Puhetta Hannes Autereesta · DIGI

Pajupuron mestari

Kyösti Sorjonen

Puhetta Hannes Autereesta

Saarijärvellä on yksityiskodeissa ai­

ka paljon H annes A utereen m aalauk­

sia, joku m äärä puupiirroksia ja veis­

toksiakin. S ankarihaudan kätensä siu­

naukseen nostanut K otiseudun henge- tä r on hänen tekem änsä, Kiitos vedes­

tä eli L ähteenlöytäjä on osin pelastet­

tu n a ja pronssiin valettuna kirkonky­

län keskustassa, ja kirkossa on eräs hänen kauneim pia m adonna-veistok- siaan, Saarijäven m adonna. Siunaus- kappelissa ovat sankarihauta-m onu- m entin reliefien alkuperäiset kipsit.

L ähiseudulla on K annonkosken kir­

kossa hänen veistäm änsä krusifiksi ja

Pylkönm äen kirkossa m adonna-veis­

tos. P ajupurolla A utereen kodin puu­

tarhassa on kiviveistoksia, samoin hä­

nen haudallaan hänen itsensä veistä­

m ä teos. U n o h taa ei m yöskään sovi Lannevedellä R inteen talon pihassa olevaa suihkukaivo-veistosta.

O n siis silm innähtäviä esim erkkejä A u tereen tuotan n o sta hänelle, joka haluaa arvioida niiden arvoa. Ei ta r­

vitse turvautua Akseli Gallen-Kalle- lan käyttäm ään ja neuvom aan kei­

noon. H änhän siveli A utereen puu­

veistoksia silmät kiinni ja sanoi:

” . . . vain kohtelem alla tuntee näm ä

työt tosi taiteeksi!”

Puun pinnassa onkin A u tereen tai­

te en eräs elem entti. H än kehitti puun ja etenkin sen pinnan käsittelyn aivan om alaatuiselle asteelle. Keskiaikai­

seen tapaan hän aluksi maalasi pu u ­ veistoksensa, m adonnansa, apostolin­

sa ja kyläkuvauksensakin väreillä.

M utta ajan oloon se ei tyydyttänyt häntä, siksi hän kerran yritti saada vä­

rin pois tärpätillä ja räsyllä. Tulos ei ollut hyvä. H än turvautui polttolam p­

puun ja sitten kovaan hankaam iseen.

Tällöin hän havaitsi pinnan saaneen kauniin elon. Siinä oli varjoja ja valo­

6

ja sekä huippuvaloja. Kun hän vielä joskus pani tuhkaa veistoksen syven­

nyksiin, syntyi tehokas vanhahtava vaikutelm a, siis sam a, jo ta me ny­

kyään ihailem m e riihen oven pieles­

sä tai vanhoissa, käytössä hiotuneissa esineissä. Puun pinnan käsittelyn A u­

te re sanoi usein vievän enem m än ai­

kaa ja vaativan suurem paa vaivaa kuin itse veistäm inen. H än myös neu­

voi hivelem ään kädellä tai kuivalla kankaalla veistoksia juuri noiden huippuvalojen säilymiseksi ja syntymi­

seksi. M uttei hän suinkaan neuvonut käyttäm ään ju u rih a rja a, jo ta eräs edesm ennyt saarijärveläisrouva käytti saadakseen veistoksen "puhtaaksi” .

Autere ja Gallen-Kallela

G allen-K allelan lausunto A utereen taiteesta m eillä siis on. Gallen myös tahtoi tavata A u tereen henkilökohtai­

sesti. 20-luvulla se toteutui. Sisä-Suo- men p äätoim ittaja, m aisteri M artti Raitio järjesti tapaam isen lehden toi­

m ituksessa. G allen aikansa A uteretta k atsottuaan totesi: 'T u o lla in e n mies­

kö Te olettekin, ja m inä kun kuvitte- lin T eitä vereväksi maalaistyypiksi.

M utta T ehän olettekin aja tte lija .”

A jattelija , sitä A utere oli. V aikka hänen kansaneläm än kuvauksissaan on hyörinää, m enoa ja m elskettä, niin niissä on m ukana aina näkem ys, koos­

sapitävä ajatus. P uhum attakaan hä­

nen uskonnollisaiheisista teoksistaan.

A jatu s, tu n n e, eläytym inen oli hänel­

lä hallitseva. K atsottakoon vain sanka- rihautam onum entin jalustan reliefiku- via tai Saarijärven Paavon patsasluon- noksia ja toiseen niistä suunniteltuja kertovia laattoja. Niin m onta krusifik­

sia kuin A utere veistikin, niin yhtään en ole tavannut sellaista, jossa Kristus olisi ristillä kärsivänä. E i, A utere ku­

vasi aina hetken, jolloin Kristus sa­

noo: Se on täytetty. K erran keskuste­

lussa A u tere lausui, ettei hän voi veis­

tää kärsivää K ristusta, ei hän voi ka­

jo ta tähän taltalla ja nuijalla, Kristus m uuttuu hänelle siinä eläväksi, hän voi veistää vain hetken, jolloin kaikki on ohi.

Näin herkkätuntoisen ihmisen nivel­

tym inen yhteiskuntaan, etenkin taitei­

lijoiden yksityisyritteliäisyyteen perus­

tuvaan k en ttään , tuo luonnollisesti vaikeuksia. Ei niin, etteikö A utere olisi tullut hyvin toim een ihmisten kanssa, hänhän oli ystävällinen ja au t­

tavainen, vaan siten, että ulkoapäin tulevat kolhaisut painuivat häneen sy­

välle. Kun hänen tinatöitään oli en­

sim mäisen kerran esillä Helsingissä, ne ostettiin — m uistaakseni — kaik­

ki. A rvostelu oli sekin innostunut. Sa­

moin 30-luvulla hänen laaja näyttelyn­

sä oli arvostelu- ja yleisömenestys.

M utta tässä viim eksimainitussa näytte­

lyssä kiersi eräs tunnettu helsinkiläi­

nen taidem aalari ja haukkui jokaisen työn. E p äkorrekti ja epäoikeutettu te ­ ko, m utta vaikutti sen, että A utere ei hevin enää lähtenyt Helsinkiin. Sotien jälkeen hän oli sitten keskisuomalais­

ten taiteilijain m ukana yhteisnäyttelys­

sä. Siellä kierrellessäm m e näyttelyä tuli moni nuorem m an polven taiteilija keskustelem aan hänen kanssaan ja lausum aan kiinnostuksensa hänen tai­

teeseensa ja ilonsa siitä, että ovat saa­

neet tavata Saarijärven taiteilijan.

Pois tullessam m e A utere katsoi mi­

nuun ja sanoi: ” N ehän ihan kunnioit­

tivat m inua.”

Kyllä A utereen täytyi tietää syvim­

mässä itsessään teostensa arvo, m utta aina hän oli niiden suhteen vaatim a­

ton. H än puhui kokeiluista. Kokeilu on puolestaan aina ollut luovien taitei­

lijoitten tunnusm erkki. Työnsä he tu n ­ tevat etsimiseksi ja kokeilem iseksi eri m ateriaaleilla ja tekotavoilla. Vasta aikaperspektiivin auettua saattoi A u­

terekin sanoa jälleennäkem ästään työstä: ” 01en minä tainnut joskus jo ­ tain osatakin” . N äin kävi, kun kier­

simme Helsingissä niissä kodeissa, joissa oli hänen puuveistoksilla somis- tam iaan A rttu Brum m erin suunnittele­

mia huonekalustoja. Olivat P eer Gynt -sarja. Joonas -sarja ja Seitsemän vel­

jestä -sarja sekä yksityisiä reliefiä, jo t­

ka oli o te ttu kaapeista talteen, kun m ittavat rakennelm at eivät sopineet vanhanaikaisiin asuontoihin. Kaapit olivat saaneet m ennä, m utta A u te­

reen veistokset olivat jääneet elä­

m ään. Tällöin kävimme myös G unnar Finneä tapaam assa. H änen oppilaak­

seen ja avustajakseenhan A utere m e­

ni lopetettuaan Taideteollisen oppi­

koulun. Nyt Finne ja A utere joutui­

vat kiistaan siitä, kumpi oikeastaan oli ideoitten antaja yhteisessä työsken­

telyssä. A utere kunnioitti aina Finneä idearikkaana m iehenä ja etevänä tyy- lintaitajana, m utta nyt Finne väitti, e t­

tä H annes oli se, joka antoi ideoita.

O ttelu taisi jäädä tasapeliksi. Olkoon täm ä k errottu samoin kuin niiden per­

heiden kiittävät ja iloiset lausunnot, joissa A utereen töitä tavoitim m e, osoituksena siitä arvosta, mikä niissä annettin A u tereen taiteelle.

Autere ja Serlachius

A u tereen työt ovat aina kulkeneet hänen edellään. M iestä ei ole tu n n et­

tu , m utta hänen työnsä kylläkin. Näin oli myös G östa Serlachiuksen kohdal­

la. Tietoni m ukaan kerran porhalsi yl­

lättäen suuri auto P ajupurolla A ute­

reen talon pihaan, ja sieltä tuli vuori­

neuvos Serlachius tapaam aan A u tere t­

"arkieläm än toimintoja puuhun”

7

ta. T öitä oli vuorineuvos nähnyt, m ut­

tei m iestä, ja nyt hän tahtoi sellaisia tö itä itselleen. Näin syntyi oloissam ­ me varsin poikkeuksellinen suhde, jo ­ ka tuotti taiteellem m e rikkaan hedel­

m än. A u tere sai som istaa puuveistok­

sin M äntän uuden kirkon, uuden p ää­

konttorin huonekaluston, tehdä Jo en ­ niem en kartanon oviin puuleikkauk­

set, viinikellariin samoin ovet. Joutui­

pa hän arkkitehdiksikin eli piirtäm ään H uhkojärven metsästystilan rakennuk­

set. Viim em ainituissa hän varautui vanhaan suom alaiseen kansanm iesten rakennustaiteeseen — ja tulos on so­

pusuhtainen. E n ole nähnyt missään niin kaunista ulkohuonetta, 'huussia’, kuin H uhkojärvellä on. A u tere oli täl­

löin kait ensim m äinen suom alainen taiteilija, joka nautti taiteilijan palk­

kaa. H änet nim. sijoitettiin tehtaan palkkalistoille, heti seuraavaksi tekni­

sen johtajan jälkeen. M utta ei täm ä tyydyttänyt A uteretta. H än kertoi ai­

na kantaneensa huonoa om aatuntoa siitä, ettei tehnyt riittävästi työtä palk­

kansa edestä. Siksi hän pyysi vapau­

tusta ja paluuta työ ja hinta-systee- miin. Sam po-lehdessä jokunen vuosi sitten oli kirjoitus, jossa kerrottiin, e t­

tä Serlachius riisti A u tereen töitä hal­

valla. M utta koskaan ei A u tere asiois­

ta keskustellessam m e tuonut tällaista n äkökohtaa esiin, vaan sanoi töistä m aksetun sen ajan käyvän hinnan m u­

kaan. M utta se häntä rasitti, että hä­

neltä odotettiin aina uusia ja uusia töi­

tä. Lisäksihän Serlachius liikem iehenä saattoi sanoa joskus suorasukaisesti m ielipiteensä hinnasta. Tällöin kerran­

kin A u tere, om an kertom ansa m u­

kaan, puhkesi kyyneliin. Serlachius puolestaan taasen riensi tyynnyttele- m ään. Tuon purkautum isen A utere totesi johtuneen jatkuneesta työpai­

neesta.

Jos 20-luku oli A u tereen kansanelä­

män kuvauksessa, siis korkokuvasar- joissa ja erillisissä reliefeissä rikkaan ja korkeatasoisen kauden aikaa, niin M äntän töiden aika oli sam aa uskon­

nollisaiheisten teosten kohdalla. Voi- daanpa sanoa, että 20-luvun loppu ja 30-luvun alku on hänen veistotaiteen- sa huippukausi. Tekisi mieli luonneh­

tia sitä ilmaisulla furioso-kausi. Sellai­

sella vauhdilla ja sisäisellä palolla teokset ovat syntyneet. A utere ei suinkaan viihtynyt M äntässä vaan veisti kotonaan Pajupurolla. Ja missä tiloissa! Vielä säilyneen vanhan p uura­

kennuksen yläkerran portaikkohuo- neessa, siis vallan pienessä tilassa. V ä­

lillä hän nousi tuolille seisom aan, että sai jonkin verran etäisyyttä teokseen.

M utta siinä, perin vaatim attom issa ul­

koisissa olosuhteissa syntyi pääosa hä­

nen M äntän kautensa tuotannosta, hä­

nen p äätuotantonsa. Jollakin tapaa tu ­ lee vertailukohteena m ieleen M arko T apperin (Tapion), toisen saarijärve- läisen työskentelytila kotim ökkinsä ul­

lakkohuoneessa. Sekin on aivan pie­

ni, suorastaan kom ero, m utta tarjosi turvallisen ym päristön luovalle hengel­

le.

Ä skettäin kävin Turussa ja luonnol­

lisesti katsom assa myös kunnostettua T urun tuom iokirkkoa. Siellä on altta- ritilan kaariholveissa Ekm anin m aa­

laam at freskot. Eivät ne hullumpia ole, p arasta m itä E km an teki, puolta­

vat paikkansa m onen eurooppalaisen kirkon m aalausten rinnalla. Niissä il­

m enee kaukaa renessanssista ju o n tu ­ va perinne, ne ovat sen kehityksen to ­ teutus suom alaisella m aaperällä. M ut­

ta siellä niitä puolikaareen m aalattuja teoksia katsellessa työntyivät väkisin­

kin M äntän kirkon alttarikaiteen myös puolikaaren m uotoon som m itel­

lut A u tereen veistokset m ieleen. Ne tulivat suom alaisesta m aaperästä väke­

västi nousevina, om aperäisinä teoksi­

na, joissa raam atulliset aiheet ovat pu­

keutu n eet juuri tästä m aasta ja kan­

sasta nousevana syvänä hartautena ja rauhana. Tuli pakostakin m ieleen, et­

tä todellinen kansallinen pyhäkköm ­ me ei ole Turussa eikä Helsingissä vaan M äntässä, H annes A utereen luo­

m ana.

Autere ja länsi

T ähän voitaisiinkin lopettaa A u te ­ reen tarkastelu tällä erää. M utta kun tehtäväni on tuoda esille perusteita hänen taiteensa arvostam isen m äärää­

m iseksi, saanen vielä jatk aa ja siirtyä siinä mielessä maamm e rajojen ulko­

puolelle. Siksi lainaan kappaleen pro ­ fessori L. W enervirran A utere-teok- sesta:

V uonna 1923 "A u te re osallistui G ö­

teborgin näyttelyyn täysipainoisilla teoksilla, parhailla tähänastisilla töil­

lä. H änellä oli näytteillä irtokuvia — mm. M ajanm uutto — sekä kuvasarja S alapolttajat, jo tk a herättivät taide­

m useon silloisen johtajan (ehkä tun­

netuin pohjoism ainen taidehistorioitsi­

ja , allekirj. lisäys) Axel Rom dahlin huom iota. Salapoltto-sarja ostettiin G öteborgin taidem useoon ja huom at­

tavat yksityiset, kuten R uotsin prinssi E ugen, silloinen pääm inisteri E rnst Trygger ym. hankkivat A utereen te ­ oksia. "S aarijärven poika” niitti m ai­

netta. Jos vuotta 1920 voidaan pitää hänen läpim urtonaan kotim aassa, hän G öteborgin näyttelyssä tuli tunnetuksi

erito ten Ruotsissa, m utta myös m uual­

la pohjoism aissa ja vähitellen koko E uroopassa, jopa A m erikassa asti.”

Viime kesäkuussa A lvar Aalto- m useoseura teki ekskursion Tukhol­

m aan. Tällöin kävimme myös prinssi E ugenin kartanossa, W aldem arsuddes- sa, jo k a on m uutettu hänen taiteensa ja hänen taidekokoelm iensa m useok­

si. Siellä oli myös tuo hänen ostam an­

sa pieni, lähes käm m enen kokoinen A u tereen reliefi V iim einen yritys. Il­

m eni, että edellisvuotena oli siellä ol­

lut A utereen taiteen näyttely yhdessä ruotsalaisen pienoisveistosten tekijän kanssa. T äm ä toinen taiteilija, Sven L undqvist, oli nähnyt täm än yhden A u tereen työn ja todennut sen siinä m äärin mestarilliseksi, että hän oli il­

m aissut tahtonsa olevan saada nähdä A u tere en töitä enem m än. Niin oli jä r­

jestetty tuon yhden työn innostam ana näyttely, johon oli saatu A utereen te­

oksia Suom esta, A teneum ista ja M än­

tästä sekä koottu töitä Ruotsista.

R uotsalainen valokuvataiteilija oli va­

lokuvannut näitä teoksia ja om alla tai­

teellaan välitti niitä mm. näyttelyn esittelykirjasessa suurelle yleisölle.

Autere ja itä

Jos yksi teos oli synnyttänyt ta r­

peen saada tutustua perusteellisem ­ min A utereeseen, niin lähes vastaa­

vaa tapahtui itään päin. SNS:n vieraa­

na tuli N euvostoliitosta sotien jälkeen m aaham m e naisprofessori, joka vasta­

si sikäläisen tekeillä olevan taidehisto­

rian pohjoism aisesta osasta. Jyväsky­

lässä hän ilmaisi toivom uksensa saada tavata A utere. 30-luvulla hän oli L e­

ningradissa suom alaisen taiteen näyt­

telyssä nähnyt, muistini m ukaan, nel­

jä A u tere en työtä. Ne hän muisti ja tahtoi nähdä enem m än ja tavata nii­

den tekijän. V ierailu järjestettiin ja Pajupuron vieraskirjaan hän kirjoitti kannanottonsa. Siinä hän kiitosten li­

säksi kirjoitti myös, että A u tere on to ­ dellinen kansantaiteilija. H än siis an­

toi korkeim m an tunnustuksen, jonka taiteilija N euvostoliitossa voi saada.

O lem m e k eränneet tässä pisteitä A utere-koppaan. Ei hänen itsensä ta ­ kia, ei hän niitä tarvitse eikä eläissään koskaan pyytänyt. H än jopa sanoi, e t­

tä kehum inen tuntuu ilkeältä. Kiitok­

sella on päinvastainen vaikutus, jollei se osu oikeaan kohtaan, ellei ilmene, e ttä se perustuu asian oivaltamiseen.

M utta olem m e keränneet A utere-pis- teitä om an itsem m e vuoksi, vakuut- taaksem m e itsellem m e, että koem me todella jotain arvokasta, kun nautim ­ me hänen teoksistaan.

"M adonna”

Autere ja Saarijärvi

M iten paljon kaikessa A utereen luomassa on sitten saarijärveläistä?

H än itse katsoi perineensä taiteellisen lahjakkuutensa äitinsä isältä H aara- senm äen M atilta. T äm ä oli taitava ta ­ koja ja puutöitten tekijä. H änen töi­

tään. jokapäiväisen eläm än tarvekalu­

ja A u tere ihaili. Saarijärveläinen p e­

rinteinen kansan käsityötaito on se pe­

rusta, johon A u tereen kätevyys ja m uototaju pohjautuvat. M itä tulee hä­

nen taiteensa aiheisiin ja ulkoasuun, niin niistä W ennervirta kirjoittaa Au- tere-teoksessaan mm. seuraavaa:

” Myös paja ja sysimiilu näyttelivät tä rk e ää osaa A u tereen lapsuudessa, jolloin ihm iset pukeutuivat koreihin kansallispukuihin: m iehet lyhyeen ta k ­ kiin kaksine napinriveineen ja eriväri­

siin liiveihin ja naiset kauniisiin raidal­

lisiin ham eihin ja esiliinoihin. Päässä heillä oli valkoinen pitsimyssy.” Näin lienee tuskin ollut todellisuudessa.

A u tere itse sanoi allekirjoittaneelle, että hän näki kansallispuvun ensim ­ mäisen kerran Helsingissä Kansallis­

museossa. W ennervirta lienee jo u tu ­ nut harhateille A u tereen läheisen ys­

tävän Ilmari H einosen kirjoitusten johdosta. T äm ä oli A utereen ensim ­ mäisiä tunnetuksi tekijöitä ja 20- luvun alun kansallisessa innostuksessa runoili A u tereen kansaneläm än ku­

vauksista vähän liian vapaasti.

A ivan toista tietä saarijärveläiset tu ­ livat. A utereen teoksiin. H änhän vara­

si todellisuuteen, m uttei ollut sen ku­

vallinen jäljen täjä. Esim erkiksi mallia hän ei käyttänyt, ei m uuta kuin poik­

keustapauksessa, tarkistaakseen, että hänen työnsä piti paikkansa. M utta hän kuuli ja kuunteli niitä tarinoita, jo ita kyläoloissa kerrottiin. A inahan on sattunut kaikenlaista, hupaista ja

vähem m än hupaista. N äm ä sattum uk­

set olivat useinkin alkusysäyksiä hä­

nen teoksiinsa, oli sitten kysymykses­

sä Salapoltto, M arkkinam atka, T u­

kinuitto, K arhunkaato jne. A ihel­

miin hän liitti terävästi elävästä elä­

m ästä havaitsem iaan yksityiskohtia ja teki siten kerronnan pursuavan m oni­

vivahteiseksi ja riem ukkaan rikkaaksi.

A ikoinaan hänen eräitä kuvauksiaan pidettiin rohkeinakin, m utta koskaan A utere ei ole ollut kansaneläm än ku­

vauksissaan rivo tai ilkeä. Lämmin m yötäeläm inen, iloinen tilanteen hui­

pentam inen antavat hengen hänen töilleen. Täm ä kaikki tem paa meidät m ukaansa ja me tunnem m e hyvän­

olon tun n etta niiden edessä. M utta vastaavasti niistä nousee myös syvä hartaus. Näin on arkipäivän elämän- toim intojen kuvauksessa ja luonnolli­

sesti uskonnollisaiheisissa töissä. Niis­

sä elää hiljainen, ulkoisista eleistä va­

paa sisäinen rauha. N äm ä tekijät hei­

jastuvat hänen töistään, kuten ne hei­

jastuivat hänestä itsestäänkin.

Jean Sibelius sanoi häntä m erkki­

päivänä onnittelem aan ja kunnioitta­

m aan tuljeille: paras tapa osoittaa sä­

veltäjälle kunnioitusta on, kun hänen musiikkiaan soitetaan. Kuvataiteilijan kohdalla voidaan vastaavasti sanoa:

paras tapa kunnioittaa kuvataiteilijaa on tutustua hänen teoksiinsa. Vielä parem pi, jos voimm e toim ia siten, e t­

tä täm ä tutustum inen ja teoksista nauttim inen tehdään mahdolliseksi mahdollisimman m onelle.

9