LASTENSUOJELU PÄIHDEPERHEIDEN TUKENA
Satu Korhonen Kandidaatin tutkielma Sosiaalityö Avoin yliopisto Jyväskylän yliopisto kevät 2021
LASTENSUOJELU PÄIHDEPERHEIDEN TUKENA Satu Korhonen
Sosiaalityö
Kandidaatin tutkielma Avoin yliopisto Jyväskylän yliopisto Ohjaaja: Mia Tammelin Helmikuu 2021
23 sivua
Kandidaatin tutkielman tavoite on selvittää, miten lastensuojelu voi tukea päihdeperheitä. Tietoa hae- taan tutkimuskysymyksillä: Millaisia kokemuksia päihdeperheillä on lastensuojelusta? Mitkä asiat koetaan perheitä tukevina käytänteinä ja mitä tulisi kehittää? Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskat- sauksen muodossa, meta-analyysin avulla.
Päihdeperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa vanhempien päihteiden käytöllä on negatiivisia vaikutuk- sia perheeseen. Päihteet muuttavat perheen toimintaan ja lasten turvallinen kasvuympäristö vaaran- tuu. Päihteiden käytöllä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia lapseen, jopa aikuisuuteen saakka. Päihteet ovat usein syy sijoituksiin kodin ulkopuolelle. Lastensuojelussa pyritään edistämään lapsen etua sekä tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään. Lastensuojelu ei ole pelkästään viranomaisia kos- kevaa vaan kuuluu kaikille, jotka työskentelevät lasten kanssa. Työn tulisi olla ennaltaehkäisevissä palveluissa lastensuojelun sijaan.
Tutkielman tuloksista käy esille, että päihdeperheiden kanssa työskentelyssä tulee huomioida, että perheeltä odotetaan vahvuutta, mutta samalla heidän tulisi pystyä pyytämään apua. Perheiden on vai- keaa nostaa esille perheen sisäisiä ongelmia. Lastensuojelun työskentelyprosessia ei koeta selkeäksi tai asiakaslähtöiseksi. Perheet kokevat usein jäävän prosessin ulkopuolelle. Eniten perheet hyötyvät arkeen liittyvistä työtavoista ja käytännöistä. Päihdeongelma näyttäytyy ilmiönä, johon toivotaan per- heiden ja ammattilaisten toimesta lisää tietoutta.
Avainsanat: päihteet, päihdeperhe, lastensuojelu
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO ... 2
2 LASTENSUOJELU ... 3
3 PÄIHDEONGELMA PERHEESSÄ ... 5
3.1 Päihdeperheen ilmapiiri ... 5
3.2 Työskentely päihdeperheen kanssa ... 6
4 KIRJALLISUUSKATSAUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 9
4.1 Tutkimuskysymys ... 9
4.2 Menetelmä ... 9
4.3 Aineisto ... 12
5 TULOKSET ... 14
5.1 Vahvana ja heikkona oleminen ... 15
5.2 Työskentelyprosessin selkeys ... 17
5.3 Arkeen kiinnittyvä työskentely ... 18
5.4 Päihdetietouden lisääminen ... 19
6 LOPUKSI ... 20
LÄHTEET ... 24
1 JOHDANTO
Päihteet sosiaalisena ongelmana on moniulotteinen ilmiö, jossa ei kärsi pelkästään päihteitä käyttävä, mutta myös hänen lähiympäristönsä. Päihteiden ongelmakäyttö on yhteydessä huono-osaisuuteen ja syrjäytymiseen. Huono-osaisuuteen kuuluu elämänhallinnan ongelmia, työttömyyttä ja psyykkisiä ongelmia. Vanhempien malli päihteiden käytön suhteen usein periytyy lapsille ja kyseisiä malleja on haasteellista muuttaa. Päihdeongelmaiset perheet ovat usein matalasti koulutettuja sekä toimeentu- loasiakkuuden piirissä. Päihteiden käytön periytyminen vanhemmilta lapsille ei tapahdu kuitenkaan automaattisesti. Ennaltaehkäisevällä työllä ja varhaisella tuella voimme vaikuttaa syrjäytymiskierteen katkaisemiseen. Tärkeää on kehittää palveluja, tehdä ennaltaehkäisevää työtä sekä kehittää lasten kasvuympäristöjä. (Kotovirta & Österberg 2013, 85–87; Raitasalo, Holmila & Jääskeläinen 2016, 91–92.)
Lastensuojelun tarpeen taustalla on usein päihdeongelma perheessä. Päihteet ovat usein myös syy sijoittamiseen kodin ulkopuolelle. (Holmila & Ilva 2010, 47–54.) Terveyden- ja hyvinvoinnin laitok- sen toteuttamassa tutkimuksessa vuosina 2013–2015 selvitettiin sijoitusten taustatekijöitä. Mielenter- veysongelmat vanhemmilla vaikutti jopa 60 % lapsien tapauksissa. Lapsista 40 % näki vanhempien päihteidenkäyttöä. Joka neljännen lapsen kohdalla alkoholinkäytön nähtiin vaikuttavan paljon lapsen tilanteeseen. Joka viidennen lapsen perheessä ilmeni päihteiden ja huumeidenkäyttöä, 14 % kohdalla se oli myös syy sijoitukseen. (Heino, Hyry, Ikäheimo, Kuronen & Rajala 2016, 67, 70)
Sosiaalityön tavoitteena on tukea yksilöiden arkea, hyvinvointia sekä saada aikaan muutosta haas- teellisissa elämäntilanteissa. Lastensuojelu tarkastelee lapsen etua ja puuttuu tarvittaessa perheiden tilanteisiin, jos ne vaarantavat lapsen kehitystä ja kasvua. Tämä kirjallisuuskatsauksena toteutettu so- siaalityön kandidaatin tutkielma tarkastelee sitä, miten päihdeperheitä voidaan tukea lastensuojelun keinoin. Oikea-aikaisilla työmuodoilla voisimme välttää yhteiskunnalle kalliita ja perheille raskaita lastensuojelun sijoituksia.
2 LASTENSUOJELU
Sosiaalihuoltolaki toimii pohjana lastensuojelulle. Sosiaalihuoltolaki määrittelee kunnan sosiaalipal- veluita perheille. Palvelut on tarjottava siinä laajuudessa, kuin on tarve. Lastensuojelulaki edistää lapsen etua. Lain mukaan lapsella tulee olla mahdollisuus omaan ikätasoon ja kehitykseen liittyvään huolenpitoon, osallisuuteen, turvalliseen kasvuympäristöön, jossa ei ole henkistä tai fyysistä väkival- taa. (Saastamoinen 2016, 33, 38.)
Lapsen oikeudet on määritelty YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa, Suomen perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksissa. Lasten vanhemmat tai muut huoltajat ovat ensisijaisesti vas- tuussa turvallisesta lapsuudesta, jossa lapset saavat ikätavoista hoivaa ja huolenpitoa. Perheellä on kuitenkin oikeus saada apua ja suojelua. Viranomaisten on tuettava vanhempia heidän kasvatustehtä- vässään. Apua on tarjottava riittävän varhain ja ohjattava perhe palvelujen ja tukitoimien piiriin. Las- tensuojelu ei kuitenkaan ole pelkästään lastensuojeluviranomaisten tehtävä vaan se koskee kaikkia lasten kanssa työskenteleviä tahoja. Tärkeään rooliin nousevat kunnan peruspalvelut kuten neuvola, varhaiskasvatus ja koulu. Pääpaino työskentelyssä tulee olla ennaltaehkäisevissä palveluissa, eikä ns.
korjaavissa lastensuojelun toimissa. Jos peruspalvelut ei ole riittävät tukemaan lapsen kehitystä, tulee perhe ohjata lastensuojelun palveluihin. (Saastamoinen 2016, 29–35.)
Ensisijaisesti lastensuojelussa toteutetaan avohuollon tukitoimia. Jokaisessa tilanteessa tulee huomi- oida lapsen tilanne yksilöllisesti ja lapselle järjestettävä tukitoimi tai palvelu tulee olla lapsen edun mukainen. Lastensuojelullisiin toimenpiteisiin tulee ryhtyä, jos lapsen etu sitä vaatii. Tällöin ei saa käyttää avohuollon tukitoimia. Lastensuojelutoimenpiteiden tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa lapselle. Myöskään lapsen ja perheen yhteydenpitoa ei saa turhaan hankaloittaa. Huomioon tulee ottaa lisäksi lapsen ja perheen uskonnollinen ja kulttuurillinen tausta. (Räty 2020, 11.)
Ihalainen & Kettunen (2017) kokoavat yhteen lastensuojelun toimia. Lastensuojeluprosessi käynnis- tyy, kun tietoon tulee mahdollinen lastensuojelun tarve, esimerkiksi lastensuojeluilmoituksen kautta.
Kyseisen ilmoituksen voi tehdä kuka vain, mutta velvoite ilmoituksen tekemisestä on määritelty las- tensuojelulain 25 §:ssä koskemaan lasten ja nuorten parissa työskenteleviä. Lastensuojeluilmoituksen jälkeen arvioidaan välitön lastensuojelun tarve. Lapselle tehdään palvelutarpeen arviointi, jonka ai- kana sosiaalityöntekijä arvioi lastensuojelutarpeen yhdessä lapsen, perheen ja muiden lapsen kanssa
työskentelevien tahojen kanssa. Perheelle voidaan järjestää avohuollon tukitoimia, joita ovat muun muassa kotipalvelu, tukiperhe, päivähoito, lapsen/perheen taloudellinen tukeminen, tehostettu perhe- työ, perhekuntoutus, hoito- ja terapiapalvelut sekä muut tuet perheen ongelmatilanteen selvittä- miseksi. Lastensuojelun tukitoimina voidaan järjestää avohuollon tukitoimien lisäksi sijoituksia avo- huollon tukitoimena tai huostaanotto. Lastensuojeluun kuuluvat myös sijaishuolto- sekä jälkihuolto.
(Ihalainen & Kettunen 2017, 109–112.) Saastamoinen (2016, 38) tuo esille, että esimerkiksi päihde- ongelmaiselle vanhemmalle voidaan tarjota palveluita, jos se auttaa lapsen tilannetta.
Ennakollinen lastensuojeluilmoitus tehdään silloin, kun on syytä epäillä, että syntymätön lapsi tarvit- sisi lastensuojelullisia tukitoimia heti syntymänsä jälkeen. Usein ennakollisessa lastensuojeluilmoi- tuksessa on huoli vanhemman tilanteesta. Vanhemmalla on haasteita omassa elämässään. Tällaisia voivat olla vakava päihdeongelma tai mielenterveysongelma. Tavoitteena on järjestää syntymättö- mälle lapselle ja vanhemmalle tarvittavat tukitoimet jo raskauden aikana. Lastensuojelun asiakkuutta ei synny ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta. (Räty 2020, 228–229.)
Pekkarinen (2016) kuvaa avohuollon tukitoimia ennen huostaanottoa. Nämä voidaan jakaa neljään ryhmään, joita ovat tuen tahkoaminen, saattaen sijoittaminen, torjuttu valvominen ja ennakoimaton kriisityö. Tuen tahkoamisessa perhettä tuetaan intensiivisesti pitkiä aikoja. Saattaen sijoittamisessa kokeillaan erilaisia avohuollon tukitoimia ennen sijoitusta. Torjutussa valvomisessa perheet ottavat hyvin rajoitetusti tukea vastaan ja pyrkivät peittelemään omia ongelmiaan. Ennakoimattomassa krii- sityössä asiakastilanteet tulee yllätyksenä ja johtaa usein suoraan kiireelliseen sijoitukseen ja huos- taanottoon. (Pekkarinen 2016, 113–121.)
Lapset ja perheet ovat lastensuojelun asiakkaita. Työskentelyssä korostuu lapsi- ja perhekeskeisyys.
Perheiden tilanteet voivat olla sukupolvien yli siirtyviä ongelmia ja perheet elävät usein hyvin vaati- vissa oloissa. Työskentelyssä lastensuojelun perheiden kanssa korostuu konkreettinen apu, erilaiset tukitoimet ja verkostojen kanssa tehtävä yhteistyö. Työskentely perustuu luottamukselliseen suhtee- seen. (Bardy 2013, 73–74.)
3 PÄIHDEONGELMA PERHEESSÄ
Päihteiksi luokitellaan alkoholi, huumeet ja lääkkeiden väärinkäyttö. Lääkkeiden väärinkäytössä käy- tetään esimerkiksi vahvoja kipulääkkeitä, uni- tai rauhoittavia lääkkeitä. Sekakäytössä on kyse kah- den aineen yhteiskäytöstä, jolloin yhden aineen vaikutus ei enää riitä käyttäjälle. Sekakäytössä alko- holi on yleensä aine, jonka rinnalla käytettään toista päihdyttävää ainetta. (Savonen 2019.) Päihteistä yleisin on alkoholi (Vorma 2010, 198). Huumausaineiden käyttö ja kokeilu on yleistynyt 1990-luvulta lähtien. Huumeista yleisin on kannabis, jonka kokeilut ovat nelinkertaistuneet 1990-luvulta lähtien.
(Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2020.)
Kirjallisuudessa käytetään termejä ”alkoholistiperhe”, ”alkoholiperhe” ja ”päihdeperhe”. Perheiden luokittelu päihteitä käyttäväksi perheeksi ei ole yksiselitteinen asia. Käsitteillä ei tarkoiteta perhettä, jossa alkoholia nautitaan kohtuullisesti esimerkiksi perheen juhlissa tai ruuan yhteydessä. Toisaalta päihteiden haitallista käyttöä voi olla perheissä, vaikka käytön haittoja tai riskejä ei huomattaisikaan.
Haitat muotoutuvat pikkuhiljaa. Vanhempia voi havahduttaa pohtimaan omaan päihteiden käyttöä esimerkiksi ulkopuolisen havainnot tai lapsen esille tuomat näkemykset haitoista, joita käyttö tuo perheeseen. (Mäkelä 2010, 74-75.)
Holmberg (2003) määrittelee päihdeperheeksi perheen, jossa vanhempien päihteidenkäytöllä on ne- gatiivisia vaikutuksia itseensä mutta myös koko perheeseen. Päihdeperheissä ongelmat näkyvät hyvin yksilöllisesti, sillä jokaisella perheellä on oma arvomaailma ja jokainen kokee asioita eri tavalla. Yh- teinen tekijä eri päihdeperheillä on, että päihteisiin kuluu paljon rahaa. Päihdeongelma on perheessä rasite, joka vaikuttaa perheen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Perheen ystävyyssuhteet vähene- vät. Päihdeongelmaa löytyy kaikista yhteiskunnan luokissa. (Holmberg 2003, 10–12.)
3.1 Päihdeperheen ilmapiiri
Lapsuuden kokemukset vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen saakka. Tutkimusten mukaan alle kouluikäi- sen lapsen kehityksen tukeminen vaikuttaa lapsen menestymiseen myöhemmässä elämässä, muun muassa koulussa. Perheen epävakailla olosuhteilla on yhteyksiä lapsen aivojen kehitykseen. Varhais- lapsuuden tuki perheisiin säästää lapsia stressikokemuksilta ja tukevat näin lasten kehitystä. (Karoly ym. 2005.)
Saarnio (2005) korostaa, että lapsuuden tulisi olla turvallista aikaa. Lapsuudessa koetuilla asioilla on suora yhteys myöhempään elämään, nuoruuteen ja aikuisuuteen. Vanhemmalla tulisi olla kykyä vas- tata lapsen tarpeisiin, tunteisiin, jotta lapsen käsitys itsestä muodostuisi. Turvalliset kiintymyssuhteet ovat tärkeitä lapsen kehityksen kannalta. Päihdeperheissä lapsi joutuu usein ottamaan liikaa vastuuta ja uhraamaan omia tarpeitaan. Lapsi joutuu ottamaan aikuisen roolia tahtomattaan. Päihdeperheisiin liittyy usein myös tunnekylmyyttä. Ongelmat lapsuuden perheessä usein siirtyvät mukana omiin suh- teisiin nuorena ja aikuisena. (Saarnio 2005, 242–247.)
Vanhempien alkoholinkäyttö muuttaa heidän käyttäytymistään. Lapsi ei ymmärrä tätä muutosta vaan kokee pelkoa. Päihteiden käyttö perheessä muuttaa koko perheen dynamiikkaa. Riitely, turvattomuus, epäjohdon mukainen toiminta ja hoidon laiminlyönti ovat asioita, joita kuuluu päihdeperheisiin. Päih- deperheisiin voi kuulua myös fyysistä ja henkistä väkivaltaa sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Päih- deperheiden lapset kokevat häpeää ja lapset voivat joutua pilkkauksen ja kiusaamisen kohteeksi taus- tojensa vuoksi. Lapset joutuvat ottamaan vastuuta perheen asioista liikaa. Kodin ilmapiirin epävakau- den vuoksi he eivät pysty esimerkiksi kutsumaan kavereita kylään. Päihdeongelma pyritään usein salaamaan ulkopuolisilta, sillä lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen. (Aalto ym. 2015, 113, 115.) Se miten lapset selviytyvät päihdeperheissä on hyvin yksilöllistä. Aalto ym. (2015) kuvaavat, että päihdeperheessä lapsi voi olla kiltti, tunnollinen ja vastuullinen. Toisen lapsen käytös saattaa olla ongelmakäyttäytymistä. Hän saattaa käyttää päihteitä ja ajautua rikollisuuteen. (Aalto 2015, 114–
116.) Raitasalo ym. (2016) huomauttavat, että työskentelyssä tulisi kiinnittää huomiota perheen toi- miviin asioihin ja voimavaroihin. Kaikesta huolimatta perhe on lapselle tärkeä elementti. Lasta suo- jaavia tekijöitä voivat olla esimerkiksi lapsen temperamentti, itsetunto, kyvyt ja tukevat vanhemmat.
Lapsi voi myös kääntää oman lapsuuden kokemukset itselleen mahdollisuudeksi toimia toisin. Näin ollen päihdeperheiden lapsille ei automaattisesti voida ennustaa ongelmia myöhemmässä elämässä, vaikka taustat luovat suuriakin riskejä siihen. (Raitasalo ym. 2016, 93–94.)
3.2 Työskentely päihdeperheen kanssa
Päihdeperheiden kanssa työskentelyssä tulee ottaa huomioon koko perheen kokonaisuus ja perhera- kenne. Päihteitä käyttävän lisäksi apua tarvitsevat myös perheen muut jäsenet. Päihteiden käyttö voi näyttäytyä perheissä hyvin eri tavoilla. Joissakin perheissä päihteiden käyttö tapahtuu kodin ulkopuo- lella ja toisissa perheissä se puolestaan tapahtuu pääasiallisesti kodin seinien sisällä. Päihdeperheet
pitävät usein päihteiden käyttöä ja sen tuomia ongelmia perheessä normaalina. Perhe sopeutuu alko- holin tuomiin haittoihin ja tilanteisiin. (Saatcioglu ym. 2006.)
Päihdeongelmaisten perheiden kanssa työskentelyssä tulisi kohdata perheet sekä nostaa ongelmat esille. Ilmapiiri tulisi olla avoin. Asioista vaikeneminen ei vie asioita eteenpäin. Usein lapset ovat jo havainneet perheessä olevan jotain hämmentävää. Heille tulee luoda tilaisuus asioiden puhumiseen ja tunteiden ilmaisemiseen turvallisessa ilmapiirissä. (Aalto ym. 2015, 106.)
Räty (2020) tuo esille, että lapsen mielipide tulee kuulla lastensuojelussa. Mitä tärkeämmästä asiasta on kyse lapsen elämässä, sitä suurempi painoarvo on lapsen mielipiteen selvittämisessä. Lapselle tu- lee saattaa tietoon kaikki se, mikä liittyy asian käsittelyyn. Lapsen mielipidettä selvittäessä tulee ottaa huomioon lapsen ikä ja kehitystaso. Lapsen tulee pystyä saamiensa tietojen perusteella muodosta- maan oma käsitys tilanteesta ja tuomaan myös esille oma mielipide asiaan. 12-vuotiasta lasta on kuul- tava lastensuojeluasiassa itseään koskevassa asiassa. Myös nuorempia on kuultava ikätason mukai- sesti. (Räty 2020, 182–183. 185.)
Hurtig (2006) tuo esille, että aikuisten tieto varjostaa usein lasten tuottamaan tietoa. Lasten tuottamaa tietoa voidaan pitää hankalana käsitellä. Työskentely on aikuiskeskeistä, sillä heidän kanssaan on helpompi löytää tie yhteiseen työskentelyyn. Lapsen tapa tuottaa tietoa ja käsitellä asioita on erilai- nen. Työskentelyssä pyritään auttamaan aikuisia, jolloin ajatellaan, että myös lapsi tulee autetuksi.
(Hurtig 2006, 169–170.)
Laki määrittelee, että lapsen mielipide on kuultava. Sosiaalityöntekijältä vaaditaan erityistä ammatti- taitoa huomioida työskentelyssä lapsien väliset persoonaerot, ikätasoinen kehitys sekä erilaiset per- hetaustat ja mahdolliset kriisit ja traumat, jotka vaikuttavat lapsen ja perheen tilanteeseen. Oman haasteen tilanteisiin luo se, että lastensuojeluperheissä on usein vaikenemisen kulttuuri. (Höykinpuro, Sauranmäki & Välimaa 2018, 126–129.)
Holmilan ym. (2010) mukaan lasten mielipiteet unohdetaan usein työskentelyssä. Lapsilla on usein syitä vaieta perheen ongelmista. Lapsilla olisi kuitenkin omia ehdotelmia tilanteiden ratkaisuihin.
Lapsien huoli omista vanhemmista liittyy päihdeperheisiin. Perheelle toivotaan kokonaisvaltaista tu- kea. Tärkeä on kuraattorin, ystävien, terapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden tuki. Päihdevanhemmat, joilla on kykyä toimia arjessa päihdeongelmasta huolimatta, vähentävät lasten psykososiaalista kuor- maa. Arkea tukevia asioita, voivat olla esimerkiksi toistuvat rutiinit ja sovituista asioista kiinni pitä- minen. (Holmila ym. 2010, 47–59.)
Perheessä, jossa käytetään paljon alkoholia lapset kaipaavat elämäänsä turvallista, tervettä aikuisen mallia. Lapset tarvitsevat kuuntelijaa, ilman, että heitä tuomitaan tai leimataan. Usein perheisiin kai- vataan konkreettista apua, joka voi olla esimerkiksi ruokaa, vaatteita ja nukkumisrauhaa. Tärkeää on peruspalvelujen toimivuus, jotta niissä voidaan tunnistaa tarve perheiden auttamiselle. (Aalto ym.
2015, 114–116.) Päihdeperheissä lasten eheytymistä vie eteenpäin korjaavat kokemukset, epämää- räisten asioiden läpikäyminen ja menneisyyden käsittely. Terapeuttinen työskentely tukee myös eheytymistä. (Hyytinen 2013, 256–259.)
Lapset luovat omia selviytymiskeinoja päihdeperheissä. Lapset pyrkivät muokkaamaan joko omaa suhtautumista tilanteeseen tai pyrkivät kontrolloimaan tilannetta niin, että kokevat jollakin tapaa hal- litsevan tilannetta. Keinoja voivat olla esimerkiksi musiikin kuuntelu, kodin ylläpito tai omaan huo- neeseen sulkeutuminen. (Holmila ym. 2010, 51–52.)
Kun vanhemmuus on heikkoa, siihen tarvitaan vahvistusta. Päihdeongelmaisella ei ole toimintatapoja vanhemmuudessa, perheessä ei vietetä yhteistä aikaa ja sen myötä kokemukset vanhemmuudesta ovat heikkoja. Päihdevanhemmat kokevat, että lastensuojelullisin tukitoimin, kuten perhepalveluiden ja terapioiden kautta on mahdollista peilata omaa vanhemmuutta. Vaikka vanhemmuus on opettelua ja tilanteet voi olla arjessa epävarmoja, vanhemmat kokevat ilon ja onnistumisen aiheita sekä oivalluk- sia arjessa omien lapsien kanssa. (Pirskanen ym. 2016, 52–53.)
Aalto ym. (2015, 116) nostavat esille, miten työskentelyn onnistumiselle olisi tärkeää, että lastensuo- jeluviranomaiset nähtäisiin perheen yhteistyökumppaneiksi, joita ei tarvitse vältellä. Lastensuojelu- viranomaiset tekevät yhteistyötä perheen kanssa työskentelevien tahojen kanssa ja tarjoavat tukitoi- mia perheen auttamiseksi. Tarvittaessa lastensuojelun on kuitenkin ryhdyttävä toimiin lapsen edun turvaamiseksi, jolloin voidaan joutua turvautumaan esimerkiksi vastentahtoiseen huostaanottoon.
4 KIRJALLISUUSKATSAUKSEN TOTEUTTAMINEN
4.1 Tutkimuskysymys
Päihdeongelma yleisesti on ilmiö, josta helposti vaietaan perheen sisällä. Päihdeperheisiin liittyy myös muita ongelmia. Päihteet voivat aiheuttaa lapsen elämään pitkäaikaisiakin seurauksia, jopa ai- kuisuuteen saakka. Sosiaalisten ongelmien periytymisen kierteen katkaiseminen on sosiaalityön yksi tavoite, mutta se on haasteellinen tehtävä. Lastensuojelu on tässä suhteessa avainasemassa, vaikka sen rooli nähdään usein perheiden silmissä negatiivisena asiana. Lähdin tutkimaan lastensuojelun roolia päihdeperheissä, millaiset asiat tukevat perheiden muutosprosessia.
Kandidaatin tutkielman tavoite on saada tietoa, miten lastensuojelu voi tukea päihdeperheitä? Tar- kentavat tutkimuskysymykset ovat:
- Millaisia kokemuksia päihdeperheillä on lastensuojelusta?
- Mitkä asiat koetaan perheitä tukevina käytänteinä ja mitä tulisi kehittää?
Hakuja toteutettiin Finna-haulla, Jyväskylän yliopiston Finna-haulla, Kuopion Kaupungin kirjaston- haulla, Arto-tietokannasta, Janus ja Yhteiskunta –lehdistä. Väitöskirja hakua toteutettiin Itä-Suomen, Tampereen ja Helsingin yliopistojen tietokannoista. Käytettynä tietokantona oli myös Google Scholar -hakupalvelu. Lasinen lapsuus sivustolle on koottu artikkeleita ja tutkimuksia perheisiin liittyvään päihteiden käyttöön. Tätä sivustoa myös hyödynnettiin aineistoa kasattaessa.
Aineiston hakua toteutettiin hakusanoilla ”lastensuojelu”, ”päihteet”, ”päihdeongelma”, ”päihde- perhe”, ”lasinen lapsuus” sekä yhdistelmä hakua ”lastensuojelu AND päihteet”. Kansainvälisten läh- teiden osalta hakua toteutettiin sanoilla ”childprotection”, ”childprotection AND alcohol” ja ”family AND alcohol”.
4.2 Menetelmä
Kandidaatin tutkielma on tehty kirjallisuuskatsauksena. Salminen (2011) kertoo, että kirjallisuuskat- sauksen tavoitteena on teorian arviointi, kehittäminen sekä rakentaminen. Kirjallisuuskatsauksen avulla voidaan tarkastella jo tehtyjä tutkimuksia. Menetelmän avulla voidaan luoda kokonaiskuvaa
tutkittavasta ilmiöstä peilaten nykyhetkeä sekä historiaa. Tämän järjestelmällisen menetelmän avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä julkaistuista tutkimusaineistoista. Menetelmä ei ole vain tutkimusten luettelointia, vaan tavoitteena on tiivistää ja arvioida tuloksia. Kuten muissakin metodeissa, myös kirjallisuuskatsauksessa tulee toteutua tutkimuksen peruselementit, kuten kriittisyys, julkisuus ja ob- jektiivisuus. (Salminen 2011, 7–11.)
Kirjallisuuden tulkinnassa luodaan kokonaiskäsitys teoksen merkityksestä. Tämän jälkeen on mah- dollista arvioida yksityiskohtia. Kirjallisuuden tulkinnassa on kyse, miten tekstien välisiä yhteyksiä arvioidaan ja tulkitaan. Asioita asetetaan tulkinnan jälkeen kategorioihin. Tulkintaa on jo se, että huo- mio kiinnittyy johonkin tekstin osaan. Tällöin aktivoituu jo havaitseminen merkityksellisten asioiden esille nostamisessa. (Mikkonen 2001, 76, 83.)
Teemat voivat yhdistää teoksia. Teema ei pelkästään ole ominainen yhdelle tekstille, vaan sen tulee yhdistää erilaisia tekstejä ja teoksia. Teeman löytyminen tekstistä nousee suurempaan merkitykseen.
(Suomela 2001, 152.) Kirjallisuuskatsaukseen valittavan aineiston tulee olla yhteydessä toisiinsa, mutta myös tutkittavaan ilmiöön. Liian suurella aineiston määrällä voi tulla ongelmaksi se, että ai- neistoon ei ole aikaa syventyä ja yhteys muihin aineistoihin jää löysäksi. Kirjallisuuskatsauksen to- teuttamisessa on tärkeää, että olennainen aineisto valikoidaan mukaan tarkasteluun. (Metsäpuuronen 2005, 38.)
Kirjallisuuskatsaukset voidaan jakaa kuvailevaan kirjallisuuskatsaukseen, systemaattiseen kirjalli- suuskatsaukseen sekä meta-analyysiin. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on valittu kirjallisuuskatsauk- sen tyypiksi meta-analyysin. Meta-analyysissä rajataan aihe, määritellään tutkimusongelmat sekä ta- voitteet. Tutkimusongelmaan peilaten pyritään löytämään sopiva aineisto. Aineistot rajataan ja löy- dettyjä tutkimustuloksia arvioidaan. Teksteistä nostetaan esille olennaisia asioita, joita ryhmitellään ja luokitellaan. Näiden lopputuloksena syntyy yhtenäinen tutkimustulos kirjallisuuskatsauksen muo- dossa. (Salminen 2011, 12, 18–19.) Meta-analyysissä yhdistetään pienempiä tutkimustuloksia osaksi suurempia kokonaisuuksia (Metsäpuuronen 2005, 38).
Kirjallisuuskatsauksen eteneminen tapahtui tutkimuskysymyksen rajaamisen jälkeen aineistoon tu- tustumisella. Lastensuojelun roolia päihdeperheissä on sivuttu tutkimuksissa, mutta varsinaisesti suo- raan tutkimusta aiheeseen liittyen oli haasteellista löytää. Aineistosta etsittiin lastensuojeluun ja päih- deperheisiin liittyen tehtyjen tutkimusten osa-alueita, joissa lastensuojelun roolia päihdeperheissä oli tutkittu.
Aineistosta poimittiin esille ne aineistot, jotka olivat tärkeitä oman työn ja tutkimuskysymysten kan- nalta. Löydetyistä aineistoista nostettiin esille ne asiat, joista saatiin vastauksia asetettuihin tutkimus- kysymyksiin. Listauksien jälkeen vastauksista löytyi yhtäläisyyksiä ja samankaltaisuuksia. Tämän jälkeen asioita lähettiin luokittelemaan ja ryhmittelemään. Näin syntyi kategorioita, joille annettiin aineistoa kuvaava nimi, joka vastaa tutkimuskysymykseen.
4.3 Aineisto
Kirjallisuuskatsaukseen on koottu aineistoa neljästä väitöskirjasta, kahdesta tutkimusraportista, yh- destä ammattilaiskyselystä, yhdestä artikkelista sekä yhdestä julkaisusta. Taulukossa 1 on luetteloitu kirjallisuuskatsauksessa käytetyt aineistot. Aineistojen sisällöt on avattu vielä taulukon jälkeen.
Taulukko 1. Tutkimusaineisto
Kirjoittaja/Teos Julkaisu- vuosi
Julkaisun nimi Julkaisun tyyppi
Eidukevičiūtė Julija 2013 Family social work practices in the context of transitional lithua- nian society
Lapin yliopisto, väitöskirja Hakkarainen Tyyne 2010 Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten näkemyksiä van-
hempien päihteidenkäytöstä kärsivien lasten auttamisesta
Lasinen lapsuus – ammattilaiskysely Itäpuisto Marjatta 2005 Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä
lapsuudesta
Kuopion yli- opisto, väitöskirja Kestilä Sointu 2016 Nuoreksi aikuiseksi epävakaassa kasvuympäristössä: nuorten
kokemuksia arjessa selviytymisestä ja kasvuolosuhteista lasten- suojelulapsena
Oulun yliopisto, väitöskirja
Perälä Marja-Leena, Kanste Outi, Halme Nina, Pitkänen Tuuli, Kuussaari Kristiina, Partanen Airi, Nykänen Sirpa
2014 Vanhempien päihdepalveluissa – tuki, osallisuus ja yhteistoi- minta
THL, tutkimusra- portti
Pitkänen Tuuli, Kaskela Teemu, Halme Nina, Pe- rälä Marja-Leena. Lapsi- perheiden hyvinvointi 2014
2014 Päihdehoidossa olevien vanhempien huolet ja tuen tarpeet sekä kokemukset palveluista.
THL, tutkimusra- portti
Pohjolainen Auli 2019 Julkista lastensuojelun perhetyötä yksityiskodissa Jyväskylän yli- opisto, väitöskirja Simonen Jenni, Kataja
Kari, Pirskanen Henna, Holmila Marja, Tigerstedt Christoffer. Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot – vanhemmat, lapset ja al- koholi
2013 Kun vanhempi juo liikaa –nuorten kokemukset ja voimavarat THL, julkaisu
Sinko Päivi, Virokannas Elina
2009 Rajallisia äitiysidentiteettejä - Huumeita käyttäneiden naisten kertomuksia lastensa huostaanotoista.
Janus lehti, artik- keli
Väitöskirjoista valikoitui kirjallisuuskatsaukseen Itäpuiston (2005), Kestilän (2016), Pohjolaisen (2019) ja Eidukevičiūtė (2013) väitöskirjat. Itäpuiston (2005) tuo väitöskirjassaan esille näkökulmia päihdeperheissä elämisessä. Hän on tutkinut, millaista on elää alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa, tarkastellen käsityksiä elämisestä alkoholistiperheessä sekä miten lapset selviytyvät alkoho- liperheessä kasvamisesta. Väitöskirjan aineistona on ollut Itäpuiston omat tekemät haastattelut, kir- jeitä ja sähkö-postiviestejä, jotka liittyvät hänen omaan lisensiaattinsa työhön sekä kirjoituskilpailun tekstejä. (Itäpuisto 2005, 51–52.)
Kestilän (2016) väitöskirja kuvaa yhdentoista nuoren kokemuksia arjessa selviytymisessä epäva- kaassa ympäristössä, päihdeperheissä sekä kokemuksia lastensuojelun sosiaalityön tukitoimista. Kes- tilä on alkuun tarkastellut 117 kriisiperheen asiakirjoja ja haastatteluja, eri kunnan alueelta. Perheissä on ollut vakava päihdeongelma. Perheistä on haastateltu ensin 11 nuorta. Tutkimukseen on valikoi- tunut lopulta 6 nuorta, jotka ovat olleet 15–25-vuotiaita. (Kestilä 2016, 58, 75.)
Pohjolaisen (2019) toteuttama väitöskirja kuvaa vanhempien ja työntekijöiden näkemyksiä perhetyön ja yksityiskodin merkityksestä toimintaympäristönä. Tarkastelussa on myös lastensuojelun perhetyö ja koti toimintaympäristöä. Yksilöhaastatteluihin osallistui kahdeksan perhetyöntekijää ja kuusi per- hettä. Perheistä haastatteluun osallistui vanhempi. (Pohjolainen 2019, 57, 59.)
Eidukevičiūtė (2013) kuvaa Liettuan sosiaalityön käytäntöjä heidän muuttuvassa yhteiskunnassa. Ta- voitteena on ollut kuvata sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä työkäytännöistä perheen kanssa. Haas- tattelututkimukseen osallistui viisi sosiaalityöntekijää. (Eidukevičiūtė 2013, 7–8.)
Kirjallisuuskatsauksen kaksi tutkimusraporttia liittyvät lapsiperheiden hyvinvointiin. Lapsiperheiden hyvinvointi (2014) on osa Suomalaisten hyvinvointi tutkimussarjaa, jossa on vuonna 2012 toteute- tusta tutkimuksesta tuloksia lapsiperheiden hyvinvoinnista ja erityistilanteista. Pitkänen, Kaskela, Halme ja Perälä (2014) kokoavat artikkelissaan pienten lasten vanhempien näkemyksiä lasten ja per- heiden palveluista, haastatteluihin oli osallistunut 34 vanhempaa. Vanhemmat olivat keskimäärin alle 30-vuotiaita ja heillä oli alle 9-vuotias lapsi. Vanhemmat ovat olleet päihdepalvelussa, osallistuen laitoskuntoukseen. (Pitkänen ym. 2014, 275.)
Perälä, Kanste, Halme, Pitkänen, Kuussaari, Partanen ja Nykänen (2014) kuvaavat THL:n raportissa tutkimustuloksia vanhempien näkemyksistä heidän perhetilanteestaan, tuen tarpeistaan sekä osalli- suudesta päihdepalveluissa. Tutkimukseen osallistuneilla vanhemmilla oli päihdeongelmia. Aineistoa
koottiin haastatteluista, johon osallistui 34 vanhempaa sekä vertailukohtana haastatteluille käytettiin postituskyselyä, johon vastauksia oli 914. Postituskyselyyn on vastannut työntekijöitä ja esimiehiä sosiaali-, terveys- ja opetusalalta. (Perälä 2014, 35–37.)
Simonen, Pirskanen, Kataja, Holmila ja Tigerstedt (2016) tuovat esille julkaisussa aikuisten tuomia kokemuksia omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan vanhempien juomisesta. Julkaisussa on tarkas- teltu 25:den aikuisen kokemuksia nuoruudesta. (Simonen ym. 2016, 66–67.)
Aineistossa on mukana ammattilaiskysely sekä artikkeli. Hakkarainen (2010) on koonnut Lasinen lapsuus -ammattilaiskyselyn, joka toteutettiin vuonna 2010. Kyselyyn osallistui 1550 ammattilaista, jotka työskentelivät lasten parissa. Tutkimuksella selvitettiin kuinka usein he kohtaavat vanhem- piensa päihteidenkäytöstä kärsiviä lapsia, kuinka heitä pystyy auttamaan ja millaista tukea ammatti- laiset toivovat. (Hakkarainen 2010, 3.)
Sinko ja Virokangas (2009) kuvaavat artikkelissaan äitien kokemuksia huostaanotoista. Äideillä on huumeidenkäyttö taustaa. Artikkeliin on koottu neljän äidin kertomukset sekä kertomuksia 18 haas- tattelusta. (Sinko ym. 2009, 104.)
5 TULOKSET
Aineistosta nousee esille neljä keskeistä teemaa tutkimuskysymyksien ympärille. Päihdeperheiden kanssa työskentelyssä nousee esille, miten haasteellinen päihdeongelma on perheelle itselleen ja sen esiin tuominen ulkopuolisille ei ole helppoa. Toiseksi lastensuojelun työskentelyprosessia ei koeta selkeäksi tai asiakaslähtöiseksi. Perheet kokevat usein jäävän prosessin ulkopuolelle. Kolmanneksi perheet hyötyvät eniten arkeen liittyvistä työtavoista ja käytännöistä. Neljänneksi päihdeongelma il- miönä näyttäytyi aineistossa haasteena, johon toivottiin niin perheiden kuin ammattilaisten toimesta lisää tietoutta.
5.1 Vahvana ja heikkona oleminen
Päihdeperheiden ei ole helppoa nostaa esille perheen sisäisiä ongelmiaan. Itäpuisto (2005, 91) nostaa esille näkökulman, että sosiaalitoimistoon tulee vain murto-osa perheistä, joissa on päihdeongelma.
Pitkäsen ym. (2014) mukaan päihdeongelmista kärsivien lasten vanhemmilla huolet liittyvät usein omaan vanhemmuuteen. Oma jaksamattomuus, taitojen puute, häpeä ja alkoholiongelma varjostavat lapsiperheen arkea. (Pitkänen ym. 2014, 279–280.)
Päihdeperheet tuovatkin esille haasteen vahvana ja heikkona olemisessa työskentelyssä. Vanhempien tulee näyttää lastensuojelulle vahvoina, mutta samalla pyytää apua. (Perälä ym. 2014, 81.) Huumeäi- dit kuvaavat sosiaalityöntekijät kasvottomiksi toimijoiksi, jotka arvioivat tilannetta ja tietävät kaiken.
Sosiaaliviranomaisia kuvataan enemmän kontrolloijina päihteettömyyteen kuin tuen antajina. (Sinko ym. 2009, 114–115.) Päihdeperheet kokevat, että he kulkevat talutusnuorassa, tästä esimerkiksi nos- tetaan huumeseuloissa käyminen. (Perälä ym. 2014, 81.) Aineistossa näkyy selkeästi lastensuojelun kaksinainen rooli, toimia kontrolloijana ja tukijana.
Päihdeperheessä päihdeongelmaisen tulee saada apua ja ymmärtää että hänen ongelmansa aiheuttavat ongelmia myös muille lähipiirissä oleville ja perheen jäsenille. Kun päihdeongelmainen saa apua, myös muuta perhettä pystytään auttamaan. (Eidukevičiūtė 2013, 144.) Pitkänen (2014, 279–280) ko- rostaa, että päihdeongelmasta huolimatta perhe toivoo ongelmiin puuttumista aikaisemmin.
Lastensuojeluun liittyvät pelot ovat usein esteenä hakeutumisessa hoitoon (Perälä ym. 2014, 81). Itä- puisto (2005) tuo esille, että juuri sosiaaliviranomaisten puuttumista päihdeperheiden ongelmiin kui- tenkin kaivataan. Perheet kokevat, että juuri viranomaisilla on ainoa mahdollisuus puuttua perheen sisäisiin ongelmiin. Usein alkoholiongelmaisilla vanhempien läheisverkostossa on samanlaisia on- gelmia. Läheiset usein kuitenkin ummistavat silmiään ongelmilta, eivätkä näin uskalla puuttua on- gelmiin. (Itäpuisto 2005, 91–93.)
Ongelmista halutaan vaieta, ei pelkästään viranomaisille, mutta myös lähipiirille. Päihdeongelman esille tuominen tuo leiman ja pelätään juorujen leviämistä. Päihdeongelma perheessä voi vaikuttaa kaverisuhteisiin lapsilla, jonka vuoksi asioita mieluummin peitellään ja salaillaan. (Simonen ym.
2016, 75–76.)
Kestilä (2016) tuo esille, että kotihälytystilanteissa lapset salailevat todellisuutta. He jäävät mieluum- min asumaan tuttuun paikkaan, vaikka aikuisen huolenpitoa ei olisikaan kotona. Lapset pelkäävät puhumista myös vanhempien takia, mitä heille tapahtuu, jos asiat tulevat julki. Tuloksissa käy ilmi, että lapset kokevat epäoikeudenmukaiseksi sen, että lapset siirretään muualle asumaan, vaikka aikui- set käyttävät päihteitä. Ensisijaisesti toivotaan, että sijoituksiin päästäisiin sukulaisten luo. Nuorilla on myös kokemuksia, että sijaisperheissä ei aidosti haluttu viedä heidän elämäänsä eteenpäin. (Kestilä 2016, 120–123, 126.)
Suhde omaan sosiaalityöntekijään jää usein etäiseksi nuorten kuvaamana. Vanhemmat vievät tilaa keskustelussa kriisitilanteissa. Lapset kokevat hetkellistä helpotusta sosiaalityöntekijän tapaamisesta, mutta tilanne palaa usein pian samaan. Omista asioista puhuminen saattaa olla usein haasteellista kotona, sillä vanhempien reaktiota pelätään. Toimistolla asioista puhuminen on parempi ratkaisu.
Toimistolla tapaamisesta tulee luoda turvallinen tilanne lapselle. (Kestilä 2016, 124–125.) Lapsen kuulemisessa tulisi huomioida tilan vaikutus osallisuuden toteutumisessa.
Vaikeista olosuhteista huolimatta päihdeperheiden lapset eivät toivo huostaanottoa. Perheen elämä on heille arkea ja suhde omiin vanhempiin on merkityksellinen ongelmista huolimatta. Vaikka sosi- aaliviranomaisten puuttumista ongelmiin toivotaan, niin toisaalta pelätään, mitä siitä voi seurata. (Itä- puisto 2005, 92.) Lastensuojelun puuttumista tilanteeseen ja perheeseen kohdistuvaa valvontaa saa- tetaan paeta muuttamalla syrjempään asumaan (Eidukevičiūtė 2013, 144). Päihdeperheissä elävät lap- set kantavat paljon vastuuta perheestä, mutta myös vastuuta perheestä ulospäin. Nuoret saattavat itse ottaa yhteyttä viranomaisiin, jotta perheen eri jäsenille saataisiin apua ja tukitoimia perheen tilanteen parantamiseksi. (Simonen ym. 2016, 70.)
Päihdepalveluita käyttäneillä vanhemmilla lähes kaikilla on kokemuksia lastensuojelusta. Vanhem- mat kuvaavat, että ovat saaneet tukea lastensuojelulta. Vanhempien oma suhtautuminen lastensuoje- luun on ollut alkuun epäilevää. (Perälä ym. 2014, 81.) Sinko ym. (2009) tuovat esille, että lastensuo- jelu on koettu huumeäitien haastatteluissa auttajana ja kumppanina. Äitien arki lapsien kanssa on haasteellista päihdemaailman takia, joka vetää voimakkaasti puoleensa. Usein se on voimakkaampaa kuin oman lapsen kanssa eläminen. Äidit pyrkivät sinnittelemään arjessa, vaikka aina taitoja tavalli- sen arjen elämiseen ei ole. Äidit kuvaavat ymmärtävän oman tilanteen. He ymmärtävät myös, että omat teot vaikuttavat sijoituksiin. Usein he toivovat sijoitusta lähipiiriin. (Sinko ym. 2009, 110–113.)
5.2 Työskentelyprosessin selkeys
Tavoitteellinen, selkeä ja asiakaslähtöisten työskentely on merkittävää työskentelyn onnistumisen kannalta. Lastensuojeluun liittyvillä sopimuksilla ja suunnitelmilla ei ole merkitystä, jos perhe ei pysty niihin sitoutumaan. Perheen ja lasten kuulemista ei tulisi sivuuttaa. Kestilä (2016) korostaa, että lastensuojeluasiakirjojen, sopimusten ja suunnitelmien ei koeta vievän asioita eteenpäin. Sopimuk- sien sisältö ei auta muuttamaan perheen arkea. Lapsien kuuleminen ja lapsen huomioiminen jää myös vähäiseksi, häviten suunnitelmien ja vanhempien ongelmakäyttäytymisen varjoon. Lapset ovat koke- neet, että vanhempia ei tarpeeksi vastuuteta omien lasten hoitoon. Tukitoimina perheen vaikeisiin tilanteisiin vanhemmille järjestetään usein käyntejä A-klinikalle, kun taas lapset ohjataan perheneu- volan palveluihin. (Kestilä 2016, 126–127.)
Pohjolainen (2019) korostaa, että tavoitteet tulee olla sellaisia, että perhe pystyy niihin sitoutumaan.
Yhteiset aloituspalaverit ovat tärkeä pohja työskentelylle ja sosiaalityöntekijän mukana olo perhetyön eri vaiheissa koetaan tärkeäksi. Lastensuojelun perhetyössä tulee korostaa myönteistä ajattelua han- kalissakin tilanteissa. Perälä (2014) puolestaan nostaa esille tasavertaisen kohtelun lastensuojelu- työssä. Lastensuojeluun toivotaan tavoitteellisia palavereita, joissa asioista puhutaan niin, että kaikki osapuolet ymmärtävät toisiaan. Tasavertaisuus nousee haastatteluiden perusteella elementiksi, jonka ei aina koettu toteutuvan. Päihdevanhemmilla on kokemuksia, että heidän näkemyksiänsä on sivuu- tettu lapsen asioissa. Etävanhemmilla on myös samanlaisia kokemuksia. Vanhemmat, joilla on kes- kenään hyvät välit, kokevat kohtelunsa tasavertaiseksi. (Perälä ym. 2014, 80; Pohjolainen 2019, 85–
87, 117–118.)
Pitkänen ym. (2014) tuovat esille, että lastensuojelullisten toimenpiteiden koetaan olevan epäselviä ja ne on tehty ohi vanhempien. Osa hoidoista on koettu olevan ns. ”pakkohoitoja”. Päihdehoidoissa työskentelyssä tärkeitä elementtejä ovat luottamus ja rehellisyys. (Pitkänen ym. 2014, 281–282.) Huostaanottoprosessista ei vanhemmilla tullut tietoa ja se aiheuttaa monenlaisia sekavia tunteita.
Huostaanotto tilanteissa vanhemmat kokevat, että heidät työnnetään syrjään. (Perälä ym. 2014, 81.) Huostaanottotapauksissa vanhemmat ovat huolissaan lapsen tilanteesta sekä hoidon laadusta. Huos- taanotto synnyttää myös häpeän tunteita vanhemmissa. (Pitkänen ym. 2014, 279–280.) Huostaanotto näyttäytyy aineistossa traumaattisena kokemuksena koko perheelle.
Huostaanotto koetaan tunteita herättäväksi prosessiksi. Huostaanoton jälkeen äidit kuvasivat oman tilanteen romahtamiseksi, jolloin helposti päihdemaailma vie. Äidit kokevat, että jäävät ilman sosi- aaliviranomaisten tukea. (Sinko ym. 2009, 114.) Huumeäitien tarinoissa nousee esille, että syitä rai- tistumiseen ovat raskaus, lapsen saaminen ja huostaanoton kautta lapsen menettäminen. Raitistumi- nen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä omat kyvyt ovat heikot, vaikka motivaatiota olisikin. Usein ti- lanne vaatii pohjalla käymistä, ennen kuin oma motivaatio raitistumiseen käynnistyy. (Sinko ym.
2009, 115.)
Sijoitusprosesseista kokemukset eivät kaikki ole huonoja, vaan nuoret kuvaavat myös positiivisia ko- kemuksia. Nuoret ovat kuvanneet sijoituspaikan aikuisten olevan turvalliset aikuiset, joihin voi luot- taa. Niiden ja omien lähisukulaisten kanssa on pystynyt luomaan oman tukiverkoston arkeen. Sijoitus on voinut olla pelastus kaaosmaiselta elämältä. Sopeutuminen sijoituspaikkaan on koettu onnistu- neena. (Simonen ym. 2016, 76–78.)
Päihdeperheiden vanhemmat nostivat esille toiveen, että työntekijän voisi vaihtaa lastensuojelussa, jos yhteistyö ei toimi. Vanhemmat kokevat, että päätökset perheitä kohtaan tehdään usein paperilla, ei niinkään tapauskohtaisesti. (Perälä ym. 2014, 81.) Moniammatillisen verkoston työskentely koe- taan sekavana, eikä sen merkitystä tiedostettu. Usein on myös epäselvää, että vastuu lapsen asioista kuuluu sosiaalityöntekijälle. (Kestilä 2016, 129–130.)
5.3 Arkeen kiinnittyvä työskentely
Päihdeperheet kokevat eniten hyötyä työkäytännöistä, jotka kiinnittyvät arkeen. Perälä ym. (2014) sekä Pitkänen ym. (2014) tuovat esille, että päihdepalvelujen käyttäjät ovat kokeneet hyvinä perhe- palveluista konkreettiset asiat, kuten lastenhoitoapu arjessa sekä kriisitilanteissa. Päihdekuntoutumi- nen vie voimia ja vanhemmat toivovat aikaa siksi myös itselleen. Hyviä kokemuksia on syntynyt päivähoidosta, ohjauksesta talousasioiden selvittelyyn ja erilaisten tukien hakemisesta yhdessä. (Pe- rälä ym. 2014, 79; Pitkänen ym. 2014, 279–280.)
Pohjolainen (2019) nostaa esille, että perhetyöntekijöiltä saa apua arjen askareisiin, lastenhoidollisiin tehtäviin sekä mahdollisti vanhemmille aikaa perheen muiden lasten kanssa. Työntekijä on myös ai- kuiskontakti kodin ulkopuolelle, tarjoten mahdollisuuden keskusteluihin aikuisen kanssa. Lastensuo- jelun perhetyössä tärkeäksi elementiksi nousee perhetyöntekijän persoona, kuinka työntekijä ottaa
palautetta vastaan. (Pohjolainen 2019, 85–87.) Kestilä (2016, 128) nostaa esille, että taloudelliset tuet tukevat perhettä oikein annettuna. Maksusitoumukset ja avustukset harrastuksiin tukevat lapsia suo- raan. Rahallinen tuki usein päätyy vanhempien väärinkäyttöön, päihteisiin. Simonen ym. (2016, 69) tuovat esille, että vanhempien päihteiden käyttö vaikutti lasten harrastuksien kaventumiseen. Rahaa maksullisiin harrastuksiin ei ollut, kaikki rahat menivät päihteisiin.
Hyvinä palveluina päihdeperheiden kanssa koetaan mielenterveysneuvola, työvoimatoimisto, sosiaa- lityöntekijä ja neuvola. Vertaisryhmät, perheleirit ja pariterapia saavat myös kiitosta. Lastensuojelu on tukenut perheitä perhetyöllä sekä erotilanteiden selvittelyssä mukana olemisessa. Nämä on koettu toimiviksi asioiksi. (Perälä ym. 2014, 81–82.) Avioero tapauksissa toivotaan tukea irtiottoon suh- teesta sekä tietoa omista oikeuksista suhteessa omaan lapseen (Pitkänen ym. 2014, 279–280).
Myös Pitkänen ym. (2014) nostavat esille, että perhettä tukevina palveluina koetaan perhehoito, pa- riterapia, erilaiset ryhmät ja perheleirit. Päihdehoidoissa työskentelyssä tärkeitä elementtejä ovat luot- tamus ja rehellisyys. Päihdehoitoihin pääseminen koetaan haasteellisena. (Pitkänen ym. 2014, 281–
282.) Kestilä (2016) tuo ilmi, että koulun rooli lapsen tukemisessa koetaan vähäisenä. Kuraattorin rooli korostuu selkeästi, tästä palvelusta koetaan saavan tukea. (Kestilä 2016, 129–130.)
Tärkeänä apuna päihdeperheissä koetaan vertaistuen saaminen. Keskustelun kautta on mahdollisuus peilata omia kokemuksia. Nuoret nostavat luonnolliseksi tavaksi internetin maailman, josta saa ver- taistukea, mutta myös tietoa päihdeongelmiin liittyen. Vertaistuki tuo lohtua, mutta antaa myös voi- maa. Löytyipä keskustelutuki ammattilaisen, lähiverkoston tai internetsivuston kautta, niin tärkeintä on, että paikka omien ajatusten peilaamiseen löytyy. (Simonen ym. 2016, 76–78.)
5.4 Päihdetietouden lisääminen
Päihdeongelmiin liittyvän tietouden, koulutuksen ja ymmärryksen lisääminen nousee esille niin am- mattilaisten kuin perheidenkin näkökulmasta. Pohjolainen (2019) tuo esille, että päihteistä puhumi- nen saattaa tuottaa häpeää, jonka vuoksi niistä puhuminen voi olla vaikeaa. Niistä puhuminen kuiten- kin kuuluu lastensuojeluun, sillä se nostaa esille lapsen edun toteutumista päihdeperheissä. (Pohjo- lainen 2019, 109, 128.)
Perheiden kanssa työskenteleville tahoille toivotaan enemmän tietoa päihdeongelman hoidosta ja krii- sitilanteista. (Pitkänen ym. 2014, 282.) Myös Perälä (2014) toteaa, että työntekijöille lastensuojelussa toivotaan lisää tietoa päihdehoidoista sekä korvaushoidosta. Myös neuvolan työntekijöille toivotaan enemmän tietämystä päihdeongelmien hoidosta. (Perälä ym. 2014, 81, 82.)
Pohjolaisen (2019, 100) tutkimuksessa nousee esille perhetyöntekijöiden toive lisäkoulutuksista, joista olisi hyötyä perheissä, joissa on päihde- ja mielenterveysongelmia. Kotikäynneille toivotaan mukaan myös työntekijöitä, joilla on psykiatrista osaamista. Koulutuksen ja toisen ammattilaisen avulla he saisivat enemmän tukea omalle työlle. Tietoa kaivataan lisää muun muassa korvaus- hoidosta, kriisitilanteissa toimimisessa sekä psykiatrisista sairauksista.
Hakkaraisen (2010) mukaan päihdeperheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset toivovat, että heillä olisi joku taho, johon ottaa yhteyttä, jos jokin asia askarruttaa mieltä perheen kanssa työskennellessä.
Yleisesti tietoa halutaan lastensuojelusta ja lainsäädännöstä. Materiaaleja toivotaan siitä, miten alko- holinkäyttö vaikuttaa lapseen. Sekä materiaalia, miten päihdeongelmaa voi käsitellä vanhempien kanssa. Myös vanhemmille annettavaa materiaalia kaivataan. (Hakkarainen 2010, 19.)
6 LOPUKSI
Kiteytettynä aineiston analyysin jälkeen, voi todeta, että päihdeperheiden kanssa työskenneltäessä tulisi kiinnittää huomiota arkeen kiinnittyvään työskentelyyn. Työskentelyn tulisi olla osa selkeää lastensuojelun koordinoimaa prosessia. Perheet ottavat vastuuta työskentelystä, kun he ovat itse luo- massa työskentelyn tavoitteita ja tietävät mitä työskentelyllä tavoitellaan. Tällöin perheet nostavat itse esille ongelmia, joihin he haluavat muutosta. Muutosprosessin tulee lähteä perheestä itsestään, jotta pystyisimme luomaan edellytyksiä muutokseen.
Päihdeongelma vaikuttaa koko perheeseen. On hyvin yksilöllistä, miten päihdeongelma vaikuttaa perheen eri jäseniin. Tulee kuitenkin muistaa, että vanhemmat ovat päävastuussa omien lasten hyvin- voinnista. Jos perheen ongelmat kumpuavat vanhempien päihteidenkäytöstä, tulee ensisijaisesti löy-
tää keinoja muuttaa vanhempien päihteidenkäyttöä. Lapsille niin psykososiaalisen kuin konkreettis- ten tukien antaminen on tärkeää, mutta jos vanhemmat eivät ole valmiita muutosprosessiin ei perhe- tilanne muutu lapsia auttamalla.
Lastensuojelun kaksijakoinen rooli näkyy aineistossa. Lastensuojelun työntekijältä vaaditaan jämäk- kyyttä ja oikeudenmukaisuutta puuttumisessa perheen asioihin. Toisaalta tulisi olla myös ymmärtä- väinen ja lempeä, jotta perheet uskaltaisivat nostaa ongelmia perheen sisällä esille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijältä vaaditaan monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Työskentelyssä ollaan perheen ja lapsen lisäksi yhteistyössä eri yhteistyöverkostojen kanssa. Lain mukaan lapsen kuulemista ei tule sivuuttaa, mutta lapsen mielipiteen huomioiminen jää siltikin päihdeongelmien varjoon. Sosiaalityön- tekijän tulee huomioida lapsen edun toteutuminen ja tehdä tarvittaessa ratkaisuja. Vastuu ratkaisuista on merkittävä lapsen kannalta. Huono sijoituspäätös voi aiheuttaa toisenlaisen trauman lapselle, jonka lähtökohdat ovat jo valmiiksi heikommat.
Perhe on omalla tavallaan suljettu yksikkö, jossa jokaisessa on oma kulttuuri ja toimintatavat. Per- heiden monimuotoisuuden ymmärtäminen auttaa luomaan pohjaa perheiden kohtaamiselle. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla perhe. Perheiden vahvana ja heikkona oleminen luo omalta osalta melkoisen haasteen, että päihdeperheiden ongelmiin päästään vaikuttamaan. Toisaalta voimme pohtia, onko vahvuutta se, kun voimme olla heikkoja. Heikkouden myöntäminen voi olla se asia, jonka kautta voimme lähteä viemään perheen muutosprosessia eteenpäin. Joskus pohjalla käyminen voi olla ainut tie muutokseen. Lastensuojelun mukaan tuleminen perheen tilanteeseen voi sinällään olla jo pysäyt- tävä kokemus perheelle.
Päihdetyössä perheiden parissa tulee tunnistaa perheiden arvokkuus. Lastensuojelullisten toimenpi- teiden pelkääminen voi olla este avun hakemiselle. Yhteys omaan perheeseen koetaan arvokkaaksi, vaikka perheen sisällä olisi ongelmia. Biologinen yhteys omiin vanhempiin on vahva. Onneksi sijoi- tukset omien sukulaisten luo ovat lähtökohta, jolle sijoituksia yhä useammin lähdetään rakentamaan.
Ongelmien aukaisemiseen tarvitaan perheen kuulemista, mutta myös moniammatillista yhteistyötä.
Kaikkien roolit ja prosessin eteneminen tulisi olla kaikille selkeä. Työskentelyssä tulee huomioida perheen tilanteeseen vaikuttava kokonaisuus, jossa jokainen yhteistyötaho tuottaa arvokasta tukea ja tietoa perheen hyväksi.
Päihdeongelma yhdistettynä perheen monimuotoisuuteen on hyvin monimutkainen ilmiö. Päihdetie- touden lisääminen on tärkeä elementti, joka vaikuttaa niin perheen tietoisuuteen päihdeongelmasta,
mutta antaa työkaluja päihdeperheen kanssa työskentelyyn. Tuloksista käy ilmi, että niin ammattilai- set kuin perheet toivovat lisää tietoutta päihteisiin. Päihdeperheen lähipiiri ei yleensä uskalla puuttua ongelmaan. Päihteiden käytön muuttuminen ja huumeongelmien lisääntyminen on myös haaste, jo- hon tulisi pystyä vastaamaan. Koulutukset lisäävät tietämystä, mutta tärkeää olisi lisätä yhteistyötä niiden viranomaistahojen kanssa, jotka kohtaavat päihdeongelmaisia, kuten esimerkiksi poliisit. Yh- teistyöllä pystymme muodostamaan paremmin kuvaa ilmiöstä yhteiskunnan tasolla ja kenties tarkas- telemaan palvelujärjestelmäämme. Sosiaalityön tulisi olla myös kentältä ulospäin tuottavaa tietoa.
Kentältä saatavaa tietoa tulisi viedä eteenpäin ja kehittää palveluja yhteiskunnan tilanteeseen ja asi- akkaiden tarpeisiin nähden. Esimerkiksi vallitseva koronatilanne on vaikuttanut monen yksilön ar- keen, lisäten haasteita elämänhallinnassa.
Päihdeperheessä on usein muitakin haasteita elämänhallintaa liittyen, kuten syrjäytymistä, työttö- myyttä ja mielenterveysongelmia. Matala koulutustaso on usein myös näitä perheitä yhdistävä tekijä.
Haasteet näkyvät arjessa ja heidän elämänhallintansa on heikentynyt. Lastensuojelun tulisi olla vii- mesijainen keino auttaa perheitä. Olisiko olemassa muita keinoja perheen auttamiseen ennen kuin tarvitaan lastensuojelun toimenpiteitä? Ovatko näiden hauraiden perheiden jäsenet jo valmiiksi hei- kommassa asemassa peruspalveluihin nähden?
Päihteiden varjostamassa elämässä perheen jäsenillä ei ole välttämättä riittäviä voimavaroja tai tietoa lähteä hakemaan apua. Arkeen päihteiden varjossa turtuu. Palvelurakenteessa tulisi pystyä tarjoamaan perheille ennaltaehkäisevää tukea arjen haasteisiin. Tarvitaankin peruspalveluissa työntekijöiltä osaa- mista ja rohkeutta tunnistaa päihdeongelmia sekä muita asiakkaiden tarpeita ja ohjata oikeiden pal- veluiden piiriin.
Lastensuojelun ruuhkautuminen on noussut otsikoihin, työntekijät ovat kiireisiä. Jääkö tällöin huo- mioimatta osa avunpyytäjistä? Työskentely kohdistuu kriisiytyneisiin perheisiin, vaikka työnpaino tulisi olla ennaltaehkäisevässä työssä. Lastensuojelutyötä ei tulisi nähdä vain sosiaaliviranomaisten tekemänä työnä vaan se koskettaa kaikkia lasten kanssa työskenteleviä. Peruspalveluiden riittämättö- myys johtaa siihen, että perheet ei saa ajoissa apua ja lastensuojelulta odotetaan sen jälkeen ongelmien ratkaisemista.
Päihdeperheistä haitallisten mallien siirtyminen sukupolvelle toiselle voidaan estää. Lastensuojelun imagon näkeminen vierellä kulkijana, palveluiden järjestäjänä ja perheen tukijana on tärkeää. Imagon
muuttaminen on kuitenkin haasteellista, sillä lastensuojeluun liittyy kontrolli. Perheitä, joissa on on- gelmia, tulisi pystyä kuitenkin auttamaan ennaltaehkäisevästi. Työskentelyn tulisi olla luottamukseen ja avoimuuteen perustuvaa. Tällöin perheet uskaltautuisivat puhumaan perheen sisäisistä ongelmista.
LÄHTEET
Aalto, M., Alho, H. Kiianmaa, K. & Lindroos, L. (toim.). (2015). Alkoholiriippuvuus. Helsinki: Duo- decim.
Bardy, M. (toim.). (2013). Lastensuojelun ytimissä. 4. uudistettu painos. Terveyden ja hyvinvoinnin- laitos: Tampere.
Eidukevičiūtė, J. (2013). Family social work practices in the context of transitional lithuanian society.
Väitöskirja. Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN: ISBN:978-952-484-617-2. Viitattu 9.12.2020.
Hakkarainen, T. (2010). Lasinen lapsuus –ammattilaiskysely 2010. Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten näkemyksiä vanhempien päihteidenkäytöstä kärsivien lasten auttamisesta.
https://lasinenlapsuus.fi/sites/default/files/pdf/lasinen_lapsuus_-ammattilaisky- sely_2010._lasten_kanssa_tyoskentelevien_ammattilaisten_nakemyksia_vanhem- pien_paihteidenkaytosta_karsivien_lasten_auttamisesta.pdf. Viitattu 9.12.2020.
Heino, T., Sylvia, H., Ikäheimo, S., Kuronen, M. & Rajala, R. (2016). Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset. HuosTa-hankkeen (2014–2015) pää- tulokset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 3/2016. Helsinki.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-644-5. Viitattu 10.12.2020.
Holmberg, T. (2003). Lapset ja vanhempien päihdeongelma. Opas vanhemmille, lastensuojelun am- mattilisille ja muille lasten kanssa työskenteleville. Helsinki: Lasten keskus.
Holmila, M. & Ilva, M. (2010). Näkymätön uhri vai pätevä toimija? Vanhempiensa päihteidenkäy- töstä kärsivien lasten mielipiteitä ja selviytymiskeinoja. Teoksessa: Roine, M., Ilva, M. &
Takala, J. (toim.). Lapsuus päihteiden varjossa. Vanhempien päihteidenkäytöstä kärsivät lapset tutkimuksessa ja käytännön työssä. A-klinikkasäätiön raporttisarja nro 57, 47–60.
Hurtig, J. (2006). Lapsen tieto sosiaalityön haasteena. Teoksessa: Forsberg, H., Ritala-Koskinen, A.
& Törrönen, M. Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleenarvi- ointia. Juva: PS-Kustannus, 167–193.
Hyytinen, R. (2013). Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutuksessa. Teoksessa: Bardy, M.
Lastensuojelun ytimessä. Tampere: Juvenes Print. 246–263.
Höykinpuro, M., Sauranmäki, S. & Välimaa, M. (2018). Kuulumisia selvittelevä haastattelu. Teok- sessa: Hyvärinen, S. & Pösö, T. (toim.). Lasten haastattelu lastensuojelussa. PS-kustan- nus: Keuruu, 115–130.
Ihalainen, J. & Kettunen, T. (2017). Turvaverkko vai trampoliini. Sosiaaliturvan mahdollisuudet.
Helsinki: Sanoma Pro.
Itäpuisto, M. (2005). Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta.
Väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 124.
Karoly, L., Kilburn, M. & Cannon, J. (2005). Early childhood interventions: Proven results, future promise. Rand Corporation. https://www.jstor.org/stable/10.7249/mg341pnc. Viitattu 29.12.2020.
Kestilä, S. (2016). Nuoreksi aikuiseksi epävakaassa kasvuympäristössä: nuorten kokemuksia arjessa selviytymisestä ja kasvuolosuhteista lastensuojelulapsena. Väitöskirja. Oulun yliopisto.
Kasvatustieteiden tiedekunta. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526211961.pdf. Viitattu 3.12.2020.
Kotovirta, E. & Österberg, E. (2013). Alkoholin sosiaaliset haitat ja syrjäytyminen. Teoksessa: Pel- toniemi, T. (toim.). Pääasiana alkoholi. Käyttö, haitat, hoito, politiikka nyt ja 2040. Hel- sinki: Lönnberg painot Oy, 84–87.
Metsäpuuronen, J. (2005). Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Jyväskylä: Gummerus.
Mikkola, K. (2001). Lukeminen tulkintana. Teoksessa: Alanko, O & Käkelä-Puumala. Kirjallisuu- dentutkimuksen peruskäsitteitä. Pieksämäki: RT-Print Oy, 64–90.
Mäkelä, R. (2010). Alkoholiongelmat ja perhe. Teoksessa: Seppä, K., Alho, H. & Kiianmaa, K.
(toim.). Alkoholiriippuvuus. Duodecim.
Pekkarinen, E. (2016). Toivottu, kiistelty ja torjuttu. Lastensuojelun avohuolto huostaanottoasiakir- joissa. Teoksessa: Enroos, R., Heino, T. & Pösö, T. Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Juventes Print Oy, 103–125.
Perälä, M-L., Kanste, O., Halme N., Pitkänen T., Kuussaari K., Partanen, A., & Nykänen, S. (2014).
Vanhempien päihdepalveluissa – tuki, osallisuus ja yhteistoiminta. THL raportti 21/2014.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-214-0. Viitattu 29.11.2020.
Pirskanen, H., Holmila, M., Kataja, K., Simonen, J. & Tigerstedt, C. (2016). Alkoholismista toipu- neen paluu vanhemmuuteen. Teoksessa: Holmila, M., Raitasalo, K. & Tigerstedt, C.
(toim.) Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot –vanhemmat, lapset ja alkoholi. Helsinki:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 48–63. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-738-1.
Viitattu 19.1.2021.
Pitkänen, T. Kaskela, T. & Halme, N. & Perälä, M-L. (2014). Päihdehoidossa olevien vanhempien huolet ja tuen tarpeet sekä kokemukset palveluista. Teoksessa: Lammi-Taskula Johanna
& Karvonen Sakari (toim.), Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. THL, 274–285.
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116712/THL_2014_21Teema.pdf?se- quence=1&isAllowed=y. Viitattu 13.12.2020.
Pohjolainen, A. (2019). Julkista lastensuojelun perhetyötä yksityiskodissa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7646-0. Viitattu 14.11.2020.
Raitasalo, K., Holmila, M. & Jääskeläinen, M. (2016). Vanhempien päihdeongelmista aiheutuvat hai- tat lapselle. Teoksessa: Holmila, M., Raitasalo, K. & Tigerstedt, C. (toim.). Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot − vanhemmat, lapset ja alkoholi. Terveyden- ja hyvinvoinnin
laitos. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131418/URN_ISBN_978-952-302- 7381.pdf?sequence=1, 83–96. Viitattu 15.11.2020.
Räty, T. (2020). Lastensuojelulaki. Käytäntö ja soveltaminen. Helsinki: Edita.
Saarnio, T. (2005). Perhetyö lastensuojelussa. Teoksessa: Puonti, A. Saarnio, T. & Hujala, A. (toim.).
Lastensuojelu tänään. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Saastamoinen, K. (2016). Lapsen suojelu: viranomaisten ja muiden toimijoiden välisenä yhteis- työnä: käsikirja arjen toimintaan. Helsinki: Edita.
Saatcioglu, O., Raham, E. & Duran, C. (2006). Role of family in alcohol and substance abuse. Psy- chiatry and clinical neurosciences. Artikkeli. https://doi.org/10.1111/j.1440-
1819.2006.01476.x. Viitattu 29.12.2020.
Salminen, A. (2011). Mikä on kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja hal- lintotieteellisiin sovelluksiin. Vaasan yliopiston julkaisuja, opetusjulkaisuja 62. Vaasa:
Vaasan yliopisto. https://www.univaasa.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-349-3.pdf.
Viitattu 8.11.2020.
Savonen, J. (2019). Päihteiden ”sekakäyttö” puhuttaa – mitä se oikein on? Artikkeli. Haaste 4/2019.
https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste42019/paihteiden8221seka- kaytto8221puhuttaa-mitaseoikeinon.html
Sinko, P. & Virokannas, E. (2009). Rajallisia äitiysidentiteettejä - Huumeita käyttäneiden naisten kertomuksia lastensa huostaanotoista. Artikkeli. Janus vol. 17 (2) 2009, 104–120.
https://journal.fi/janus/article/view/50510/15282. Viitattu 9.11.2020.
Suomela, S. (2001) Teemasta ja sen tutkimisesta. Teoksessa: Alanko, O & Käkelä-Puumala. Kirjal- lisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. Pieksämäki: RT-Print Oy, 141–162.
Simonen, J., Pirskanen, H., Kataja, K., Holmila, M. & Tigerstedt, C. (2016). Kun vanhempi juo liikaa – nuorten kokemukset ja voimavarat. Teoksessa: Holmila, M., Raitasalo, K. & Tigerstedt, C. (toim.) Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot –vanhemmat, lapset ja alkoholi. Hel- sinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 64–82. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302- 738-1. Viitattu 19.1.2021.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. (2020). Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet 2018.
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/huumeet/suoma- laisten-huumeiden-kaytto-ja-huumeasenteet. Viitattu 6.2.2020.
Vorma, H. (2010) Sekakäyttö. Teoksessa: Seppä, K., Alho, H. & Kiianmaa, K. (toim.). Alkoholiriip- puvuus. Duodecim.
