Ilta Ikkala
Nuori Runeberg
Saarijärven salomailla
Kansallisrunoilijamme John Ludvig Runeberg vietti herkim m ät
nuoruutensa ajat kotiopettajana Saarijärvellä. Siellä hän kiintyi suomalaiseen luontoon ja kansaan.
H än on itse sanonut: ”M inulle on näiden vuosien muisto
kallisarvoinen. ” J .L . Runeberg asui
kotiopettajakautenaan Saarijärvellä E. G. a f Enehjelm in talossa, jo k a on vuonna 1977 kunnostettu
m useokäyttöön Runeberg- kammareineen.
Lehdet, kukkaset, y rtit m uut, ruusut lempeät, hym ysuut, Kastekalpeat liljat, teen teistä morsiusseppeleen.
M uistonkukka, sun oaton, rannan valvotti, vartes on.
Oi, k u in k ’ on erikaltainen orpo rintani kukkanen, j o l l ’ on vain oat oksinaan,
rintaa vihloen ainiaan.
J.L . Runeberg: H yljä tty neito.
V uonna 1823 saapui Saarijärven rovastin poika T urun yliopistosta joululom alle kotiinsa Saarijärven K olkanlahden Kolkanniem en p ap
pilaan. M ukanaan hänellä oli 19- vuotias opiskelutoverinsa Johan Ludvig Runeberg. Täm ä oli jo u tu nut vuoden opiskeltuaan keskeyttä
m ään lupaavat opintonsa ja o tta m aan vastaan kotiopettajan pai
kan, kuten siihen aikaan usein oli tapana. Runebergin isä oli sairastu
nut vakavasti eikä voinut auttaa poikaansa enää taloudellisesti. Lah
jak asta opiskelijaa varoitti tosin hä
nen professorinsa, että hänestä tuolla Suomen salolla tulee yhtä tyhm ä kuin tukit siellä. H ä tä ei lu
kenut lakia ja niin lähdettiin pitkäl
le m atkalle korpien keskelle, kohti Suomen sydäntä.
K ruununvouti Daniel Danielson Saarijärven Kalm arista oli ottanut yhteyttä T urkuun etsiessään koti
o pettajaa pojilleen Johan Filipelle ja Johan Fredrikille sekä K olkan
lahden tilaa viljelevän kapteeni Erik G ustaf a f Enehjelm in pojille Carl Emilille ja Georg Edvardille. Näitä, alle 10-vuotiaita poikia, tuli ” nuo- ren m aisterin” opettaa Vaasan tri
viaalikoulua varten ja kustannusten jakam iseksi opiskeltava kolm en kuukauden jaksoissa poikien kans
sa vuorotellen molemmissa perheis
sä. Talojen väliä oli peninkulm an verran.
Ei arvannut varm aankaan Rune
berg tullessaan, että hän viipyisi yli puolitoista vuotta Saarijärven salo
mailla ja sen jälkeen vielä melkein puoli vuotta Ruovedellä. M utta jo ensimmäisen kevään koittaessa hän tiesi, että hän sydän-Suomessa oli löytänyt henkensä maisem an. M o
lemmissa perheissä otettiin Rune
berg vastaan perheenjäsenenä ja ys
tävyys säilyi yhteisten vuosien jä l
keenkin kirjeiden välityksellä. P o ja t ihailivat opettajaansa, jok a
''to isaa lta oli iloinen ja ystävälli
nen, hilpeitä, vaatim attom ia kujeita pursuava, toisaalta kunnioitusta he
rättäv än totinen” , kuten eräs oppi
las häntä myöhem m in luonnehti.
Lukujen välillä retkeiltiin metsissä poikien toim ittaessa puuttuvan koi
ran virkaa opettajansa m etsästäes
sä. Metsästysseuraksi hän sai myös Danielsonin nuoren apulaisen Gus
ta f G rönlundin ja sotam iehet Kus
taa Kratsin ja Heikki U ddin. He tu tustuttivat Runebergiä kotiseutuun
sa ja sen kansaan, Saarijärven P a a voihin.
Runeberg ei salaillut runoiluaan, vaan kirjoitteli nim ipäivärunoja ys- täväperheiden iloksi. Jo 28.1.-24 hän ilahdutti n uorta oppilastaan näin juhlallisin sanoin:
Tein äsken köynnöksen, sen sulle annan,
veljeni Carl, kun nimipäiväs on;
j a jo skin syvät hanget kattaa sannan,
täälläkin viihtyy k u k k a suojaton;
ei riistä halla ku kka a hyisen rannan,
sydämen Uskollisuus nuhteeton.
Vain siitä tehty ku kka kö yn n ö s vieno
pohjoisen ystävän on kruunu hieno.
Kohtalon aallot rintaan vaikka murtuis,
niin sydän ystävänsä toiveet saa, mahdista yö n ei katse m uuttuis, turtuis,
se näkee valon, Isään katsahtaa;
on sielu, jo n k a voim a säilyy, suurtui,
on sielun, ruumiin kesken sopuisaa;
pohjoisen miehet sai sen maineen oivan!
Osakses, Carl, sen uskon jäädä voivan.
Ennen lähtöään Saarijärveltä hän kirjoitti heinäkuun lopulla lohdut
tavan runon Enehjelm in perhettä kohdanneen surun johdosta, kun perheen kuukauden ikäinen poika haudattiin:
H ento taivaan vieras, talven päivä vielä noussut ei.
Oi, j o pä ättyi maisen unes häivä, tuoni kauniin vei.
Tuskan tuuli majaasi kun kulki, m yrsky vinkui, kaas,
kun j o nousit lentoos, taivas sulki syleilyyn sun taas.
Onni, riemu sen on, ken ei vielä tus käin unta saa,
m uista kaksi hellää rintaa siellä, antoihan ne maa!
Säätyläisperheet vierailivat ilmei
sesti ahkerasti toistensa luona ja niin Runeberg tutustui koko seura
piiriin, jo k a ei ollut kovin laaja.
Suomen sota oli v. 1808—09 kulke
nut Saarijärven yli jättäen tuhoisat jäljet. T aloja oli hävitetty ja asuk
kaat m uuttaneet korpiin. Joka vii
des saarijärveläinen oli kuollut so
tavuosina ja vasta 1820-luvulla alet
tiin saavuttaa entinen asukasluku.
20-luvun alussa oli vielä ollut vaikea
6
katovuosi, joten puute oli suuri R u
nebergin saapuessa. Sotam uistot olivat hyvin tuoreita ja nuori yliop
pilas oli innokas kuuntelija, kun miehet kertoivat sotakokem uksi- aan. 50-vuotias kapteeni af Eneh- jelm oli itse osallistunut Kustaa III:n Venäjän sotaan v. 1789 ja Suomen sotaan, samoin luutnantti Tandefelt ja luutnantti, m aanm itta
ri G ustaf Hackzell, rouva a f Eneh- jelmin veli ja m onet m uut sotilaat.
Kolkanniemen läheisessä pappilassa asuva rovasti Erik Johan Roschier oli Mikkelin kappalaisena Kustaan sodan aikana ja hänen pappilassaan oli hoidettu Porrassalm en taistelus
sa haavoittunut von Döbeln. Saari
järveläisille tutuim pia olivat Kalm a
rin ja Karstulan taistelut, jo ita m a
juri, sittemmin everstiluutnantti O t
to von Fieandt oli jo h tan u t. H än oli R autalam m en kom ppanian päällik
könä saarijärveläisten joukkojen jo h taja. Vaikkakin Vänrikki Stoo
lin tarinat perustuvat pääosiltaan kirjallisiin lähteisiin, ovat niille an taneet eläväm män taustan S aarijär
vellä kuullut sotam uistelm at. Tätä todistaa sekin, että runo O tto von Fieandtista oli ensimmäinen T äri
näin runoista. Stooleja elää vieläkin Kolkanlahdessa ja Kalmarissa.
Kolkanniemen pappila sijaitsee K olkanlahden tilalta katso ttu n a Saarijärven pienen lahden takana.
Siellä em ännöi äitinsä kuoltua 34- vuotias pappilan mamselli Juliana Roschier hoitaen vanhaa isäänsä ja sisaruksiaan käyden ahkerasti seu
rakuntalaisten kodeissa auttam assa sairauksien tai juhlien sattuessa.
Runeberg oli pappilassa usein nähty vieras ja innokas seuralainen N anan läh tiessä a u tta m a a n . K y n ttilän avulla he ikkunoistaan viestittivät toisilleen tapaam isista. M istään ro manssista ei ikäerostakaan johtuen liene ollut kysymys, m utta paljosta olemme kiitollisuuden velassa N a
nalle, jo k a tutustutti Runebergin elinym päristöönsä ja siirsi rak k au tensa näihin puutteessaoleviin. N a
nalle Runeberg kirjoitti nimipäivä- runossa seuraavaa:
Ken Nanan herättäis uinailuista?
Soi p ik k u laulelma siskossuista!
Tien meille ystävyys luokses näytti, sen riemun soihduilla täytti.
Pian laadittiin me laulu tämä, ja päivääsi ju h lim m e hetket nämä;
kun meille ystävyys tietä näyttää, sen riemun soihduilla täyttää.
A h , Taivas suokoon N anam m e vielä vaeltaa elämän ruusutiellä;
kun vakaa ystävyys tietä näyttää, sen riemun soihduilla täyttää.
Nanalle on om istettu myöskin ru no Kesäyö, jo k a kuvaa kesäistä souturetkeä. Runo antaa todisteen siitä ihailevan läm pim ästä ystävyys
suhteesta, jo k a näiden kahden välil
lä vallitsi, runon loppu lienee ajalle om inaista runollista vapautta. Seu
rakuntalaisten suhtautum ista tähän äidilliseen neitoon kuvaa pieni näy
te tästä runosta:
Lehvistä j o torppa pilkottaa, Tuulet, jo u tu in sinne tuutikaa.
Kas, j o ulos uksen takaa astuu torpan vaari vakaa, tyttö tuolla huiviansa huiskuttaa, ropehineen rannan tiellä
rientää vastaan riemumieliä, Nanalle kun m ansikkansa antaa saa.
Kolkanniemen pappila ja sen ym
päristö on näyttäm önä H anna- runoelm assa, jo k a on ylistyslaulu Saarijärven vaihtelevalle m aisem al
le. Jotakin lienee siinä myös Kol
kanniemen pappilassa eletyistä het
kistä, m utta H annan esikuvaa mei
dän on etsittävä m uualta. T uona ai
kana Runeberg sisäisesti jätti hyväs
tiä ensimmäiselle rakkautensa k oh teelle, Kruunupyyn papintyttärelle, Fredrika Juveliukselle, ensim m äi
selle Friggalleen. N äm ä tunteet elähdyttivät vielä H ann aa luotaes
sa.
Aikaisem m an tunteen laantuessa oli Runebergin sydän jo kypsä u u teen paloon, kun syksyllä 1924 tuli talo u sm a m sse lik si D a n ie lsso n in luon hänen sisarentyttärensä. Täm ä 17-vuotias M aria Nygren oli m enet
tänyt äitinsä ja isän uudelleen avioi
duttua joutui lähtem ään kotoa.
N uorten ihastus syveni niin hehku
vaksi, että Runeberg jo u tu i ym pä
ristön painostuksesta ostam aan kih- lasilkin M arialle. Täm än ” idän m orsiam eksi” kutsutun neitosen vaikutusta on varm asti vaikea löy
tää runoista, m utta R akastava, Le
vottom uus, K ehtolaulu sydämelle- ni, M ustasukkaisuuden yöt ja Hyl
jätty neito saavat lähtökohtansa tästä tunteesta. Kertomus Pieni kohtalo on selvästi M arian kohta
lon tarina, jo k a on liikuttanut ru noilijaa syvästi.
Keväällä 1825 lähti Runeberg vie
m ään Danielsonin poikia pääsytut
kintoihin ja sillä m atkalla hän kävi Kruunupyyssä tavallaan hyvästele
mässä Friggan. M u tta ero M ariasta
kin oli edessä elokuussa, kun Rune
berg lähti Enehjelm ien m ukaan tä män ostettua Ritoniem en kartanon Ruovedeltä. Täällä Runeberg jatkoi poikien opetusta jo uluu n saakka.
Vielä 3.8.-25 kirjoitettu nimipäivä- runo M arialle kertoo lemmen va
kuuttelusta:
Riem un päivä, unet häädät lempeästi aina
luo sen tytön aamuin säädät, jo lta nimesi on laina.
Suloistahan meidän oisi hellät su uko ttelu t vaihtaa, lem m enköynnöksiä voisi tehdä, m iksi suotta kaihtaa.
Meillähän on hellä, avoin, vakaa tunne: yhteen salaa, niinkuin M ariam m e tavoin idän kirkas ju o v a palaa.
(Suom. Tarmo Manelius) Kihlaus M arian kanssa oli lähdön jälkeen lopussa, m utta kirjaim elli
sesti sen teki Runeberg vasta v.
1828. Syksyn aikana molempien rakkaussuhteiden loppum inen vei Runebergin uskonnolliseen kriisiin ja hän kävi Ruovedellä ahkerasti kirkossa. E hkäpä siitä sai alkunsa hänen virsirunoutensakin. Kun hän vuoden 1826 alussa jatk oi opinto
jaan, oli hänellä sulattelem ista ko
kem uksistaan ja niin syntyi lyriik
kakin kypsyneenä toiveista ja petty
myksistä.
Kotiopettajavuosien vaikutuksis
ta tunnetuin runo on balladi Saari
järven P aavosta, jossa hän loi ku
van Saarijärven köydyydestä ja ihailunsa suom alaisen kansan sit
7
keydestä ja hurskaudesta. Kuva vahvistui vielä suorasanaisessa kir
joituksessa, jossa hän kohta Saari
järveltä lähdettyään kuvaa pitäjän luontoa, kansanluonnetta ja elinta
poja. M yötätuntoinen vaikkakin yl
häältäpäin katsova oli hänen suh
tautum isensa kansaan. H urm ioitu
nut on kuvaus luonnosta ja kuvauk
sen totuudellisuutta saamme vielä
kin ihailla, kun vaellamme Rune
bergin polkua K olkanlahdesta Kal
m ariin. Sydän-Suomessa hän löysi sen maiseman, jo k a aukeaa eteem
me M aam m e-laulun kolm annessa säkeistössä:
Ovatpa meille rakkahat koskem m e kuohuineen, ikuisten honkain humina, tä h fy ö m m e , kesät kirkkahat.
K aikki kuvineen ja lauluineen m i painui sydämeen.
Tässäpä saarijärveläinen kotiseu
dun maisema! Se toistuu vielä her
kästi runossa H einäkuun viides päi
vä. Saarijärven nimi ei sellaisenaan esiinny m uissa runoissa kuin Saari
järven Paavossa, m utta m uita saari- järveläisiäkin nim iä on soinnutettu ruotsin kielelle ja saatu niihin pai
kallista leimaa. Vertaillessaan lap
suutensa m aisem aa ja u u tta sydä
m en m a is e m a a h ä n k i r j o itti Kalevala-mitalla runon: Poissa ja kotoa
Pettu on viljani vihava, suovesi sum ea juom a.
M u u a ll’ ois ehom pi eine, löytyis lähtehet heteät.
Vaan oisko oudoissa parempi, kaikki multa muilla mailla, eipä mielestä minulta jä is nämä matalat maani.
Itse ilman vempeleitä, taivon korkean kuvulla, suullani sula hunaja, kultakannut kukkuraiset, kaapuna kajastus aamus, vyönä tähtien hopea, tänne ois haikea haluni, autioita alhojani, pirttiä pim eänpuolta.
(Suom. Lauri Viljanen)
T u rusta hän vielä k irjoittaa:
” Vuonna 1826 aloitin H irvenhiihtä
jä t mielessä läm pim ät m uistot niistä
yksinkertaisista, karkeatekoisista, m utta vakavista ja hartaista ihm i
sistä, joiden keskellä olin elänyt kaksi edellistä vuotta. Jos m ikään maalaus runoissani on onnistunut herättäm ään m ielenkiintoa, on se tapah tu n u t vain tuossa alkuperäis- mallissa piilleen m ielenkiintoisuu
den ansiosta, jo ka m inulla on ollut jäljennettävänä. Minulle on näiden vuosien muisto kallisarvoinen.”
Jollei Runeberg olisi jou tu nu t viettäm ään nuoruutensa herkim pä
nä aikana noita vuosia suom alaises
sa ym päristössä, ei hän olisi ehkä saanut sitä pohjaa runoudelleen ja kansallistunteelleen, jo k a antoi h ä
nelle kyvyn herättää m aan ruotsin
k ie lin e n v ä e s tö s u h ta u tu m a a n myönteisesti suomenkielisiä koh
taan. Nyt hänen merkityksensä Suomen kirjallisuudelle ja kansalli
selle heräämiselle m uodostui ratk ai
sevaksi. H änen tuotantonsa kautta aukenivat m ahdollisuudet suom en
k ieliselle k a u n o k irja llis u u d e lle Aleksis Kiven ja M inna Canthin k autta nykypäivään. Professori La
gus oli peloitellut, että Runeberg tu lisi tyhm äksi kuin korven tukit.
Korpi oli kuitenkin antava tiedon suomalaisille om ista m ahdollisuuk
sistaan Runebergin avattua jo hd os
sa olevien silmät ja siitä kasvoi m yöskin suomalaisen Suomen om a
narvontunto. Kun Runeberg jatkoi opintojaan, oli hän saanut talouten
sa turvatuksi ja saanut vielä evästä
m ukaan. Tälle pohjalle hän saattoi rakentaa koko runoilijam aineensa.
Danielsonin talo on nyttem min Kalmarissa hävitetty, m utta Kol- kanlahden talo on entisöity Sääty- läiskotimuseoksi — Keski-Suomen ainoaksi, — jossa vielä alkuperäi
sessä kunnossa säilyneessä R une
bergin kam arissa voimme eläytyä kansallisrunoilijan yhteen ym päris
töön. Sen vaalimisen aloittivat Hel
singissä asuvat saarijärveläiset, en
nen m uuta kamreeri P aavo M inkki
nen v. 1937. Tasan 40 vuotta sen jälkeen saatiin koko rakennus m u
seoksi K eski-S uo m en m u seo n , Saarijärvi-seuran, Saarijärven kun
nan yhteistoim in ja lis. Sirkka Val- jakan , silloisen Keski-Suomen m u
seon jo htajan suunnitelm ien m u
kaan. On ihme, että täm ä 1770-80 luvun vaiheissa rakennettu talo on säilynyt Suomen sodan jaloissa ja ehkä vielä suurempi ihm e, että jä l
kipolvetkaan eivät ole sitä turm el
leet, vaan sen avulla on voitu luoda m ahdollisim m an to d en m u k ain en kuva 1820-luvun asum istyylistä.
Toivoisi, että ei vain Keski-Suo- messa, vaan koko m aassa, h u om at
taisiin täm än museon tärkeys ja ra
kennettaisiin sitä edelleen yhdessä.
Paljon olisi vielä tehtävää, sillä 1800-luvun alku ei ole enää helppo pienin voimin esittää täydellisenä.
Kesällä vietetään siellä runoiltoja, jolloin Runebergin nuoruudenrunot elävät aivan uudella tavalla.
T ä h ä n ra k e n n u k se e n sa a p u i 19-vuotias y lio p p ilas J .L . R u n e b erg k o tio p e tta ja k s i v u o n n a 1823 v alm istaak seen k a p te e n i E .G . a f E n eh jelm in j a k ru u n u n v o u ti D . D a n ielso n in alle 10-v u o tiaita p o ik ia V aasan triv ia a lik o u lu n o p p ila ik si. O p e tu s ta p a h tu i pienessä h u o n e e ssa eteisestä v asem p a a n . O p e tta ja n a s u in h u o n e oli u lla k o n p ä ä ty k a m a riss a . R a k e n n u s on p eräisin 1780-luvulta ja se e d u s ta a aja lle ty y p illistä s ä ä ty lä is k o tira k e n n u sta . T a lo a on m y ö h em m in ja tk e ttu .
M a tti S jö g r e n
