alkoi iloinen kotim atka. Eino T urun en viritti laulun: ”T ää on vain m aailm aa, eikä sen kum m em paa, paratiisiksi ei tätä saa. E ikä kannata täälF, täm än m aan kuoren pääll’ käydä tu r
hia herm oilem aan” . Sisimmäs
säni alkoi soida vakaa ääni: T ä mä on m inun kaverini.
* * *
V ähitellen alettiin Lieves
tuoreelle rak en taa L aukaan seurakunnan toim esta. E rit
täin tervetullut tapahtum a oli, kun K elkkam äen hautaus
m aalle saatiin kellari. Talvi
pakkasella saatoim m e suorit
taa vainajan siunaam isen Kel
larissa ja näin haudalla pysäh
tymisen aika lyheni. H uom at
tava edistysaskel oli, kun om a seurakuntakoti valmistui.
Kiinteistö rakenn ettiin H a a r
lan teh taalta vuokratulle to n tille. V uotuisen vuokran sitou
tui eläessään m aksam aan te h taan työmies Aleksi H ytönen.
V uokran m aksam isellaan hän kantoi om an kortensa yhtei
seen kekoon ja sam alla osoitti, kuinka seurakuntatyö pidettiin yhteisenä asiana.
* * *
O soituksen vallinneesta yh- teishengestä on m ainittava K elkkam äen sankarihauta- m uistom erkin hankkim inen.
T arkoitusta varten oli jo jo n kin aikaa kerätty varoja, jo tk a kuitenkin inflaatio kulutti.
M uistelen, että varoja oli n.
14.000 m arkkaa. Kun asia oli vihdoin kypsynyt, valittiin teh tävää varten eri kansalaispiire
jä edustava toim ikunta, joka ryhtyi asiaa hoitam aan. Pantiin toim een keräys, jo h on L au kaan kunnalta saatiin 400.000 m arkkaa. S eurakunta osallis
tui keräykseen ja eri puolilta tuli varoja. H anke m aksoi yli m iljoona m arkkaa. Kun kaikki laskut oli m aksettu, jäi vielä ra haa lähes 100.000 m arkkaa h au to jen hoitam ista varten.
M uistom erkin suunnitteli ark
kitehti Jorm a Paatola. M uisto
m erkki on näyttävä ja puhutte- leva. Se näkyy juhlavana ohit
tavalla tiellä kulkijalle. M uis
tom erkkiin on kaiverrettu kak
si ajatusta: pro patria = isän
m aan puolesta ja kansa elää.
* * *
Perheelläni oli hyvä ystävä, jok a usein viipyi kodissam m e, milloin m ato nku teita leikkaa
m assa, milloin paikkaam assa ja parsim assa, toisinaan lapsia kaitsem assa taikka poikkesi m uuten vain ohi kulkiessaan.
V uosien kuluessa tulivat hänen m oninaiset lahjansa esille.
Usein hän otti nuottivirsikirjan esille ja meni pianon ääreen e t
simään entuudestaan tu n te m attom alle virrelle sävelmää.
H än kertoi aikanaan rippikou
lussa opetetun nuottien nimet ja sol-m i-saationa hän löysi uu den sävelm än haluam allensa virrelle. Joskus kokeilin Kaija- laisen Iidan huum orin tajua, m utta hän osasi "m aksaa sa
malla m italla". Saattoipa hän tarttu a "k elv o to n ta” isäntään
sä kaksin käsin tukasta kiinni ja puistella "että m uistat". Kun nykyisin ainakin yhden kerran poikkean kesäisin K elkkam ä
en hautausm aalle, m enen aina Iidan haudalla ja hyräilen:
Mun kanteleeni kauniimm in taivaassa kerran soi. Näin m uistelen jaloa perheeni ystä
vää.
Käydessäni K elkkam äen hautausm aalla kiertelen eri puolilla m uistelem assa vanho
ja ystäviä. K aijalan Iidan hau dan lisäksi pysähdyn joka sun
nuntaisen jum alanpalvelukses
sa kävijän Takalan M alakiaan kum m un ääressä. Käyn myös
kin teh taan valkaisuosastolla äkkiä nukkuneen Y rjö K arja
laisen kum m ulla m uistellen vii
m eistä tapaam istam m e Työvä
entalon portilla jouluaattona.
Olin silloin viem ässä jo u lu ter
vehdyksiä eri puolille kylää.
Pysähdyin m ainitulla portilla seisoneen Y rjön luo toivotta
m aan hänelle hyvää joulua.
Y rjö loihe lausum aan: "m inä niin tykkään sinusta” . V as
taukseni oli: ”ja m inä sinusta” . Tykky oli m olem m inpuolista.
* * *
K elkkam äen hautausm aalta on nykyisin m elko täydellinen k artta, m inkä pois lähtiessäni luovutin. Se k artta oli m onen vuoden ahkeroim isen tulokse
na syntynyt. K un jouduin hoi
tam aan L ievestuoreen seura
kunnallisia asioita ja k arttaa ei haudoista entu udestaan ollut, ryhdyin paikallisen M artta-yh- distyksen avustam ana jä rje stä
m ään hautausm aan hoitopäi
viä aina keväisin. Irm a Niem i
nen, sittem m in V erava toi ku
kan taim ia ja samoin teki Vih
tori V alkeinen. Jyväskylästä tuli M artta-piirin konsulentti Airi Joutsim ies opastam aan hau to jen hoidossa. K ansaa ko
koontui paljon kunnostam aan om aistensa hautoja. Kiertelin ja kyselin om aisilta, ketä mis
säkin on haudattuna ja niin vuosien varrella syntyi tarpeel
linen kartta.
Kelkkam äen hautauksissa oli aikanaan usein esiveisaaja- na Severus V esander. Kun kä
vin häntä viimeisinä elinvuosi
naan tapaam assa M äntyojan vinttikam arissa, missä hänen sairasvuoteensa oli, sanoin jos
kus: ”Te olette täällä aivan yk
sin .” Tähän Severus vastasi;
”niin olen, m utta en m inä oike
astaan ole yksin.” H än viittasi seinällä olevaan Jeesus G etse- m anessa-taulun valokuvajäl- jennökseen ja jatkoi; "M inun H errani ja V apahtani on lu
pauksensa m ukaan täällä kans
san i.”
* * *
T yötoverinani oli usein E etu M äkinen M etsolahdesta. H ä
net tunnettiin kyläkunnassansa ja koko Jyväskylän ym päris
tössä Ilveksen E etuna. V an
hoilla päivillään hän opetteli vielä ajam aan polkupyörällä ja oli m uutenkin k etterä liikkeis
sänsä. Kun oli sunnuntaipäivä kierrelty seuroissa eri puolilla ja palattiin vihdoin väsyneinä päivän puuhista pappilaan, E e tu halusi vielä suorittaa iltavoi- m istelunsa. H än asettui käsi
nojaan lattialle varpaat ja käm m enet kiinni lattiassa. Siitä hän ponnisti itsensä ylös ja löi käm m enet ja jalat yhteen pudoten taas käsiensä ja varpaittensa varaan lattialle. T ietenkin se oli m ielenkiintoista iltaohjel
m aa lapsillekin, jo tk a innok
kaasti yrittivät sitä sam aa, mi
kä Eetulle onnistui.
* * *
Kun olimme olleet Lieves
tuoreella 12 vuotta, sain suori
tettu a runsaan seurakuntatyön ohessa pastoraalitutkintoni T am pereen tuom iokapitulissa.
Silloin ajateltiin, että papin pi
tää hakeutua vakinaiseen vir
kaan. Lievestuoreen virka oli virallisen apulaisen ylim ääräi
nen virka. Paikkakunnalla oli ollut keskustelua, että virkani m uutettaisiin kappalaisen vi
raksi, m utta kun näin ei tap ah
tunut, niin hain Viitasaarelle kappalaiseksi ja tulin valituksi.
Ä änim äärä oli 87, toiset saivat 81 ja 67. Vaali oli kovin tasavä
kinen. Ja niin tuli m uutto, mi
kä oli vaikea. Kun m yöhem min tulim m e Lievestuoreelle käym ään, niin lapset pyysivät K elkkam äen "myrkkylam - m in” kohdalla pysähtym ään - sekin tuoksu oli niin v iehättä
vä. Koko perheen sydän jäi Lievestuoreelle. M yöhemm in olen tullut havaitsem aan, ettei se sittenkään ole niin tärkeää, onko papilla vakinainen virka.
Jos pappi rakastaa teh täv ään sä, ei viihtyminen riipu viran vakinaisuudesta taikka ylimää- räisyydestä. Lievestuoreen apulaisen vuodet olivat m ielui
sia ja m uistot niistä vuosista rakkaita. Myöskin viimeiset virkavuoteni Lahden sairaala- sielunhoitajan ylimääräisessä virassa olivat sisältörikkaita, joita kiitollisin mielin m uiste
len.
A uvo Telkki
39
