Saarijärven puukkojunkkarit · DIGI

Ju h a -P e k k a Parantainen

Saarijärven puukkojunkkarit

^ ( yleisesti luullaan, että puukko 1 / junkkareita oli vain Pohjan-

\ maalla, josta häjyily sai alkun- -<a. Kuitenkin muuallakin Suomessa

oli vastaavia häjy porukoita, mutta hei­

dän tekemisistään ei yleisesti olla tie­

toisia, koska tutkimukset ovat keskit­

tyneet Pohjanmaan häjyihin. Samaan aikaan kun Isontalon Antti ja Rannan­

järvi 1800 -luvun puolenvälin jälkeen mellastivat omalla tahollaan, riehui myös Saarijärvellä häjyjoukko, joka usein otti yhteen Pohjanmaan kolle­

goiden kanssa. Näistä paikallisista hä­

jyistä on ilmestynyt mm. noin 1000 käräjien pöytäkirjojen pykälään poh­

jautuva kirja ”Parantalan häjyt veljek­

set”, johon tämä artikkeli perustuu.

Puukkojunkkareiden ura ei ollut helppo, sillä jatkuvasti piti antaa uusia näyttöjä, jotka olivat aikaisempia uro­

töitä merkittävämpiä. Heillä oli tarve olla vielä häjympi kuin joku toinen puukkojunkkari, ja siksi täytyi tehdä jotain suurta josta mainittaisiin. Ellet näin tehnyt, joku toinen teki teon, joka veti ihmisten huomion ja ihailun puo­

leensa. Samalla ihmisten arvonanto si­

nua kohtaan laski - näin ainakin häjyt ajattelivat. Kun puukkojunkkarit hei­

luivat teräaseineen, heillä ei ollut tar­

koitus tappaa, vain kipeästi viillellä.

Puukolla mies pantiin pelkäämään ja tottelemaan, ja sillä otettiin luontoa pois niiltä, joilla sitä tuntui olevan lii­

kaa. Jos joku puukotti niin pahasti, että vastustaja kuoli, hänen sanottiin lyöneen taitamattomasti. Tämän vuoksi yritettiin lyödä selkään, harti­

oihin ja päähän, koska silloin vammat eivät yleensä olleet kuolettavia. Mitä useampaa vastustajaa pystyit tappe­

lussa puukottamaan ilman että mies- tappoa tapahtui, sitä suurempi sanka­

riteko se oli. Kun häjyt saapuivat häi­

hin tai muihin juhliin, he usein jo rä- mäkällä sisääntulollaan ilmoittivat

tappeluaikeensa. Tapoihin kuului, et­

tei tappelua aloitettu varoittamatta, ja ellei sitä oltu tullessa tehty, tappelu täytyi myöhemmin asianmukaisin me­

noin pohjustaa. Paikallaolijoille tuli tehdä tiettäväksi, mistä päin vaara uh­

kasi, jolloin he voisivat joko perään­

tyä tai ottaa haasteen vastaan. Esim.

Keski-Suomen kuuluisin häjy, Paran- talan Kitti esitti haastetanssinsa hyp­

pimällä puukko kourassa ”kyykkyrys- sää” karjahdellen, kiljuen ja kiroillen.

Ison talo n A n ttik in ih aili

Saarijärveen kuuluneen Parantalan- kosken paikkeille Parantalan taloon 1850- luvun molemmin puolin syntyi 12 lapsen joukkoon seitsemän poikaa, joista viisi jäi eloon - Matti (s. 1843), Samuli (s. 1846), Juho (s. 1847), Her­

man (lempinimeltään Kitti, s. 1850) ja Oskari (s. 1853). Nämä olivat kuuluja Parantalan veljeksiä, jotka häjyilyl- lään tulivat myöhemmin herättämään pelkoa paitsi kotiseudullaan, myös muualla Suomessa. Heidän lisäkseen paikkakunnalla oli myös muita kuu­

luisia rötöstelijöitä, mm. Heikki Hum- mer, Porin Tuppu ja Honkolan veljek­

set, mutta tekojensa ja rikosrekiste- reidensä puolesta he eivät yltäneet lä­

hellekään Parantalan veljeksiä, jotka olivat "tihutöissään tunnettuja sekä täällä että kauempana”, kuten syyttäjä eräässä oikeudenistunnossa mainitsi.

Tuolle hurjalle veljessarjalle ei liitä­

nyt se, että heistä puhuttiin rikkaina ison talon poikina. Parantalan veljek­

set, etenkin Matti ja Kitti, olivat voit- tajatyyppejä, joilla oli tarve olla kai­

kista paras. Paikallisen vastuksen puutteessa he usein lähtivät tappele­

maan Pohjanmaalle. Ensimmäisen kerran Matti hankki kannuksiaan 18- vuotiaana punkottamalla Rannanjär- veä, joka tuolloin oli 33 -vuotias. Ta­

pauksen kuultuaan Isontalon Antti oli haikaillut, että hänen pitäisi tavata ”se Parantalan Matti, koska siitä on kas­

vamassa mies”. Tuolla hän tarkoitti sitä, että Matti oli tehnyt teon, joka ei poikasilta onnistuisi. Myöhemmin myös Iso-Antti sai kunnian tutustua Parantalan veljeksiin, joiden kanssa härmäläiset sittemmin ottivat usein yhteen ja kävivät toistensa luona kos- toretkillä. Kuuluisin yhteenotto lienee veljesten hevosenhakumatka Pohjan­

maalle. Tätä oli edeltänyt tappelu Jy­

väskylän markkinoilla, jolloin Isonta­

lon Antin johtama joukko oli joutunut lähtemään karkuun, mutta pakomat­

kallaan varastivat Parantalan talosta hevosen.

U h k ailem alla to d istaja t h ilja isik si

Rikkaana, ison talon vanhimpana, kookkaana ja riskinä miehenä Matti oli häjyporukan itseoikeutettu johtaja, vaikka paikalliset puukkojunkkarit häjyilivätkin useimmiten yksin tai 2-3 miehen ryhmässä. Ison kokonsa vuok­

si hänen ei useinkaan tarvinnut tur­

vautua puukkoon, vaan yleensä hän pahoinpiteli vastustajiaan nyrkein tai kasakkapiiskallaan. Tämän vuoksi hä­

nen saamansa tuomiot olivat suhteelli­

sen pieniä, sillä vahingotkin jäivät vä­

häisemmiksi. Yksittäisiä tappeluja hä­

nellä todennäköisesti oli kuitenkin enemmän kuin yhdelläkään muulla veljeksistä, mutta syytteet tai todistaji­

en lausuntoihin perustuvat tuomiot jäivät todella harvinaisiksi verrattuna tapausten lukumäärään. Matilla oli ni­

mittäin taito saada uhkailemalla todis­

tajat hiljaisiksi. Joskus Saarijärven hä­

jyt lähtivät liikkeelle isommalla poru­

kalla, ja Mattikin käytti puukkoaan aina silloin tällöin, kuten seuraava ta­

pauskin osoittaa:

30

Jo u lu ku u ssa 1869 lä hti saarijärve- lä isjo u kk o jo h ta ja n a a n P a ra n to ­ lan M a tti J y vä skylä n K o rtta jä rven ky lä n P u u p p o la n taloon häihin.

M ie h illä o li se lvä sti m atkan ta r­

k o itu ksen a häjyily, vaikka he o li­

vatkin va ru sta u tu n e e t ”vain ” p u u ­ koin. T u n n elm a a j a uhoa oli n o s­

tettu re ip p a a lla viinanotolla, j a va rsin kin N ä ä silä n talon renki J u h o V änkäri o d o tte li irtip ä ä syä kuin kevä in en va sikka laidunta. S i­

sä lle m en tiin kovalla rym inällä, ja M a tti teki heti selväksi, kuka ta lo s­

sa siitä h etke stä eteenpäin tulisi m ää rä ä m ä ä n . H ä n e sitte li om an h a a ste ta n ssin sa h yp p im ä llä y m p ä ­ riinsä p u u k k o kourassa, m in kä j ä l ­ keen M a tti n o u si uunin vieressä o le va lle tu o lille to isessa k ä d e s­

sään p ä re so ih tu , j a toisessa p u u k ­ ko, m in kä hän iski p ystyy n katon kurkihirteen. P a la v a lla p ä re so ih - dulla h ä m ä rä ä hu o n etta valaisten M a tti tu o lilla se iste n h u u si k a ik e n ­ laisia u h ka u ksia j a ilm o itti olevan- sa ”h erra ta lo s s a ”. L o p u ksi M a tti a n to i käskyn: ”h eilu ka a p o ja t”.

S y n tyn e essä ta p p elu ssa viera ilija t sa iv a t aika a n p a h a a jä lk e ä . K alle Ju slen iu sta , N ik la s M eh to la a j a Ju h o P u u p p o sta oli p u u k o te ttu se l­

kään. N ä m ä ko lm e u sk a lsiv a t h a a sta a M a tin j a V änkärin kärä- jille . J u sle n iu s toim itti oikeuteen

m yö s lä ä kä rin to d istu ksen , jo s s a hän en to d e ttiin ”kärsivä n n oin ko lm e tu u m a a p itk ä s tä verihaa- vasta se lä n o ik ea lla p u o le lla u lo t­

tuen keu h ko ih in niin syvälle, että ilm a h e n g ite ttä e ssä ku u lta va sti virta si sisä ä n j a ulos a ukiolevan h a a va n k a u tta ”. M u u t selkäsau- n an sa a n e et e iv ä t u ska lta n eet k o s ­ ton p e lo ssa te h d ä ilm iantoa: O tto K a ija la lle o li lyö ty n eljä tuum aa p itk ä h a a va selkään, M a tti L oukia- lalle h a a va o ikea a n hartiaan, E r k ­ ki B o m ille k a k si tuum aa p itk ä h a a ­ va selkään, se k ä H erm a n V ossilaa o li p u u k o te ttu n iin p a h a sti, että su o le t tu n k e u tu iv a t ulos.

H ärm än h ä jy t esik u v an a

Kitti oli paljon monipuolisempi häjyi- lijä kuin Matti, sillä varkauksien lisäk­

si kaikki muutkin häjyille tyypilliset käyttäytymismuodot olivat hänelle tuttuja. Kitti oli varsinainen puukko­

junkkari ja tappelija, joka korvasi pie­

nehkön kokonsa häjyllä luonteellaan, ketteryydellään ja nopealla puukol­

laan. Hän oli veljeksistä parhaiten si­

säistänyt häjyideologian ja arvojärjes­

telmän. Härmän häjyt olivat hänelle esikuvia, ja Kitti rupesi jopa puhu­

maan Pohjanmaan murretta. Toisin kuin muut veljekset, Kitti ei koskaan ajanut etujaan käräjien kautta. Hän oli omaksunut häjyjen periaatteen, ettei pienistä valiteta, ja mikäli ei puukkon­

sa kanssa pystynyt oikeuksiaan aja­

maan, asia sai jäädä. Kitti ei todella­

kaan pienistä valitellut, vaan päinvas­

toin etenkin pohjalaisille hän halusi näyttää häjyn luonteensa:

K itti o li taas kerra n o llu t V aasan lääninvankilassa, jo s ta hän v a p a u ­ tui 10.1.1873. V apaaksi p ä ä sty ä ä n hän kierteli V aasassa p a ri viikkoa, m in kä jä lk e e n j ä i k iin n i hevosvar- kaudesta. K ä rä jien p ö ytä k irja ssa K itin om a versio tapahtum ista on k u v a ttu mm. näin: ” ...V a a sa sta ja la n yksin vaelta m a a n p itk in y le istä m a a n tie tä ta rkoituksenaan m en n ä kotiinsa. H än o li tullu t L a i­

hialle, j a kerro ttu n a y ö n ä H yö tyn tallissa va lja sta n u t h ev o se n sekä lisä ksi viere ssä o levasta a v o n a i­

se sta liiteristä v a ra sta n u t m u sta ksi m a a la tu n reen, m in kä jä lk e e n hän o li a ja n u t Ju rva a n aiko m u ksen a a n sie ltä m en n ä K ristiin a n ka u p u n kiin m a rkkin o ille . . . ”. A sia a kä siteltiin ka ksi kerta a L aihian käräjillä, j a K itti odo tteli p ä ä tö stä jä lle e n V a a ­ san lääninvankilassa. T uom iona o li sa kko ja n eljä kertaa varastetun tavaran arvo, eli 8 00 m arkkaa, tai 4 0 p a r ia raippoja, kolm e ly ö n tiä p a rilla . K itti ilm o itti o tta va n sa

ra ip parangaistuksen, jo te n h ä n et lähetettiin h eti ru o skitta va ksi j a sen jä lkeen vapautettavaksi.

K un K ittiä alettiin ruoskim aan, p a lja s tu i jä lle e n hän en h urja s i­

sunsa. P a a lu u n sid o tta essa hän a n to i ru o skija lle viim e ise t viisi m a rkk a a n sa sa n o en ”tee työs, j a tee kans k u n n o lla ”. S elvä ä on, e t­

tei ran g a istu ksen tä y tä n tö ö n p a n o a tu o n jä lk e e n sä ä ste lly t voim iaan, va rsin kin ku n K itti vielä lisäsi:

”L a ih ia lla m in u sta ette lukkaria s o a ”. T uolla hän tarkoitti sitä, että hän tu lisi kä rsim ä ä n ra n g a istu k­

sen ä ä n tä k ä ä n pä ä stä m ä ttä . N ä in m yö s tapahtui, m utta tuo ka a n ei riittä n y t hän en m ielestä ä n to d ista ­

m aan p o h ja la isille sitä, kuinka ka rski h än to della oli. N iin p ä K itti m en i ku ritu k sen jä lk e e n läheiseen taloon p y y tä e n em ä n tä ä hankaa- m aan su o la a lä ä k ke ek si veriseen selkäänsä. V anhoilla p ä iv illä ä n hu m a la ssa retkiään m u iste lle s­

saan K itti usein kertoi, kuinka L a i­

hialla y r ittiv ä t tehdä h ä n estä lu k ­ karia, m utta eivä t onnistuneet.

Oskari ei ollut varsinaisesti puuk­

kojunkkari, vaan kulkuri ja korttimies.

Hän sai perinnöksi ison talon, mutta ainoa päämäärä tuntui olevan muuttaa se mahdollisimman pian pelimerkeik­

si uhkapelejä varten. Oskari oli peri­

mätiedon mukaan veljeksistä ainoa kunnollinen mies. Toista kuitenkin kertoi Kitti, joka kertoi veljensä olleen heistä kaikista pirullisimman, ja kuin­

ka Oskari ”löi hymyssä suin”. Rikok­

sia hänen tililleen ei kuitenkaan kerty­

nyt likikään siinä määrin kuin Matille ja Kitille. Oskari ei viihtynyt yhdellä paikalla, vaan kierteli ympäriinsä ja pani hetkessä menemään koko omai- suutensa.

Samulin kohtaloksi koitui veljensä Juhon tappaminen, mikä kuitenkin oli vahinko. Hovioikeus määräsi hänet mestattavaksi (mikä käytännössä mer­

kitsi karkotusta Siperiaan), mutta se­

naatti muutti tuomion 12 vuodeksi ku­

ritushuonetta Turun rangaistus vanki­

lassa. Huolimatta tuosta pitkästä tuo­

miosta, joka oli ainoa tahra hänen maineessaan, Samuli oli veljeksistä ainoa, joka sai elämänsä "uomiinsa”, ja vietti loppuelämänsä nuhteetonta

elämää.

J o u lu n a k in tap eltiin

Joulut olivat ennenvanhaan Paranta- lassa aina rajuja juhlia. Veljesten ryy­

pättyä tarpeeksi, alkoivat voimainkoi- tokset. Sitten kun tuvassa rupesivat vestopölkyt lentelemään, katsoi nais­

väki viisaimmaksi lähteä karkuun. Ta­

pana kuuluikin olevan, että aina joulu­

na naiset viettivät yönsä navetassa kun isännät juhlivat tuvassa. Elämä oli rai­

sua paitsi Parantalan talossa, myös muualla kylällä milloin veljekset oli­

vat liikkeellä. Usein sunnuntaisin pap­

pi saarnastuolista varoittelikin kirkos­

sa kävijöitä menemästä likelle Paran- talaa, koska "veljekset kuuluvat ole­

van taas hurjalla tuulella”.

31

Puukkojunkkarikauden päätyttyä myös Matti ja Kitti pikkuhiljaa rau­

hoittuivat, vaikka pienempiä tappeluja edelleen kävivätkin. Matti eleli loppu­

elämänsä Pyykkilän torpassa. Noin vuosi ennen kuolemaansa 65 -vuotiaa­

na Matti rupesi Jyväskylän markki­

noilla kortteeripaikassaan "isottele- maan”, jolloin Mutkanmäen Jussi löi häntä peloissaan puukolla. Tuohon Matti ei vielä kuollut, mutta ei myös­

kään täysin tointunut, vaan sairasteli loppuelämänsä Pyykkilässä, jonne

hän kuoli 14.5 1909. Kitti kierteli van­

hoilla päivillään kesäisin omilla ret­

killään, mutta talvisin hän asui Saari­

järvellä. Kierrellessän Kitin tiedettiin olleen töissä mm. Kannaksella rauta­

teillä ja Kuusamossa liippatehtaalla.

Vuodesta 1924 lähtien vuosikymme­

nen loppuun hänen ”kortteeripaikkan- sa” talvisin oli Pihkaporissa. Vuonna 1930 hänestä tuli "kunnan hoidokas Kolkanlahden vaivaistaloon”, jonne Kitti kuoli 18.2.1931 'Vanhuuteen naimattomana 80-vuotiaana vanhuk­

sena”. Samulilla oli Hietalan torppa sekä mylly Hietamankoskessa, mitkä hän myi, ja osti Oittilan tilan vuonna 1896. Loppuelämänsä Samuli viljeli Oittilaa ja kuoli ahdistukseen 31.7.1913. Oskari jatkoi kiertelyään edelleen vanhoilla päivilläänkin. Vi­

rallisesti hän asui itsellisenä Samulin luona Oittilassa, ettei häntä voitu syyt­

tää irtolaisuudesta. Oskari kuoli ”van- huuteen” 30.12.1925.

/ { i l v a . K i n n u n e n a p t e e k k a r i

jlpteekkipabehia Saarijäivellä 120 v.

Apteekin hyllyltä on löytynyt lääke sairauksiin ja särkyyn .jo 300 vuoden ajan.

Maamme ensimmäiset apteekit pe­

rustettiin vuonna 1689 Turkuun ja Viipuriin. Ennen apteekin perustamis­

ta paikkakunnalle sairauksien paranta­

minen perustui pääasiassa perimätie­

tona kulkeneeseen kansanlääkintään.

Sekä ihmisiä, että eläimiä parannettiin luonnon yrttien voimalla ja tutkimus on usein joutunut ihmettelemään, kuinka oppimattoman kansan tiedot ja taidot vuosisatojen kuluessa olivat oh­

jautuneet oikeisiin uomiin.

Kuuluisa noita ja parantaja oli Lanneveden Kyyrän Jussi. Jussin lääkkeissä oli paljon tavanomaisia luonnonaineita, mutta myös oudompia

"rohdoksia”, kuten ruumiinmultaa hautausmaalta.

Varsinkin itseoppineena eläinlää­

kärinä tuli aikanaan kuuluksi Tollon Jussi Kekkilästä. Hän yritti hankkia kaiken saatavilla olevan kirjallisen tie­

don eläinten ja ihmisten taudeista ja anatomiasta ja vältti kaikkia taikakei­

noja.

SftmjamtL fifäek

c 1 < S 7 F -

cföpelius Z.

^ tp d s tr ö m T f

u im a n l^ T C

djfcm m arfti G.d[.

cjorsett c4Jp dom erio A S.

uinunen QJM.cJQ

f4 .o p :l8 7 5

2 0 .1 1. i8r r

22 . 09,1880

8 0 5 J& 0 9

3 . O S pl

2 2 .⁰g .p ^{5 3}

2 4 . v n y /7

l

.o l.lg

32