Lehti Lukumäärä Jufoluokitus
Administration in Social Work
1 1
Australian & New Zealand Journal of Family Therapy
1 1
British Journal of Social Work.
3 3
Child & Family Social Work.
2 2
Children & Society 1 1
Informaatiotutkimus 1 1
Janus 3 1
Journal of Public Child Welfare
1 0
Social work rewiev 1 1
Yhteiskuntapolitiikka 1 2
Myös hakukoneet SocIndex ja Scopus listaavat artikkelit tieteellisten luokitusten mukaisesti. Hakukoneet antavat lukumäärät kuinka monta kertaa artikkeliin on viitattu.
Toisena sisäänottokriteerinä on, että artikkelissa tulee olla biologisen vanhemman näkökulmaa sekä asiakassuunnitelmia/suunnitelmallisuuden hyötyä käsiteltynä.
Poissulkukriteereinä on, että tutkimuksen ulkopuolelle jäävät maksulliset artikkelit ja teokset, opinnäytetyöt, uutiset sekä artikkelit, joissa ei ole käsitelty lastensuojelun/sosiaalityön dokumentointia tai vanhemmuuden tukea. Hakutuloksissa oli paljon tutkimuksia, jotka käsittelivät sijaisvanhempien ja adoption kokemuksia, nämä tutkimuksen jäivät ulkopuolelle, koska haluan löytää biologisten vanhempien kokemuksia dokumenteista. Muutamassa aineistoni artikkeleissa sivutaan myös sijaisvanhempien kokemusta, en nähnyt tarpeelliseksi rajata näitä pois, koska sijaisvanhemmat ovat merkittävä tekijä lapsen sijaishuollon aikana ja ovat usein osa dokumenteissa näkyvä osa niin meillä kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Tarkasti suunnitellut hakulausekkeet johtivat siihen, ettei tarvinnut hakuja tarvinnut rajata vuosiluvuilla. Huolellisesti suunnitellut hakulausekkeet kertovat tutkimukseen tarkkaan paneutumiseen. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus on itsenäinen tutkimus, jossa yhtenä tavoitteena on pyrkiä tutkimuksen toistettavuuteen ja virheettömyyteen.
Huolimattomasti tehdyt hakulausekkeet eivät tuota katsaukseen hyödyllistä tietoa.
(Pudas-Tähkä & Axelin 2007,46.)
Hakulausekkeita testatessa havaitsin, että suurin osa dokumentointiin liittyvistä artikkeleista on tehty vuoden 2010 jälkeen, joka mielestäni osoittaa, että vanhempien näkökulman tutkiminen dokumentoinnin kautta on melko tuoretta ja uutta tutkimusta tarvitaan jatkuvasti etenkin kansallisella tasolla. Kansallisten artikkeleita tuli suhteessa kansainvälisiin vähemmän, koska vanhempien näkökulmaa dokumentoinnista on tutkittu vähäisesti ja dokumentoinnin on nähty olevan suomalaisessa sosiaalityössä osaltaan itsestään selvyytenä. Kansallisen aineiston vähyys kertoo mielestäni siitä, että tutkimusta lastensuojelun dokumentoinnista tarvitaan ja dokumentointiin kuuluvat työmuodot tarvitsevat muutosta vanhemman kokemuksen esille tuomisen kautta. Oman systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla haluan nostaa jo aikaisemmin tehtyjä tutkimuksia esille, koska niistä löytyy hyviä käytäntöjä dokumentointitapojen suhteen.
Aikaisemman tutkimuksen tutkimisella voidaan lähteä jatko jalostamaan ja kehittämään tutkimuksessa nousseita teorioita ja menetelmiä.
Narratiivinen synteesi ja tutkimuksen luotettavuus
Aineiston analysoin narratiivisen synteesin menetelmin, jossa aineistosta voidaan tehdä omia taulukkoja, joka mahdollistaa myös vertailevan otteen. Omassa tutkielmassani tarkoituksena on rinnakkain tarkastella suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta.
Taulukot ovat liitteenä tutkielman lopussa. Taulukoinnin jälkeen muodostan omia ryhmiä ja teemoja aineistoista, joista lähden etsimään yhtäläisyyksiä ja eroja. Lopuksi kokoan synteesin teemoittelun perusteella. Eskola ja Suoranta (2003) nostavat esille, että aineistolähtöisen teemoittelun tulisi tapahtua ilman suuria ennakko-oletuksia ja uskon tämän melko hyvin tapahtuvan ainakin kansainvälisen tutkimuksen osalta.
Ennakko-oletuksena on, että vanhemman kokemukset dokumenteista on vierasta suomalaisessa sosiaalityössä, ja tämä tietenkin saattaa ohjata teemoittelua Suomen osalta. Omat ennakko-asenteet on tunnistettava ja tiedostettava teemoittelun ja koodauksen aikana.
Kallio (2006, 22) tuo esille, että aineiston analysointi vaiheella tarkoitetaan aineistoon perehtymistä, ryhmittelyä ja luokittelua. Synteesivaihe ja analyysivaihe kytkeytyvät toisiinsa. Synteesivaiheessa tutkija rakentaa analyysinsä pohjalta kokonaiskuvaa tutkimuskohteestaan. Tutkija nousee analysoimiensa artikkeleiden yläpuolelle.
Aineiston synteesissä keskeistä on nykytilan kartoitus ja määrittely, ongelmakohtien havainnointi sekä lopuksi tulevan tutkimuksen suuntaaminen. Kallion (2006, 23–24) mukaan synteettisestä vaiheesta voi palata vielä kokoamaan lisäainestoa tutkimukseen tai päivittämään tutkimuskysymyksiä. Prosessin aikaisempiin vaiheisiin palaaminen osoittaa, että uutta mielenkiintoista tutkimustietoa löytyy jatkuvasti ja tutkijan omat intressit syventyvät tutkimuksen teon aikana. Aineiston kokoamisvaihe jatkuu läpi koko prosessin ja saa olla näkyvä prosessin tutkimuksen teossa.
Petticrew ja Roberts (2006) toteavat, että systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja narratiivinen synteesi yhdistettynä mahdollistavat tutkijaa näkemään mahdollisimman syvälle aineistoon ja auttavat löytämään vastauksen tutkimuskysymyksiin.
Taulukoinnilla tarkoitetaan sitä, että analysoitavista tutkimuksista kootaan tiedonkeruulista tai taulukko, joka sisältää tutkimusten aiheet, metodit sekä tulokset.
Taulukointi lisää tutkimustulosten läpinäkyvyyttä, ja sen avulla lukijan on helppo tarkastaa, millaisista tutkimuksista tulososio koostuu. Taulukoinnin jälkeen tutkimusten tulokset koodataan ja järjestetään omiin ryhmiin ja teemoihin, ala-ja pääluvuittain.
Ryhmät voidaan muodostaa esimerkiksi tutkimustulosten ristiriitojen tai yhtäläisyyksien mukaan. Omassa tutkielmassani olen lähtenyt muodostamaan ryhmiä erojen ja yhtäläisyyksien mukaan. (Pettigrew & Roberts 2006, 165–172.)
Hyödynsin analyysissani (Pettigrewn & Robertsin sekä Aveyardin 2007) mainitsemaa aineistolähtöistä koodaamista eli pyrin koodaamaan aineiston ilman omia ennakko-oletuksia etsimällä koodit aineistosta itsestään. Koodauksessa on tarkoituksena jakaa aineistoa pienempiin osiin käymällä aineistoa huolellisesti läpi. Aineistolähtöisessä koodaamisessa koodit muodostuvat lukemalla aineistoa ja tarkastelemalla koodien yhtäläisyyttä. (Eskola & Suoranta 2008, 154–156.) Koodasin aineistosta nousseet koodit jaottelemalla ne omiin kansioihin, koska tarkoitukseni on vertailla tuloksia ja eritellä yhtäläisyyksiä sekä eroja. Koodeja on selkeämpää muodostaa jaottelun kautta sekä hallita aineistoa erillisinä kansioina. Tutkimukseni tulosluvut jakautuvat myös näiden tutkimusteemojen mukaan vertailevalla otteella kerroksittain. Tarkoitukseni on rinnakkain tarkastella tuloksia dokumentointitavoista sekä mitä tukea työskentely on antanut. Dokumentointitavoissa keskityn dokumenttien sisältöihin, käytäntöihin ja niiden seurauksiin. Ennen aineiston koodaamisen aloittamista luin kansallista sekä kansainvälistä aineistoani useamman kerran läpi, jotta hahmottaisin, minkälaiset asiat tutkimustuloksissa ovat omaan tutkimukseeni sopivia.
Aineistosta löytyi laajemmat teemat, jotka ovat ensimmäisen tutkimuskysymyksen osalta: institutionaalinen ja yhteisöllinen dokumentointi. Toisen tutkimuskysymykseen liittyvät teemat ovat tukeen kytkettyjä: yksilöllinen sekä yhteisöllinen tuki. Molempiin kytkeytyvät koodit: suunnitelmallisuus, voimaantuminen ja osallisuus. Teemojen avulla luon tulososion pääotsikot ja alaluvut. Analyysiosio rakentuu kerroksittain.
Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen laadun kannalta on tärkeää oikeanlaisen hakustrategian noudattaminen. Hakusanojen muodostamiseen hyödynsin informaatikon apua, jotta hakulausekkeet saatiin hiottua mahdollisimman sopiviksi tutkimuskysymyksiin. Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa keskeisenä on protokollan huolellinen noudattaminen ja eri vaiheiden taulukointi ja koodaus.
Kirjallisuuskatsauksen luotettavuutta pyrin vahvistamaan kuvaamalla hakuprosessia ja analyysin etenemistä mahdollisimman huolellisesti, jonka avulla voi mahdollistaa ulkopuoliselle lukijalle prosessin seuraamista sekä toistettavuutta. Analyysin luotettavuutta vahvistin tarkistamalla tulosten yhdenmukaisuutta alkuperäisaineiston
sisällön kanssa toistuvasti läpi tutkielman teon. Liiteisiin 1-3 sivulla 72–80 on taulukoitu artikkelit ja niiden yksityiskohtaiset tiedot, kriittinen analysointi sekä julkaisuvuodet. Kriittisen arvioinnin taulukointi lisää tutkimuksen luotettavuutta ja tuo esille tutkijan omia havaintoja aineistona olevista artikkeleista.
Aineistona olevat artikkelit ovat: Suomesta, Englannista, Kanadasta, Australiasta, Yhdysvalloista, ja yksi Romaniasta. Lastensuojelun tilanteeseen vaikuttaa maan sosiaalinen, poliittinen, uskonnollinen ja kulttuurinen konteksti. Perhepolitiikka ja perheiden arvot sekä valtion lastensuojelun palvelujen tarjoajana sekä ”vanhempana”
ovat tärkeitä ottaa huomioon, kun maita vertaillaan keskenään. (Welbourne & Dixon 2013.)
Lastensuojelun sosiaalityöhön panostaminen on poliittisesti sekä sosiaalisesti merkittävää demokraattisissa valtioissa. Yhteistä näille maille on, että poliittisessa päätöksen teossa ja palveluita suunniteltaessa otetaan huomioon lapsen etu ja miten se voidaan taata. Länsimaisessa yhteiskunnassa perheen yksityisyyden kunnioitus on keskiössä ja sosiaalityö nähdään uhkana tuen tarjoamisen sijaan. Kuitenkin maiden välisiä eroja löytyy. Englannissa vanhemman velvollisuutta huolehtia lapsestaan korostetaan merkittävästi ja sosiaalityön puuttumista perheen elämään on pidetty häpeällisenä. Vuoden 2004–2008 välillä lastensuojelu koki muutoksia ja lapsen hyvinvointi nostettiin keskiöön. Asiakkuuden ei haluttu luoda enempää syrjäytymistä yhteiskunnasta. Englannissa ei ole suoraan lakiin kirjattua velvollisuutta ilmoittaa lapsen kaltoinkohtelusta toisin kuin Suomessa. (Parton & Berrige 2011, 65–69.)
Englannissa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa lastensuojelu keskittyy lapsen tilanteeseen ja palveluihin kun taas pohjoismaissa on lähdetty kehittämään palveluja perheelle.
Kuitenkaan perheen yhtenäiset palvelut eivät ole puuttuva elementti, ja sen voi nähdä yhtenä kirjaamattomana tavoitteena. Kanadassa Lastensuojelulaki pohjautuu lapsen edun arviointiin. Yhdysvalloissa ei ole yhtä tietynlaista lastensuojelun systeemiä ja tavat toimia vaihtelevat osavaltioittain. Lapsen sekä vanhempien oikeudet tulee ottaa huomioon lapsen sijoitusta suunniteltaessa. (Swift 2011, 17.) Huostaanotetun lapsen vanhemmille annetaan vuoden ajan mahdollisuus muutokseen, jotta heidän lapsi pystyisi palaamaan takaisin kotiin. Vanhempia tuetaan ja seurataan prosessin aikana.
Asiakassuunnitelmiin kirjataan tarvittavat palvelut, joita vanhemmat tarvitsevat. Lapset, joiden kotiinpaluu ei onnistu aikatavoitteen aikana saavat muita mahdollisuuksia
kiinnittyä uuteen ja kestävään perheeseen ja adoption mahdollisuutta aloitetaan suunnittelemaan. Suomessa jatkuva yhteydenpito sijaishuollossa yhtenä tavoitteena ja adoptio keskustelut aloitetaan vain vanhempien sitä pyytäessä. (Duerr Berrick 2011, 17–28.) Englannissa ja Australiassa lastensuojelun asiakirjojen dokumentointi on ollut vielä 2000-luvulle tultaessa byrokraattista ja palvellut vain työntekijöiden tarkoituksia palvelevia (Goddard, Murray & Duncalf 2013, 760–762).
Artikkelien julkaisumaiden lastensuojelun tilanteen ja dokumentoinnin periaatteiden esille tuominen tähän tutkimukseen tuo lukijalle sekä tutkijalle ymmärrystä tutkimustuloksista. Lastensuojelun asiakirjat sisältävät elämänkertatyyppisiä kuvauksia ja kertomuksia asiakkaan henkilökohtaisesta elämästä. Asiakkaat lukevat niitä itsensä ulkopuolelta laadittuina kertomuksina. Asiakirjojen dokumentoinnissa vallitsee niin kansallisesti kuin kansainvälisesti institutionaalinen ja byrokraattinen malli toimia.
Kirjaamista ja niiden sisältöä säätelevät lait niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.
Sisältöön tulee kuulua neuvotteluun osallistuvien nimet, asetetut tavoitteet, vanhempien sekä lapsen oma mielipide tuesta ja tuentarpeista sekä ottaa huomioon muut sosiaaliset suhteet ja koulu. Tärkeää on kirjata oman sosiaalityöntekijän yhteystiedot sekä palveluntarjoajien tiedot. (Roose, Mottart, Dejonckheere, van Nijatten, DeBie 2009, 324.) Suomessa Lastensuojelulaki antaa samanlaiset tavoitteet asiakirjan sisällölle kuin Roose ym. (2009) toi esille.
Englannissa ja Australiassa tietosuoja on äärimmilleen vietyä ja tähän suuntaan ollaan myös Suomen osalta menossa. (Ks. Eronen 2013.) Kirjaaminen on yhdistävä tekijä lastensuojelussa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kirjaaminen vaatii jatkuvaa kehittymistä ja pelkästään tieteellisen tutkimuksen lisääminen kirjaamisesta ei tue käytännön työtä. Sosiaalityöntekijät haluavat käytännön esimerkkejä hyvästä sosiaalityön käytännöstä ja dokumentointitavoista. Kirjaaminen on osa professionaalista kehittymistä ja haastavaa siitä tekee ihmisen elämän monimuotoisuuden taltioiminen tekstiksi. Huomioon täytyy ottaa myös eettisyys ja aitous. (Bennett 2011.)
5 DOKUMENTOINTI SUUNNITELMALLISEN SIJAISHUOLLON TOIMINTANA
Suunnitelmallisen sosiaalityön dokumentointi meillä ja muualla
Kansallisesti sekä kansainvälisesti sosiaalityön dokumentointitavoissa on eroja sekä yhtäläisyyksiä. Melkein kaikissa aineistona olevissa artikkeleissa oli koettu dokumentit (asiakassuunnitelmat, neuvottelumuistiot ja raporit) jollakin tavalla negatiivisesti ja niistä nousi useasti esille syyttäminen, moralisointi ja ulkopuolelle jääminen.
Kansallisesti ja kansainvälisesti voi havaita, että dokumenttien kirjoitustapaa ja niiden tulkintaa määrittää instituutiot ja byrokratia. Kuitenkin onnistunut dokumentointi ja siihen liittyvät neuvottelut ja keskustelut nähtiin keskeisinä voimavaroina sijaishuollon asiakkuuden aikana. Säännöllinen ja osallistava dokumentointi tukee vanhempaa suunnitelmallisempaan suuntaan ja parempaan arjen hallintaan. Suunnitelmallinen sosiaalityö on paneutuvaa ja intensiivistä työskentelyä sekä samalla kannattelevaa ja vastuuta jakavaa työntekijöiden ja asiakkaiden välillä. Asiantuntijoiden tuottama tieto on hallinnut tutkimusta huostaanottopäätöksistä. Suunnitelmallinen sosiaalityö on näkyvää ja siihen kuuluu olennaisena tieto asiakkaalle mitä hänestä on kirjoitettu.
Vanhemmat itse toivoisivat kirjaamisiin näkyville vanhemman omien negatiivisten ja vastaan olevien mielipiteiden esille tuomisen. (Buckley, Whelan & Carr 2011; Vierula 2015.) Suunnitelmallinen työskentely lähtee liikkeelle jo ennen sijaishuollon työskentelyä.
Helavirta, Laakso & Pösö (2014) tuovat esille lastensuojelun avohuollon tekstien yhteyttä sijaishuollon dokumentteihin. Huostaanotto päätöksien teksteistä on voitu havaita asiantuntija keskeisyys, jolloin dokumentit on kirjoitettu viranomaistoimintaa varten. Lapset ja vanhemmat ovat välillisesti esillä asiakirjoissa, mutta yleensä asiantuntijoiden tulkitsemina ja kuvaamina. Etenkin tahdonvastaisten huostaanottojen dokumentit sisältävät laajan kirjon ammattilaisten näkökulmia, jolloin asiakkaalla seuraa katkeruutta ja epäluottamusta sijaishuollon sosiaalityötä kohtaan.
Huostaanotettujen lasten vanhemmat vetäytyvät asiakirjojen lukemisesta suojellakseen itseään tekstien tuottamalta pahalta ololta. Muistoihin huostaanotosta ei haluta palata, jos tekstit ovat pelkästään negatiivisia kuvauksia vanhemmasta. (Vierula 2015, 142.)
Huostaanotto on myös huostassaoloa ja sijaishuollon aikaista elämää, jonka kuvaaminen kuuluisi olla moniäänistä. Monia yksittäisiä teemoja jää kuitenkin kirjaamisen ulkopuolelle. Esimerkiksi, huostassaolon aikaiset päätökset, sijoitettujen lasten sosiaaliset suhteet, osallisuus lapsuuden instituutioihin, sijaishuollon toimintatavat, arjen käytännöt, sekä vanhempien näkemykset sijaishuollosta ovat nimettävissä ulkopuolelle jäävien teemojen joukkoon sekä jäävät kirjauksissa maininnan tasolle.
Buckley, Carr & Whelan (2010) tuovat esille, että huostaanotettujen lasten vanhempien mielestä asiakasneuvottelut ja heistä kirjoitetut asiakirjat koetaan uhkaavina.
Sosiaalityöntekijöiden koetaan sanelevan tietynlaisia tehtäviä, joista vanhempien pitää suoriutua, jotta lapsen kotiin palaamista voidaan alkaa suunnittelemaan. Asiakirjat koetaan uhkana ja negatiivisten tunteiden herättäjinä. (Vrt. Vierula 2015.) Kuitenkin suomalaisessa lastensuojelun sijaishuollon työssä voi havaita, että vanhemmat toivoisivat enemmän itselleen suoraan sanottuja tavoitteita lapsen kotiin paluuseen liittyen. Englannissa Buckleyn ym. (2010) mukaan tällainen tehtävälistaa muistuttava tapa nähdään uhkana, kun Suomessa se taas olisi toivottua vanhempien näkökulmasta.
Kuitenkin sosiaalityöntekijän on hankalaa sanoa aikarajoja esimerkiksi päihteettömyydelle ja huostaanoton aikana tilanteet muuttuvat. Kotiinpaluun päivämäärää ei voi sopia vuosia etukäteen. Päihteettömyydestä ja muista elämän muutoksista puhutaan ja niitä tuetaan eri keinoin, mutta aikarajaa ja tehtävälistaa ei voi selkeästi antaa suomalaisessa lastensuojelussa, vaikka vanhemmat tätä toivoisivatkin.
Dokumenttien kirjoittamisen opettelu aloitetaan jo opiskelujen varhaisessa vaiheessa sekä käytännön harjoittelujen yhteydessä. Merkittävä havainto opiskeluvaiheen dokumentoinnista on se, että opiskelijoilla on ennen käytännön työhön menoa ennalta opittuja spesifioituja kirjoittamisentyylejä. Opiskelijoiden kirjoittamisen tyylejä ovat olleet: tekstin ihanteellistavat, syyttävät sekä psykologisoivat tekstit. Roets, Rutten, Roose, Vandekinderen & Soetaert (2015) tutkimuksessa opiskelijoille oli annettu kuvitteellinen asiakastapaus, josta piti kirjoittaa asiakasraportti/asiakassuunnitelma.
Tutkimuksen tarkoituksena on nostaa jo opiskeluvaiheessa keskiöön dokumentointi ja sen opettelu harjoitus asiakastapausten kautta. Dokumentointi on keskeinen osa sosiaalityötä, mutta sen opetteluun nähdään olevan liian vähän aikaa. Opiskelijoiden teksteissä yhtenäistä oli totuuden kertominen keinolla millä hyvänsä. Teksteistä pystyi havaitsemaan lapsen uhrin asemassa ja vanhemmat pahantekijöinä. Tällaisesta tavasta asetella dokumentit voi ilmentyä moralisointia ja syyttämistä etenkin biologisia
vanhempia kohtaan. Opintojen aikana opitaan oman tekstin tuottaminen itsenäisenä prosessina, mahdollistuuko täysin asiakkaan mukaan ottava kirjaaminen, jos omaa tekstiä pidetään koskemattomana.
Helavirta, Laakso & Pösö (2014) tuovat esille huostaanotto päätöksien ja siihen liittyvien asiakirjojen tekstejä, joista voi havaita samankaltaisuutta opiskelijoiden harjoitusteksteihin. Teksteissä näkyy keskeisenä väkivalta, huumeet, alkoholi ja rikollisuus ammattilaisten näkökulmasta kirjattuna. Suomessa Lastensuojelulaki 40§
määrittää kriteerit huostaanotolle, jonka takia huostaanotto teksteissä ja asiakaskertomuksissa nousee esille pelkästään negatiiviset asiat.
Lapsi on otettava sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto, jos:
1) puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä; tai
2) lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään. (Lastensuojelulaki 417/2007 40§.)
Kuitenkaan pelkkä huolen auki kirjoittaminen ei ole sijaishuollon aikaista dokumentointia. Helavirta ym. (2014) havainnot tukevat Roets ym. (2015) havaintoja opiskelijoiden tavoista kirjoittaa. Huostaanotto hakemukset ovat vain yksi osa lastensuojelun dokumentointia ja niihinkään ei kuulu sosiaalityöntekijän oma asenne päihteitä ja erilaista elämää kohtaan. Dokumentoinnissa täytyy olla mukana ajatus siitä, että kirjoittaa asiakkaan elämässä ei omasta henkilökohtaisesta suhtautumisestaan asiakkaan elämään. Vanhemmuuden näkyväksi tekeminen pelkästään päihteiden, väkivallan ja rikollisuuden kautta tuo esille vain asiakas vanhemmasta yksipuolisen kuvan. Vanhempi on saattanut ajautua rikollisuuteen, koska muuta mahdollisuutta perheen elatukseen ei ole ollut.
Sosiaalityöntekijällä on kirjoittaessaan vallan käytön mahdollisuus sekä tuoda esille teksteissä mikä on oikeaa ja mikä väärää. Roets ym. (2015) toteavatkin, että sosiaalityön opiskeluihin tulisi lisätä fiktiivisten asiakasdokumenttien raportointia, jotta opiskelija voisi kehittää omia taitojaan. Opiskelijat liittivät teksteihin omaa moraalikäsitystään ja keskustelua oikeasta ja väärästä. Vanhempien teot saivat väärin tekijän roolin ja
sosiaalityöntekijälle tuli pelastajan rooli. Kuitenkin hyvää tarkoittava teksti voi saada lukijalle aivan toisenlaisen merkityksen. Tutkijat näkevät tärkeäksi opiskelijoiden maailmankuvan avartamisen ja ”erilaisen” elämän ymmärtämisen. Omia käsityksiä ihmisistä ja elämästä täytyy lähteä haastamaan ja sosiaalityön dokumentoinnissa tulee ymmärtää, että asiat eivät ole mustavalkoisia ja teoilla on usein monia eri seurauksia ja merkityksiä. Sosiaalityössä kohtaa monia perheitä ja tilanteita, joita täytyy dokumentoida melko neutraalilla tavalla. Väkivaltaa tai päihteidenkäyttöä ei tarvitse hyväksyä, mutta syyllistävällä otteella kirjaamalla aiheuttaa vain enemmän haastetta asiakastyölle. (Vierula 2012;2015.)
Sosiaalityöntekijöiden kirjoitustavat ovat yhteydessä asiakkaan lukutapoihin ja niistä saatuihin kokemuksiin. Vierula (2015) on lähtenyt havainnoimaan dokumenttien lukutapoja ja miten huostaanotettujen lasten vanhemmat tulkitsevat saamansa dokumentit, joita työntekijät kirjoittavat parhaaksi katsomallaan ja oppimallaan tavallaan. Roets ym. (2015) havainnot opiskelijoiden ennalta opituista dokumentointitavoista näkyvät Vierulan saamissa tuloksissa. Ennalta opitut tavat kuten moralisoiva kirjoitustapa näyttäytyy vanhempien lukukokemuksissa vetäytyvänä ja vastakarvaisena lukutapana. Vetäytyvässä lukutavassa vanhemmat luottavat sosiaalityöntekijän kirjoittamiin teksteihin ja eivät pidä dokumenttien lukemista keskeisenä osana asiakkuutta. Vetäytyvä lukutapa voi kertoa osaltaan siitä, että ei haluta tietää mitä itsestään on kirjoitettu ja lukemisen välttäminen on yksi tapa suojella itseään pahalta ololta. Dokumenteista voi herätä häpeän, syyllisyyden, katkeruuden ja vihan tunteita, jotka estää lukemisen kokonaan. Vastakarvaiselle lukutavalla ominaista on vihan tunne lastensuojelua ja koko instituutiota kohtaan. Vastakarvaisessa lukutavassa vanhemmat eivät tunnista itseään teksteistä ja huostaanotto prosessissa ei ole päästy yli.
Sosiaalityöntekijän kirjoittamat tekstit nähdään uhkana ja syyttelynä.
Vierula (2015) näkee dokumentit tärkeänä osana lastensuojelun ja etenkin sijaishuollon työtä. Asiakirjojen pysyvyys tukee vanhempaa, mutta asiakirjojen ominaisuudet menettävät merkityksensä, silloin kun vanhempi kokee emotionaalista tuskaa tekstien takia. Dokumenttien keskeinen merkitys jää vähäiseksi, jos vanhempi ei pysty lukemaan tekstiä. Vierula ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi yhdessä kirjoittamista ja dialogista ihmettelyä, joka voi olla väylä kohti jaettua ymmärrystä ja luottamusta. Yhdessä tekstien käsittely ja niistä puhuminen tukee etenkin niitä vanhempia, joilla on ollut haastava huostaanotto prosessi, johon liittyy vihan ja pelon tunteita sosiaalityötä
kohtaan. Vierula nostaa pohdinnassaan esille sähköisen asioinnin ja sen käyttöön oton mahdollisuuksia dokumentoinnin kannalta. Sähköiseen asiointiin liittyy oletus aktiivisesta palvelunkäyttäjästä. Omia tietoja voi katsella niin, että vanhempi näkee vain seuraavan palaverin ajankohdan ilman, että koko tekstiä tarvitsee lukea läpi. Voikin pohtia, että viekö uudenlaiset sähköiset käyttöjärjestelmät asiakasosallisuutta siihen tilanteeseen, että asiakas vain vilkaisee omia tietojaan ja muu vastuu tekstistä jää lastensuojeluinstituution varaan.
Institutionaalinen dokumentointi yhteisöllisen dokumentoinnin syrjäyttäjänä
Sosiaalityön dokumentoinnissa arkinen eletty, koettu ja tulkittu kohtaaminen kirjoitetaan sanoiksi, jotka ovat luettavissa vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin.
Institutionaalisten dokumenttien tehtävänä ei ole pelkästään asioiden muistiin merkitsemistä vaan sillä on myös hallinnollinen näkökulma ja niiden perusteella tehdään erilaisia päätöksiä koskien asiakkaan elämää. Olennaista onkin kenen tulkinnat tilanteista päätyvät dokumentteihin. Lapsen elämästä voi olla useita eri dokumentteja päällekkäin ja etenkin lastenkodista tai sijaisperheestä voi olla institutionaaliset dokumentit sekä kirjoitetut ja kuvatut dokumentit. Dokumentointiin liittyy aina valtasuhde kirjoittajan ja lukijan välillä. (Eronen 2008.)
Huostassa olleet lapset sekä heidän läheisensä etsivät heistä kirjoitetuista dokumenteista kertomuksia lapsuudesta, eletystä elämästä sekä kokemuksista. Asiakirjojen sisällöt ovat kuitenkin yllättäneet asianosaisen ja tekstit ovat sisältäneet negatiivisia ja ahdistavia kuvauksia lapsuudesta ja tekstiä lukiessa on tullut turhautunut olo. Lukija on pohtinut, että onko mitään hyvää tapahtunut lapsuuden aikana. (Goddard, Murray &
Duncalf 2013.) Goddard ym. (2013) tutkimuksessa kuvataan lapsena huostassa olleen henkilön lukukokemusta omista asiakirjoistaan. Päällimmäisenä tunteena oli ollut lapsuutena koettu hylkääminen ja siitä seurannut ahdistus. Asiakirjan lukeminen herätti aikuiselle ihmiselle huonoja muistoja lapsuudesta, dokumentit sisälsivät vain negatiivista kuvausta perheen elämästä. Goddard ym. (2013) sekä Vierula (2015) toteavat, että asiakirjoista voi puuttua oleellista tekstiä asiakkaan elämää koskien.
Asiakirjojen lukemisen tavoitteena voi olla oman itsekuvan rakentaminen ja taustojen selvittäminen. Kuitenkin tavoitteeseen päästään harvoin ja tästä seuraa turhautumista, jos tavallista arkea ja perheen elämää ei ole kuvattu lainkaan.
Eronen (2008) muistuttaa, että dokumentit eivät välttämättä ole aina kirjoitettua tekstiä ja lapsen elämästä sijaisperheessä tai lastenkodista voi olla dokumentoitu videoihin, kuviin ja omaelämäkerrallisiin tarinoihin ja päiväkirjoihin erilaisissa muodoissa. Eronen (2008) on lähtenyt haastamaan perinteisiä dokumentointitapoja ja näkee yksilöllistyvät instituutio keskeiset dokumentointikäytännöt uhkana. Ne voivat syrjäyttää yhteisöllisen dokumentoinnin esimerkiksi lastenkotiajalta, jolloin lapsella ja biologisilla vanhemmilla ei välttämättä ole yhtään valokuvaa tai videota tärkeistä muistoista.
Dokumentointitapoihin täytyisi sisällyttää Erosen (2008) mukaan asiakaslähtöistä kerrontaa, joka tukee lasta ja hänen perhettään. Pelkät institutionaaliset dokumentit eivät tue voimaantumisessa lainkaan. Virallisten dokumenttien lukeminen näyttäytyy instituution näkökulmasta ja etenkin lastenkotien teksteissä lapsen etenemistä
”paremmaksi” kuvataan laajasti. Eronen toteaakin, että dokumentoinnin tulisi tarjota lapsille ja aikuisille mahdollisuuksia yhdessä muisteluun ja kohtaamiseen. Nykyinen asiakirjadokumentointi on liian kapeaa tähän tarkoitukseen.
Kirjaamiseen on kaavailtu Suomessa enemmän yhteisiä pelisääntöjä ja lakeja, jotka nähdään institutionaalisten dokumenttien kannalta erittäin hyödyllisinä. Toisaalta taas Erosen (2008) näkemysten mukaan nämä voivat olla myös uhkana yhteisöllisille dokumenteille, myöskin tietosuojaan liittyvät kysymykset ovat osa arkipäivää, jolloin kuvaamisen ja videoinnin mahdollisuudet vähenevät etenkin lastenkodeissa. Goddard, Murray & Duncalf (2013) tuovat samankaltaista huolta esiin tietosuojan laajentumisesta kuin Eronen. Englannissa ja Australiassa lapsen tekstien säilytys on ollut vaihtelevaa ja joissain tapauksista tekstit on tuhottu asiakkaan täyttäessä 21 vuotta. Monilla lapsena
Kirjaamiseen on kaavailtu Suomessa enemmän yhteisiä pelisääntöjä ja lakeja, jotka nähdään institutionaalisten dokumenttien kannalta erittäin hyödyllisinä. Toisaalta taas Erosen (2008) näkemysten mukaan nämä voivat olla myös uhkana yhteisöllisille dokumenteille, myöskin tietosuojaan liittyvät kysymykset ovat osa arkipäivää, jolloin kuvaamisen ja videoinnin mahdollisuudet vähenevät etenkin lastenkodeissa. Goddard, Murray & Duncalf (2013) tuovat samankaltaista huolta esiin tietosuojan laajentumisesta kuin Eronen. Englannissa ja Australiassa lapsen tekstien säilytys on ollut vaihtelevaa ja joissain tapauksista tekstit on tuhottu asiakkaan täyttäessä 21 vuotta. Monilla lapsena