käyttäville ihmisille puoli vuositu- hatta on sen verran merkittävä ai- kaväli, että vuonna 1992 Kolum- buksen matkan seurauksista kiistel- lään hyvin kiihkeästi eri puolilla Atlanttia. Aihetta käsittelevä tieteel- linen julkaisutoiminta on vilkasta, ja juhlavuonna on odotettavissa lu- kuisia Amerikan valloitusta tai "löy- tämistä" käsitteleviä kirjoja. Aiheen arkaluontoisuutta kuvaa, että jo ta- pahtuman nimeäminen on osoittau- tunut hyvin hankalaksi. Esimerkik- si Latinalaisen Amerikan sosiologi- an yhdistyksen ALAS :in konfe- renssissa Havannassa toukokuussa 1991 päädyttiin käyttämään neut- raalia ilmausta "500 vuotta jotain".
Juhlavuoden lähestyessä kiihty- neen kirjatulvan takaa on löydettä- vissä klassikko, jonka merkitys var- masti säilyy pitkälle vuoden 1992 jälkeenkin. Buigarialaissyntyisen semiootikon Tzvetan Todorovin Amerikan valloitusta käsittelevä kirja ilmestyiranskaksi 1982 ja eng- lanniksi kaksi vuotta myöhemmin'.
Alaotsikon mukaisesti kirja tarkas- telee valloitusta toiseuden katego- rian avulla. Toiseuden ongelmien sofistikoitu analyysi tekee Todoro- vin kirjasta mielenkiintoisen myös esimerkiksi naisten, homojen, pa- kolaisten ja muiden valtakulttuuris- ta poikkeavien "toisten" tutkijoille.
Vaikka Todorov on tunnetuin Amerikan valloitusta ja intiaanien asemaa toiseuden teoreettisesta nä- kökulmasta tarkasteleva tutkijat, hänelläkin on edeltäjänsä. Meksi- kolainen vapautuksen teologi ja fi- losofi Enrique Dussel syyttää äsket- täin ilmestyneessä valloitusta käsit- televässä antologiassa Todorovia siitä, ettei tämä viitannut työssään lainkaan jo 1960-luvun lopulta läh- tien vapautuksen filosofian piirissä virinneeseen keskusteluun, jossa intiaanin asemaa tarkasteltiin toi- seuden kategorian avulla. Dussel kertoo saaneensa idean intiaanista
"toisena" opettajaltaan Emmanuel Levinasilta Pariisissa 1960-luvulla.
Todorov viittaakin työssään Levi- nasiin, mutta Dusselin mukaan To-
ovat kuitenkin sikäli aiheettomia, että Todorov ei kirjassaan L6vina- sin lisäksi viittaa juuri kenenkään tämän vuosisadan yhteiskuntate- oreetikkoon. Metodologisia valin- tojaan Todorov perustelee itse asi- assa vain yhdellä viittauksena: vii- me vuosisadan vallankumoukselli- sen runoilijan Arthur Rimbaud 'n huomiolla "Je est un autre"4. Ihmi- nen on itselleenkin "toinen"5.
Merkillinen valloitus
Amerikan valloituksen painopiste oli parikymmentä ensimmäistä vuotta Antillien saaristossa. Helmi- kuussa 1519 Heinän Cortez purjeh- ti 600 sotilaan kanssa Jukatanin nie- mimaalle Meksikoon. He nujersi- vat Meksikossa valtaa pitäneiden atsteekkien imperiumin nopeasti.
Cortezin joukot olivat atsteekkien pääkaupungissa Tenochtitlaniss a (nykyinen Ciudad de Mdxico) jo marraskuussa 1519. Ranskalainen historioitsija Pierre Chaunu määrit- telee valloittajien ajan vaihtuneen organisoituneen kolonialismin ai- kaan Meksikossa joulukuussa 15276. Esikolumbiaanisen Ameri- kan toisen korkeakulttuurin valloi- tus alkoi, kun Francisco Pizarron joukot saapuivat Peruun ja alkoivat taistella inkoja vastaan 1532.
Todorovin kuvaama Amerikan valloitus on ennen kaikkea Meksi- kon valloitus, ja hänen tietonsa esi- merkiksi Perun alueen tapahtumista ovat vaillinaisia7. Todorov puolus- tautuu ilmoittamalla olevansa mo- ralisti eikä niinkään historioitsija.
Hänen työnsä tärkeys on enemmän kulttuuurien kohtaamisille yleisesti mielenkiintoisten eettisten kysy- mysten käsittelyssä kuin Amerikan valloituksen vaiheiden dokumen- toinnissa. Hänen tutkimustaan on- kin syytetty muodikkaalla semio- terminologialla briljeeraamisen8 li- säksi historiallisen aineiston vähäi- sestä tuntemuksesta9.
Yksi Todorovin kiistelty perus- teesi on, että espanjalaiset valloitta- jat nujersivat atsteekit ennen kaik-
kaatios sa. Atsteekit puolestaan kes- kittyivät "kommunikaatioon maail- man kanssa", missä uskonnollisilla rituaaleilla oli keskeinen rooli. To- dorov esittää, että paremman merk- kien hallintansa vuoksi vain espan- jalaiset olivat kohtaamisessa aktii- visia toimijoita. Intiaanit olisivat ol- leet passiivinen status quon säilyt- tämiseen pyrkivä ryhmä, joka vain reagoi espanjalaisten toimintaan.
Kuten Maaria Seppänen jaJulio Ze- garra osoittavat, väite ei pidä mis- sään nimessä paikkaansa Keski- Andien valloituksessa'°. Väitettä voi pitää osittain liioittelevana ja yksinkertaistavana myös atsteek- kien tapauksessa.
Erottelua ihmisten väliseen ma- nipulatiiviseen kommunikaatio on suuntautuneen modernin euroop- palaisuuden ja maailman (luonnon) kanssa sujuvammin kommunikoi- vien intiaanikulttuurienvälillä ei ehkä ole kuitenkaan syytä täysin hylätä.
Nykyisestä ekologisesta kriisistä sel- viytyminen edellyttää ilmeisesti ra- dikaaleja muutoksia siihen moder- niin kehitysprojektiin, jossa luonto mielletään kauppatavarana. Ameri- kan valloitettujen kansojen suhde luontoon (esimerkiksi Aiti Maa - ajattelu) sisältää monia ekologisesti järkeviä näkemyksiä, joiden merki- tys saattaa kasvaa ekokriisin kärjis- tyessä. Luonnon kanssa nykyistä pa- remmin kommunikoivaan yhteis- kuntaan pyrkiminen on kuitenkin vaikeaa sen vuoksi, että ihmisten välistä kommunikaatiota painotta- villa pyrkimyksillä on taipumusta päästä voitolle ihmisten välisessä toiminnassa. Espanj alaiset voittivat valloitussodat Todorovin mukaan siksi, että intiaanit olivat liian sidok- sissa kommunikaatioon maailman/
luonnon kanssa.
Vaikka Todorov ei juurikaan kä- sittele merkkien hallinnan muoto- jen suhdetta vaihtoehtoisen kehi- tyksen ongelmakenttään, hänen jaottelunsa avulla voi lähestyä ih- misen luontosuhteen peruskysy- myksiäll. Hänen näkemyksensä si- sältää tosin myös pessimismin sie-
menen: jos maailman/luonnon kans- sa kommunikaatiota painottavat kulttuurit ovat kykenemättömiä te- hokkaaseen kommunikaatioon (ku- ten manipulaatioon) toisten kult- tuurien kanssa, ne ovat ilmeisesti tuomitut joutumaan tappiolle.
Herran Cortes on Todorovin kes- keisin esimerkki eurooppalaisten erinomaisesta kyvystä ymmärtää ja manipuloida "toisia"12. Hän koros- taa, että Cortes oli ensisijaisesti kiin- nostunut merkeistä eikä niiden re- ferenteistä. Perusteluksi hän esittää, että Cortesin valloitusretki Meksi- koon alkoi informaation ja sen tul- kitsijan eikä kullan etsimisellä".
Todorov tekee hieman kerettiläi- sen tulkinnan Cortesin tärkeimmäs- tä tulleista, intiaaninaisesta nimeltä Malinche. Meksikolaiset ovat yleensä pitäneet Malinchea pettu- ruuden ja kolonialistiselle kulttuu- rille alistumisen ruumiillistumana.
Todorov myöntääMalinchen olleen tärkeässä vastuussa valloituksen onnistumisesta, mutta näkee hänes- sä myös ensimmäisen esimerkin kulttuurien ristipölytyksestä. Ma- linche on Todoroville modernin monikulttuurisen ihmisen symboli, joka omaksui toisen kulttuurin ym- märtääkseen omaa kulttuuriaan pa- remmin. (Todorov lisää, hämmen- tävästi sulkujen sisällä, ikään kuin toissijaisena huomiona, että "ym- märtäminen" Malinchen tapauk- sessa merkitsi "tuhoamista"). Tul- kinnallaan Malinchen roolista To- dorov haluaa ilmeisesti korostaa sitä, että kulttuurisen puhtauden vaali- minen ei ole itseisarvo. Tai ainakaan se ei ole hänen mukaansa poliitti- sesti järkevää nykymaailmassa.
Yksi Todorovin keskeisistä moraa- lis-poliittisista kys ymyksenasette- luista liittyykin siihen, kuinka kult- tuurien kanssakäyminen ja ristipö- lytys voidaan liittää vaatimuksiin itsemääräämis oikeudesta.
Todorovin perustelu sille, että Cortes oli kiinnostuneempi mer- keistä kuin niiden referenteistä, ei ole täysin vakuuttava. Saattaahan Cortesin harrastaman merkkien tul- kinnan ja hallinnan katsoa johtu- neen ensisijaisesti kultareferentin tavoittelusta. Kyseessä on eräänlai- nen valloittajien motiivien muna
vai kana -ongelma, johon ei ole selkeää vastausta. Todorovin semi- oottista ylitulkintaa voikin pitää jossain mielessä rinnasteisena ta- loudelliselle reduktionismille, ja mo- lempia voi pitää ehdottomuudes- saan ongelmallisina.
Amerikan valloituksen selittämi- sessä on tärkeääkiinnittää huo- miota siihen, kuinka valloittajien ja valloitettujen merlddjärjestelmät kohtasivat. Merkityksen muodos- tumisen tasolla käytyjen valtatais- telujen analyysi auttaa ymmärtä- mään esimerkiksi Cortesin valloi- tusretkien menestyksellisyyttä. Se kuinka suuri vaikutus semioottisen käsitteistön pyydystämillä ilmiöillä
"todella" oli valloituksen onnistu- miseen, on tietysti huomattavan kiistanalainen seikka. Mielestäni.
Todorov ylikorostaa merkkien mer- kitystä, mikä ei kuitenkaan merkit- se sitä, että hänen analyysinsä olisi tuomittava käyttökelvottomaksi.
Toisen kohtaamisen valtameka- nismit
Kohdatessaan intiaaneja espanjalai- set valloittajat joutuivat ottamaan kantaa kahteen merkittävään kysy- mykseen: Missä määrin intiaanien olemus erosi eurooppalaisen ihmi- sen olemuksesta? Missä määrin in- tiaani oli alempiarvoinen olento kuin eurooppalainen?
Todorovin mukaan espanjalais- ten asenteilla oli Amerikan valloi- tuksen alkuaikoina taipumusta aset- tua kahteen pääryhmään. Jos intiaa- ni nähtiin olennaisesti erilaisena kuin eurooppalainen, häntä pidettiin alem- piarvoisena olentona, jonka valloit- taminen oli oikeutettua. Intiaanien ja eurooppalaisten tasa-arvon puo- lustajat taas näkivät intiaanit eu- rooppalaisten epätäydellisinä kopi- oina eli vailla omaa identiteettiä.
Esimerkkinä kolonialistisen asen- teen kahdesta eri muodosta Todo- rov ottaa Juan Gines de SeptIlvedan ja Bartolome de Las Casasin Valla- dolidissa14 vuonna 1550 intiaanien asemasta käymän väittelyn. Aristo- telinen filosofi Septilveda oli kiivas epätasa-arvon puolustaja, joka ko- rosti intiaanien erilaisuutta: heidän ihmisuhrejaan, lukutaidottomuut-
taan, alastomuuttaan sekä tietämät- tömyyttään kristinuskosta ja rahan- käytöstä. Hänelle intiaanien erilai- suus suhteessa eurooppalaisiin merkitsi intiaanien alemmuutta.
Hänen puhetavassaan ei ollut sitä mahdollisuutta, että joku voisi olla erilainen kuin eurooppalaiset ja silti tasa-arvoinen näiden kanssa. Oli olemassa vain yksi arvoasteikko, jonka sisällä kaikki erot osoittivat joko ylemmyyttä tai alemmuutta.
Intiaanien erilaisuus, "sivistymät- tömyys", oli Sepfilvedalle riittävä oikeutus sodankäyntiin heitä vas- taan. Valloittajan kulttuuri oli uni- versaali hyve, jonka levittämiseksi raaka voima oli sallittua.
Sepölvedan kiistakumppani, ete- lämeksikolaisen Chiapasin piispa- na toiminut B artolome de Las Casas tunnetaan intiaanien puolustajana.
Hän korosti intiaanien ja kristitty- jen hämmästyttävää s amankaltai- suutta. Las Casasin mukaan mil- loinkaan ei ollut ollut toista kansaa, jolla olisi kristinuskoon kääntymi- seen yhtä hyvät edellytykset kuin intiaaneilla. Intiaanit olivat kilttejä ja nöyriä, aivan kuin espanjalaiset olivat joskus olleet. Sen vuoksi hei- dän orjuuttamisensa oli kiellettävä.
"Missään ei ole säyseämpiä ja vähemmän vastahakoisia maita ja sopivampia Herran ikeen vastaan- ottamiseen kuin nämä", Las Casas kirjoitti intiaaneista Intian neuvos- tolle20.1.153115. Hänenlempeätasa- arvoajattelunsa kohdistui nimen- omaan intiaaneihin eikä esimerkik- si mustiin tai muslimeihin. Vaikka hän vastusti intiaanien orjuuttamis- ta, hän piti neekeriorjia. Vain inti- aanit olivat hänelle (potentiaalises- ti) identtisiä kristittyjen kanssa."
Oliko Las Casas vähemmän ko- lonialistinen kuin Septilveda? Ky- symykseen on totuttu vastaamaan itsestäänselvästi myöntävästi. Mut- ta myöskään Las Casasin puheta- vassa ei ollut sitä mahdollisuutta, että joku voisi olla erilainen ja silti tasa-arvoinen eurooppalaisten kris- tittyjen kanssa. Intiaanit lunastivat tasa-arvoisuutensa vain olemalla käännytyksen kohteita. Eurooppa- laiset arvot olivat Las Casasille ai- van yhtä universaaleja kuin Sept11- vedallekin. He olivat yhtä mieltä
valloituksen päämääristä: intiaanit oli sopeutettava eurooppalaisen maa- ilmankuvan mukaiseen järjestel- mään.17
Todorovin mukaan Sepillvedan ja Las Casasin näkemykset edusta- vat kolonialismin kahta perusmuo- toa. Niitä voi myös tulkita "toiseen"
kohdistuvan vallankäytön perus- mekanismeina. Todorov ei itse eks- plikoi analyysinsä suhdetta ylei- seen valtatutkimukseen, mutta suh- de on ilmeinen. Sepillvedan näke- mykseen kytkeytyvä repressiivisen pakkov alta on kieltävää ja alistavaa.
'Toisen" valloittaminen pakko- keinoin kuluu siihen vallankäytön kenttään, jota esimerkiksi Michel Foucault'n ympärillä käydyssä kes- kustelussa kutsutaan negatiiviseksi vallaksi. Perinteinen valtatutkimus on painottanut negatiivista valta- ulottuvuutta, mikä vaikuttaa myös siihen, että nimenomaan Septilvedan edustama näkemys on yleensä tuo- mittu kolonialistiseksi.
Las Casasin markkinoima "toi- sen" käännyttäminen kuuluu puo- lestaan suostuttelevan ja tuottavan vallankäytön alueelle. Foucault- laisittain kyseessä on vallan positii- vinen ulottuvuus. Viimeaikaisissa valtatutkimuksissa on alettu kiin- nittää aiempaa enemmän huomiota positiiviseen valtaan, jota voi hie- man eri painotuksin kutsua suostut- teluvallaksi, diskursiiviseksi val- laksi, tiedonpoliittiseksi vallaksi tai käännytysvallaksi'8. Positiivisen vallan analyysin syntyhistoria ei voi myöskään sivuuttaa Antonio Gramscin kirjoituksia suostuttelun merkityksestä hegemonisen halli.- nan ylläpidossa. Todorovin tulkin- taa Las Casasista voi mielestäni lu- kea yhtenä esimerkkinä positiivis- ten valtatulkintojen renessanssista.
Todorovin näkemystä siitä, että toisuus johtaa aina joko alistami- seen tai käännyttämiseen voi tietys- ti pitää liian mekanistisena. Maail- masta ei ole vaikea osoittaa esi- merkkejä, joissa eri kulttuurit sietä- vät toisiaan. William E. Connolly edustaa yhtä tapaa pitää kiinni to- dorovilaisesta dikotomiasta. Hänen mukaansa toisuuden sietämisen voi tulkita aina taktiseksi sietämiseksi, joka on vain keino käännytyksen
suorittamiseen. Toisaalta Connolly kuitenkin mieltää myös toisuuden
"aidon" sietämisen mahdolliseksi tai ainakin tavoiteltavaksi postmo- derniksi asenteeksi.19
Positiivisen vallan ja käännyttä- misen analyysin kannalta Todoro- vin tulkinta on hyödyllinen ja älyk- käästi muotoiltu. Häntä voi tosin syyttää jälleen semiootikolle omi- naisesta ylitulkinnasta, jossa mer- kitysten muodostumisen tason val- tasuhteet (käännytys ja sen ylläpi- täminen) nähdään irrallisina muista valtasuhteista. Todorovin merkki- maailmassa semioottiset ilmiöt ovat vailla konkreettista kytkentää niihin materiaalisiin ilmiöihin, jot- ka tekevät käännyttämisen mahdol- liseksi (esimerkiksi varallisuus ja sotilaallinen voima).
Kehitysuskoinen kehityskriitikko Siitä huolimatta, ettei ranskalaistu- nut Todorov uusille maanmiehil- leen tyypilliseen tapaan vaivaudu teoriaperustansa syntyhistorian sel- vittämiseen, hänen tekstiään voi tulkita mielenkiintoisena kom- menttina oman aikakautemme luon- teesta käytävään keskusteluun20.
Todorovin tekstin sisältä voi mie- lestäni löytää kaksi keskenään ris- tiriitaista linjausta kiistelyyn mo- dernin kehitysprojektin pesänjaosta.
Todorov on toisaalta kehityskriit- tinen länsimaisen kulttuurin valta- aseman oikeutuksen epäilijä. Ko- rostaahan hän oikeutta olla erilai- nen ja silti tasa-arvoinen moraali- sesti hyvänä päämääränä. Tästä syystä Connolly sijoittaa Todorovin postmoderniin traditioon, jonka mukaan omaa identiteettiä on jatku- vasti ironisoitava, jotta uudenlainen suhde toiseuteen olisi mahdollinen.
Hän näkee todorovilaisen moraali- projektin edellyttävän oman identi- teetin mieltämistä kontingentiksi.
Silloin toiset identiteetit eivät olisi uhkaavia ainakaan pelkän erilai- suutens a vuoksi.
Myös Roberto Gonzalez-Eche- verria sijoittaa Todorovin "postmo- derniin" ja kulttuurirelativistiseen traditioon. Hän kritisoi Todorovia valistuksen jälkeisen kulttuurirela- tivismin käyttämisestä mittapuuna,
johon 1500-luvun dokumenttien moraalista oikeutusta verrataan.
Gonzålez-Echeverrian murskaava kritiikki perustuu ajatukselle, että dokumentteja tulisi arvioida niiden syntyhetken sääntöjen ja taustaolet- tamusten valossa.22 Gonzalez-Ec- heverrian kritiikin omat taustaolet- tamukset ovat toki ongelmallisia, mutta puuttumatta niihin kritiikin voi kyseenalaistaa toisellakin taval- la. Onko Todorov sittenkään sellai- nen kulttuurirelativisti kuin Gonza- lez-Echeverria ja monet muut tul- kitsijat ovat väittäneet?
Gonzalez-Echeverria kritisoi To- dorovia myös eurosentrismistä.
Tämä ei sinänsä ole ristiriitaista kulttuurirelativismisyytöksen kans- sa, sillä kulttuurirelativismiahan on mahdollista pitää nimenomaan eu- rooppalaisena ajattelutapana. Todo- rov nimittäin hämmästelee jatku- vasti sitä, kuinka espanjalaiset, jotka sentään ovat eurooppalaisia, ovat voineet kohdella intiaaneja niin jul- masti. Gonzalez-Echeverrian mu- kaan se, että Todorov ikään kuin olisi odottanut eurooppalaisilta pa- rempaa käytöstä, osoittaa, että Todo- rov mieltää eurooppalaisuuden toi- sia kulttuureita arvokkaammaksi.
Gonzalez-Echeverrian huomio Todorovin eurosentrisyydestä on mielenkiintoinen, mutta mielestäni.
Todorovin tekstistä voi löytää viit- teitä myös sellaisesta eurosentris- mistä, joka on selkeässä ristiriidas- sa kulttuurirelativismin kanssa. Itse asiassa Todorov paljastuu paikoi- tellen kehitysuskoiseksi teknokraa- tiksi, joka korostaa länsimaisen kulttuurin edistyksellisyyttä ja yli- vertaisuutta.
Kehittymätöntä läsnäoloa Todorov siteeraa dominikaani Diego Duranin aikalaiskuvausta atsteek- kien rituaalista, jossa vanki uhra- taan ja nyljetään23. Todorovin argu- mentti eurooppalaisten paremmuu- desta ei kuitenkaan perustu vangin kohtelun epäinhimillisyydelle. Sen sijaan atsteekkien symbolis—se- mioottinen käyttäytyminen nyljetyn nahan merkityksenannossa osoittaa Todoroville atsteekkien kehittymättö- myyden suhteessa eurooppalaisiin.
Atsteekit pukevat vangin 40 päi- vää ennen rituaalia siten, että hän esittää jotain jumalaa. Ennen kuo- lemaansa vanki saa jumalan nimen ja kohtelun. Teloituksen jälkeen hä- net nyljetään, nahka irtoaa melko kokonaisena ja joku muu (ei-vanki) saa kunnian pukeutua nahkaan. Na- han uusi omistaja ottaa jumalan ni- men ja pitää itseään jumalallisena.
Todorovin mukaan symboli se- koittuu atsteekkien rituaalissa sii- hen, mitä symboloidaan. Vaikka uh- raajat ovat itse määrittäneet vangin jumalolentoa esittäväksi symbolik- si, he päätyvät täydelliseen identi- fikaatioon. S ymbolin vertauskuval- lisuus käsitetään kirjaimellisesti.
Jumalallisuuden esittäminen edel- lyttäisi esitettävän poissaoloa (ku- ten esimerkiksi jumalia esittävissä naamareissa), mutta atsteekkien kyky poissaolevan esittämiseen on kehittymätön. Tämä liittyy Todoro- vin mukaan atsteekkien kirjoitus- taidottomuuteen.
Kirjoitus eroaa puheesta siinä, että se sallii kielen käyttäjän poissaolon (tietysti sillä oletuksella että äänen- toistolaitteita ei ole). Tämän vuoksi kirjoitustaidottomat atsteekit eivät kyenneet hahmottamaan poissaolon merkitystä yhtä hyvin kuin kirjoituk- sen jo kek,sineestä kulttuurista saapu- neet eurooppalaiset. Ilman poissa- olon ja läsnäolon eron hallitsemista atsteekit eivät myöskään kyenneet
"toisen" käsittämiseen.24 Atsteekkien vähäinen kyky sym- bolien hallintaan eroaa siis selkeästi eurooppalaisten vastaavasta kyvys- tä. Todorov korostaa, että kyseessä ei ole pelkästään kahden symbolien käyttötavan erottelu vaan yhden pa- remmuus suhteessa toiseen. Kyse ei ole typologiasta vaan kehittynei- syyden akselista. Todorovin mukaan on olemassa alue, jolla kehitys ja edistys ovat kiistattomia: teknolo- gian alue25. Tähän hän katsoo kuu- luvaksi sekä työkalut ja muut tek- niset apuvälineet että "symboliset teknologiat". Symboliset teknolo- giat ovat aivan yhtä evoluutiokelpi- sia kuin työkalut.
Todorovin mukaan atsteekkien ja espanjalaisten teknologiset erot ovat vain aste-eroja26. Väitteen sisältämä oletus yksiulotteisesta kehitys akse-
lista vaikuttaa ristiriitaiselta Todo- rovin moraalianalyysien kanssa. Jos teknologian ja symbolien hallinnan edistyksen voi määritellä näin yk- siselitteisesti, niin eikö toisien kult- tuurien hyväksyminen sekä erilai- siksi että tasa-arvoisiksi oman kult- tuurin kanssa ole lähes mahdoton ajatus? Jos minun ryhmäni on yk- siselitteisesti edistyneempi ja kehit- tyneempi kuin sinun ryhmäsi, niin eikö sinun ryhmäsi todellakin kan- nata tulla minun ryhmäni kaltaiseksi?
Todorovin näkemysten sisäistä ristiriitaisuutta voi lieventää huo- mauttamalla, että hän puhuu kehi- tyksen ja edistyksen käsitteistä vain teknologian alalla. Tasa-arvoinen erilaisuus olisi siis mahdollista ja suotavaa muilla elämän alueilla.
Mutta Todorovin tapa määritellä teknologian alue niin laajasti, että se sisältää myös "symbolis-semi- oottiset teknologiat", merkitsee teknokraattisen kehitysuskon tun- keutumista hyvin suureen osaan in- himillistä toimintaa.
Todorov toki korostaa, ettei tek- nologinen edistys välttämättä mer- kitse moraalisten ja yhteiskunnal- listen arvojen ylemmyyttä. Mutta se, että hän hyväksyy teknologian alueen sisällä selkeästi arvottavan näkökulman, merkitsee, ettei hänen relativisoivalle kolonialismin kri- tiikilleen jää kovinkaan suurta tilaa.
Sisäisistä ristiriidoistaan huolimat- ta Todorovin teksti puhuttelee län- simaisten kehityskäsitysten kriiti- koita. Se pyrkii kaivautumaan ste- reotyyppisten näkemysten taakse ja osoittamaan, millä alueilla länsi- mainen kulttuuri saattaa olla toisia kulttuureita kehittyneempi. Se pyr- kii rajaamaan alueen, jolla kehityk- sestä ja edistyksestä voi puhua. Kun kehityksen mahdollisuus on aidattu omaan karsinaansa, kehitysuskon kritiikki on ainakin periaatteessa perusteltua karsinan ulkopuolella.
Teknologian karsina on kuitenkin niin suuri, että Todorovia on mah- doton pitää kovin kehityskriittisenä ajattelijana. Siitä huolimatta hänen kysymystensä kohtaamista voi pi- tää kehityksen kritiikin kehittämi- sen kannalta ensiarvoisen tärkeänä.
Teivo Teivainen
Viitteet
1. Tzvetan Todorov, The Conquest of America: The Question of the Other. Harper & Row, New York 1984.
2. Ranskalaista Michel de Cer- teauta voi pitää lähestymistaval- taan Todoroviin rinnastettavana tutkijana. De Certeau pyrki yh- distämään dokumenttien semio- ottista analyysia historialliseen lähestymistapaan ja kehittä- mään heterologiaksi kutsu- maansa "toisuuden tiedettä".
Hän sovelsi heterologiaansa eri- tyisesti Brasilian intiaanien tut- kimiseen. Ks. Michel de Cer- teau: Travel Narratives of the French to Brazil: Sixteenth to Eighteenth Centuries ja Luce Giard: Michel de Certeau's He- terology and the New World, molemmat artikkelit julkaisussa Representations 33, Winter 1991.
3. Enrique Dussel: 1492: Diversas posiciones ideolögicas, teok- sessa Heinz Dieterich Steffan (toim.), 1492-1992: La inter- minable conquista, Emancipa- ciön e Identidad de America Latina, Quito 1990.
4. Todorov 1984, 3. Todorovilla on toki lukuisia muita julkaisuja, joissa hänen teoreettinen perus- tansa tulee esiin.
5. Tiedostamattoman freudilaista valloitusta/keksimistä voikin pitää toiseuden löytämisen yh- tenä kulminaatiopisteenä. To- dorov (1984, 3, 248-9) erottelee
"ulkoisen toisen" ja "sisäisen toisen". Amerikan valloituk- sessa kohdattu intiaani on ääriesimerkki ulkoisesta ja psyyken tiedostamattomat voi- mat taas sisäisestä toisesta. Si- säinen/ulkoinen -jaottelu on toki ongelmallisempi kuin mitä Todorov antaa ymmärtää. Ei ole esimerkiksi lainkaan itsestään selvää, mikä tila tai ihmisryhmä tai puhetapa on länsimaisen val- takulttuurin "sisäistä".
6. Pierre Chaunu, Historia de America Latina, Eudeba, Buenos Aires 1988, 21-22.
7. Ks. Maaria Seppänen ja Julio
Zegarra: Kohti loistavaa men- neisyyttä, teoksessa Jussi Pak- kasvirta ja Teivo Teivainen (toim.): Kenen Amerikka? : 500 vuotta Latinalaisen Amerikan valloitusta, Gaudeamus, Hel- sinki 1992. Myös Todorovin kir- jasta murskaavan kritiikin Yale Review'ssa julkaisseen Roberto Gonzalez-Echeverrian mukaan Todorov syyllistyy reduktionis- tiseen vääristelyyn kutsuessaan Meksikon valloitusta Amerikan valloitukseksi. Ks. Roberto Gonzalez-Echevarria, America Conquered, The Yale Review vol 74, Winter 1985.
8. Ks. J. H. Elliott, Mastering the Signs, The New York Review 19.7.1984.
9. Gonzalez-Echevarria (1985) viittaa esimerkiksi siihen, että 13.
Todorov sotkee Karibialla elä- 14.
neet arauwak-intiaanit chileläi- siin araukaaneihin. Hänen mu- kaansa suurin osa Todorovin tut- kimuksesta on joko itsestään- selvyyksiä tai virheitä.
10. Maaria Seppänen ja Julio Ze- garra 1992.
11. Todorov (1984, 251-2) käsitte- lee hippillikettä pyrkimyksenä 15.
päästä intiaanikulttuureille rin- nasteiseen kommunikaatioon maailman kanssa. 60-lukulaiset jalon villin roolileikit olivat kuitenkin tuomittuja epäonnis- tumaan, koska hipit yrittivät is- tuttaa "primitiivisia" piirteitä moderniin individualistiseen mentaliteettiin. Todorovin mu- kaan paluu menneisyyteen on modernille ihmiselle mahdo- tonta. Hänen tulkintansa siitä, että hipit todella tavoittelivat pa- luuta menneisyyteen, voi tieten- kin kyseenalaistaa.
12. Jälkistrukturalistien tavoin To- dorov suhtautuu epäluuloisesti
yrityksiin määrittää ihmisten yleistä olemusta. Hänen mu- kaansa kyky ymmärtää "toista"
on eurooppalaisen sivilisaation erityispiirre, jota on pitkään luultu ihmisen yleiseen olemuk- seen kuuluvaksi piirteeksi.
Tämän vuoksi sitä, että eu- rooppalaisilla on erityisen pal- jon tätä ihmisen yleiseen ole- mukseen kuuluvaa luonteen- piirrettä, on käytetty peruste- lemaan eurooppalaisen sivili- saation ylemmyyttä. Ks. Todo- rov 1984, 248. Todorovin jul- kituotu tarkoitus on purkaa eu- rooppalaisen kulttuurin valta- asemaa, mutta toisaalta väi- tettä, etteivät muut kulttuurit
"ymmärrä toista", voi pitää eu- rosentrisenä.
Todorov 1984, 99-100.
Tämä Valladolid sijaitsee Es- panjassa, noin 170 kilometriä Madridista luoteeseen. Meksi- kossa oli toinen kolonialismin historiassa merkittävä Valla- dolid (nykyisin Morelia), jossa kreoliväestö nousi kapinaan Es- panjan hallintoa vastaan vuonna 1809.
Todorov 1984, 163. Intian neu- vosto, Consejo de las Indias, oli kuninkaan ohella korkeinta pää- tösvaltaa Espanjan amerikkalai- sissa siirtomaissa käyttävä elin.
Virallisen perustamisensa (1524) jälkeisen sadan vuoden aikana Intian neuvosto julkisti lähes puoli miljoonaa sä'ådöstä, joista kerättiin kolonialismin klassik- ko, 60001ain tiivistelmä Recopi- laciön de las leyes de Indias.
Lainsäädäntövaltansa lisäksi Intian neuvosto oli myös kolo- nioiden korkein tuomioistuin, toimeenpaneva elin ja sotilaal- linen auktoriteetti. Ks. John Edwin Fagg, Latin America: A
General History. Macmillan, New York 1977, 162.
16. On muistettava, että Las Casas kävi läpi erilaisia ideologisia vaiheita elämänsä aikana. Valla- dolidin väittely tapahtui siirty- mäkautenajolloin Las Casas oli muuttumassa kohti kulttuuri- relativistisempaa ajattelua.
Relativistisena kautenaan häntä ei enää voi pitää samassa mie- lessä kolonialismin perusmuo- tojen edustajana kuin aiemmin.
Muuttumalla relativistiksi hän myös marginalisoi itsensä es- panjalaisten valloittajien kes- kuudessa.
17. Ks. Todorov 1984, 151-167.
18. Käännytysvallan käsitteen määrittelystä ja soveltamisesta ks. Teivo Teivainen, Kansain- välinen valuuttarahasto: mod- erni pappi, teoksessa Pakkas- virta ja Teivainen (toim.) 1992.
19. William E. Connolly, Identity and Difference in World Politics, teoksessa James Der Derian & Michael J. Shapiro (ed.), InternationallIntertex- tual Relations. Lexington Books 1989.
20. Asiaa voi toki tulkita myös siten, että eksplisiittisten teoreettisten viitteiden puuttuminen oikeut- taa lukijan sijoittamaan Todo- rovin pohdiskelut mitä erilai- simpiin yhteyksiin.
21. Gonzalez-Echevenla (1985) ei tosin käytä termiä postmoderni.
22. Gonzalez-Echeveffia kritisoi Todorovia ja ranskalaista struk- turalismia myös esimerkiksi kielen käsittelemisestä konteks- tittomana ja siten myös sisällöt- tömänä.
23. Todorov 1984, 157-158.
24. Ks. Todorov 1984, 155-157.
25. Todorov 1984, 158.
26. Todorov 1984, 160.
