SATA VUOTTA SYNTYMÄSTÄ
Saimi Autere — Pentti Pohjonen
Lähikuvia Hannes Autereesta
Kun 35 vuotta sitten tulim m e Saarijärven Pajupurolle vasta vihityn vaimoni Sinikan kanssa opettajiksi, em m e tienneet, että kolm as opettaja
—ajoittain 120-oppilaisessa koulussa
—oli Saimi A utere ja että hänen puolisonsa oli taiteilija Hannes Autere, jo n k a syntym ästä
10. lokakuuta tuli kuluneeksi 100 vuotta. Näissä 100 vuoden muistelujen merkeissä olemme taiteilijan puolison Saimi Autereen kanssa miettimässä asioita, jo tk a liittyvät
taiteilija Hannes Autereen työskentelyyn ja siihen, miten hänestä on tullut tunnettu
kuvanveistäjä ja monipuolinen taiteilija ja eräs tunnetuim pia saarijärveläisiä. M e otam m e tässä nyt esille ainoastaan m uutam ia esimerkkitöitä ja toivon, että niistä käy ilmi Hannes Autereen työskentelytapoja ja niitä innoittajia, jo tk a ovat vaikuttaneet hänen töittensä syntyyn.
Tapasim m e H annes Autereen m uutam an päivän P ajupurolle saa- pumisemme jälkeen, kun kutsuit meidät iltapäiväkahville. Erityisesti kiinnitin huom iota teidän huoneka- luihinne.
Hannes A utere piirsi ja s u u n n i
teli huonekalut. Naapurissa Pellon- päässä asui kasvinkum ppani Jalma
ri Laitinen, jo k a oli erittäin hyvä käsistään. H än oli ollut käsityön
opettajanakin koululla ja hän teki kalusteet ja H annes viimeisteli eli veisti ne.
Sisään astuessa kiinnitin huom i
on pilariin, jo k a kannatti eteistilan kattoa.
N o, jo s nyt lähdettäisiin siitä, m i
ten se syntyi. Päärakennus tehtiin sota-aikana, jolloin materiaaleja oli vaikea saada, ja eteisestä tuli liian pieni. Jäljestä päin siihen lisättiin ko ko sivusta. K un kantava seinä p i
ti poistaa, oli p a k k o saada pilari eteisaulaan. Aiheena A u tere käytti omaa perhettä: Pylväässä on mies ja vaimo ja sanotaan m yös kesken
kasvuinen po ja nklop pi — meillä oli tämmöinen perhe.
A rto on sitten tuo pojankloppi — Sirpaa ei ollut vielä.
O m istu sk irjo itu s sy k sy ltä 1963 W e n n e rv irra n k irja a n .
Kiitos vedestä
Taiteilijan y h täk k isestä inspira- tiosta on mielestäni Kiitos vedestä- patsaasta aikoinaan kuulemani syn
tytarina oivallinen esimerkki. Ker
toisitko sen?
Meillä ei ollut kaivoa kotimäellä.
Vettä haimme koulun kaivosta tai purosta. Purosta vettä pum pattiin silloin sellaisella Oinas-vesipumpul- la. Vesi oli kaikkea m uuta kuin käyttövettä, p yykkitu p a oli puron varressa. Juom avesi p iti hankkia muualta.
K un koulun vinttikaivostakin ve
si loppui, niin silloin haettiin vettä Pajulammen takana olevasta läh
teestä.
Hannes Autereella oli tapana, et
tä sunnuntai oli tosi pyhäpäivä. Sil
loin hän ei tehnyt taiteellista työtä eikä muutakaan ja silloin meillä oli yhteistä aikaa.
Eräänä sunnuntaina lähdimme kävelemään — hänhän oli niin koti- rakas, että ei sitä lähdetty kylään, vaan käveltiin pihassa tai mentiin metsään kävelylle — koululle päin aivan oman rakennuksen taakse, ja siinä kasvoi hyvin vaalea, leveäleh- tinen, pieni pajun taimi. Hannes sa
noi ennen vanhaan vanhojen sano
neen, että kun tuollainen p a ju jo s sain kasvaa, niin siellä on vettä, että se ilmaisee vesisuonen.
M inä innostuin: ”K oska on niin m onta kaivoa kaivettu, niin mitä
jo s yritettäisiin tuohonkin vielä. ” N iin sitä sitten alettiin kaivaa ja monien vaiheitten jälkeen tuli 7,5 metrin syvyydestä vesipaikka, kal
lio. N äin siitä tuli kaivo, ja me olimme oikein hyvillämme.
Taas eräänä sunnuntai-aamuna juotiin kahvia, keittiön pöydässä is
tuttiin ja juteltiin kahdestaan. Pie
neen pihapiiriin oli laitettu iso myl- lynrengas, jo n k a sisään vesi oli jo h dettu, ja siinä katselimme, kun vet
tä pulppusi, ja minä sanoin, että me ei osata olla niin kiitollisia, kuin meidän pitäisi olla Luojalle, kun me saimme tuota vettä. H annes sanoi, että kyllä se varmasti näinkin on, ja muistan, kun minä olin sellaisessa trikoisessa yöpaidassa silloin vielä aamulla ja hän innostui niin kovas
ti, että hän sanoi: ”N y t m enet ju s tiin tuohon m yllynkivelle!” Ja hän asetteli m inut siihen paikoilleen, niin kuin hän halusi ja katsoi sitten.
Siitä syntyi se tyttö, jo k a ojentaa kädet taivasta kohden ja kiittää. Ja hän sanoi, että tässä on nyt minulla
”Kiitos vedestä”.
Hän piirsi luonnoksen kaiketikin paperille ja teki m yöhem m in p a t
saan. E i hän näköistä tehnyt, katsoi
m uodot ja asennon, koska hän ei tehnyt useinkaan mallista.
Patsas oli ensin teillä kotipihassa ja nythän se on Keskustorilla?
Pajupurolla on toinen kappale, se on kai savisementtiä, jo n k a omis
taa Saarijärvi-Seura. H e halusivat sen sinne. M inä lahjoitin mallin.
Keskustorilla on pronssinen, kunta avusti niin, että Saarijärvi-Seura sai sen valotettua pronssiin. Malli on kyllä m ennyt rikki.
* * *
Autere oli kiinnostunut m yötä
eläen kansanihm isistä ja kaikesta, mikä liittyi jokapäiväisiin askarei
siin ja tapahtum iin. H än suorastaan nautti hum oristin lailla läm möllä kertoessaan esim. seuraavan ta pauksen — tuo tuttu pieni naurah
dus aina väliin:
Autere lähti tutustum aan Sonka
järven sankaripatsaaseen Jalm ari Laitisen kanssa. Aamulla oltiin Ki- virinnan kohdalla m äärättyyn ai
kaan — taksilla mentiin. Jalm ari tuli autolle ja sanoi, että olisi hän laittanut ravatinkin, m utta pojat olivat sotkeneet sen uistimiin.
Kuopiosta ostettiin Iitalle leninki.
Jalm ari levitti sen Autereen eteen ja sanoi, että kyllä se Iitalle passaa.
M inä sain siltä reissulta villata
kin.
Kai Autere koetti sitä Jalm arin eteen ja sanoi, että kyllä täm ä Sai
mille passaa!
* * *
Hannes ei ja ksan ut aina muistaa kaikkea, jokaikisestä työstänsä.
Kerran hän veisti madonnan ja antoi sen minulle lahjaksi. Siinä oli lapsi aivan kuin ja lkojen päällä har- sokankaassa, korkeus oli n. 65 cm ja se oli männystä veistetty. M adon
na oli Pajupurolla ruokasalin kaari- syvennyksessä. M inusta työ oli hy
vin kaunis, ja pidin siitä erittäin k o vasti.
A rkk ite h ti H uttunen tuli kylään, pyysi ostaa madonnan, Hannes ei muistanut, että oli antanut sen m i
nulle ja m yi madonnan. Meille tuli molemmille paha mieli ja yritim m e ostaa madonnan takaisin, m utta arkkitehti H uttunen ei suostunut myymään.
Tuosta palautui puolestaan mi
nun mieleeni meidän särkynyt M a
donnam m e, jo k a liittyy m uistoon Autereen lonkkanivelen m urtum i
sesta. Tapaushan oli sellainen, että miniäsi Inkeri tuli tunnille ilm oitta
m aan, että Hannes oli kaatunut lä
hellä P ajupuron siltaa ja m akaa pääsem ättä jaloilleen. Juosten siinä lähdettiin ja kannoin hänet ” selkä- reppuna” kotiin, sieltä kuljetettiin K eskussairaalaan, ja lonkkaluu naulattuna hän siitä lähtien keppiä käyttäen liikkui.
— Häm m ästyin, kun toit kerran Hannekselta jonkinlaista hiekkaki
veä olevan m adonnan, koska lääkä
ri oli kiitellyt asiallisesta kantam i
sesta, ettei lisävikoja ollut jalkaan tullut.
— M adonnan kannikkeeksi pan
tu teräslanka särki yläosan, pää, lapsi ja alaosa ovat kolm ena kappa
leena murusien keskellä. Säilytäm
me sitä palasinakin tunnearvonsa takia. Siitä olemme iloisia, että saimme ostaa mm. kaksi P ajupuron maisemaa, joissa on sam at näkym ät kuin opettajan uuden asunnon ik
kunasta.
* * *
Sinulla taisi olla joskus yllättävä kotiintulo koulusta, kun teillä kävin paljon vieraita?
Vieraita kävi kyllä paljon, ulko
maalaisia ainakin Englannista, Sak
sasta ja Venäjältä. Pajupurolla oli vaikeuksia keksiä yh t'ä kkiä tarjot
tavaa, kun ei ollut jääkaappia eikä pakastinta. M utta aina jotain löy
tyi, koska halusi tarjota, kun vie
raat olivat kaukaakin.
Kerran silloinen maisteri Sorjo
nen, perhetuttava, tuli Sillantauk
sen Pentin kanssa kylään, niin sa
noin hänelle, että tulet kaupungista etkä tuo edes ranskanleipää. Ja sen jälkeen Sorjonen toi aina ranskan
leivän tullessaan. Vielä m uutam a viikko sitten käydessään sanoi, että noudatetaan perinteitä.
Helsingin Kallion kirkon alttarireliefi ja krusifiksi (lehtemme kansikuva)
Muistini m ukaan vuosi oli 1955, H elsin g in K allio n k irk o n a ltta rire lie fi j a k ru sifik si M a tti K a rp p in e n
kun kuulin, että Autereelta oli tilat
tu täm ä työ. M uistan hänen kerto-
neen kipsiluonnoksesta ajatuksi
aan, sain seurata pitkäaikaista veis
täm istä ja olin nostam assa meillä käymässä olleen appeni kanssa kru
sifiksin lastuvillalla pehm ustettuun kuljetuslaatikkoon. Lähetys nostet
tiin sitten miesvoimin P ajupurolla ennen näkem ättöm än pitkään rek
kaan. Kertoisitko puolestasi muisti
kuviasi, myös värityksen vaikeudes
ta.
Työn m ottona on ” Tulkaa mi
nun tyköni ka ikki työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon”. Siinä on eri työvaiheissa työskenteleviä ihmisiä, on p y y k k ä riä, muuraria, lapiomiestä ja luuta- miestä sekä perhe sellaisenaan, äiti lapsineen ja isä siinä vieressä. Jee
sus on keskeisenä. Hän ottaa tykön- sä näitä ihmisiä, jo tk a hänen luok
seen tulevat. Työn k o k o oli muis
taakseni 4 x 1,2 m ja krusifiksin k o k o oli noin 3 m. Työ valmistui 1956. Silloin uusittiin Helsingin Kallion kirkko, j a vihkiäistilaisuu
teen valmistui uusi alttaritaulu ja krusifiksi.
Siinä oli valtava veistämistyö ja värittäminen.
Hannes Autereella oli om a tyylin
sä värityksessä, jo ta eivät juu ri m uut käyttäneet — ei niinkään maalannut, monivärisellä värittänyt
— vaan työ tuli tasaisen vaaleanrus
kea, siitä hän piti. Väritystyössä oli eri vaiheita, ja työn p iti seisoa välil
lä, ja sitten saattoi jatkaa värittä
mistä.
Värittäminen oli monivaiheista ja vei aikaa.
Kiireessä värityksen epäonnistu
misen vaara oli mahdollinen. Kalli
on kirkon vihkiäisiin työtä kiireh
dittiin — väritys tuli liian nopeasti
— työstä tuli lähes musta. H än soit
ti Kallion khra Lauri Apajalahdelle, että tulisivat katsomaan, kun kiiret
tä pidätte, millainen tervapöpö täs
tä on tullut. M iehet tulivat, katsoi
vat työtä, hym yilivät aikansa ja sa
noivat, että eihän sille mitään voi, kun näin on käynyt.
Taiteilija ei p itä n yt väristä ja sa
noi minulle, että kyllä sitä ei tuossa värissä laiteta mihinkään. N y t saat kunnollisia kahvipuita — kalliita kahvipuita — minä haen kirveen ja lyön sen kappaleiksi.
A ika n i töllisteltyäni sanoin, että
jo s näin on, niin yritetään pestä se, jo s vaikka väri lähtisi pesulla vaale
ammaksi. Hannes suostui ja me pe
sim m e pienen palan aina kerral
laan. P iti pestä varovasti, ei paljon
kaan pesuaineita käytetty. Pehm oi
sella harjalla harjattiin kevyesti p in taa, että olisi väriä saatu pois, ja niin siinä vain kävi, että siitä tuli siksi hyvä, että sen pesun jäljeltä työ on Kallion kirkossa nähtävänä.
* * *
M inulla on se mielikuva — en tai
teesta ym m ärrä paljonkaan m uuta kuin näköispatsaista yms. m utta ei
kös Autereella ollut pintakäsittely- aineissa ja yleensä pinnoissa patina hyvin tärkeä?
Kyllä, ja nimenomaan sen saami
sessa oli työtä.
Yksi pieni esimerkki. Huom asit kai tuossa kahvia juodessam m e, et
tä meillä ovat hyvin patinoituneet hopeiset sokerikko ja kermakko.
Täm ä jo htu u siitä, että Hannes oli m ukana luovuttam assa pajupuro- laisten lahjaa lähtiessämme sieltä v.
1961 ja sanoi tällöin Sinikalle:
— S aim i, v alitsin tä m ä n k u v a n k e rro tu ilta a jo ilta . Siinä ty ttä re si S irp a o n edessäsi, j a se o n v u o silta , jo llo in o p e tit P e llo n p ä ä n tu v assa.
A u tereen ra k e n n u k se t k u v a ssa v asem m alla . K uva o n sik ä lik in m e rk ittä v ä , e ttä k u n n a n jo h ta ja P a u li K o rh o n e n k u lje tu tti k o u lu n u lk o ra k e n n u k se n o ik e a n p ä ä n h irsia ita n (m eillä a u to ta llin a ) A h v en lam m en leirin tä a lu e e n ensim m äiseksi k e itto k a to k se k si. Siellä se o n vieläkin a lh aalla la m m e n ra n n a ssa . T erv eiset v a a n n äillek in o p p ilaille j a p a ju p u ro sille !
J a siin ä se n a u ra a ta k a n a o ik e a lla L a itise n K allek in , yksi Ja lm a rin p o jis ta , se itsem ästä v eljek sestä. Isä n ta ito p u u se p p ä n ä o n siirty n y t r a k k a u deksi lu o n n o n su o je lu u n .
"N äitä et sitten ikinä kiillota! Nii
den täytyy patinoitua!’’ — Eivätkä ne ole Silver Quickiä nähneet!
* * *
Muistan tilanteen, jolloin puhe kääntyi uskonnollisuuteen.
Teillähän oli valurautainen, pyö
reä pystykam ina ja satuin tule
m aan, kun hän "p aisto i” sen päällä uutta kokeiluaan Ilmajoen savea, taitaa olla tuo minulle antam ansa, jossa on takana galvanoitu pelti.
Puhuim m e hänen m onista raam a
tullisaiheisista töistään, uskonnolli
suudesta ja uskomisesta yleensä.
Muistan hänen herkän hymynsä, kun hän kertoi, että hänelle on hy
vin yksinkertainen täm ä asia, hänen ei tarvitse m uuta kuin uskoa Jee
sukseen Kristukseen, niin sitä kaut
ta pelastuu. Siinä oli hänen uskon
nollisuutensa kaikki.
Minulla on sellainen tunne, että jo s ihmisellä ei ole vakaum us Jum a
lasta, niin sellaisia hienoja ja herk
kiä teoksia ei voi tehdä. E m m e käy
neet kovin usein kirkossa, ei ollut aina tietäkään. Hannes sanoi, että kun on Jumala sydämessä, niin siel
lä on meidän kirkko, ei meidän tar
vitse mennä kirkko on kum arta
maan ja palvelemaan ja näyttä
mään itseämme.
* * *
On onni, että on päässyt koulun aidan takaa tutustum aan tällaiseen ihmiseen ja keskustelemaan hänen kanssaan. Mielestäni Hannes A ute
re oli kertakaikkiaan miellyttävä ja hieno persoona. Voimme nähdä vieläkin hänen hymynsä, naurah
duksensa sekä pilkkeen silmäkul
massa. Hannes Autere oli ihminen, jo ka pystyi eläm ään toisen eläm ää
ja ottam aan toisen huom ioon. N ä
mä ovat minun päällim m äisiä mieli
kuviani.
Kyllä näin on. H än oli hyvin hie
novarainen eikä vain ulkopuolisille, hän oli todella sitä m yös perheessä.
M onta kertaa hän kärsi toisen p u o lesta enemmän, kuin toinen ihm i
nen itse, vaikkei hän siitä aina p u hunut. Toisaalta ujo, m utta vahva taiteessa. M e tulim m e hyvin toi
meen. Kyllä hän tuollainen hieno
varainen oli. Jos hänellä oli jo ta kin sanottavaa, sanoi hän sen hyvin va
rovaisesti. Jos hän halusi neuvoa tai opettaa, niin lapsia kuin meillä käy
neitä ”taiteenkärpäsen p u rem ia ” ei hän sanonut töykeästi: ”M inä tie
dä n”, vaan: ”K atsopas nyt, että näin ja näin. E ikö olekin tällä taval
la pa rem p i”.
H ieno persoona ihmisenä — ihanteellinen perheenisä.
Pentti Sillantaus Professori
Hammaslääkärissä, mustalaisia ja metsälampi
M uutam at harrastavat ihmisten tyypittäm istä ja ominaisuuksia täh- timerkkien m ukaan, tosissaankin.
Hannes Autere syntyi täsmälleen sam ana vuoden päivänä eli loka
kuun kymmenentenä kuin Aleksis Kivi 54 vuotta aikaisemmin. M o
lemmat olivat suomalaisen kansan kuvaajia Jum alan arm osta, ensim
mäisiä taiteessaan ja ajassaan. M o
lemmat näkivät kansaa leikkimieli
sesti hum oristin silmin, ilman pil
kan häivääkään. Molemmat näki
vät kansaa vakavasti ym m ärtäen.
Tunsin Hannes Autereen 25 vuot
ta häntä nuorem pana ihailijana.
Isäni oli kolme vuotta Hannes A u
teretta nuorem pi. Joskus 1920- luvun alussa he jonkin verran m aa
lailivat yhdessä. Kai se oli Taavi Sil
lantaukselta jonkinlaista opinha- kua. Ruvetessaan m aalaam aan ja veistämään Serlachiukselle Mänt- tään, oli hän ehdottanut isälleni avustavan taiteilijan roolia. L uulta
vasti se ei saanut perheessä täyttä kannatusta.
Kotonani on ollut kolme Hannes Autereen työtä, jo tk a jokainen ovat kuin eri taiteilijan tekemiä.
Ensimmäinen on akvarelli vuo
delta 1924, jo k a lienee tullut Taavi Sillantaukselle heidän kontaktiensa vuosilta. Se on veljelläni. Aiheena on pieni m etsälampi. Isältäni on pieni öljyväritaulu, jossa on myös
kin metsälampi. Saattaa olla, että ovat tuijottaneet sam aa lampea tai sitten isäni sai kimmokkeen A ute
reen taulusta.
Toinen työ on puuveistos vuodel
ta 1926. Sen aihe on ham m aslääkä
rissä. Täm ä vaimollani oleva oli hä
nen äitinsä aikanaan hankkim a. Äi
ti Helmi Leikkonen oli Saarijärvellä ham m aslääkärinä ja saattoi olla osin vaihdantakauppaa, että täm ä hieno työ tuli hänelle. Veistos on koom isuudessaan varsin vaikutta
va. Ukko m akaa selällään klahvi- sängyssä. Paikallinen tohtori on suurten pihtien kanssa vetämässä häneltä ham m asta. Takana on sure
via omaisia ja ehkä uteliaita kyläläi
siä. Kissa sängyn alla o d o ttaa jä n nittyneenä ehkäpä veren nuolemis
ta. Sängyn vieressä on potta valmii
na.
Autere rupesi vanhemm iten etsi
m ään fyysisesti kevyempiä ilmaisu
tapoja kuin veisto. 1940-luvulla hän maalaili varsin paljon. Sitten eräinä vuosina hän teki pienehköjä poltet
tu ja savim aalauksia. Ne olivat yleensä uskonnollisista aiheista.
Täm ä kolmas työ, jo k a on minun hallussani, on öljyvärim aalaus. Sitä ei tosiaankaan voi rinnastaa akva- rellimaalari Autereen tai puuveistä- jä Autereen töihin. Se on asetelmal- linen henkilöitten kuva. Nimi on Mustalaisia. Kolme m ustalaista on kuin valokuvaan asettuneena istu
massa kivellä ja seisomassa kiven vieressä. Se on m aalattu 1946. Sain sen palkinnoksi Sampo-lehden jä r
jestäm ästä Saarijärven laulu -kil
pailusta juuri tuona vuonna 1946.
Välillä oli useita Autereen tauluja, joista otin täm än. Enkä ole valin
taani katunut.
