Iska Warran? Mitä kuuluu? : somalialaisdiaspora meillä ja muualla

(1)

uef.fi

PUBLICATIONS OF

THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Reports and Studies in Social Sciences and Business Studies

ISBN 978-952-61-2303-5 ISSN 1798-5765

Reports and Studies in Social Sciences and Business Studies

PUBLICATIONS OF

THE UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

”Iska warran?” on somalinkieltä ja tarkoittaa suomeksi ”Mitä kuuluu?” Tähän kirjaan on koottu analyyseja ja analyyseihin perustuvia puheenvuoroja siitä, mitä Suomessa asuvien

somalialaistaustaisten ihmisten elämään kuuluu ja miten heidän yhteiskunnallista asemaansa ja hyvinvointiaan on tutkittu.

Kirjassa luodaan katse myös Yhdysvaltoihin, missä somalialaisten yhteiskunnallinen

toimijuus näyttää sekä tilastojen että haastatteluaineistojen perusteella saavan

enemmän tilaa ja mahdollisuuksia.

PÄIVI ARMILA, TIINA SOTKASIIRA JA VILLE-SAMULI HAVERINEN (TOIM.)

REPORTS | PÄIVI ARMILA, TIINA SOTKASIIRA JA VILLE-SAMULI HAVERINEN | ISKA WARRAN – MITÄ KUULUU? | No 9

PÄIVI ARMILA, TIINA SOTKASIIRA JA VILLE-SAMULI HAVERINEN (TOIM.)

ISKA WARRAN – MITÄ KUULUU?

Somalialaisdiaspora meillä ja muualla

(2)

(3)

Iska Warran – Mitä kuuluu?

Somalialaisdiaspora meillä ja muualla

(4)

Reports and Studies in Social Sciences and Business Studies No 9

(5)

PÄIVI ARMILA, TIINA SOTKASIIRA JA VILLE-SAMULI HAVERINEN (TOIM.)

Iska Warran – Mitä kuuluu?

Somalialaisdiaspora meillä ja muualla

Publications of the University of Eastern Finland Reports and Studies in Social Sciences and Business Studies

No 9

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Joensuu

2016

(6)

Grano Oy Jyväskylä 2016

Vastaava toimittaja YTT Antero Puhakka ISBN (nid): 978-952-61-2303-5

ISSN (nid): 1798-5765 ISSN-L: 1798-5765 ISBN (PDF): 978-952-61-2304-2

ISSN (PDF): 1798-5773

(7)

Armila, Päivi, Sotkasiira, Tiina ja Haverinen, Ville-Samuli (toim.) Iska Warran – Mitä kuuluu? Somalialaisdiaspora meillä ja muualla 129 s.

Itä-Suomen yliopisto

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, 2016 Publications of the University of Eastern Finland,

Reports and Studies in Social Sciences and Business Studies, no 9 ISBN (nid): 978-952-61-2303-5

ISSN (nid.): 1798-5765 ISSN-L: 1798-5765

ISBN (PDF): 978-952-61-2304-2 ISSN (PDF): 1798-5773

ABSTRAKTI

Tämä kirjoituskokoelma tarkastelee nimensä mukaisesti mitä somalialaisdiasporassa eläville ihmisille Suomessa ja Minnesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa kuuluu. Mitä aiemman kotimaansa taakseen jättäneet somalialaiset tekevät, toivovat ja pelkäävät tällä hetkellä? Mitä Somalia merkitsee heille juuri nyt? Miten heihin katsotaan erilaisissa diasporakonteksteissa ja miksi? Entä mitä pitäisi muuttaa, jotta diasporassa elävien somalialaisten elämä täyttyisi tämänhetkisiä reilummilla mahdollisuusrakenteilla? Kirjoituskokoelma on yksi tutkimushanketta Contexts of Diaspora Citizenship – Transnational networks, social participation and social identifica- tion of Somalis in Finland and in the U.S. (suom. Somalialaisena Suomessa ja Min- nesotassa – diaspora, kansalaisuus ja kuuluminen) (Suomen Akatemia 2012–2016) osaltaan päättävä kokonaisuus. Kirjan tekstit on koottu hankkeen tutkijoilta, kollegoilta ja muilta somalialaisdiaspora-asiantuntijoilta.

Asiasanat: somalialaiset, diaspora, pakolaiset, ulkomaalaiset, etniset ryhmät, Suomi, Minnesota

(8)

Esipuhe

Tämä kirjoituskokoelma on yksi tutkimushanketta Contexts of Diaspora Citizenship – Transnational networks, social participation and social identification of Somalis in Fin- land and in the U.S. (suom. Somalialaisena Suomessa ja Minnesotassa – diaspora, kansalaisuus ja kuuluminen) (Suomen Akatemia 2012–2016) omalta osaltaan päättelevä kokonaisuus. Hankkeen koordinoinnista vastattiin Itä-Suomen yli- opiston yhteiskuntatieteiden laitoksella. Kirjaan on koottu tekstejä ja kuvia hankkeen tutkijoilta sekä joiltakin ”kutsuvierailta” – hankkeen kuluessa tutuiksi tul- leilta kollegoilta ja somalialaisdiaspora-asiantuntijoilta. Kiitos kaikille tähän ko- koelmaan panoksensa antaneille kirjoittajille.

Kirjan otsikossa kysytään somaliksi: Iska warran (mitä kuuluu)? Näillä teks- teillä ja kuvilla haluamme omalta osaltamme tarkastella, mitä somalialaisille diasporassa eläville ihmisille (erityisesti Suomessa ja vertailun vuoksi myös Min- nesotan osavaltiossa Yhdysvalloissa) kuuluu tällä hetkellä. Mitä aiemman kotimaansa jättämään joutuneet somalialaiset tekevät, toivovat ja pelkäävät? Mitä So- malia merkitsee heille juuri nyt? Miten heihin katsotaan erilaisissa diasporakonteksteissa ja miksi? Mitä pitäisi muuttaa, että diasporasomalialaisten elämä täyt- tyisi tämänhetkisiä reilummilla mahdollisuusrakenteilla?

Ymmärryksemme näistä asioista perustuu mittavaan aineistoon, joka on koottu Suomessa ja Minnesotassa. Informantteinamme on ollut ensisijaisesti somalialaisia maahanmuuttajia sekä suomalaisia ja amerikkalaisia maahanmuutto- työtä tekeviä viranomaisia ja järjestötoimijoita. Suomessa olemme tehneet erityisen hyvää yhteistyötä Lieksassa toimivan Somaliperheyhdistyksen kanssa, ja olemmekin jääneet hyvin suureen kiitollisuudenvelkaan lieksansomalialaisille ja heidän yhteistyökumppaneilleen. Tutkimushankkeemme päättyi Lieksassa 19.–

20.8.2016 järjestettyyn ensimmäiseen suomalaissomalialaiseen Iska Warran – So- malit Suomessa -konferenssiin ja kulttuurijuhlaan. Tapahtuman toteuttamisessa teimme hyvää yhteistyötä lieksalaisen Metka-talon toimijoiden kanssa. Lisäksi saimme apua Emmi Alholta (joka on myös suomentanut tähän kirjaan kirjoitetun Yasemin Kontkasen artikkelin) ja Pekko Kinnuselta (joka on ottanut kirjan valo- kuvat). Suuri kiitos molemmille. Valokuvien lisäksi kirjan sivuja elävöittää joukko somalialaislasten piirustuksia, joista erityiskiitos Lieksan lasten taide- ja kulttuu- ritoiminnan hanke Metakalle.

Yhdessä artikkelikokoelmassa kolmen maanosan somalialaisdiasporaan voi luoda vain hyvin kapea-alaisen katseen. Hankkeessa kokoamamme tutkimusai- neisto on kuitenkin ahkerassa analyyttisessa käytössä, ja tämä kirja saakin jatkoa tuota pikaa – ja näillä näkymin vielä monta kertaa.

(9)

Sisällys

JOHDANTO ... 10 Päivi Armila ja Tiina Sotkasiira

PUHEENVUOROJA ... 14 Tulevaisuus on nuorten ... 14 Adam Adam

Suomensomalialaisten nuorten sisu ... 15 Abdisatar Gelle

DIASPORAKANSALAISUUS: JÄSENYYTTÄ, JURIDIIKKAA JA JUOPIA ... 18

Kotiutua vai sulautua? Suomalainen multikulturalismi ja kotoutumisen seurannan indikaattorit ... 19 Ville-Samuli Haverinen

Onko syrjäseutujen tulevaisuus maahanmuuttajien käsissä? ... 33 Tiina Sotkasiira

DIASPORAOSALLISUUS: TOIMINTAA JA TOIVEITA ... 43 Suomen somalialaisyhdistykset ylirajaisina

kansalaisyhteiskuntatoimijoina ... 44 Päivi Pirkkalainen

Katse eteenpäin: Diaspora poliittisen osallisuuden tilana ... 49 Päivi Armila

DIASPORAKAMPPAILU: TYÖNHAKUA, TURHAUTUMISTA JA TODISTAMISEN TAAKKAA ... 61

Kotiutuminen, osallisuus ja luottamus: Maahanmuuttajien

yrittäjyystoiminnan moottorit ... 62 Yasemin Kontkanen

Mitä DNA voi(si) todistaa suomensomalialaisten perhemuutossa? ... 69 Anna-Maria Tapaninen

(10)

KATSEEN KOHTEENA KONTEKSTI – EKSKURSIOITA ATLANTIN YLI ... 79

Somalialaiset Suomessa ja Minnesotassa ... 80 Marko Kananen ja Ville-Samuli Haverinen

Amerikan opetukset ... 90 Marko Kananen

PÄÄTTELYJÄ ... 99 Jäsenyyden reunoilta yhteiskunnan ytimeen – Pohdintaa

somalialaistutkimuksen tekemisestä ja tuloksista ... 99 Jussi Ronkainen

EPILOGI ... 111 KIRJOITTAJISTA ... 113 LÄHTEET ... 117

(11)

KUVAT

Kuva 1. Piirros ... 17

Kuva 3. Lieksan Kulttuurikeskuksen edustalle pystytetty somalialaisravintola 58 Kuva 4. Lieksan keskustaa ... 58

Kuva 5. Iska Warran – Somalit Suomessa -konferenssin panelistit... 59

Kuva 6. Somalialainen kulttuurijuhla Lieksan Kulttuurikeskuksessa ... 59

Kuva 7. Habiba Ali ... 60

Kuva 8. Esimerkki DNA-tutkimuksen tuloksesta ja sen tulkinnasta (THL) ... 72

(12)

Johdanto

PÄIVI ARMILA JA TIINA SOTKASIIRA

Matka Joensuusta Lieksaan ei ole pitkä. Maantietä pitkin sitä kertyy alle sata ki- lometriä, linnuntietä hieman vähemmän. Somalialaisena Suomessa ja Minnesotassa – diaspora, kansalaisuus ja kuuluminen -tutkimushankkeemme aikana me, tämän kirjan toimittajat, olemme taittaneet tuon matkan lukuisia kertoja. Kulkiessamme olemme vaihtaneet ajatuksia, jotka ovat yleensä liittyneet maahanmuuttoon ja so- malialaisiin, joita vielä jokin aika sitten asui Lieksassa viitisen sataa.

Yksi aihe toistui keskusteluissamme kerta toisensa jälkeen: pohdimme, miten huonosti julkisuuden rakentama kuva somalialaisista sekä meidän kokemuk- semme Lieksasta sopivat yhteen. Tutkimus- ja tilastotieto maahanmuuttajien elinoloista, kotoutumisesta, hyvinvoinnista, yhteiskunnallisista asemista, tunnustuk- sen politiikasta – miltei mistä tahansa – osoittaa, että suomalaisessa erilaisuuksien hierarkiassa pakolaistaustaisilla somalialaismaahanmuuttajilla näyttää olevan kurjin asema. Pohjoiskarjalaisessa pikkukaupungissa tutustuimme kuitenkin so- malialaisiin, jotka pyrkivät eteenpäin ja rakentavat elämästään elettävää olosuh- teissa, jotka eivät ole erityisen lämpimät ja vastaanottavat. Viime aikoina monet heistä ovat kuitenkin päättäneet muuttaa pois ja asettua asumaan Etelä-Suomeen.

Yhtä moni on kuitenkin tehnyt päätöksen jäädä, koska elämä on jokseenkin hyvää tässä ja nyt.

Suomalaisessa poliittisessa ja muussa julkisessa keskustelussa puhe maahan- muutosta on latautunutta ja kaksijakoista. Tämä diskursiivinen lataus läpäisee kaikki yhteiskunnallisen todellisuuden ja tietoisuuden kerrokset aina valtiotason ulkopoliittisesta keskustelusta ihmisten arkisiin kohtaamisiin saakka niin, että meistä itse kukin on muovannut (tai joutunut muovaamaan) oman kantansa maa- hanmuuttokysymyksiin – ikään kuin valitsemaan puolensa kahden ideologisen mielipidemaiseman välillä. Älylaitteen läpi maailmaa tarkkaileva voikin ehkä säi- lyttää tällaisen mustavalkoisen maailmankuvan, mutta arkinen kanssakäyminen rikkoo yleiset mantrat ja stereotypiat.

Ensimmäinen vaikea kysymys tulee eteen jo siinä vaiheessa, kun mietimme, miksi meidän tulisi kutsua Somaliasta Suomeen muuttaneita ihmisiä, joiden kanssa olimme tekemisissä tutkimushankkeemme aikana. Kielitoimisto kehottaa käyttämään sanaa somali, kun tarkoitetaan tiettyyn etniseen ryhmään kuuluvaa henkilöä, kun taas somalialainen tarkoittaa Somalian valtion kansalaista. Huoma- simme pian, että arkisissa kielenkäyttötilanteissa puhujat eivät ole aina tietoisia näistä vivahde-eroista, vaan käsitteitä käytetään eri merkityksissä. Tutkimuspaik- kakunnillamme asuu Somaliasta kotoisin olevia ihmisiä, joista osalla on Somalian

(13)

11 kansalaisuus. Toisilla puolestaan voi olla ”harmaa” eli muukalaispassi. Suomen somaleista noin puolella on Suomen kansalaisuus, ja noin kolmasosa heistä on syntynyt Suomessa. Ne, joilta kysyimme asiasta, pitivät parempana tai kauniim- pana ilmausta somalialainen, joka on sanana lähempänä ilmausta suomalainen.

Heidän toivettaan kunnioittaen käytämme käsitettä somalialainen viittaamaan ihmisiin, jotka joko itse tai joiden vanhemmat ovat muuttaneet Somaliasta Suo- meen. Tällä emme ota kantaa heidän kansalaisuuteensa tai etniseen identifikaati- oonsa, joka sekä meidän että muiden toteuttaman tutkimuksen valossa on moni- naista ja rajat rikkovaa.

Diasporaelämän ja -kokemusten moninaisuudesta huolimatta tilastotieto ker- too jotain yleistä somalialaisten maahanmuuttajien olosuhteista. Suuri osa Suo- messa 2000-luvulla asuvista somalialaistaustaisista maahanmuuttajista on saapu- nut maahan 1990-luvun alkupuolella paetessaan Somaliassa vellonutta sisällisso- taa. 2010-luvulla Suomessa elää noin 18 000 somalia äidinkielenään puhuvaa asu- kasta. Somali on tätä nykyä Suomen kolmanneksi eniten puhuttu vähemmistö- kieli venäjän ja viron jälkeen. (Tilastokeskus 2016a.) Monilla suomensomaleilla on Suomen kansalaisuus, ja monet heistä ovat kaksoiskansalaisia (Tilastokeskus 2016b). Somalialaisten rooli ja merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa ovat huo- mionarvoisia: esimerkiksi vielä vuonna 2011 kaksi suurinta turvapaikanhakija- ryhmää Suomeen tuli Somaliasta ja Irakista (Maahanmuuttovirasto 2012). Tilastot ovat osoittaneet suomensomalialaisten haavoittuvan aseman. He sijoittuvat hän- täpäähän yhteiskuntamme työttömyys-, koulutus- ja kielitaitotilastoissa (Paana- nen & Pohjanpää 2003; Niemi ym. 2009; Castaneda ym. 2012; Tilastokeskus 2016c). Somalialaisten sosiaalinen tila Suomessa on kapea ja eristetty. Vaikka he ovat osoittautuneet aktiivisiksi kansalaisyhteiskuntatoimijoiksi ja yhdistyskansa- laisiksi, heidän todellinen poliittinen roolinsa Suomessa on toistaiseksi ollut ohut.

Somalialaisten erityisyyttä maahanmuuttajaryhmänä on erityisesti tutkimuk- sissa kuvattu käsitteellä diaspora. Maailmaa muovaavassa monitasoisessa aika- laismuuttoliikkeessä somalialaisdiasporaa pidetään erityisenä ja omanlaisenaan – vahvana identiteettikehyksenä, pysyvän somalialaisuusyhteyden tilana ja toi- mintakenttänä¹. Somalialaisten elämässä Suomessa ei siis ole kysymys vain hei- dän suhteestaan Suomeen: aktiivinen diasporasuhde ja -määritelmä kääntyvät nykypuhunnassa kokemukseksi transnationaalista elämänotteesta, jota muovaa- vat siteet Suomeen, Somaliaan ja eri puolille maailmaa asettuneisiin perheenjäse- niin, sukulaisiin ja ystäviin. Käsitteellä ”transnationaali” voidaan somalialais- diaporan kohdalla viitata sosiokulttuurisiin, poliittisiin ja taloudellisiin yhteyk- siin, jotka kurkottuvat eri puolille maailmaa sekä yksilöiden, vapaamuotoisten verkostojen että järjestäytyneiden organisaatioiden ylläpitäminä (vrt. Portes ym.

1999). Somalialaisdiasporassa sosiokulttuurinen transnationaalisuus kiinnittyy kulttuurin, uskonnon ja keskinäisen yhteyden ylirajaiseen vaalimiseen ja tätä

1 https://fi.wikipedia.org/wiki/Somalien_diaspora.

(14)

12

kautta lujittuvaan etniseen tietoisuuteen. Poliittinen transnationaalisuus puolestaan viittaa poliittisen tahdon ulottumiseen nykyisestä asuinmaasta ja Somaliasta aina globaalia eriarvoisuutta koskeviin kysymyksiin.

Maailman mittakaavassa somalialaiset muodostavat merkittävän ja tietyllä tavalla vakiintuneen diasporapopulaation. Pitkälti toista miljoonaa Somalian kansalaista elää Somalian ulkopuolella, mikä tekee myös somalialaisesta yhteiskun- nasta transnationaaleja siteitä ylläpitävän ja niistä riippuvaisen. Näyttää myös siltä, että olosuhteet Somaliassa ruokkivat diasporajatkuvuutta: vaikka pakolai- sina maailmassa liikkuvien kohtalo on usein tyly ja vastaanotto torjuva, paluu lähtömaahan ei ole koskaan yksinkertaista, ei etenkään Somaliaan, missä ”yhteiskunnallinen vakaus” on tavoitetila, ei nykyoloja kuvaava attribuutti. Transnatio- naali elämänhistoria voi tuottaa myös kaksinkertaista poissaoloa: elämää, joka ei ole kotonaan oikein missään. Pakolainen on voinut jäädä vieraaksi uudessa asuin- ympäristössään, eikä paluu kotimaahan ole kotiinpaluuta – Somaliassa kaikki on muuttunut niin paljon sekä väestörakenteellisesti, poliittisesti, sosioekonomisesti että kulttuurisesti. Myös ihmiset muuttuvat, ja diasporassa omaksuttu elämisen malli saattaa vesittää paluumuuttoa suunnittelevan kotimaakokemusta niin, että aiemmin omaksi koetusta paikasta tulee vieras ja torjuttava. (Hautaniemi ym.

2013.)

Suomessa – tässä hallinnan, järjestelmien ja tilastojen yhteiskunnassa – tuote- taan väljästi vellovan keskustelun ohessa jatkuvasti myös monipuolista tietoa suomalaisten maahanmuuttoasenteista, maahanmuuttajien elinoloista maas- samme ja eri maahanmuuttajaryhmiin suhtautumisten luomista erilaisuuksien hierarkioista (käsiteparista ks. Suurpää 2002). Huolimatta siitä, että somalialaiset ovat saapuneet Suomeen jäädäkseen, heidät sijoitetaan suomalaisessa kuvassa jatkuvasti myös asenteelliseen marginaaliin: rasismin ja syrjinnän vakiokohteiksi (Niemi ym. 2009, 275–279), käytännössä siis toistuvien rikosten uhreiksi.

Hiuksia halkovassa suomalaiskeskustelussa halutaan usein erottaa toisistaan asenteet maahanmuuttopolitiikkaa, maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia kohtaan. Tämä eroteko on kuitenkin absurdi: maahanmuuttopolitiikassa ja muissa maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä – myös niin sanotussa maahanmuut- tokriittisyydessä – on kyse nimenomaan maahanmuuttajien asioista, yksittäisten ja uniikkien ihmisten elämästä, asemasta, kokemuksista ja heille annetuista iden- titeettimahdollisuuksista. Tässä mielessä ei ole ihme, että osa tapaamistamme somalialaisista suhtautuu tutkijoihin ja julkisuuteen varauksellisesti. Jotkut ovat olleet vastahakoisia tulemaan kameroiden eteen tai kertomaan näkemyksistään haastattelijoille. Me tutkijat emme voi syyllistää ”julkisesta puheesta” vain muita, vaan yhtä lailla meidän on syytä tiedostaa, minkälaisia vaikutuksia työllämme on maahanmuuttajien yhteiskunnalliseen asemaan. Se aika, jolloin syntymäsuoma- laiset tutkivat ja maahanmuuttajien elämä asetetaan tutkimusten kohteeksi, voisi puolestamme olla jo ohi. Vaikka näin ei vielä ole, näemme muutoksen häämöttä- vän horisontissa.

(15)

13 Somalialaisten joukossa on kasvava määrä ihmisiä, jotka uskaltavat ottaa julkisuuden haasteet vastaan. Heidän asemansa ei tällä hetkellä ole helppo, vaan he joutuvat ottamaan vastaan ankaraa palautetta ja pahimmillaan heitä uhkaillaan väkivallalla. Tutkimuskentillä saamiemme kokemusten kautta uskallamme en- nustaa, että näiden edelläkävijöiden perässä tulee joukko muita. Keskustelu suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta kehittyy aiempaa moniäänisemmäksi ja toivomme, että se tavoittaa yhä tarkemmin ihmisten moninaiset kokemukset ja asemat.

Tässä kirjassa yhtäältä otetaan osaa Suomessa vellovaan yleiseen maahanmuuttokeskusteluun ja toisaalta katsotaan tarkemmin joihinkin somalialaisten diasporaelämään kiinnittyviin teemoihin. Osa kirjan artikkeleista on tutkijakat- seen läpäisemiä kannanottoja, tiivistyksiä ja puheenvuoroja, osa erilaisten empii- risten tutkimusaineistojen analyyseja ja osa tilastoista koottuja yhteenvetoja ja vertailuja. Johdanto-osaan olemme saaneet myös kaksi somalialaispuheenvuo- roa, joissa pohditaan somalialaisnuorten mahdollisuuksia yhteiskuntamme ra- kentajina. Yhtenä kirjan pyrkimyksenä onkin ollut päästä eteenpäin Suomessa paikoilleen juuttuneesta hyvä-paha-maahanmuutto-väännöstä ja lähteä liikkeelle ajatuksesta monikulttuurisesta Suomesta, monikansallisesta kansalaisuudesta ja eri puolilta maailmaa tänne saapuneiden ihmisten yhdessä muovaamasta elä- mäntavasta.

Joissakin kirjan kirjoituksissa kuvaa somalialaisdiasporasta Suomessa heijas- tetaan vasten yhdysvaltalaiskontekstia. Yhteiskuntatieteilijöinä näemme ihmisten elämän ja kohtalon rakentuvan heille olemassa olevien mahdollisuusrakenteiden puitteissa, ja vaikka tunnistamme hyvin kansainvälisten vertailevien analyysien metodologiset kompastuskivet ja epistemologiset kannot, uskomme erilaisten kontekstien avoimen pohtimisen rikastuttavan myös kansallisilla tasoilla käytä- vää maahanmuuttokeskustelua. Haluamme myös kääntää kontekstivertailun osaltamme pois mentaliteetista, jossa esitellään varoittavia esimerkkejä maahanmuuttajien ”mukanaan tuomista ongelmista”² ja kysyä: Mitä me voimme oppia siitä, missä muualla on onnistuttu?

Seuraavissa luvuissa etsimme vastausta kysymykseen Iska warran? pohti- malla somalialaisdiasporaan liittyviä kysymyksiä sekä politiikka- ja käsiteana- lyyttisesti, tilastokatsauksin, käytäntö- ja asennetarkasteluin että kokemustulkin- noin. Käymme keskustelua maahanmuuttopolitiikasta, maahanmuuttoasenteista sekä maahanmuuttajien kokemuksista ja vastauksista siihen, minkälaisia mahdollisuuksia heillä on elää diasporassa kuin kotonaan. Kaikki kirjaan kirjoittaneet ovat perehtyneet työssään tai muuten arjessaan sekä somalialaisdiasporaan että laajempaan maahanmuuttokeskusteluun ja -tutkimukseen. Kirjan johdantolu- vusta, epilogista ja muusta metatekstistä vastaavat sen toimittajat.

2 Esim. https://www.suomenuutiset.fi/suomella-viime-hetket-valttaa-ruotsin-virheet-maahanmuu- tossa/.

(16)

14

Puheenvuoroja

TULEVAISUUS ON NUORTEN ADAM ADAM

Lieksassa 20.8.2016.

Itsekin nuorena henkilönä haluan nostaa keskusteluun sen, kuinka hyvin nuoret pärjäävät Suomessa. Suomen somalialaistaustaisilla nuorilla menee paljon paremmin kuin heidän vanhemmilla aikanaan, sillä heidän vanhempansa ovat kohdanneet enemmän kivikoita ja haasteita yrittäessään sopeutua Suomeen. Näitä haasteita ovat olleet muun muassa kielen oppiminen, opiskelu ja opiskelupaikan löytäminen, työllistyminen sekä integroituminen uuteen yhteiskuntaan. Somalia- laistaustaisilla nuorilla asiat ovat monessa suhteessa paremmin kuin heidän vanhemmillaan, sillä he osaavat kielen ja ovat päässeet opiskelemaan. Kielen osaami- nen on edesauttanut yhteiskuntaan sopeutumista sekä työllistymistä, sillä moni työpaikka vaatii yhä suomen kielen taitoa.

Somalialaisnuorten kohtaamat ongelmat ovat erityyppisiä kuin heidän vanhempiensa kohtaamat haasteet, mutta toisaalta joistakin ongelmista ei ole päästy eroon vuosienkaan saatossa. Rakenteelliset haasteet ovat yksi suurimmista ongelmista, sillä niitä on todella vaikea tunnistaa. Esimerkiksi ulkonäköön, etnisyyteen tai taustaan liittyvä syrjintä työmarkkinoilla on yhä ongelma, mutta tapauksia voi olla vaikea todentaa, koska ne eivät ole niin ilmiselviä.

Nuorissa on paljon positiivista energiaa ja vaikuttamishalua, ja somalialais- taustaisissa nuorissa on monia lahjakkaita sekä osaavia ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti monessa mukana. Näiden nuorten vanhemmat ovat lähteneet pakoon si- sällissotaa, ja Suomi on antanut heille tilan ja vapauden sekä mahdollisuuden aloittaa elämä puhtaalta pöydältä. Tämä näkyy nyt nuoremmissa sukupolvissa, jotka ovat päässeet toteuttamaan itseään ilman niitä huolenaiheita jotka heidän vanhemmillaan on aikanaan ollut. Näiden nuorten vanhemmat aloittivat Suo- messa tyhjästä, rooleista ja asemista riisuttuina, mutta heidän jälkipolvillaan on paremmat mahdollisuudet rakentaa omaa rooliaan ja paikkaansa yhteiskunnan jäseninä.

Suomessa on tänä päivänä paljon somalialaistaustaisia nuoria, jotka ovat ak- tiivisia yhteiskunnan jäseniä ja jopa näkyvästi esillä julkisuudessa. Heidän jou- kostaan löytyy paljon lahjakkaita ihmisiä, muun muassa jalkapallossa on niin paljon lupaavia nimiä, että jotkut heistä ehkä esiintyvät tulevaisuudessa Suomen

(17)

15 maajoukkueessa. Nuoria itseään kehottaisin olemaan ahkeria, työteliäitä sekä pa- nostamaan opiskeluun, sillä se on avain menestykseen. Yhteiskunnallinen aktiivisuus, kohtaamiset kantaväestön kanssa sekä yhdessä työskentely vahvistavat myös somalialaistaustaisten asemaa yhteiskunnassa.

Pelkästään somalialaistaustaisten nuorten aktiivisuus ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös poliittista tahtoa sekä näiden nuorten potentiaalin tunnistamista ja tunnustamista. Poliittiset päättäjät voisivat osallistaa Suomen somalialaistaustaisia nuoria, hyödyntää sekä ottaa paremmin huomioon heidän asiantuntemus- taan ja kokemustaan kaksikielisyydestä sekä kaksikulttuurisuudesta. Tällä olisi merkittävä rooli siinä, millaiseksi somalialaistaustaisten tulevaisuus Suomessa määrittyy. Somalialaisia sekä muita maahanmuuttajataustaisia tulee osallistaa ja kuulla päätöksenteossa enemmän, olivat kyseessä sitten kaupunkisuunnittelu, koulutus tai muut yhteiskunnalliset asiat. Näin maahanmuuttajataustaiset voisivat tuntea olevansa osallistuvia kansalaisia ja sitä kautta kiinteä osa yhteiskuntaa.

Tukemalla somalialaistaustaisten osallisuutta päätöksenteossa kannustamme heitä olemaan ylpeitä myös suomalaisuudestaan ja tarjoamme heille mahdollisuuden nähdä oman työpanoksen kantavan hedelmää heidän jälkeläisilleen.

Nuorten tulevaisuus Suomessa näyttää siis valoisalta, mutta sen edellytyksenä ovat tila, rauha ja yhteiskunta, joka osallistaa nuoret sekä tukee nuorten voimavarojen hyödyntämistä.

SUOMENSOMALIALAISTEN NUORTEN SISU ABDISATAR GELLE

Suomensomalialaiset saattavat monien silmissä näyttäytyä epätoivoisena yhtei- sönä, joka yhä vaeltelee etsien paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Ainakin media usein luo tällaista kuvaa. Todellisuudessa Suomen somalialaisyhteisö, kuten mikä tahansa muukin yhteisö, on monimuotoinen. Tietenkin on olemassa niitä, joiden kotoutuminen on edennyt hitaasti, mutta on myös hyvin koulutettuja nuoria ihmisiä, jotka ovat vakiinnuttaneet paikkansa Suomessa menestyksek- käästi.

Toteutan vuonna 2016 etnografista kenttätutkimusta, jonka aiheina ovat identiteetti, kansalaisuus ja kuulumisen tunne nuorten muslimien keskuudessa Suo- messa. Kenttätyössäni kohtaan usein hyvin vakiintuneita suomensomalialaisia nuoria, jotka ovat löytäneet asemansa yhteiskunnassa. Samalla osasta heistä on tullut hyvin kansainvälisiä ja luovia.

Tänä päivänä on yleistä, että suomensomalialaiset nuoret muuttavat toisiin Euroopan maihin opiskelemaan erityisesti lääketiedettä ja oikeustieteitä, mikäli he eivät pääse opiskelemaan niitä Suomessa. He lähtevät ulkomaille aikomukse- naan palata Suomeen töiden ja jatko-opintojen vuoksi. Joistakin tulee yrittäjiä, ja

(18)

16

he pyrkivät esimerkiksi löytämään väyliä saadakseen suomalaisia tuotteita ja pal- veluita vietyä Afrikkaan. Osasta on jo tullut nuorempia konsultteja tai myynti- ja markkinointivirkailijoita suomalaisissa yrityksissä, jotka käyvät kauppaa Afri- kassa ja Lähi-idässä.

Suomensomalialaiset nuoret saattavat olla hyvin kansainvälisiä, mutta jos kysyt heiltä, mihin he kuuluvat tai missä heidän kotinsa sijaitsee, he vastaavat si- nulle “Suomessa”. He kertovat kuuluvansa tänne ja tuntevat kodikseen Helsingin tai Espoon, eivätkä he välitä siitä, miten muut suomalaiset heidät näkevät.

Monet nuorista ovat kohdanneet rasismia ja syrjintää, mutta he käsittelevät nämä haasteet tämän maan kansalaisina, eivät vieraina. Tästä syystä onkin ha- vaittavissa nuorten suomensomalialaisten sosiaalisen ja poliittisen aktivismin nousua, jonka sisältö ei rajoitu pelkästään oman etnisen ryhmän piiriin vaan ulot- tuu myös muihin maahanmuuttajaryhmiin sekä syntyperäisiin suomalaisiin.

Nuoret suomensomalialaiset, joita tapaan, ovat sisukkaita ja optimistisia tule- vaisuuteensa suhteen. Heillä on halu ja tahto vaikuttaa ja osallistua paremman huomisen rakentamiseen Suomessa.

(19)

17 Kuva 1. Piirros

(20)

18

Diasporakansalaisuus:

Jäsenyyttä, juridiikkaa ja juopia

Diasporakontekstissa kysymykset kansalaisuudesta, jäsenyydestä, osallisuudesta ja identifikaatiosta ovat tulleet näkyviksi ja osoittaneet vahvan normatiivisen kon- vention: asuinpaikan, etnisyyden ja ”verenperimän” opitun kytköksen (Barth 1969; Liebkind 1989; Verkuyten 2005). Kansalaisuuden konventiot ovat kuitenkin alkaneet taipua, ja yhteiskuntateoreettisissa keskusteluissa on raivautunut jo tilaa sellaisille ihmisten, määritelmien ja luokitusten liikettä kuvaaville käsitteille kuin ylirajaisuus, ylipaikkaisuus, ylinationaalisuus ja ylialueellisuus (Hautaniemi 2004; Hirsiaho ym. 2005; Martikainen ym. 2006). Henkilökohtaisten kokemusten analyyseissa puolestaan on jo puhuttu paljon multinationaaleista väliviivaidenti- teeteistä, monipaikkaisista identiteeteistä tai sekä-että-identiteeteistä (Bhabha 1994; Turner 1977; Werbner & Modood 2000; Ronkainen 2011). Kaikki nämä yli-, väli- ja sekä-että -luonnehdinnat kytkeytyvät asuinpaikan lisäksi myös sosiaali- seen osallisuuteen: perinteisiä rajoja ylittävät sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset yhteydet kytkevät liikkuvat yksilöt identiteetteineen joskus moniinkin kulttuurisiin yhteisöihin (Huttunen 2005, 131) – jotka puolestaan oppivat vähitellen avau- tumaan erilaisuuksille ja moninaisuuksille.

Näin siis ainakin teoriassa – ja kenties riippuen myös siitä, keneltä kulloinkin asioista kysytään. Kirjamme tässä pääluvussa keritään auki diasporakontekstia ja sen mahdollisuusrakenteita, kun pohdinnan kohteina ovat väliviivaosallisuuden yhteiskunnalliset ja sosiaaliset raamit. Ensimmäisessä tekstissä (Ville-Samuli Ha- verinen) pääluvun tematiikkaa lähestytään maahanmuuttopoliittisen strategia- analyysin voimin. Toisessa kirjoituksessa (Tiina Sotkasiira) astutaan paikalliselle tasolle, jolla yhteiskunnan monietnistyminen viime kädessä tapahtuu, jos on ta- pahtuakseen.

Kaikki tämän luvun tekstit ottavat kantaa juhlapuheiden, politiikkalinjausten ja arkisten käytäntöjen ristiriitaiseen suhteeseen. Vaikka julkisuudessa väitetään, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia ja että menestyksekäs integraatio edellyt- tää muutosta paitsi maahan muuttaneilta, myös suomalaisen yhteiskunnan ra- kenteilta, nämä näkemykset eivät välttämättä käänny arjen käytännöiksi. Keskei- nen kysymys on, saako kulttuurinen moninaisuus hengitysilmaa 2010-luvun Suo-

(21)

19 messa ja nähdäänkö monikulttuurisuus uskottavana vaihtoehtona etniskulttuuri- sen kuuluvuuden ympärille rakentuvalle suomalaisuudelle. Näitä neuvotteluja ei käydä vain etelän suurissa kaupungeissa, vaan eri puolilla Suomea löytyy pie- nempiä paikkakuntia, joilla asuu merkittävä määrä maahanmuuttajataustaista väestöä. Pohjois-Karjalassa sijaitsevan Lieksan tapahtumat kertovat, kuinka mo- nikulttuuriset kehityskulut eivät asetu yleistyksiksi tai mustavalkoisen maahan- muuttopolitiikan käsikassaraksi. Somalialaisten saapumista Lieksaan ja sitä, mil- laista heidän elämänsä siellä on ollut, ei voi kuvata menestystarinana mutta ei myöskään surkeana epäonnistumisena. Lieksan somalialaiset ovat kohdanneet vastustusta ja vaikeuksia, mutta he ovat saaneet myös runsaasti tukea niin viran- omaisilta kuin tavallisilta kuntalaisilta. Suurten tarinoiden ja poliittisten linjaus- ten takaa löytyy tuhansia pieniä kertomuksia, jotka elävät rinnakkain ja limittäin yhteiskunnan kehityksen kanssa. Politiikat tosin myös ohjaavat näiden tarinoiden kulkua.

KOTIUTUA VAI SULAUTUA? SUOMALAINEN

MULTIKULTURALISMI JA KOTOUTUMISEN SEURANNAN INDIKAATTORIT

VILLE-SAMULI HAVERINEN

Tässä artikkelissa tarkastellaan Suomessa maahanmuuttajapolitiikkaa ohjaavassa lainsäädännössä ja muun muassa valtion kotouttamisohjelmassa ilmaistuja multikulturalistisia tavoitteita sekä niihin kytkeytyvää odotusta kotoutumisen kaksisuuntaisuudesta työ- ja elinkeinoministeriön tuottamassa kotoutumisen, kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmässä. Seurantajärjestelmä koostuu maahanmuuttajille suunnatusta kyselytutkimuksesta (Maahanmuuttajabaro- metri), kunnille ja työ- ja elinkeinotoimistoille kohdennetuista palvelukyselyistä sekä maahanmuuttajien elinoloja kuvaavista tilastollisista indikaattoreista. Artik- kelissa esitetyt havainnot perustuvat Maahanmuuttajabarometristä ja palveluky- selyistä koottujen tulosten lisäksi myös muusta tutkimus- ja selvityskirjallisuu- desta koostetun Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2013 -raportin analyysiin.

Johdanto

Kansanedustaja Olli Immonen julkaisi sosiaalisessa mediassa vuoden 2015 heinä- kuussa viestin, jossa hän kertoi unelmoivansa vahvasta, rohkeasta kansasta, joka kukistaa painajaisen nimeltä monikulttuurisuus. Samalla hän lupasi taistella to- vereidensa kanssa ”loppuun asti kotimaan ja aidon Suomen kansan puolesta” (käännös englannista kirjoittajan). Kirjoitus synnytti laajaa keskustelua niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa, ja sen voi nähdä herätelleen suomalaisen yhteiskun-

(22)

20

nan pohtimaan, mistä kulttuurisessa monimuotoisuudessa ja sen tavoiteltavuu- dessa yhteiskunnallisena tilana on kyse. Immonen julkaisi kirjoituksensa englan- niksi käyttäen termiä ”multiculturalism”, jolla voidaan viitata esimerkiksi maahan- muuttajapoliittiseen suuntaukseen, jossa yhteiskunnan rajojen sisällä olevat etniset ja/tai kulttuuriset yhteisöt tunnustetaan ja niiden luomaan monimuotoisuuteen suhtaudutaan myönteisesti tai vähintään neutraalisti. Tämän monimuotoisuuden tukemisen, samoin kuin vähemmistöihin kuulumisesta johtuvan eriarvoi- suuden poistamisen, voi nähdä julkisen vallan velvollisuuksiksi.

Maahanmuuttajapoliittisena tavoitteena monikulttuurisuuden – tai multikulturalismin – syntyhetki voidaan Suomessa jäljittää 1990-luvulle: maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen toimikunnan mietintöön, jossa otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön suomen kielen uudissanat ”kotoutuminen” ja ”kotouttaminen”. Niiden tarkoituksena on ollut kuvata ideologiaa, jonka päämäärä on maahanmuuttajien sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Verbeihin ”kotoutua” ja ”kotouttaa”

katsottiin niiden kantana olevan murteellisen ”koto”-sanan vuoksi kytkeytyvän myönteisiä mielikuvia ilman sellaista normatiivista ja hierarkkista merkityssisäl- töä, jota liittyy esimerkiksi sanaan ”sopeutua”. Uusilla termeillä haluttiin välttää assimilaatioon viittaavia sulautumisen ja oman kulttuuri-identiteetin menettämi- sen mielikuvia. (Länsimäki 1999; Lepola 2000, 175; Paananen 2005, 177–178; Sten- man 2006, 280.)

Kansainvälisessä keskustelussa kotoutumisesta ja kotouttamisesta käytettävä termi on yleensä ollut integraatio. Suomessa 1990-luvun lopulla kehittyneen kotouttamisen on nähty kytkeytyvän julkisen vallan ja muiden tahojen yhdessä har- joittamana maahanmuuttajapoliittisena ajattelu- ja toimintatapana osaksi euroop- palaista multikulturalistista suuntausta³. Tavoitteena kotouttamisessa on ollut maahanmuuttajien osallistuminen yhteiskunnan toimintaan yhdenvertaisina yk- silöinä, samalla kun heillä on ollut oikeus oman etnisen tai kulttuurisen identi- teettinsä sekä esimerkiksi kielen ja elämäntavan säilyttämiseen ja ylläpitämiseen.

Kotouttamispoliittisen linjauksen taustalla on käsitys kulttuuristen oikeuksien ar- vosta ja merkityksestä. Suomessa harjoitettuun politiikkaan on vaikuttanut eten- kin käsitys, jonka mukaan näin edistetään parhaiten myös yksilöiden henkilökoh- taista kehitystä ja integroitumista yhteiskuntaan: kansallisten kielten oppimista, yhteiskunnan ”pelisääntöjen” omaksumista, kouluttautumista ja työmarkkinoille pääsyä. (Valtioneuvosto 1997; Saukkonen 2013a, 91.)

Poliittisten periaatteiden tasolla kielten ja kulttuurien säilyttämisellä on Suo- messa suuri arvo. Asetelmassa etninen ja kulttuurinen monimuotoisuus nähdään asiana, joka on olennainen osa avointa ja modernia yhteiskuntaa. Kaikki kulttuu- rit koetaan arvokkaiksi, monimuotoisuus toimii etuna globaalissa kilpailussa ja

3 Suomen maahanmuuttajapoliittinen linjaus vastaa pitkälti toimintaohjetta, jota seurattiin Alanko- maissa 1980- ja 1990-lukujen multikulturalistisella kaudella. Tavoitteena oli maahanmuuttajien sijoit- tuminen yhteiskuntaan siten, ettei heidän tarvitsisi luopua kielestään ja kulttuuristaan. Mallia suo- malaiselle integraatiopolitiikalle haettiin myös Norjasta ja Ruotsista. (HE 66/1998; Entzinger 2000; ks.

Saukkonen 2013b, 92–93.)

(23)

21 kulttuurienvälinen dialogi lisää sosiaalista, kulttuurista ja poliittista dynamiik- kaa. Suomessa harjoitettu kotouttamispolitiikka onkin saanut tunnustusta esimerkiksi kansainvälisessä eri valtioiden lainsäädäntöä ja integraatiopolitiikkaa tarkastelevassa Migrant Integration Policy Index -vertailussa (MIPEX) (Huddleston ym. 2015). Vaikka ei voida olettaa, että lainsäädäntö ja poliittiset periaatepäätök- set, joita MIPEX mittaa, kuvaisivat yhteiskunnallista todellisuutta suoraan ja täy- dellisesti, niillä voidaan kuitenkin katsoa olevan merkitystä. Ne kuvastavat sitä, kuinka valtio suhtautuu vähemmistöryhmiin ja niihin kuuluvien ihmisten oikeuksiin. Ne myös ohjaavat käytännön toimia ja taloudellisten voimavarojen suuntaamista sekä tarjoavat taustan, jota vasten on mahdollista seurata tosiallista asioiden kehitystä. (Saukkonen 2013a, 90–91, 125–126; 2013c, 285–286.)

Suomessa, samoin kuin muissa Pohjoismaissa, lakiperusteinen hallintokult- tuuri on juurtunut syvälle poliittiseen järjestelmään. Tästä huolimatta lainsäädän- nön, poliittisten periaatepäätösten ja ihmisten arkitodellisuuden välillä on aina juopa, ja myös suomalaiseen multikulturalismiin liittyy rajoituksia ja varauksia.

Kun lähestytään päätösten toimeenpanoa, esille nousee monimuotoisuuteen pragmaattisesti suhtautuva lähestymistapa, jossa erilaisuus, kielten säilyminen ja kulttuuristen oikeuksien toteutuminen ovat ensisijaisesti välineitä, jotka edistävät maahanmuuttajien ja heidän jälkikasvunsa sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämän välineellisen näkökulman lisäksi on huomionarvoista, että vaikka yhteiskunnan ja sen instituutioiden odotetaan mukautuvan muuttuviin olosuhteisiin, valtion ja kuntien kotouttamispoliittiset toimet keskittyvät tämän kaksisuuntaisuuden edistämisen sijaan pitkälti maahanmuuttajien henkilökoh- taiseen kehitykseen – siihen, että he löytävät paikkansa Suomen yhteiskunnalli- sesta, taloudellisesta, poliittisesta ja kulttuurisesta järjestelmästä sekä erityisesti työmarkkinoilta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kotoutumisen ja kotouttamis- politiikan onnistumista tai epäonnistumista on perinteisesti mitattu kapeasti sel- laisilla indikaattoreilla kuin työllistyminen, suomen tai ruotsin kielen taito, riip- pumattomuus sosiaaliturvasta ja kantaväestöön ulottuvat sosiaaliset verkostot.

(Saukkonen 2013a, 90–92, 126, 138–139; 2013c, 285.)

Tässä artikkelissa edellä kuvailtua suomalaiseen multikulturalismiin kytkey- tyvää ambivalenttia luonnetta lähestytään tarkastelemalla maahanmuuttajapolitiikkaa⁴ ohjaavassa lainsäädännössä (1386/2010) ja valtion kotouttamisohjelmassa (TEM 2012) ilmaistuja multikulturalistisia tavoitteita ja niihin sisältyvää kaksi-

4 Maahanmuuttajapolitiikalla viitataan tässä artikkelissa niihin toimiin, joilla laillisesti ja pysyväis- luonteisesti maassa asuvien henkilöiden siteitä asuinmaahan pyritään vahvistamaan. Suomessa maahanmuuttajapolitiikkaa säätelee laki kotoutumisen edistämisestä (1386/2010). Huolimatta siitä, että artikkelin aihealue kytkeytyy oleellisesti myös Suomessa harjoitettavaan monimuotoisuuspoli- tiikkaan, jolla voidaan tarkoittaa niitä toimia, joita tehdään koko yhteiskunnan valmistamiseksi etniseen ja kulttuuriseen monimuotoistumiseen ja määritellään maassa pysyvästi asuvan yksilön asemaa valtiossa sekä yksilön ja valtion välisiä keskeisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, tässä tarkastelussa kes- kitytään ensisijaisesti maahanmuuttajapolitiikkaa säätelevään lakiin ja sitä koskeviin poliittisiin peri- aatepäätöksiin.

(24)

22

suuntaisuuden odotusta työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tuottamassa kotoutumisen, kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmän eri osa-alueissa.

Seurantajärjestelmä koostuu maahanmuuttajille suunnatusta kyselytutkimuksesta (Maahanmuuttajabarometri), kunnille ja työ- ja elinkeinotoimistoille (TE-toimistot) kohdennetuista palvelukyselyistä sekä erilaisista maahanmuuttajien elinoloja kuvaavista tilastollisista indikaattoreista. Artikkelissa esitetyt havainnot perustuvat ensisijaisesti Maahanmuuttajabarometristä (TEM 2013a) ja palveluky- selyistä (TEM 2013b) koottujen tulosten lisäksi myös muista tutkimuksista ja sel- vityksistä koostetun Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2013 -raportin (TEM 2013c) ana- lyysiin.

Suomalainen multikulturalismi ja kotoutumisen kaksisuuntaisuus Maahanmuuttajapolitiikkaa vuodesta 2010 lähtien säädellyn kotoutumislain (1386/2010) tarkoituksena on tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mahdollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan sekä edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja myönteistä vuorovaikutusta eri väestö- ryhmien kesken. Kotoutumisen laki ilmaisee tarkoittavan maahanmuuttajan ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahan- muuttajalle yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan hänen mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen. Ko- touttaminen on laissa puolestaan määritelty kotoutumisen monialaiseksi edistä- miseksi ja tukemiseksi viranomaisten ja muiden tahojen toimenpitein ja palve- luin.

Vaikka integraatiolle on useita erilaisia määritelmiä, monissa niissä ilmenevät samat asiat kuin suomalaista maahanmuuttajapolitiikkaa käsittelevässä lainsää- dännössä: yhteiskunnan uudet jäsenet löytävät paikkansa uudessa asuinmaas- saan ja säilyttävät ja ylläpitävät samalla kieltään, kulttuuriaan ja identiteettiään.

Integraatio voidaan näin ollen nähdä vaihtoehtona toisille maahanmuuttajapoliit- tisille strategioille, joita ovat esimerkiksi assimilaatio ja segregaatio⁵. Maahan- muuttajapolitiikkaa käsittelevässä alan kirjallisuudessa integraation korostetaan olevan erityisesti kaksisuuntainen prosessi, johon kuuluvat myös toimenpiteet, joilla julkisen vallan käyttäjät edistävät yhteiskunnan ja sen palvelujärjestelmien integroitumista muuttuviin etnisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin (Saukkonen 2010, 7).

Myös Suomessa harjoitettavassa kotouttamispolitiikassa voidaan nähdä sel- keitä viitteitä kaksisuuntaiseen ajatteluun. Vaikka esimerkiksi kotoutumislaki

5 Assimilaatiossa eli sulautumisessa maahanmuuttajan oletetaan luopuvan alkuperäisestä etnisestä tai kulttuurisesta identiteetistään tai ainakin rajaavan sen mukaisen elämän ja toiminnan yksityiseen sfääriin. Segregaatiossa eli eriytymisessä yhteiskunta puolestaan jakautuu etnisen ja/tai kulttuurisen tai kansallisen taustan ja identiteetin mukaisiin ryhmiin ja yhteisöihin, joiden väliset kontaktit ovat vähäisiä tai olemattomia. (Saukkonen 2010, 7.)

(25)

23 (1386/2010) ei sitä suoraan ilmaisekaan, ajatus kaksisuuntaisuudesta tulee kuitenkin ilmi esimerkiksi Valtioneuvoston (2008) selonteossa nykyisen kotoutumislain valmistelusta, kuten myös ensimmäisessä kansallisessa kotouttamisohjelmassa.

Vuonna 2012 julkaistu Valtion kotouttamisohjelma: Hallituksen painopisteet vuosille 2012–2015 viittaa kotoutumisella ja kotouttamisella ensisijaisesti edellä mainittui- hin lainsäädännössä (1386/2010) esitettyihin määritelmiin, mutta ilmaisee kotoutumisen tarkoittavan lisäksi prosessia, joka edellyttää sitoutumista niin maahan- muuttajilta itseltään kuin vastaanottavalta yhteiskunnalta. Ajatus kaksisuuntaisuudesta tulee ilmi myös ohjelman tavoitteissa, jotka koskevat esimerkiksi julkis- ten palvelujen sisältöjen ja henkilöstön osaamisen kehittämistä vastaamaan uutta monimuotoistuvaa tilannetta, kuten myös pyrkimyksessä väestöryhmien välisen myönteisen vuorovaikutuksen edistämiseen – samalla kun tarkoituksena on tukea maahanmuuttajien kielen ja kulttuurin säilyttämistä ja vaalimista yhtenä ko- touttamispolitiikan lähtökohtana.

Maahanmuuton lisääntyessä monikulttuurisuuden, monikielisyyden sekä ar- vojen ja tapojen monimuotoisuuden nähdään tulevan yhä suuremmassa määrin osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Edellä esitetyt havainnot tukevat käsitystä, jonka mukaan sopeutumisen uusiin olosuhteisiin ei voi ajatella koskevan Suo- messa ainoastaan maahanmuuttajia, vaan myös ”vastaanottava yhteiskunta saa uu- sia vaikutteita ja monimuotoistuu” (TEM 2014a). Kotoutuminen voidaankin tulkita vuorovaikutukseksi, ja yhteiskunnassa tarvittava sosiaalinen integraatio toteutuu silloin, kun yksilöt ja ryhmät ovat läheisessä ja kiinteässä vuorovaikutuksessa kes- kenään. Integroitumisen voidaan nähdä koskevan siten ainakin poliittisten periaatteiden tasolla yhteiskunnan kaikkia jäseniä. (Saukkonen 2013a, 87.)

Suomen on useissa lainsäädäntöä ja integraatiopolitiikkaa vertailevissa tarkas- teluissa todettu olevan yksi Euroopan multikulturalistisimmista valtioista⁶. Eri vähemmistöjen kulttuuriset oikeudet on varmistettu perustuslaissa, eikä maahanmuuttajien ja heidän jälkeläistensä odoteta assimiloituvan yhteiskuntaan. Näkö- kulmaa tukevat lainsäädännön lisäksi monet poliittiset periaatepäätökset ja ohjel- mat. Multikulturalistinen lähtökohta ei myöskään rajoitu vain lainsäädäntöön ja poliittiseen retoriikkaan, vaan monet kielelliset ja kulttuuriset oikeudet ovat li- säksi nähtävissä yhteiskunnan eri osa-alueilla, kuten kouluissa tapahtuvassa vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen opetuksessa⁷, maahanmuuttajajärjestön

6 Esimerkiksi Multiculturalism Policy Index -politiikkaindeksin mukaan Suomi kuului vuonna 2010 tarkastelluista 21 valtiosta Kanadan, Australian ja Ruotsin ohella niihin, joissa multikulturalistiseksi katsottava politiikka oli vahvinta.

7 Suomi on tällä hetkellä yksi harvoista eurooppalaisista maista, jotka tarjoavat vähemmistökieliryh- miin kuuluville lapsille mahdollisuuden saada oman äidinkielensä opetusta, ja opetukselle on ase- tettu varsin kunnianhimoisia tavoitteita. Äidinkielen rekisteröimistilastoista on kuitenkin saatu viit- teitä kielellisestä sulautumisesta. Yli puolet henkilöistä, joilla vähintään toinen vanhemmista on vie- raskielinen ja syntynyt Suomen ulkopuolella, rekisteröi äidinkielekseen suomen tai ruotsin. Eten- kään viron- ja venäjänkieliset vähemmistöt eivät näytä kasvavan läheskään samassa tahdissa tosiasi- allisen maahanmuuton kanssa. (Martikainen 2007, 39, 58; Latomaa & Suni 2010.)

(26)

24

taloudellisessa tukemisessa sekä esimerkiksi monikulttuuristen taidehankkeiden erityiskohtelussa. (Saukkonen 2013c, 278–285.)

Suomalaiseen multikulturalismiin liittyy kuitenkin joitain selkeitä rajoituksia ja varauksia, koska yhteiskunnan virallisten tavoitteiden sekä niiden toteutuksen välillä on aina eroja. Multikulturalistisen suuntauksen alta voikin löytää huomat- tavasti varauksellisemmin suhtautuva lähestymistapa erilaisuuteen ja vähemmis- töjen oikeuksiin. Monet multikulturalistisiksi katsottavista periaatteista ja linjauk- sista eivät läheskään aina konkretisoidu päätöksenteossa. Toisaalta, jos periaat- teet on saatettu käytäntöjen tasolle, niitä varten ei ole välttämättä varattu tarpeeksi taloudellisia voimavaroja suhteessa todelliseen tarpeeseen. (Saukkonen 2013a, 144–145; 2013c, 290–291.)

Vaikka Suomessa on paljon kansallisen ja paikallisen tason toimijoita, jotka ovat vahvasti sitoutuneet ajamaan esimerkiksi maahanmuuttaja- ja vähemmistö- asioita ja työskentelevät aktiivisesti edistääkseen yhteiskunnallista monimuotoi- suutta, maassa toimii useita julkisesti rahoitettuja toimijoita, jotka jatkavat aiem- pien toimintatapojen ja periaatteiden mukaisesti sopeutumatta uuteen tilantee- seen. Yksi multikulturalismia varjostava tekijä on myös tapa, jolla nationalismi ja multikulturalismi yhdistyvät paradoksaalisesti Suomessa. Vaikka monimuotoisuus ja eri ryhmien kulttuuriset oikeudet tunnustetaan virallisella tasolla, suomalainen tapa ymmärtää kansallinen identiteetti kannattelee yhä usein perinteistä ajatusta homogeenisestä kansallisvaltiosta, joka perustuu yhteiseen kieleen ja his- toriallisiin traditioihin. Yhteiskunnan uudet jäsenet rajataan näin symbolisen kan- sakunnan ulkopuolelle. On myös esitetty, ettei Suomessa ole käytännössä yhteis- kunnasta tai politiikasta kumpuavaa tahtoa eikä tarvittavia hallinnollisia ja taloudellisia keinoja varmistaa, että uudet kielet ja kulttuuriset tavat, jotka maahan saa- puvat, todella muodostaisivat pysyvän osan kokonaisuudessa. (Saukkonen 2013a, 144–145; 2013c, 270, 290–291.)

Edellä esitetyt näkökulmat tuovat esiin suomalaisessa kotouttamisessa piile- vän ambivalentin luonteen. Vaikka maahanmuuttajapolitiikkaa säätelevä laki ja valtion kotouttamisohjelma määrittelevät kotoutumisen holistiseksi prosessiksi, jossa maahanmuuttajien odotetaan osallistuvan suomalaiseen yhteiskuntaan, ja jossa yhteiskunnan odotetaan myös mukautuvan muuttuviin olosuhteisiin, on esitetty, että valtion ja kuntien kotouttamispoliittiset toimet keskittyvät tämän kaksisuuntaisen kotoutumisen tukemisen sijaan lähes yksinomaan vain maahanmuuttajien henkilökohtaiseen kehitykseen, jossa maahanmuuttaja löytää paikkansa Suomen yhteiskunnallisessa, taloudellisessa, poliittisessa ja kulttuurisessa järjestelmässä sekä erityisesti työmarkkinoilla. (Saukkonen 2013a, 138.) Kotoutu- minen määrittyy usein lainsäädännössä ja poliittisissa ohjelmissa ilmaistuja tavoitteita pragmaattisemmaksi odotukseksi maahanmuuttajien henkilökohtai- sesta kehityksestä ja sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan, ei kantaväes- tön, yhteiskunnan ja sen eri instituutioiden mukautumisesta uusiin, monimuotoi- siin olosuhteisiin. Ylipäätään kotoutumisvelvollisuus koskee lopulta vain maahanmuuttajia. Tämä johtaa näkemykseen, jonka mukaan maahanmuuttajan oman

(27)

25 tai vaihtoehtoisesti hänen vanhempiensa äidinkielen ja kulttuurisen tai etnisen identiteetin menettämistä ei pidetä osoituksena kotoutumisen epäonnistumi- sesta. Suomalaiseen multikulturalismiin sisältyy näin myös piilotettua assimilaa- tiota. (Saukkonen 2013a, 138–139; 2013c, 285.)

Edellä kuvailtu suomalaiseen multikulturalismiin kytkeytyvä ambivalentti luonne heijastuu osaltaan myös maahanmuuttajajärjestöille varattuun rooliin.

Vaikka järjestöt nähdään uskonnollisten yhteisöjen ohella esimerkiksi kansallisessa kotouttamisohjelmassa (TEM 2012) tärkeinä kielen ja kulttuurin säilyttäjinä, on esitetty, että todellisuudessa niille varattu rooli on toimia kapeassa mielessä kotoutumisen edistämisen välineinä. Osana pitempiaikaista suuntausta kasvattaa kolmannen sektorin roolia palveluiden tuottajana järjestöjä myös kannustetaan edistämään maahanmuuttajien kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

(Pyykkönen 2007, 202–205; ks. Saukkonen 2013c, 286; Pirkkalainen ym. 2016, 72.) Havaintoja kotoutumisen, kotouttamisen ja etnisten suhteiden

seurantajärjestelmän osa-alueista

Tässä luvussa tarkastellaan suomalaisen multikulturalismin ja sen maahanmuut- tajapolitiikassa ilmaistujen tavoitteiden ilmenemismuotoja TEM:n tuottamassa kotoutumisen, kotouttamisen ja etnisten suhteiden seurantajärjestelmässä. Seu- rannan tulokset koostava Kotoutumisen kokonaiskatsaus 2013 -raportti (TEM 2013c) sisältää yhteensä 11 osa-aluetta, jotka ovat maahanmuuttajien kotoutuminen, osallistuminen työmarkkinoille, yhteiskunnallinen osallistuminen, turvallisuus, syrjimättömyys, kielitaito, julkinen palvelujärjestelmä, sosioekonomiset tekijät, terveys, kantaväestön ja maahanmuuttajien väliset asenteet sekä koulutus ja osaa- minen. Osa-alueet sisältävät yhteensä 29 indikaattoria. Niistä kahdeksan tarkastelee julkisen palvelujärjestelmän palveluja ja toimenpiteitä, viisi maahanmuuttajien osallisuutta työmarkkinoilla, kolme erilaisia sosioekonomisia tekijöitä, kolme yhteiskunnallista osallistumista, kaksi koulutusta ja osaamista, kaksi kielitaitoa, kaksi kantaväestön ja maahanmuuttajien välisiä asenteita, yksi maahanmuuttajien kotoutumista ja yksi syrjimättömyyttä⁸.

Seurannassa käytetyt indikaattorit on laadittu vuosina 2009 ja 2010. Niiden määrittely ja valinta perustuvat pääasiassa eri hallinnonaloilla jo olemassa oleviin tiedonkeruutapoihin ja aiemmin seurattuihin indikaattoreihin. Seurantajärjestel- mään kuuluu myös kaksi erillisistä tiedonkeruun menetelmää, jotka ovat kunnille ja TE-toimistoille suunnatut palvelukyselyt sekä maahanmuuttajille suunnattu Maahanmuuttajabarometri. Palvelukyselyt toteutettiin vuonna 2012 ja niillä kar- toitettiin maahanmuuttajien saamia palveluja sekä niiden toimivuutta. Baromet- rin avulla puolestaan kerättiin maahanmuuttajien näkemyksiä ja kokemuksia kotouttamisen toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista, palveluiden käytöstä, osallisuudesta ja etnisistä suhteista. Myös Maahanmuuttajabarometri toteutettiin

8 Terveyttä käsitteleviä indikaattoreita ei vuoden 2013 kokonaiskatsauksessa ole vielä määritelty.

(28)

26

vuonna 2012. Muita kokonaiskatsauksessa esille tuotuja indikaattorien tietoläh- teitä ovat olleet erityisesti Tilastokeskus, Maahanmuuttovirasto ja Opetushallitus.

Huolimatta hallinnollisissa määritelmissä ja lainsäädännössä ilmaistuista mul- tikulturalistisista kaksisuuntaisuuden tavoitteista, kokonaiskatsauksen indikaattoreista yhdenkään ei voi suoranaisesti nähdä viittaavan maahanmuuttajien etnisen identiteetin tai kulttuurin säilyttämisen edellytyksien tukemiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Katsauksen kielitaitoa käsittelevän osa-alueen sisältämät indikaattorit keskittyvät tarkastelemaan yksinomaan maahanmuuttajien suomen ja/tai ruotsin kielen taitotason kehittymisnopeutta sekä kokemusta kyseisten kielten taitojen riittävyydestä ja vaikutuksesta työllistymiseen. Katsauksen julkista palvelujärjestelmää koskeva osa-alue sisältää kuitenkin indikaattoreita, joka kar- toittavat esimerkiksi esiopetukseen osallistuvien ja erityisopetusta saavien vieraskielisten lasten ja nuorten suhteellisia lukumääriä sekä peruskoulussa oman äi- dinkielen opetusta saavien oppilaiden suhteellista määrää opetuksessa oleviin vieraskielisten lasten määrään.

Kokonaiskatsauksen useiden indikaattorien tietolähteenä käytetyn Maahan- muuttajabarometrin keskeisiä tuloksia käsittelevästä erillisestä raportista (TEM 2013a) on löydettävissä ”Osallistuminen yhteiskuntaan ja oman kulttuurin säilyt- täminen” -osa-alue, jossa esitetyt käsitteet ja tulokset kuvataan seuraavasti:

”Kahdensuuntaisella integraatiolla viitataan tässä ilmiöön, jossa maahanmuuttajat ovat osin säilyttäneet kulttuuriaan Suomessa ja toisaalta kantaväestö sopeutunut maahanmuuttajiin. Maahanmuuttajabarometriin osallistuneista 56 % kertoi syövänsä kotonaan pääosin oman maansa ruokia. Kaikista vastanneista 40 % totesi viettävänsä vuo- sittain oman maansa juhlapäiviä. Eniten omaa kulttuuriaan olivat säilyttäneet kiinalai- set.”

Barometriin osallistuneilta oli kysytty myös kielestä, jota he puhuvat lapsilleen.

Kyseisiä kielen ja kulttuurin säilyttämistä kuvastavia tietoja ei kuitenkaan tuoda esiin yhdenkään indikaattorin muodossa varsinaisessa TEM:n kokonaiskatsauksessa. Huolimatta barometrin sisältämästä viittauksesta kotoutumisen kaksisuun- taisuuteen, kyseisessä osiossa ei tuoda ilmi käsitteeseen kytkeytyviä kantaväestöä koskettavia ilmiöitä tai tapoja, joilla viranomaiset ovat vastaajien näkökulmasta mahdollisesti edistäneet yhteiskunnan ja sen palvelujärjestelmien integroitumista muuttuviin etnisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Sen sijaan osiossa esitetään varsin suppea määrä vastaajan yksityiseen tai oletettuun kulttuuriseen elinpiiriin ra- jattuja tapoja, jotka kuvaavat henkilökohtaisia pyrkimyksiä oman kielen ja kulttuurin säilyttämiseen ruokailun, juhlapäivien vieton ja lapsille puhutun kielen muodossa. Barometrin muissa osioissa kyselyyn vastaajilta tiedusteltiin suomalaisiin tutustumisen helppouden ja mahdollisten syrjintäkokemusten lisäksi oman kulttuuriyhteisön merkitystä. Tämä tapahtui kysymällä, onko henkilöllä Suomessa sellaisia tuttavia, jotka kuuluvat hänen omaan kulttuuriyhteisöönsä.

(29)

27 Vastaaja pystyi myös nimeämään kulttuuriyhteisönsä jäsenet kuuluviksi omaan lähipiiriinsä.

Kotoutumiseen liittyviä kokemuksia katsauksessa pyritään kartoittamaan Maahanmuuttajabarometristä saaduilla tuloksilla käyttäen indikaattorina kokemusta kotoutumisesta ja viihtymisestä. Barometrissä ei ole kysytty kuitenkaan suoraan kotoutumisesta tai viihtymisestä, koska kotoutuminen ei ole käsitteenä välttämättä helposti ymmärrettävä, vaan ”kotoutuminen ja viihtyminen ovat ennem- minkin useiden eri asioiden summa” (TEM 2013c). Maahanmuuttajien kotoutumi- seen liittyviä kokemuksia käsittelevässä osa-alueessa viitataankin barometrin kysymykseen, jossa vastaajia pyydettiin määrittelemään, miten tärkeiksi kotoutumisen kannalta he kokivat kysymyslomakkeeseen valmiiksi listatut asiat. Lista koostuu sellaisista asioista kuin työ, suomen ja/tai ruotsin kielen taito, terveyspalvelut, suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemus, Suomen kansalaisuus ja opiskelu. Määriteltävien asioiden lista sisältää myös sellaiset tekijät kuin tutustumi- nen suomalaisiin, suomalaisten taholta saatu kohtelu ja omakielinen järjestö. Näi- den asioiden voi nähdä viittaavan ajatukseen kantaväestön ja maahanmuuttajien välisestä vuorovaikutuksesta sekä osittaisesta, järjestötoimintaan keskittyvästä mahdollisuudesta toimia yhteiskunnassa maahanmuuttajan omalla äidinkielellä.

Listalta löytyy myös kohta ”Muu, mikä?”, johon vastaaja sai halutessaan täyttää määriteltävän asian. Tärkeimpinä kotoutumiseen vaikuttavina tekijöinä barometriin vastanneet pitivät työtä, suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä turvallisuutta.

Kantaväestön ja maahanmuuttajien välistä vuorovaikutusta katsauksessa tarkastellaan ”kantaväestön ja maahanmuuttajien väliset asenteet” -osa-alueessa, joka sisältää kaksi indikaattoria. Ensimmäinen käsittelee positiivisesti kantaväes- töön ja maahanmuuttajiin suhtautuvien osuutta maahanmuuttajista. Indikaatto- rin tietolähteenä käytetyssä Maahanmuuttajabarometrissä ei kuitenkaan ole kysytty suoraan maahanmuuttajien asenteista kantaväestöön. Sen sijaan vastaajilta tiedusteltiin, haluaisivatko he enemmän suomalaisia tuttavia. Barometriin osallistuneilta kysyttiin lisäksi, kuinka monta suomalaista ystävää, joita tavataan tai joiden kanssa soitellaan kuukausittain, heillä on. Lähes kolmannes vastaajista totesi, ettei heillä ole yhtään suomalaista ystävää. Kolmannes vastaajista koki suomalaisiin tutustumisen melko tai erittäin vaikeaksi. Toinen kantaväestön ja maahanmuuttajien välisiä asenteita tarkastelevista indikaattoreista käsittelee vuorovaikutuksen määrää. Barometrissa sitä ei kysytty yksiselitteisesti, mutta mittari sisälsi kysymyksiä, jotka koskivat suomalaisia tuttavia, vastaajan lähipiiriä sekä tutustumista suomalaisiin. Suomalaisiin tutustumisen vaikeuden merkittävin syy oli kieli, sillä puolet vastaajista ei kokenut puhuvansa tarpeeksi hyvin suomea.

Näkemyksiä suomalaisiin tutustumisesta tarkastellaan kokonaiskatsauksessa myös vastaajien työmarkkinastatuksen mukaan eriteltynä.

Muita maahanmuuttajien ja kantaväestön välisiä asenteita ja vuorovaikutusta tarkastelevia indikaattoreita kokonaiskatsauksessa sisältävät osiot ”syrjimättö- myys” ja ”turvallisuus”. Syrjimättömyyttä käsittelevän indikaattorin tietoläh- teenä on käytetty Maahanmuuttajabarometrin kysymystä siitä, onko vastaajaa

(30)

28

syrjitty viimeisen 12 kuukauden aikana ja jos on, niin minkä syiden vuoksi. Vas- taajista noin neljäsosa oli ilmoittanut kokeneensa syrjintää. Syrjintätapauksista suurin osa johtui vastaajien oman arvion mukaan etnisestä alkuperästä. Toiseksi suurimmaksi syrjinnän syyksi arvioitiin kieli. Eniten syrjintää oli koettu työhön liittyen joko työntekijöiden haussa tai työpaikalla. Kokonaiskatsauksen turvallisuutta käsittelevä osio sisältää myös indikaattorin, jossa tarkastellaan poliisin tie- toon tulleiden rasististen rikosepäilyjen määrää.

Maahanmuuttajien yhteiskunnallista osallisuutta kokonaiskatsauksessa pyri- tään kartoittamaan kolmen indikaattorin avulla. Niissä tarkastellaan tietoisuutta äänioikeudesta, kokemusta osallisuudesta ja maahanmuuttajataustaisten kun- nanvaltuutettujen suhteellista määrää väestössä kunnittain. Kokemusta osallisuudesta mitataan Maahanmuuttajabarometristä saaduilla vastauksilla. Baromet- rissä ei kuitenkaan kysytty suoraan osallisuudesta, koska ”osallisuutta voi käsit- teenä lähestyä monella tavalla” (TEM 2013c). Katsauksen osallisuutta käsittelevässä indikaattorissa on nostettu esille tuloksia, jotka koskevat työtä, kodin ulkopuolella järjestettyä harrastus- tai vapaa-ajantoimintaa ja järjestöihin tai seuraan kuu- lumista. Indikaattorin yhteydessä esitettäviä tuloksia perustellaan muun muassa siten, että ”työn voitaneen katsoa välillisesti vaikuttavan osallisuuden tunteeseen ympä- röivään yhteiskuntaan”.

Seurantajärjestelmän palvelukyselyillä pyrittiin kartoittamaan kuntien ja TE- toimistojen viranhaltijoiden näkemyksiä maahanmuuttajien kotouttamis- ja pe- ruspalveluiden kattavuudesta, vastaavuudesta väestön tarpeisiin sekä onnistu- neisuudesta. Vastaajia pyydettiin arvioimaan maahanmuuttajien osallistumista kunnan päätöksentekoon sekä kuntien kotouttamisohjelmien laadintaa ja tilaa.

Vaikka kokonaiskatsauksessa tuodaankin täydentävinä tietoina ilmi, miten esimerkiksi TE-toimistot ovat kokeneet huomioineensa maahanmuuttajien tarpeet palvelukokonaisuudessa ja miten toisaalta kunnat ovat pääsääntöisesti kyenneet vastaamaan kasvaneisiin palvelutarpeisiin, näitä palvelukyselyistä saatuja vas- tauksia ei juuri hyödynnetä varsinaisten indikaattorien muodossa. Ne kuitenkin voisivat tarjota tärkeää lisätietoa esimerkiksi kuntien palvelujärjestelmien integ- roitumisesta muuttuviin etnisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin sekä palveluissa työskentelevän henkilöstön valmiuksista kohdata toisista kulttuureista saapuvia ihmisiä.

Palvelukyselyjen tuloksia käsittelevässä erillisessä raportissa (TEM 2013b) yksi osa-alueista on ”etnisten suhteiden tila”. Kunnille suunnatussa kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia ja etnisten suhteiden tilaa verrattuna edelliseen vuoteen. Vastaajat kertoivat myös, miten kunnassa on edistetty etnistä yhdenvertaisuutta ja ehkäisty rasismia ja et- nistä syrjintää viimeksi kuluneen vuoden aikana. Vastaajista useat kertoivat, että kuluneen vuoden aikana kunnassa on saatettu laadittu maahanmuuttajastrategia, monikulttuurisuusohjelma tai yhdenvertaisuussuunnitelma. Monet vastaajista mainitsivat yhdeksi merkittävimmistä ponnistuksista kunnan kotouttamisohjel-

(31)

29 man valmistelun. Lisäksi vastaajat kuvasivat useita hankkeita ja tapahtumia, joiden yhteydessä etnistä yhdenvertaisuutta oli pyritty edistämään. Toisaalta moni myös totesi, ettei kunnassa ole viimeisen vuoden aikana tehty erityisiä kyseiseen aihepiiriin liittyviä toimenpiteitä.

Tiedusteltaessa maahanmuuttajien osallistumista päätöksentekoon kunnissa noin puolet kysymyksen avoimeen kenttään vastanneista totesi, ettei kunnassa ole säännönmukaisia keskustelukäytäntöjä tai vuoropuhelufoorumeita maahanmuuttajataustaisten henkilöiden osallistamiseksi päätöksentekoon. Osa kertoi myös, ettei heillä ole tietoa, vaikka tällaisia vuoropuhelukäytäntöjä olisikin olemassa. Sen sijaan erityisesti suuremmissa kunnissa erilaisia vaikuttamisen väyliä oli useita, joista mainittiin maahanmuuttajaneuvostot, maahanmuutto- ja kotou- tumisasioiden neuvottelukunnat sekä erilaiset hankkeet ja niihin liittyvät tapahtumat.

Kunnille suunnattujen palvelukyselyjen vastauksissa erityisesti maahanmuuttajien oma kieli, tai toisin sanoen suomen tai ruotsin kielen osaamattomuus, ja erilaiset kulttuurisiin taustoihin ja tapoihin liitettävät asiat nähtiin usein ”haasteina” tai ”ongelmina”, jotka aiheuttivat kommunikaatiovaikeuksia sekä vaativat aikaa vieviä järjestelyjä, lisää resursseja ja henkilökunnan lisäkoulutusta. Tämä havainto ilmenee lähes kaikilla osa-alueilla, jotka koskevat maahanmuuttajille tarjottavia palveluja, kuten terveyskeskus-, asumis-, päivähoito-, neuvola-, sosiaali- ja vanhuspalveluja. Avoimissa vastauskentissä vastaajat kokivat ongelmiksi erityisesti kieleen liittyvät vaikeudet, erilaisia kulttuurisia taustoja koskevan asi- antuntemuksen puutteen ja havaitut kulttuurierot esimerkiksi asumisen tavoissa, aikakäsityksissä, kasvatusmetodeissa ja ruokailutottumuksissa. Osassa vastauk- sia myös ”suomalaisen kirjastokulttuurin omaksuminen” saatettiin kokea paikoin haasteelliseksi, koska maahanmuuttajat eivät aina osanneet palauttaa lainaa- miaan kirjoja määräaikaan mennessä. Kulttuuripalvelujen osalta haasteeksi voitiin puolestaan kokea maahanmuuttajien ”sisäinen heterogeenisyys”. Yhtenäisten kulttuuripalvelujen suunnittelu voitiin nähdä hankalana, koska kunnassa asuvat maahanmuuttajat saattoivat koostua useista eri kansallisuuksista, joilla oli erilaisia toiveita tapahtumista, joihin he mielellään osallistuisivat.

Kunnille suunnatuissa palvelukyselyissä nousivat esiin palveluiden tuottami- sen mahdollisuudet ja standardit. Vaikka kotoutumisen kokonaiskatsaus sisältää indikaattorin, joka tarkastelee oman äidinkielen opetusta saavien vieraskielisten oppilaiden suhteellista määrää, seurantajärjestelmän kunnille suunnatut palvelukyselyt tuovat ilmi, ettei kaikissa kunnissa ole ollut mahdollisuutta järjestää tarvittavia palveluja perusopetuksessa. Päivähoidossa maahanmuuttajien oman kielen oppimista ei suurelta osin tuettu lainkaan. Myös uskonnonopetus saattoi jois- sain kunnissa olla vastaajien mielestä tasolla, joka ei vastaa laissa edellytettyä.

Kuntien tarjoamien terveydenhoitopalveluiden kohdalla nousi esiin vastaajien esittämä tarve henkilökunnan lisäkoulutuksesta ”kulttuurisensitiivisyyteen”

sekä asiakkaan kohtaamiseen. Henkilökunnan kielitaito, kommunikointiheik-

(32)

30

kous ja asenteet koettiin paikoin ongelmallisiksi. Kuntien lisäksi myös TE-toimistojen kohdalla nousi esiin samankaltainen tarve ”kulttuuritietouskoulutuksesta”, jolla parannettaisiin henkilökunnan tietämystä ja vähennettäisiin ”henkilöstön ennakkoluuloja/oletuksia ulkomaalaisista asiakkaista”. Tämä henkilöstön koulu- tustarve tuodaan lyhyesti esiin myös TEM:n kotoutumisen kokonaiskatsauksessa.

Vaikka edellä esitetyt havainnot, jotka koskevat erityisesti kunnille suunnattujen palvelukyselyjen tuloksia, eivät suoranaisesti koske seurantajärjestelmän kokonaiskatsaukseen valikoituja indikaattoreita, ne tuovat esille, että maahanmuuttajien mukanaan tuoma kulttuuri ja erilaisiksi koetut tavat nähdään ensisijaisesti pragmaattisina ”haasteina” tai ”ongelmina” palvelujen järjestämiselle.

Palvelukyselyissä raportoidut ongelmat, jotka koskevat esimerkiksi puutteellista kielitaitoa ja kommunikointivaikeuksia, ilmentävät kunnittain vaihtelevia haasteita järjestää tulkkipalveluja, samoin kuin niukkoja taloudellisia voimavaroja niiden hankintaan. Jos esimerkiksi terveyskeskuksella ei ole etukäteen tietoa siitä, että saapuva potilas tarvitsee tulkkia, tulkin järjestäminen voi olla hankalaa, mikä taas vaikeuttaa oikeanlaisen hoidon antamista. Osassa palvelukyselyjen vastauk- sia myös henkilökunnan asenteet kulttuurisia eroja kohtaan koettiin ongelmallisiksi, mikä nostaa esille tarpeen järjestää kunnissa lisäkoulutusta erilaisista kulttuureista saapuvien ihmisten kohtaamiseen. Nuorisopalveluissa paikallisten nuorten rasistiset ennakkoasenteet koettiin toiminnan järjestämisen kannalta haasteellisiksi. TE-toimistoille suunnatuissa palvelukyselyissä puolestaan työn- antajien ennakkoluulot ja asenteet maahanmuuttajia ja heidän ulkomailla suori- tettuja tutkintojaan kohtaan sekä korkeat vaatimukset suomen kielen ja koulutuk- sen suhteen nousivat esille työllistymisen haasteina. Nämä ennakkoluulot ja asenteet mainitaan myös kokonaiskatsauksessa yksinä tärkeimpinä maahanmuuttajien työllistymistä estävinä tekijöinä.

Banaali ja pragmaattinen multikulturalismi

Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana eurooppalaiset integraatiopolitii- kat ovat kokeneet merkittäviä muutoksia. Kansallisten mallien toisiaan lähenty- misen ohessa erityisesti multikulturalismiin on viime vuosina alettu suhtautua aiempaa kriittisemmin. Tämä näkyy siinä, miten maahanmuuttajien velvollisuuksia yksilöinä on alettu korostaa enemmän kuin heidän yhteisöllisiä oikeuksiaan.

Samalla on katsottu, että julkisen vallan tulisi suunnata voimavaransa maahanmuuttajien valtakulttuuriin sulauttamiseen. Vaikka kotouttamishallinto on Suo- messa vaihdellut vuosien kuluessa eri ministeriöiden välillä ja kotouttamista koskeva poliittinen kehitys seuraa yhteiskunnassa ja muuttoliikkeessä tapahtuvien muutosten lisäksi myös uudelleenarviointeja eurooppalaisessa toimintaympäris- tössä, 1990-luvulla valittu multikulturalistinen lähtökohta on toistaiseksi pääosin pitänyt – ainakin periaatteiltaan ja keskeisiltä linjauksiltaan. (Saukkonen 2013a, 92.)