H A N N E S ja karstuset kilpasilla
'Tammikuun 11. päivänä 1966 sammui kaikkien suoma
laisten hyvin tunteman suurjuoksijan Hannes Kolehmaisen elämä. Sanotaan, että hän oli henkilö, joka ”juoksi Suo
men maailmankartalle”. Kolehmainen oli syntynyt 1889 Kuopiossa. Hän saavutti suurimmat voittonsa Tukholm as
sa 1912 5000 metrin juoksussa voitettuaan kuuluisan rans
kalaisen Bouinin loppum etreillä ajalla 14.36,6, joka oli uusi maailmanennätys. Myös 10.000:llä hän sai kultam i
talin ja maailmanennätyksen. Kun tähän lisätään vielä murtomaajuoksun voitto samoissa kisoissa sekä maraton- kulta Antverpenissa 1920, oli tosiaankin pieni, tuntematon Suomi maailmankartalla. Se tunnettiin suurjuoksijan, hy
myilevän Hanneksen kotimaana.
Karstulalaisen kotiseutumuistojen vaalijan, Eelis Savo
sen valokuvien joukosta löytyi 40 vuotta sitten otettu ku
va, joka erikoisesti kiehtoi ja kiinnosti: kuva Hanneksesta ja karstusista! Niinpä sitten muutamana marraskuisena iltana istuimme ja tarinoimme Karstulan Keski-Vahangan Marttisella (Mäkelä) ja tähän tapaan se juttu kävi.
"Kyllä se on Hannes Kolehmainen, tuo reunimmainen, sitten minä siinä toisena”, kertoo maanvilj. Eino Martti
nen, ja jatkaa: 'M artti Luomanen on siinä kolmantena (sähköasentajana Laukaan Vihtavuoressa nykyisin!), sit
ten Tallinen, etunimeä en muista nyt juuri, mutta joku vanhanaikainen nimi se oli. Tuota seuraavaa minä en kyllä muista”.
"Paavo Kuusinen, nykyisen Kansallis-Pankin johtajan isä”, toteamme me väliin.
"Viimeinen on kumminkin Kaino Vekara, hänet kyllä muistan, Onnelan Kaino, kaatui sitten jatkosodassa. En ollut juuri siinä paikalla silloin, mutta tulin ehkä tunnin kuluttua”, muistelee haastateltavamme.
— No mitä muistatte tämän juoksun syntyvaiheista?
— Tämä Hannes oli jo vähän vanhempi juoksijana sii
hen aikaan. Eikö hän ollut jo eläkkeelle siirtymässä ( ! ) , ja ne vain haastoivat juoksemaan häntä tänne Keski-Suo- meen, että olisivat saaneet väkeä kentälle. Niin ne saivat hänet Pylkönmäellekin. Keski-Suomen eri pitäjistä saatiin joukkueita juoksemaan häntä vastaan. Siellä ei minun muistaakseni kuitenkaan ollut kuin kolme tai neljä jouk
kuetta, Pylkönmäeltä, Karstulasta ja oliko Multialta, en muista varmaan.
— Millä tavalla tämä juoksu sitten suoritettiin?
— Hannes juoksi 10 km ja joukkue, johon kuului siis viisi miestä, samoin 10 km, mutta yksi juoksi aina kaksi kilometriä ja antoi kapulan seuraavalle miehelle. Se oli viestinjuoksu, Hannesta ja toisia joukkueita vastaan. Se lenkki oli vain kilometrin pituinen, vanhalta kentältä Pyl
könmäeltä Timpersuntiin päin, satakunnan metriä tieltä pois. Ei siinä juoksurataa ollut, vaikka siinä kyllä urheil
tiin, työnnettiin kuulaa ja muutakin tehtiin.
Se oli siis kilometrin lenkki, joka kierrettiin 10 kertaa.
Tallinen sen aloitti meidän osaltamme, muistaakseni tämä Kuusinen oli toisena ja oli puhetta, että Tallinen tuo vies
tikapulan Hanneksen edellä, hän kun halusi juosta täydet 10 kilometriä, niinkuin sitten juoksikin. Ja kyllä hän sit
ten toikin kapulan juuri Hanneksen edellä. Sitten hän jät
täytyi Hanneksen jälkeen, kun Kuusinen sai kapulan. Jäi hän sitten Hanneksesta aika paljon, mutta juoksi matkan loppuun.
—■ Kolmantena juoksitte sitten te.
— Joo, minä juoksin kolmantena, ja kun sain kapulan, puhalsi Hannes olkapäähän ja selkään, mutta minä ajatte- lin, että johan on ihme, ettei häntä saa jäämään, ja sillä osuudella Hannes jäi toista sataa metriä. Siellä maantiellä vielä tuli, kun minä luovutin kapulan Onnelan Kainolle.
Hän juoksi neljäntenä, ja matka pysyi suunnilleen samana
Hannes Kolehmainen Karstulan viestijoukkueen kanssa 40 vuotta sitten.
27
tämän osuuden loppuun. Vekara ja Kuusinen olivat vä
hemmän juosseet. Minä en ainakaan ollut juossut heidän kanssaan aikaisemmin.
— Sitten kapulan sai ankkuri Martti Luomanen?
— Niin, eikä hänen tarvinnut muuta kuin juosta voit
taakseen, sillä meidän joukkue oli johdossa ylivoimaisesti kolmannen osuuden jälkeen. Meidän joukkue kun oli vii
meisenä silloin, kun minä sain kapulan.
— Te olitte hyvä juoksija siihen aikaan!
— Noo, en tiedä, sattui vain luonnistamaan sillä ker
taa. Ei minua kyllä koskaan hengästyttänyt. Olin silloin juuri edellisenä vuonna päässyt sotaväestä tai ellei sitten ollut sitä seuraavana kesänä, siis joko 1926 tai -27. Kesä se oli, kevätkesä, kun kerran Hannes tuli sitten Saarijär- velle juhannuskisoihin juoksemaan parin viikon päästä.
— Kuka tämän valokuvan otti?
— En muista tarkkaan, mutta eiköhän se ollut Eelis Savonen, ainakin hän matkassa oli.
— Otettiinko muista joukkueista kuvaa?
— En tiedä, ne huusivat vain voittajajoukkueen ku
vaan Hanneksen kanssa. Tuskin niistä muista joukkueista kuvia otettiin kuin Karstulan juoksijoista, kun me ker
ran voitimme.
—- Muistatteko, mitä Hannes jutteli teidän kanssa kil
pailun jälkeen?
—• No, en muista suurempia, mutta siinä minä häneltä tilasin piikkarit, kun hänellä oli se urheiluliike Helsingis
sä, ja hän tuli Saarijärvelle parin viikon päästä. Ja sinne hän ne toi, sinne Saarijärvelle, kyllä hän tunsi minut siellä Saarijärvellä. Minun piti sitten juosta viittä tuhatta Saari
järvellä Hanneksen kanssa, mutta Vekara ei suostunut ja jouduin sitten kahdeksalle sadalle, jota en ikänäni ennen
enkä jälkeen ole juossut. Se oli semmonen tasotusjuoksu.
Sain 30 metriä tasoitusta ja ihan heikoimmat saivat sata- kin metriä. Martti Luomanen oli mm. juoksemassa sitä 800:aa silloin ja joku Tolsa ( ?) , Suomen parhaita. Minä muuten voitin silloin sen juoksun.
— No, oletteko sen jälkeen juossut muuta kertaa Han
neksen kanssa?
— En ole kuin tämän yhden juoksun vain, mutta Paa
vo Nurmen kanssa olen kyllä juossut.
— Missä tämä juoksu on suoritettu?
— Riihimäellä. Kyllä se on Karstulan Kivan kirjoissa.
Riihimäen Kiskon kilpailuissa. Sekin oli viisi tuhatta. Sii
nä oli parisen kymmentä juoksijaa.
— Kuinkas siinä juoksussa sitten kävi?
—■ Minä tulin toiseksi. Nurmi voitti ja minä olin toi
nen. Minä tulin siinä takakaarteessa. Olin juuri tulossa loppusuoralle, kun Nurmi tuli maaliin. Nurmi kyllä johti koko ajan. Minä juoksin kyllä kolme ja puoli kierrosta Nurmen kupeella, mutta sitten minä jättäydyin vähän.
— No, muistattekos sen ajan, mikä siinä tuli?
—• Kyllä. Se on Karstulan Kivan ennätys vieläkin. Se oli 15.24 minun aikani, ja puuttui 49 sekuntia silloisesta Hanneksen maailmanennätyksestä.
— Eikö se innostanut jatkamaan entistä tiiviimmin?
— Kyllähän se innosti. Ja sotaväkeenhän ne olisivat minut ostaneet, mutta ei minua kiinnostanut se ala, mutta sitä olen katunut, kun en lähtenyt Jyväskylään, kun ne minua pyysivät silloin samana päivänä, kun Hanneksen kanssa Pylköllä juoksin. Olisivat antaneet hyvän valmen
tajan käsiin. Ja hyvän työpaikan. Sitä minä olen katunut.
Kyllähän nämä kivikkomäet olisivat täältä myöhemmin
kin löytyneet.
