Elämäni Pajupurolla : Sinikka Pohjonen haastatteli Hannes Autereen tytärtä Maire Rimmiä · DIGI

Sinikka Tafijanen

fiaa&tatteli ‘ffannes (Autereen tytärtä 'Maire 'Kiniiniä

‘Elämäni Tajupuralla

Maire Rimmi, o.s. Autere, on taiteilija Hannes Autereen en­

simmäisestä avioliitosta synty­

neistä lapsista ainoa elossa ole­

va. Hän on 85-vuotias ja asuu Pajupurolla poikansa Jarmon ja miniänsä Eilan luona. Is­

tuskelimme hänen kodikkaassa yläkerran asunnossaan, jonka ikkunasta näkyi monenlaisten lintujen hyörinä lintulautojen ympärillä. Meillä oli yhteisiä muistoja. Mairen tyttäret Eira ja Airi ovat olleet poikiemme Ta­

panin ja Petrin ”hoitotyttöjä”, ja pojat Pertti , Markku ja Jarmo

ovat taas olleet oppilaitamme.

Juttelimme ja Maire kertoi pit­

kän elämänsä vaiheista.

S u k u j u u r e t

?

ti Petäjävedeltä Saarijärven Pa­

jupurolle ja osti Pajupuron talon.

Matti Tarvaisen eli Haarasenmäen tyttärestä Eeva-Liisasta tuli hänen vai­

monsa eli isoäitini. Matti Haarasenmä- ki oli tunnettu seppä ja nikkari. Isäni Hannes Autere eli silloinen Johannes Piesanen, syntyi vuonna 1888, kahdek­

sasta lapsesta vanhimpana. Hän huvitti naapureita veistelemällä puusta hevo­

sia, lehmiä, koiria jne. Hänelle hahmo­

teltiin suutarin, metsurin tai metsän­

hoitajan ammattia.

Äitini Aino Armas Holm syntyi vuonna 1890 ja oli kotoisin Virroilta, nimismies Jalmari Holmin tytär. Ai­

non isä oli kuollut, ja leski oli jäänyt kahden lapsen kanssa puille paljaille - ei ollut eläkkeitä. Nimismiehen sisar Hulda Holm, Pajupuron kansakoulun­

opettaja, oli ottanut Ainon kasvattilap- sekseen. Nuoret toimivat innolla nuori- so-seurassa: Johannes puheenjohtajana ja Aino sihteerinä. He rakastuivat.

H e l s i n k i i n

Isäni koki 21-vuotiaana ainoaksi am- mattivaihtoehdokseen muuttaa Helsin­

kiin taidekouluun. Taavetti-isä antoi luvan lähteä sillä ehdolla, että pojan piti elättää itsensä työnteolla ja sitten, jos aikaa jäi, sai opiskella taidetta.

Äiti-Eeva itki, mutta nuoret Aino ja Johannes lähtivät Helsinkiin vuonna 1909. Johanneksella oli taskussa rahaa 20-30 markkaa.

Päivisin Johannes ansaitsi rahaa mm. suutarina, maalarina, lumenluo- jana kaupungin raitioteillä ja kesäisin erilaisissa maataloustöissä. Pienen lai­

nan turvin hän opiskeli iltaisin Ateneu­

min taideteollisuuskoulun iltakurssilla.

Hänet huomattiin. Heti samana vuonna hän sai kuvittaakseen esim. "Norta­

mon Jaarituksia” ja sadun "Avaimeton vakka”. Hän alkoi maalata, teki pieniä tinatöitä, koriste-, metalli- ja puuveis­

toksia. Kuuluisuutta alkoi tulla. Nuoret avioituivat vuonna 1913, ja samaan ai­

kaan isä otti nimekseen Hannes Aute­

re. Pojista Aarre syntyi vuonna 1913 ja Helmeri vuonna 1915.

Myös Ainon äiti pienen poikansa kanssa oli muuttanut Helsinkiin. Hän hoiti Autereen poikia, kun Aino kävi kauppakoulun. Todistuksessa oli myös maininta venäjän kielen opiskelusta.

Koulun jälkeen Aino-äiti puolestaan otti osaa perheen toimeentuloon puh­

taaksikirjoittajana.

P a l u u P a j u p u r o l l e

Isä kaipasi maalle, ja niin perhe palasi Pajupurolle vuonna 1919. He asuivat ensin vanhassa kotitalossa, Pajupuron talossa, mutta taidetta Autere teki kou­

lulla.

Isä ei ollut laiska mies, vaan heti hän alkoi rakentaa omaa taloa puron toisel­

le puolelle. Oltiin vähävaraisia. Rahoi­

tus tapahtui omalla työllä. Helsingin yhteydet jatkuivat, ja töitä sieltäkin riitti. Talo rakennettiin puista, joista oli otettu pettua. Nämä hirret haettiin vii-

M aire Rimmi nykyisessä kodissaan ker­

tom assa Sinikka Pohjoselle eläm ästään Pajupurolla.

M aire Rimmin isovanhem m at, Hannes Autereen isä ja äiti, Taavetti ja Eeva Pie­

sanen.

den-kuuden kilometrin päästä. Ainakin isän siskon mies Otto Manner ja Jal­

mari Laitinen olivat rakentajina. Talon nimeksi tuli Puronmäki.

Isä rakasti kaikkea pientä, niinpä punainen talokin oli pieni. Ensin teh­

tiin keittiö ja valkoinen kamari. Per­

he muutti uuteen kotiin syyskuussa, ja minä synnyin huhtikuussa vuonna 1920 valekuolleena. Kätilö oli kuulem­

ma hakannut minua selkään. Rakenta­

mista jatkettiin. Tien puolelle tehtiin parveke. Huoneita lisättiin: tumma ka­

mari, kirjasto ja vierashuone.

Toisessa rakennusvaiheessa ylä­

kertaan valmistui ateljee höyläpenk- keineen, äidin kamari kangaspuineen, tupa, jossa oli takka, sekä poikien huo­

ne. Valkoisen kamarin päälle rakennet­

tiin toinen parveke. Sitä ei enää ole.

Sinikka, joka oli syntynyt 1923, oli 4-5-vuotias, kulki päivisin rakennus­

miesten mukana. Tarvikkeita parvek­

keelle kuljetettiin ikkuna-aukosta, josta oli otettu pokat pois. Yhtenä yönä oli Sinikka unissaan hyppäämässä aukos­

ta alas, mutta äiti onneksi heräsi ja ehti saada tytöstä kiinni.

Alakerran kirjastosta minulle muu­

tettiin makuuhuone, mutta enhän minä siellä pysynyt nukkumassa.

Isällä oli omat työnsä, ja äiti huoleh­

ti taloudesta. Työtä riitti, ei ollut "pii­

koa”. Me lapset autoimme minkä osa-

simme. Oman aikansa äidillä vei, kun hän teki kauppakirjoja, yleensä käsin, vaikka meillä oli jonkinlainen kirjoi­

tuskonekin. Joskus oli oikein jono, kun hän täytti kyläläisten verokaavakkeita.

M i n ä k i n t u t u s t u i n S e r l a c h i u k s e e n

Nykyisen valkoisen päärakennuksen paikalla oli ateljee, jossa isä työsken­

teli kesäisin. Talvella sitä ei hennottu lämmittää. Isompia töitä, joita hän ei mahtunut tekemään yläkerran ateljees­

sa, hän teki Pellonpään tuvassa, esi­

merkiksi Serlachiuksen arkun kappa­

leet, jotka ovat nähtävänä nykyisinkin Mäntän siunauskappelissa.

Kun isä alkoi kulkea Mäntässä töis­

sä, hänet haettiin aina isoilla, hienoilla autoilla.

Pääsimme Sinikan kanssa mukaan, kun Huhkojärveä, Serlachiuksen maa- kartanoa rakennettiin. Isä oli suunnitel­

lut kaikki rakennukset, jopa huoneka­

lutkin. Isä maalasi parruja ja meille oli otettu hoitaja, ettemme vain putoaisi Huhkojärveen ja hukkuisi.

Itse Serlachius oli hyvin jäykkä mies, sellainen töksäys, jota lapsi vä­

hän kammoksui. Isä kyllä pani hänelle P ajupuron talo, M airen mumm ola ja H annes Autereen lapsuudenkoti. Kuva on 30-luvulta. Nykyisin talon om istaa Kaino Tarvai nen. Talon vanhassa riihessä pidetään kesäisin odotettu ja suosittu riihikirkko.

Puronm äki 20-luvun alussa. Taustalla näkyy Pellonpää, jo n k a tulipalo myöhemmin hävitti.

vastaan, jos oli asioista eri mieltä. Ker­

ran kun syötiin, Serlachius kysyi mi­

nulta, otanko lisää ruokaa. Minä vas­

tasin: ” Ei kiitos!” Luultavasti hän ei kuullut aran tytön vastausta ja ärjäisi:

”Pittää sanoa ei kiitos!” Minä tykkäsin huonoa.

Kävimme katsomassa kirkkoakin, jonka saarnastuoliin ja alttarin kaitee­

seen isä oli veistänyt Raamattu-aihei- sia reliefejä sekä urkuparven reunaan ihmisten arjen tapahtumia. Kirkossa ei vielä silloin ollut lattiaa. Serlachius houkutteli isää muuttamaan Mänttään, mutta isä rakasti Pajupuroa ja halusi asua siellä.

V a p a a l a p s u u s

Me lapset saimme kasvaa hyvin va­

paasti. Kesällä serkkujen kanssa oltiin paljon Pajupuron rannassa. Siellä ope­

teltiin uimaan ja huudettiin: ”Hoaro ja potki, poaro ja hotki!” Isä tuli kerran rantaan ja sanoi: "Ette soa huutoa niin kovvoa, ku ei tiijä, onko hätä.”

”Sain kerran syntymäpäivälahjaks kuttaperkkanuken peän. Uteliaana ras- sasin sen silimiä, ja ne irtos pois. Isä joutu sen korjoamaan jo ennen ku se laitettiin ruppiin, jonka äet tek. Ret- tuutin sitä yläkertaan ja huusin isälle:

Mikä nimeks? -Pane Saara! Ja Saara siitä tul.”

Tumma kamari. Hannes Autere itse suunnitteli ja kaiversi huonekalujen koristeet.

Jalm ari Laitinen teki kaluston. Tuttu M adonna, onkohan Saarijärven kirkossa?

A r k i s t a e l ä m ä ä

Helsingistä paluunsa jälkeen isä harras­

ti maanviljelystä. Muistan kun meillä oli yksi lehmä, jota kuljetin Pajupuron lehmien joukkoon aamuin illoin. Tien varressa saunan ja nykyisen ateljeen välissä oli jonkinlainen kellarinavet- ta, laipio oli kattona ja sen päällä oli lato. Myöhemmin Aarre-veli teki siitä itselleen kesämökin. Isä osti Haasia- lehdon talon maineen ja Kuopion tilan.

Jälkimmäinen kauppa purettiin. Meillä oli hevonen, yleensä neljä-viisi lehmää ja muutakin pientä karjaa. Olin kerran Haasialehdolla lehmiä paimenessa.

Lehtisen Eemi ja Rimmin Einari oli­

vat pellolla töissä. Lehmät karkasivat ja minä juoksin niitten perässä. Sillä aikaa pojat olivat panneet minun kä- sityöpussiini sammakon. Myöhemmin Einarista tulikin aviopuolisoni, liekö ollut rakkauden osoitus!

Meillä oli kanalassa noin sata kanaa ja viisi-kuusi kalkkunaa. Äiti hoiti nii­

tä aamuisin ja minä iltapäivällä. Yhte­

nä yönä kanalaan oli tunkeutunut kettu ja tappanut kaikki kanat. Oli se repinyt kalkkunoitten verkkoakin, mutta oli kai väsähtänyt kesken kaiken ja nukahta­

nut kanojen nukkumapöydälle. Äidillä oli aamulla edessään melkoinen näky:

A utereen perhe poseeraa puutarhassa luultavasti vuonna 1929. Sinikka istuu jalat pöydällä, johon äiti nojailee. Maire on penkin reunalla hattupäisen isän ja Helmerin välissä. Edessä Aarre Pom m i-koira sylissään.

kuin olisi ollut valkoinen, paksu matto lattialla. En muista, mitä niille kanoille tehtiin. Lieneekö syöty! Kun isä pa­

lasi Mäntästä Pajupurolle, hän luopui maanviljelyksestä kokonaan.

O p i n t i e l l e

Olen käynyt kiertokouluakin 6-7-vuo- tiaana pikkusiskoni Sinikan kanssa.

Sitä piti Linta Merruntaus, viikon Murronaholla ja toisen Pajupurolla.

Koulupulpetit kuljetettiin paikasta toi­

seen. Meillä oli savitaulut, joihin kir­

joitettiin. Siellä opetettiin lukemaan, ja laulettiin virsiä. Tulimme Murron- aholta koulusta nk. Kummitusmäkeen, ja Koskisen kaupan tytöt huusivat:”

Kummituksia!” Juoksimme metsään.

Kummitukset olivat opettaja Jäppinen ja hänen saarnaajamiehensä! Myö­

hemmin Koskisen kaupan paikalla oli Osuuskauppa.

Siihen aikaan varsinainen koulu aloitettiin yhdeksänvuotiaana, mut­

ta minä pääsin kouluun vuotta aikai­

semmin. Alakoulua oli joku viikko syksyllä ja keväällä. Sitten oli neljä vuotta kansakoulua. Olin vuoden ko­

tona, mutta sitten halusin käydä vielä jatkokoulun. Yhteiskouluun en halun­

nut mennä, vaikka rehtori Mustakallio kävi houkuttelemassa. Oli pula oppi­

laista. Pulma oli se, että piti olla mää­

rätty määrä oppilaita, jos koulu aikoi saada valtionapua.

Rippikoulu käytiin 15-vuotiaana, kuten nykyisinkin. Sitä pidettiin vuoro­

vuosin kirkolla ja Kolkanlahdessa, jos­

sa rovasti Winter oli rippi-isänä. Rippi­

kouluni siirtyi vuodella, koska halusin käydä sen kirkolla, josta minun oli helpompi kulkea pyörällä kotona. Hy­

vin harvoin yövyin erään neidin luona.

Hänellä oli koululaisia hoidossa.

Oli kevät ja olimme menossa ruo­

katunnilta rippikouluun, kun pastori Leikkonen istui potkukelkassa ja sanoi meille:” Menkää kottiin, minä en nyt jaksa lähteä”. Minä näin, että Notkolan Ville, yksi isän parhaita kavereita, oli hevosella kirkolla. Juoksin hänen pe­

räänsä, ja niin pääsin hänen kyydissään

kotiin, missä äiti kertoi: ” Kirkolta soi­

tettiin, että Leikkonen on kuollut. Tytöt olivat työntäneet hänet potkukelkalla kotiin.” Päätimme tyttöjen kanssa, että me emme pane valkoisia rippipukuja.

Kaikilla meillä oli mustat puvut.

M u u t o k s i a

Vuonna 1933 koululle tuli uusi opet­

tajatar, Saimi Juurikainen. Äiti oli ulospäin suuntautuva, ystävällinen ja iloinen ihminen. Hän otti uuden opet- tajattaren suojiinsa. Olihan opettaja siihen aikaan arvohenkilö. Lopulta äiti järjesti hänet meille asumaan ja huo­

M etsärinne Tarvaala-Pajupuro tien varrella. M aire, Einari ja Eira kesällä 1939.

Pastori Leikkonen rippikoululapsineen 5.10.1936. M aire Rimmi keskellä edes­

sä olevan lippalakkipäisen tytön taka-

Kontiomäki, noin puoli kilom etriä M etsärinteestä Tarvaalaan päin. M aire pihassa 23.8.1958.

mioi tätä erikoisesti. Minä en tykän­

nyt, ja kävi sitten niin kuin kävi. Tuli avioero ja äiti muutti Sinikan kanssa isältä saamaansa Haasialehdon taloon.

Lisäksi isä maksoi äidille Sinikan hoi­

dosta 200 markkaa kuukaudessa. Minä en lähtenyt mihinkään. Isä oli minulle kaikki kaikessa. Hän oli ystäväni. Hel- mer-veli kävi kotona minua lohdutta­

massa.

Autereen uudesta avioliitosta syntyi poika, Arto vuonna 1935. Saarijärven Joulu -lehdessä oli mm. hänen teke­

mänsä kansikuva "Madonna” vuon­

na 1996. Tytär, Sirpa syntyi vuonna 1951.

N a i m i s i i n

Aloimme seurustella Rimmin Eina­

rin kanssa. Kerran menimme sisälle lämmittelemään, isä kuuli ääniä ja tuli katsomaan: ”Ai työkös siinä oottekin”.

Hän hyväksyi meidät, ja niin me me­

nimme kihloihin. Olin 17-vuotias. Seu- raavana vuonna menimme naimisiin ja minä muutin äidin luo Haasialehdolle.

Samana vuonna 1938 syntyivät kakso­

set Eira ja Ritva, joka kuusiviikkoise- na nukkui pois. Saimme tästä talosta parisen hehtaaria maata ja Einari alkoi samana vuonna heti rakentaa Metsä- rinnettä isän tekemien piirustusten mu­

kaan. Talo oli pieni, kaksi huonetta ja eteinen, 4 kertaa 8 metriä. Muutimme sinne, ja siellä syntyivät Airi ja Eero.

Einari auttoi Haasialehdolla ja kävi metsätöissä. Pellon poikki tehtiin Haa-

sialehtoon jonkinlainen tie saunassa käyntiä ja pyykin pesua varten.

T a l v i s o t a j a j a t k o s o t a

Kun talvisota syttyi 30. päivänä mar­

raskuuta vuonna 1939, Eira oli puoli­

toistavuotias ja Airi oli syntynyt juhan­

nuksena. Rauha tuli 13. päivänä maa­

liskuuta seuraavana vuonna 1940. Ko­

tiin Einari pääsi vasta kesäkuun alussa.

Minä en oikeastaan muista tästä ajasta paljon mitään. Se on aivan kuin sumun peitossa. Välirauhan aikaan Einari ehti rakentaa saunan perustuksen.

Kun sitten jatkosota alkoi, tuotiin lappu pöydälle. Lähtö oli juhannusaat­

tona vuonna 1941. Einari lähti polku­

pyörällä kirkolle ja aikoi tulla käväise­

mään vielä kotona. Ei ehtinyt, ja niin minä hain pyörän pois. Eero oli kuu­

kauden vanha. Kerran nostin vauvan kopan pöydälle ja jätin tytöt, kaksi- ja kolmevuotiaat, "hoitamaan” vauvaa ja läksin Koskisen kauppaan. Siellä tuli kiire, kun yhtäkkiä minulle välähti:

"Entäpä, jos tytöt vetävät kopan lattial­

le". Kaikki kotona oli onneksi hyvin.

E l ä m ä e i o l l u t h e l p p o a .

Jotenkin päästiin eteenpäin. Äiti myi Haasialehdon Arvo ja Lilja Hietalalle ja osti "Pitkän Miinan” pojalta Taka­

lan Toivolta Pajupuron tien varresta Kuuselan. "Pitkä Miina” oli aikanaan ollut Pajupuron kansakoululla pidetty

keittäjä. Hietalat antoivat meidän käy­

dä heillä edelleen saunassa ja pyykillä.

Pyykin sai kuivattaa vintillä olevilla naruilla. Kuuselassa olin lasten kanssa yötäkin, ja äiti hoiti lapsia, kun minä kävin hakemassa kirkolta sotakuukau- sipalkan joko pyörällä tai potkurilla.

Oli kovia pakkasia, erikoisesti talviso- tatalvena. Paleli kauheasti.

Melkein kaikki kaupan tavara oli säännösteltyä. Kahvi, voi, sokeri, jau­

hot, lihat, vaatteet ym. olivat kortilla.

Kaikesta oli pulaa. Muistan, että ker­

ran sain kunnalta pojille housukankaat.

Aino-äiti ompeli niistä pojille housut.

Ensimmäisen mäenlaskun jälkeen ne hajosivat.

Rakennettiin oma sauna ja navetta­

kin. Airi sai sedältään Rimmin Matilta vasikan, josta kasvatettiin lehmä. Oli meillä jossakin vaiheessa kolmekin lehmää. Ne olivat Haasialehdolla ke­

sän äidin lehmien kanssa. Talveksi leh­

mille ostettiin heinät. Oli pieni peruna­

maakin. Työväestä oli pula, ja silloin keksittiin pitää talkoita. Äiti oli pitänyt esim. heinänniittotalkoot, ja nuoria oli tullut aina Hirvikankaalta asti. Näin nuoret saattoivat tavata toisiansa.

Jatkosodan aikana Einari pääsi lo­

malle ensin kolme kertaa puolen vuo­

den välein, sitten aina kolmen kuu­

kauden päästä, kerrallaan viikon-puo- litoista. Kulkuyhteydet olivat huonot, niin että matkoihin kului aikaa turhan paljon. Asemasodan aikana, kun ei hyökätty, miehet kuluttivat aikaansa tekemällä puhdetöitä. Einarikin oli lii­

mannut lautapohjalle olkia ja teki niis­

tä rasioita. Eiralla, Airilla ja minulla on sellaiset. Isotöinen oli 20-litran tai- kinakorvo, senkin hän toi lomalla käy­

dessään. Nyt se on täysin palvelleena muistona aitan vintillä. Käytössä tätä nykyä on miniä Eilan isän tekemä uusi leipäsaavi.

Kotiin Einari palasi huhtikuun lo­

pulla vuonna 1944. Lunta oli silloin vielä niin, että saappaan varresta sitä meni sisään.

R a u h a n t ö i h i n

Sodassa olleilla miehillä oli mahdol­

lisuus saada maanhankintatiloja. Eh­

tona oli, että oli vähintään neljä lasta.

Minä odotin neljättä lasta, ja Marttilan Esa hyväksyi sen. Pertti syntyi vuonna 1946 ja niin saatiin Kontiomäen tila.

Se lohkaistiin Tarvaalan Hovin maista Haasialehdosta Tarvaalaan päin. Nämä

M airen pojan M arkun puuveistos M uis­

to Lapin retkeltä Jarm o-veljen kanssa.

Täm ä ja M aire Rimmin kuva Sinikka Pohjonen, m uut kuvat M aire Rimmin album ista.

tilat olivat kooltaan noin 42 hehtaaria.

Kauppakirjat käytiin Einarin kanssa tekemässä Jyväskylässä. Ensin tehtiin tie ja raivattiin talon paikka. Puut kaa­

dettiin omalta maalta, ja Einari veisti ne kirveellä. Hän kertoi, että kellarin koko on sellainen, että sinne sopisi koko Metsärinne. Seuraavana vuonna muutettiin Kontiomäkeen asumaan.

Oli tarkasti määrätty mitä kaikkea vuo­

den mittaan oli tehtävä. Yli 10 hehtaa­

ria kaikkiaan raivattiin metsästä peltoa.

Katepillari nosti kannot, osa poltettiin pellolla, osa kotona polttopuuna. Vaik­

ka omaa metsää myytiin, niin rahat menivät pankkitilille, ja niitä annettiin sieltä tarvittaessa.

Minulle tulivat suonikohjut ja tohto­

ri Raippalinna määräsi minut Jyväs­

kylään sairaalaan, ja sieltä lähetet­

tiin Helsinkiin. Esa Marttila järjesti sinne leikkausrahat. Tytöt Eira, juuri käynyt rippikoulun, ja Airi hoitivat talouden ja pienemmät lapset. Aarre-

veljen Helmi-vaimo kävi leipomassa leivät. Tarjaa, nuorinta lapsista ei ollut vielä. Hän syntyi vuonna 1953.

N a a p u r u u s

Puronmäen ja Kontiomäen välimatka on noin pari kilometriä. Autereitten, Saimin ja isän kanssa elettiin niin kuin hyvien naapureitten kanssa ainakin.

Kun asuimme vielä Metsärinteellä, ja Eira oli vauva, kävi Saimi usein Arton kanssa meillä. Arto oli noin kaksivuo­

tias ja oli sanonut: "Napataan tuo Eira ja viedään meille!” Saimi sanoi, että Arto riskaa aina, että mennään Mairen luo. Arton hautajaisissa Saimi sanoi­

kin: "Sinähän sen Arton hoidit”. Saimi oli aina huolissaan, kun tytöt juoksivat ympyrää eteisen kautta huoneesta toi­

seen. Juoksevat vielä päänsä seinään!

Sota-aikana hän toi tytöille mek­

kokankaat. Autereen töitä lapset eivät osanneet arvostaa, eikä niitä heille tuotukaan. Meillä oli tapana, että minä paistoin Kontiomäessä joka joulu myös Autereille joulukinkun. Yhtenä joulu­

yönä nukahdin niin, että heräsin vasta aamulla. Oli säikähdys! Saimi kuiten­

kin kertoi, että kinkku oli ollut erityi­

sen murea ja hyvä. Saimi kävi myös äidin luona Kuuselassa, toipa hänelle joskus syntymäpäivä lah-jankin.

K u u s e l a s s a

Äiti oli käsityöihminen. Kutomako­

neella hän kutoi ihmisille villavaattei­

ta, kunnes astman takia se oli lopetet­

tava. Sen jälkeen hän nimikoi ja koris­

teli kirkonkylän rouville pyyheliinoja, tyynynpäällisiä ja lakanoita. Äiti sai­

rasti diabetesta. Hän kuoli huhtikuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1963.

Äidin kuoleman jälkeen hänen kangas­

puissaan oli puolivalmis mattokangas.

Minä kudoin sen loppuun ja vein val­

miin maton Helmerille.

N y k y i s i n

Lapsistani on elossa seitsemän: Eira, Airi, Eero, Pertti, Jarmo, Markku ja Tarja.

He ovat hyvin käsillisiä ihmisiä: kä­

sityöt, rakentaminen, taiteellisuus ovat perintönä. Lienevätkö perineet isoisä Autereen vaatimattomuuden, eivät tuo itseänsä esille.

Pojista Jarmo isännöi nykyisin Eila- vaimonsa kanssa Kontiomäkeä. He ovat remontoineet talon erittäin käy­

tännölliseksi ja kauniiksi. Lehmiä ei enää ole, pellot ovat vuokralla. Jarmo kulkee lomittajana karjatiloilla ja Eila on kirkonkylän koululla kouluavusta­

jana. Raskaan työn vuoksi Jarmolla ei riitä voimia taideharrastuksille, maalaa kuitenkin jonkin verran ja nauttii ym­

päristön ”koristelemisesta”. Navetan yläkerta on monien kylän yhteisten ta­

pahtumien kohtaamispaikkana.

Maire-äidillä on yläkerrassa kodikas asunto. ”Tykkään pienestä, niin kuin isänikin.” Seinällä olevat Autereen taulutkin ovat pieniä. Ne sain perun­

kirjoituksessa. Lapset pitävät minusta hyvää huolta. Miniä aamulla töihin lähtiessään käy kurkkaamassa ovesta, onko kaikki hyvin. Ja onhan minulla!

L o p u k s i

Kun isäni, Hannes Autereen syntymäs­

tä tuli lokakuun 10. päivänä vuonna 1988 kuluneeksi 100 vuotta, oli Män­

tässä muistonäyttely. Sinne oli kutsut­

tu veljeni Aarre ja Helmeri poikansa kanssa. Sinikka-sisko oli jo kuollut.

Minulle ei tullut kutsua. Pojat olivat saaneet Sakari Saarikiven isästä te­

kemän 100-vuotisjuhlakirjan. Soitin Mänttään ja siellä oli hämmästynyt henkilö puhelimessa, kun kerroin kuka olin. Minulle lähetettiin postissa kak­

si kirjaa. Pajupuron Nuorisoseura teki sitten retken Mänttään ja sain sieltä ostaa myös kaikille lapsille tämän juh­

lateoksen.

Piesasen suku on nyt kahtena kesä­

nä kokoontunut Pajupuron koululla, ja Sirpa Autere pyysi viime kesänä nykyi­

seltä omistajalta, että saimme kiertää katsomassa ympäristöä ja rakennuksia.

Autereen myöhemmin rakentamaan uuteen päärakennukseen emme pääs­

seet sisällä. On minulla paljon muisto­

ja, mutta paljon on unohtunutkin.

Aino Autereen kirjailem at lakanat eivät kelvanneet Saarijärven m aatalousnäytte­

lyyn.