Dokumentointi osana suunnitelmallista sosiaalityötä sijaishuollossa : systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansalliseen ja kansainväliseen tutkimukseen

DOKUMENTOINTI OSANA

SUUNNITELMALLISTA SOSIAALITYÖTÄ SIJAISHUOLLOSSA

- Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansalliseen ja kansainväliseen tutkimukseen

Mia Lampinen Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö

Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Toukokuu 2016

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalityö

LAMPINEN, MIA:

DOKUMENTOINTI OSANA SUUNNITELMALLISTA SOSIAALITYÖTÄ SIJAISHUOLLOSSA – Systemaattinen kirjallisuuskatsaus kansalliseen ja kansainväliseen tutkimukseen

Pro gradu -tutkielma, 80 sivua, 3 liitettä (9 sivua)

Tutkielman ohjaajat: Yliopistonlehtori, Aini Pehkonen & Professori, Riitta Vornanen Toukokuu 2016

Avainsanat: dokumentointi, suunnitelmallinen sosiaalityö ja sijaishuolto.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lastensuojelun sijaishuoltoon keskittyviä dokumentointitapoja tieteellisistä artikkeleista. Näkökulmana oli keskittyä vanhemman kokemukseen dokumentointitavoista ja niiden seurauksista. Tutkielma on toteutettu systemaattisena kirjallisuuskatsauksena ja tiedonhaussa sekä aineiston analyysissa on noudatettu siihen kuuluvaa seitsenvaiheista Finkin mallia. Aineisto on analysoitu narratiivisen synteesin mukaisesti. Tiedonhaussa hyödynsin erilaisia hakukoneita, kuten SocIndex, Melinda ja Scopus. Aineistona olevat artikkelit ja niiden tiedot ovat taulukoitu systemaattisen kirjallisuuskatsauksen mukaisesti tutkielman liitteisiin, joista lukija voi nopealla vilkaisulla tutustua aineistoon. Aineistona olevien artikkeleiden perusteella keskeisen tutkimustulos oli, että dokumentointitavat ovat vaihtelevia ja institutionaalinen dokumentointi määrittelee sitä. Institutionaalisen dokumentoinnin tavat ovat jo opiskeluvaiheessa opittuja ja opittujen käytäntöjen muokkaaminen vaatii aikaa. Aineistosta nousi esille huoli yhteisöllisestä dokumentoinnista ja jääkö se kokonaan institutionaalisen dokumentoinnin varjoon uusien tietosuoja ja asiakirjalakien myötä. Asiakasneuvottelut ja niistä kirjatut dokumentit ovat olennainen osa suunnitelmallista sosiaalityötä ja vanhempien kokemukset neuvotteluista sekä niistä kirjatuista dokumenteista olivat negatiivisia. Keskeinen tulos tuen osalta oli, että ensimmäinen askel vanhemman motivaatioon ja aitoon muutokseen on tuen ja sen tavoitteiden ylös kirjaaminen ja niiden säännöllinen läpi käyminen yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Dokumenteista puuttuu vanhemman oma ääni ja tuen tarve saattaa olla vain sosiaalityöntekijän näkökulmasta kirjattua. Lastensuojelun dokumentointitavat vaativat kehittymistä, jotta voidaan säilyttää asiakaslähtöinen työskentelyote. Jatkotutkimus voisi keskittyä reflektoivan ja osallistavan kirjaamistavan testaamiseen sosiaalityön organisaatioissa ja etsiä tuloksia mitä vaikutusta sillä on asiakkaisiin ja työntekijöihin.

Abstract

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences Social work

LAMPINEN, MIA: DOCUMENTATION AS A PART OF SYSTEMATIC SOCIAL WORK IN FOSTER CARE -A systematic literature review of national and international research

Master’s thesis, 80 pages, 3 appendices (9) pages

Advisors: University Lecturer, Aini Pehkonen & Professor, Riitta Vornanen May 2016

Keywords: documentation, systematic social work, foster care.

The aim of this study was to find out different ways of documentation manners and how documentation effects during foster care. The point of view was on experiences of parents whose children are in foster care. The study is systematic literature review.

Information retrieval and data analysis have been completed with Fink’s model which includes seven steps to complete analysis. The data was analyzed according to the narrative synthesis. In data search I took advantage of databases such as SocIndex, Scopus and Melinda. Information about the articles are at the end of the thesis, where the reader can at quick glance access to the data. On the basis of data articles essential research finding was that the documentation manners are varied and institutional documentation defines it. Institutional documentation manners have already been learned during social work studies. The articles showed concern for communal documentation and it can be overshadowed by institutional documentation because of the new privacy and documentation laws. Client negotiations are significant part of systematic social work and parents’ experiences of them were negative. The results in my research show that a systematic approach to documentation is not self-evident. The practice of report writing shows a big diversity in the way the clients’ perspectives are given attention. On aim in this report was to find out what support can systematic social work provide. The first step in parents’ motivation and change is to write down the main goals of support. Even if the voice of the client is present in the reports, this does not evidently mean that it is heard by the social worker. It is important to meet clients face to face. Child Welfare documentation needs continuous development, in order to maintain the customer-oriented working. Further research could focus on the reflective documentation methods and test the participatory social organizations. Also it could look for the results of what effect it has with clients and social workers.

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO ... 5

2 LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLON TEHTÄVÄ ... 8

Sijaishuoltoon siirtyminen ... 8

Sijaishuollon muodot ... 10

Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä ... 12

Suunnitelmallinen sosiaalityö sijaishuollossa ... 15

3 DOKUMENTOINTI LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLOSSA... 20

3.1 Dokumentointi lastensuojelun työvälineenä ... 20

3.2 Dokumentointia koskevat velvoitteet ... 23

Asiakassuunnitelman dokumentointi ... 24

Dokumentit aineistona tutkimuksessa... 27

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 30

Tutkimustehtävä ... 30

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus ... 31

Aineiston keruu ... 33

Sisäänotto- ja poissulkukriteerit ... 35

Narratiivinen synteesi ja tutkimuksen luotettavuus ... 38

5 DOKUMENTOINTI SUUNNITELMALLISEN SIJAISHUOLLON TOIMINTANA ... 42

Suunnitelmallisen sosiaalityön dokumentointi meillä ja muualla ... 42

Suunnitelmallisen sosiaalityön tuki ... 54

6 YHTEENVETO/POHDINTA ... 62

Vanhemman ääni dokumenteissa puuttuva elementti ... 62

Pohdinta ... 63

LÄHTEET ... 67

LIITE 1. Aineistoon valikoituneet artikkelit... 72

LIITE 2. Aineiston kriittinen analysointi ... 76

LIITE 3. Aineistona olevien artikkeleiden julkaisuvuodet ... 80

KUVIO JA TAULUKKOLUETTELO Kuvio 1. Asiakaslähtöisyys Rousun (2007) mukaan. ... 15

Kuvio 2. Suunnitelman teko Muukkosen (2008) mallin mukaan. ... 17

Kuvio 3. Finkin jaottelu (Salminen 2011) ... 32

Kuvio 4. Institutionaalinen ja yhteisöllinen dokumentointi ... 50

Kuvio 5. Suunnitelmallisen sosiaalityön tuki. ... 61

Taulukko 1. Artikkelien lehdet ja Jufoluokitus ... 36

1 JOHDANTO

Pro gradu -tutkielmani keskittyy lastensuojelun sijaishuollon dokumentointitapoihin.

Tutkimuksessa vertailen kansallista ja kansainvälistä tutkimusta, josta lähden etsimään dokumentointitapojen eroja ja yhtäläisyyksiä. Dokumentointia ohjaa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin institutionaalinen lain säätelemä tapa dokumentoida ja dokumentit ovat vahvasti ammattilaisten käsialaa. Lastensuojelun työssä asiakaslähtöisyys on keskeisessä asemassa, toisaalta taas institutionaalinen tapa toimia ei aina ole asiakaslähtöistä ja sitä ohjaa merkittävästi byrokratia. Asiakkaan osuus on saatettu kirjata suunnitelmaan, mutta se on kokonaan sosiaalityöntekijään kirjaamaa näkökulmaa asiakakan tilanteesta ja todellisuudessa asiakkaalta ei ole omaa mielipidettä kysytty (Roose, Mottart, Dejonckheere, van Nijatten, DeBie 2009). Asiakkaan oma ääni jää näkymättömäksi osaksi ja aiheuttaa ristiriitaisia tunteita sosiaalityötä kohtaan.

Asiakkaiden osallisuus ja dokumentoinnin kehittäminen ovat ajankohtaisia teemoja Suomessa huhtikuussa 2015 voimaan tulleessa sosiaalihuollon asiakasasiakirjalaissa 254/2015. Uuden lain mukaan sosiaalityöntekijöiden on kirjattava ja tallennettava asiakastiedot dokumentteihin yhteneväisesti. Institutionaalinen dokumentointi saa lain myötä vahvistusta, mutta voi pahimmassa tapauksessa syrjäyttää yhteisöllisen dokumentoinnin. Tutkielmassa tarkoituksena on tarkastella suomalaista ja kansainvälistä tapaa dokumentoida. Aineisto koostuu 15 artikkelista. Tutkimuksen tavoitteena on löytää perinteisten dokumentointi tapojen rinnalle uusia menetelmiä, joka mahdollistuu systemaattisen katsauksen avulla. Jokaisella sosiaalityöntekijällä on oma yksilöllinen tapa dokumentoida asiakastyötä, ja osa tavoista on perittyä edelliseltä työntekijältä tai työkaverilta. Riskinä on, että edellisen työntekijän kirjaamistavat ovat virheellisiä ja kirjaamistapa siirtyy uudelle työntekijälle huomaamatta.

Tutkielmassa aineistona olevat artikkelit ovat Australiasta, Englannista, Romaniasta, Suomesta ja Yhdysvalloista. Jokaisessa näissä maissa on lastensuojelulla omat työskentelytavat ja perinteet. Englannissa ja Yhdysvalloissa perinteinen perhekäsitys on vahvasti läsnä ja perheen elämään puuttuminen ulkopuolisesta taholta koetaan välillä uhkaavana. Sosiaalityöntekijän ei toivota sanelevan tietynlaisia tehtäviä perheelle kun taas Suomessa tällainen tapa on toivottavaa. Kuitenkin näiden maiden tapoja vertailemalla ja tutkimalla voidaan saada uutta tietoa kansalliseen tapaan toimia.

Mielenkiintoisen näkökulman tuovat erilaiset perheiden arvot ja lastensuojelun tavoitteet. Dokumentoinnin kehittymisen kannalta on huomioitava, että sosiaalityön asiakirjojen kirjoittamisen ohjeet ovat vähäisiä tai niitä ei työntekijöille edes anneta.

Dokumentointia pidetään työyhteisöissä melko selkeänä ja yksinkertaisena asiana, josta jokaisen työntekijän dokumentoijana ajatellaan onnistuvan. (Kääriäinen 2003.) Jokaisella työntekijällä on kuitenkin oma yksilöllinen tapa käsitellä asiakkaan tietoa ja tuottaa niistä sisällöllisiä dokumentteja. Tutkielmassa keskityn suunnitelmalliseen lastensuojelun sijaishuoltoon, jossa tarkempana tutkimuskohteena ovat dokumentointitavat, jotka toimivat työn perustana lastensuojelussa sekä sijaishuollon työskentelyssä.

Kansallisesti sekä kansainvälisesti asiakasmäärät lastensuojelussa ovat suuria sekä sijaishuollon päätökset ovat raskaita työntekijöille ja perheille. Lastensuojelua sekä lasten sijaishuoltoa on tutkittu melko laajasti ja tutkimusten kohteena on ollut lapsen tukeminen sijaishuollon aikana. Vanhemmuuden tukemisesta löytyy toimintaoppaita sekä tieteellisiä julkaisuja, joissa pääosin keskitytään lapsen tukemiseen. Tässä tutkielmassa haluan nostaa myös esille vanhemman tuen tärkeyttä ja miten dokumentointi voi pahimmillaan ja parhaimmillaan vaikuttaa vanhemman elämään.

Dokumentointi ja asiakassuunnitelmien teko lastensuojelussa ovat yksi tapa tukea asiakasta, ja suunnitelmallisuutta noudattaen se mahdollistaa muutoksen asiakkaan elämässä ja tuo turvaa lastensuojelun sijaishuoltoprosessin aikana. Suunnitelmallinen sosiaalityön on menetelmä, joka turvaa asiakkaan sekä työntekijän oikeuksia.

Pro gradu – tutkielman aineisto kerätään systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmän mukaisesti ja analyysissa käytän narratiivista synteesiä. Kirjallisuuskatsaus on tutkimustekniikka, jossa tutkitaan aikaisemmin tehtyä tutkimusta. Tarkoituksena on koodata tutkimuksien tuloksia. Koodit ovat perustana uusille tutkimustuloksille. Kun kirjallisuuskatsauksessa kiinnitetään huomiota aineistona olevien artikkeleiden keskinäiseen yhteyteen, jolla tulokset on hankittu, toteutuu systemaattisesta kirjallisuuskatsauksen perusteet. (Salminen 2011, 4.) Tutkielman analyysiosio rakentuu kerroksittain ja maita tarkastellaan rinnakkain ja paikoitellen vertailevalla otteella.

Vertailevan tutkimusotteen tarkoituksena on yhtäläisyyksien ja eroavuuksien löytäminen esimerkiksi sen suhteen, mitkä ilmiöt tai tavat ovat yhteisiä eri maille ja mitkä taas eivät. Tavoitteena voi olla myös teorioiden kehittäminen ja kyseenalaistaminen. Kansainvälisiin vertailuihin liittyy myös hyväksi havaittujen

käytäntöjen ja työmuotojen kehittäminen, joka on omassa tutkielmassa yhtenä tavoitteena. (Blomberg-Kroll 2012,8.)

Kandidaatintutkielmassa vertailin lapsen ja vanhemman asiakassuunnitelmia. Keskeisin tutkimustulos oli, että vanhemman asiakassuunnitelma jää lapsen suunnitelman varjoon ja vanhemman oma asiakassuunnitelma on vieras työväline sosiaalityöntekijöille.

Lastensuojelun dokumentointi ja etenkin suunnitelmallisen sosiaalityön rooli lastensuojelutyössä alkoi kiinnostamaan minua kandidaatintutkielman teon aikana ja päätin jatkaa mielenkiintoisen aiheen parissa pro gradu -tutkielmaan. Dokumentointi ja siihen kytkeytyvä suunnitelmallinen työskentely ovat aiheena ajankohtaisia, koska dokumentointi on merkittävä osa lastensuojelutyötä ja dokumentointi on tälläkin hetkellä kehittämisen kohteena. Keskeisinä käsitteinä tutkielmassani ovat sijaishuolto, suunnitelmallinen sosiaalityö ja dokumentointi. Kaikki käsitteet liittyvät sijaishuollossa työskentelyyn sekä ovat olennainen osa dokumentointia.

2 LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLON TEHTÄVÄ

Sijaishuoltoon siirtyminen

Lastensuojelun palvelujärjestelmä on laaja kokonaisuus, jonka tehtävänä on edistää ja tukea lapsen kehitystä ja kasvua. Sijaishuolto on yksi osa palvelujärjestelmää. Lapsella on oikeus sijaishuoltoon, jos avohuollon tukitoimin ei kyetä riittävästi auttamaan ja tukemaan lasta. Huostaanottoon tulee ryhtyä, kun laissa sille asetetut edellytykset toteutuvat (Lastensuojelulaki 417/2007 40 §). Sijaishuollolla tarkoitetaan pääsääntöisesti lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella joko perheessä tai laitoksessa. Lapsen sijaishuollosta voi vastata myös lapsen sukulaiset.

Sijaishuolto voi merkitä lapselle ja hänen perheelleen todella vaihtelevia kokemuksia ja ratkaisuja. Sijoitus voi olla lyhytaikaista, tilapäiseksi jäävää sijoitusta tai varttumista vauvasta aikuisikään asti muualla kuin biologisten vanhempiensa kanssa. (THL 2016.) Sijaishuolto merkitsee lapselle isoja muutoksia elämässä ja näillä voi olla vaikutusta läpi elämän. Lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille ja perheille on usein kertynyt monenlaisia kokemuksia kotioloista, sosiaalityöntekijöistä, sijoitusprosesseista ja siirtymisistä paikasta toiseen. Alkuarviointi, avohuollon lastensuojelutyö, huostaanotto ja sijais- ja jälkihuolto eivät ole erillisiä, toisistaan irrallaan olevia tapahtumia.

Sijaishuolto voi olla koko elämään vaikuttava prosessi, jossa eri elämänvaiheet sijoituksen aikana ovat yhteydessä. (Känkänen 2009, 264–266.)

Lapsi on otettava huostaan, jos lapsen huolenpidossa on puutteita tai kasvuolosuhteet vaarantavat lapset terveyttä sekä kehitystä tai lapsi itse vaarantaa terveyttään ja kehitystä käyttämällä päihteitä tai tekemällä rikoksia (Lastensuojelulaki 417/2007 40§).

Huostaanotto on lastensuojelun viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja toimenpide on sosiaalityöntekijälle vaativa tehtävä. Huostaanottoon ryhdytään vain, jos kodin olosuhteet ovat vaaralliset tai lapsen oma käytös on uhkaavaa kehitykselle.

Sijoitettavat lapset ovat nykypäivänä yhä aiempaa vanhempia, mikä merkitsee sitä, että he ovat olleet epävakaissa oloissa pitkään. Toisena seurauksena ovat myös monimuotoiset ongelmat, kuten neurologiset ja psyykkiset samanaikaissairaudet. Kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista suurin osa on poikia, ja painopiste on keskittynyt pääosin nuoriin poikiin. Viidesosa lapsista ja nuorista on huostassa tahdonvastaisesti. Huostaanottojen yleisimpiä syitä ovat, mielenterveysongelmat, runsas

päihteidenkäyttö, väkivalta sekä lapsen hoidon laiminlyönti. Perheet, joissa on ollut lapsen kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä pitävät muita heikommin yhteyttä lapseen sijaishuollon aikana ja perheen jälleenyhdistäminen ei onnistu. (Sinkkonen 2015, 148–

154.)

Lapsen kiireelliseen sijoitukseen voidaan ryhtyä, kun lapsi on välittömässä vaarassa tai muuten kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeessa. Syitä kiireelliselle sijoitukselle voivat olla kodin olosuhteet ja puutteet lapsen hoidossa tai, kun huoltajat ovat väliaikaisesti kykenemättömiä hoitamaan lasta. Kiireellisen sijoituksen taustalta voi löytyä vanhempien päihteidenkäyttöä, mielenterveysongelmia, pahoinpitelyä tai lapsi voi käyttäytyä itsetuhoisesti. Kiireellinen sijoitus on vakava puuttuminen ihmisten yksityisyyteen. (Pösö 2010, 330.)

Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun (Lastensuojelulaki 417/2007 1§).

Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaanotetun, kiireellisesti sijoitetun tai lastensuojelulain 83§:ssä tarkoitetun väliaikaismäärän nojalla sijoitetun lapsen kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella. Sijaishuoltoa tarvitaan tilanteissa, joissa vanhempien omat voimavarat eivät jostakin syystä riitä lapsen tai nuoren kasvun ja kehityksen turvaamiseen sekä tilanteissa, joissa lapsi on vaaraksi itselleen tai ympäristölleen. Huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen on ryhdyttävä silloin kun lastensuojelun avohuollon toimenpiteet on todettu riittämättömiksi tai mahdottomiksi toteuttaa. Perusteena on myös se, että sijaishuolto on lapsen edun mukaista.

Lapsi voidaan sijoittaa asumaan kodin ulkopuolelle erilaisilla päätöksillä ja sijaishuoltoa voidaan järjestää perhehoitona, laitoshoitona tai muulla lapselle sopivalla tavalla.

Sijoittava kunta on vastuussa lapsen sijaishuoltopaikasta ja huolehtii sen sopivuudesta lapsen tarpeita ajatellen. (Saastamoinen 2010, 4-5.) Lastensuojelulain 50§

mukaan lapsen sijaishuolto on järjestettävä ensisijaisesti perhehoidossa. Edellytyksenä kuitenkin on, että sijaisperheen tulee vastata lapsen tarpeita. Perhehoidossa on mahdollista saada erilaisia tukitoimia, jotka vastaavat lapsen tarpeita sekä auttavat perhehoidossa asumista.

Sijaishuollon muodot

Lapsen siirtymistä sijaishuoltoon valmistellaan huolellisesti ja sosiaalityöntekijällä on tärkeä rooli valmistelussa. Päätöksen sijaishuoltoon sijoittamisesta tekee sosiaalihuollon johtava viranhaltija, mutta kiireellisissä sijoituksissa sekä avohuollon sijoituksissa päätöksen voi tehdä sosiaalityön viranhaltija. Lapsen siirtymistä sijaishuoltoon edeltää keskustelut ja taustatietojen selvittäminen lapsesta, jotta oikeanlainen sijaishuolto paikka löytyy. Sijaishuoltopaikan valintaa ohjaa muun muassa lastensuojelulaki, perhehoitopainotteisuus ja sisarusten sijoittaminen samaan perheeseen tai laitokseen.

Suomen lastensuojelulain ohjeistuksia voi pitää suuntaa antavina sijaishuoltopaikan suhteen. Kunnat eivät sanele suoria ohjeita sijaishuoltopaikan valintaa kohtaan, joten valinta jää kunkin yksittäisen lapsen kohdalla sosiaalityöntekijöiden ammatillisen osaamisen ja ammatillisen harkinnan varaan. (Laakso 2013, 59–61.)

Sijaishuollon muotoja on useita ja keskeisimmät ovat: perhehoito, ammatillinen perhekoti, ja lastensuojelulaitos. Perhehoidolla tarkoitetaan hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona. Lasten ja nuorten perhehoitajia kutsutaan sijaisvanhemmiksi.

Perhehoidon tavoitteena on antaa perhehoidossa olevalle lapselle mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä edistää hänen perusturvallisuuttaan ja kehitystään kohti nuoruutta ja aikuisuutta. (Perhehoitolaki 263/2015 3§.)

Ammatilliset perhekodit ovat perhehoidon ja laitoksen väliin sijoittuva sijaishuoltomuoto. Niiden periaatteena on toimia kuten tavanomaiset sijaisperheet.

Niiltä edellytetään kuitenkin vahvempaa ammatillisuutta kuin tavallisilta sijaisperheiltä, mikä mahdollistaa erityistä hoitoa tarvitsevien lasten ja nuorten sijoittamisen perhehoitoon. Ammatillisia perhekoteja ei lueta lastensuojelulain 57 §:n mukaisiksi lastensuojelulaitoksiksi, joten niissä ei voida käyttää rajoitustoimenpiteitä yhteydenpidon rajoittamista lukuun ottamatta. Laitoshoito on usein tarkoituksenmukaisin, mutta myös vaativa ja nuoren kannalla raskas ratkaisu sijaishuollon tarpeessa olevalle murrosikäiselle nuorelle. Lasten ja nuorten sijoittamisen pois traumaattisista ja epäsuotuisista perheolosuhteista ajatellaan suojelevan heitä myös myöhemmältä aikuisiän huono-osaisuudelta. Toisaalta lasten sijoittaminen pois

vanhemmiltaan on aina traumaattista ja voi aiheuttaa taas sitä kautta syrjäytymistä ja huono-osaisuutta. (Kestilä, Väisänen, Paananen, Heino & Gissler 2012, 600.)

Lastensuojelulaitoksia, joissa voidaan järjestää lapsen sijaishuoltoa ja laitoshuoltoa ovat lain mukaan lastenkodit ja nuorisokodit sekä koulukodit (Lastensuojelulaki 417/2007 57

§). Lastensuojelulaitoksia ylläpitävät valtio, kunnat tai yksityiset yhteisöt. Kun lapsi on huostaanotettu, siirtyy lapsen asioiden hoitaminen sijaishuoltoon. Suomessa sijaishuoltoyksiköiden toimenkuvat ja nimikkeet voivat vaihdella eri kaupungeissa ja jälkihuolto voi olla myös omana yksikkönään. Kuopiossa sijais- ja jälkihuolto on yhdistetty ja sijaishuollon aikainen sosiaalityöntekijä jatkaa jälkihuollon parissa. Sijais- ja jälkihuollon sosiaalityöntekijä vastaa huostassa olevien lasten sijaishuollon järjestämisestä, toteutumisesta ja sijaishuoltopaikkojen valvonnasta. Sosiaalityöntekijä työskentelee lapsen vanhempien ja lapsen asioissa toimivan läheis- ja viranomaisverkoston kanssa. Työskentelyn tavoitteena on turvata lapsen kasvu, kehitys ja huolenpito sijoituksen aikana ja mahdollisuuksien mukaan pyrkiä perheen jälleenyhdistämiseen.

Lapsen sijoittaneen kunnan tehtävä on valvoa, että lapsen sijoitus toteutuu lapsen edun ja oikeuksien mukaisesti. Sosiaalityöntekijä vierailee sijaishuoltopaikoissa ja keskustelee lapsen kanssa luottamuksellisesti. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee tehdä yhteistyötä perheiden, sijaishuoltopaikan edustajan sekä lapsen kanssa. Sosiaalityöntekijän sekä sijaishuoltopaikan on edistettävä ja tuettava lapsen ja hänen läheisten yhteydenpitoa. Yhteydenpidon säännökset kirjataan erikseen asiakassuunnitelmaan. (Lastensuojelulaki 417/2007 54§.)

Lapsen ja nuoren biologisella perheellä on suuri rooli sijaishuollon onnistumisessa ja lapsen kiinnittymisessä sijaisperheeseen. Lapselle vahingollista on, jos vanhemmat eivät anna lapsen kiinnittyä sijaishuoltopaikkaan tai eivät itse ole valmiita muuttamaan omaa tilannettaan esimerkiksi hakeutumalla päihde- tai mielenterveyskuntoutukseen.

Ihanteellisinta on, jos biologiset vanhemmat hyväksyvät sijaishuoltopaikan ja tukevat lasta sijoituksen aikana. Sijoituksen jälkeen kuitenkin vanhemmat jäävät helposti tyhjän päälle, ilman tukea, kuntoutusta tai hoitoa. Sijaishuolto ei ole irrallinen osa lapsen elämää vaan se on osa lapsuutta ja perhe-elämää. (Pösö 2007,71.) Vanhemman ongelmaan saatetaan keskittyä vain sivuseikkana ja ongelmien taakse ei nähdä tarpeeksi tai sitä ei pidetä tärkeänä osana työtä. Sinkkonen (2015) nostaa esille, että vanhemman

päihdeongelman takana on monesti kroonista depressiota, persoonallisuus häiriötä tai muuta vakavaa mielenterveysongelmaa mikä pitäisi saada hoidettua ennen lapsen kotiin paluuta. Jos lapsi kotiutetaan raitistuneille vanhemmille, on riskinä, että vanhemman motivaatio loppuu ja huostaanottojen kierre jatkuu. Lapsen mahdollisuudet kiinnittyä omaan tai sijaisperheeseen on lähes mahdottomuus. Seuraus vaihtuvien hoitajien ja kiintymystenkohteiden muutoksesta on reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö, jossa lapsi on estynyt ja vetäytyvä eikä hae lohtua aikuiselta.

Huostaanoton ja sijoituksen tarkoituksena on suojella lasta enemmältä vahingoittumiselta, mutta tämä tavoite jää liian usein saavuttamatta. Lapsia ja nuoria siirrellään sijaishuoltopaikkojen ja biologisen perheen välillä, jolloin seurauksena, että lapsi ei tiedä mihin kuuluu ja kehen aikuiseen tulisi luottaa. Lastensuojelun tärkein tehtävä on järjestää lapselle turvallinen ympäristö, jossa on mahdollisuus luoda turvallisia kiintymyssuhteita. Lapsen ja biologisen vanhemman yhteyttä ei tule unohtaa.

(Saastamoinen 2010; Sinkkonen 2015.) Vanhemman ja lapsen suhde kehittyy jatkuvasti ja lapsen kasvun myötä myös vanhempi kehittyy. Lapsi tarvitsee lähelleen huolehtivia vanhempia, ja on tärkeää kuunnella sekä huomioida lasta. Sijaishuollon aikana vanhemmalla on oikeus olla yhteydessä lapseensa ja samoin lapsella omiin biologisiin vanhempiin. Vanhempien ei tulisi ajatella sijaishuoltoa vanhemmuuden loppumisena.

Yhteydenpito ja lapsen huomioimen ovat silti tärkeässä roolissa, joihin voidaan vaikuttaa asiakassuunnitelmaa tehdessä. Vanhemman ja lapsen side on vahva, joka täytyy ottaa huomioon lastensuojelussa. (Saastamoinen 2010, 139–140.) Cacciatoren (2008) havainto vanhemmuudesta koko elämän kestävänä prosessina on tärkeä. Sitä voidaan tarkastella myös sijaishuollon aikaisessa vanhemmuudessa, jota Saastamoinen (2010) käsittelee. Yhteydenpidon suunnitteleminen on osa asiakassuunnitelmaa ja vanhemman tukemista. (Pitkänen 2011, 63.)

Asiakaslähtöisyys sosiaalityössä

Sosiaalihuollon asiakaslain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellista. Tarkemmin laissa asiakaslähtöisyyden käsitettä ei ole määritelty. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa asiakkaan arvostamista, eettisyyttä, osallistumista, yksilöllisyyttä ja demokratiaa. Asiakkaan täytyy pystyä saavuttamaan

palvelut helposti ja niiden täytyy olla helposti käytettäviä. Asiakaslähtöisen ajattelutavan voi ajatella siten, että ensisijalla on asiakas ja hänen läheiset. Asiakkaan omien voimavarojen nostaminen työn keskiöön on tärkeässä osassa. Asiakasta ei kuitenkaan pidä jättää yksin ja yhdessä tekeminen lisää luottamusta ja avoimuutta asiakassuhteeseen. (Pohjola 2010,45–46.)

Sosiaalityössä asiakaslähtöisyys alkoi kehittymään merkittävästi 1980-luvulla, jolloin sosiaalihuollon lainsäädäntö uusiutui. Hyvinvointivaltioprojektin aikaan voimaan tulleet uudet lait määrittelivät sosiaalityö ammatiksi, joka vaatii koulutusta sekä samalla lainsäädäntö uudisti työtä asiakaslähtöisempään suuntaan. Huoltoapu muutettiin toimeentulotueksi sekä 1983 voimaan tullut uusi Lastensuojelulaki toi enemmän esille lapsen asemaa ja oikeuksia. Sosiaalityö alkoi muuttumaan leimaavasta ja kontrolloivasta asiakassuhteesta kohti asiakasta arvostaa työtä ja samalla luomaan uudenlaista vuorovaikutussuhdetta asiakkaisiinsa. (Juhila 2006, 42.)

Poikela (2010) tuo esille asiakaslähtöisyyden tärkeänä osana sosiaalityötä, johon hän linkittää asiakassuunnitelman teon. Poikelan (2010) mielestä asiakassuunnitelma tulee nähdä yhtenä asiakaslähtöisyyden vaiheena. Asiakaslähtöisyydellä tarkoitetaan sosiaalityöntekijän ja asiakkaan kumppanuutta, jossa asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Työntekijän rooli on tukea ja selvittää asiakkaalle mahdollisia uusia näkökulmia. Juhila (2006) nostaa esille horisontaalisen asiantuntijuuden, jossa sosiaalityöntekijä ei ole vuorovaikutussuhteessa ainoa asiantuntija. Asiakkaan tasolle asetutaan ja osapuolet kuuntelevat toisiaan. Asiakaslähtöinen työskentely on vastavuoroista ja asiakasta ei pidetä objektina vaan asiakkaalle annetaan mahdollisuus pohtia itse omaa tilannettaan ja mahdollisuus vaikuttaa siihen. Sosiaalityöntekijän ei tule pelkästään tuoda omia mielipiteitä esille, riskinä on, että asiakas ei saa omaa ääntään kuuluviin ja voi kokea tulevansa uhatuksi. (Juhila 2011, 138.)

Juhilan (2006) horisontaalinen asiantuntijuus ja Poikelan (2010) käsittelemä asiakaslähtöisyys ovat avainasemassa lastensuojelun sijaishuollossa ja asiakassuunnitelman teossa. Asiakassuunnitelman teossa on tärkeää kuunnella kaikkia osapuolia ja kaikille mielipiteille annetaan tilaa. Poikela (2010) on havainnut, että asiakaslähtöisyys määritellään usein vuorovaikutuksen laatuna osallisuuden kannalta ja hän on omassa väitöskirjassaan lähestynyt asiakaslähtöisyyttä suunnitelmallisuuden kautta. Sosiaalityössä asiakkuutta määrittävät lait, arvot, palvelut, talous sekä erilaiset

päätökset. Asiakas on palvelujen tärkein toimija sekä samalla oman tilanteensa asiantuntija. Kuitenkin asiakas voidaan nähdä ongelmana ja hallinnollisena tapauksena, jolloin työskentelyssä unohtuu asiakkaan aito kohtaaminen. Sosiaalityöntekijän oma suhtautuminen ammatillisuuteen ja pohdinnat erilaisista ajattelutavoista asiakkuutta kohtaan edesauttavat asiakaslähtöisyyden toteutumista. Asiakkaan voi nähdä monesta eri näkökulmasta. (Pohjola & Laitinen 2010, 309–312.) Asiakkaan arvokas kohtaaminen toteutuu parhaiten, kun työntekijä näkee asiakkaan tavallisena ihmisenä, joka tarvitsee elämäntilanteeseen sosiaalityön tarjoamia palveluita ja tukea (Laitinen &

Kemppainen 2010, 155). Lastensuojelun sijaishuollossa asiakassuunnitelmien teon ja käsittelyn osalta asiakkaan osallisuus sekä oman elämän asiantuntijuus tulisi nostaa keskiöön yhteistyössä. Asiakas – sosiaalityöntekijä asetelmaa tulisi lähteä rikkomaan ja tarkastella suhdetta yhteistyösuhteena. Asiakkaan mahdollisuus kehittää palveluja ja antaa palautetta tuo sosiaalityölle uutta tietoa. Asiakkaan näkökulma palveluista, toimintatavoista sekä osallisuudesta ovat hyödyllisiä, jos asiakaslähtöisyyttä halutaan kehittää ja saada asiakkaan todelliset kokemukset esiin. (Pohjola 2010, 59–60.)

Biologisten vanhempien kanssa työskentelyssä aito asiakaslähtöisyys nousee keskiöön, jotta työllä saadaan tuloksia aikaan ja yhteistyö onnistumaan. Asiakaslähtöisyydelle on olemassa eri muotoja ja käsitteen määrittely voi olla haasteellista, koska se perustuu työntekijöiden näkökulmiin ja ihmiskäsityksiin. Laitinen (2008) on jakanut asiakaslähtöisyyttä eri osa-alueisiin. Asiakaslähtöisyys toiminnan arvoperustana sisältää asiakkaan yksilöllisyyttä kunnioittavan työotteen sekä keskeisinä arvoina on ihmisten kunnioitus, neuvotteleva yhteistyö sekä itsemääräämisoikeus. Asiakaslähtöisyys asiakasnäkemyksenä korostaa, että asiakasta kohdellaan ainut kertaisena oman elämänsä asiantuntijana. Keskiössä on myös asiakkaan ympäristö ja yhteisö. Haastetta tällaiseen ajattelumalliin tuo asiakkaat joilla ei ole lähipiiriä tai viranomaiset ovat ainoita läheisiä ihmisiä. Asiakaslähtöinen työskentely lähtee liikkeelle asiakkaan tarpeista ja toiveista.

Asiakkaan oma tieto ja asiantuntijuus ovat työn tärkeitä periaatteita. Asiakkaan tieto lähtee usein marginaalisuudesta, jolloin työntekijän kunnioittava suhtautuminen on avainasemassa. (Laitinen 2008; Juhila 2006.)

Lastensuojelun sosiaalityössä on tärkeää ymmärtää mitä lastensuojelutyö ja sen muodot ovat tänä päivänä ja mikä on asiakkaalle (lapselle ja hänen perheelleen) merkityksellistä. Jokaisen sosiaalityöntekijän tulisi selvittää asiakkaiden kokemuksia ja

onko työ ollut hyödyllistä. Ilman kokemukseen perustuvaa tietoa on organisaatiossa vaikea kehittää toimintaa ja asiakaslähtöisyyttä. Asiakaslähtöinen organisaatio on aidosti asiakaslähtöinen, ja toimii arvostavan yhteistyön ja työyhteisön kulttuurin mukaisesti. Organisaation johtaminen on tavoitteita asettavaa ja kannustavaa.

”Organisaatiokoneen’ toimintarakenteet edistävät työssä onnistumista. Taloudelliset resurssit ovat oikeassa suhteessa työn vaatimuksiin ja vaativiin asiakastehtäviin saa tukea. (Rousu 2007, 286–287.)

Kuvio 1. Asiakaslähtöisyys Rousun (2007) mukaan.

Suunnitelmallinen sosiaalityö sijaishuollossa

Sosiaalityössä ja lastensuojelussa keskeinen tavoite on, että asiakkaan ongelmalliseen tilanteeseen saadaan muutosta parempaan suuntaa. Tärkeiksi toimenpiteiksi suunnitelmallista työtä tehdessä nousee asiakkaan aito kohtaaminen sekä tarkennus kehen työskentely kohdistuu. (Ojaniemi & Rantajärvi 2010, 224.) Muukkonen (2008) toteaa, että suunnitelmallisella työotteella voidaan pienentää lastensuojelun asiakasmääriä ja jakaa tehtäviä työntekijöiden kesken, jotta voidaan välttää asiakkaan huonoja kokemuksia jota suunnittelemattomasta työstä voi seurata. Suunnitelmallinen sosiaalityö on asiakkaan tilanteeseen paneutuvaa sekä samalla kannattelevaa ja vastuuta jakavaa. Työ asiakkaan tehdään harkitusti ja perustellusti. Lait antavat myös perusteet suunnitelmalliselle työlle, mutta työntekijän oma asenne on oltava suunnitelmallisuuteen sitoutunut. Suunnitelmallista työtä tulee tehdä eettisesti kestävällä

A si ak as lä h tö in en o rg an is aa ti o

johtaminen Rakenteet ja resurssit

tasapainossa

tavalla. Kaikkiin asiakkaisiin tulee panostaa huolella. (Heinonen 2011; Muukkonen 2008.)

Sosiaalityössä suunnitelmallisuus tuo selkeyttä asiakkaalle ja samalla myös ajan hallinnan tunnetta. Kuviossa 2 näkyy suunnitelmallisen sosiaalityön keskeiset vaiheet.

Suunnitelmallinen työvaihe lastensuojelussa tapahtuu lastensuojelutarpeen selvityksen jälkeen, jossa mukana on myös asiakassuunnitelman teko. Suunnitelmallista työtä edeltää lapsen tilanteen arviointi ja lapsen sekä perheen tilanteen selvitys.

Asiakassuunnitelmaan perustuva lastensuojelun sosiaalityö voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisenä on suunnitelman teko, jossa laaditaan lapselle asiakassuunnitelma sekä asetetaan yhteisesti sovitut tavoitteet. Lastensuojelulain mukaan lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille on tehtävä asiakassuunnitelma ja se on tarkistettava säännöllisesti vähintään kerran vuodessa. Suunnitelman teon jälkeen on työskentelyvaihe jossa olennaisena osana asiakkaan tuki ja palveluihin ohjaus.

Seuraavana vaiheena suunnitelmallisessa työskentelyssä on ohjausta, neuvontaa, lapsi- ja vanhemmuussosiaalityötä. Viimeisenä vaiheena on arviointi, jossa on palautekeskustelu ja jatkotoimenpiteiden sopiminen. (Muukkonen 2008, 42- 44.) Arviointi kulkee osaltaan jatkuvana prosessina ja sitä tehdään yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa. Tälläkin hetkellä asiakassuunnitelmia jää Suomessa runsaasti tekemättä tai niitä ei löydy suunnitelman nimellä tietojärjestelmistä. (Muukkonen 2008;2004.)

Suunnitelmallisuus jäsentää asiakkaiden elämäntilannetta ja tavoitteiden hallitsemista.

Suunnitelmallisuus on osa sijaishuoltoa ja koskettaa kaikkia osapuolia. Heinonen (2011) on nostanut esille suunnitelmallisuuden tärkeyden sijaisperheiden kannalta.

Sijaisperheet toivovat, että asiakassuunnitelma laadittaisiin kaikissa tapauksissa ja samalla sen tavoitteita tuotaisiin esille myös sijaisperheisiin.

Kuvio 2. Suunnitelman teko Muukkosen (2008) mallin mukaan.

Vanhemman sekä lapsen asiakassuunnitelmien osalta Muukkonen (2008) on havainnut, että ympäri Suomea lastensuojelussa asiakassuunnitelmia jää tekemättä.

Asiakassuunnitelman tuoma hyöty ja tuki on saattanut jäädä ilman huomiota, ja sen tekemistä ei ole nähty tärkeänä. Muukkonen (2008) näkee, että asiakassuunnitelma on tärkeä osa lastensuojelu työtä, koska se toimii yhtenä osana prosessimaista työskentelyä.

Ilman asiakassuunnitelmaa sosiaalityöntekijä saattaa unohtaa todellisen suunnan perheen tukemisessa. Suunnitelmallisen työn vaiheeseen kuuluu olennaisena asiakassuunnitelma, jonka nähdään tukevan lasta sekä biologista vanhempaa oikein toteutettuna. Heinonen (2011) nostaa Muukkosen tavoin suunnitelmallisen työskentelyn tärkeäksi osaksi lastensuojelutyötä sekä sijaisperheiden elämää.

Muukkonen ja Tulensalo (2004, 75–76) toteavat, että suunnitelmallisen sosiaalityön tilannearvioon kuuluu systemaattinen lapsen sekä biologisten vanhempien tapaaminen.

Tällä turvataan se, että jokainen lastensuojelun asiakaslapsi pääsee osalliseksi oman arjen ja elämäntilanteensa selvittelyyn sekä vaikuttamaan päätöksentekoon. Lapsen oma sosiaalityöntekijä tapaa lasta säännöllisesti ja tapaamisissa lapsi voi ilmaista omia tarpeitaan ja kokemuksiaan, jolloin lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Samaa tapaa voidaan hyödyntää vanhempien kanssa. Kotikäyntejä sijaishuollossa tehdään vähintään kerran vuodessa ja joissakin tapauksissa tapaamisväli voi olla pidempi.

S u u n n it el m an te k o

• tavoitteet

• tehtävän ja vastuunjako

T y ö sk en te ly

• lapsisosiaalityö

• vanhemmuus- sosiaalityö

• prosessinarvioin ti työparin ja asiakkaan kanssa

• tuki ja ohjaus

A rv io n ti

• sisältöjen arviointi

• palautekeskuste -lu

• jatkosta sopiminen

Systemaattisuuden ja suunnitelmallisuuden ylläpito ei toimi ilman säännöllisiä tapaamisia. Työntekijöiden välillä eroja miten tapaamisia sovitaan ja yhtenäiset käytännöt tapaamisten suhteen tuovat omalta osaltaan suunnitelmallisuutta ja lisäät asiakaslapsen oikeusturvaa ja tasapuolista kohtelua.

Sosiaalityöntekijän kanssa yhteisillä tapaamisilla ja neuvotteluissa voidaan selvittää ja keskustella lapsen vaikeuksista, tarpeista ja vahvuuksista. Lasten tapaamisten avulla varmistetaan, että jokainen lastensuojelun lapsi saa tietoa perheensä tilanteesta, lastensuojelun asiakkuudesta ja auttamisen keinoista sekä omista oikeuksistaan.

Vanhemmille järjestetään lapseen keskittyvää palvelua, joka auttaa heitä motivoitumaan oman lapsen tarpeisiin ja hyvinvointiin. Suunnitelmallisessa sosiaalityössä voidaan keskittyä siihen, lapsen tarpeisiin vastataan parhaalla mahdollisella tavalla. (Muukkonen

& Tulensalo 2004, 76.) Muukkosen ja Tulensalon (2004) systemaattisen tilannearvion malli on ihanteellinen tapa toimia, mutta voi olla haastavaa käytännössä toteuttaa.

Asiakassuunnitelmaneuvottelut ja muut asiakkuuteen liittyvät tapaamiset ovat usein aikuisiin keskittyvää ja neuvotteluista pienet lapset jäävät helposti ulkopuolelle.

Neuvotteluissa on usein paljon läsnäolijoita, josta seuraa jännittynyt tunnelma, jolloin arkaluontoisista asioista puhuminen vaikeutuu ja tilanteesta halutaan päästä nopeasti pois. Lapsen tapaamiset olisikin ihanteellisinta järjestää lapselle tutussa ympäristössä ja kotikäyntien mahdollisuutta tuoda enemmän työn käytäntöihin mukaan. Työntekijä näkökulmasta asiakasneuvottelut ja tapaamiset on helpointa pitää toimistolla, jolloin siirtymäaikoja paikasta toiseen ei tarvitse miettiä.

Cleaver, Nicholson, Tarr & Cleaver (2007, 131) ovat havainneet suunnitelmallisen sosiaalityön hyödyt perheissä, joissa on päihteiden ja väkivallan kanssa ongelmia.

Perheiden kanssa työskentelyssä keskiössä ovat selkeät ja säännöllisesti tehtävät suunnitelmat ja tapaamiset. Suunnitelmien ja tapaamisten tulee olla asiakkaalle selkeästi ymmärrettäviä. Cleaver ym. (2007) nostavat esille palveluntarjoajien ja yhteistyökumppaneiden roolin, joille on tärkeää tuoda ilmi suunnitelmallisuuden noudattaminen. Suunnitelmallisen sosiaalityön käytäntöihin perustuva työhön kuuluu säännölliset tapaamiset ja tehokas kommunikaatio. Asiakkaaseen pidetään yhteyttä ja yhteydenpitoon kannustetaan, jotta asiakas itse voi ottaa yhteyttä omaan sosiaalityöntekijään. Suunnitelmallisesta sosiaalityöstä ei tule unohtaa työntekijöiden

suhtautumista perheisiin. Perhettä arvostava suhtautuminen johtaa parempaan yhteistyöhön.

Suunnitelmalliseen sosiaalityöhön sisältyy ajatus asiakkaan voimaantumisesta ja muutokseen keskittymisestä. Voidaan ajatella, että asiakkaalla on parhain tieto omasta tilanteestaan, jota työntekijän tulee kunnioittaa asiakastyössä. Sosiaalityöntekijä on oman instituutionsa edustaja ja oma ymmärrys elämästä. Asiakas saattaa tulla aivan erilaisista lähtökohdista, jolloin sosiaalityöntekijältä vaaditaan ymmärrystä asiakkaan elämää kohtaan. (Payne 2005, 58–59.) Suunnitelmallinen sosiaalityö voi vaatia niin työntekijältä kuin asiakkaaltakin paljon sitoutumista työskentelyyn, mutta onnistuessaan se tukee asiakasta ja antaa työntekijälle selkeän ja ajantasaisen kuvan asiakkaan elämästä. Suunnitelmallinen sosiaalityö sopii usealle eri sosiaalityön osa-alueelle.

Suunnitelmallinen sosiaalityö voi olla pitkäkestoista asiakkaan kanssa yhdessä toteutettavaa suunnitelmaan ja perustuvaa yhteistyötä tai lyhyt aikaisempaa suunnitelmaan perustuvaa työtä. Suunnitelmiin kirjataan asiakkaalle sopivat tavoitteet ja joidenkin asiakkaiden kanssa työ on pidempijaksoista.

3 DOKUMENTOINTI LASTENSUOJELUN SIJAISHUOLLOSSA

3.1 Dokumentointi lastensuojelun työvälineenä

Dokumentointi eli asiakastiedon kirjaaminen on osa sosiaalityöntekijöiden ammatillista tehtävää. Dokumentoinnin paikka osana työtehtäviä on ristiriitainen. Sen on katsottu olevan osa hallinnollisia tehtäviä sekä instituution säätelemä velvollisuus.

Dokumentointi on merkittävä osa asiakastyötä. Dokumenttien tarkoitus on, että se tukisi sosiaalityöntekijän työtä. Yhtenä tavoitteena on dokumentoinnin tarjoama yleinen tieto ja sen hyödyntäminen asiakkuuksista niin työpaikan kuin yhteiskunnan tarpeisiin.

Sosiaalityöntekijä laatii työssään useita erilaisia asiakirjoja: päätöksiä, asiakassuunnitelmia, muistiinpanoja, lausuntoja sekä sopimuksia. Kirjoittajana sosiaalityöntekijällä on itsenäistä päätäntä valtaa ja voi itse päättää milloin ja miten kirjoittaa. Asiakassuunnitelmien ja muiden kirjausten pitkittäminen johtaa muistinvaraiseen kirjaamiseen, jolloin asiakkaan tiedot eivät ole tuoreessa muistissa.

(Kääriäinen 2007, 249.)

Sosiaalihuollon eri työtehtävissä ja työyksiköissä ollaan hyvin erilaisissa vaiheissa dokumentointitaitojen hallitsemisessa. Siinä, missä toiset sosiaalityöntekijät ovat jo vuosia lähettäneet asiakkaille asiakassuunnitelmat, raportit, asiakaskertomukset ja päätökset jokaisen asiakaskäynnin jälkeen. Lukemalla asiakastyöstä laadittuja asiakirjoja voi saada käsityksen eri tilanteista, sopimuksista ja päätöksistä, mutta ei siitä millaisen valikointiprosessin sosiaalityöntekijä on käynyt tekstiä kirjoittaessaan. (Ks.

Kääriäinen 2007, 247.) Dokumentoinnin avulla sosiaalityössä voidaan tuoda esille erilaisia tarpeita ja tavoitteita sekä tuoda esille lakia ja yhteiskunnallisia rajoituksia.

Dokumentointiin kytkeytyy vallan ja sosiaalisten suhteiden yhteys (Moren 1991, 331).

Dokumentointiin lastensuojelussa liittyy olennaisena asiakkaan ja työntekijän välinen vuorovaikutus ja yhteisymmärrys. Hyvä dokumentointi tapa ei aina johda onnistuneeseen työskentelyyn, jos vuorovaikutuksessa on ongelmia. Toisaalta onnistunut työskentely ei edellytä täydellistä dokumenttia. Jokaisella sosiaalityöntekijällä on oma persoonallinen tapa asiakirjojen luomiseen, joka kehittyy työtä tehdessä. Hyvän asiakirjan yksi perusominaisuuksista on sen helppo käytettävyys ja, että se palvelee kaikkia osapuolia. (Kääriäinen 2003, 24.) Tiedon tuottamista voi

katsella myös prosessin näkökulmasta. Tiedonmuodostuksen täytyy olla avointa, jotta prosessi etenee. Onnistunut asiakirjakäytäntö, kuten asiakassuunnitelman teko edellyttää sosiaalityöntekijältä tarpeeksi aikaa, osaamista ja motivaatioita. Sosiaalityöntekijältä vaaditaan oikeanlaista asennetta asiakasta sekä suunnitelmaa kohtaan. Kääriäinen (2003) nostaa esille Kaglen (1991) havaitseman haasteen asiakirjakäytännöissä.

Sosiaalityöntekijöille annettavat ohjeet asiakirjojen kirjoittamisesta ovat vähäisiä tai ohjeita ei anneta ollenkaan, jolloin sosiaalityöntekijä voi käyttää omaa tapaansa kirjata.

Yleisenä oletuksena on, että dokumentointi on yksinkertaista ja selkeää, josta jokainen sosiaalityöntekijä suoriutuu samantasoisesti. Tiedon kirjoittamista näkyväksi asiakkaan asiakirjaan on pidetty keskeisenä osana työtä, kuitenkin tämä on vain yksi osa dokumentointia. Tiedon kirjoittamisen varjoon jää kirjoittajan oma ajattelu ja toiminnan mallit. Onnistuneelle dokumentoinnille on omat kriteerinsä, mutta kaikki sosiaalityöntekijät eivät pysty täyttämään näitä kriteerejä. Huolellisesti dokumentoidusta asiakirjasta tulee työn tekemisen ja tiedonmuodostuksen toiminnan väline.

Dokumentointi ja asiakirjat ovat merkittävä osa suomalaista palvelujärjestelmää, johon myös lastensuojelun sosiaalityö kuuluu. Asiakirjat voivat vaikuttaa asiakkaiden elämään monin tavoin esimerkiksi estämällä tai mahdollistamalla jotakin asiakkaan kannalta toivottavaa, esimerkiksi palvelun saantia. Kuitenkaan dokumentoidun tiedon poliittisuudesta, suhteesta valtaan ja asiakkaiden vallan kohteena olemisesta ei ole käyty Suomessa julkista keskustelua eikä aihetta ole tutkittu asiakasnäkökulmasta. (Vierula 2012, 149.) Morénin (1999, 330–331) mukaan dokumentoinnissa keskeisenä on laissa säädettyjen ja hallinnon ohjaamien tarpeiden noudattaminen. Sosiaalityöntekijöiden täytyy keskittyä tarkkaavaisuudella siihen, mitä asiakkaasta kirjoitetaan. Dokumentointi palvelee instituutioita ja toisaalta on sen yksi työmuodoista. Dokumentointi on myös seurausta sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välisestä suhteesta. (Morén 1999.)

Vierula (2013) on tutkinut erilaisten asiakirjakäytäntöjen seurauksia vanhempien kokemana ja on havainnut samoja piirteitä asiakassuunnitelmien toteutumisesta kuin minä tutkielman teon aikana. Asiakassuunnitelmaan syvemmin tarkasteltaessa voi havaita, että se ei ole pelkästään pelkkä paperi tai muistiinpano. Asiakas voi kokea asiakirjan olevan yksi tekijä, joka korostaa valta-asemia ja instituutionaalista asiakkuutta (Vrt. Moren 1999). Laaksonen (2011) nostaa esille asiantuntija työryhmän laatiman opastuksen kohti parempaa dokumentointia. Keskeisenä listassa ovat

asiakkaan oikeudet, suunnitelmallisuus ja huolellisuus. Dokumentoinnin tulee olla asiakkaan näkökulmasta ymmärrettävää ja asiakkaan täytyy tietää, että hänestä kirjataan tietoja ylös. Asiakkaan tietojen tulee olla ajantasaiset.

Asiakastyön dokumentointiosaamiseen sisältyy ymmärrys omasta vastuusta ja roolista sosiaalityöntekijänä sekä dokumentoijana. Keskeistä on asiakirjojen sisällön ymmärtäminen. Dokumentointiin liittyy ammattilaisen omat henkilökohtaiset piirteet ja tavat toimia dokumentoijana. Työorganisaatioissa dokumentointitaitoihin suhtaudutaan melko vapaasti ja jokaiselle työntekijälle annetaan vastuuta omaa dokumentointia kohtaan. Asiakkaiden asiakirjoihin tallennetut tiedot ovat merkittäviä sekä asiakkaan itsensä, että muiden ammattilaisten työskentelyn ja päätöksenteon kannalta.

Asiakastyötä vastuullisesti ja huolellisesti dokumentoiva sosiaalityöntekijä laatii asiakirjoja niin, että ne antavat parhaan mahdollisen kuvauksen asiakkaan tilanteesta.

(Laaksonen, Kääriäinen, Penttilä, Tapola-Haapala, Sahala, Kärki, & Jäppinen 2011, 52- 53.)

Dokumentoinnissa kehittyminen on pitkäjänteistä ja työtä vaativa prosessi, joka alkaa jo opiskeluvaiheessa. Asiakastyö on muuttuvaa ja sen kirjoittaminen asiakirjoiksi vaatii jatkuvasti keskittymistä sekä paineensietokykyä. Olennaisen tiedon tavoittaminen ja lisääntyy työkokemuksen karttuessa yhdessä jatkuvan kirjaamisen kanssa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan voi olla täysin täydellinen asiakirjojen dokumentoija. Omaa osaamista ylläpitävät esimerkiksi kiinnostus ja arvostus dokumentointia kohtaan, koulutukseen hakeutuminen sekä ajantasaisen lainsäädännön seuraaminen. Tärkeänä osa-alueena on myös työyhteisön yhteinen kiinnostus työssä syntyviä tekstejä kohtaan, jotka auttavat työntekijöiden osaamisen kehittämisessä. Työntekijöiden välillä on suuria eroja dokumentointitavoissa ja toiset laittavat dokumentit työn keskiöön ja toisella se voi asiakkaan kasvokkain kohtaaminen enemmän keskiössä. (Laaksonen ym. 2011;

Kääriäinen 2003.)

Asiakkaiden kohtaamiselle ja dokumentoinnille tulisi löytää molemmille sopivat tavat tehdä ja ettei toinen tapa sulje toista kokonaan pois. Hyvien asiakasasiakirjojen laatiminen edellyttää yhteistä ja avointa työskentelyä muiden ammattilaisten ja työryhmien kanssa. Tekstin ei tulisi soveltua pelkästään oman ammattiryhmän edustajille. Asiakastyön kirjoittaminen näkyväksi tekstiksi ei voi jäädä työyhteisössä

ammattilaisten yksinäiseksi tavaksi toimia. Keskeistä on, että teksteistä opitaan keskustelemaan ennen kaikkea yhdessä asiakkaiden kanssa, mutta myös koko työyhteisössä ja tiimeissä. Tällöin asiakirjakirjoittamisesta tulee luonteva osa työn tekemistä koko työyhteisössä. (Laaksonen ym. 2011, 53.)

3.2 Dokumentointia koskevat velvoitteet

Lastensuojelussa perinteisesti lapsi nähdään asiakkaana ja keskeisenä tekijänä.

Kuitenkin vanhemman rooli koko lastensuojeluprosessin aikana on tärkeässä osassa ja vanhemmuuteen tukemalla mahdollistetaan onnistunut sijoitusprosessi. Vanhemman tukeminen on osa lapsen etua. Vanhemman tuki mahdollistuu paremmin oikeanlaisilla ja luotettavilla tavoilla kirjata asiakastietoja. Pitkäsen (2011) tutkimuksessa vanhemmat kokivat alemmuuden tunnetta virheellisien dokumentointitapojen takia. Vanhemman asiakassuunnitelma on osalle haastatteluun osallistuneista vanhemmista tullut yllättäen kotiin postissa, joka oli koettu epäammattimaisena toimintana. Suunnitelma tulisi laatia kasvokkain tavatessa, jossa olisi työntekijällä aikaa keskittyä muutoksen suunnitteluun ja toteutukseen. Pitkänen toteaakin, ettei suunnitelmaa kannata tehdä vain juridisen velvoitteen vuoksi vaan asiakkaan tapaamiselle pitäisi järjestää aikaa.

Uusi laki asiakastietojen kirjaamisesta tuo yhtenäisempiä ja selkeämpiä käytäntöjä kirjaamiseen. Uusi laki vähentää asiakirjojen tekemättömyyttä ja on yksi edistysaskel vanhempien asiakassuunnitelmien ja suunnitelmallisen sosiaalityön osalta. Laissa todetaan, että ”sosiaalihuollon ammatillinen henkilöstö sekä avustava henkilöstö, joka osallistuu asiakastyöhön, ovat velvollisia kirjaamaan sosiaalihuollon järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen, seurannan ja valvonnan kannalta tarpeelliset ja riittävät tiedot määrämuotoisina asiakirjoina. Velvollisuus kirjata asiakastiedot alkaa, kun palvelunantaja on saanut tiedon henkilön palveluntarpeesta tai ryhtynyt toteuttamaan sosiaalipalvelua. Tieto asiakkuuden päättymisestä on kirjattava asiakasasiakirjaan.

Kirjaukset on tehtävä viipymättä sen jälkeen, kun asiakkaan asiaa on käsitelty.

Palveluntoteuttajan on huolehdittava, että laissa määritellyt asiakastiedot kirjataan.

Asiakasasiakirjoissa käytettävän kielen on oltava selkeää ja ymmärrettävää, ja niissä saa käyttää vain yleisesti tunnettuja ja hyväksyttyjä käsitteitä ja lyhenteitä” (Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista 254/2015 2 luku, 4§-6§.

Sosiaalihuolto 1301/2014 39§: Asiakassuunnitelma on tarkistettava tarvittaessa ja suunnitelman sisältö on sovitettava yhteen asiakkaan tarvitsemien muiden palvelujen ja tukitoimien kanssa. Velvollisuudesta suunnitelman laatimiseen sekä suunnitelman sisällöstä ja asiaan osallisista on lisäksi voimassa, mitä niistä erikseen säädetään. Sen estämättä, mitä muualla laissa säädetään, voidaan asiakkaan suostumuksella laatia sosiaalihuollon ja muiden hallinnonalojen palveluja ja tukitoimia koskeva yhteinen suunnitelma, jossa on suunnitelman laatimiseen ja käyttöön nähden tarpeellisia tietoja.

Yhteisen suunnitelman laatimisesta ilman asiakkaan suostumusta säädetään erikseen.

Jos asiakkaan tukena toimii omaisia tai muita läheisiä henkilöitä, laaditaan heidän tukemiseensa liittyvä suunnitelma tarvittaessa erikseen.

Sijaishuollon aikana yhteistyö lapsen, perheen, sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan välillä on merkittävässä roolissa ja samalla korostuu asiakaslähtöinen työskentely.

Lapsen etu on keskeisenä ja lastensuojelun asiakkailla on oikeus tulla kuulluksi.

Kokonaiskuvan sijoitettavan lapsen elämästä on työlästä ja biologiset vanhemmat ovat voineet kieltää ja peitellä omia ongelmiaan pitkään. Vanhemmat ovat vaikeimmissa tapauksissa voineet kieltää myös tiedonkulun viranomaisten välillä. Kaikkien tietojen yhteen koonti on välttämätöntä ennen sijoitusta, jotta voidaan havaita mitä tutkimuksia on lapsen tilanteesta jäänyt tekemättä. Sinkkonen (2015) ehdottaa sijoitusprotokollan laatimista lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Protokollan laatiminen voi olla työlästä, mutta se tukee sijoituksen suunnittelua sekä toteuttamista. Lapsen psyykkisen tilan ja kiintymyssuhteiden arviointi on tärkeässä osassa, jotta voidaan löytää oikeanlainen sijoituspaikka. Lapsi tai nuori tuo sijaisperheeseen, perhekotiin tai laitokseen omaksumansa mallit, jolloin sijaishuoltopaikan aikuisten on hyvä etukäteen tietää lapsen tavat olla. (Sinkkonen 2015, 149.)

Asiakassuunnitelman dokumentointi

Asiakassuunnitelman teko on keskeinen osa sijaishuollon sosiaalityötä sekä se kytkeytyy myös suunnitelmalliseen ja asiakaslähtöiseen sosiaalityöhön.

Asiakassuunnitelman avulla saadaan sovittua päämääriä ja edistetään asiakkaina olevien perheiden tilannetta. Poikela (2010) sekä Pitkänen (2011) nostavat esille, että

asiakassuunnitelmaa pidetään yleisesti melko itsestään selvänä työvälineenä.

Lastensuojelulaki velvoittaa vanhemman oman suunnitelman tekemisen, kuitenkin tarkemman tarkastelun havaintona asiakassuunnitelmia niin vanhemman kuin lapsenkin osalta jää joissakin tapauksissa tekemättä. Syitä suunnitelman tekemättä jättämiseen voi olla useita. Asiakassuunnitelman merkitys lastensuojelun sosiaalityön käytännön työssä voi olla epäselvä työntekijöille. Poikela (2010) tuo omassa väitöskirjassaan esille, että asiakassuunnitelmia on tutkittu vähäisesti, vaikka suunnitelma on osa asiakaslähtöistä sosiaalityötä. Asiakassuunnitelma on varmasti monelle sosiaalityöntekijälle sekä sosiaalityön opiskelijalle tuttu käsite, mutta sen merkitystä ei ole huomattu tarpeeksi ja suunnitelmia jää tekemättä ympäri Suomea. Asiakkaan näkökulma saattaa olla kirjattu asiakassuunnitelmaan, mutta se saattaa olla vain työntekijän näkökulma tilanteeseen ja ei automaattisesti tarkoita, että asiakasta olisi kuultu ja kysytty hänen näkemystään.

(Roose, Mottart, Dejonckheere, van Nijatten, & DeBie 2009, 328.)

Uusi laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista määrittelee pykälässä 16 mitä asiakassuunnitelmaan kirjataan. Laissa todetaan, että sen lisäksi, mitä sosiaalihuoltolain 39 §:n 2 momentin 4 ja 6—9 kohdissa on säädetty, asiakassuunnitelmaan kirjataan:

1) palvelutarpeen arvioon perustuva asiakkaan tuen tarve;

2) kuvaus asiakkaan tarvitsemista palveluista;

3) palvelulle ja asiakkuudelle asetetut tavoitteet sekä keinot niiden saavuttamiseksi;

sekä

4) asiakkaan tukemiseen osallistuvat yksityishenkilöt ja heidän tehtävänsä.

Sosiaalihuoltolaki 39§ määrittelee tarkemmin asiakassuunnitelman tehtäviä ja sisältöä.

Asiakassuunnitelma sisältää asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin edellyttämässä laajuudessa, jossa keskeisenä sisältönä on ammatillinen arvio asiakkaan tuen ja palvelujen tarpeesta sekä omatyöntekijän arvio asiakkaan terveyden tai kehityksen kannalta välttämättömistä sosiaalipalveluista sekä niiden alkamisajankohdasta ja kestosta. Asiakkaalla on myös oikeus tietoon siitä kuinka usein asiakas ja omatyöntekijä tai muu asiakkaan palveluista vastaava työntekijä tulevat tapaamaan. Asiakkaan motivoinnin kannalta asiakkaalle tulee kertoa asiakkaan arvio vahvuuksista ja voimavaroista. Suunnitelman toteutumista seurataan ja tarpeita arvioidaan uudelleen, esimerkiksi sijaishuollossa käytäntönä lapsen asiakassuunnitelmien kohdalla on tehdä

asiakassuunnitelma ja siihen kuuluvat neuvottelut vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Neuvotteluissa voi olla läsnä myös yhteistyötahoja, joiden tiedot kirjataan myös suunnitelmaan. Asiakassuunnitelman arviointi on jatkuva prosessi ja suurten muutosten kohdalla, kuten sijaishuoltopaikan muutoksessa neuvottelu järjestetään mahdollisimman pian ja suunnitelma päivitetään. Sijaishuollon aikaiset dokumentit vaihtelevat pituuksiltaan, mutta sisältöön tulee kuulua sijoituspaikka, oma työntekijä, perheen tilanne ja yhteydenpito vanhempiin sekä tuen tarve (Goddard, Murray & Duncalf 2013, 760).

Asiakassuunnitelmaan kirjataan sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet, yhteydenpidon suunnitelma, erityisen tuen järjestäminen, perheen jälleenyhdistämiseen mahdollisuudet sekä tietojen luovutus (Lastensuojelulaki 417/2007 30§). Asiakassuunnitelmaan liittyvissä neuvotteluissa on tärkeää, että kaikki asianosaiset tulevat kuulluksi ja sosiaalityöntekijä kirjaa kaikkien mielipiteet ylös. Asiakassuunnitelmaan voidaan liittää huostaanotto tapauksissa hoito- ja kasvatussuunnitelmat sekä vanhempien kuntoutussuunnitelma. Samoin vanhemmalle on suositeltavaa laatia oma erillinen asiakassuunnitelma vanhemmuuden tueksi. Lapsen asiakassuunnitelma arvioidaan vähintään kerran vuodessa ja asiakassuunnitelma tarkistetaan erityisen huolenpidon päättyessä. (Lastensuojelulaki 417/2007 30,2§ ja 74§.) Asiakassuunnitelman laatiminen ei välttämättä onnistu ilman eriäviä mielipiteitä ja suunnitelma on laadittava, vaikka osa asianomaisista ei haluaisi osallistua sen tekemiseen.

Lastensuojelulaissa 417/2007 30,2§ vanhemman asiakassuunnitelmasta säädetään seuraavaa: Huostaanotettua lasta koskevaan asiakassuunnitelmaan kirjataan sijaishuollon tarkoitus ja tavoitteet, erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle, hänen vanhemmilleen, huoltajilleen tai muille lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaaville henkilöille. Lisäksi suunnitelmaan kirjataan, miten toteutetaan lapsen yhteydenpito ja yhteistoiminta lapsen vanhempien ja muiden hänelle läheisten henkilöiden kanssa ja miten samalla otetaan lapsen edun mukaisella tavalla huomioon tavoite perheen jälleenyhdistämisestä. Huostaanotetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma, jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Suunnitelma laaditaan tarvittaessa yhteistyössä muun sosiaali- ja terveydenhuollon kuten päihde- ja mielenterveyshuollon kanssa.

Vierula (2013) on tutkinut erilaisten asiakirja käytäntöjen seurauksia vanhempien kokemana. Asiakassuunnitelmaan syvemmin tarkasteltaessa voi havaita, että se ei ole pelkästään pelkkä paperi tai muistiinpano. Asiakas voi kokea asiakirjan olevan yksi tekijä, joka korostaa valta-asemia ja instituutionaalista asiakkuutta. Vanhempien osalta asiakassuunnitelman teko on vieras käsite ja, se jää usein tekemättä tai sen tekoa ehdotetaan liian myöhäisessä vaiheessa. Vierulan (2013) päätelmät osallisuuden toteutumattomuudesta asiakirjakäytännöissä voidaan yhdistää tutkielmassa saatuihin havaintoihin. Jos vanhemman asiakassuunnitelman teko jätetään vähemmälle huomiolle tai suunnitelman laatii suoraan sosiaalityöntekijä, seurauksena voi olla osallisuuden väheneminen. Asiakasta ei välttämättä kiinnosta osallistua suunnitelman tekoon, jos hänellä ei ole ollut mahdollista osallistua tasavertaisesti sen laatimiseen.

Sosiaalityöntekijä ei voi asiakkaan puolesta kirjata ylös elämänhallintaan tai luottamukseen liittyviä seikkoja. Asiakassuunnitelman tekoon vaaditaan yhteistyötä asiakkaan ja työntekijän välillä. Asiakkaan osallisuus näkyy mahdollisuutena osallistua asiakassuunnitelman tekoon ja kirjoittamiseen sekä saada kaikki itseään koskevat asiakirjat ja korjata niissä olevat virheet. (Vrt. Goddard ym. 2013.)

Dokumentit aineistona tutkimuksessa

Dokumenteilla on yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa oma merkityksensä ja tutkittavina aineistoina on kirjeitä, päiväkirjoja, tilastoja ja paljon muita erilaisia asiakirjoja. Dokumentteja voidaan tarkastella tiedonlähteinä, jotka kuvaavat ihmisten jokapäiväistä elämää. Dokumenteissa voi olla yksityiskohtaistakin tietoa ihmisten arjesta ja sosiaalisista suhteista. Dokumentoinnille on nykypäivänä paljon erilaisia mahdollisuuksia ja paperiset aktit ovat muuttuneet tietokoneelle tallennettaviksi asiakastietojärjestelmiksi. Tutkimuksessa dokumentit voidaan nähdä todellisuuden ilmentymiksi, mutta dokumenteista voidaan etsiä myös näkymättömiä merkityksiä ja sisältöjä. Tutkijat ovat käyneet pohdintoja dokumenttien hyödyntämisestä ja käyttökelpoisuudesta tutkimuksissa. Tutkijat ovat jakautuneet kahteen eri näkökulmaan;

dokumentti on tutkimuksen aihe, jolloin sen totuusarvolla ei ole suurta merkitystä.

Toisaalta dokumentti voi olla tutkimuksen aihe, jolloin sen totuusarvo nousee esille.

(Kääriäinen 2003, 15)

Scott (1990) on nostanut esille tietynlaisia kriteerejä, jotta dokumentteja voidaan käyttää tutkimuksissa lähteinä. Dokumenttien täytyy olla aitoja, uskottavia sekä vapaita virhetulkinnoista. Kääriäinen (2003) kuitenkin lähtee kyseenalaistamaan Scottin näkemyksiä dokumenttien käytöstä ja etenkin virhetulkinnoista. Kääriäinen pohtii, että miten voi löytää dokumentin, joka on täysin vapaa virhetulkinnoista. kirjoittaminen on tulkinnan tekemistä, jolloin tulkitsija tekee virheen eikä dokumentti. Dokumenttia ei voi irrottaa kokonaan itsenäiseksi, koska siihen liittyy merkittävästi kirjoittamisen tavat.

May (1999) tuo esiin näkökulmaa dokumenttien laajemmasta kontekstista ja dokumentteja ei voi irrottaa kirjoittamisen tavoista. May nostaa keskiöön tutkijan omien ja tekstistä löytyvien merkityksien tiedostamisen ja hyödyntämisen analyysiprosessin aikana. Tutkijan oma ajattelu muodostaa yhteyden tekstin kanssa käytävään dialogiin.

Dokumentit tulisi sijoittaa yhteiskunnan sosiaaliseen ja poliittiseen kontekstiin, jolloin tutkija tarkastelee yhtä lailla tekstin tuottamisprosessin tekijöitä kuin sosiaalista kontekstiakin. (Ks. May 1999, 162–163.)

Sosiaalityössä asiakirjat kertovat siitä kuinka sosiaalityöntekijät toimivat lastensuojelutehtävien päämäärien mukaisesti ja mitä työskentely edellyttää.

Asiakirjoihin tallennetaan tietoja asiakkaasta, jotka toimivat päätösten teon pohjana.

Asiakirjoissa kuvataan mikä on tarkoituksenmukaista sanoa tai jättää sanomatta.

Tällaista ajattelutapaa voidaan ottaa myös dokumenttien tutkimiseen, jossa keskeisenä on etsiä merkityksellisiä asioita. (Kääriäinen 2003, 16–17.) Tutkimuksen näkökulmasta dokumentteja on pidetty mielenkiinnottomina sekä epäluotettavina, koska niillä on vahva yhteiskunnallinen sidonnaisuus. Kuitenkin Kääriäinen (2003) tuo esille, että dokumenteista kiinnostavan kohteen tekee juurikin asiakirjojen arkisuus, ja että ne on laadittu arkisessa työssä. Sosiaalityössä asiakirjojen tekoa ohjataan lainsäädännöllä ja työ on viranomaistatyötä. Asiakirjojen dokumentointiin kuitenkin kytkeytyy paljon enemmän kuin lainsäädäntö tai viranomaistyö.

Kuusisto-Niemi (2012) on havainnut, että asiakirjoihin perustuva tutkimus on vähäistä johon vaikuttavat osaltaan eettiset haasteet ja puuttuvat tutkimustraditiot. Myös organisaatioiden tietosuojat voivat olla esteenä aineiston saamiselle. Kuusisto-Niemi kehottaakin sosiaalityön tutkijoita, yliopistojen ja tutkimuslaitosten työntekijöitä ja omaa työtään tutkivia käytännön asiantuntijoita vaatimaan parempia asiakastiedon käyttömahdollisuuksia. Hiljaisten aineistojen sisältämä tutkimuspotentiaali on merkittävä mahdollisuus sosiaalityön tutkimukselle. Sosiaalityön asiakastieto on

kirjattava huolella tietojärjestelmiin. Sosiaalialan lainsäädännössä tulisi tunnistaa asiakastiedon tutkimuskäyttö normaalina, sosiaalialaan ja sosiaalityöhön kuuluvana toimintana. Laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, 18§) säädetään salassa pidettävään asiakirjaan sisältyvien tietojen antamisesta tieteellistä tutkimusta varten.

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN

Tutkimustehtävä

Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia dokumentointitapoja lastensuojelun sijaishuollon työssä. Kansainvälisen tutkimuksen on mahdollista saada uutta näkökulmaa asiakassuunnitelmien tekoa kohtaan ja vertailupohjaa suomalaiseen tapaan dokumentoida. Sosiaalityön tutkimuksessa tarvitaan vertailuasetelmaa luovaa lähestymistapaa ja kansainvälinen vertailu mahdollistaa tuoreita näkökulmia ja lähtee haastamaan itsestäänselvyyksiä ja juurtuneita tapoja. Kansainvälisen vertailevan tutkimuksen anti suomalaiselle sosiaalityön tutkimukselle on vakiintuneiden käsitysten ja lähtökohtien kyseenalaistamisessa sekä kriittisen ajattelun lisäämisessä. (Blomberg- Kroll 2012,8.) Vanhempien näkökulma dokumenteista jää helposti lapsen suunnitelmallisen työn varjoon, joten on tärkeää tutkia millaisia merkityksiä asiakirjat ja siihen liittyvät dokumentointitavat saavat vanhempien näkökulmasta. Vanhempien tuen tarpeen näkökulman esiintuomisella on mahdollista lähteä kehittämään uusia tukimuotoja ja kehittää suunnitelmallisen sosiaalityön dokumentointitapoja.

Tutkimuskysymykset ovat:

1. Miten suunnitelmallista sosiaalityötä dokumentoidaan kansainvälisen tutkimuksen perusteella verrattuna kansalliseen tutkimukseen?

2. Millaista tukea suunnitelmallisella sosiaalityöllä voidaan tarjota huostaanotetun lapsen vanhemmalle tutkimusartikkeleiden mukaan?

Tutkimukseni aineiston keruuseen ja analysointiin käytän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää ja pyrin noudattamaan sen periaatteita mahdollisimman tarkasti, jotta saan mahdollisimman laajan kuvan dokumentointitavoista tehtyihin tutkimuksiin. Tutkimuksista luon analyysiosion käyttämällä laadullista ja aineistolähtöistä narratiivisen synteesin menetelmää.

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus mahdollistaa tavoitteeni tutkia dokumentointitapoja, koska se tukee tutkimusasetelmaani. Systemaattisuuden avulla saan nostettua ja yhdistettyä aineistona olevista artikkeleista hyödyllistä tietoa dokumentointitavoista.

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Tutkielman teossa olen käyttänyt systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmän periaatteita. Tutkielmassa noudatan Finkin mallin perusteita systemaattisuudesta. Finkin malliin kuuluu seitsenvaiheinen jaottelu. Aineiston analyysissa käytän narratiivisen synteesin menetelmää, jossa keskeisenä on tulosten taulukointi, teemoittelu ja koodaus.

Rajaan tutkielmani koskemaan lastensuojelun sijaishuollon dokumentointia ja vanhempien näkökulmaa dokumentointitavoista. Systemaattisella kirjallisuuskatsauksella kartoitetaan keskustelua ja seulotaan esiin tieteellisten tulosten kannalta mielenkiintoisia tutkimuksia. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus vaatii läpinäkyvyyttä ja tietoa ei tule kerätä satunnaisesti. Tärkeää on tarkka prosessin suunnittelu sekä aineiston monipuolinen hallitseminen. Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa tutkija käy läpi runsaasti tutkimusmateriaalia ja sen avulla on hyvä tapa testata päätelmiä, esittää tutkimusten tuloksia tiiviimmässä muodossa sekä arvioida niiden johdonmukaisuutta. (Pope 2007; Salminen 2011.)

Kirjallisuuskatsaukseen kuuluu olennaisena ohjeet tiedon etsimistä ja arviointia varten.

Myös tulosten yhteenvetoa, yhdistelyä ja taulukointia on ohjeistettu. Systemaattisuuden avulla halutaan luoda kriteerejä, jotka tuovat tutkimukselle tieteellistä uskottavuutta.

(Salminen 2011, 9-12.) Systemaattisella kirjallisuuskatsauksella on kolme keskeistä tavoitetta: alkuperäistutkimuksia on pystyttävä keräämään kattavasti, jotta voidaan minimoida tiedon valikoitumisesta aiheutuvaa vääränlaista tietoa.

Alkuperäistutkimuksia löytyy tietokannoista, joista tärkeää on tutustua aluksi tutkimusten tiivistelmiin. Toiseksi tärkeää on selvittää tutkimusten menetelmällinen arvo. Kolmanneksi tutkimustuloksia yhdistetään, jotta saadaan mahdollisimman selkeä lopputulos. (Metsämuuronen 2006, 37–38.)

Tutkielmassani noudatan Finkin mallin perusteita, jossa systemaattista kirjallisuuskatsausta selventävä malli tarjoaa seitsenvaiheisen jaottelun katsauksen tekoprosessista. (Salminen 2011,10.) Kuvioon 2. on kuvattu prosessin eteneminen.

Ensimmäiseksi asetetaan tutkimuskysymykset ja tämän jälkeen on kirjallisuuden ja tietokantojen valinta. Kolmannessa vaiheessa valitaan hakutermit, joiden valinnalla pyritään rajaamaan hakutuloksia siten, että jäljelle jäävä materiaali vastaisi tutkimuskysymyksiä. Neljännessä vaiheessa hakutuloksia karsitaan sisäänotto- ja poissulkukriteerien avulla. Hakutuloksia seulotaan myös metodologiselta kannalta.

Tutkimuskysymysten asettaminen

Tietokantojen valinta

Hakutermit

Sisäänotto ja poissulkukriteerit

Metodologinen seulonta

Katsauksen teko

Tulosten syntetisointi

Tarkoituksena on arvioida artikkelien tieteellistä laatua ja mikä on laadukkain mahdollinen artikkeli omaa tutkimusta ajatellen. Kuudes vaihe on itse katsauksen tekeminen. Luotettava ja pätevä katsaus vaatii selkeän aineiston keruu suunnitelman, jonka mukaan artikkeleista kerätään tietoa. Viimeisenä vaiheena on tulosten esittäminen. (Salminen 2011, 9-11.)

Kuvio 3. Finkin jaottelu (Salminen 2011)

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus on tutkimusmetodi, johon kuuluvat tarkat ja huolellisesti suunnitellut tutkimuskysymykset, jotka puolestaan muodostavat perustaa tutkimukselle. Systemaattisen kirjallisuuskatsaukseen sisältyy tutkijan huolellinen

työskentely sillä jokainen vaihe tulee dokumentoida ja taulukoida tarkasti. Tutkimuksen toistettavuus ja läpinäkyvyys ovat keskeisiä osa-alueita systemaattiselle menetelmälle.

Yksittäinen tutkimusta tarkastellaan osana muita aineistona olevia tutkimuksia.

(Aveyard 2007, 47–52.)

Aineiston keruu

Aineiston koko tutkielmassani on 15 artikkelia. Aineistoon kuuluu 10 kansainvälistä artikkelia ja 5 kansallista artikkelia. Artikkelit on taulukoitu liitteeseen 1 sivulla 72 alkaen. Artikkelien julkaisumaat ovat: Suomi, Englanti, Australia, Yhdysvallat ja Romania. Analysoitavat artikkelit taulukoitiin myös julkaisuvuoden mukaan liitteeseen 3 sivulla 80. Aveyardin (2007) mukaan opinnäytetyön/ pro gradun tekijälle 15 artikkelia on sopiva aineiston koko ja sen avulla on mahdollista luoda tietoa käytännön työtä varten. Aveyardin nostaa yhtenä argumenttina esille, että käytännön työn päätöksenteon taustalla olisi hyvä olla tieteellistä tietoa, jonka yhdistäminen onnistuu systemaattisella kirjallisuuskatsauksella. Oman tutkimuksen yhtenä tavoitteena on Aveyardin (2007) esille tuoma tieteellisesti tutkitun tiedon tuominen käytännön työhön.

Varsinainen aineiston keruu alkoi muutamilla testihauilla Google Scholarilla, jonka avulla tutustuin kansainvälisiin tutkimuksiin ja tutkimuksissa käytettyihin keskeisiin käsitteisiin. Google Scholarin kautta valikoitui aineistoon mukaan yksi artikkeli.

Kirjallisuuskatsauksen hakutermeissä ja sopivissa tietokannoissa sain apua yhteiskuntatieteiden tietoasiantuntija Tuula Rissaselta, jonka kanssa muokkasimme hakulausekkeita ja teimme testihakuja tietokantoihin. Aineisto on kerätty marraskuu- joulukuu 2015 ajalla, mutta täydentynyt vielä 2016 vuoden puolella.

Tietokannoiksi valikoitui:

1. Google Scholar (testihaut) 2. SocIndex

3. Scopus

4. Melinda, kansalliskirjasto 5. Arto