Eino Leinon Kainuu

(1)

Kuva: Kainuun Museo/ Kuva-arkisto

Kansallisrunoilijamme Eino Leino (1878–1926) syntyi Paltaniemellä, joka Leinon aikaan oli osa Paltamoa, mutta on sittemmin liitetty Kajaaniin. Leinon synnyinseudun luonto ja Kainuussa kuullut tarinat olivat ehtymätön lähde runoilijalle. Leinolle luultavasti rakkain kotimaisema oli kotitalon Hövelön rannalta avautuva Oulujärvi.

Nuoruudessaan Leino seurasi kotirannastaan tervansoutajien matkaa Ouluun ja kuuli taukoa pitämään pysähtyneiltä soutajilta monia jännittäviä tarinoita. Leino kolusi Oulujärven rantoja ja saaria myös vanhimman veljensä kanssa, joka kansatieteilijänä tutki kotiseutunsa historiaa systemaattisesti. Välillä Eino Leino purjehti myös omin päin Oulujärven talollisten tyttöjä riiaamaan. Leinon monet kotiseuturetket ulottuivat ainakin nykyisen Paltamon puolelle ja Sotkamon Vuokattiin. Näiltä retkiltä sai alkunsa esimerkiksi Kivesjärveläiset-runokokoelma. Seuraavassa on esitelty lyhyesti joitakin runoilijan tuotannossa näkyviä ja hänelle tärkeitä kainuulaisia paikkoja. Mukana ovat Hövelö, Paltaniemen kuvakirkko, Oulujärvi, Kajaanin linnanrauniot ja Vuokatti.

(2)

Hövelö

Eino Leino syntyi kuvassa näkyvässä Hövelön talossa 1878. Talo on kuvattu Hövelönlahden, tai Leinon mukaan "Lemmenlahden", vastarannalta 1900-luvun alkupuolella.

Hövelö on rakennettu 1820 Mattilan tilan torpaksi. Sen osti pian Paltamon kirkkoherra ja myöhemmin hänen poikansa, myös kirkkoherra. 1834 piirilääkäri Elias Lönnrot osti talon, mutta möi sen jo 1835 takaisin kirkkoherrojen suvulle. Hän ehti kuitenkin kirjoittaa suuren osan Vanhasta Kalevalasta Hövelössä.

Eino Leinon isä maanmittari Antti Lönnbohm osti Hövelön 1858. Hän kunnosti ja laajensi kaksihuoneisen torpan kuudeksi huoneeksi ja keittiöksi sekä lisäsi talon viljelyksiä ostamalla ja raivaamalla itse lisää maata. Hän myös istutti Hövelöön johtavan tien varrelle koivuja.

Eino Leino itse on kuvaillut Hövelöä näin vierailessaan siellä viimeisen kerran ennen kuolemaansa vuonna 1925:

"Talo lahden rannalla, korkeitten riippakoivujen suojassa, vastapäätä sankkaa kuusimetsää.

Talossa kaksi puolta, jotka yhdessä pitkän aittarakennuksen ja sen edessä olevan nauris- ja hernemaan kanssa yläpihan muodostavat. Alapihan järven rannalla rajoittavat taas läävät, tallit, halko- ja vaunuvajat ynnä niiden päätepisteenä väenpirtti, pitkän matalan vanhanpuolen päätyä vastapäätä. Yläpihalta tie saunaan ja uimahuoneeseen.

Alapihalta, puutarhan toiselta puolelta, pitkälle rantalaiturille, jonka kahden puolen veneet ja ymmyrkäiset venetelat. Uloimpana riihet, heinäladot, niitut, pellot ja jälleen syvä metsänrinne.

(3)

Tuossa talossa olen syntynyt siis! Tuon jo vanhuuttaan vaipuvan ja sammaloituvan alarakennuksen toisessa kapeassa päätykamarissa siis olen ensikerran nähnyt isäni Auringon lempeän, siunaavan silmänluonnin.

Siinä, saman kuuman ja heleän heinäkuun aamunkoitteessa on emoni Maa minut kerran kivulla ja vaivalla helmastaan kirvoittanut." (Leino, Eino. 1925. Elämäni kuvakirja. Hki: Otava) Eino Leinon isä ja äiti seurasivat tarkkaan maailman tapahtumia ja pitivät kulttuuriharrastuksia suuressa arvossa. He osallistuivat ahkerasti säätyläiselämään ja monet uudistukset levisivät lähiympäristöön juuri Hövelöstä. Eino Leinon varhaista luku- ja kirjoitusharrastusta ei väheksytty, vaan häntä kannustettiin niin vanhempien kuin kymmenpäisen sisaruslauman toimesta.

Hövelö jäi Leinon vanhempien kuoleman jälkeen Kaarlo-veljelle, joka möi sen vuonna 1922 maanviljelijä Haapalaiselle ja taiteilija Tuhkaselle, joista jälkimmäinen lunasti sen myöhemmin kokonaan itselleen. Hövelö alkoi rappeutua ja 50-luvulla kun sen kulttuurihistoriallinen arvo tajuttiin, se myös jouduttiin purkamaan huonon kuntonsa takia.

Hövelöstä otettiin kuitenkin tarkat mitat ja 1978 Eino Leinon syntymän 100- vuotisjuhlaan valmistui uusi kopio Hövelöstä. Eino Leino -talona tunnettu rakennus sijaitsee Paltaniemellä kuvakirkon läheisyydessä ja on kesäisin avoinna matkailijoille.

Alkuperäinen Hövelön tila on nykyään yksityiskäytössä.

(4)

Paltaniemen kuvakirkko

Eino Leinon synnyinseudun maamerkki on Paltaniemen kuvakirkko, joka on rakennettu isonvihan jälkeen vuonna 1726. Kuvassa kirkko on vuonna 1902 talviasussaan. Kuvan tunnelmaan voi päästä esimerkiksi runon Kuin kilpaa kulkuset soivat myötä.

Paltaniemi kuului aluksi Paltamon pitäjään ja vaikka Paltaniemi on liitetty Kajaaniin vuonna 1954, Paltaniemen kirkko kuuluu yhä edelleen Paltamon seurakunnalle.

Vihittäessä käyttöön vuonna 1726 kirkko oli Paltamon seurakunnan neljäs kirkko ja sisustukseltaan varsin vaatimaton.

Sisustamista ja kirkon parannustöitä jatkettiin pikku hiljaa seuraavina vuosina.

Alttaritaulun kirkko sai jo seuraavana vuonna, mutta esimerkiksi kuoriaitauksen vasta vuonna 1760. Rovastintarkastuksessa 50 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen kirkon todettiin olevan vielä pahasti keskeneräinen.

Seuraavan neljän vuoden aikana kuitenkin laitettiin tuulemaan ja vuonna 1781 piispantarkastuksessa hyväkuntoisen kirkon kattoa ja holveja jo koristeltiin. Taiteilijaksi oli tilattu Mikael Toppeliuksen oppipoika Emanuel Granberg. Raamattu-aiheisista seinämaalauksista tunnetuin on kirkkosalin sisäänkäynnin yläpuolelle maalattu Viimeinen tuomio. Sen kuvaamat helvetin kärsimykset herättivät perimätiedon mukaan seurakunnan naisväessä niin suurta kauhistusta, että maalauksen mieliä kuohuttava alaosa oli peitettävä valkoisella maalikerroksella.

Eino Leino mainitsee kirkon monessa runossaan, mutta varsinkin Paltaniemen kirkon katon ja holvin maalaus lienee innoittanut Kivesjärveläiset-runoelman (1901) kirjoittamisessa. Yhdeksännessä laulussa Leino mainitsee taideniekan sopivan rovastin

(5)

kanssa kuinka "Kuvan Paltamon kirkko saisi" ja Kymmenessä laulussa kuvaillaan kirkon maalaamista.

Eino Leinon nuoruusrunoissa kirkkoa ei mainita sen uskonnollisessa merkityksessä, vaan siihen liittyy ihmisten yhteen kokoontuminen ja mitä ilmeisimmin myös kylän tytärten katselu. Kirkossa käymisestä kertoo esimerkiksi runo Kullan kukkulalla. Eino Leinon vanhempien kuoltua runoissa nousee esille myös Paltaniemen kirkon vieressä sijaitseva Paltaniemen hautausmaa, jonne sekä hänen isänsä että äitinsä on haudattu.

Museovirasto remontoi Paltaniemen kuvakirkon sisätilat perusteellisesti vuonna 1990 ja kesällä 1992 myös kirkon paanukatto korjattiin. Kajaanin ja Paltamon seurakunnat järjestävät Paltaniemen kirkossa kesäisin muutaman jumalanpalveluksen ja myös jouluisin kirkkokansa kutsutaan Paltaniemelle koolle. Kesällä Paltaniemen kirkossa järjestetään myös konsertteja ja se on varsin suosittu kesähäiden pitopaikka.

(6)

Oulujärven ulappaa

Kuvassa on Oulujärven ulappaa vuodelta 1920. Vasemmalla kuvassa näkyvät Oulujärvelle tyypilliset hiekkatörmät, joiden korkeus voi parhaimmillaan olla useita kymmeniä metrejä. Vesi kuluttaa niitä jatkuvasti ja ne vyöryvät hiljalleen Oulujärveen.

Myös Eino Leinon synnyinpaikan Paltaniemen rannoilla on hiekka- eli paltatörmiä, jollaisen hän mainitseekin runossaan Erkki Pehrsson.

Kuvassa on nähtävissä myös Oulujärvelle toinen tyypillinen maisema eli suurten ulappojen rannattomuus. Vastarantaa on joissakin paikoissa lähes mahdotonta nähdä paljaalla silmällä suurten järvenselkien yli. Oulujärvi on Suomen neljänneksi suuri järvi.

Sen pinta-ala vaihtelee nykyään säännöstelyn vuoksi noin 780–940 neliökilometrin välillä. Sen keskisyvyys on kuitenkin vain seitsemän metriä. Valtaosan vedestään Oulujärvi saa Kiehimänjoesta ja Kajaaninjoesta, ja Oulujärven vedet laskevat puolestaan Oulujokeen.

Kuvan rannan aalloissa makaa vene, hyvin yleinen kulkuväline Eino Leinon aikaan.

Eino Leinolla kerrotaan myös olleen Oulunjärven ensimmäisiä purjeveneitä. Tämän veneen hän kuopuksena peri vanhemmilta veljiltään näiden muuttaessa pois kotoa. Eino Leino purjehtikin ahkerasti Oulujärvellä nuoruuskesinään ja monet purjehdusretket ovat yhä luettavissa hänen varhaisissa runoissaan. Oulujärvessä on 665 saarta. Suurin Oulujärven saarista on Manamansalo, jonka Eino Leino mainitsee runossaan Manamansalo. Saarten lisäksi Leinoa kiehtoivat Oulujärvelle näkyvät vaarat, joiden korkeat muodot kohosivat myös hänen kotilahtensa vastarannalla. Kivesvaara mainitaan keskeisenä elementtinä runoelmassa Kivesjärveläiset.

(7)

Kajaanin linnan rauniot

Kuvassa ovat Kajaanin linnan rauniot 1930-luvulta ennen niiden restaurointia. Linnan rauniot sijaitsevat Kajaanin keskustan tuntumassa Kajaaninjoessa Ämmäkosken pyörteissä. Kuvassa vasemmalla näkyy Ämmänsilta, joka sijaitsee raunioiden päällä lähes samalla paikalla tänä päivänäkin (tunnetaan nykyisin paremmin Linnansiltana).

Eino Leino kirjoitti Kajaanin linnasta runon vuonna 1890, ollessaan vasta 12-vuotias, ja teki sillä niin suuren vaikutuksen isoveljeensä Kasimir Leinoon, että tämä runon nähtyään salli pikkuveljensä ottaa käyttöön Leino-taiteilijanimen.

Kajaanin linnaa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1604 Ruotsin kuningas Kaarle IX:n määräyksestä, jolloin sen paikka valittiin sotilaallisia näkökohtia silmällä pitäen Ruotsi- Suomen rajan turvaksi. Ensimmäinen rakennusvaihe päättyi vuonna 1619 ja paikalle jäi asumaan pieni varusväki. Rakennuksia syntyi jonkin verran linnan ulkopuolelle Kajaaninjoen molemmille rannoille. Sen myötä sai alkunsa Kajaanin kaupunki, joka perustettiin virallisesti 1651. Linna joutui 1650 läänityksenä Kuningatar Kristiinalta Kreivi Pietari Brahelle. Brahen määräyksestä aloitettiin toinen rakennusvaihe, jossa puurakennukset korvattiin kivillä, jotta Kajaani olisi turvattu tulipaloilta. Linna muotoutui kaksikerroksiseksi, kokonaan harmaakivestä tehdyksi linnoitukseksi. Linnan valmistui ilmeisesti vasta vuonna 1666 Pietari Brahen aikana.

Linna ehti seistä luodollaan 50 vuotta, kunnes se antautui venäläisille isonvihan aikaan 24.2.1716 viisiviikkoisen piirityksen jälkeen. Pieni linnaa puolustanut joukko oli suurten nälkävuosien ja aiemman sarkasodan uuvuttama. Antautumisen jälkeen venäläiset räjäyttivät linnan antautuneiden omalla ruudilla, Kajaanin kaupunki poltettiin maan tasalle ja paikalle jäämään joutuneet kajaanilaiset vietiin sotavankeuteen Venäjälle.

(8)

Linnan restaurointia suunniteltiin jo 1700-luvulla isonvihan jälkeen ja uudelleen 1800- luvun lopulla, mutta nykyiseen kuntoon se laitettiin vasta 1930-luvulla.

Vuokatti

Kuva on otettu Vuokatinvaaralta 1890. Sen laelta näkyivät vielä tuolloin vanhojen kelohonkien välistä Sotkamon laajat vesistöt. Nykyisin näkymä on hiukan metsittyneempi, mutta Iso-Sapsojärvi erottuu yhä oikealla puolella laajana järvenä. Sen rannalla näkyvät vaaleana läiskänä Hiukan hiekat. Iso-Sapsojärven vasemmalla puolella salmien välissä näkyy silta, joka on yhä samalla paikalla. Sillan vasemmalla puolella kiertyy Pirttijärvi, joka laskee Nuasjärveen. Nuasjärvi laskee puolestaan Rehjaan, josta vesi virtaa Kajaaninjokea pitkin Oulujärveen.

Monissa Eino Leinon runoissa mainitaan Vuokatti nimeltä. Ensimmäisiä Vuokatti- aiheisia runoja lienee noin vuonna 1890 tehty Pohjolan maisema, mutta Vuokatti näyttelee tärkeää roolia myös Kodin kukka ja uhrikuusi - runokokoelmassa, joka julkaistiin 1920. Eino Leino on voinut saada Vuokatti-innostuksensa myös veljeltään kansatieteilijä O. A. F. Mustoselta, joka teki kirjallisuuden perusteella yhteenvetoa Vuokatista vuonna 1885 seuraavalla tavalla:

"Mathesius kertoo Vuokatista, että se on ½ peninkulmaa korkea, 3 pitkä ja ¾ leveä. Siellä on järvi täynnä kaloja ja se jymisee aina tapausten niinkuin nälkävuosien ja ruton edellä. Siitä sanotaan voivan nähdä 10–15 peninkulmaa Venäjän rajalle asti.

(9)

Tuneld sanoo Vuokatin olevan ¼ p. leveän. - Luotettavan talonpojan kertomusten mukaan on Vuokatin kukkulalla kaksi lampea, joissa on mustan sameaa vettä, ett'ei mikään kala menesty.

Lännempänä jälleen kuuluu samalla vuorella olevan muita kirkasvetisempiäkin lampia, myös kaksi, joista toisessa kuuluu toisinaan nähdyn nahkiaisen kaltaisia kaloja tai käärmeitä, kuten luullaan. Ennen pikku vihaa on lähimpään Tikkalanniemen taloon kuulunut kovia paukauksia,

jotta koko niemi on tärissyt."

(Mustonen, O. A. F. 1885. Tietoja Kajaanin kihlakunnasta ja etenkin Paltamon pitäjästä.

Hämeenlinna: Hämeen Sanomain Osakeyhtiön kirjapaino, s. 19–20.)

Vuokattiin ja varsinkin sen pohjattomaksi sanottuun lampeen liittyvät tarinat kiehtoivat Eino Leinoa. Runossa Hallan haltia Leino kertoo uhrikuusesta, joka nousee Vuokatin lammesta. Leinon runoissa mainitaan nimiltä myös Vuokatinvaaralta näkyvä Naapurinvaara ja Maanselän harjanteet.