Kiteytettynä aineiston analyysin jälkeen, voi todeta, että päihdeperheiden kanssa työskenneltäessä tulisi kiinnittää huomiota arkeen kiinnittyvään työskentelyyn. Työskentelyn tulisi olla osa selkeää lastensuojelun koordinoimaa prosessia. Perheet ottavat vastuuta työskentelystä, kun he ovat itse luo-massa työskentelyn tavoitteita ja tietävät mitä työskentelyllä tavoitellaan. Tällöin perheet nostavat itse esille ongelmia, joihin he haluavat muutosta. Muutosprosessin tulee lähteä perheestä itsestään, jotta pystyisimme luomaan edellytyksiä muutokseen.
Päihdeongelma vaikuttaa koko perheeseen. On hyvin yksilöllistä, miten päihdeongelma vaikuttaa perheen eri jäseniin. Tulee kuitenkin muistaa, että vanhemmat ovat päävastuussa omien lasten hyvin-voinnista. Jos perheen ongelmat kumpuavat vanhempien päihteidenkäytöstä, tulee ensisijaisesti
löy-tää keinoja muuttaa vanhempien päihteidenkäyttöä. Lapsille niin psykososiaalisen kuin konkreettis-ten tukien antaminen on tärkeää, mutta jos vanhemmat eivät ole valmiita muutosprosessiin ei perhe-tilanne muutu lapsia auttamalla.
Lastensuojelun kaksijakoinen rooli näkyy aineistossa. Lastensuojelun työntekijältä vaaditaan jämäk-kyyttä ja oikeudenmukaisuutta puuttumisessa perheen asioihin. Toisaalta tulisi olla myös ymmärtä-väinen ja lempeä, jotta perheet uskaltaisivat nostaa ongelmia perheen sisällä esille. Lastensuojelun sosiaalityöntekijältä vaaditaan monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Työskentelyssä ollaan perheen ja lapsen lisäksi yhteistyössä eri yhteistyöverkostojen kanssa. Lain mukaan lapsen kuulemista ei tule sivuuttaa, mutta lapsen mielipiteen huomioiminen jää siltikin päihdeongelmien varjoon. Sosiaalityön-tekijän tulee huomioida lapsen edun toteutuminen ja tehdä tarvittaessa ratkaisuja. Vastuu ratkaisuista on merkittävä lapsen kannalta. Huono sijoituspäätös voi aiheuttaa toisenlaisen trauman lapselle, jonka lähtökohdat ovat jo valmiiksi heikommat.
Perhe on omalla tavallaan suljettu yksikkö, jossa jokaisessa on oma kulttuuri ja toimintatavat. Per-heiden monimuotoisuuden ymmärtäminen auttaa luomaan pohjaa perPer-heiden kohtaamiselle. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla perhe. Perheiden vahvana ja heikkona oleminen luo omalta osalta melkoisen haasteen, että päihdeperheiden ongelmiin päästään vaikuttamaan. Toisaalta voimme pohtia, onko vahvuutta se, kun voimme olla heikkoja. Heikkouden myöntäminen voi olla se asia, jonka kautta voimme lähteä viemään perheen muutosprosessia eteenpäin. Joskus pohjalla käyminen voi olla ainut tie muutokseen. Lastensuojelun mukaan tuleminen perheen tilanteeseen voi sinällään olla jo pysäyt-tävä kokemus perheelle.
Päihdetyössä perheiden parissa tulee tunnistaa perheiden arvokkuus. Lastensuojelullisten toimenpi-teiden pelkääminen voi olla este avun hakemiselle. Yhteys omaan perheeseen koetaan arvokkaaksi, vaikka perheen sisällä olisi ongelmia. Biologinen yhteys omiin vanhempiin on vahva. Onneksi sijoi-tukset omien sukulaisten luo ovat lähtökohta, jolle sijoituksia yhä useammin lähdetään rakentamaan.
Ongelmien aukaisemiseen tarvitaan perheen kuulemista, mutta myös moniammatillista yhteistyötä.
Kaikkien roolit ja prosessin eteneminen tulisi olla kaikille selkeä. Työskentelyssä tulee huomioida perheen tilanteeseen vaikuttava kokonaisuus, jossa jokainen yhteistyötaho tuottaa arvokasta tukea ja tietoa perheen hyväksi.
Päihdeongelma yhdistettynä perheen monimuotoisuuteen on hyvin monimutkainen ilmiö. Päihdetie-touden lisääminen on tärkeä elementti, joka vaikuttaa niin perheen tietoisuuteen päihdeongelmasta,
mutta antaa työkaluja päihdeperheen kanssa työskentelyyn. Tuloksista käy ilmi, että niin ammattilai-set kuin perheet toivovat lisää tietoutta päihteisiin. Päihdeperheen lähipiiri ei yleensä uskalla puuttua ongelmaan. Päihteiden käytön muuttuminen ja huumeongelmien lisääntyminen on myös haaste, jo-hon tulisi pystyä vastaamaan. Koulutukset lisäävät tietämystä, mutta tärkeää olisi lisätä yhteistyötä niiden viranomaistahojen kanssa, jotka kohtaavat päihdeongelmaisia, kuten esimerkiksi poliisit. Yh-teistyöllä pystymme muodostamaan paremmin kuvaa ilmiöstä yhteiskunnan tasolla ja kenties tarkas-telemaan palvelujärjestelmäämme. Sosiaalityön tulisi olla myös kentältä ulospäin tuottavaa tietoa.
Kentältä saatavaa tietoa tulisi viedä eteenpäin ja kehittää palveluja yhteiskunnan tilanteeseen ja asi-akkaiden tarpeisiin nähden. Esimerkiksi vallitseva koronatilanne on vaikuttanut monen yksilön ar-keen, lisäten haasteita elämänhallinnassa.
Päihdeperheessä on usein muitakin haasteita elämänhallintaa liittyen, kuten syrjäytymistä, työttö-myyttä ja mielenterveysongelmia. Matala koulutustaso on usein myös näitä perheitä yhdistävä tekijä.
Haasteet näkyvät arjessa ja heidän elämänhallintansa on heikentynyt. Lastensuojelun tulisi olla vii-mesijainen keino auttaa perheitä. Olisiko olemassa muita keinoja perheen auttamiseen ennen kuin tarvitaan lastensuojelun toimenpiteitä? Ovatko näiden hauraiden perheiden jäsenet jo valmiiksi hei-kommassa asemassa peruspalveluihin nähden?
Päihteiden varjostamassa elämässä perheen jäsenillä ei ole välttämättä riittäviä voimavaroja tai tietoa lähteä hakemaan apua. Arkeen päihteiden varjossa turtuu. Palvelurakenteessa tulisi pystyä tarjoamaan perheille ennaltaehkäisevää tukea arjen haasteisiin. Tarvitaankin peruspalveluissa työntekijöiltä osaa-mista ja rohkeutta tunnistaa päihdeongelmia sekä muita asiakkaiden tarpeita ja ohjata oikeiden pal-veluiden piiriin.
Lastensuojelun ruuhkautuminen on noussut otsikoihin, työntekijät ovat kiireisiä. Jääkö tällöin huo-mioimatta osa avunpyytäjistä? Työskentely kohdistuu kriisiytyneisiin perheisiin, vaikka työnpaino tulisi olla ennaltaehkäisevässä työssä. Lastensuojelutyötä ei tulisi nähdä vain sosiaaliviranomaisten tekemänä työnä vaan se koskettaa kaikkia lasten kanssa työskenteleviä. Peruspalveluiden riittämättö-myys johtaa siihen, että perheet ei saa ajoissa apua ja lastensuojelulta odotetaan sen jälkeen ongelmien ratkaisemista.
Päihdeperheistä haitallisten mallien siirtyminen sukupolvelle toiselle voidaan estää. Lastensuojelun imagon näkeminen vierellä kulkijana, palveluiden järjestäjänä ja perheen tukijana on tärkeää. Imagon
muuttaminen on kuitenkin haasteellista, sillä lastensuojeluun liittyy kontrolli. Perheitä, joissa on on-gelmia, tulisi pystyä kuitenkin auttamaan ennaltaehkäisevästi. Työskentelyn tulisi olla luottamukseen ja avoimuuteen perustuvaa. Tällöin perheet uskaltautuisivat puhumaan perheen sisäisistä ongelmista.
LÄHTEET
Aalto, M., Alho, H. Kiianmaa, K. & Lindroos, L. (toim.). (2015). Alkoholiriippuvuus. Helsinki: Duo-decim.
Bardy, M. (toim.). (2013). Lastensuojelun ytimissä. 4. uudistettu painos. Terveyden ja hyvinvoinnin-laitos: Tampere.
Eidukevičiūtė, J. (2013). Family social work practices in the context of transitional lithuanian society.
Väitöskirja. Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN: ISBN:978-952-484-617-2. Viitattu 9.12.2020.
Hakkarainen, T. (2010). Lasinen lapsuus –ammattilaiskysely 2010. Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten näkemyksiä vanhempien päihteidenkäytöstä kärsivien lasten auttamisesta.
https://lasinenlapsuus.fi/sites/default/files/pdf/lasinen_lapsuus_-ammattilaisky- sely_2010._lasten_kanssa_tyoskentelevien_ammattilaisten_nakemyksia_vanhem-pien_paihteidenkaytosta_karsivien_lasten_auttamisesta.pdf. Viitattu 9.12.2020.
Heino, T., Sylvia, H., Ikäheimo, S., Kuronen, M. & Rajala, R. (2016). Lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syyt, taustat, palvelut ja kustannukset. HuosTa-hankkeen (2014–2015) pää-tulokset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 3/2016. Helsinki.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-644-5. Viitattu 10.12.2020.
Holmberg, T. (2003). Lapset ja vanhempien päihdeongelma. Opas vanhemmille, lastensuojelun am-mattilisille ja muille lasten kanssa työskenteleville. Helsinki: Lasten keskus.
Holmila, M. & Ilva, M. (2010). Näkymätön uhri vai pätevä toimija? Vanhempiensa päihteidenkäy-töstä kärsivien lasten mielipiteitä ja selviytymiskeinoja. Teoksessa: Roine, M., Ilva, M. &
Takala, J. (toim.). Lapsuus päihteiden varjossa. Vanhempien päihteidenkäytöstä kärsivät lapset tutkimuksessa ja käytännön työssä. A-klinikkasäätiön raporttisarja nro 57, 47–60.
Hurtig, J. (2006). Lapsen tieto sosiaalityön haasteena. Teoksessa: Forsberg, H., Ritala-Koskinen, A.
& Törrönen, M. Lapset ja sosiaalityö. Kohtaamisia, menetelmiä ja tiedon uudelleenarvi-ointia. Juva: PS-Kustannus, 167–193.
Hyytinen, R. (2013). Lapsen todellistuminen huumeperheen kuntoutuksessa. Teoksessa: Bardy, M.
Lastensuojelun ytimessä. Tampere: Juvenes Print. 246–263.
Höykinpuro, M., Sauranmäki, S. & Välimaa, M. (2018). Kuulumisia selvittelevä haastattelu. Teok-sessa: Hyvärinen, S. & Pösö, T. (toim.). Lasten haastattelu lastensuojelussa. PS-kustan-nus: Keuruu, 115–130.
Ihalainen, J. & Kettunen, T. (2017). Turvaverkko vai trampoliini. Sosiaaliturvan mahdollisuudet.
Helsinki: Sanoma Pro.
Itäpuisto, M. (2005). Kokemuksia alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa eletystä lapsuudesta.
Väitöskirja. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 124.
Karoly, L., Kilburn, M. & Cannon, J. (2005). Early childhood interventions: Proven results, future promise. Rand Corporation. https://www.jstor.org/stable/10.7249/mg341pnc. Viitattu 29.12.2020.
Kestilä, S. (2016). Nuoreksi aikuiseksi epävakaassa kasvuympäristössä: nuorten kokemuksia arjessa selviytymisestä ja kasvuolosuhteista lastensuojelulapsena. Väitöskirja. Oulun yliopisto.
Kasvatustieteiden tiedekunta. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526211961.pdf. Viitattu 3.12.2020.
Kotovirta, E. & Österberg, E. (2013). Alkoholin sosiaaliset haitat ja syrjäytyminen. Teoksessa: Pel-toniemi, T. (toim.). Pääasiana alkoholi. Käyttö, haitat, hoito, politiikka nyt ja 2040. Hel-sinki: Lönnberg painot Oy, 84–87.
Metsäpuuronen, J. (2005). Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Jyväskylä: Gummerus.
Mikkola, K. (2001). Lukeminen tulkintana. Teoksessa: Alanko, O & Käkelä-Puumala. Kirjallisuu-dentutkimuksen peruskäsitteitä. Pieksämäki: RT-Print Oy, 64–90.
Mäkelä, R. (2010). Alkoholiongelmat ja perhe. Teoksessa: Seppä, K., Alho, H. & Kiianmaa, K.
(toim.). Alkoholiriippuvuus. Duodecim.
Pekkarinen, E. (2016). Toivottu, kiistelty ja torjuttu. Lastensuojelun avohuolto huostaanottoasiakir-joissa. Teoksessa: Enroos, R., Heino, T. & Pösö, T. Huostaanotto. Lastensuojelun vaativin tehtävä. Tampere: Juventes Print Oy, 103–125.
Perälä, M-L., Kanste, O., Halme N., Pitkänen T., Kuussaari K., Partanen, A., & Nykänen, S. (2014).
Vanhempien päihdepalveluissa – tuki, osallisuus ja yhteistoiminta. THL raportti 21/2014.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-214-0. Viitattu 29.11.2020.
Pirskanen, H., Holmila, M., Kataja, K., Simonen, J. & Tigerstedt, C. (2016). Alkoholismista toipu-neen paluu vanhemmuuteen. Teoksessa: Holmila, M., Raitasalo, K. & Tigerstedt, C.
(toim.) Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot –vanhemmat, lapset ja alkoholi. Helsinki:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 48–63. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-738-1.
Viitattu 19.1.2021.
Pitkänen, T. Kaskela, T. & Halme, N. & Perälä, M-L. (2014). Päihdehoidossa olevien vanhempien huolet ja tuen tarpeet sekä kokemukset palveluista. Teoksessa: Lammi-Taskula Johanna
& Karvonen Sakari (toim.), Lapsiperheiden hyvinvointi 2014. THL, 274–285.
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/116712/THL_2014_21Teema.pdf?se-quence=1&isAllowed=y. Viitattu 13.12.2020.
Pohjolainen, A. (2019). Julkista lastensuojelun perhetyötä yksityiskodissa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7646-0. Viitattu 14.11.2020.
Raitasalo, K., Holmila, M. & Jääskeläinen, M. (2016). Vanhempien päihdeongelmista aiheutuvat hai-tat lapselle. Teoksessa: Holmila, M., Raitasalo, K. & Tigerstedt, C. (toim.). Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot − vanhemmat, lapset ja alkoholi. Terveyden- ja hyvinvoinnin
laitos. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131418/URN_ISBN_978-952-302-7381.pdf?sequence=1, 83–96. Viitattu 15.11.2020.
Räty, T. (2020). Lastensuojelulaki. Käytäntö ja soveltaminen. Helsinki: Edita.
Saarnio, T. (2005). Perhetyö lastensuojelussa. Teoksessa: Puonti, A. Saarnio, T. & Hujala, A. (toim.).
Lastensuojelu tänään. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
Saastamoinen, K. (2016). Lapsen suojelu: viranomaisten ja muiden toimijoiden välisenä yhteis-työnä: käsikirja arjen toimintaan. Helsinki: Edita.
Saatcioglu, O., Raham, E. & Duran, C. (2006). Role of family in alcohol and substance abuse. Psy-chiatry and clinical neurosciences. Artikkeli.
https://doi.org/10.1111/j.1440-1819.2006.01476.x. Viitattu 29.12.2020.
Salminen, A. (2011). Mikä on kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja hal-lintotieteellisiin sovelluksiin. Vaasan yliopiston julkaisuja, opetusjulkaisuja 62. Vaasa:
Vaasan yliopisto. https://www.univaasa.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-349-3.pdf.
Viitattu 8.11.2020.
Savonen, J. (2019). Päihteiden ”sekakäyttö” puhuttaa – mitä se oikein on? Artikkeli. Haaste 4/2019.
https://www.haaste.om.fi/fi/index/lehtiarkisto/haaste42019/paihteiden8221seka-kaytto8221puhuttaa-mitaseoikeinon.html
Sinko, P. & Virokannas, E. (2009). Rajallisia äitiysidentiteettejä - Huumeita käyttäneiden naisten kertomuksia lastensa huostaanotoista. Artikkeli. Janus vol. 17 (2) 2009, 104–120.
https://journal.fi/janus/article/view/50510/15282. Viitattu 9.11.2020.
Suomela, S. (2001) Teemasta ja sen tutkimisesta. Teoksessa: Alanko, O & Käkelä-Puumala. Kirjal-lisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. Pieksämäki: RT-Print Oy, 141–162.
Simonen, J., Pirskanen, H., Kataja, K., Holmila, M. & Tigerstedt, C. (2016). Kun vanhempi juo liikaa – nuorten kokemukset ja voimavarat. Teoksessa: Holmila, M., Raitasalo, K. & Tigerstedt, C. (toim.) Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot –vanhemmat, lapset ja alkoholi. Hel-sinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 64–82. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-738-1. Viitattu 19.1.2021.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. (2020). Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet 2018.
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/huumeet/suoma-laisten-huumeiden-kaytto-ja-huumeasenteet. Viitattu 6.2.2020.
Vorma, H. (2010) Sekakäyttö. Teoksessa: Seppä, K., Alho, H. & Kiianmaa, K. (toim.). Alkoholiriip-puvuus. Duodecim.